Mitä molemmat olisivat voineet tehdä toisin eron välttämiseksi?
Mihin edellinen parisuhteesi kaatui?
Anonyymi
1822814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Aitahyppelyyn. :D
Ei mitään, kaikki voitava oli jo tehty. Hyvällä omallatunnolla pystyi eroamaan siinä mielessä.
-Palstahessu
Väkivaltaan.
En tiedä olisko sitä voinut mitenkään järkevästi estää, muutoin kuin jos ei olisi alottanut koko parisuhdetta.
Se päättyi siihen, että minä tulin pojan kanssa Suomeen ja eksä jäi sinne. Mun isäni sairastui ja vanhempani tarvitsivat apua. Eksällä taas on omat vanhempansa, jotka ovat iäkkäitä ja tarvitsevat myös apua. Jommankumman olis pitänyt toimia vastoin omia periaatteitaan ja miten on kasvatettu ja miten sydän sanoo. Silloin ja niillä tiedoin isäni olisi pitänyt parantua, mutta hän menehtyi. Jos en olisi toiminut miten toimin niin olisin varmasti katkera siitä.
Ymmärrän täysin tuon tilanteen. Jos isäni olisi sairas, valitsisin hänen auttamisensa myös.
🙂 Aika moni ei tajua. Monilla on joku sellainen ajatus, että omat vanhemmat ja sisarukset ja ystävät pitäisi vain unohtaa ja sysätä syrjään parisuhteen tieltä. Minä en osaa niin ajatella, vaan he ovat minulle rakkaita. Jos (ja kun) tarve on aito, niin ihan taatusti autan ja ymmärrän todella hyvin, että eksällekin se valinta oli siinä kohtaa mahdoton, että olisi vain lähtenyt mukaan.
Ei se helppo valinta ollut ja kyllä sen kanssa kipuiltiin, riideltiinkin. Vaan lopulta erottiin kuitenkin hyvissä väleissä ja lapsen asioita on aina hoidettu sopuisasti. Silloin tällöin jutellaan yhdessä ihan omista henkilökohtaisistakin asioista. Kummallekaan ei ole jäänyt erosta kaunaa, mutta jos olisi tehty toisin, niin katkeruutta olisi varmasti.
Eihän se nyt noin suoraviivaista kaikilla ole. On kyse omista resursseista, voiko edes ajatella hoitavansa esimerkiksi lastaan, sairaita vanhempiaan ja omaa työtään. Tai edes omaa työtä ja toista vanhempaa. Riippuu tietysti vanhemman sairaudesta, omasta terveydestä ja pelkästään mahdollisuudesta.
Loppujen lopuksi vanhemmat ja lapset ovat omaa sukua. Puoliso ei ole millään lailla sukua, vaan täysin vieras ihminen.
Exä halusi eron, kun oli löytänyt toisen miehen.
Erossa tajusin, että exähän on narsisti ja hänelle puhkesi alkoholismi ja diagnosoitiin 2-suuntainen mielialahäiriö.
Mitä itse ajattelen, että olisin voinut tehdä toisin liitossa, on, että olisin ollut jämäkämpi ja puolustanut omia kantoja jatkuvan myötäilyn sijasta.
Olen tässäkin ryhmässä useasti yrittänyt sanoa, että naiset eivät halua "kilttiä" miestä siinä mielessä, jollaisena miehet monesti kiltteyden tulkitsevat. Naiset eivät halua kilttiä koiraa, vaan miehekkään miehen, jolla on omia ajatuksia ja puolustaa omia kantojaan jämäkästi.
Omassakin parisuhteessa naisesta tuli myös se, joka sitten joutui keksimään mitä tehdään ja minne matkustetaan jne, koska minulle oli "ihan sama" ja "kaikki käy"
Tavallaan mä en samaa mieltä, etteivät naiset yleensä halua "kilttiä" miestä, jos kiltillä tarkoitetaan perässä vedettävää tahdotonta kivirekeä ja tossukkaa, jolla ei ole yhtään ainoaa ajatusta ja mielipidettä oikeastaan mistään. Sellainen parisuhde on aivan jumalattoman raskas taakka kantaa yksinään ja toinen ei oikein välitä mistään. Tuollainen toimii, jos se toinen osapuoli on jyrä ja toiselle on täysin ok olla se jyrätty. Muutoin tuo ei oikein ikinä toimi.
Kiltteys on ihan eri asia, kuin lapseksi heittäytyminen. Harva nainen jaksaa mieslasta.
Eikä silti tarvitse mennä siihen toiseen ääripäähän, jossa miehekkään jääräpäisesti ei suostuta mistään joustamaan ja ihan periaatteestakin isketään kannat maahan, kun pitää akalle näyttää kaapin paikkaa.
Tuo on yhtä vastenmielistä kuin se roikkuva ja mielipiteetön mieslapsi.
Ei tietenkään. Mä meinasin tarttua tohon sanaan "jämäkkyys", että mitä sillä tarkotetaan. Jos se tarkottaa, että sanoo suoraan ja selkeästi omat ajatuksensa ja mielipiteensä, mutta kykenee kompromisseihin ja joustamiseen, niin se on hyvä. Vaan jos se tarkottaa jääräpäistä ja joustamatonta takertumista omiin ajatuksiin ja mielielipiteisiin, vailla kykyä kompromisseihin, niin se on todella huono. Silloin mies on se jyrä ja hän taas tarvitsee sitten seurakseen sen tahdottoman kivireen, jota vetää minne itse haluaa.
Uonhdinkin tuossa alkuperäisvastauksessa mainita, että pitää pystyä kompromisseihin.
Jämäkkä on minulle positiivine ilmaisu. Googlasinkin tuolta netistä mitä jämäkkyys muille tarkoittaa:
"Jämäkkyys on käyttäytymistä, jonka avulla voit puolustaa omia oikeuksiasi ja rajojasi ilman, että loukkaat toisen oikeuksia. Jämäkkyyden perustana on ajatus, että jokaisen oikeudet ja tarpeet ovat yhtä arvokkaita."
" Moni on oppinut jo lapsena miellyttämään liikaa muita ihmisiä ja olemaan välittämättä omista tarpeistaan. Jämäkkä käyttäytyminen perustuu siihen, että kuuntelee omia tarpeitaan."
Jotkut miehet mitä ilmeisemmin tulkitsevat väärin kiltteydeksi "kiltteyden", joka ei ole kilttiä.
Jos olisit ollut jämäkämpi, niin ero olisi tullut varmasti jo aiemmin.
Ihastuin toiseen ja kerroin siitä silloiselle kumppanille.
Mutta ihastumisen alkusyy oli silloisessa liitossa / siinä kumppanissa. Seksin ja läheisyyden määrä väheni kiihtyvällä tahdilla kohti nollaa, joten viriilimmältä vaikuttava nainen suhteen ulkopuolelta alkoi olla yhä useammin mielessäni.
Fyysiseen pettämiseen en kuitenkaan sortunut, vaan kerroin tilanteesta kumppanille.
Aloititko suhteen uuden ihastuksen kanssa vai jäitkö kokonaan yksin?
Asiasta on jo aikaa. Nykyään on jo ihan eri kumppani kuviossa. Tuolloisesta ihastuksesta ei tullut mitään, mutta se herätti huomaamaan kuinka tärkeää fyysinen rakkaus on minulle parisuhteessa. Vähäiseen seksin määrään en tule tyytymään enää koskaan, aikaisemmin olisi tuolloinkin pitänyt erota.
Naiselta en paljon vaadi, mutta tämän yhden asian parisuhteessa vaadin.
Ei ole tullut mieleen, että vanhemmiten sinun täytyy tyytyä vähäisempään määrää seksiä, kun kyky loppuu?
Kaatui omaan mahdottomuuteensa. Etäsuhteilu kävi liian raskaaksi. Olisi pitänyt jomman kumman muuttaa lähemmäksi. Oli siinä muitakin ongelmia...
Ei ollut oikein yhteisiä harrastuksia, molemmat menivät omaan tahtiin. Tuli liian paljon erillään elämistä ja siitä sitten luonnollisesti seurasi omia vakituisia harrastuskavereita ja ihastumisiakin. En vieläkään tiedä, mitä ne yhteiset olisivat olleet kun toinen tykkäsi liikkumisesta, retkistä sekä matkailusta ja toinen kilpailuista, peleistä sekä keräilystä. Hyviä harrastuksia kaikki. Yritettiin kyllä olla mukana toisen harrastuksissa mutta vaikea oli viihtyä tai kiinnostua - molemmilla. Alkusyy oli tämä, siitä lähti vieraantuminen, joka johti eroon. tietenkin siinä lopputiimellyksessä meni ranttaliksi ja kärjistyi kaikki. Selvittiin eron jälkeen tervehtimis-asteelle.
Oli kyllä suuret tunteet molemmilla. Tietty kuvio alkoi toistua. Miehellä oli tapana olla "rehellinen, ja sanoa asiat suoraan". Tämä tarkoitti toisaalta ylitsevuotavia kehuja, toisaalta järkyttävän loukkaavia kommentteja. Hän alkoi vaikuttaa epätasapainoiselta. Tunteet alkoivat olla yhtä vuoristorataa. Aloin ahdistua ja vetäytyä. Yritettiin monta kertaa saada suhde toimimaan. Itse kaipaan rauhaa ja tasapainoa. Olen hyvin helpottunut siitä, ettei hän ole enää elämässäni. Edes ystävyys ei ole mahdollinen. Molempien sydän kyllä särkyi.
Mitä olisit voinut tehdä toisin?
Hyvä kysymys. Mietin sitä paljon. Kun kävi niin hermoon että alkoi mielenterveys järkkyä, oli vihellettävä peli poikki.
Jos ei ole enemmän hyvä kun huonoja asioita eikä asioita voi korjata, on kai se sitten rikki. Itse yritän aina ennemmin ratkoa ongelmat mutta joillekin sopii luovuttaminen paremmin.
Siis jos toinen heittelee järkyttävän loukkaavia kommenteja niin se on hänen valintansa ja ero on ainoa oikea ratkaisu.
Seksin ja tunteiden puutteeseen. Mitään ei voinut tehdä.
Enää en tunne mitään mitään kohtaan.
Me oltiin exän kanssa 25 vuotta yhdessä.. se suhde tuli vain tiensä päähän. Mitään ei olisi ollut tehtävissä asian eteen. Sopuisa ero ja olemme edelleen ystäviä keskenämme. Ja naapureita. Ja perhettä. Toistemme tukiverkko.
Mutta parisuhdetta meillä ei ole, eikä tule.
aivan kuin omasta kynästä, hyvänä nais ystävänä exsä on pysynyt 8vuotta ,vaikka sillä on uusi puoliso,
Ystävinä voi pysyä, vaikka yhteensopivia parisuhdemielessä ei enää olisikaan.
Joskus voi, joskus ei voi pysyä ystävinä eron jälkeen.
Niin.. riippuu olosuhteista. Se että se joillakin on mahdollista, ei automaattisesti tarkoita, että kaikilla.
Näinhän se menee.
Nooh. Hän kuoli.
Saanko kysyä, mihin?
Hän ei osannut vastata viesteihin ja puheluihin. Suutuin ja halusin yksin hetken miettiä asioita onko edes tosissaan. Hän jätti minut. Sain vastauksen.
Toinen nainen,riitely,metelöinti.
Niin ja oli väkivaltaa myös....
Hirmuisesti ollut väkivaltaisia ukkoja palstanaisilla.
Hirmuisesti? Kahdessa vastauksessa mainitaan väkivalta.
Eikä toisessa mainita edes sukupuolta. Mutta tuolla syyllistämisellä, mitä palstallakin harjoitetaan, yritetään vain vaientaa väkivaltaa kokeneita naisia.
Mun edellinen suhde on ollu edellisessä elämässä, että sitä en muista. tai voihan se olla niin että mulla ei oo ollu missään elämässä suhdetta. Mutta mulle on sanottu että oon ns. vanha sielu, että oon eläny monta elämää.
Aika harva tässä ketjussa kertoo mitä olisi voinut tehdä toisin. Täydellisiä ihmisiä palsta täynnä.
Samankaltaisia vastauksia minäkin joskus sain kysymykseeni. Vaikuttaa, ettei mitään ole opittu.
Minkä sille voi, jos toinen kuolee?
>simiti<
Johtuu varmasti siitä, että vastaajat eivät halunneet välttää eroa.
Toisin oisin voinut tehdä vain eroamisen. Muuhun en yrityksistä huolimatta kyennyt vaikuttamaan, siksi erosin kun en kyennyt sietämäänkään niitä muuttumattomia asioita.
Oliko ne muuttumattomat asiat näkyvissä jo seurusteluvaiheessa? Olisiko pitänyt seurustella pidempään, että ne olisivat tulleet näkyviin?
Ei olleet. Olihan hän arka ja miellyttäjä silloin jo, mutta ajattelin että ne on ujoutta alkuun.
No me kyllä seurusteltiinkin n. 4 vuotta ennen avioitumista. Mutta nämä asiat tuli esiin vasta, kun suhteessa tuli haasteita..
Ja ymmärsin myös, että mulla on vetovastuu, jota en parisuhteessa halua yksin ottaa.
Plus asioiden salailu oli viiminen niitti.
Mun molemmat kaksi edellisintä parisuhdetta kesti 7 vuotta. Ettei nyt ihan lyhyitä kuitenkaan.
Tai avoliitossa asuttiin, mitään seurusteltu pitkään erillään asuen.
Siis yhteensä 14 vuotta. 7 vuotta per suhde.
"Olisiko pitänyt seurustella pidempään, että ne olisivat tulleet näkyviin?"
Mä en aina kummeksunut tuota ajatusta ja kysymystä. Miten "pitempään seurusteleminen" on jotenkin parempi asia? Jos seurustelet vaikka nyt 8 vuotta, niin sattuuko eroaminen vähemmän, kun "mehän vain seurusteltiin"?
Mä ymmärrän ajatuksen, ettei vaikka ruveta tekemään lapsia puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Sitä en kuitenkaan tajua, että miten seurusteleminen eroaa parisuhteesta. Eikö seurusteleminen ole parisuhde, vaan joku "kevytsuhde"?
-sivustahuutelija-
Minä jaan parisuhteen kulun jotenkin näin
Tapailu, seurustelu, avoliitto, avioliitto, avioliitto lapset
Kaikki eivät tietysti mene avioliittoon.
Jokainen vaihe on entistä "vakavampi" ja sitoumuksia on enemmän. ja irtautuminen on vaikeampaa. Vaikka kuulostaa karulta, kannattaa tulevaa kumppania punnita ennen kuin rupeaa vakavampaan.
Väittäisin, että useimmat ihmisten eroja aiheuttavat luonteenpiirteet ovat nähtävissä jo seurusteluvaiheessa, jos vaan osaa katsoa ja kuunnella. Alle kahden vuoden yhdessäasumisen ei pitäisi ainakaan ruveta lapsia hommaamaan.
Kahdessa vuodessa suurin rakastumisen huuma jää pois ja rupeaa näkemään mikä kumppani on miehiään tai naisiaan.
Jos vierailet (ehkä yllättäenkin) kumppanin asunnossa useasti, tulet näkemään millainen kotitalousihminen hän on.
Parin vuoden yhdessäoloaikana näet myös, onko hän aloitekykyinen asioiden suhteen, keksiikö hän teille tekemistä, miten hän käyttää vapaa-aikansa jne.
Pettäjän luonteen näkee taas usein kun hän on baarissa ja jättää hänet yksinään sekä kuuntelemalla hänen ystäviään, seuraamalla hänen someaan.
Monet pitää rakkautta jotenkin mystisenä voimana ja siksi vihaavat esim markkina-arvoteoriaa. Samoin näyttää olevan, että erossa oma osuus eroon kielletään viimeiseen asti, koska toinen vain oli niin mahdoton.
Jätit Kimmon.
Mistä keksit nimen?
Aika hullu ajatus, että ero 8 vuoden seurustelun jälkeen olisi vähemmän kivuliasta. No mutta jokainen tietysti tavallaan ja jos nyt kykenee seurustelemaan 8 vuotta, ilman sen suurempaa välittämistä.
Mulle henkilökohtaisesti on ihan sama asua yhdessä se pari vuotta. Enemmän mä yhdessä asuessa toisen touhuista näen kuin "tapaillessa". Yhtä paskalta se ero molemmissa tapauksissa tuntuis.
Sama. En mä kykene tajuamaan miten pitkään seurusteleminen on muka jotenkin kevyempi juttu kuin vaikka avoliitto.
En siis näe mitään syytä olla muuttamatta yhteen paljon kahta vuotta aiemminkin, jos se on kyseisessä tilanteessa vaikkapa taloudellisesti järkevää.
"Tapailu, seurustelu, avoliitto, avioliitto, avioliitto lapset"
En ole oikeastaan koskaan tapaillut ketään. Ihan vieras käsite. Mitä silloin oikein tehdään? Tapaillaan montaa yhtäaikaa vai?
Seurustellut olen ja muuttanut hyvin nopeasti virallisestikin yhteen, kun jatkuvasti samassa asunnossa kuitenkin notkuttiin.
Avioon en mene ikäkuuna päivänä. Lapsen taas tein eron jälkeen, eksäni kanssa, sovitusti. Toisinkin voi toimia.
Totta. En haluakaan sanoa, että kaikki kokisivat asioita samalla tavalla. Joku sanoo, että ystävän kuolema pn pahempi kuin lemmikin kuolema, ja toiselle se on päin vastoin. Samoin jollekin puolen vuoden seurustelusta eroaminen voi olla kivuliaampaa kuin kahden vuoden avoliitosta eroaminen.
Jos yritän ajatella suurta kuvaa, ja vertaan vaikka 8 vuoden avoliitosta eroamista ja 8 vuoden seurustelusta eroamista.
Näkisin, että seurustellessa ihminen säilyttää paljon enemmän itsenäisyyttä, kuin avoliitossa henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti.
Usein avoliitossa kertyy yhteistä omaisuutta, jonka jakaminen voi olla tuskaisaa ja taloudessa on enemmän pelivaraa, kun ei ole maksettavana kaksinkertaisia maksuja esim asumisen ja liikkumisen kannalta.
Seurustelevat parit ovat usein myös itsenäisempiä, koska kuitenkin usein pääsevät omaan rauhaan ottamaan etäisyyttä. Avoparin elämä on jatkuvaa kompromissien tekoa ja monissa asioissa oppii luottamaan toisen olemassaoloon kuten vaikkapa vaatehuollossa tai remonttitöissä.
Jollekin toisen läsnäolo tuo aivan henkistä ja fyysistä turvaa ajatellen vaikka yhteisiä lenkkejä pimeässä.
Eli seurustelevan parin erossa suru/vitutus voi olla aivan yhtä suurta, kuin avoliitossa asuvankin erossa, mutta avoliitossa asuvan parin eron tuskan päälle tulee usein kaikenlaista muuta kuormaa, joka pahentaa tilannetta. Lisäksi suurimmassa osassa parisuhteita yhteenmuuttaminen on luonnollinen osa seurustelua.
No siinä mielessä tuo on totta, että "Enemmän mä yhdessä asuessa toisen touhuista näen kuin "tapaillessa".
Omalta kohdaltani tai uskoisin, että suurimman osan muiden kohdalla tänä toinen ei pidä paikkansa. "Yhtä paskalta se ero molemmissa tapauksissa tuntuis."
Minusta muuttaminen on euroopan ikävintä hommaa. Jos sitten oma asunto on yhteen muuttamista varten myyty tai jos vaikka edessä on vuokraushommeleita, uusien huonekalujen ostoja, yhteystietojen muuttamisia jne, on erolla myös taloudellisia seurauksia.
Jos kaiken päälle kyseessä on vielä henkilö, jolla on lapset vaikutusta on myös lasten henkiseen hyvinvointiin.
Ehkä tapailu on nykyistä Tinder-aikakautta. Omalla kohdalla se kesti joskus puolitoista vuotta.
Se oli tosiaan ajanjakso, missä näimme toisiamma melko useinkin, mutta emme olleet sopineet mitään yksityisoikeutta toisiimme. Itse en tuona aikana säännöllisesti tapaillut ketään muuta, mutta saatoin joskus lähteä baarista jonkun luokse jatkamaan iltaa.
"Täydellisiä ihmisiä palsta täynnä."
Outo näkökulma.
Usein asioita ei voi korjata ilman että molemmat tai vähintään jompikumpi kärsii vahvasti. Ei ole mielekästä jäädä, ero on ainoa terve vaihtoehto.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17525067/mihin-edellinen-parisuhteesi-kaatui#comment-115886339
Pariin otteeseen jo selostin.
Se voi olla myös taloudellisesti järjetöntä, jos myy oman asuntonsa ja sitten joutuu ostamaan uuden ja maksamaan varainsiirtoverot ja ostamaan uudet huonekalut jne.
Niin? Minä puhuinkin tilanteesta, jossa se on vaikkapa taloudellisesti järkevää. En tilanteesta, jossa se ei ole jostain syystä järkevää. Yhteen muuttaminen ei ole mikään pakko vaikka olisi pitkässä parisuhteessa ja vaikka naimisissakin.
Et selostanut. Ei tuossa ollut yhtään ainoaa syytä, joka selittäisi miksi seurusteleminen on kevytsuhde, jonka päättyminen ei satu yhtälailla.
Tuot siis esille lähinnä vain sitä miten itse asian koet? Itse taas koen suhteen tittelin (seurustelusuhde, avopari, aviopari) täysin epäolennaiseksi eron kivuliaisuuden kannalta. Yksi eroaa täysin kivuttomasti avioliitosta ja toinen taas särkyy palasiksi seurustelusuhteen päättyessä. Olennaisinta on oma kokemus suhteen vakavuudesta ja tunteiden voimakkuus, ei suhteelle annettu nimi.
Minäkin vihaan muuttamista, mutta olen silti muuttanut elämässäni 12 kertaa. Yhdessäkään kolmesta erostani sellainen asia kuin ero ei ole ollut edes puolikas syy eron kivuliaisuudelle. Kerran olen lähtenyt parisuhteesta ihan vaan ottaen henkilökohtaiset tavarani kolmeen isoon laukkun ja koiran hihnaan. Mulle materia on noissa tilanteissa ollut täysin yhdentekevää.
Itse taas en tuhlaisi tuollaiseen edes viikkoa ajastani. Joko ollaan yhdessä tai sitten ei olla. En alkaisia kuluttaa aikaani mihinkään epämääräiseen kuvioon.
En voi mitään jos luetun ymmärtämisessäsi on puutteita. Koitan vääntää rautalangasta:
Myönnän tällä lainausmerkeissä olevalla lauseella , että fiilis (vitutus, suru jne) voi olla ihan yhtä kamala " Samoin jollekin puolen vuoden seurustelusta eroaminen voi olla kivuliaampaa kuin kahden vuoden avoliitosta eroaminen.", mutta avoliitossa olevalla tulee päälle vielä kaikenlaista muuta, kuten erilaisia omaisuuden järjestelyjä.
On aivan eri asia sopia, että tämä loppuu nyt tähän ja huomenna emme enää näe, kuin palata ilta toisensa perään asumaan saman katon alle ja tekemään myyntijärjestelyjä asunnosta, puhumattakaan siitä, jos koti on vielä lastenkin koti.
"Yksi eroaa täysin kivuttomasti avioliitosta ja toinen taas särkyy palasiksi seurustelusuhteen päättyessä. Olennaisinta on oma kokemus suhteen vakavuudesta ja tunteiden voimakkuus, ei suhteelle annettu nimi."
No vähän niinkuin niin yritän sanoa tässä : " Samoin jollekin puolen vuoden seurustelusta eroaminen voi olla kivuliaampaa kuin kahden vuoden avoliitosta eroaminen."
Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan pysty ymmärtämään ihmistä, joka sanoisi, että omaisuuden jakaminen uuden asunnon hommaaminen, yhteystietojen muuttaminen, mahdollinen lasten asioiden hoitaminen erossa tekisi eroa helpommaksi.
"Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan pysty ymmärtämään ihmistä, joka sanoisi, että omaisuuden jakaminen uuden asunnon hommaaminen, yhteystietojen muuttaminen, mahdollinen lasten asioiden hoitaminen erossa tekisi eroa helpommaksi."
Riippuu pitkälti eron syistä. Tuskin kukaan kokee niiden tekevän eroa nimenomaan helpommaksi, mutta moni ei koe niitä vaikeuttavaksikaan tekijäksi. Meitä ihmisiä on niin erilaisia. Itse esim. olen kerran kokenut eron itsessään olevan niin suuri helpotus, että mikään hankaluus eroprosessissa ei ollut liikaa. Se tiettyjen asioiden hankaluus oikeastaan vain korosti sen eron suurta helpotusta.
Tiedän myös pari ihmistä, joille asunnossa olleet muistot ovat olleet eron jälkeen liikaa, vaikka eivät olleet yhdessä asuneetkaan. Toisen kanssa oli silti vietetty niin paljon aikaa niiden seinien sisällä, että muuttaminen oli helpompaa kuin käsitellä ne muistot siinä asunnossa.
Ei kaikille tule avoliitossa yhtään mitään sen kummempia järjestelyitä eron myötä. Eivät kaikki laita omaisuuttaan yhteen edes avioliitossa. Aika moni voi ihan vain lähteä avoliitosta ja avioliitostakin ja hyvin moni tekeekin niin. Kyse on puhtaasti siitä mikä nyt on itsekullekin vaikeaa ja mikä ei. Toisille joku omaisuusjärjestely on eron vaikein asia ja toisille taas se henkinen puoli. Itselleni ehdottomasti tuo jälkimmäinen. Materia on vain materiaa.
Olenko sanonut, että kaikilla ilman poikkeuksia on? Olenko?
Samalla tavalla voin sanoa, että miehet ovat isompikokoisia kuin naiset. Se pitää paikkansa, jos katsotaan keskiarvoa ja mediaaania, mutta toki löytyy isompia naisia kuin miehiä.
Toki on varmaaan ihmisiä , joille ero avoliitosta riittää, kun sulkevat oven ja lähtevät, mutta yleensä viranomaiset ovat kiinnostuneita missä asut, joten joudut ilmoittamaaan heille kotiosoitteesi.
Yleensä ihmiset asuvat ennen avoliittoaan jossain kämmpässä, jonka myyvät tai luovuttvat pois ennen muualle muuttoaan.
Yleensä ihmisillä on huonekaluja ja muuta omaisuutta josta ehkä outuvat hankkiutumaan ainakin osittain eroon kun muuttavat yhteen jonkun kanssa.'
Olet oikeassa! Toista ei voi muuttaa ja jos muuttumattomia asioita ei voi sietää, ei kannata jäädä. Väkisin jääminen tuo vain katkeruutta ja huonoja asioita kummankin elämään!
”Vika” välttämättä ei aina ole pelkästään toisessa eikä aina molemmissa ja joskus varsinaista vikaa ei ole mutta ihmiset vaan on liian erilaisia toisilleen.
Kohtaanto ongelma oli meillä.
Toista ei voi muuttaa ja jos muuttumattomia asioita ei voi sietää, ei kannata jäädä.
Jokuhan tässä on muuttunut. Ajatellaan, vaikka että puolison vika on munien raapiminen.
Jos puoliso ei voi muuttua, silloin hän on raapinut muniaan ainana ja silloin tämä lähtijä on muuttunut niin, ettei voi sietää enää raapimista Toisaalta jos puoliso on myöhemmin ruvennut raapimaan, voi hän sen varmaan lopettaakin, jos haluaa.
Luuletko, parisuhteita lopetetaan vain munien raapisen takia? Vaikka en ite siihen usko, aika moni sortuu esittämään muuta mitä on ja ihminen muuttuu suhteen aikana. Muutos ei ole vain muutos vaan paluu aitoon ihmiseen, jota on pidetty piilossa. Jos ihmiset olisivat heti omia itseään, olisi oikean ihmisen löytäminen helpompaa,
Eron syy usein on pitkäaikaiset perustarpeiden vajeet, kohtaamattomuutta, vuorovaikutuksen ongelmat-joita ei saada ratkaistua, pettäminen, empaattisuuden puute yms.
Munien raapiminen oli vaan vertauskuva "asioista" jotka mainittiin lauseessa "Toista ei voi muuttaa ja jos muuttumattomia asioita ei voi sietää, ei kannata jäädä."
Ajatuksena oli vain tuoda esille, että monesti se ketä on muuttunut onkin se eroaja
"Alle kahden vuoden yhdessäasumisen ei pitäisi ainakaan ruveta lapsia hommaamaan."
Miksi? Lapset tuovat paitsi paljon iloa, herättävät paljon tunteita vanhemmissaan. Etenkin niitä mitkä ovat jääneet käsittelemättä vanhemman omasta lapsuudesta. Niistä saattaa tulla paineita, jotka voivat aiheuttaa mitä vaan häiriötä. Usein erityisesti miehissä aiheuttavatkin. Pelkästään se on kamalaa, kun lapsen syntymän jälkeen naisen huomio kiinnittyy lapseen eikä enää mieheen yli sataprosenttisesti.
Yhteenmuutto ei ole se juttu missä paljastuu molempien kyky kohdata vastoinkäymisiä ja kokea stressiä, ja harjoittaa yhteispeliä. Lasten syntymä on. Moni mies lähtee jo odotusaikana "ei se sittenkään ole mun juttu". Vaikka siis yhdessä olisi oltu vuosia.
Yleisesti ottaen palstalla on paljon ihmisiä, jotka kuvittelevat parisuhteen kestävän tietyin (omin) kriteerein. Jotkut jopa kuvittelevat omien kriteereiden olevan takuu parisuhteelle. Näin se vain ei ole ollenkaan. Parisuhteelle kuten muillekaan suhteille ei ole takuita.
Taannoin ajattelin millaistakohan olisi erota vaikkapa 25 vuotta kestäneestä parisuhteesta, jossa on kaikkea muuta paitsi se suhde. Eli on talot, mökit, autot, purjevenekin, talous kohdallaan. Lapset ja paljon yhteisiä ystäviä. Molempien sukulaisiin vakiintuneet yhteydet.
Tämän mietinnän jälkeen en ihmettele miksi monet eivät eroa, vaikka suhde tökkisi. Ja toisaalta se tökkiminen on osa elävää elämää, vaikka se olisi kroonista. Vasta kun tökkiminen tuottaa ainoastaan tuskaa ja ahdistusta, mikään ei suju arjessa, kannattaa harkita eroa. Vaikkakin asia menee usein näin kaikenlaisissa suhteissa, sellaisissa, joissa lapsia ei ole, ei välejä sukulaisiin, ei liioin rahaa, jatkuvia taloushuolia. Erotaan sitten kun liian tuskallista jatkaa.
Tapailu on sitä, että näkee jotakuta. Ennen kuin on yhdessä päätetty seurustella. Voihan sitä tietysti ensinäkemältä päättää "hei nyt seurustellaan", mutta itse en ainakaan niin tekisi.
Omat tunteethan ne ainoastaan vaikuttavat erokivuissa. Miksi niitä kannattaisi pelätä, tai vältellä?
Kiitos. Olenkin miettinyt että olenko täydellinen ja nyt sain vastauksen.
Oma parisuhteeni kesti juuri tuon 25 vuotta.
Suhde päättyi yhteiseen päätökseen, että jatketaan ystävinä. Suhde oli alusta saakka tiivis luottamus-ja kumppanuussuhde joka on sitä vielä tänäkin päivänä 20 vuoden jälkeen. Seksikin oli hyvää, mutta siinä emme koskaan ihan syvästi kohdanneet ja se tuntui merkityksettömältä. Ilimme nuoria ja kauniita, joten tulihan sitä kuitenkin harrastettua. Siihen aikaan naisen ja miehen ystävyys ei ollut kovin yleistä eikä kohtaamisissa tullut edes mieleen, että voisi olla ihan vaan ystäviä.
Päätös oli siis täysin oikea.
Vähemmän olisi kai pitänyt antautua riitelemään, mutta sitä riitelyä kyllä jatkui ystävinäkin ihan säännöllisesti viimeksi eilen:) Kumpikaan ei peittele pahemmin tunteitaan ja närkästystään.
Siihen että nainen alkoi juomaan alkoholia liikaa. Se oli joka viikkoista enkä jaksanut katsella.
Meillä mies ja minä ja kolmas osapuoli – alkoholi. Ei katsella täälläkään.
Parisuhde kaatui siihen, että toisesta tuli pelkkä siivellä eläjä, ja itse jouduin kantamaan kaiken vastuun niin taloudellisesti kuin elämisen perustarpeista. Myös parisuhteessa jäi kaikki "työt" mun vastuulle. Toisesta tuli mieslapsi, ja multa loppui voimat. Sitä suhdetta ei olisi saanut enää mitenkään korjattua. Tämä kaikki oli yksin mun harteilla, oman huonon fyysisen voinnin kanssa samaan aikaan.
L.
Petetyksi tulemiseen, vaikka yritystä oli jatkaa suhdetta, jokin jäi kaivelemaan, eikä täyttä luottamusta saanut koskaan takaisin. Ennen pitkää eroon johti.
Pisin suhde loppui platonisuuteen. Klassisesti kasvoimme erilleen.. parisuhteelliset elementit olivat kuolla kupsahtaneet pois. Eroa ei kannattanut yrittää välttää, ennemmin nopeuttaa.
En halua kysyä liian henkilökohtaisia, joten vastaa vain jos katsot sen sopivaksi. Kysyn saadakseni peilin omille kokemuksilleni, joissa on samaa.
Olitteko nuoria suhteen alussa vai oliko suhde vaan niin pitkä, että yksi tai molemmat ehti muuttua henkisen kasvun takia? Muuttuiko molemmat vai toinen?
Oliko platonisuuteen kääntyminen vain toisen vai yhteinen valinta? Osaatko sanoa mikä johti siihen? Tietysti ilman vastaustasi jo tiedän, että erilleen kasvaminen sitä yleensä tekee. Ilman riittävää tunneyhteyttä ja ilman läsnäoloa suhde harvoin yltää muuta kuin ystävyyden tai/ja kulissin tasolle pitkällä aikajänteellä.
Kaksi syytä ainakin vaikutti. Ensimmäinen oli se, että suhde jäi hoitamatta työ- ja lapsikiireiden lomassa. Toinen taas se, että kyse ei alunperinkään ollut suuresta rakkaudesta ainakaan minun puoleltani ja se oli huono homma, koska sitten Platonin oli helppo tulla henkiseksi kolmanneksi pyöräksi.
Joo itse näen, että tunteiden intensiteetti on hyvin tärkeä, jos taustatavoitteena on pitkä tai jopa elämänpituinen parisuhde.
Käytän sanaa taustatavoitteena, koska eihän sitä nyt voi ihan samantien nähdä tai edes kannata arvioida vaan keskittyä läsnäoloon ja tutustumiseen. Tunnepuoli joko tulee kaupanpäälle tai sitten ei, kumminkin puolin.
Enemminkin nopeuttaa. Siinäpä minullakin miettimistä ollut koko päivä.
Voi hyvältä tuntua löytää ns. Platoninen kaveri. Sehän jopa tuntuu ratkaisulta johonkin asiaan. Viittaan siihen mitä AV mainitsi. En tiedä huomasi tai ymmärsikö sitä kukaan muu kuten minä.
Siis samoin. Ja millä tavoin ymmärrän hänen sarkasmin ja koleuden, niin etten.. ääh
..kun en välitä olla monisanainen. Ja "sweat but psyco" tuntuu sopivan palstaprofiiliini paremmin, jos ynnään siihen miten vähän ajatuksistansa kirjoitan :)
Kiitos tuesta, pikasilmäilin keskustelun toisaalla. Joskus on parempi tuulettua hetki tai kokeilla miltä elämä tuntuu ilman palstaa. Vastaus on hyvältä ja paremmalta jopa. 😉 Olen jo pitkään miettinyt mitä tämä palsta antaa, ja kauan viitsin täällä kirjoittaa. Jotain se antaa ja on antanut toki, mutta tuo myös asioita, jotka kumoaa saadun ilon. En varmaan näy kirjautuneena täällä paljon, mutta halusin kuitenkin kiittää rekisteröityneenä.
Kohdallasi toteutui jonkinlainen palstavakio: yksi aktiivinen otetaan silmätikuksi ja tyrmätään kaikki mitä hän sanoo ja vähätellään kuoha suupielissä. Heikkotasoista ”keskustelua.” Kiitos kiitoksista :)
Tämä palsta on pieninä annoksina ok.
Hah hah! Liika on liikaa, samaa mieltä. Palsta on ajanut asiansa siinä mihin sitä tarvitsin eli omien ajatusten kirkastamiseen. Muiden mielipiteiden tarkoitus ei ole ohjata minua, en ole yleensäkään ohjattavissa, mutta silti omien ajatusten kirjoitus sanoiksi ja peilaus muiden näkökulmiin on aina hyväksi. Sillä onko toinen samaa tai erimieltä ei ole merkitystä, vaan miksi on jotain mieltä. Ainoa mistä hyöty jää tyhjäksi, on voimakas tyrmäystä yrittävä mielipide ilman, että sen ilmaiseva haluaa/osaa perustella asiaa mitenkään järkevästi eikä pysty kuuntelemaan muiden kantoja. Koko ketju ja saman toistaminen alkoi olla aika rasittavaa lopussa, enkä halunnut enää seurata keskustelua. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistaa nimimerkki (muuten olisin päätynyt helpommin jatkamaan keskustelua kun viestit näkee) ja muutenkin tauko teki hyvää. En kyllä ajatellut tänne jäädä asumaan loppuelämäkseni, joten joka tapauksessa tila on väliaikainen.
Olen nyt korvatulehduksessa (joka viikko sitten diagnosoitiin väärin ja nyt on ihan järkyttävän kipeä kun viikon sai muhia ja tulehdus tuntuu leviävän kurkkuun ja ylähengitysteihinkin, tai sitten on eri flunssaa). Ja tulee taas kurkittua palstalle liikaa, kun ei muuta jaksa kuin makoilla. Huomenna on ihan järkky päivä töissä tiedossa, ei pysty olemaan pois, mutta jotenkin pitäisi saada itsensä sen verran kuntoon, että järki kulkee kirkkaasti. Saa nähdä miten onnistuu.
Joo, siinä oli knock out-diskurssin makua 😄 Siinä on eroa onko eri mieltä erilaisista syistä vai kieltääkö keskustelukaveria olemasta jotain mieltä, väittämällä että iha tyhmää. Jälkimmäinen ei ole keskustelua.
Ei kuulosta työkykyisen olotilalta tuo.. kyllä firman pitää pysyä pystyssä vaikka kuinka tärkeä avainhenkilö on pari päivää pois.
En+itse+kokenut+keskustelua+battleksi,+eikä+kukaan+eri+mieltä+olevista+osannut+antaa+uusia+näkökulmia,+jolla+olisi+ollut+vaikutusta+omaan+näkemykseni,+Sinänsä+eri+mieltä+oleminen+ei+haitta+itseäni+mitenkään,+mutta+juuri+tuo+mitä+kuvaat+tekee+keskustelun+turhauttavaksi.+Koska+keskustelua+tekee+vapaaehtoisesti+ja+vapaa-ajalla,+jossain+kohtaa+on+parempi+vain+katkaista+turha+jauhaminen,+joka+ei+vie+mihinkään.+
Edellinen parisuhde taisi alkaa 17-vuotiaana ja kesti toista vuotta.
Ei oltu silloin vielä aikuisia mutta sukukypsiä oltiin ja siitä nautittiin.
Olittepas te pieniä silloin. Toimiko teillä ees ne.
Nyt setä kyselee tuhmia asioita.
Älä.. Mun mies harrasti seksiä ensimmäisen kerran 13 -vuotiaana saman ikäisen tytön kanssa. Menin jotenkin ihan sanattomaksi.
Varhainen seksuaalinen kanssakäyminen (12 ) vaatinee varhaista yhdessäoloa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lapsuuden leikeistä siirrytään jossain vaiheessa aikuisten leikkeihin, samojen leikkikavereiden kanssa.
Itse olin ujo tyttöjä kohtaan 13-vuotiaana. Pelkkä kädestäpitäminen sai jo sydämen läpättämään.
Minua ihmetyttää, että jollain tavalla järkytyin tuosta. Itse olin sentään 15v ensimmäisenä kertana.
Niin kamala tarina, että säästän teidät siltä, mutta toisen pitkään kaksoiselämään. Katosi ja muutti toisen luo tavoittamattomiin saman tien kun asia paljastui. Muuttui luonteeltaan saman tien toiseksi ihmiseksi. Ei silti kyennyt hoitamaan eroa eteenpäin, vaan jouduin hoitamaan yksin järjestelyt. Voin sanoa, että minäkin varmaan muutuin, järkytys oli niin suuri. En voinut kertoa läheisille asiasta, hävetti jotenkin kun tunsin itseni siihen syylliseksi tyhmyydestä ja kaikesta. Ja en ole mikään hyvä ihminen itsekään.
Onpa kamala loppu, halaus!
Omaan itsekkyyteeni monikin kaatunut, eli olin liian narsissi, sissi-kuin sissi-nassti.
Tiedcän kyllä että monikin naissuhde on kaatunut omaan narssisuuteeni :D
On jo psykiatrinkin lähdettävä lomalle koska analysoija on it norsu eli nbarissti :D
niin sellaiseen itsekkyyteen on varmaankin monikin juttu kaatunut.
mutta HAMMAS, olin hsmmsdtääyälilläjs olin möyödkin dsmslls kituthills, poidyi kodyryyidrn psyin , jonks yrki pidyiäinrn js dinyyrn....
..vähän höperossä sitten samantien prokaiini--puudutuksessa hammaslaari-naisetn tuijotukseen ;D
Varmaankin kaatui, ettei kestänyt viinaa hohdokkaa eksoottisen jälkeen, voi olla ettei halunut käydä toiselle miehelle tulevaa lasta elättämään, kuin nahkapää havukkaa.
Sekin vielä, perseaukiinen, joutui sossusta hakee.
hammas, kaikiiogt kuin kivulias HAMMAS.
ja siten hammasläkäti tuleep poistaa pahan olon ja sitten miljoonatonnia kupulääkettä päälle "tarvuttaessa'
Jättää lapset tekemättä. Suhde muuttui selvästi lapsen tulon jälkeen.
Jos ei lapsia halua, niin maailmassa on muutakin tekemistä kun leikkiä kotia.
Minä halusin, koska halusin olla äiti. Suhteen dynamiikka kyllä muuttui sitten. Tämä pitäisi jokaisen lapsia hankkivan parin tiedostaa. Itse en voinut etukäteen kuvitellakaan, miten paljon muuttui.
Omalla kohdallani hiersi:
-Ihan omat / perhepiirin ongelmat kuten alkoholismi, mielenterveyden haasteet, hautajaiset, haimatulehdus, yksin asumiseen totuttelu yms.
-Eriävä maailmankuva joissain asioissa, ja lähtökohtaisesti erilainen suuntautuminen
-Eksän huomattavasti nopeampi into esitellä mua perheenjäsenilleen, tai tutustua mun tuttuihin, kun itse olisin halunnut siihen hiukan enemmän aikaa
Eksäni silmissä:
-Mä väistin kuulemma paljon joitakin puheenaiheita, jäädyin joskus oudolla tavalla, ja hän kuvaili välillä "kadottaneensa" mut tyyliin puoleksi tunniksi kun juteltiin tms.
-Kun olin jo periaatteessa kahdesti jättänyt hänet sen vuoden aikana, yritettiin vielä kertaalleen muutaman kuukauden hengähdystauon jälkeen, mutta keskustelunaiheet meni sängyllä vaatteet yllä makoillessa sen verran awkwardiksi, että kun hän meni suihkuun/wc:hen, livistin vähin äänin kotiinpäin, pidin puhelimen suljettuna, ja hän reagoi sittemmin aika voimakkaasti rakkauden/suuttumuksen sekaisella tyylillä kun kirjoitettiin, mutta onnistuin vakuuttamaan hänet että se oli parempi niin.
Ja oikeastaan sen ansiosta me ollaan edelleen hyvissä puheväleissä ja periaatteessa kavereitakin. Jos olisin silloin jäänyt, niin hyvin vaikea sanoa olisikohan päässyt jotain turhia h-sanoja mitä olisi saanut myöhemmin katua, olisinko syönyt lääkkeitä ja ollut estynyt ajamaan kotiin illalla, olisinko oksentanut hänen matolle, olisinko alkanut itkemään kuin lapsi tms. 🙄
Helposti toki tulee kirjoitettua pelkkiä negatiivisia asioita, mutta oli meillä usein kivaakin yhdessä, ja uskoisin että oli siinä varmaan jokin tarkoitus että tutustuttiin. Ollaan vain synnytty niin, että väliin mahtui koko 80-luku, ja siten ymmärrettävästi oltiin aika erilaisissa elämäntilanteissa vaikka noin niinku juttujen, huumorintajun, henkilökemioiden yms. osalta oltiinkin usein osapuilleen samalla kiertoradalla.
Saisinko udella väistitkö omasta mielestäsi puheenaiheita? Jos niin millaisia?
Voi olla 🙄 Lähinnä ne liittyi tuohon että multa ei saanut oikein juuri minkäänlaista vastausta liittyen kaverieni tapaamiseen kun ne tosiaan lasketaan/laskettiin yhden käden sormilla, eivätkä muutenkaan olleet halukkaita näkemään kanssani jo silloin. Ja mä kiermutelin usein parhaani mukaan pois tilanteista, joissa olisi pitänyt tavata hänen perheenjäseniä tai exää.
Tai monesti jos oli jotain pieniä riitoja, niin se sovittelu/hyvittely exäni osalta kulminoitui yleensä jotenkin tavalla tai toisella sänkyjuttujen ympärille, enkä mä äkkiseltään osannut siihen tenttaamiseen vastata välttämättä mitään, että mitä mä haluan kun poikuus oli karissut ehkä 15kk aiemmin. Olisin mieluummin pelannut vaikka rallia senkin pari tuntia hänen kanssaan 😅
Ja toi jäätyminen oli jännää, ehkä vain vähän mun tyyli kun en halua näyttää tunteita, en suuttua, ja haluan pistää toisen tavallaan itsekin pohtimaan "miksi toi mököttää" 😃 Joskus viestin sai parhaiten perille, ja toisen aseman silmissäni siinä tilanteessa ja hetkessä, parhaiten tehtyä selväksi kun ei tehnyt mitään. Kattelin ikkunasta, puhuin työjutuista, välillä hautajaisjärjestelyistä, välillä kilpa-autoilusta jne. ja ignoorasin täysin esim. jonkun pikkujutun liittyen yhteis-selfieen minkä julkaisuun en antanut lupaa, mutta sekin anteeksipyytely piti sitten tehdä kaalimadon kautta. Ehkä muille olisi ollut 5sek homma poistaa se, näyttää että kuva poistettu ja se olisi ollut sillä selvä osaltani 😅
Alkuun toki toi ulkohuussi oli vähän sellainen jännä kortti keskellä talvea, joten pelasin mahdollisimman paljon aikaa siihen kun esittelin kotini hänelle. En tiedä mitä mielikuvia esim. jostain perheestä täällä, tai jostain suorasta auervaaramaisesta valehtelusta hänellä mahtoi käydä mielessä, mutta tuolle asialle me lopulta oikeasti naurettiin eikä siitä tullut isoa numeroa sittemmin 😅
Kasvoimme erilleen. Ei sitä eroa olisi voinut välttää, kun elämä vaan vei eri suuntiin. Se ei ollut surullinen ero, koska molemmat pääsi vapauteen pattitilanteesta. Exälle olen kiitollinen niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä, ne opetti ja kasvatti. Edelleen ollaan asiallisissa väleissä ja häneen on mukava tuttavien tapahtumissa törmätä. Kaipausta suhteeseen ei ole, kumpikin löysi sopivamman kannen vakalleen eron jälkeen.
Typerä toi kasvoimme erilleen, miksei voi sanoo suoraan ettei enää kiinnnotanu olla sen tyypin kanssa.
Kun ajan myötä ilmenee että onkin eri tulevaisuudenhaaveet, niin mitäpä muuta se olisi kuin erilleen kasvamista?
Eerööö ukrtswainslsidis nsidis... olin iydr miytä joysin noniin hoprs-dilrt juyyus joysin, näin js js diyyrn ikkunsdyw nöin siks komrs ksunid nsinrn, käbrli minun ohi js stmwtyi ihmryyrli ryyä kuks...
Ulkopuolelta katsottuna siihen että nainen lähti toisen miehen matkaan. Itse asiaa pohdittuani en ole ihan varma. Olisi varmaan pitänyt kysyä mutta lasten kanssa arjen uusien rutiinien luominen, oman jaksamisen varmistaminen sekä pohdinta miten pystyn tukemaan entistä hänen mahdollisissa ongelmatilanteissa vei aikaa ja voimia.
Jälkeenpäin ajatellen tämä kysymys olisi pitänyt tehdä jo yksi parisuhde aikaisemmin koska sekin päättyi samalla tavalla. En tiedä olisiko sieltä tulleella vastauksella ennaltaehkäissyt tämän uuden eron mutta joskus vain mietityttänyt.
Jos kaksi edellistä suhdetta päättyy samalla tavalla niin kyllä painopiste on mitä minä olisin voinut tehdä toisin eikä mitä molemmat. En tiedä mikä termi on oikea mutta joku kiltti, arkinen tai yllätyksettömyys voisivat olla vähän sinnepäin.
Joskus olen miettinyt joitakin tilanteita ikäänkuin miten ehkä vaimo silloin näki ne hetket.
Esim illalla kun lapset jo nukkuivat niin miltä se mahtoi tuntua kun sen sijaan mies olisi taluttanut sänkyyn tai jopa ottanut siinä kahvipöytää vasten haki harjan ja alkoi putsata kahvinpuruja roskakaapista. Tai kun olisi rahat säästössä vaikka kahdenkeskiseen kylpyläreissuun niin ei uskalleta lähteä koska ensi kuussa tulee sähkö- ja vesilaskut.
Aina pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja jos sinne kiikaroidaan niin jos teoriassa vielä löytyisikin uusi parisuhde niin varmaan samalla lailla sekin päättyisi. Minusta nyt ei vaan saa mitään sponttaania taiteilijasielua joka haltioituisi yllätyksistä ja järjestelisi uutta ja kivaa jatkuvalla syötöllä. Toisaalta ei nuo käytännön muutokset niin isoja ole etteikö tällainen persvakomies niihin pystyisi mutta jotenkin ei ehkä halua ottaa riskiä.
Miksi sitten valikoit puolisoiksesi niitä yllätyksistä tykkääviä taiteilijasieluja, kun sinun pitäisi valita samanlainen tylsä persvakonainen.
Älä.. Olen itse se yllätyksellinen taiteilijasielu. Aina voi tapahtua mitä vaan. Kumppani on maailman tasaisin ja järkevin luonne. Ilman minua hänen elämässään ei tapahtuisi yhtään mitään. Välillä ajattelen, että jos joidenkin pitäisi erota, niin meidän. Näen sieluni silmillä, miten hyvää mieheni elämä olisi jonkun tasapainoisen ja järkevän ihmisen kanssa. Minä en sitten taas saa tarpeeksi hänen vakaudestaan. Hän on turva ja rauha, kun päässäni tahtoo tuulla aina.. Kunnioitan häntä todella paljon. Ymmärtääkö kukaan tälläistä parisuhdetta?
No aikanaan kun mentiin yhteen niin aita tarkalla budjetilla mentiin ilman sen suurempia ylellisyyksiä. Kun myöhemmin oli vaki työpaikat ja palkatkin paremmat niin oli enemmän vaihtoehtoja. Itse olisin jatkanut edelleen tiukemmalla taloudella mutta toisen mielestä olisi ollut varaa jo muuhunkin.
Mitä tulevaisuuteen tulee niin puhuttaessa 45 ihmisistä niin usein mikäli lapsitoiveita on ollut ne on toteutettu tai jääneet toteutumatta. Työpaikka, asunto ja arki on jo hyvin rutinoitunutta joten siihen tuskin kaipaavat miestä ainakaan isommissa määrin riippumatta ovatko taiteilijoita vai arkisia persoonia. Todennäköisesti kun asuttaisiin vielä eri asunnoissa niin kyllä tavattaessa lähtökohta lienee viedä pois niistä arjen rutiineista.
"Jos kaksi edellistä suhdetta päättyy samalla tavalla niin kyllä painopiste on mitä minä olisin voinut tehdä toisin eikä mitä molemmat. "
Hyvä pointti. Toisaalta pitäisi elää mieluummin hetkessä kuin katsella kauas tulevaisuuteen. Sillä tämän päivän valinnoista koostuu iso osa siitä millaiseksi tulevaisuus muodostuu.
Ja voihan olla, ettei exäsi olisi sittenkään halunnut sänkyyn kantamista eikä seksiä keittiön pöydällä. Vaan enemmän yhteistä muuta touhua ja puuhastelua, keskustelua. Jälkimmäisistähän tunneyhteys muodostuu ja ilman sitä parisuhde ei ole kunnossa.
Minä ymmärrän 🙋♀️ Erittäin sopiva yhdistelmä, toinen tukevasti jalat maassa ja toinen meinaa leijailla kokoajan.
Ei se kaadu jos venyy luopuu väkivallasta alkoholismista huumeista ja tekee kuin määrätään.
Omaan typeryyteen. Läksyt oli saatu jo aikaa sitten, mutta vieläkään niitä ei ollut luettu. Nyt on, vaan kattotaan tartteeko sitä tietoa enää ja vaikka tarttiskin niin onko se tosiaan taottu takaraivoon.
Mie en toisen tekemisiin ota kantaa sen kummemmin, itteeni voin vain syyttää erosta, olisi hyvinkin voinut riittää yksin se, että minä olisin toiminut toisin.
Niin siis yhteys katkesi ihmisten väliltä, se oli se perimmäinen syy.
Viimeinen+suhde+(~7v)+kaatui+läheisyyden,++kosketuksen,+seksin+ja+läsnäolon+puutteeseen.+Olimme+aivan+liian+erilaisia+ihmisiä,+ja+mies+sekä+käyttäytyi+ja+sanoitti+itseään+aivan+eri+tavalla+kuin+mihin+elämä+yhteen+muuttamiseen+jälkeen+muuttui.+Kun+lapsi+sai+alkuunsa,+mielipiteet+tekivät+kuperkeikkaa+ja+alkoivat+persuuntua+(tyyliin+kaikki+pitää+ampua+rajalle).+Varmaan+laski+etten+enää+lähde…+ja+voi+olla+mitä+on.+Arvomaailmat+riiteli,+vaikka+vältin+kyseisiä+aiheita+kotona+(en+halunnut+lasten+oppivan+samaa).+
"Oma virheeni oli sitä aiemman traumaattisen suhteen jälkeen se, etten edes tiennyt mitä on normaali suhde. "
Varmaan moni uppoaa traumoihinsa joksikin aikaa, mutta sekin on normaalia. Turhan usein unohdetaan, että jokaisessa suhteessa on osa epänormaalia, pienempi tai vähän suurempi osa. Kaikenlaisia ongelmia, traumoja, kriisejä. Mutta jos epänormaalius ja kriisit jää päälle traumoihin uppoaa pitkäksi aikaa, ellei tee konkreettisia parannuksia elämään.
Olin 1.5v exex suhteen jälkeen täysin luolassani nuolemassa haavoja. Lapset (silloin vajaa 1v ja 3v) olivat minulla täysi-aikaisesti paitsi 2h/vko (minus peruutukset), koska toinen ei vaan pystynyt enempään. Itselleni siinä vaiheessa elämä oli tuntui helpolta ja keveältä, koska se oli tuhat kertaa helpompaa kuin vakavasti ja mieleltään sairastuneen rinnalla. Ex hieman parani ja meni venäläisen kanssa naimisiin, Kun lapset oli ekaa (ja vikaa kertaa) isällään kesälomalla 5pv, päätin että pakko kokeilla missä kohtaa menen tunteiden käsittelyn kanssa ja tietoisesti annoin miehen iskeä itseni. Olosuhteiden pakosta, 2v ja 4v äitinä, oli ollut pakko hoitaa arki ja lapsien varhainen vuorovaikutus ja jättää omien tunteiden pohtiminen tilanteisiin, jolloin lapset oli mummilla. Ja taas tiesin, että vasta tosi tilanne iskee mahdolliset käsittelemättä olevat tunteet pintaan ja minulla olisi tarvittaessa aikaa kerätä itseni ennen kuin lapset palaa, Mitään ei kuitenkaan ilmennyt ja syksyllä päätin lähteä katsomaan mitä ulkomaailmasta löytyy. Siitä puoli vuotta jo seurustelin.
Olen kyllä käsitellyt ja käsitellyt ja käsitellyt kumpaakin ex suhdetta kyllästymiseen asti. Viimeisin oli jo prosessoitu loppuun kun ero viimeisen oli selvä. Exex suhteen lopusta on jo 12v ja eroa edelsi 9kk pariterapiaa. Tiesin ystäviä seuraamalla, että haastavan eron jälkeen ihminen on altis huonoille suhteille, ja varoin kaikkea muuta paitsi sitä mihin viimeinen suhde loppui. Vaikka en silloin osannut valita oikein, olisin voinut valita vieläkin huonommin esim. narsistin päihdeongelmaisen, varatun, väkivaltaisen tai toisen bipolaariset, Vaikka valinta ei ollut kaikin puolin minulle täydellinen, silti suhteessa oli myös hyviä asioita varsinkin alussa ja myös lopussa. En siis kadu elettyä elämää.
Yksikään suhteeni ei ole loppunut samaan asiaan, eli en toista samaa virhettä.
Mitään ei olisi voinut tehdä omalta osaltani toisin. Exällä meni liian moni asiaa pieleen, myös itsestä johtumattomia, josta seurasi monenmoista ikävää. Jos hän olisi pystynyt tekemään jotain, hän olisi tehnyt. Mutta kun ei pystynyt, ei resurssit riittäneet ja vähällä oli, ettei minunkaan.
Eli mitään ei olisi voitu tehdä. Ero oli tärkeää, vain sillä pystyin pitämään itseni ja lapset järjissään.
Oikeastaan en olekaan seurustellut.
Tuli mieleen eräs asia tästä ketjusta.. Täällä usein toitotetaan ulkonäön tärkeydestä. Kukaan ei ole kuitenkään jättänyt näköjään ketään sen takia, että ulkonäkö on muuttunut.
Kieltolain aika oli raskasta molemmille.
Luonnollinen siirtymä
I suppose
Mitään ei olisi ollut tehtävissä. Eikä sillä ole enää väliä, koska en toiste tule kokemaan samanlaista suhdetta.
Katsos vaan, teillä on aika lyhyitä pidempiä suhteita.
Itselläni suhde 1, kesti 17 vuotta ja toinen 11 vuotta (jatkuu silti puolittain täysimääräisenä). Ajatella, elinajastani olen ollut parisuhteissa naisen kanssa yhdessä asuen jo 28 vuotta. Aika outoa on myös huomata miten en ole elänyt yksin kovinkaan paljon täytettyäni 17 vuotta, pari lyhyttä jaksoa yksin (noin 4-5 vuotta).
Oudompaa on siis asua yksin mitä parisuhteessa.
Mihin suhteet ovat kaatuneet, luottamuspula ja toinen...en tiedä, ärsytti ja etäisyys auttaa (ei jatkuvasti läsnä).
AV
Mistä sä päättelit noiden suhteiden keston? Tossa kaikissa vastauksissa tais olla just ja just kourallinen vastauksia, joissa mainittiin suhteen kesto. Siinä mukana oli myös Pirppiksen 25 vuotta. Vai oliko tämä "teillä" taas tarkotettu yksinomaan Emberizille?
p.s. Olen yksi heistä, jotka eivät sanallakaan maininneet suhteen kestoa. Omat aiemmat parisuhteeni ovat kestäneet 2, 15 ja 8 vuotta. Noista lyhin päättyi toisen osapuolen kuolemaan.
Mielestäni parisuhteen laadun mittari ei ole sen pituus. Et varmaan sinäkään sitä tarkoittanut.
Mietin vain ettei olis montaa n. 50v naista palstalla, ehkä väärä kuva sinkkupalstalaisista?
Anteeksi tyhmyyteni.
AV
En mä ainakaan ole vielä lähelläkään viittäkymmentä.
No ei tietenkään, jopa yhden yön suhde voi olla niitä parhaimpia...
AV
Jos suhteiden kestoa ei ole mainittu, niin mistä päättelet tuon viisikymmentäkään? Nelikymppiselläkin voi olla takanaan vaikka 25 vuoden parisuhde. Esimerkiksi mun 48 vuotias siskoni juhli vastikään 30 vuotis hääpäiväänsä. Parisuhde on kestänyt vielä pari vuotta pidempään.
Ruusuja hänelle.
AV
Miehensä varmasti tietää olla viemättä ruusuja. Kokonaisen pensaan ehkä.
Eikä vähiten siksi, että on vain yhden yön suhde.
Edellinen onhan siitä jokunen kuukausi aikaa......
Pysyä siinä pöydän äärellä olisi saanut suunsa auki...
Suhteemme kesti 22v. asuimme eri osoiteet .Hän oli jalokiveni, kaikkeni ja kuoli sydis kotinsa 2021. Niaine joka ei voi sanoa itseä leskeksi kun en halunnut asua yhdessä ja kieltäydyin avioliitto.Ehkä juuri siksi meillä mahtava suhde. Kun erillä asutin ja ei nitä toisen kylästmisiä kerinyt tulla tai vikojen etsimisiä. Lisäksi naisena en kyylänyt kytännyt häntä,En vaatinut joka hei tapaamisia.en ole mustasukainen.Halusin myös vastata itsestäni ja tehdä omia asioita vapaasti.Meillä vaan oli mahtava kemia ja aivot sopi yhteen ajatus mailma ym,
Tosi vaikeaa sanoa...koska minulla on vain minun mielipide.
Mutta minulle jäi kuva, että se toinen ei uskonut itsensä hyvyyteen, tai jotenkin muuten koki olevansa jotain, mikä mulle ei riitä tms. Ja minusta hän oli ja on edelleen huippuihminen. Mutta jos toinen ei mun sanomisia, tekemisiä osaa ottaa vastaan, olen aika voimaton.
Toinen puoli vois olla sitä...(arvailua) että vaadin jotain, mihin hän ei pystynyt...en vaan tiedä mitä? Ehkä sit rakastamaan itseään...???🤷♂️
Tuollaista se on. Kaikenlaista tapahtuu, elämä muuttuu ja molemmat sen mukana ihan eri suuntiin. Oikeastaan varsin sama mikä ja millä tavalla menee, jos vain muuttuu eri suuntiin, ei voi mitään. Siinä on tosiaan voimaton.
Ryikin niin vähän hauskaa kason
kilpailuissa uimatöjä
Se kaatui koska en ostanut naiselle kalliita tavaroita kuten 500 euron käsulaukkua. Sain perinnön niin minun olisi pitänyt maksaa lomat ja käsilaukut.
Heh. Kuulostaa ihan reaalimaailmalta :) Enkä epäile yhtään.
Olipa onni, että liittosi kaatui.
noniiin tuollainen... haluaa katsella tyttöjen uomakilpailuja ja niin :DF
Haluass haluaa katsoa uimartyjä urheilussa.
Muttamikä on todella rikoinen junen juttu koöaom erolposta-
Etäisyys oli yksi eron keskeisistä syistä, mutta myös se, että koin ettei suhteenne edennyt mihinkään. En lopulta nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta. Meillä oli mitä syvin tunneyhteys ja arvommekin kohtasivat monella tasolla, mutta meillä oli hyvin erilainen käsitys esim siitä mitä on hyvä arki. Huomasin, että pidämme todella erilaisista asioista. Ne asiat, joista minä sain iloa (kuten liikunta), aiheuttivat toisessa melkeinpä vastenmielisyyttä. Sellaiset alkoivat hiljalleen nakertaa, kun minä olin ollut vaikkapa lenkillä ja toiselta sain kuulleeni, että hän on ollut päiväbissellä. Molemmilla saa (ja pitääkin) olla omat juttunsa, mutta kun elämäntyylit ovat niin erilaisia niin väkisinkin tuli tunne, että mitä yhteistä meillä olisi, kun tunnumme haluavan aivan eri asioita. Väsyin myös siihen, että minä olin suhteen aktiivisempi osapuoli. Minä olin se, joka otti ensin yhteyttä, minä ehdottelin, koska nähtäisiin jne.
Erossa ei ollut mitään sen suurempaa dramatiikkaa, kaksi aikuista sopivat, että on parempi jatkaa erillään, mutta se kirpaisi silti todella syvältä. Välillä ajattelen, että olisi ollut helpompaa erota riitaisissa väleissä, sillä toisesta olisi helpompi päästää irti kuin silloin, kun pitää vain osata antaa hyvän ihmisen lähteä omille teilleen. En koe, että olisimme voineet tehdä oikein mitään eri tavalla eron välttämiseksi, sillä olimme molemmat omia itsejämme ja se ei vain täysin osunut kohdilleen. En halua muuttaa toista ihmistä (eritoten häntä, sillä hän on hieno ihminen), vaikka parisuhteessa toki täytyy pystyä tekemään kompromisseja. Kumpikaan meistä ei myöskään olisi voinut muuttaa toiselle paikkakunnalle elämäntilanteen takia, joten meillä ei jäänyt mitään jossiteltavaa.
aijai xsttui pahasti, mutta ei niin hengenvaarallinen assia joku loukkaantuminen
Tämämäkin on aivan hyvä james-juttu tulee illalla: https://www.iltapulu.fi/007-spectre
Rakkauden puutteeseen. Speksit sinänsä olivat viimeisimmässä tapauksessa kunnossa, kun ei kumpikaan haluttu hankkia lapsia, ei kumpikaan oltu uskonnollisia, tykättiin molemmat matkustaa (ja mahdollisesti asua joskus vielä ulkomailla), tykättiin kokata yhdessä, tykättiin isoista koirista (miehellä oli tosin siihen aikaan kissa, mutta tykkäsi myös koirista) ja mies oli pitkä (pisin kaikista seksipartnereistani, 194 cm), miellyttävän näköinen sekä kaikin puolin rehti ja luotettava tapaus jonka kanssa pystyi puhumaan mistä vaan...
Kun noita speksejä miettii, olin "hullu" erotessani, koska en varmaan ikinä toiste tule tapaamaan "spekseistään" yhtä hyvää miestä - mutta jostain syystä tämäkään ero ei ole koskaan kaduttanut minua.
Kirjautumaton Palstalutka
Tiedä sitten onko tuo historiasta oppiminen tai jälkiviisaus ihmispoloisten vahvinta osaamisaluetta, koska osa vanhasta suhteesta kannetaan mukana seuraavaan luultavasti lievällä kostomentaliteetilla varustettuna ja päätetään korkeintaan vain se että "tällä kertaa minä jätän" . Useimmiten sitä kuitenkin taidetaan simppelisti vain kasvaa erilleen, jos nyt koskaan ollaan sitten täysin yhdessä on oltukaan?
Kostomentaliteett? No ei ainakaan.
Noinko luulet, perustele? Minusta tuo olisi älytöntä!
Siinä kävi huonosti. Se päättyi mukavasti eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kaikki oli nanosekunnissa ohi. Oli alkanut yhtä nopeasti kunnes tajusimme että ei voi. Ei voi niin ei voi.
Mukavasti? Päättyi nanosekunnissa?
Erilaisuuteen. Erilaiseen arvomaailmaan. Ja siihen että toinen oli kertonut arvomaailmansa sanoin samanlaiseksi omani kanssa suhteen alkutaipaleella mutta alkuhiimasn jälkeen näkyi oikea totuus :) sen pituinen se. Helppo irtaantua siinä kohti.
Ei mitään. En tällä tarkoita että suhde oli tuhoontuomittu, vaan minä vain en tahtonut enää tehdä sitä mikä olisi pelastanut suhteen. Tämä johtuu siitä että aloin vaatia itselleni asioita, sellaisia asioita joita vailla koin olevani. Huomiota, kunnioitusta, kohtaamista ihmisenä, rauhaa ja myös lomaa arjen asioista. Tilaa olla itseni.
Kun en saanut sitä mitä tarvitsin lopetin itse tarjoamasta sitä mikä hänelle loi mielekkään suhteen. Valitsin itseni yli hänen.
Noinhan siinä varsin usein käy. Suhde "kaatuu", kun sitä ei toinen tai molemmat halua jatkaa.
Monesta eri syystä eri henkilöiden kanssa. Etäsuhde koska toinen asui kiinassa. Liian vähän kommunikaatiota ei ollut aikaa nähdä erästä toista. Oma huono olo ja masennus. Jotenkin tylsistyin erääseen vaikka ei ollut tylsä. Hänellä kyllä oli kaveri joka vihasi mua ja tuijotti vihaisesti aina kun näki ja sanoi ivallisia asioita ja huusi kerran homovastaisella nimellä.
Ehkäpä se että suhde olisi pitänyt kokonaan olla rakentamatta sille pohjalle jolle se tehtiin, emme tainneet oikeasti koskaan tutustua toisiimme vaan käytimme vain toista täyttämään elämälle asetettuja sisältöraameja. Kun suhde päätyi tekemisen tasolta olemisen tasolle erillisyys alkoi painostaa ja henkilökohtainen kohtaamattomuus syödä tyytyväisyyttä.
Lopulta hän kysyi kitetyttynä emmekö me ole muuta kuin kämppiksiä ja minä kysyin että onko minulla oikeasti mitään väliä. Kysymykset jäivät vailla vastauksia ja lähdimme erillemme.
Se ei koskaan kaatunut sillä lailla komeasti, mutta vaimo kyllästyi fyysisesti ja häneltä loppui halu koskettaa. Se alkoi vuosi vuodelta vieraannuttaa ja parisuhde muuttuu kämppäkaveruudeksi.
Siihen, että meidän ei ole hyvä elää yhdessä. Jos erillissuhde olisi ollut mahdollinen, niin olisimme luultavasti edelleen yhdessä.
Ei ole edellistä parisuhdetta tai exiä. Eikä tällä tahdilla koskaan tuukaan 😂 Tai sitten vaan ei kohdata, koska se mun oma eräjorma ei tuu tuolla kaupungin vilinässä vastaan. Pitää alkaa lähteä ettimään metsistä ja autiotuvista 😅
N32