Jos pelkästään tätä palstaa lukee, saa vaikutelman, että ilmastonmuutoksen kieltäjiä olisi merkittävä määrä suomalaisista. Kun kirjoittajia on vähän, muutamakin aktiivi saa aikaan mielipiteiden vinoutuman, joka pätee vain tällä palstalla. Joku denialisti saattaa sen perusteella jopa kuvitella edustavansa suurtakin joukkoa suomalaisista.
YLE 16.08 otsikko.
"Kuivuus sekoittaa koko Euroopan taloutta – myös osa Suomesta on varoitustilassa: Katso, miltä näyttää Lohjan kuivalla pellolla"
Uutisen yhteydessä oli mahdollisuus keskusteluun.
Kun kommentteja oli 52 laskin, että niiden jakautumaa.
- 20 kommenteista oli ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan kannalta neutraaleja. Heidän kohdallaan kantaa ilmastonmuttokseen ei varmuudella voinut sanoa.
- Kommenteista 28 koski ilmastonmuutosta ja sen torjuntaa. Nämä kommentit pitivät ilmastonmuutosta tai ilmastotoimien tarpeellisuutta selviönä.
- Vain 4 kommenteista epäili ilmastonmuutosta tai ihmiskunnan kykyä vaikuttaa siihen.
Tämä täsmää melko hyvin viimeisimmän tiedebarometrin tulokseen.
Väite:
"Ilmastonmuutoksen eteneminen on todellinen ja vakava uhka, joka vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia."
Jokseenkin eri mieltä oli 8 % väestöstä ja täysin eri mieltä 6 %. Evoluution uskottavuutta kuvaavassa kysymyksessä samat luvut olivat 4 % ja 6 %. Voimmeko päätellä tästä jotain tiededenialistien määrästä yleisemminkin? Ainakin näissä kysymyksissä jyrkästi tieteellisen tiedon kanssa eri mieltä olevia oli reilusti alle 10 %. Ääntä tämä vähemmistö kykenee pitämään, mutta onneksi heidän päätösvaltansa on maan asioiden hoidossa pyöreä 0.
YLE 16.08 otsikko.
"Kuivuus sekoittaa koko Euroopan taloutta – myös osa Suomesta on varoitustilassa: Katso, miltä näyttää Lohjan kuivalla pellolla"
Uutisen yhteydessä oli mahdollisuus keskusteluun.
Kun kommentteja oli 52 laskin, että niiden jakautumaa.
- 20 kommenteista oli ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan kannalta neutraaleja. Heidän kohdallaan kantaa ilmastonmuttokseen ei varmuudella voinut sanoa.
- Kommenteista 28 koski ilmastonmuutosta ja sen torjuntaa. Nämä kommentit pitivät ilmastonmuutosta tai ilmastotoimien tarpeellisuutta selviönä.
- Vain 4 kommenteista epäili ilmastonmuutosta tai ihmiskunnan kykyä vaikuttaa siihen.
Tämä täsmää melko hyvin viimeisimmän tiedebarometrin tulokseen.
Väite:
"Ilmastonmuutoksen eteneminen on todellinen ja vakava uhka, joka vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia."
Jokseenkin eri mieltä oli 8 % väestöstä ja täysin eri mieltä 6 %. Evoluution uskottavuutta kuvaavassa kysymyksessä samat luvut olivat 4 % ja 6 %. Voimmeko päätellä tästä jotain tiededenialistien määrästä yleisemminkin? Ainakin näissä kysymyksissä jyrkästi tieteellisen tiedon kanssa eri mieltä olevia oli reilusti alle 10 %. Ääntä tämä vähemmistö kykenee pitämään, mutta onneksi heidän päätösvaltansa on maan asioiden hoidossa pyöreä 0.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Uskominen on tärkeää. Tietämisellä ei ole mitään merkitystä ilmastonlämmityksessä.
Hyvi sanotu jartsa! Kylä näi on jämpti!
Tuo taisi olla jaana eikä jartsa.
60%+suomalaisista+kuuluu+ev.+lut.+kirkkoon.+Jumalan+täytyy+siis+olla+olemassa.
Kyse ei ollut siitä, onko enemmistö oikeassa. Kyse oli siitä, että ilmastonmuutoksen vastustuksesta saa aivan väärän kuvan tällaisen roskapalstan perusteella. Teitä on marginaalinen ryhmä, joka pitää kovaa meteliä omassa kuplassaan, mutta jolla ei yhteiskunnan kannalta ole mitään merkitystä.
Arvasin kyllä, että tällaisia kommentteja tulee. Sen verran hyvin jo tunnen denialistien luetun ymmärtämisen tasoa.
No niinhän se onkin. Pointtis?
Olet oikeassa. Alarmistihihhulien enemmistö ei todellakaan ole oikeassa.
Kysymys on siitä, kuka hörhöimmän AGW-jutun palstalle tunkee.
No, politiikassahan ei merkitse se kuka on oikeassa, vaan se kuka saa eniten ääniä. Vituttaako? Hähäää
Ahistaako AGW apostolia, kun täytyy oikein tulla itkemään ihmisten uskottomuutta ja rahastustarinoiden epäilyä.
Teitä+epäilijöitä+on+vain+surkeat+6+%.+Mölinän+määrästä+päätellen+voisi+luulla+teillä+olevan+jotain+merkitystä,+mutta+kun+ei+ole.+
Sinäkin+olet+surkea+luuseri+ilman+mitään+kehitysmahdollisuuksia,+kuten+dementoitunut+APH:kin.
Ja hihhulia harmittaa kun erittäin hyvin konsensustoidulle uskonnolle ja apostoleille nauretaan.
En tiedä hihhuleista, mutta kyllä, minua harmittaa että vielä löytyy muutama niitäkin jotka vain nauravat ilmastonmuutokselle - tai ainakin trollaavat keskusteluja aiheesta.
Teille denialisteillehan täällä nauretaan. Vai onko ketään, joka ottaisi APH:n horinoita muuna kuin huumorina.
Teille nuaretaan samasta syystä kuin Maata 6000 vuotta vanhaksi uskoville kreationisteille.
Päähänpinttymä on tärkeämpi kuin tiede.
Ja silti te yritätte vakuuttaa ihmiset siitä, että kaikkien pitäisi käyttää enemmän rahaa "ekologisiin" tuotteisiin, jotta maailma muka pelastuisi. Jos ilmastonmuutos on olemassa niin sitten tehokkain keino on kulutuksen vähentäminen ja muuta väittävät ovat valehtelevia huijareita. Jotkin sähköautojen tapaiset ylihintaiset paskakasat ei maailmaa pelasta. Todellisuudessa nyt kannattaa leikata rahojen käyttöä eikä ottaa euronkaan vertaa lainaa.
Jos haluaa vähentää päästöjä niin tässä olisi keinot, joita ei haluta mainostaa. Lopeta autoilu kokonaan. älä matkusta ollenkaan lentokoneella, älä hanki lapsia, älä omista lemmikkejä, älä omista mökkiä, asu mahdollisimman pienessä asunnossa ja osta mahdollisimman vähän tavaraa (ja mieluiten käytettynä). On yksi paskan hailee, vaikka lentämisen lopettaminen tuhoaisi lentoalan.
Ymmärrän että haluat tämän saman toistaa palstan jokaisessa aloituksessa, mutta toistelusi vie sanoman tehoa. Luulenpa että moni onkin omalta kohdaltaan harkinnut ja toteuttanut joitain mainitsemiasi keinoja ainakin pienessä mittakaavassa. Mutta tuskin on realistista odottaa, että koko nykymaailma siirtyisi yhtäkkiä kerralla vain omavarais- ja kierrätystalouteen. Se ei taida nykyisellä väestömäärällä olla edes mahdollista. Todella monen toimeentulo on jollain tapaa kytköksissä tuotteiden (enemmän tai vähemmän turhienkin) valmistukseen. Jos se kaikki nyt tuosta vain lopetettaisiin, niin listaasi voitaisiin lisätä tapa ja varasta elääksesi, asu metsässä, kuole nuorena...
"Jos ilmastonmuutos on olemassa niin sitten tehokkain keino on kulutuksen vähentäminen ja muuta väittävät ovat valehtelevia huijareita."
Eivät ole. Väitteesi johtuu siitä, että olet liian tyhmä tajutaksesi, mistä on kyse.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee, voimme kuluttaa miten paljon tahansa, kunhan energia tuotetaan ilman fossiilisia polttoaineita.
Ylikulutus on muuten haitallista, mutta ilmastonmuutokseen seillä ei tarvitse olla korrelaatiota.
Ainakaan metsiä ei voi kuluttaa miten paljon tahansa, sellainen kyllä näkyy ilmastonmuutoksessa. Kyllä kirjoittaja on jäljillä siinä, että kulutusta tulisi hillitä luonnon ja ilmaston suojelemiseksi. Ilmasto on keskeinen osa maapallon luontoa, joten ei niitä voi käsitellä täysin erillään toisistaan.
Luonnon ja ilmaston suojelemiseksi kuluttamista pitäisi hillitä. Mutta vain niin pitkään kuin kulutus vaatii uusiutumattomia luonnonvaroja tai uusiutumatonta energiaa. Pelkällä kulutuksen vähentämisellä vain siirretään ongelmia myöhemmäksi, eikä kulutuksen radikaali vähentäminen ole realistinen ajatus.
Energian suhteen on päästävä fossiilittomaan ja kaiken materialin suhteen suljettua kiertoa muistuttavaan kierrätykseen ja syntetisointiin uusiutuvasta- tai riittävästä materiaalista. Tähän on vielä matkaa, mutta tähtäimen pitää olla siinä.
Väitteesi johtuu siitä, että olet liian tyhmä tajutaksesi, mistä on kyse.
Kyse on alarmistipaskan tuottamisesta jota ilman ei tätä palstaa olisi.
Ehkä radikaali kulutuksen vähentäminen ei ole realistista, mutta kulutusta tulisi joka tapauksessa vähentää, aivan riippumatta siitä tapahtuuko se osana ilmastonmuutoksen torjuntaa tai ei. Jatkuva kasvu ja varsinkaan kulutuksen jatkuva kasvu ei tule olemaan planeetan kestokyvyn kannalta mahdollista väestömäärä huomioiden. Sen aiheuttamat ongelmat voivat realisoitua jo ilmastonmuutosta nopeamminkin - toisaalta ilmastonmuutoksen etenemistä ja ilmastotoimien vaikutusta on tässä vaiheessa vaikea arvioida.
Ei todellakaan voida, koska luonnonvarat ovat rajalliset. Mineraalivarat ovat rajoitetut, vettä ei ole kaikkialla riittävästi nytkään, puuta käytetään jo nyt suuressa osassa maailmaa liikaa jne. Vaikka puukin on uusiutuva niin se ei uusiudu niin nopeasti kuin sitä käytetään ja sama pätee moneen muuhunkin materiaaliin.
Kulutusta on pakko vähentää ennemmin tai myöhemmin muutenkin. Vaikka vaihtaisimme "ekologisiin" tuotteisiin, mutta kuluttaisimme yhtä paljon tavaroita niin luonto tuhoutuu silti. Ainoa keino on kulutuksen leikkaaminen.
Ja miten niin kulutuksella ei ole korrelaatiota ilmastonmuutokseen? Jos suuri osa suomalaisista päättää jäädä autottomiksi niin päästöt vähenevät paljon enemmän kuin ostamalla sähköauton tapaisen saastuttavan paskakasan. Kyllä, sähköauto saastuttaa todella paljon. Jos autoilu siis tulee liian kalliiksi niin kannattaa harkita autosta kokonaan luopumista. Samoin joka ainoan tavaran valmistaminen saastuttaa.
"Jos+se+kaikki+nyt+tuosta+vain+lopetettaisiin"
Ei+tarvitse+kokonaan+lopettaa,+vaan+vähentää+esimerkiksi+70%.+Ja+maailma+muuttuu,+on+sitä+ennenkin+ammattia+vaihdettu.+Ei+suomalaisistakaan+suurin+osa+tee+työtä+tavaran+valmistuksessa+tai+maataloudessa+vaan+pääosa+on+muissa+töissä.+On+Suomessakin+sopeuduttu+muutokseen.
Ja+muuten,+ennen+vanhaan+esimerkiksi+vaatteita+ostettiin+erittäin+harvoin+ja+monia+vaatteita+käytettiin+lähes+koko+eliniän.+Nykyinen+kertakäyttökulttuuri+on+ollut+olemassa+vain+muutaman+kymmenen+vuotta.
Kulutuksen korrelaatio ilmastonmuutokseen on ehdollinen. Se taitaa olla sinulle liian vaikea käsittää.
Ei korrelaatio ole ehdollinen. Jokainen tavaran valmistaminen saastuttaa eikä se tule koskaan muuttumaan. Jopa uusiutuvan energian tuotanto saastuttaa, joten energian käyttöäkin pitää vähentää riippumatta siitä miten se tuotetaan.
Kyllä,+ammattia+on+ennenkin+vaihdettu.+Mutta+niitä+tuotteita+myyvä+kaupan+ala+on+elinkeinoelämän+suurin+työllistäjä,+joten+mistä+uusi+toimeentulo+jos+heistäkin+70%+menettää+työnsä?+Plus+tietysti+kaikki+pois+potkitut+suoraan+valmistukseen+liittyvistä+töistä,+logistiikasta+jne.
Kaupan alalla on aikanaan ollut moninkertainen määrä ihmisiä suhteessa väestöön ja tuotteiden valmistuksessa on Suomessa enää pieni määrä ihmisiä ja silti pärjäämme. Oikeasti elämä jatkuisi aivan hyvin, vaikka kulutus romahtaisi.
Varsinkin nykyaikainen elektroniikka on pitkälti kertakäyttöistä paskaa. Esimerkiksi Apple myy kalliilla surkeaa paskaa, jota ei helposti pysty edes korjaamaan. Minusta korjaamisen vaikeuttamisen pitäisi olla laitonta (esim. kaikkien kännyköiden akkujen pitäisi olla itse vaihdettavissa) ja ohjelmistopäivityksiä pitää tarjota kännykkään minimissään 15 vuotta. Kyllä kunnon kännykän pitäisi yli 10 vuotta kestää.
Tuollainen kertakäyttökulttuurin eli idioottikulttuurin puolustaminen on typerää ja osoittaa, että et oikeasti piittaa paskaakaan ilmastonmuutoksesta. Sinä käytät sitä vain tekosyynä ostaa kaikenlaista uutta roinaa.
Joka tapauksessa joudumme joka tapauksessa leikkaamaan kulutusta kymmenillä prosenteilla tulevaisuudessa eikä ole paskankaan väliä mitä jokin typerä kaupan ala rääkyy. Mikään tuotteiden "ekologisuus" ei tätä tosiasiaa muuta.
En mielestäni tuossa mitenkään puolustellut kertakäyttökulttuuria. Enkä ostele kaikenlaista uutta roinaa - enkä varsinkaan osta sellaista ilmastonmuutoksen varjolla, mikä kuulostaa jo ajatuksena omituiselta.
Epäsuorasti puolustelit, koska nykyaikana ostetaan aivan liikaa roinaa länsimaissa ja sitä voitaisiin helposti vähentää. Itse asiassa, länsimaissa ostetaan liikaa ruokaakin ja vielä heitetään sitä roskiin. Ruoastakin voitaisiin vähentää.
Ja ilmastonmuutoksen varjolla myydään sähköautoja, mikä on typerää, koska nekin epäsuoraan saastuttavat.
Aivan sama kuka uskoo mitä, poliitikot paasaa ja fysiikan lait on muuttumattomat
Aivan niin. Ilmastotiede nojautuu pitkälti fysiikkaan. Tutkijat eivät ole enää aikoihin kiistäneet ilmaston lämpenemistä sen paremmin kuin ihmisen osuutta siihen.
Aloituksen mukaan neljä kommentoijista epäili ilmaston. Mahtoivat olla metallipuolen inssejä.
Ilmastotiede on tiedettä.
Ilmatoteologia on huuhaata.
Missä sitä ilmastoteologiaa mahdetaan opettaa?
Fosiilisten käytöstä joudutaan joka tapauksessa luopumaan - sitten kun ne loppuvat.
Kaikki loppuu aikanaan.
Kivisen Retu sukuineen joutui luopumaan dino-ribseistä kun menivät kuolemaan sukupuuttoon ilmastonmuutoksen takia.
Lähempänä nykyhistoriaa Neandertalit ja Homot Sapiensit joutuivat luopumaan alkuhärän lihasta kun menivät kuolemaan sukupuuttoon ilmastonmuutoksen takia.
Vielä lähempänä nykyaikaa merenkävijät nousivat maihin milloin millekin kaukaiselle saarelle ja metsästivät kaiken syötäväksi kelpaavan.
Dronttia ei saa enää Michelin-ravintolastakaan kun menivät kuolemaan sukupuuttoon ilmastonmuutoksen takia.
Suomen kannattaa pyristellä eroon fossiilisista senkin takia, että ne ovat tuontitavaraa. Kunnianhimoa pitää kuitenkin hillitä, jos kustannus uhkaa nousta kestämättömäksi.
Raakaöljynä energia maksaa nyt 6 snt/kWh.
-Aftonbladet: Uniperin öljyvoimala otettiin käyttöön Ruotsissa - Polttaa 70 000 litraa öljyä tunnissa.
-Fortumin tytäryhtiö Uniper teki alkuvuonna 12 miljardin nettotappiot.
Miten raakaöljyä käytetään energiaksi?
On kylävinoutuneita ihmisiä nämä ilmastto hörhö uskovvaset kuten AP !!!!!!
Sinä siis kuvittelet, että ilmaston tulkevaisuuden voi ilmiskunta päättää enemistöpäätöksellä ja haukut denialisteiksi niitä tieteentuntijoita, jotka ei tuollaisiin ruusunpunaisiin kuvitelmiin usko.
Niiltä kuten sinultakin, jotka unelmiin uskoo, puuttuu valitettavasti kaksi suhteellisen harvinaista inhimillistä ominaisuutta. Puuttuu kokolailla täysin suhteellisuudentaju. Toinen mikä puuttuu, on kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita.
Nykyään höpsii korkeakoulun käyneetkin aivan mitä sattuu, kun nuo kaksi tärkeää kykyä puuttuu tai ovat alikehittyneet, ja useimmilla ihmisillä ne on alikehittyneet.
Niitä joilla nuo kyvyt on erittäin kehittyneet, on ihmiskunnassa ehkä muutama prosentti, joten he tulee aina näkymään mielipidekyselyissä vähemistönä, mutta pieni vähemistö olivat aikananaan myäs Galilei, Kepler, Newton ja Eintein.
En siis häpeä tippaakaan sitä, että kuulun tuohon vähemnistöön, jonka sinä täydellisessä asiantuntemattomuudessasi kuvittelet olevan tieteenkieltäjiä.
Minähän olen työskennellytkin tieteen parissa ja seurannyt todella aktiivisesti tieteen kehitystä vuosikymmeniä. Valitettavasti tiede on aikanaan tehnyt myös virhepäätelmiä. Nykyään ne on mahdollista kuitenkin oikaista.
Tiedettä huonosti tuntevat nyt uskoo vaikka mihin, mitä väitetään tieteeksi. Joitakin vuosia sitten Etelämantereesta irtosi valtava jäävuori. Yksi "asiantuntija", johon YLE luotti, sanoi uutisissa, että se voi nostaa merenpintaa jopa 10 cm.
En tietenkään minä uskonut, mutta kuinka moni sinun kaltainen herkkäuskoinen uskoi mokomaan uutisankkaan. Kun uutisissa sanottiin sen jäävuoren pinta-ala ja paksuus, minä aloin käyttään sitä, mikä on aina lahjomaton elikkä matematiikkaa.
Laskin kuinka paljon noin teoriassa se voisi vaikuttaa merenpintaan. Tulos oli 3,3 mm., mutta sehän oli jo ennen irtoamistaan suurimmaksi osaksi veteen uponneena.
Pari tuntia myöhemmin Taalas vakuutti uutisissa, että en se tule vaikuttamaan merenpintaan ollenkaan, ja perustelukin oli aivan sama kuin minulla.
Niitä ilmastouutisia on ripoteltu jo 5-6 vuotta niin hirvittävän löysin perustein, että minä en ole niitä moniin vuosiin edes nimittänyt tieteeksi. Uskoohan niihin tyhmät ja tietämättömät, mutta minä huomaan heti ne virheet mitä niissä on.
Niillä aloilla, joilla on sitä todellista tietämystä ilmakehän kaasuista, ollaan todella tympääntyneitä mykymenoon, kun ihmisiä huijataan järjestelmällisesti.
Lasku siitä huijaamisesta on jo monia miljardeja vuodessa lisääntyneinä sairauslomina ja ennenaikaisiana eläkkeinä, kun ihmiset on sen huijauksen seurauksena masentuneet ja ahdistuneet.
Eihän huijarit koskaan ota mitään vastuuta seurauksista. Huijareilla ainut merkitsevä asia on se, että kukaan ei pystyisi todistamaan, että he huijaa. Siinähän menisi kunnia ja maine.
Ilmastotiede alkoi jo vuosia sitten ottaa hajurakoa huijareihin ainakin Suomessa, mutta huijaus jatkuu aina vaan niiden toimesta joilla on vihreä ideoleogia, tai jotka hyötyy taloudellisesti huijauksesta.
"...haukut denialisteiksi niitä tieteentuntijoita, jotka ei tuollaisiin ruusunpunaisiin kuvitelmiin usko. "
Kerrohan yksikin ilmastotutkijan tekemä tutkimus 2020 luvulta, jotka kiistävät ihmisen osuuden ilmastonmuutokseen.
Sinäkö kuulut samaan vähemmistöön kuin Galilei, Kepler, Newton je Eisntein? Ethän sinä hallitse edes peruskoulufysiikkaa. Tieteen parissa et ole työskennellyt ikinä, etkä tunnistaisi tiedettä, vaikka se purisi sinua munille. Olet denialisti pahinta laatua, tietämätön ja ämpärityhmä.
Ilmastotutkijat varoittavat yhä tiukemmillä äänenpainoilla siitä, ettei 1,5 asteen rajaan enää voida lämpenemistä pysäyttää, eikä näillä toimenpiteillä edes 2 asteeseen. Jos joku huuhailee ihan omaan laskuunsa älyttömiä (kuten merenpinnan 10 cm nousua yhden jäälautan takia), niin se ei ole klimatologian vika.
Huijareita ovat öljy- ja kivihiiliteollisuuden rahoittamat tahot, jotka ovat väittäneet viime vuosiin asti, ettei ilmaston lämpenemisestä ole haittaa. Nyt nekin äänet ovat onneksi hiljentyneet.
Paljon typerämpää on kuitenkin hysteerisesti väittää, että ilmastonmuutos olisi katastrofi mitä se ei ole. Ehkä tulee hieman lämpimämpää, mutta ei se kovin paljon merkitse. Nykyinen Ukrainan sota aiheuttaa 1000 kertaa enemmän tuhoa kuin ilmastonmuutos 1000 vuodessa.
Ilmastoapostolit eivät tietenkään tee semmoista "tutkimusta" jonka tuloksista voisi päätellä että AGW on huuhaata. Tuo olisi ilmastoteologinen itsemurha.
Taas lapsi laittaa nollia peräkkäin ilman mitään perusteita.
Jos mitään ei tehdä, ilmastonmuutoksen tuhot ylittävät Ukrainan sodan tuhot sadassa vuodessa moninkertaisesti. Taitavat ylittää, vaikka tekisimme parhaamme. Maailma on muutakin kuin pohjoisessa sijatseva Suomi.
Eli ilmastotiede on maailmanlaajuisessa salaliitossa saadakseen ihmiset uskomaan ilmastonmuutokseen ja sen vakavuuteen.
Väitteesi on samaa luokkaa kuin sen kreationistin väite, joka esitti, että koko evoluutioteoria on tehty vain siksi, etteivät ihmiset uskoisi Jumalaan.
Ilmastonmuutokset "tuhot" ovat täysin kuvitteellisia. Ei ilmastonmuutos ole katastrofi. Tuollainen aivoton ruikutus ei asiaa muuta.
Edelleenkin, ilmastonmuutoksen torjuntaan ei kenenkään kannata laittaa rahojaan. Velkaa ei oteta eikä säästöjä käytetä vaan päinvastoin vähennetään rahojen käyttöä.
Siinä nyt taas ämpärityhmä vaahtoaa väärinymmärryksiään. Sinun mielestäsi siis lääketiede ei ole tiede, eikä tietysti metalliteollisuudellakaan ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Sinulla on vain tuo hirveän kieroon kasvanut kuvitelmasi tästä maailmasta.
Minä kirjoitin yleensä tieteen tuntijoista, ja sinä kuvittelit jotakin aivan muuta. On sen ilmasto-opin kyseenalaistanut yksi suomalainen avaruustutkijakin, joka oli perustamassa aivan uuttaa avaruustutkimuksen alaa.
Tuon Galilei, Kepler. Newton, Einstein jutunkin sinä ymmärsit tapasi mukaan täysin päin persettä. Juuri tuolla tavalla väärin minä odotinkin sinun ymmärtävän. En minä todellakaan rinnastanut itsenäni noihin suurmiehiin.
Vuosia on mennyt eikä sinua ole saanut millää tajuamaan, että ymmärryksessäsi on jotakin erittäin pahasti pielessä. Miten sinä siis voisit jotakin ymmärtää tieteestä.
Et sinä todellakaan ymmärrä tieteestä yhtään mitään. Sinä toistat vain niinkuin papukaija sitä, mitä propaanda on vuodesta toiseen jauhanut muiden ymmärtämättömien suulla.
Olet pelkkä propandan uhri, mutta ylpeyttäsi kuvittelet olevasi joku tieteentuntija. Niinhän kaikki ilmastopelkurit kuvittelee. Vanha sanonta sanoo, että kun pelko astuu ovesta sisälle, niin järki lentää ikkunasta pihalle.
Olet yhtynyt niihin huijareihin, jotka uskottelee, että ihminen on niin ylimaallisen mahtava olento, että pystyy säätämään maapallon ilmastoakin kun vain oikein kovasti yrittää.
Minä tajusin jo noin 6 vuotta sitten, että ilmastoon vaikuttaminen on täysin mahdotonta. Tyhmiä vaan huijataan sellaisella hullulla kuvitelmalla, ja sitten ne tyhmät puolestaan jatkaa sitä ketjua huijaamalla muita tyhmiä.
Kaikista pahinta on se, että puolustuskyvyttömiä lapsia huijataan tuollaisilla kuvitelmilla, ja ne sitten masentuu ja ahdistuu, kun niiltä riistetään tulevaisuudentoivo. Aika pienikin lapsi osaa epäillä tyhmiä aikuisia, kun pikkusen katsoo maapallon karttaa.
Kaikki ilastonmuutoksen torjuntaan käytetty raha menee kankkulan kaivoon, mutta eihän sitä pelkurit ymmärrä millään, kun sen vähäisenkin aivokaapasiteetin on vallannut pelko ja harhakuvat ihmisen mahtavista kyvyistä.
Ihminen ei ole vielä päässyt edes Marsiin, ja kuvitellaan, että ihminen pystyy säätelemään kokonaisen planeetan ilmastoa. Marslento on sen rinnalla pikkujuttu, mutta senkin tiellä on ylipääsemättömiä ongelmia toistaiseksi.
Vaikka ilmastonmuutoksen torjuntaan uhrattaisiin 100 000 miljardia dollaria, niin tulos olisi ehdottomasti nolla. Nyt on USA päättänyt uhrata 370 miljardia. Ei ole muuta tietä olemassa kuin sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin.
Luonnolta se kyllä on aina käynyt helposti. Ongelma on pelkurit ja tyhmät ihmiset, joita on helppo manipuloida pelolla ja valheilla. Jos sinua mahtavaa pullistelijaa katsoisi kuusta, niin ei sinua näkisi edes voimakkaalla kaukoputkella.
Jos sinua katsoisi Marsista, näkisi vain pienen täplän, joka olisi maapallo, jossa itserakkaan itsestään suuria kuvittelevat alarmistit pullistelee muiden ihmisten riesana, kun eivät ollenkaan ymmärrä, minkälainen mitättömyys ihminen on tässä maalimankaikkeudessa.
Lisään... Esimerkiksi kaikki tuet sähköautoille ja niiden latureille ja muut energiatuet pitäisi kokonaan lakkauttaa. Jos sähköautoihin siirtyminen on muka kannattavaa niin maksakoot kaikki omilla rahoilla. Valtion ei pidä niitä tukea. Eikä myöskään pakottaa taloyhtiöitä rakentamaan latureita. Jos taloyhtiö ei halua, että sähköautoja ladataan niin niitä ei ladata.
"On sen ilmasto-opin kyseenalaistanut yksi suomalainen avaruustutkijakin, joka oli perustamassa aivan uuttaa avaruustutkimuksen alaa."
Professori Mursula ei ole kyseenaalaistanut ilmaston lämpenemistä, eikä hänen tutkimansa tieteenlaa ole hänen omaa keksintöään. Mursula on ryhmineen johtavia tutkijoita alalla, mutta ei ainoa.
Tietosi ovat parhaimmillaankin vain sinne päin.
Kun ihminen on kiistatta saanut aikaan nykyisennopean ilmastonmuutok, ihminen pystyy selvästikin vaikuttamaan ilmastoon. Jos se on saatu ihmisen toiminnan takia käynnistetyksi, on sitä mahdollista myös rajoittaa. Tästä ovat ilmastotutkijat aivan yksimielisiä.
Olet todella tyhmä ihminen,
Kalevi Mursula on siinä suhteessa kyseenalaistanut, että hän uskoo meidän ehtivän hyvinkin varautumaan lämpenemiseen. Mursula ei ole varsinainen ilmastotutkija, vaan neutriinotutkija, joten hän hyppii arvioissaan vähän oman spesialiteettinsä ulkopuolelle.
Mursulan kehittämä termi "Avaruusilmasto" on oikeastaan vain uusi nimitys vanhoille Aurinkoon keskittyville tutkimusalueille ja siinä mielessä vähän harhaan johtava, ettei avaruudessa tosiaankaan ole mitään ilmastoa.
"ihmiskunnassa ehkä muutama prosentti, joten he tulee aina näkymään mielipidekyselyissä vähemistönä, mutta pieni vähemistö olivat aikananaan myäs Galilei, Kepler, Newton ja Eintein.
En siis häpeä tippaakaan sitä, että kuulun tuohon vähemnistöön..."
Tuohon vähemmistöön, viittaa selvästi edellisiin tutkijoihin ja vielä selvemmin sairaaloiseen magalomaniaan. Jos sinä APH olisit fotonien kohdalla oikeassa, Einsteinin pitäisi olla väärässä.
Kyllä sinun on syytä sovittaa tuota viimeistä lausettasi nimenomaan itseesi, mutta ethän sinä pysty edes siihen. Mursulasta sinä typerä väärinymmärtävä lainailija et ilmeisesti ole lainkaan lukenut sitä artikkelia, jonka minä olen lukenut.
On todella kummallista tuo alarmistien houriminen, että ihmisen tietämys rajoittuisi muillakin vain yhteen asiaan. Alarmiteilla se kyllä rajoittuu vain yhteen asiaan, mutta ei se mitenkään rajoita muiden osaamista.
Sinun omat tietosi eivät valitettavasti ole edes sinnepäin, koska sinä uskot vain propagandaan, jota on suollettu todella innolla noin 6 vuotta.
Sinä nyt olet ilmeisesti herännyt vasta 2010 luvulla. Minä taas olen ilmastoasiaan perehtynyt yli 50 vuoden aikana. Sinä taas tiedät siitä vain sen, mitä propaganda on kertonut, ja kun tyhmä ja tietämätön olet, et osaa sitä ollenkaan kyseenalaistaa.
Kun minä olen perehynyt ilmastoasiaan 1960 luvulta lähtien, minuun ei se propaganda ole vaikuttanut muuta kuin vitutuksen, kun ihmisiä huijataan. Sinä olet oikein tyypillinen esimerkki niistä huijatuista.
Kun ajatus kiertää tuolla tavalla vain oman navan ympärillä, sitä voi uskoa vaikka minkälaisiin kauhukuviin. Kun ottaa paljon laajemman näkökulman, alkaa huomata ne huijaukset, joita suoltaa ne, joilla myös ajatus pyörii vain oman navan ympärillä.
Kun minä aloin kunnolla perehtymään ilmastoasiaan, ja kasaamaan yhteen kaikkea sitä tietoa, mjtä oli vuosikymmenisen aikana kertynyt, minä otin aivan toisenlaisen paljon laajemman näkökulman.
Tuohon kaiken sen tiedon yhteenkasaamiseen ei ollut minulla tarvetta, ennenkuin alkoi se propaganda jauhamaan. Sitä tietoa, mitä olin saanut vuosikymmeniä ennenkuin alkoi tuo ylikuumentunut jauhaminen, pidin luotettavana.
On nimenomaan äärettömän tyhmää uskoa, että ihminen on kiistattaa saanut aikaan ilmaston lämpenemisen, mutta sinun oppimattoman mielestähän tekniikan tohtorikin on tyhmä. Minulla taas synkkasi tohtorin kanssa heti.
Mikä se on syynä tuollaiseen hirveään ylpeyteet, että kuvittelee, että on viisaampi kuin viisaimmat oppineet. Ei minun tarvinnut keskustella tohtorin kanssa kuin minuutti, niin minä tajusin, että siinä vasta onkin nero ylitse muiden.
Minä kun olin tavannut niitä neroja ennenkin hoitoalalla. Nerokkaan lääkärin ja keskivertolääkärin välillä on hirveän suuri ero, ja kaikkia ne on kuitenkin kelpuutettu lääkäreiksi.
On todella herkkua työskennellä sen neron kanssa. Siinä tuntee olevansa turvassa itsekkin. Aivan sama oli, kun keskustelin sen tekniikan tohtorin kanssa. Tiesi heti, että häneen voi luottaa. Olimme samalla aaltopituudella.
Minä tajusin heti, mikä on se näkökulma, mikä täytyy valita, jotta ymmärtäisi ilmastoa. Täytyy katsoa tilannetta avaruudesta käsin. Vaikuttaa siltä, että harva meteorologikin tekee niin.
Sen takia ei ole ymmärretty, miten hurrikaanit toimii, vaikka käytettävissä on maailman tuulikartat, joita NASA päivittää kolmen tunnin välein. Niitä katselemalla pääsee irti siitä väärästä keskipisteestä, joka ihmisellä on yleensä se oma napa.
Alkaa tulla suhteellisuudetajua, ja huomaa, kuinka hirveän pieni ihminen on, ja kuinka hirveän vähän merkitystä on ihmisen uskolla ja uskomuksilla. Ylpeälle ihmiselle kuten esim. sinulle se oman pienuuden kokeminen on vaan kauhea shokki.
Kun katsoo avaruudesta, ihminen ei ole edes muurahainen, ja ihmisen mielipiteen merkitys maailmankaikkeudessa on täysin nolla. Vain totuus sellaisena kuin se maailmankaikkeudessa esiintyy on merkityksellinen.
Minä tarkoitin juuri sitä, mitä sanoin, elikkä SELLAISENA KUIN TOTUUS MAAILMANKAIKKEUDESSA ESIINTYY. Minä en siis tarkoita ihmisten mielipiteitä siitä, mitä totuus on. Sinullakin on vain niitä mielipiteitä eikä totuuksia.
Sillä, joka värkkäsi opin kasvihuonekaasuista, oli MIELIPITEITÄ, Siihen aikaan ei vielä ollut mahdollisuutta muuhun kuin mielipiteisiin. Tutkimusmahdollisuudet puuttuivat täydellisesti siltä ilmastotieteen harrastelijalta, joten hän erehtyi todella pahasti.
Ne tiedot olisi pitänyt päivittää jo lähes sata vuotta sitten, mutta se päivitys on laiminlyöty aina nykypäivään asti. Nykyäänhän tiedetään, mitä tarkoittaa päivitys, kun on tietokoneet. Se on järjestelmän tai tiedon saattamista ajantasalle.
Lähes ainoa tieteenala, joka tätä on jatkuvasti tehnyt, on lääketiede. Sielläkin on kuitenkin jatkuva riesa se, että yksittäiset lääkärit päivittää tietojaan hyvin vaihtelevasti. Monien lääkäreiden tietämys saattaa olla jopa vuosikymmeniä jäljessa lääketieteen todellisesta kehityksestä.
Tuohan se on tyypillistä. Ilmastonmuutoshoureisiin uskovat kuvittelee, että kaikki ne, jotka eivät, usko ovat tyhmiä. No kyllä se tulee sekin päivä, että teitä sanotaan tyhmiksi, kun olette uskoneet.
Sitä ennen on vaan ehditty heittää suuri määrä miljardeja kankkulan kaivoon teidän uskonne tähden.
Sama juttu kuin ainaisilla jeesuksentulon ja maailmanloppun povaajilla. Kun povaukset raukenee tyhjiin, niin maalitolpat vain siirtyy sensijaan, että tunnustaisi olleensa väärässä.
Olet siis niin yksikertainen, että et ymmärrä sen merkitystä, että nuo kaksi asiaa oli erotettu eri kappaleisiin. Yhdistelet pätkiä tekstistä täysin mielivaltaisesti ja lisäät tai poistat sanoja oman ymmärryksesi mukaan.
Normaali täysjärkinen ihminen olisi tuon ymmärtänyt aivan eri tavalla. Jos olisin tuon esittänyt vaikkapa jollekin lääkärille tai insinöörille, hän olisi ymmrtänyt, mitä todellisuudessa tarkoitin.
Sinä et vaan ylpeyttäsi tajua millään, että vika onkin kaikenaikaan sinun ymmärryksessäsi, joka poikkeaa todella pahasti tavanomaiseta ymmärryksestä, joka ihmisillä on.
Siihen on johtanun ilmeisesti joku asenneongelma, joka johtuu joko poliittisesta tai uskonnoillisesta vakaumuksesta. Tuollaista väärinymmärtämistä olen aiemmin tavannut noissa molemmissa.
Todellisuudessa minä käytin noita herroja esimerkkinä siitä, kuinka usein nimenomaan hyvinkin pieni vähemistö on oikeasssa, ja suuri enemistö totaalisen tyhmiä ja väärässä.
Sinä haluat kuulua siihen enemistöön, joka on väärässä. Minä taas kunnioitan ja seuraan sitä vähemistöä, jotka on todella korkeasti oppineita, ja jonka kanta tulee osoittautumaan taatusti oikeaksi.
Sen sijaan, että minä olisin halveksinut noita todella harvoja tietäjiä, niinkuin sinä olet tehnyt, minä olenkin kokeillut käytännössä, ovatko he oikeassa. Kyllä se heidän eriävä kantansa on kaikessa paljastunut totuudeksi.
Miten se muuten voisi ollakkaan, koska he on itse henkilokohtaisesti tehneet sitä tutkimusta, ja heidän tutkimuksiensa tulokset toimii teollisuudessa kaikkialla maailmassa. Yleensäottaen se joka toimii myös käytännössä on totta.
On todella äärettömnän outoa ja jopa sekopäistä, että ei luoteta sellaiseen mieheen, joka on väitellyt tohtoriksi lämpöopista, ja tehnyt tieteellistä tutkimusta yli 40 vuotta.
Minä nimittäin tiedän, että siinä firmassa on tehty maailman mittakaavassakin uraauurtavaa tieteellistä tutkimusta ainakin 1960 luvulta lähtien.
Kyllä se tohtori taatusti pystyy ymmärtämään myös ilmakehän lämpöopillisia ilmiöitä paremnmin kuin maailman ilmastotiede. Lämpöoppihan on hänen erikoisalansa.
Kyllä hän tietää, kuinka paljon hiilidioksidi, metaani, happi tai typpi pystyy absorboimaan lämpösäteilyä. Ne rajaarvot on määritelty hyvin tarkkaan, mutta maailman ilmastotiede ei ole niitä koskaan soveltanut ilmaston ymmärtämiseen.
Minä ymmärsin heti tuon tohtorin ja muutaman diplomi-insinöörin kannan olevan totuus. Sillä APH:ksi leimnaamisella yritetään erittäin typerästi pimittää se, kuinka korkealta taholta minun tietämykseni on lähtöisin.
Alarmisteilla tuo valehtelu on niin verissä, että millään ei mene jakeluun, että nimenomaan metallin insinöörit tietää kaikista eniten ilmakehän kaasujen todellisista ominaisuuksista, eikä sitä tietoa pimitetä työntekijöiltäkään.
Sehän on työturvallisuusasia, että tuntee kaasujen ominaisuudet. Edes se ei ole mennyt ilmastoseonneilla jakeluun, että metallissa kaasutietämys on työturvallisuusasia. Mitä helvettiä täällä houritaan metallimiesten tietotasosta.
Todellisuudessa nuo asiat on hyvin nyksinkertaisia, kun hylätään ne menneisyyden tieteenharrastajien kuvitelmat, joilla ei ole yhtään mitään arvoa todellisessa elämässä. Ne jotka niitä kaasuteorioita värkkäsivät olivat nimittäin nimenomaan harrastelijoita.
Ei todellakaan Einstein ollut väärässä. Kyllä minä olen hänen teoriansa lukenut, ja havainnut, että sinä pöljä olet sen ymmärtänyt aivan väärin. Sinä kun lisäät aina kaikkeen omiasi, ja sitten yrität uskotella, että se oli Einsteinin kanta.
Se megalomaniakin on sinulla itselläsi. Sinähän sitä kuvittelet olevasi Einsteinin yläpuolella, kun teet omia lisäyksiäsi hänen teoriaansa.
Minä en lisännyt siihen yhtään mitään, kun se koulussa opetettiin, enkä ole lisännyt senkään jälkeen, enkä lisää tulevaisuudessakaan. Se 300 000 km/sek pätee vain avaruudessa ja sielläkin vain auringosta tulevaan SM säteilyyn.
Et sinä yksinkertainen pysty ollenkaan ymmärtämään näitä monimutkaisia asioita. Tämä todellisuus on hirveän paljon monimutkaisempi, kuin sinä pystyt ikinä ymmärtämään. Se on käynyt koko ajan ilmi, mutta eihän ylpeä koskaan voi tunnustaa olevansa tumpelo.
"Kyllä se tohtori taatusti pystyy ymmärtämään myös ilmakehän lämpöopillisia ilmiöitä paremnmin kuin maailman ilmastotiede. "
Siis yksi yksittäinen ihminen tuntee laaja-alaisen tieteenalan paremmin kuin juuri siihen perehtyneiden ja sitä tutkineiden tiedemiesten yhteen kasattu tieto.
Olet pahasti sekaisin ukko parka.
Täällä ainakin toinen joka kyllä ymmärsi että rinnastit taas itsesi historian suuriin tutkijoihin (kuten olet tehnyt aiemminkin). Se, että olet jakanut tekstisi kappaleisiin, ei kerro mitään, koska olet itse sanonut pätkiväsi tekstisi kappaleiksi aina noin neljän rivin välein "koska se näyttää hyvältä"! Et osaa edes alkeellisimpia kirjoitussääntöjä, mikä kertoo paljon muustakin tietämyksestäsi.
"Ei todellakaan Einstein ollut väärässä. Kyllä minä olen hänen teoriansa lukenut, ja havainnut, että sinä pöljä olet sen ymmärtänyt aivan väärin."
Et varmasti ole lukenut sen paremmin suppeampaa kuin yleistäkään suhteellisuusteoriaa.
Einsteinin supeamman suhteellisuusteorian ensimmäinen postulaati kuuluu:
"Valonnopeus c on invariantti kaikissa inertiaalijärjestelmissä"
Väitit "valokvantin" eli fotonin nopeuden riippuvan emitoivan lähteen voimakkuudesta. Jos näin olisi, Einsteinin suppeampi suhteellisuusteoria olisi väärä.
Itse asiassa jo fotoniteoria kertoo saman asian. Fotoni on kyseisen teorian mukaan massaton hiukkanen ja jokainen massaton hiukkanen kulkee aina valon nopeudella, eli c/n, jossa n on väliaineen taitekerroin. Eli en ole tehnyt mitään lisäyksiä suhteellisuusteoriaan.
Taisit myös epäillä sitä, että onko valonnopeus suurin mahdollinen signaalinopeus. Suppeamman suhteellisuusteorian mukaan näin on, mikäli halutaan pitää kiinni kausaliteetin invarianssista.
Zur elektrodynamik bewegter körper, eli liikkuvien kappaleiden eletrodynamiikasta on vielä melko yksinkertainen teoria. Lorenzin muunnoksen laskemiseen lukion matematiikan tiedot riittävät mainiosti. Aivan toista luokkaa on yleinen suhteellisuusteoria, jonka myös kehuit lukeneesi. Kyseessä vaikea teoria ja vaatii matematiikkaa, johon ei lukiotason pitkä matiikka riitä alkuunkaan.
Et ole lukenut kumpaakaan, mutta jos sinulla on aiheesta yksinkertaista kysyttävää, voin kyllä opastaa. Einsteinin kenttäyhtälöitä en kykene ratkaisemaan, mutta eipä taida kyetä kukaan muukaan tällä palstalla.
Korjaan.
Et väittänyt lukeneesi yleistä suhteellisuusteoriaa. Kirjoitit yksikössä, joten taisit tarkoittaa suppeampaa suhteellisuusteoriaa tai fotoniteoriaa, jota Einstein oli myös muotoilemassa.
Et ole lukenut kyllä kumpaakaan niistäkään. En usko, että ymmärrät edes Newtonin liikelakeja.
"Se 300 000 km/sek pätee vain avaruudessa ja sielläkin vain auringosta tulevaan SM säteilyyn."
Kaksi virhettä.
1. Valonopeus 299 792 458 m/s pätee tyhjiössä, on se tyhjiö avaruudessa tai Maan päällä.
2. Kaikista säteilylähteistä emittoituva sähkömagneettinen säteily kulkee samalla nopeudella. Sekä tutkassa, että laser-etäisyysmittarissa mittaus perustuu siihen, että edestakaisen pulssin kulkuaika on 150 m/ mikrosekunti. Kummassakaan ei käytetä Auringon valoa.
Kolmantena tarkennus.
Valon nopeus väliaineessa saadaan kun c jaetaan aineen taitekertoimella, joka esimerkiksi ilmalle on 1,0003.
Hups. Olikin jo vastattu ja aivan oikein.
Valonnopeuden suhteen on S-24 fysiikkapalstalla esiintynyt merkillisiä luuloja. Miksi asia mahtaa olla esillä ilmastopalstalla? Liian pitkä ketju, että viitsisin alkaa kaivamaan. Väite oli kuitenkin väärä.
Kaikenlaista asiaan liittymätöntäkin juttua esiintyy aina palstalla, kun aph osallistuu sisältöön sekoiluillaan.
Vielä älyttömämpiä juttuja näkee kun alarmistit julistavat palstalla uskontoaan.
Klimatologian kutsuminen uskonnoksi on kaikkein pölhöintä, mihin olen palstalla törmännyt.
Tuollaista+nimittelyä+kutsutaan+trolIaukseksi+ja+sitä+päivittäin+harrastaa+palstalle+jo+vuosia+sitten+ryöminyt+lyhytprosaisti+"97%+siIkkaap*skaa".+Noin+97%+palstan+kirjoittajista+ymmärtää+olla+sille+vastailematta.+
Haluatko+sinä+ihan+varmasti+kuulua+siihen+3%+joukkoon+joka+ruokkii+trolIia+huomiolla?+Myös+troIIin+haukkuminen+on+huomion+antamista.
Samassa viestissä kahdeksan "minä" sanaa ja yksi "minun" sana kertoo että APH on taas kehumassa itseään. Kirjoittajan tunnistukseen tuo minäminäminä riittäisi vaikka mitään muuta ei viestin sisällöstä tiedettäisikään...
Viestistä huokuu ylivertaisuusvinouma vailla vertaansa.
Tuskinpa kukaan klimatologiaa kutsuu uskonnoksi. Sensijaan ilmastoteologia täyttää todella hyvin uskontotieteen tunnusmerkit.
Ei ole olemassa ilmastoteologiaa. Se tieteenala, josta täällä on puhetta on klimatologia.
"Haluatko+sinä+ihan+varmasti+kuulua+siihen+3%+joukkoon..."
Kyllä.+Ehdottomasti+haluan.+
Tämä+palsta+on+heti+seuraava,+jonka+avaan+luettuani+sitä+ennen+YLE+uutiset+ja+sääennusteen+ja+aamun+Fingerporin.+Näin+hulvatonta+humooria+(joskin+tahatonta)+löytyy+korkeintaan+Niuanniemen+suljetulta+ja+sinne+ei++normaaleilla+ihmisillä+ole+pääsyä.
Klimatologia ja ilmastoteologia ovat todellakin aivan eri asia.
Klimatologit tutkivat ilmastoa. Ilmastoteologit, jotka ovat yleensä itseoppineita apostoleita niinkuin joku jeesus kristus, saarnaavat AGW:stä ja ja muusta vastaavasta huuhaasta.
Tunnettuja itseoppineita ilmastoapostoleita ovat mm. Rajendra Pachauri, joka oli rautatieinsinööri, ja Michael Mann.
Kylläpä se niin on, että enemmistö ei usko tähän ilmastouskontoon. Siksihän tarvitaan tätä eri medioissa jatkuvaa uskonvahvistusterapiaa.
"...enemmistö+ei+usko+tähän+ilmastouskontoon."
Tiedebarometri+2019:
"Ilmastonmuutoksen+eteneminen+on+todellinen+ja+vakava+uhka,+joka+vaatii+poliittisilta+päättäjiltä+tehokkaita+toimia"
Täysin+tai+jokseenkin+samaa+mieltä+73+%.
Täysin+tai+jokseenkin+eri+mieltä++14+%.
Ihan+vaan+siltä+varalta+että+prosentin+käsite+olisi+denialistille+vieras,+niin+73+%+on+selvä+enemmistö+ja+14+%+pieni+vähemmistö.
Kaikki tuhansien tutkijoiden tekemät kymmenettuhannet ilmastonlämpenemistutkimukset ovat aivan turhia.
AGW voidaan todistaa aivan hyvin Gallup-kyselyllä tai punaviherstallarien huutoäänestyksellä.
Suomalaisista+on+60+%+Ev.+Lut.+kirkon+jäseniä,+joten+jumalan+ja+jeesuksen+olemassaolo+on+todistettu.
Aloitetaanpa huutoäänestys ao. kuvasta.
https://climatereanalyzer.org/wx_frames/gfs/ds/gfs_world-ced_t2anom_1-day.png
Kuvan mukaan maapallon keskilämpötila on tänään 0.1 astetta miinuksella. Ja sitten vain huutamaan. Todistaako kuva, että ilmasto on lämmennyt vai onko se viilentynyt?
Jos ei ymmärrä, mitä katsoo, kannattaako katsoakaan.
Väitit, että enemmistö ei usko. Tuo kyselytutkimus osoitti vain sen, että olet joko valehtelija tai niin tyhmä ettet tiennyt asiaa. Ei sen ollut tarkoituskaan todistaa ilmastonmuutosta, vaan vain sinun vajavuuttasi.
Eihän sitä katsomatta tiedä ymmärtääkö katsomansa vai ei.
Jeesushihhuli+ei+osaa+lukea+mutta+sitä+ei+kukaan+odottanutkaan.
Jos+kerron+60+%+uskoo,+niin+väitinkö+että+enemmistö+ei+usko?
Väitit tänään 08:10: " Kylläpä se niin on, että enemmistö ei usko tähän ilmastouskontoon."
Oletko jo niin pahasti sekaisin, ettet muista, mitä pari tuntia sitten väitit? Vai oletko niin pahasti henkisesti jälkeenjäänyt, ettet ymmärtänyt, mihin kommentissa viitattiin?
Neiti on tainnut mässyttää liikaa pakuria.
Eiköhän se jälkeenjääneisyys ole aivan ilmeistä, kun hänen kahden rivin kommenttejaan lukee.
Vanha harppu se jaksaa lässyttää. Syö vain sitä pakuriasi.
Oletko koskaan miettinyt ajankäyttöäsi? Yritys päästä tarkoituksellisesti riitelemään epäsuositun palstan vakiotrolIin kanssa ei vaikuta edes viidenneksi parhaalta tavalta viettää lauantai-iltapäivää.
Lue vaikkapa kirjaa tai kuuntele musiikkia jos et pääse ulos liikkumaan luontoon. Molemmat onnistuvat samalla laitteella jolla tuon riidanhaaston suoritit.