Tuotantoeläimet ja lihan syönti aiheuttavat jatkuvan pandemiauhan.

Anonyymi

Covid-19 on zoonoosi eli eläimestä ihmiseen tarttunut tauti. Samoin oli Sars, Sikainfluenssa, Mers jne.

Jokainen leviämään lähtevä virus on "yksittäistapaus" ja suurin osa niistä ei pääse vakavaksi epidemiaksi saati pandemiaksi, mutta niin kauan kun eläimiä kasvatetaan ruoaksi ja ihmiset ovat niiden kanssa tekemisissä uusia viruksia siirtyy ihmisten ja eläinten välillä ja väistämättä tulee uusi "lottovoitto" tyyliin Covid-19.

Voi sanoa, että "ainahan ihmiset ovat elukoiden kanssa tekemisissä olleet", mikä on totta. Sieltä on saatu isorokko ja moni muu tauti jo muinoin. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ainakin kolmella tavalla:
1. Ihmisten liikkuvuus ympäri maapallon on aivan eri tasolla kuin vaikka vain 50 vuotta sitten eli taudit leviävät Kiinasta Italiaan tunneissa.
2. Eläinten tehotuotanto yksiköissä joissa on jopa kymmeniä tuhansia eläimiä (=virushautomoita) yhdessä on hyvin tuore ilmiö ja edesauttaa virusten evoluutiota.
3. Lihan kulutus (=tuotantoeläinten määrä) on moninkertaistunut toisen maailmansodan jälkeen. Mitä enemmän "virushautomoita" sitä todennäköisemmin syntyy uusia zoonooseja.

Lihan kulutus ei ole vain lihansyöjien asia, vaan lihan tuotanto nykymuodossa ja määrissä vaarantaa kaikki jo pelkkien zoonoosien myötä. Tuotantoeläimien kasvatuksesta on pyrittävä eroon.

58

1953

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä syy hävittää kaikki rakit, syövät pelkästään lihaa, usein raakana ja levittävät kaikkia tauteja koronasta MRSA ja lihansyöjäbakteeriin.

      • Anonyymi

        Suomessa tapetaan yli 80 miljoonaa tuotantoeläintä vuodessa. Tuotantoeläimet ovat paljon suurempi ongelma kuin lemmikit, jotka toki nekin ovat tarpeetonta eläinten hyväksikäyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta viiään kiinaan pelkästää jo 15-20 miljoonaa kiloa.. helposti sais pienentämällä lopettamalla ulkomaan viennin.

        Ja viedään tappiolla. Veronmaksaja maksaa siitä, että kiinalaiset saa halpaa sikaa ja maitojauhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa tapetaan yli 80 miljoonaa tuotantoeläintä vuodessa. Tuotantoeläimet ovat paljon suurempi ongelma kuin lemmikit, jotka toki nekin ovat tarpeetonta eläinten hyväksikäyttöä.

        Rakkien ruoka tuotetaan suurimmaksi osaksi ulkomailla, esim Brasilassa ja se on paljon suurempi, koska niiden takia hakataan sademetsät laitumiksi ja samalla kuolee villkieläimet sukupuuttoon. Rakit syö moninkertaisesti lihaa ihmisiin verrattuna ja niitä on Suomessakin jo 800 000 eli valtava ongelma.

        Suurin osa ihmisistä syö vähän lihaa kuten minä, yksi leikkelerasia kestää viikon, lihruokaa vain satunnaisesti. 400g jauhelihapaketista saa helposti ruokaa viikoksi, mutta iso rakki syö päivässä monta kiloa lihaa tai kuivarakeita mikä sisältää lihaa monen kilon edestä. Rakit ovat haitallisempia kuin iso bensamaasturi, silti niillä ei ole mitään haittaveroja.

        Suomalaiset syö keskimäärin liki 80 kg lihaa per henkilö per vuosi.

        Se ei ole vähän. Vielä 1950, kun työt oli raskaita ja fyysisiä riitti 30kg per henkilö per vuosi.

        220g / vrk, tuskinpa vaan. Kuinkahan suuri osa siitäkin kuluu rakeille, monet kun ostaa rakeilleen parasta sisäfilettä tai mitä ostavatkin, mutta ihmisille tarkoitettua.

        Iso rakki voi syödä päivässä 3-5kg lihaa eli jopa 1800kg vuodessa ja täysin turhaan, kieltäähän ne pitäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa tapetaan yli 80 miljoonaa tuotantoeläintä vuodessa. Tuotantoeläimet ovat paljon suurempi ongelma kuin lemmikit, jotka toki nekin ovat tarpeetonta eläinten hyväksikäyttöä.

        Suomessa saa 80 miljoonaa eläintä syntymän ja elämän ihmisen avustuksella. Mistä näitä eläinvihamielisiä ihmisiä oikein sikiää? Kaikki eläimet pitäisi hävittää ja tilalle vain lisää ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa saa 80 miljoonaa eläintä syntymän ja elämän ihmisen avustuksella. Mistä näitä eläinvihamielisiä ihmisiä oikein sikiää? Kaikki eläimet pitäisi hävittää ja tilalle vain lisää ihmisiä.

        Luuletko olevasi nokkela?

    • Anonyymi

      Voi luoja mikä aloitus. Liian suuret riskit liittyy tuollaiseen.

    • Anonyymi

      Antibioottiresistenssi on eläinten tehotuotannon aiheuttama katastrofi, joka etenee vääjäämättömästi. Joka vuosi löydetään uusia bakteerikantoja, joihin mikään antibiootti ei pure. Globaalisti antibiooteista 3/4 syötetään tuotantoeläimille ja 1/4 ihmisille. Edes Suomessa kaikkia eläinten antibiootteja ei määrätä yksilöidyille eläimille diagnoosin perusteella, vaan esimerkiksi sikala voi saada muutaman KILON antibioottireseptin, jotka tuottaja jakelee eläimille ilman lääketieteellistä koulutusta. Monissa muissa maissa meno on vielä paljon holtittomampaa.

      Antibioottiresistenssin vaikutukset ovat laajat. Jos / kun antibiootit eivät tehoa keuhkoputken tulehduksen leviävät helposti keuhkokuumeeksi, virtsatietulehdukset hengenvaarallisiksi munuaistulehduksiksi jne. Sillä on myös vaikutuksia infektiotautien ulkopuolella: loukkaantumiset (liikenneonnettomuudet jne) voivat johtaa haavakuumeeseen, joka ennen antibiootteja niitti haavoittuneita sotilaita. Myös syöpähoidot vaikeutuvat, koska sytostaatit vaativat tukihoidokseen antibiootit. Sytostaateista on luovuttava ja minusta nyt parannettavissa olevasta syövästä tulee taas tappava.

      Nykymallinen tehoeläintuotanto johta vääjäämättä antibioottien tehon hiipumiseen. Kun antibiootit lakkaavat toimimasta se tulee näkymään erityisesti teollistuneiden maiden elinikäodotteessa ja lapsikuolleisuudessa.

      • Anonyymi

        Suomessa tuotantoeläimille annetaan vuodessa 10 tonnia antibioottia, Espanjassa, joka toki on paljon suurempi maa, luku nousee 2000 tonniin. Eläinmäärään suhteutettuna Espanjassa tuotantoeläimet saavat 18 kertaa niin paljon antibiootteja kuin Suomessa per eläimen biomassakilo.
        Resistenssi ei tunne rajoja. Resistentteja kantoja kulkeutuu Suomeen matkailijoiden mukana.
        Yksi syy antibioottien runsaaseen käyttöön Euroopassa on se, että eläinlääkärit myyvät lääkkeitä ja saavat ottaa myynnistä voittoa.
        Ainoastaan Pohjoismaissa eläinlääkärit eivät saa korvausta lääkkeistä, silti Suomesta ollaan ensimmäisenä lopettamassa kotieläintuotantoa!

        Suomessa vain eläimille annetaan antibiootteja yksilöimättä ja ilman lääkärin diagnoosia - ei ihmisille. Se että asiat on vielä enemmän päin p*riittää jossain muualla ei tarkoita, ettei ne oli päin p*rsettä meilläkin. Ruotsissa ja Norjassa antibiootteja käytetään tuotantoeläintä kohden vähemmän kuin Suomessa.

        Eläintuotanto tulee tekemään antibiooteista tehottomia ja paljonko lohduttaa tieto, että ei se ollut meidän vika, vaan espanjalaisten tai joidenkin muiden? Espanjalaiset löytävät armasti jonkun kolmannen maan, jossa syötetään eläimille vielä enemmän antibiootteja ja se on heille hyvä syy olla tekemättä mitään - eikös niin?. Lihan tehotuotannon on loputtava koko maailmasta. Meillä on suurin valta siihen mitä tapahtuu Suomessa. Ja kaikista suurin valta on siihen mitä on omalla lautasella.

        Jos jossain on asiat on pän p* tä, niin ei se tarkoita että meillä olisi samoin.
        Eläinten antibiootteja myytiin Suomessa vuonna 2020 vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.
        Pitkäjänteinen työ eläinten sairauksien ehkäisemisessä ja antibioottien maltillinen käyttö heijastuvat myös bakteerien antibioottiresistenssitilanteeseen.
        Laajakirjoista ESBL/AmpC-resistenssiä kantavien bakteereiden esiintyminen on vähentynyt merkittävästi suomalaisissa broilereissa
        Jos siirrytään kotimaiseesta lihasta ulkolaisiin kasviksiin niin mennään asiassa huonompaan suuntaan sillä lihasta puuttumaan jäävät kalorit pitää saada jostakin muusta. esim. sademetsistä ravatuilta alueilta.

        "Jos siirrytään kotimaiseesta lihasta ulkolaisiin kasviksiin"

        Entä jos siirrytään kotimaisesta lihasta kotimaisiin kasviksiin? Suomessa on paljon erilaisia kasviksia, ei ole pakko saada kasviksia ulkomailta.

        Ja se "kotimainen liha" on kasvatettu usein ulkomaisella rehulla - eli etupäässä ulkomaisilla kasvistuotteilla. Rehuvalkuaisen omavaraisuus Suomessa on vain n. 15 %. Ja jotraveläinntuottaa gramman eläinproteiinin sen pitää syödä 5-8 grammaa etupäässä ulkolaista kasviproteiinia.

        Kotimaisen lihantuotannon liittäminen huoltovarmuuden on pelkkää propagandaa. Rehuvalkuaisesta 85% tulee ulkomailta. Eläimille ladattavista antibiooteista vielä suurempi osa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos siirrytään kotimaiseesta lihasta ulkolaisiin kasviksiin"

        Entä jos siirrytään kotimaisesta lihasta kotimaisiin kasviksiin? Suomessa on paljon erilaisia kasviksia, ei ole pakko saada kasviksia ulkomailta.

        Ei tukijullitkaan nauriita syö vaan ostavat tukiaisilla ulkomaisia hedelmiä ja muita herkkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa vain eläimille annetaan antibiootteja yksilöimättä ja ilman lääkärin diagnoosia - ei ihmisille. Se että asiat on vielä enemmän päin p*riittää jossain muualla ei tarkoita, ettei ne oli päin p*rsettä meilläkin. Ruotsissa ja Norjassa antibiootteja käytetään tuotantoeläintä kohden vähemmän kuin Suomessa.

        Eläintuotanto tulee tekemään antibiooteista tehottomia ja paljonko lohduttaa tieto, että ei se ollut meidän vika, vaan espanjalaisten tai joidenkin muiden? Espanjalaiset löytävät armasti jonkun kolmannen maan, jossa syötetään eläimille vielä enemmän antibiootteja ja se on heille hyvä syy olla tekemättä mitään - eikös niin?. Lihan tehotuotannon on loputtava koko maailmasta. Meillä on suurin valta siihen mitä tapahtuu Suomessa. Ja kaikista suurin valta on siihen mitä on omalla lautasella.

        Ei ihmiset tule lopettamaan tai edes vähentämään lihan syöntiä meidän elinaikana ainakaan. Ennusteiden mukaan lihan syönti KASVAA ainakin pitkälle 2030-luvulle ja luultavasti vielä sen jälkeenkin maailmanlaajuisesti. Suuri osa tästä kasvusta toki johtuu väestönkasvusta.

        Jopa Suomessa erittäin harvat ovat edes harkitsemassa lihan käytön lopettamista. Lihan lajia on vaihdettu naudasta broileriin, mutta muuten lihaa syödään kuten ennenkin.

        Rakkien määrän lisääntyminen lihankulutusta kasvattaa. Rakit pitäisi kieltää kokonaan tai laittaa isot haittamaksut.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Eikö Kiinassa lähtenyt Covid-19 tartunta villieläimestä?

      • Anonyymi

        Miten villieläimistä virus tarttuu ihmiseen?

        Kiinassa kasvatetaan syötäväksi erilaisia "eksoottisia" eläimiä muurahaiskävyistä supikoiriin. Ne eivät kuulu perinteisiin kotieläimiä pidettäviin lajeihin mutta nekin ovat tuotantoeläimiä.

        MERS lähti lähi-idän kameleista, Sikainfluenssa lähti meksikolaisista sioista ja tuhoisin moderni pandemia "espanjantauti" eli lintuinfluenssa USA:laisista ankoista. Kaikki tuotantoeläimet ovat potentiaalusia virushautomoita uusille zoonooseille.

        Helposti, rakkihullut pussailee rakkejaan ja tekevät muutakin sairasta, rakit kuolaa joka paikkaan, jopa kaupoissa ja ruokapaikoissa, nuoleskelevat räkäklimpit...

        Hae apua koirakammoosi. Ei ole tervettä, että oli aihe mikä tahansa, niin jankutat koirien tappamisesta.

        Hae apua rakkihimoosi. Ei ole tervettä, että oli aihe mikä tahansa, niin jankutat rakkien rakastamisesta. Vähintäänkin teidät rakkihullut pitää laittaa maksamaan aiheuttamanne ongelmat paikallisesti ja koko maapallolle, 1000-5000€ haittanaksu vuodessa ennen kuin rakit kielletään kokonaan.

      • Anonyymi

        Villieläimet on tapettava pois.

    • Anonyymi

      "3. Lihan kulutus (=tuotantoeläinten määrä) on moninkertaistunut toisen maailmansodan jälkeen. Mitä enemmän "virushautomoita" sitä todennäköisemmin syntyy uusia zoonooseja. "
      Onhan ihmisten määräkin moninkertaistunut toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi v. 1960 oli maapallolla laskelmien mukaan 3 miljardia ihmistä nyt 2020 luvulla jo yli 7 miljardia ihmistä.

      • Anonyymi

        Niinpä!

        Zoonoosin synnyn todennäköisyys on suoraan verrannollinen ihmis-eläin kontaktien määrään ja epidemian leviäminen suoraan verrannollinen ihmisten välisten kontaktien määrään. Se että ihmisiä on enemmän ja ihmiset syövät keskimäärin enemmän lihaa (=tuotantoeläimien määrä kasvaa vielä opeammin kuin ihmisten) pahentaa kumpaakin todennäköisyyttä.

        Suomalaiset söivät 1950 n. 30kg per lihaa per suomalainen ja väkiluku oli 4,0 miljoonaa.
        Suomalaiset söivät 2020 n. 80kg per lihaa per suomalainen ja väkiluku oli 5,5 miljoonaa.

        Rakkien määrä Suomessa lisääntynyt paljon nopeammin ja niille syötetään lähes pelkästään lihaa, rakkien tuorelihoissa MRSA-bakteeriakin 45% lihoista.

    • Anonyymi

      Jo aikoja sitten on ennustettu seuraavan pandemian lähtevän liikkeelle Siberiasta. Sen ovat ennustaneet Nostradamus ja Baba Vanga. Ja se pandemia lähtee aivan näillä hetkillä koska Siberian ikirouta jäätiköt ovat sulaneet huolestuttavasti eikä laajoja tulipaloja saada siellä sammumaan.

      • Anonyymi

        Ainakin Nostradamuksen "ennustukset" ovat pelkkää huuhaata. Ne on kirjoitettu niin mystisesti, että niistä voi päätellä mitä itseä huvittaa. Kukaan ei ole vielä kertaakaan löytänyt Nostradamukselta ennustusta, joka olisi kertonut asiasta ETUKÄTEEN. Jälkikäteen on helppo sovitella tapahtumia ennusteeseen, koska ennusteet ovat niin ympäripyöreästi kirjoitettu, että niihin saa sopimaan kaikenlaisia satunnaisia tapahtumia. Varsinkin kun Nostradamus ei ajankohtaa ennustukseensa lähes koskaan laittanut.

        Nostradamus ei ole oikeasti osannut ennustanut yhtään mitään..

      • Anonyymi

        Luottaisin WHO:hon enemmän kuin joihinkin huuhaa tulkintoihin kuolleiden huuhaa-miesten jorinoista. WHO pitää (tuotantoeläimistä lähtevää) vakavaa lintuinfluenssaa varteenotettavana uhkana.

        Eläimet ja ihmiset eivät sovi yhteen, rakit pahin uhka.

        Miksi muuten koiravero poistettiin? Eikös Kiinassa syödä koiriakin? Olisiko siinä Suomen vientituote? Hyhhyh

        Oli muka liikaa kuluja suhteessa tuloihin, vaikka samaan aikaan peritään mitä tahansa pikkusummia. Sitähän olisi pitänyt korottaa ja nykyään kun tietokoneet hoitaa laskutuksen ei olisi juuri kulujakaan. Todellisuudessa kun päättäjillä ja viherpiiperöillä usein itsellään rakit niin eivät halua maksaa. Siitä sen näkee ettei rakit ole tärkeitä kun niistä ei haluta maksaa haittojen mukaan.

    • Anonyymi

      Kiinalainen kulttuuri aiheuttaa Putinin lisäksi valtaosan maailman ongelmista.

      • Anonyymi

        Ei niinkään kulttuuri vaan taloudellinen vaikutusvalta esimerkiksi Afrikassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niinkään kulttuuri vaan taloudellinen vaikutusvalta esimerkiksi Afrikassa

        Länsimaat saa katua ahneuttaan kun tuottavat siellä lähes kaiken. Kiina ostaa yhä enemmän mitä tahansa länsimaista ja koko maapallolta ja aikoo kehittää suurimmat asevoimat, sitten on myöhäistä laittaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaat saa katua ahneuttaan kun tuottavat siellä lähes kaiken. Kiina ostaa yhä enemmän mitä tahansa länsimaista ja koko maapallolta ja aikoo kehittää suurimmat asevoimat, sitten on myöhäistä laittaa vastaan.

        Ryöstää raaka-aineet kehittyvistä maista ja sisäelimet toisinajattelijoilta

    • Anonyymi

      KAUANKO on liharuokia maailmassa syöty, ilma kyseisiä sairauksia? Syytä ihan ittees, ja vegaanihömppää, mutta älä tule sanomaan kenellekkään, miten hänen kuuluu elää, mitä syödä jne! Et taatusti ole yhtään sen parempi, kun pupennat kaninruokaa, naama norsunvitulla, kun on niin vitun pahaa..

      • Anonyymi

        Kauanko tuotantoeläinten tehotuotantoa on harjoitettu nykyisessä muodossaan ja laajudessaan? Koska kanaloissa on saman katon alle laitettu ensimmäisen kerran 100.000 kanaa? Nykymallinen tehoeläintuotanto on muutamia vuosikymmeniä jatkunut kehitys. Ja on toki aiemminkin saatu zoonooseja tuotantoeläimistä: esimerkiksi muinoin isorokko lehmistä ja sata vuotta sitten "espanjantauti" siipikarjasta.

        En "tule sanomaan kenellekkään" miten heidän tulisi syödä, mutta meidän kaikkien tulisi olla rehellisiä sen suhteen mitä meidän valinnoistamme seuraa. Ei ole rehellistä panna päätä pensaaseen ja leikkiä, että teoillamme ei ole niitä seurauksia jotka niillä asiantuntija-arvioiden mukaan on.

        En tiedä onko enemmän huvittavaa vai surullista, että sinäkin koet kasvissyäjän jo olemassa olollaan julistavan omaa huonommuuttasi. Siinä ei ole kyse ruokavaliosta vaan jostain paljon syvemmästä.

        Kaunanko on rakkeja pussailtu, nukuttu samassa sängyssä ja pariteltukin niiden kanssa tai annettu nuolla vauvojen suu? Kauanko on ollut puistot, puskien juuret ja lenkkeilypolun varret täynnä rakinpaskaa? Rakkien suussa 200 erlaista bakteeria ja monet erittäin vaarallisia, MRSA-bakteeria on lähes puolessa rakkien tuorelihoissakin.

        Ihan oikeasti: hanki ammattiapua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeasti: hanki ammattiapua!

        Vaikka tuo on rumasti kirjoitettu niin tuossa on paljon totta. Koirat ja kissat syövät paljon lihaa ja ne myös levittävät tauteja. Turha kuvitella mitään muuta. Varsinkin isot koirat syövät suuren määrän lihaa joka päivä. Ihmiset ei tarvitse mitään lemmikkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeasti: hanki ammattiapua!

        Ei meidän asunnossa ole rakkeja eikä koko rapussa onneksi ja rakit voi kyllä itsekin lopettaa, ei siihen ammattilaista tarvita.

      • Anonyymi

        Ei kauaakaan ehditty elää eläinten kanssa. Isorokko on alunperin eläinperäinen zoonoosi (lehmästä), tuberkuloosi on eläinperäinen tauti, Covid oli eläinperäinen, sikainfluenssa oli eläinperäinen, ns. "espanjantauti" oli eläinperäinen jne.

        Suurin osa "noramaleista" kulkutaudeista on kotieläimistä lähttöisin. Siksi kun eurooppalaiset menivät amerikkaan, alkuperäisväestöä kuoli joukoittain tuhkarokkoon, isorokkoon jopa vesirokkoon, koska vanhan maailman asukkaat olivat saaneet nämä taudit kotieläimiltään jo kauan sitten ja sukupolvien myötä niille herkät olivat kuolleet.

        Näitä on syntynyt, mutta pitää ymmärtää, että eläinten tehotuotanto (esimerkiksi 30.000 broileria samassa hallissa) on parin vuosikymmenen vanha ilmiö. Eläinten massatuotanto on vasta alkanut eikä sen vaikutuksia ole vielä nähty.

        Nuo taudit olisi voinut tulla silti vaikka ihmiset eivät söisi grammaakaan lihaa. Taudit siirtyvät eläinlajista toiseen luonnossakin vaikka kumpikin laji olisi kasvissyöjiä.

        Eläinperäinen tauti ei tarkoita, että tauti vaatisi siirtyäkseen lihansyöntiä tai tehotuotantoa. Tuo on vain idioottien vegaanien päästään keksimä valhe. Vaikka kaikki maailman ihmiset olisi vegaaneja ja edes lemmikkieläimiä ei olisi niin silti ihmisille tulee eläinperäisiä tauteja.

        Taudit siirtyvät vain kun eläinten kanssa ollaan tekemisissä. Sitten voi kysyä, että miksi vaikkapa kasvissyöjä olisi tekemisissä 10.000 linnun kanssa päivittäin? Broilerifarmin hoitaja tai teurastaja on. USA:ssa on todettu, että teurastamoissa, jossa teurastetaan siipikarjaa työntekijöillä on kohonnut todennäköisyys sairastua syöpään. Me tiedämme useita viruksia jotka aiheuttavat syöpää. Huolestuttavinta on, että myös näiden teurastamotyöntekijöiden puolisoilla on jonkin verran kohonnut syöpäriski eli virukset saattavat jo siirtyä ihmisestä ihmiseen, joskin toistaiseksi heikosti.

        Zoonooseja voi hyvinkin esiintyä ilman tehotuotantoakin, mutta kyse on todennäköiseyydestä. Kun valltava määrä eläimiä on tiiviisti samassa tiloissa viruksilla on mahdollisuus kierrtää ja kehittyä ihan eri tavalla kuin oloissa, joissa eläimiä on vähemmän eivätkä ne ole ahtaissa tiloissa. Lepakot ovat "virushautumoita" juuri siksi että useat lepakkolajit elävät tiiviissä laumoissa ja virukset leviävät niissä tehokkaasti. Lepakot ovat vuosimiljoonien evoluution myötä sopeutuneet tähän ja niillä on hyvä vastustuskyky. Kuten sanottu tehotuotanto on vasta joitakin vuosikymmeniä vanha toimintatapa.

        Se on totta että esimerkiksi Espanjantauti alkoi siipikarjasta eikä 1910-luvulla varmasti ollut nykyisenkaltaista tehotuotantoa. Se osoittaa että huonolla onnella pinempiekin eläinmäärien keskuudessa voi syntyä pandemiaan johtava zoonoosi. Tehotuotannossa todennäköisyys on vain korekampi.

        Edelleen tuo ei selitä sitä, että luonnossa tauteja siirtyy jatkuvasti eri kasvissyöjälajeilta toisille kasvissyöjille.

        Eikä mikään tuosta tekstistä saa minua tai ketään muutakaan lopettamaan lihan syöntiä. Ennemmin ihmiset ottavat riskin taudeista ja syövät lihaa kuin kiduttavat itseään syömällä oksettavaa vegaanisontaa. Kaikki kuolevat joskus eikä elinajan pidentäminen ole tärkein asia.

        Miksi sitä tarvitsisi selittää? Luonnossa kasvissyöjät syövät ja juovat esimerkiksi toisten eläinten ulosteiden sotkemaa ruokaa ja vettä. Taudit leviää. Me ihmiset yritämme välttää moista.

        Juuri tänään oli hesarissa juttu H5N1 -lintuinfluenssan leviämisestä. Perussa sitä leviää (luonnonvaraisista) linnuista merileijoniin ja Kambodzassa siihen kuoli tyttö. Tytön isällä todettiin oireeton lintuinfluenssa ja nyt tutkitaan sitä saiko tytär ja isä lintuinfluenssan samalta linnulta (kanalta) vai välittyikö tauti ihmisestä toiseen joka olisi huolestuttava merkki. Kuolleisuus H5N1-lintuinfluenssan on yli 50%.

        Jos lintuinfluenssa leviää ihmisiin, niin se tapahtuu 99% todennäköisyydellä siipikarjan tai ihmisen ravinnokseen tappamien luonnonvaraiten lintujen välityksellä.

        Rakit levittää kaikki taudit ihmisiin, tuovat punkitkin ja niiden taudit kaupunkeihin ja asuntoihin.

    • Anonyymi

      Kaikki eläimet pitäisi hävittää lepakoita myöden niin asiat olisivat hyvin.

      • Anonyymi

        Nisäkkäiden biomassasta 36% on ihmisiä ja 60% karjaeläimiä (nautoja, sikoja, lampaita jne). Villieläimiä on loput 4%.

        Linnuista 70% on siipikarjaa - enimmäkseen kanoja.

        Tuskin kannattaa aloittaa eläinten vähentämistä luonnonvaraisista eläimistä.

        Tärkeintä hävittää rakit, ne syö lähes pelkästään lihaa ja levittävät kaikkia tauteja sen lisäksi että raatelevat jatkuvasti ihmisiä ja eläimiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nisäkkäiden biomassasta 36% on ihmisiä ja 60% karjaeläimiä (nautoja, sikoja, lampaita jne). Villieläimiä on loput 4%.

        Linnuista 70% on siipikarjaa - enimmäkseen kanoja.

        Tuskin kannattaa aloittaa eläinten vähentämistä luonnonvaraisista eläimistä.

        Ihmisistä kannattaa aloittaa. Kun ihmisiä oli vain. 5 milj. hävittivät he 100 suurinta nisäkästä sukupuuttoon. Keinolannoitteet seuraavana, koska ihmiskunnasta puolet on hengissä keinolannoitteiden ansiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisistä kannattaa aloittaa. Kun ihmisiä oli vain. 5 milj. hävittivät he 100 suurinta nisäkästä sukupuuttoon. Keinolannoitteet seuraavana, koska ihmiskunnasta puolet on hengissä keinolannoitteiden ansiosta.

        Ihmsiet lisänneet valtavasti rakkien määrää, eikä luonto kestä sellaista määrää lihansyöjäpetoja. Pitää siis hävittää ne rakit ja/tai rakkien omistajat.

    • Anonyymi

      Kiinassa osataan hyödyntää turhat koiratkin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe