Tähän on tultu...
Olen ollut jo monta vuotta aivan loppu. En ole osannut pitää lomaa tai levätä. Työt ja ruuhkavuodet ovat imeneet voimat.
Viimeisen puoli vuotta olen suunnitellut ja ajatellut itseni surmaamista. Vain vanha isäni ja kaksi lastani ovat olleet pidäkkeitä tätä vastaan. Nyt uutena kannustimena vaimo ilmoitti haluavansa erota joten päätös on selvä.
Kunhan saamme osituksen tehtyä ja eron valmiiksi niin hoidan asian loppuun. Perhe ei enää minua kaipaa.
Asia on typerä mutta nurkasta ei ole poispääsyä.
Vakaasti harkittu itsemurha
13
341
Vastaukset
- Anonyymi
Tee kuten minä. Anna itsellesi enemmän aikaa. Tein itseni kanssa sopimuksen, että en lähde ilman kunnon harkintaa. Jokunen vuosi on vielä jäljellä lähtöön, sillä mieli ei ole muuttunut. Päinvastoin. Alan olla jo melko rauhallinen asian suhteen ja stressikin on poistumassa. Uskon, että lähden hyvillä mielin.
- Anonyymi
Jos olet noin itsekäs niin sitten olet
- Anonyymi
Mitä jos et kommentoisi jos ei ole mitään rakentavaa ja järkevää kommentointia kun heti alat haukkumaan ihmistä?
- Anonyymi
jos ei ole mitään järkevää tai ystävällistä asiaa sanottavana niin älä sano mitään ollenkaan kiitos
- Anonyymi
Taitaa olla vähemmän kuin ainakaan sinä.
- Anonyymi
Hei mies nyt sun on levättävä ja otettava lomaa. Sairaslomaa ainakin ja hei ero ei oo maailmanloppu, selviät kyllä. Älä tee tätä isällesi ja lapsillesi. Ota omaa aikaa ja lepää nyt, työt jäihin tällä erää. Joskus elämä näyttää toivottomalta ja ei löydy poispääsyä ahdingosta mutta kummasti asiat järjestyy viime metreillä.
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne! Tilanteesi vaikuttaa raskaalta.
Itsetuhoisista ajatuksista kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa. Keskustelu voisi helpottaa ja tuoda myös uusia näkökulmia. On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Niistä voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata- Anonyymi
hei!
halusin sanoa vain että aina on ihan hiton vaikeita aikoja ja on joskus vaikeaa päästä niistä yli mutta kannattaa kertoa tilanteesta jollekin, esimerkiksi terapeutille tai ystävälle koska vaikka se saattaa tuntua vaikealta, niin se auttaa usko pois. ja kaikkien elämällä on tarkoitus, se saattaa tuntua vitun vaikealta mutta usko siihen, että kyllä se löytyy sieltä. ja varmasti olet lapsillesi erittäin rakas ja heille olisi erittäin iso asia menettää sinut joten jos et muuten niin ajattele he edellä ja elä heidän vuoksi. ja vaikka saattaisi tuntua että heillä on muita, niin mieti miltä sinusta tuntuisi menettää oma isäsi. isä on aina iso osa elämää ja heille jäisi paljon traumoja tapahtuneesta. myös haluan mainita että vaikka on joskus nurkassa, niin aina on pääsy pois. vaikka se olisikin kiipeämällä ulkonevia seinätiilejä pitkin tai menemällä viemärin kautta seinän toiselle puolelle, niin helpompi ja parempi olo tulee, usko pois. joskus kuukauden, joskus vuoden päästä mutta kyllä se tulee. kannattaa ottaa aikaa itselleen ja alkaa miettiä tärkeitä asioita ja tekemistä joka tekee itsensä onnelliseksi ja toteuttaa niitä. tsemppiä kovasti!! :) - Anonyymi
Ei siis jaksa levätä ja etsiä aikaa myöten uutta tietä.
Vaikeassa tilanteessa on olemassa ammattilaisia (teknisesti ottaen, terkkari tms terveysasemalla - en tiedä noista vapaaehtoisista, kun olen formaalinen), jotka auttaa kartoittamaan tilannetta, ja olisko se joku kerta viikossa? Ja ehkä lähete irtoaa jos on ihan seko, esim. leikkaa sormensa ja heittää sen hoitajan pöydälle. Muuten jonotuslista voi olla pitkä, jos ei loputon. - Anonyymi
Mielen muodostamasta kuvitteellisesta nurkasta on aina poispääsy henkisesti tehtävissä jättämällä seuraamatta ajatuksia ja olemalla toimimatta niiden mukaan. Mieti ajatuksiasi "onko tämä hyödyllistä?"
Ystävällisyyttä tarvitaan myös, varsinkin itseään kohtaan.
Älä tapa itseäsi, vaan jätä vanhat kuviot. Se et ole sinä itse joka haluaa sinulle pahaa, vaan ajatukset, jotka eivät ole sinun.- Anonyymi
Asiaa, joskus on niin lukkiutunut olo ajatuksien kanssa ettei näe poispääsyä tilanteesta. Sekin auttaa että tarkastelee asiaa ulkopuolisen silmin jos vain pystyy irrottautumaan itsestä.
- Anonyymi
Rupeat lepäämään ja pitämään lomaa, miettimään mitä oikeasti haluat tehdä. Avunhakukin on varmaan ihan hyvä idea, jos itsetuhoajatuksia on. Vaikka eivät ne täällä niin harvinaisia ole. Ymmärtämättömät pelkääjät ja hölmöt noita ehkä ihmettelevät enemmän.
Kuka tietää, vaikka tuon kautta edessä olisi jotain aiempia paljon parempia aikoja, joita et ole osannut edes kuvitella?
Monesti jotain tuonsuuntaista voi tapahtua.- Anonyymi
...Eli aina on hyvä saada vaikeissa tilanteissa ja oloissa heijastuksia joltain toiselta, jos vain sopivan, hyvän kohtaamisen löytää. Mikä on kyllä ihan mahdollista, eikä välttämättä ylivoimaisen hankalaa tai hidastakaan. Ja usein asioista puhuminen auttaa ja edistää hyviä suuntia jo nopeastikin. Vaikkei edes itsetuhotasoilla tunnelmat liikkuisi - mutta vielä suuremmalla syyllä silloin, jos niin on...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882364740Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1343858Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3643561Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202528Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte521911Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771824- 951732
Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011694Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361402Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.1011299