Eläimen tunteet.

Ihmiset ottavat eläimiä lasten leikkikaluiksi ja oman itsensä egon turvaksi. Tuntuu siltä että yleisesti luullaan ettei eläimellä ole ollenkaan tunteita joten heitä voi mielin määrin kiusata/rääkätä. Olen pannut merkille sen että suuret koirat mm. ovat usein juoppojen hakattavina tai sitten lasten rääkättävinä, ja sen että mitä alhaisempi sosiaaliluokka on kysymyksessä, sitä vähemmän tiedetään mitään eläimen tunteista/tuntemuksista, eikä välitetä vaikka tiedettäisiinkin.
Tämä ei aina pidä paikkaansa, mutta prosentuaalisesti asia on juuri näin.
Eläinsuojelulain nojalla pitäisi seuloa pois huonot eläinten omistajat. Elikkä yksikin eläinsuojelu ilmoitus, ja eläin otettaisiin pois.
6187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen samaa mieltä. Ikävä kyllä vaikka eläin pois otettaisiinkin, se ei estä rääkkääjiä ottamasta uutta tilalle. Erään tuttavani naapurilla on ollut koiria 29:n ikävuoteen mennessä monia, ja kaikki on otettu eläinsuojelijoiden toimesta pois, yhdestä koirasta taistellaan jopa oikeudessa. Nykyäänkin hänellä on koira, joka ulvoo joskus monta tuntia illalla kylmissään parvekkeella yms. Kyseinen henkilö on puhunut myös toisen koiran hankkimisesta!! Huumeet ja alkoholi ovat ilmeisesti myös kovassa käytössä siinä taloudessa. Tuttavani sanoikin ilmoittavansa tämän koiran oloista eläinsuojeluviranomaisille.
Itse kuulun myös ns. alempaan sosiaaliluokkaan, ainakin tulojeni perusteella. Olen siis työtön. Omistan pienen koiran, joka on silmäteräni. Vaikea kuvitella että antaisin sen värjötellä pakkasessa monta tuntia, tai muuta vastaavaa. Mutta piripääthän ovat omaa luokkaansa, huumeet ja lemmikkieläin ovat kamala yhdistelmä, mutta turha sitä on niille selittää.

Äänestä
  • Ilmoita heti siitä koiran rääkkääjästä lähimmälle eläinsuojelu ihmiselle. Ihanaa että rakastat koiraasi... Minulla, joka en myöskään kuulu mitenkään ylempään sosiaaliluokkaan, on maailman ihanin kissa, joka on todella paijattu ja lellitty.

    Äänestä

Luin kerran netistä erään eläinlääkärin kirjoituksen, jossa hän oli joutunut lopettamaan ison koiran huonon käytöksen takia ja uusi isorotuinen pentu oli jo otettu tilalle. Itselläni on sekarotuinen iso koira, joka on minun, 16 vuotiaan teinin vastuulla ja ihan hyvin on mennyt nää viis ja puol vuotta koiran kans. Vaikka kyllä äiti hoitaa sen ruokkimisen, mut mä käytän lenkillä ja leikin ulkona ja harjaan ja leikkaan kynnet... Sit mä hommasin viäl kissan, mut se on enemmän mun koiran kaa ku mun, ne on parhaita kavereita.

Äänestä
  • mutta kun sitä ei käytetä monessakaan suhteessa. Mietin, että mikä aivosolu mahtaakaan silloin puuttua kun otetaan eläin kiusatun/lopetetun eläimen tilalle. Silloin ei voi enää edes tyhmästä ihmisestä puhua, vaan se on jotain vaikeampaa mielenterveyteen liittyvää ongelmaa.
    Hyvä kun sinä huolehdit eläimistäsi rakkaudella. Nostan sinulle hattua.

    Äänestä

  • Nainen vm. 53 kirjoitti:

    mutta kun sitä ei käytetä monessakaan suhteessa. Mietin, että mikä aivosolu mahtaakaan silloin puuttua kun otetaan eläin kiusatun/lopetetun eläimen tilalle. Silloin ei voi enää edes tyhmästä ihmisestä puhua, vaan se on jotain vaikeampaa mielenterveyteen liittyvää ongelmaa.
    Hyvä kun sinä huolehdit eläimistäsi rakkaudella. Nostan sinulle hattua.

    Miten olis jos jokaisen pitäis hankkia lemmikkikortti/lupa. Toisin sanoen tarttis suorittaa "hankkimislupa" sanoin kuin esim. metästyslupa. Jokainen osaa metsästää, mutta siihenkin tarvitaan lupa ja luvatta mettästämisestä ropsahtaa melkoset sakot...
    Näin sitten ei "luvattoman" henkilön sais omistaa lemmikkiä eikä tällaiselle sais myöskään myydä lemmikkiä...

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Tuolle olisi varmasti käyttöä, toivottavasti joku eduskunnassa ehdottaa siitä lakiesitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen vm. 53 kirjoitti:

Ihmiset ottavat eläimiä lasten leikkikaluiksi ja oman itsensä egon turvaksi. Tuntuu siltä että yleisesti luullaan ettei eläimellä ole ollenkaan tunteita joten heitä voi mielin määrin kiusata/rääkätä. Olen pannut merkille sen että suuret koirat mm. ovat usein juoppojen hakattavina tai sitten lasten rääkättävinä, ja sen että mitä alhaisempi sosiaaliluokka on kysymyksessä, sitä vähemmän tiedetään mitään eläimen tunteista/tuntemuksista, eikä välitetä vaikka tiedettäisiinkin.
Tämä ei aina pidä paikkaansa, mutta prosentuaalisesti asia on juuri näin.
Eläinsuojelulain nojalla pitäisi seuloa pois huonot eläinten omistajat. Elikkä yksikin eläinsuojelu ilmoitus, ja eläin otettaisiin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu