Normaalisti vietän melko tasaista ja työntäyteistä elämää ilman sen kummempia huippuja.
Arkipositiivista on lähinnä jonkun miespuolisen kepeä kaipailu ja uusien tavaroiden ostaminen ja läheisten ja lemmikkieläimen pusuttelu ja helliminen, eli aika rauhallista.
Nyt kuitenkin tällä viikolla osallistuin Taiteiden yön erääseen tapahtumaan joka todella raskaasti liikutti tunteitani. Olin monta tuntia ihan ekstaattisessa tunnepöllyssä! erittäin tukevassa viinihumalassa.. hihhi..
Tänään sitten herätessäni tunsin outoa melankoliaa. Ei kovin tyypillistä minulle, yleensä herään iloisena päivän uusiin askareihin ja innokkaasti aamiaista ajatellen.
Herkesin miettimään että johtuuko ihmisen taipumus maanisdepressiivisyyteen ja ylettömään tilapäiseen negatiivisuuteen aivojemme kyvystä luoda ja vastaanottaa lähes psykoottisia ja hieman luonnottomia tunnereaktioita?
Ja sitten tulee kovat laskut kun aivokemiat rasahtavat minuksen puolelle, ihan kun huumeita olisi vetänyt.
Kun muilla eläimillähän ei sitä kykyä ole ja ne ovatkin huomattavasti tyytyväisempiä ja tasaisempia kun oma lajimme..
Arkipositiivista on lähinnä jonkun miespuolisen kepeä kaipailu ja uusien tavaroiden ostaminen ja läheisten ja lemmikkieläimen pusuttelu ja helliminen, eli aika rauhallista.
Nyt kuitenkin tällä viikolla osallistuin Taiteiden yön erääseen tapahtumaan joka todella raskaasti liikutti tunteitani. Olin monta tuntia ihan ekstaattisessa tunnepöllyssä! erittäin tukevassa viinihumalassa.. hihhi..
Tänään sitten herätessäni tunsin outoa melankoliaa. Ei kovin tyypillistä minulle, yleensä herään iloisena päivän uusiin askareihin ja innokkaasti aamiaista ajatellen.
Herkesin miettimään että johtuuko ihmisen taipumus maanisdepressiivisyyteen ja ylettömään tilapäiseen negatiivisuuteen aivojemme kyvystä luoda ja vastaanottaa lähes psykoottisia ja hieman luonnottomia tunnereaktioita?
Ja sitten tulee kovat laskut kun aivokemiat rasahtavat minuksen puolelle, ihan kun huumeita olisi vetänyt.
Kun muilla eläimillähän ei sitä kykyä ole ja ne ovatkin huomattavasti tyytyväisempiä ja tasaisempia kun oma lajimme..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllähän eläimestäkin saa tunnepsykoottisen aika helpostikin. Eläimestä saa tehtyä pelokkaan ja aggressiivisen ja sellaisen eläimen elämä voi olla aika epätasaista.
Mutta noin muuten mielenkiintoista ja raikasta pohdistaa. En ennätä nyt enempää miettimään.
Hyvä pointti, niin saa, kun olosuhteet eläimen pidossa on jotenkin ylenpalttiset tms epänormaalia.
Jos eläin on hemmoteltu tai rääkätty, niin siitä tulee epätasapainoinen. Saa olla todella tarkka, eläin resonoi hyvin nopeasti ja oppii äkkiä huonoille tavoille tai menettää luottamusta ihmiseen.
Kiitos, minusta pointti on mielenkiintoinen. Vaikka vähän taisin itse pelästyä ja ahdistua kun oli niin hienoa ja kivaa, voi minua raukkaa!
Ja tästä itselle heräsi myös kauhunsekainen ajatus, että miten ihmeessä kestäisin jonkun parisuhdemylläkän himoineen ja rakastumisineen? Kaikki ne ylä-ja alamäet! Huh!
Nuorena sitä oli jo niin hullu ja sekaisin nuoruudesta, kaikki tämä epävakaus oli muutenkin jokapäiväistä elämää.
Tilasimpa tänään uuden ompelukoneen. Kyllä on mukavaa nyt sitten ommella, vanha on jo ihan kamala. Se lähinnä innosti, ei herättänyt mitään epämiellyttäviä tunnekuohuja.
Eli suomeksi sanottuna meinaat että huippu kostautuu ja vaatii peräänsä laskusuhdanteen?
En usko että tämäkään olisi mitään yleistettävissä olevaa aivokemiaa. Lähinnä mieleen tulee, että jokaisen aivokemiat toimii omalla tavallaan. Se kait luokitellaan jo jonkin asteiseksi psyykkiseksi sairaudeksi, jos vetää manian perään depressiota ja taas takaisin.
Mutta voimakkaat tunteet on sitten erikseen tuosta. Onhan loogisesti selvää, ja jopa yksinkertaista logiikkaa, että voimakkaasta positiivisesta tunteesta palautuminen normi maanantaimoodiin tuntuu hieman harmaalle.
Me jotka ollaan enimmäkseen normissa maanantaisumun harmaudessa vuodesta toiseen ei juuri näistä hötkähdellä ja osataan suhteuttaa. En valita ollenkaan aivokemioideni toimintatapaa :)
-keinovaginamies-
Niin juuri sitä pohdin.
Rakastumisessahan on se vuoden vuoden vakio jonka se ensihuuma kestää ja sitten alkaa lasku arkeen ja siihen monet suhteet kaatuu ja sitä koitetaan estää, hankitaan koira tai lapsi, muutetaan yhteen, tulee riitaa jne.
Varmasti ovat aivokemiat yksilöllisiä ja sietokyky vaihtelee. Itse olen hyvin herkkä ja järkytyn helposti vähän kaikesta.
En ollut siis mitenkään maaninen, vaan tunnekokemus oli hyvin voimakas ja taisi vähän yllättää minut. Huomasin laskun outona melankoliana joka tuntui kummalta kun tottunut omaan reippaaseen ja tasaiseen toiminnallisuuteen. Alkoholilla kyllä taisi olla oma osuutensa, että tunteet pääsivät oikein valloilleen.
En kuvaisi omaa arkeani harmaaksi, vaikka se aika vaatimatonta onkin ja vähän ehkä tunneköyhää tavallaan. Olen yleensä aina hyväntuulinen ja reipas. Ehkä tuo vaihtelu intensiteetissä pääsi vähän yllättämään.
Miksi koet oman arkesi harmaaksi?
No uskoisin että tuollainen huipun jälkeinen tunnepitoinen alavireys on täysin mahdollinen.
Kun ajattelin asiaa, niin minulle käy vähän samoin ison tunnehuipun jälkeen.
Kerran olin kävelemässä töistä linja-autoasemalle ja alkoi satamaan noin puolentoista kilometrin jälkeen.. sain ihan tajuttoman ekstaattisen euforian fiiliksen siitä kuin kastuin. Nykyään koen sateessa olemisen melankolisena, juuri siksi, kun en voi saavuttaa sitä euforiaa enää. Aivot muistavat ja yhdistävät sateessa olemisen siihen yhteen kertaan, mitä tuskin tulee tapahtumaan uudestaan.
Joten joo. Olet mielestäni aika oikeilla jäljillä.
Haaaa uusi pointti! Syvään tunnekokemukseen ehdollistuminen.
Sitten kun on ollut kovin rakastunut, niin ei tunnukkaan joku toinen miltään ja vollottaa tuolla Ikävä-palstalla lopunelämäänsä.
Alkaa jotenkin tuntumaan, että huijaavatko aivomme meitä? Kuka tässä nyt oikein vie ja ketä?
Voi miettiä, että jos olisi vaikka johonkin tiettyyn suht tuntemattomaan ihmiseen etäisesti ihastunut. Sitten laitettaisiin pää sellaisen laatikon sisälle, ettei pysty mitään sillä aistimaan. Sitten kolme henkilöä joilla olisi sama kehon rakenne kuin sillä ihastuksella, niin yhtyisi ihastuneeseen. Yksi olisi tuo ihastus, tai sitten ei. Mutta kuka oikeasti tuntuisi parhaalta kehon mielestä ja pystyisikö ihastusta tunnistamaan kosketuksen perusteella?? Ja miten kokemus muuttaisi mielikuvia jos ihastuksen varsinainen kohde olisikin se heikoin tunne kehollisesti, ilman aivosumua?
Kun esimerkiksi kun puhutaan kemioiden kohtaamisesta, niin sillä voikin olla joku yllättävä syväpsykologinen ja täysin tiedostamaton laukaisin kummankin kokijan menneisyydessä ja sitten uskotaan, että kyseessä on "se oikea".
Syvä yhteenkuuluvuuden tunne, ymmärryksen tunne ja seksuaalinen lataus, oikeanlainen hymy..
Jouduin lukemaan kaksi kertaa kommenttisi ymmärtääkseni sinua..
Kyllä, aivot mielestäni tekee syy ja seuraus yhdistelmiä. Ja aina niissä ei ole järjen hiventäkään.
Toi, että laitetaan se laatikko päähän ja annetaan mielikuva siitä, että olisi ihastuksensa kanssa, niin ei sen tarvitse olla edes ruumiinrakenteeltaan vastaava ihastukseen verrattain. Jos aivot uskovat sen olevan mahdollista, se on aitoa. Sitä on sen ihastuksensa kanssa, vaikka olisi kuka siinä.
Omalla ajattelulla on valtava voima. Se mihin uskoo, se pitää pitkälle paikkaansa.
No usko siihen "oikeaan" on mielestäni harhaa. Itsepetosta. Juurikin ennemmin sattumaa josta itse haluaa vetää mieleisiään johtopäätöksiä.
Ehkä vähän kyyninen näkökulma, mutta sellainen olen.
Niin tuokin vielä! Varmasti menisi läpi!
Ai olenko jotenkin vaikeaselkoinen? Kyllä itse tajuan kaiken mitä kirjoitan😅
Ehkä vähän voi ajatuksenjuoksu hyppiä muiden silmään, kun eivät heti näe niitä siltoja.
Niin se voi olla. Jos vain kiinnittää huomiota niihin jotka "painavat oikeita nappeja", niin voi pahimmassa tapauksessa päätyä suhteeseen henkilön kanssa joka jotenkin vastaa menneisyydessä käsittelemättä jääneitä asioita ja siten ehkä saa tehtyä elämästään totaalista helvettiä. Kun vaan tuntuu niin oikealta.
Siinä voi sitten mennä sivu suun se henkilö jota olisi oikeasti rakastanut, luonnetta ja tunnetta.
Mielestäni ei ole yhtään kyynistä olla silmät auki omassa elämässään.
Et suinkaan ole vaikeaselkoinen. Minulla vain joku hahmoituksen häiriö.
No worries. Vastuu on lukijalla ymmärtää kirjoitettua sanaa.
Itse olen lähiaikoina tavannut ihmisen, joka on pitkälle sellainen jonka voisi ajatella olevan sitä mitä ihmissuhteelta haluaisin.
Olemme samankaltaisia, vaikkakin erilaisia.
Hän tuntuu sivelevän balsamia jokaiseen haavaan mikä minulla koskaan on ollut.
Hän tuntuu hyvältä. Voisin ajatella hänestä, että hän on se "oikea".
Mutta ei. En tarvitse sitä balsamia mitä hänen läsnäolonsa tuottaa. Se hyvä olo on petollinen harha, mikä estää näkemästä häntä todellisena itsenään. Ymmärrän että haluan hänet elämääni, mutta että alkaisin kuvittelemaan jotakin sen suurempaa tuttavuutemme perusteella on tyhmää. Toki, tästä suhteesta voi kehkeytyä molemminpuolisesti antoisa ystävyys.
Se että toinen tuntuu "oikealta" on huono syy pariutua. Se sokaisee järjen ja vierittää tunteet edellä. Eli harhauttaa. Sitä näkee sen toisen ruusunpunaisten lasien läpi ja kuvittelee toiselle ominaisuuksia joita tällä ei todellisuudessa ole. Ja toisen heikkoudet jäävät näkemättä. Mutta hei.. rakkaus on sokeaa.
Mulla on suht tasainen tunne-elämä tai hallitsen sen muutokset hyvin. Ei mitään suuria heilahduksia, ellen ole lääpällään. Silloin heittelee tunteet ilosta suruun herkemmin, jos aihetta on. Noin muuten koen olevani seesteinen, vaikka kieliasuni muuta viestittäisi, se on vain kieliasu. Ei tunne.
Millaistahan olisi rakastua sellaiseen tasaiseen ihmiseen joka ei aiheuttaisi niin voimakkaita kuohuja?
Miten sen tunnistaisi rakkaudeksi?
Nyt täytyy vähän levätä välillä. Alkaa tuntua, ettei uskalla kohta koskaan edes harkita rakastumista, kaikki miehet näyttävät riivaajilta ja demoneilta sarvineen valmiina vetämään naisen syvälle helvetin syövereihin ikuisiksi ajoiksi!
Ehkä jotain pientä puuhaa kunnes väsyttää..
Voi se tasainenkin aiheuttaa itsessä kuohuja, jos itse on kuohuvainen vaikkei toinen oliskaan. Mullakin on taipumus tykästyä aika tasaisiin tyyppeihin, jotka ei juuri kuohu rakastuessaankaan. Mutta minä kuohun silloin. Mun tunteet pääsee villiintymään.
Ei vaadi toista samanlaista. :)
Huili ihmeessä, jos sille tuntuu et tarvii.
Itse en ehkä sietäisi toista itsenilaista lääpällään kuohujaa. Joka menee niin sekaisin toisesta, hyvä että toinen on vähän tasalämpöisempi, kun mulla lyö lieskaa.
Jos mies kirjoittaa tekstiinsä että hihihi niin tekeekö se siitä feminiinisemmän ja siten sellaiseksi tarkoitettuna uskottavamman?
Jostain häiriöstähän tuossa on kyse. Myös viinillä osuutta.