Onko tälle nimi tai dg?

Anonyymi

Olen tuntenut erään ihmisen/ naapurin muutaman vuoden taloyhtiössä ja alkuun hän oli hyvin mukava kaikin puolin ja muuttui sitten. Nainen kyseessä ja olen itsekin nainen, Alkoi kertoa perusteettomia juttuja , mitä muutama muu on minusta kertonut tai ollut puhetta pienessä peliporukkapiirissä. Kyselin toisilta, että oletteko tälläistä puhuneet ja ihmettelivät, että naapuri on sellaisia väittänyt. Päättelin, että kyse on täysin ko naapurin omat ajatuksista ja hän siirtää ne toisen tai toisten syyksi. Tietääkö kukaan onko olemassa jokin nimitys moiselle? Sille, että väittää omia ajatuksiaan toisten syyksi ja yrittää pestä itsensä ulos?

2

186

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nimike on: Valheita levittävä naapuri

      Syy naapurin toimintaan voi olla esimerkiksi puhdas ilkeys ja kiusanteko eli sadismi, kuvitelmat väitettyjen asioiden todellisuudesta, narsistinen persoonallisuushäiriö tai vaikkapa skitsofrenia tai moni muu syy.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

      Ensi kerralla kun naapurisi väittää valheita niin kerro hänelle kohteliaasti tarkistaneesi asioita ja todenneesi hänen erehtyneen.

      Sen jälkeen jätä hänet omaan rauhaansa. Kun et sano hänelle mitään ei hänellä ole aineistoa valehdella sinusta eteenpäin vääristellen sitä mitä sinä olet sanonut. Elämä on liian lyhyt että sitä kannattaisi käyttää turhaan yritykseen korjata naapurin mielenterveyttä.

      Kusipäänaapuri löytyy jokaisesta porraskäytävästä ja parhaissa on niitä useitakin.

    • Anonyymi

      Kiitos vastaajalle ja uskon, että olet oikeassa. Olen varma siitä, että ko naapuri on kertonut omia ajatuksiaan ja laittanut ne toisten sanomiksi. Siis perusteettomia ilkeyksiä ja panettelua minusta. Ei sitä toisetkaan hyväksy. En ole enää tekemisissä kyseisen henkilön kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe