Jaakon päivä

Anonyymi

Naistenviikko päättyy Jaakonpäivään. Äidilläni oli uskomus, että Jaakonpäivänä vedet muuttuvat uimakelvottomiksi. "Jaakko heittää kylmän kiven". Uskomus on syntynyt juliaanisen kalenterin aikana, josta luovuttiin 17.2.1753 siten, että seuraava päivä oli 1.3. Jaakonpäivä aikaistui samalla vuodenaikoihin nähden 11 päivällä. Eli aikana, jolloin uskomus syntyi, oli suurin piirtein samantapainen sää kuin nykyään on 5.8.

Elokuun 5. päivän tienoilla uimavedet alkavat todellakin kylmetä. Mutta eivät hyppäyksenomaisesti niin kuin Jaakko heittää kylmän kiven -uskomuksessa. 6. elokuuta uimavedet ovat suurin piirtein yhtä lämpimiä kuin 4. elokuuta. Säistä ja omista mieltymyksistä riippuen vedet pysyvät uimakelpoisina elokuun puoleen väliin, jopa syyskuun alkuun.

Yhteen uskomukseen uskon: Jos juhannuksena humalapäissään nousee veneessä seisomaan ja katsoo laidan yli veteen, näkee vedenpinnasta vaimonsa edesmenneen puolison kasvot.

Juhannus on keskikesään sijoitettu pakanallinen juhla, jonka kristinusko otti omaan käyttöönsä. Aikojen kuluessa juhannusta on siirretty kahdesti. Alunperin juhannus oli nimenomaan kesäpäivänseisauspäivänä eli vuonna 2017 sen olisi kuulunut olla eilen eli 21.6. Mutta katolinen kirkko siirsi sen kesäkuun 24. päivään, jolloin se olisi tasan puolen vuoden päässä joulusta. Vuonna 1955 juhannus siirrettiin sitten lauantaille, joka tänä vuonna on sattumalta 24.6.

5

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin kummitukset ovat kadonneet?

    • Anonyymi

      Jaakontori on Kemijärvellä!

    • Anonyymi

      Helatorstaina Jeesus astui taivaaseen

      Helatorstain toinen nimi on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Sitä vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen.

      Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän aikana ja opetti seuraajiaan. Sen jälkeen Jeesus astui taivaaseen.

      Oli aika kun Suomalaisilla oli oma Jeesus, taisi olla Koiviston aikana.

      • Anonyymi

        Pääsiäisenä Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta ei lopullisesti.

        Siksi vietämme helatorstaita.

        Raamattu tietää Jeesuksen liikkuneen ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän ajan ja nousseen vasta sen jälkeen taivaaseen.

        Tämä jakso sisälsi yllättäviä näyttäytymisiä ja tulevaisuuteen haasteiden kohtaamiseen tähtäävää ja kristillisiä hedelmiään kauas kantanutta opetustoimintaa.

        Monissa muissa kielissä helatorstain nimi viittaa suoremmin ja lähes kädestä pitäen siihen, mitä mainittuna päivänä tapahtui: Kristus astui taivaaseen.

        Suomessa se pitää tietää erikseen. Se on yksi sivistyksen mitta.

        Ruotsissa päivä on Kristi himmelsfärdsdag.

        Tosin vuosina 1973–1993 helatorstai oli suomeksikin Kristuksen taivaaseenastumisen päivä, koska sitä ei vietetty torstaisin, vaan oli se siirretty torstaita edeltävälle lauantaille, johtuen työelämän kiihkeästä rytmistä.

        Helatorstailla on myös pakanallisia juuria. Se oli ikiaikainen kevään juhla, joka ajoittui kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin rukoilemalla hyvää satoa.

        Karja saatettiin ajaa laitumelle tulien lävitse karjatautien ehkäisemiseksi. Aukeille paikoille sytytettiin helatorstain aattona kokkoja eli helavalkeita.

        Helajuhlissa saatettiin esiintyä myös harkitsemattoman ja epävirallisen vallattomasti, olihan kevät riemun aikaa pitkän talven jälkeen.

        Suomen lähihistorian muistorikkainta helatorstaita vietettiin vuonna 2017. Tuolloin saatettiin maan poveen tasavallan entinen presidentti Mauno Koivisto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe