Vähän vaikeelta tuntuu, rehellisesti

Se on silloin sen merkki, että kohde on väärä. Ihmiseen ei saisi kyllästyä tutummaksi tullessa, vaan ihan päinvastoin innostua lisää.

Kunhan olet kuullut asiat suoraan häneltä ja tosiaan tiedät. Mikäli perustat näkemyksesi muiden puheiden varaan niin ei hyvä.

Yleisesti ottaen on niin, että minkä salatummasta ja kielletymmästä asiasta on kyse, niin sen enemmän se kiehtoo uteliasta ja pervoa mieltä :)

-keinovaginamies-

Tieto tappaa luulon.

Niinhän se on.

Miksi sinun pitäisi pakottaa itsesi pitämään mistään tai kenestäkään? Vai harmittaako sinua se että menetät oman tunteesi, joka perustui johonkin epätodelliseen ja olemattomaan?

Luovut nyt vaan siitä unelmastasi. Sen jälkeen menee vähän aikaa toipua, mutta sen jälkeen seisot jalat maassa ja olet vapaa mielen kahleista.

On hyvä hurmosten välillä viettää vähän aikaa reaalissa. Vanhemmiten siitä saattaa tulla voittopuolista.

Minulla on ajoittain sama ongelma. 👵

Oman pään sisäisen itsemuodostetun valheellisen mielikuvan ja todellisen realistisen kuvan välillä voi olla iso ero oli sitten kyse ihmisestä, työpaikasta, harrastuksesta tms. asiasta. Ristiriita lyö kasvoille ajan kanssa kun todellisuus tulee esiin, ja sitä seuraa pettymys, Toinen asia on, onko ”syy”
vauhdikkaasti toimivassa kuvittelussa vai siinä kuvittelun kohteessa? Hän/se ei luultavasti ole luvannut muuta kuin mitä on.

Ystävissä/kavereissa on/oli, varsinkin nuorena, sekä reaalikuvan muodostajia että armottoman pilvimuodostelman rakentajia. Välillä olisi tehnyt mieli sanoa, että nyt menee korkealta ja kovaa, mutta korrektina ihmisenä ei tietenkään pilaa toisen intoa. Itse yritän välttää höttömielikuvien muodostamista, ja siksi ihmistä ei voi tuntea ilman irl. Kun tutustutaan, tarvitaan aitoa läsnäoloa ja kuuntelua, jotta ihminen/asia saa äänen kertoa itse millainen on. Ilman syvempää tutustumista sitä ei voi tietää, vaikka tietysti intuitio asiasta voi olla.

Onko kyse parisuhteesta vai ruuanlaitosta?

Joskus sitä haluaa helliä itseään kuvittelemalla asioita. Ennen nukahtamista saatan kuvittella olevani Välimerellä, huvijahdin kannella.

Sitten yritän tarkentaa ihanaa kuvitelmaani ja alan suunnittelemaan huvijahtiin lisää yksityiskohtia, mietin sen muotoa ja tekniikkaa.
Pian pohdin miten äänetön moottori ja plaanaava runko olisi mahdollista toteuttaa.

Ja näin katoaa kuvitelmien suloisuus, eikä unikaan enää tule.

Näin voi käydä, kun nukesta tulee pelkkä ihminen.

Joko on helpottanut?

Voin sanoa samat sanat. Verho ei ole ollut suotta kiinni eikä sen koskaan olisi pitänyt raottuakaan.