Isolla vaihteella, polkimilla seisten "runttaaminen".
Piikkiwatit ovat aivan eri lukemilla mitä pienellä vaihteella tasaisesti pyörittäessä.
Piikkiwatit ovat aivan eri lukemilla mitä pienellä vaihteella tasaisesti pyörittäessä.
Tehokkain tapa nousta mäkiä pyörällä
Anonyymi
35998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Melkein kiinnostuin.
Tuo riippuu ihan kuskista.
Jos on pyöräilijä ja pyörittäjä, niin sitten vaan pyörittää ne ylämäetkin. Sitä runttaustehoa ei vaan ole.
Jos sattuu olemaan puntin nostaja, niin tuolla runttaamisella saa hyvin kulkua ja se kuluttaa eri pankista voimia kuin pyörittäminen.
Sama idea kuin hiihtäessa mennään ylämäki kuokkaa ja tasaiset wassua, nekin kuluttaa voimia eri resurssipankista.
Tämän takia ei saa unohtaa voimaharjoittelua, vaikka olisi minkälainen pyörittelijä. Muuten tulee mm. niitä polviongelmia lihasheikkouden takia. Kysykää vaikka fysioterapeutilta, jos ette muuten usko.
Ei isolla nouse vaikka Oulunkylän rantapuiston mäki, sen jyrkkyys on sellainen, että vaihteiden käyttö on pakollista.
Jos on tarkoitus ajaa pitkä matka, niin kannattaa ehkä opetella ajelemaan ne ylämäet ihan kaikessa rauhassa, sopivalla vaihteella jolla ei tarvitse seisoa putkella. Ei oikein palvele mitään että vedät jalat piimäksi ylämäessä ja sitten seuraavat kilometrit kulku on nollassa.
Palvelee se ainakin takapuolen hyvinvointia, että nousee aina välillä satulasta.
Vaipat jää kummasti taakse, kun painaa 200 wattia kahvasta
Se onkin mopoilua sinulla! Pyöräilyä se EI ole.
Mikä+asiassa+on+tarpeena?
Itse en koskaan "runttaa". Kalusto kestää ja komponentit säästyvät, kun ajaa nätisti ja siististi.
Näkisin näin että tehokkain tapa on miten nopeasti ylös pääsee, taloudellisin taas miten helpolla.
Kaikki tietenkin tarttuu tuohon "runttaamiseen" mikä on väärä sana. Ei seisoaltaan ajettaessa tarvitse välttämättä runtata yhtään sen enempää kuin istualtaan. Jos haluaa nostaa keskinopeutta, niin ylämäissä kannattaa aina välillä tanssahdella tangolla ettei nopeus putoa liikaa. Kyllä sekin käy jalkojen päälle, jos pyörittää ihan simona hirveillä kierroksilla. Kohtuus kaikessa.
Paras on testata millä vaihteella mäessä saavuttaa suurimman nopeuden
Miksi? Kyse on siitä, paljonko haluaa asiassa tuottaa voimaa.
Pitääkö ylämäen jälkeen vielä jatkaa polkemista vai saako huilia vai onko sille edes tarvetta?
Rutinoitunut polkupyöräilijä pyrkii pitämään kadenssin suurinpiirtein samana. Kyllä siihen oppii kun harjoittelee. Se ei tarkoita sitä että ylämäen jälkeen huilataan ja lakataan polkemasta alamäkeen. Polkeminen jatkuu, mutta vaihteita vaihdetaan pienemmälle rattaalle.
Olga Dibrovan mukaan ylämäkeen pieni ratas takaa ja iso edestä, niin PuttePossu saa valmiit listat rehabilointeihin.
Rutinoitunut pyöräilijä ei runttaa ylämäkeen tai mihinkään muuhunkaan. Rutinoitunut pyöräilijä tuottaa helposti 500 wattia hetkellistä tehoa, jolloin kadenssi ei todellakaan ole sama.
Onko se tehontuotto kadenssia? Ei ole. Perustuuko sykkeeseen? Ei perustu. Kysymys on siitä kuinka pienellä takarattaalla polkija pystyy runttaamaan esimerkiksi ylämäkeen. Tehomittari laskee samanaikaisen kadenssin ja siitä saadaan tehot watteina. Tasainen kadenssi on näin ollen tavoite ja tehoa tehdään jalkoja rääkkäämällä.
Älä puutu aikuisten juttuihin.
Totuus satuttaa, mielensä pahoittaminen puolestaan kuvastaa nykyaikaa.
Totuus on siinä, että kadenssista pitää ruveta tunkemaan keskusteluun silloin, kun voimantuotto jaloissa ei riitä.
Kun on voimaa, ei tarvitse runtata mitään, vaan tekee sen, mikä tuntuu hyvältä.
Vai niin. Sinulle se ehkä riittää, minulle ei. Usein menenkin epämukavuusalueille polkupyöräillessä. Ei kunto kasva eikä kehity jos ei pane parastaan.
Homma on mennyt sulla nyt ihon alle. Olet epämukavuusalueellasi.
Ei ole mennyt mitenkään. Ihmettelen vain oikeassa olemisen pakkoa, vaikka olisi väärässäkin. Että minä poika se vaan otan rennosti kun on lihaksia. Ei mitään lihaksia kehity naatiskelemalla. Oikotie onneen on tietysti hormoonit, mutta niillä lihaksilla kampia pyöritellä.
Retkipyöräilyssä itse ja kaikki muutkin juttusille joutuneet ovat sanoneet, että ylämäkiä ei kannata runnoa voimalla väkisin. Jalat loppuu turhaan ja matkanteko päättyy myös suoralla.
On parempi vaan antaa periksi, taluttaa kuorma ja edetä tasaisella, sillä matka taittuu.
Kilpapyöräily on ihan asia erikseen.
Tuohon pätee vanha autourheiluviisaus: kisaa ei koskaan voiteta ensimmäisessä mutkassa, mutta se voidaan hävitä siinä. Kilometrin tai parin mittaisessa ja riittävän jyrkässä ylämäessä voi pilata seuraavan puolen päivän retken ja ilon matkanteosta.
Tavalliselle ihmiselle ylämäkien polkeminen käy jalkavoima-treenistä. Mika Myllylän kuva-arkistossa on muistokuva, jonka alla on selitys, että paras voimaharjoite on vaihteettomalla pyörällä ajo ylämäkeen.
Mika huomasi, miten vaarallista suossa rämpiminen ja sauvaloikka pidemmän päälle oli. Tämän filosofian ymmärtäminen toi hänelle arvokisamitalit. Ei hiihtoliiton ja ministerien "hyväksymät aineet".
Myllylän tai muiden huippuhiihtäjien jalat eivät ole erityiset. Huipulla hiihtäjien, juoksijoiden ja pyöräilijöiden hapenottokyky on ainutlaatuinen. VO2-arvona minimissään 70 mutta jopa lähelle 90.
Myllylällä oli 94 ml/kg/min
Tuohon ei monikaan maapallon ihminen ole yltänyt
Putkelta lukkopolkimilla ajaen, ei tartte edes runtata vaan nostaa niin runttaus tulee itsestään. Niin pitkään kuin happi riittää...
Runttaamalla saa polvensa vaihtokuntoon.
Runttasin ylämäkeen putkelta. Pulssi oli parisataa ja watit lähellä tuhatta eli vaikka leipää olisi paahtanut.
Hyvin runtattu. Kestikö vehkeet - omat ja pyörän?
Minkäs niminen se yksi ulkolainen huippurunttaaja joka Italiassa runttausennätyksen teki? Oli joku kaupunkiajo ja helevetin jyrkkä ylämäki.
Kerro lisää tuosta runttaamisesta, eikös se ollut Luigi, joka runttasi putkelta?