Ryhmätilanteissa jää ulkopuoliseksi

Ei pysty, pitäisi sekä kokea että nähdä sivusta livenä, niin voisi ehkä alkaa maallikollekin hahmottumaan mistä suunnasta voisit hakea vastauksia.

Itse olen harmaa hiirulainen ja karisma on sana jonka olen kuullut joskus, eikä itseäni sinällään haittaakaan jos saan jäädä taustalle, mutta jostain syystä aina kun avaan suuni, muut kuuntelevat, hiljaa. En ymmärrä tuota, mutta en välitä.

Ehkä elekieli on erilainen, jotenkin vetäytyvämpi? Mistä nämä nokkimisjärjestykset tulee, tiedähäntä.

Ehkä luontainen karisma. Toisilla sitä on ja toisilla ei vaikka kuin yhtä samaa olisimme.

Tuo etenkin joskus ihmetyttää, että kahden kesken jonkun kaverin kanssa, kun juttuja kuuntelee sivukorvalla, niin vuoropuhelu toimii ihan täydellisesti ja molemmilla on hauskaa. Mutta sitten sama kaveri saattaa ryhmätilanteessa olla täysin "mute" asennossa poikaani kohtaan, ja kommunikoi vain kaikkien muiden kanssa, paitsi hänen.

Eikä kyse ole kiusaamisesta, vaan enemmänkin tulee vaikutelma, että ryhmätilanteessa ketään vain ei oikeasti kiinnosta mitä poikani sanoo, eikä sillä hetkellä jakseta edes vastata, ennen kuin on useamman kerran toistanut saman kysymyksen. Usein jos joku vaivautuukin vastaamaan pojalleni, tuntuu äänensävy jollain tapaa kyllästyneeltä. Rivien välistä pystyy tulkita, että muut jopa toivoisi, että minun poikani olisi suosiolla hiljaa. Miksi näin?

Ja kuitenkin poikani on haluttua kaveriseuraa, kahden kesken siis. Eikä poikani ole tosiaankaan mikään hiirulainen, hän näkyy ja kuuluu kyllä, ei toki liiallisen dominoivasti, mutta silleen normaalisti. Reagoi asioihin, nauraa ja on aktiivinen. Toisinaan kotona on iltaisin alakuloinen, kun ei ole tullut kuulluksi, vaikka on omasta mielestään kertonut hyviä juttuja.

Olette liian kilttejä ja hyväntahtoisia, ettekä osaa pitää puolianne. Se on monen suomalaisen geeneissä. Se on hyve että kirous.

Väärä seura.

Tuosta karismasta, sitä kai on aika harvalla. Jos on 4 henkilön porukka, niin ei tuskin se niin menee että 3:lla on karismaa ja yhdellä ei ole. Varsinkin jos asia toistuu eri ryhmissä. Kyllä siinä on jostain muusta kyse kuin karismasta. Sitä vain en ole vielä keksinyt, mikä se muu juttu on.

Olen joskus miettinyt, että onko se jokin näkymätön juttu, minkä vain muut vain jollain tapaa vaistoaa. Onko se jokin alkukantainen vaisto, joka laittaa ihmiset jollain tasolla arvojärjestykseen. Mihin se edes perustuu, habitukseen tai ulkonäköön, ehkä kasvojen piirteisiin, kuka tietää. Tai mikroilmeisiin. Olen miettinyt, että muodostaako jokin alkukantainen vaisto muiden ihmisten pään sisällä ajatuksen "tuo käyttäytyy lauma-arvoaan ylemmällä tavalla, mihin hänellä ei ole oikeutusta, siksi ignooraan hänet". Tämä siis karrikoituna esimerkkinä, miten aivojen tiedostamaton osa saattaisi alkukantaisesti ajatella.

Mutta nämä ovat vain omia teorioita, koska mitään yhtä selittävää tekijää ei taida olla.

Keski-ikäinen nainen tässä. On niin tuttua mullekin tuo! Olen huomannut, että isoissa kokouksissa alkaa joku ihmeellinen puheensorina käyttäessäni puheenvuoron. Tai jos puhun jonkun kanssa kahdestaan, niin paikalle saattaa tulla joku kertomaan asiansa, jolloin kanssani puhunut alkaa keskustella keskeyttäjän kanssa, ja saattaa jopa unohtaa meillä olleen jutun kesken. Työasioissa se on aika ärsyttävää, kun pitäisi hoitaa asia loppuun. Loukkaavaakin.
Minulla ei suinkaan ole hiljainen ääni, enkä puhu hitaasti, päinvastoin. Kovempaa ilmeisesti täytyisi huutaa, mutta sitä sitten kauhistellaan.
Itse inhoan ääntäni, kun olen sitä kuunnellut äänitettynä, mutta se lienee tavallista. Puheterapiaa olen miettinyt, mutta ilman puhevikaa sinne pääsy lienee mahdotonta. Esiintymiskoulutusta?

Hyvin keksitty muuten tuo "lauma-arvo", olen itsekin miettinyt samaa.

Et varmaan näe tätä enää, mutta miten pojallasi menee nykyään?