Omahyväinen ja narsistinen työyhteisö

Useimmalla työpaikalla lienee narsisteja, mutta entäpä, kun koko työyhteisö on huokuu omahyväisyyttä ja narsistisia piirteitä. Oma työpaikkani on jo pitkään tuntunut jotenkin vieraalta ja nyt olen tajunnut miksi. Aiempiin työpaikkoihin verrattuna tälläistä en ole ennen kokenut. Suurin osa nimikkeistäkin alkaa erityis-. Kaikki mitä työpaikalla tehdään tai sanotaan on huippua ja loistavaa. Kaikki kollegat ovat huippuja ja poikkeusyksilöitä. Intra on täynnä tätä itsekehua ja sydänhymiöitä. Joo ei siinä mitään, jos tehdään hyvää työtä, mutta mielestäni tämä omahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Itse en ainakaan koe olevani mikään huippu vaan ihan tavallinen työntekijä, joka hoitaa työnsä ja tekee välillä virheitäkin. En kaipaa mitään jatkuvaa pönkitystä ja ylistystä. Ehkä olen vain väsynyt työhöni ja olisi aika vaihtaa maisemaa.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko työpaikkasi jonkinlainen suojatyöpaikka , johon on kerääntynyt kaikki korvaamattomat osaajat.? Itse olin aikoinaan ainoana heteromiehenä lesbojen hallitsemassa yksikössä työssä . No ei siihen mennyt kuin viikko , niin olin ilmeinen kilpailija lauman uros-lesbolle ja pian olivat myös lauman heikkotahtoisemmat lesbot kimpussa . Tällaisia sairaita yksiköitä on ainakin aloilla joissa ei ole varsinista tulosvastuuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Useimmalla työpaikalla lienee narsisteja, mutta entäpä, kun koko työyhteisö on huokuu omahyväisyyttä ja narsistisia piirteitä. Oma työpaikkani on jo pitkään tuntunut jotenkin vieraalta ja nyt olen tajunnut miksi. Aiempiin työpaikkoihin verrattuna tälläistä en ole ennen kokenut. Suurin osa nimikkeistäkin alkaa erityis-. Kaikki mitä työpaikalla tehdään tai sanotaan on huippua ja loistavaa. Kaikki kollegat ovat huippuja ja poikkeusyksilöitä. Intra on täynnä tätä itsekehua ja sydänhymiöitä. Joo ei siinä mitään, jos tehdään hyvää työtä, mutta mielestäni tämä omahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Itse en ainakaan koe olevani mikään huippu vaan ihan tavallinen työntekijä, joka hoitaa työnsä ja tekee välillä virheitäkin. En kaipaa mitään jatkuvaa pönkitystä ja ylistystä. Ehkä olen vain väsynyt työhöni ja olisi aika vaihtaa maisemaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu