Tämän päivän huippufyysikoiden suurin tavoite on löytää koko maailmankaikkeuden yhtenäisteoria. Melko brassaileva tavoite eikö? Se ei kuitenkaan välttämättä ole mahdotonta toteuttaa. Olen seurannut kyseisen supersäieteorian kehitystä ja väistämättä edessämme on myös filosofinen ongelma: mikä on tieteen suuri tehtävä silloin jos olemme saaneet vastaukset luonnon viimeisimpään olemukseen? Toki se on selvää, että teorioita sovelletaan teknologiaan edistämään hyvää elämää mutta on myös selvää että jotakin jää puuttumaan mikäli viimeisimpään kysymykseen saadaan vastaus. Ihmisellä on taipumus saada suuri mielihyvä kysymysten luomisesta ja ratkomisesta mutta mitä jos suurin kysymys onkin ratkaistu?
Voimmeko ikipäivinä edes olettaa että olisimme tilanteessa jolloin esimerkiksi kysymys ihmisen alkuperästä ja maailmankaikkeuden alkuperästä olisi ratkaistu. Voimmeko olettaa että jonain päivänä onkin maailma jolloin ei olekaan uskomuksia, vaan ainoastaan koehavainnoin osoitettuja faktoja? Jos emme voi niin miksi emme?
Voimmeko ikipäivinä edes olettaa että olisimme tilanteessa jolloin esimerkiksi kysymys ihmisen alkuperästä ja maailmankaikkeuden alkuperästä olisi ratkaistu. Voimmeko olettaa että jonain päivänä onkin maailma jolloin ei olekaan uskomuksia, vaan ainoastaan koehavainnoin osoitettuja faktoja? Jos emme voi niin miksi emme?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Idea kaiken lopullisesti selittävästä luonnontieteellisestä teoriasta kompastuu siihen, että yhtäältä selitystarpeet toisaalta selityksen luonne sijoittuvat eri maaperälle kuin empiirisen tuottama tieto.
Selitystä ihminen hakee juuri tuollaisiin esitetyn tyyppisiin kysymyksiin: mistä kaikki alkoi, miten elämä syntyi, mikä on kaiken tarkoitus, jne. Kun tiede tarjoaa tällaisiin kysymyksiin vastauksia, ne ovat tavallaan sitä pätevämpiä mitä tarkemmin määritellyissä yhteyksissä niiden paikkansapitävyys voidaan todistaa. Siinä missä ihminen kysyy mistä kaikki alkoi, tiede vastaa ettei alun käsitettä kysymyksen edellyttämässä mielessä ole olemassa. Tiedonfilosofian tehtäväksi jää määritellä käsitteen "olemassaolo" mielekkäät sisällöt.
Siinä leikissä, jossa ihminen selvyyteen pyrkiessään määrittelee käsitteitään muiden käsitteidensä avulla, empiirisellä tiedonhankinnalla on oma roolinsa, mutta koskaan tiede ei voi vallata koko ajatusmaaperää eikä vastata kaikkiin kysymyksiin. Luonnontieteellinen teoria "kaikesta" voisi sekin olla periaatteessa vain keino, väline tai työkalu, ja aina ne tarkoitukset, joihin työkaluja käytetään, ovat moninaisemmat kuin välinevalikoima.
Yhtenäisteorian kehittäminen olisi kuin kaikkien palapelin nappuloiden löytäminen. Palapelin kasaaminen on silti vielä edessä.
Nykyisillä (tai ihan lähitulevaisuudenkaan) menetelmillä emme pysty ottamaan kuitenkaan huomioon kaikkia muuttujia esim. ihmisen alkuperän synnyssä. Emme vaikka tuntisimme kaikki säännöt. Pääsemme vain jatkuvasti lähemmäs.
Ikinä emme kuitenkaan pääse puhtaisiin faktoihin asti. Jo pelkästään omien havainnointikykyjemme rajallisuuden vuoksi.
jäähän meille vielä taide ja mielikuvitus.
"Tämän päivän huippufyysikoiden suurin tavoite on löytää koko maailmankaikkeuden yhtenäisteoria."
Ei minun mielestäni. GUT(grand unified theory) olisi ihan kiva, mutta ei läheskään yhtä hyödyllinen kuin esim. kunnon turbulenssiteoria, josta on muuten luvattu miljoona dollaria.
Mistäs muusta käytännönläheisestä tarvitaan kunnon teoriat, jotka korvaisivat huomattavan määrän kokeiden tekemistä?
-suprajohteista
On muuten suuria periaatteellisia vaikeuksia koskaan julistaa mitään GUT:ia oikeaksi. Asia on niin "pohjalla" ettei sitä voi sanoa oikeaksi ainakaan johonkin perustumisen vuoksi.
On suorastaan tuhoisaa kun Michio Kaku ym. hypettää TV:ssä GUT:in mahtavuutta.
näkisin näin kvasi-heideggerilaisesta kiintopisteestä, että tiede legitimoi itse omat kysymyksensä ja vastauksensa omasta olemisen tavasta käsin. matemaattisten totuuksien "eksaktius" ei välttämättä piile siinä että ne ovat jotenkin "reaalisesti" universaaleja tai muuttumattomia, vaan ennemmin ehkä ihmisten tai subjektin halua uskoa niiden olevan jotenkin eksakteja ja muuttumattomia totuuksia. Näin subjekti itse projisoi itse itselleen tiedon ja ei-tietämisen kohteet sekä rajaa itse itsensä... eli saa tilassa ajassa ja paikassa oman identiteettinsä.
Toisin sanoen luonnontiede saa ja ei-saa vastaukset omiin kysymyksiinsä niin pian kuin se itse sitä haluaa; kokonaan toinen asia on, onko näillä kysymyksillä ja vastauksilla mitään tekemistä filosofian kanssa, jonka itseymmärrys on joidenkin filosofien mukaan luonnollisen tiedon alueesta poikkeava.
Mikäs tuossa on kvasi-heideggerilaista? Kvasi? Eikös tuo ole ihan oikein ymmärrettyä fenomenologiaa?
sehän se... "kvasi" on tässä yhteydessä vain puhdasta retoriikkaa,sillä ihmiset ovat niin kovin herkkiä kun puhutaan nimistä, puhumattakaan
kaiken maailman heidegger-uskovaisista, jotka
ilmeisesti omistavat totuuden.
"matemaattisten totuuksien "eksaktius" ei välttämättä piile siinä että ne ovat jotenkin "reaalisesti" universaaleja tai muuttumattomia, vaan ennemmin ehkä ihmisten tai subjektin halua uskoa niiden olevan jotenkin eksakteja ja muuttumattomia totuuksia."
Esimerkiksi fysiikassa väitteet todetaan koehavainnoin oikeaksi, ja koehavainto on kaikille sama sillä oletuksella että jokaisella on terve havainnointikyky. Koehavainnot ovat heijastuksia tosimaailmasta, on siis olemassa käytännöllinen reaalimaailma ja myös teoreettinen mahdoton reaalimaailma. Mutta fysiikassa on ilmiselvästi universaaleja totuuksia, sitä ei voi kieltää väittämällä että kyse olisi "subjektien halusta uskoa johonkin", sillä kaikille tehdään huikea määrä testejä ja simulaatioita ennen kuin ne todetaan totuudeksi.
Olisi mahdollista myös väittää filosofian olevan hyvin subjektiivinen tiede mutta todellisuudessa voidaan luonnosta havaita piileviä yhteisiä sääntöjä, jotka toteutuvat havaitsijan laadusta riippumatta. En näe mitään järkeä väitteille "tuollaiseltahan se atomi sinun silmissäsi näyttää mutta sinulla ei ole hajuakaan millainen se Oikeasti on", sillä sen "oikean" maailman havainnoillistaminen ei ihmisen käsittelykyvyllä onnistu, tällöin kyseessä on mahdoton maailma, olematon maailma.
Tämän keskustelun kiistakysymykset palautuvat ns. tieteellisen realismin ongelmaan, josta palstalla on aikaisemminkin ollut puhetta. Hakutoiminnolla löytyi mm. seuraava linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=681&posting=22000000003248115#22000000003248115
keskustelu esim. totuuden korrepondenssiteorioiden
ja koherenssiteorioiden välillä näyttäisi säännöllisin väliajoin todellistuvan tällä palstalla... esitinkin kommenttini lähinnä antiteettisena. ehkä totuus manifestoi itsensä siinä, että molemmat näkemykset tulevat tietoiseksi oman selitysvoimansa rajoista ja rajallisuudesta ja tunnistavat itsensä toisessa, synteesissä. eli eivät.
toisaalta retoriikka ja väittely sinänsä on hauskaa.
olet oikeassa, juuri näin...
kaikki ketkä allekirjoittavat väitteesi todellisuudenkuvauksen "oikeellisuuden" ja "totuuden" sekä näkevät esim. esittämäni näkemyksen "vääryyden" ja "valheellisuuden" ovat
juuri niin oikeassa kuin itse sen haluavat nähdä.
näin subjekti rajaa itse itselleen omasta olemisen tavastaan käsin sen mikä on totuus ja sen mikä on väärin... ts. subjekti legitimoi ja vahvistaa itse itselleen oman olemistavan oikeutuksen eli "totuuden" sekä alistaa muut olemisen modukset hallintaansa ts. ne ovat "väärin"!
onnittelen. ;)