Aika kumma juttu ettei kukaan aiemmin lankaa hänestä jossa käsitellään niinku syväulotteisemmin hänen koko uraa ja tuotantoa eli on sooloura ja lyhyt ura yö yhtyeessä mutta myös lyhyt stintti kinsky yhtyeessä vuonna 86. Hakulisen sävellystyö on melankolista ja juuret tulee kotimaasta ja mieleen tulee lähinnä kolmikko helismaa, rautavaara ja toivo topi kärki mutta on laittanut myös omaansa paljon musaansa. Tunnetuin hakulisen hitti on megahitti joutsenlaulu jonkä väsäsi yölle ja itse esitti sen. Tuo biisin esitys on myös kautta aikain paras laulusuoritus jussilta sillä etenkin se biisin lopetus miten hän laulaa sydän ruvella sen lopun joka menee ihoni alle. Paatuneenkin ihmisen ihon alle luulis tuo kohta menevän ja monien suomalaisten mieliin tuo kohta ja koko biisi syöpynyt ikuisiksi ajoiksi muttei hakulinen tietenkänä elänyt ainoastaan tuon hitin varassa vaan hän taikoi paljon vakuuttavia biisejä sillä hän teki pikkuhittejä, keskisuuria hittejä , isoja hittejä ja myös hititöntä materiaa joka kestää vertailun hänen muihin teoksiinsa ja harvoin hän teki heikkolaatuista musaa. soololevyistä eniten mieleeni on ehkä vuoden 91 levy joka sisältää mm suurlähettiläät tyylisen soulpoprokkityylisen aurinkokuninkaan ja nyt ei puhuta aurinkokuningas juhani tammisesta vaikka humorisessa mielessä hän on tullutkin mieleen tuosta biisistä kun siinä mainitaan sana aurinkokuningas. Vuonna 2010 hän julkaisi myös soolokiekon vielä vanhoilla päivillään. Ihmiset aina odotti häneltä vielä enemmän biisejä mutta todellisuudessa hän on ollut aina aktiivinen biisintekijä mutta ihmiset ei oo vain tienneet hänen aktiivisuudestaan sillä on keikkaillut koko uransa ajan ja väsännyt biisejä ja tehnyt levyjä mm yölle sillä vaikka hän poistuikin nopiasti yö ythyeestä nin on kuitenki tekeny biisejä yölle joten ei ole tosiaankaan hakulinen laiskotellut aurinkotuolissa vaan tehnyt hiki hatussa kovaa duunia. myöhemmillä päivillään sävelsi yölle mm biisin valtakunta ja parrasvalot. Hakulisen sävellyksissä kuuluu niin suuret melodialinjat kuin myös pienet melodialinjat eli joskus hänen teosten pienilinjaisuus nouseekin upeaksi jutuksi tai kun hän rakentaa biisin isojen melodiavyöryjen tapaan joissa esim sovitusratkaisuissa käytetty mahtipontisia jousisovituksia. Alkuaikoina hän ei käyttänyt sovituksissa jousisovituksia jotka tuli oikeastaan 2000-luvun alussa ja eka semmone biisi taisi olla rakkaus on lumivalkoinen jonka teki yölle. Hakulisesta löytyy muun muassa haastattelu youtubesta. jos kiinnostaa. hänet tunnettiin myös hyvänä sanoittajana jonka sanoitukset on minulle melankolisia pääosin tai sitten pitää tutustua niihin vielä syvemmin.
Jussi hakulinen lanka(hän todellakin ansaitsee sen!)
Anonyymi
0177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.