suomenvika

oliko 500v sitten kuiva vuosi ihmisten aiheuttama? niin kuin nyt kun joku helvetin muutaman joen pinta alhaalla?

ja vouhotetaan saatana että ihmisen vika niin js varmaan suomalaisten vielä juu kaikkein pahimpii oikein.
eikö ilmasto ole aina vaihdellu siellä missä lämmintä niin on välillä kylmää ja missä tulvii niin välillä kuivaa ja sitä rataa vaihdellen koko ajan.

mikä perkeleen pelottelu kulttuuri nykyään on näiltä päättäjiltä. me ihmiset emne voi vaikuttaa luonto äidin kiertoon.

1800 luvulla oli näin lämmin vuosi vaikka ei ainuttakaan autoa ym tehdasta päästöineen oltu edes haaveiltu. millä tämän selittää jollei ihan tuulien ilmamassojen pyörimem. silloinkin suomen kohdalle sattui lämmin ilmamassa ja vuorostaan missä olllut tosi lämmintä niin siellä oli sen aikaa viilempää .

ennen vouhotettiin etyä otsoni kerros ohenee ja aurinko läpäisee ja aiheuttaa ilnastonmuutoksen. siitä ei nyt puhuta vaan että nyt tuulet kuljettaa lämmintä ilmamassaa? jumalauta mitä neroutta että oikeen tuuli puhaltaa toiseen paikkaan kylmäö ja toiseen lämmintä.

sahara oli metsää tuhansia vuosia sitten oliko sekin suomalaisen autoilijan syy? oli jääkausi vaikka ei ainuttakaan autoa simloin ollut niin mutta sekin oli suomalaisen vika.
16203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jo muinaisina aikoina suomalaiset ovat aiheuttaneet luonnonkatastrofeja saastuttamalla ilmakehään mm. savusaunojensa varhaisilla versioilla.

Äänestä
  • SUOMESSA OLLUT PALJON LÄMPIMÄMPÄÄ NOIN 2-3 SATAA VUOTTA SITTEN.

    Hämeestä löytyy hautautuneena maasta vanhoja pähkinäpuu metsiä yms. Ilmasto siis huomattavasti lauhkeamppi joskus.

    Äänestä

kivikaudella suomi poika grillasi nuotiolla oi oi että paha poika

Äänestä
  • Ja pahoinpiteli siirtomaaorjia.

    Äänestä

" me ihmiset emne voi vaikuttaa luonto äidin kiertoon."

Emmekö?
Menossa oleva kuudes joukkosukupuutto on ihmisen aiheuttama.
Maailman suurkaupunkien ilma on asukkailleen vaarallista.
Vesistöt ja jopa maaperä on monin paikoin pahasti saastunut.
Meret täyttyvät muovista ja monet kalalajit on saalistettu sukupuuton partaalle.
Lisäksi maapallon ilmasto on lämmennyt ihmisen toimien seurauksena jo 1,15 astetta.

Paikallinen säätila ei ole ilmasto. Kyse on maapallon keskilämpötilan noususta, eikä siihen ilmavirtaukset vaikuta. Ihmisen toiminta kyllä vaikuttaa. Se asia on tieteellisesti kiistaton. Kuten entinen ilmatiteenlaitoksen pääjohtaja ja nykyinen WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas totesi, ilmastoskeptikot jäivät 1900 luvulle.

Tämän palstan inkuttajat eivät ole skeptikoita; he ovat pelkkiä denialisteja ja denialisteinakin heikkotasoisia.

Äänestä
  • Selvä. Nyt on menossa kuudes ihmisen aiheuttama joukkosukupuutto. Ensin katosivat dinosaurukset ja sitten melkein kaikki muutkin eläimet mammutit ja dodo mukaanlukien.

    Dodon tappamiseen tarvittiin todella paikallinen ihmisen aiheuttama hiilidioksidirykäisy. Se asia on tieteellisesti kiistaton.

    Viimeksi ihminen on tappanut sukupuuttoon muutamassa vuosikymmenessä isorokkoviruksen mikä on lukumääräisesti katsoen todella äkillinen saavutus.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Selvä. Nyt on menossa kuudes ihmisen aiheuttama joukkosukupuutto. Ensin katosivat dinosaurukset ja sitten melkein kaikki muutkin eläimet mammutit ja dodo mukaanlukien.

    Onneksi seitsemäs joukkosukupuutto ei ole ihmisen aiheuttama vaan se syntyy kun Seitsemäs Ilmestyskirjan Enkeli puhaltaa oikein ahkerasti hiilidioksidia pasuunaansa ja sitten tulee maailmanloppu.
    144000 valittua ilmastouskovaista pääsee taivaan autuuteen soittelemaan sulosävelmiä harpullaan siitä, kuinka oikeassa Petteri, James ja Michael olivatkaan. Nimestään päätellen jälkimmäinen on se todellinen hiilidioksiditietoinen enkeli.

    Idiotismia on monenlaista. Dinot tappoi viides joukkosukupuutto, joka aiheutui asteroiditörmäyksestä. Se tapahtui yli 60 miljoonaa vuotta ennen Homo suvun syntyä.

    Uskot varmaan olevasi hyväkin humoristi. Et ole. Olet henkisesti lapsen tasolle jäänyt peelo, jonka ainoa elämäntehtävä on roikkua netissä suoltamassa lapsellisuuksia. Ei mene hyvin sullakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja hihupelleä harmittaa kun sen sukupuuttoaalloille ja uskonnolle ja todella tieteelliselle ilmastoteologialle nauretaan.
    Onhan tuo tavallaan ymmärrettävää. Kyllä moni stallarikin suuttui joskus 1980-luvulla kun niiden tieteelliselle sosialismille naurettiin suoraan päin naamaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kzaikkein tietämättömimmät tumpelot ovat aina nauraneet tieteelliselle tiedolle. Kun koulupudokas kiistää tieteen tulokset, niin eihän sille voi enää edes nauraa. Se on kuin nauraisi vammaiselle. Herätät lähinnä myötähäpeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kzaikkein tietämättömimmät tumpelot ovat aina nauraneet tieteelliselle tiedolle. Kun koulupudokas kiistää tieteen tulokset, niin eihän sille voi enää edes nauraa. Se on kuin nauraisi vammaiselle. Herätät lähinnä myötähäpeää.

    Hihupellen todella tieteelliselle purkaukselle ei oikein voi muuta kuin nauraa.
    Keksi lisää tiedettä niin sitten nauretaan lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onneksi seitsemäs joukkosukupuutto ei ole ihmisen aiheuttama vaan se syntyy kun Seitsemäs Ilmestyskirjan Enkeli puhaltaa oikein ahkerasti hiilidioksidia pasuunaansa ja sitten tulee maailmanloppu.
    144000 valittua ilmastouskovaista pääsee taivaan autuuteen soittelemaan sulosävelmiä harpullaan siitä, kuinka oikeassa Petteri, James ja Michael olivatkaan. Nimestään päätellen jälkimmäinen on se todellinen hiilidioksiditietoinen enkeli.

    "Seitsemäs Ilmestyskirjan Enkeli puhaltaa oikein ahkerasti hiilidioksidia pasuunaansa ja sitten tulee maailmanloppu.
    144000 valittua ilmastouskovaista... "

    Selvisi sitten sekin, miksi prosaisti jauhaa ilmastoteologiasta. Uskonnolla päänsä sekoittanut lahkolainen. Helluntailaista veikkaan. Sieltä löytyy tiededenialismia enemmän kuin mistään muusta uskonlahkosta Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hihhulipelleä näköjään taas harmittaa kun muutkin osaavat keksiä ja säveltää uutta tiedettä.

    Äänestä

Pienenä vinkkinä: Kun keskustelukumppanisi kirjoittaa hihupelleistä tai hansenista niin olet bongannut lyhytprosaistin. Se on palstalla pelkästään kerjäämässä huomiota. Ja jatkanut samaa vuosien ajan.

Älä ruoki troIIia pliis...

Äänestä
  • Tähän kommentiin runsaasti sammahääriä. Trolli elää huomiolla.

    Äänestä

  • Alarmistipellen perustavanlaatuinen harmitus on suorastaan silminnähtävää. Ja hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

oliko 500v sitten kuiva vuosi ihmisten aiheuttama? niin kuin nyt kun joku helvetin muutaman joen pinta alhaalla?

ja vouhotetaan saatana että ihmisen vika niin js varmaan suomalaisten vielä juu kaikkein pahimpii oikein.
eikö ilmasto ole aina vaihdellu siellä missä lämmintä niin on välillä kylmää ja missä tulvii niin välillä kuivaa ja sitä rataa vaihdellen koko ajan.

mikä perkeleen pelottelu kulttuuri nykyään on näiltä päättäjiltä. me ihmiset emne voi vaikuttaa luonto äidin kiertoon.

1800 luvulla oli näin lämmin vuosi vaikka ei ainuttakaan autoa ym tehdasta päästöineen oltu edes haaveiltu. millä tämän selittää jollei ihan tuulien ilmamassojen pyörimem. silloinkin suomen kohdalle sattui lämmin ilmamassa ja vuorostaan missä olllut tosi lämmintä niin siellä oli sen aikaa viilempää .

ennen vouhotettiin etyä otsoni kerros ohenee ja aurinko läpäisee ja aiheuttaa ilnastonmuutoksen. siitä ei nyt puhuta vaan että nyt tuulet kuljettaa lämmintä ilmamassaa? jumalauta mitä neroutta että oikeen tuuli puhaltaa toiseen paikkaan kylmäö ja toiseen lämmintä.

sahara oli metsää tuhansia vuosia sitten oliko sekin suomalaisen autoilijan syy? oli jääkausi vaikka ei ainuttakaan autoa simloin ollut niin mutta sekin oli suomalaisen vika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu