Lomittuminen ja ajan yhteensopimattomuus kvanttifysiikassa

Wiki-tekstiä:

Ajan mysteeri

1960-luvulla kehitetty Wheeler–DeWitt-yhtälö, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan – ns. kvantittaa suhteellisuusteorian – jättää yhtälöstä kaiken kaikkiaan ajan pois. Tämän johdosta yhtälö oli pitkään piikki tiedemiesten lihassa, kunnes vuonna 1983 Don Page ja William Wootters ehdottivat, että lomittuminen saattaisi tuottaa ratkaisuun ajan ongelmaan.

Tämä on eksoottinen ominaisuus, jossa kaksi kvanttihiukkasta jakavat saman olemassaolon, vaikka ne ovat fyysisesti erotettuja. Lomittuminen on syvällinen ja voimakas linkki ja Page sekä Wootters osoittivat, miten sitä voidaan käyttää ajan mittaamiseen.

Pagen ja Woottersin päätelmien mukaan aika on emergentti ilmiö, joka johtuu lomittumisen luonteesta ja esiintyy vain universumin sisällä oleville tarkkailijoille. Jokainen jumalankaltainen tarkkailija universumin ulkopuolella näkee puolestaan staattisen, muuttumattoman maailmankaikkeuden juuri kuten Wheeler–DeWitt-yhtälö ennustaa.

Vuonna 2013 ryhmä tutkijoita Torinosta, Italiasta, teki ensimmäisen testin Pagen ja Woottersin idealle vahvistaen sen, että aika on todellakin emergentti ilmiö "sisäisille" tarkkailijoille, mutta poissaoleva maailmankaikkeuden ulkoisille tarkkailijoille[3][4][5].

Höyhenpukuisen huomioita ylläolevaan tekstiin:

Ei tarvita maailmankaikkeuden ulkopuolista tarkkailijaa. Loimittuminen on aika-avaruuden ilmiö. Ajan käsitettä ja olemassaoloa ei voi kiertää millään maailmankaikkeuden ulkopuolisella tarkkailijalla. Missä ja millaisessa ulkopuolisessa maailmankaikkeudessa tällainen tarkkailija itse on? Ilmeisesti hän on tähtitieteellisessä Puuhamaassa :)

Loimittuminen toteutuu hiukkasilla, kun kahden hiukkasen välillä tapahtuu hiukkasten sisältämän amorfisen ajan muutos tilaksi ja samalla aika-avaruuden kääntöprisma-ilmiö, eli hiukkaset pyörivät vastakkaisiin suuntiin.

Lukekaa Fasaaniteoriaa (kun se joskus ilmestyy), niin tiedätte enemmmän ja luulette vähemmän :)

Teetauko :)

17

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liike on aina työntävää voimaa.

      Esimerkiksi takavetoisessa autossa takapyörät työntävät autoa eteenpäin. Tällöin etupyörät eivät vedä autoa eteenpäin. Puhutaan työntävästä voimasta.

      https://www.youtube.com/watch?v=lN7oeHI5_0M

      • Anonyymi

        Entäs jos takavetoinen kuplavolkkari laittaa pakin päälle? Silloin on päivänselvää, että takapyörät vetävät kuplavolkkaria taaksepäin.


      • Anonyymi

        Lomittuminen on kuin hakkeri Matrixissa.
        Kahden lomituneen hiukkasen tila muuttuu välittömästi ilman viivettä matkasta riipumatta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lomittuminen on kuin hakkeri Matrixissa.
        Kahden lomituneen hiukkasen tila muuttuu välittömästi ilman viivettä matkasta riipumatta!

        Josta voimme päätellä että Kvanttien lomittuminen ei kumarra aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Josta voimme päätellä että Kvanttien lomittuminen ei kumarra aikaa.

        On mustia aukkoja jotka ei ole ede tähtien massaisi! Massa ei tee niistä mustia, Aika tekkee.
        Niitä ei yksinkertaiseti ole meidän ajassa! Mutta niiden Garvitaatio on!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On mustia aukkoja jotka ei ole ede tähtien massaisi! Massa ei tee niistä mustia, Aika tekkee.
        Niitä ei yksinkertaiseti ole meidän ajassa! Mutta niiden Garvitaatio on!

        looool xD


    • Anonyymi

      ihan täyttä huuhaata

    • Anonyymi
    • Voisiko ajatella, että lomittuneilla hiukkasilla on eri paikka mutta sama aika?

      • Anonyymi

        Näinkin asian voi ilmaista!


    • Anonyymi

      Eihän avaajan kertoma osoita muuta kuin että matemaatikot eivät ymmärrä, mitä aika on.

    • Anonyymi

      Moni kuvittelee tietävänsä asioita joita ei tiedetä. Tuskin ymmärrämme maailmankaikkeudesta sen enempää kuin joku paviaani. Monia veikkauksia on kyllä esitetty. Onhan siitä tehty oikein koekin, joka todisti ihmisten "ymmärtävän" täysin keksittyjä asioita joilla ei ole mitään todellisuusperää. Keksi siis joku jännä sana ja kerro sitten muille miten asiat ovat.

      • Anonyymi

        No sinä et ainakaan tiedä mistään yhtään mitään!


      • Anonyymi

        "Tuskin ymmärrämme maailmankaikkeudesta sen enempää kuin joku paviaani. "

        Varmasti ymmärrämme. Väitteesi oli naiivi aivopieru.


    • Anonyymi

      "Jokainen jumalankaltainen tarkkailija universumin ulkopuolella näkee puolestaan..."
      Tuohon asti jaksoin lukea tuota kristallisoitua paskaa.

    • Anonyymi

      Eikö sinun pitänyt olla kehittelemässä jotain maailmaa mullistavaa teoriaa?
      Vai joko se meni molkkiin?

    • Anonyymi

      Sinä päivänä, kun tiede lakkaa tunkemasta "aikaa" joka paikkaan, alkaa hahmottua paremmin universumin monet tavat ja luonteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4639
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2415
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2312
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      426
      1997
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1545
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1087
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe