jossakin raja menee että jakaa tietoa oppiakseen UUTTA
ja jossakin kommunikaatiosta tulee negatiivisten asioiden jakoa
siis keskustelu kantaa vääriä asioita itsellään
kun yksi ihminen välittää negatiivista asiaa toiselle
kun toinen ei sitä havaitsee
silloin voi sanoa, että kommunikaatio on väärä ja voi sen lopettaa
toisaalta tunteiden jaossa ei olla loogisia
tiede, yhteiskunta vaatii, että kanssakäyminen on järjellinen
mutta tunteet eivät ole järjellisiä
koska yksilö ei voi tuntea edes itse omia tuntemuksiaan
ja tunteet ovat iso osa elämää joka on koko ajan meissä
tunteita huudetaan, tunteita heitetään, tunteita eletään
tunteet koskevat, koskettavat...
näyttää ettei loogiseen kanssakäymiseen voida rajoittua
että kanssakäymisessä voi olla vaikka mitä kakkaa
ja sellaisena se pysyy
siis kommunikaatio on teoriassa vaarallista samaan aikaan
usein tulee mieleen, että yksi yksilö osoittaa toiselle olevansa jotenkin parempi
ei voida jättää asiat väliin, mutta kinastellaan niin pitkään kun energiaa riittää
eli ei järki mikä rajoittaa keskustelua, mutta energian määrä
kun osapuoli väsyy keskustelemaan ja väistyy
isojen kaupunkien keskustelijat tietävät paljon, mutta myös ovat väkivaltaisempia kuin maaseudun, jotka tietävät vähän, mutta ovat rauhallisempia
viimeiseksi totuudeksi jää kuka jaksaa jatkaa keskustelua pidempään
kenellä on voimia liikuttaa leukalihaksia, äänitorvea tai kirjoittaa paperille tai ajatella
onko tiedon jaossa nyanssi kun näyttäytyy että yrittää osoittaa oman paremmuutensa
Anonyymi
1
1349
Vastaukset
- Anonyymi
tunteet välittyvät äänissä, sanojen äänissä
tai vain intuitiivisesti ilman että puhuu negatiivisia asioita
ajatukset välittyvät ilman sanojakin tunteissa,
vaikka ääni parantaa kommunikaatiota
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998656Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683001- 151383
- 761028
- 681017
- 26961
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61933- 55923
- 65870
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73864