siia ihan heleppo resepti
eli mittaat veden kattilaan ja annat sen mennä kiehumispisteeseen jolloin panet sinne puolukat ja annat jonkun aikaa kiehua jotta puolukat pehmenee.
kunhan muistat ensin toki puolukat soseuttaa. soseutukseen onnistuu parhaiten tehosekoitin mutta onnistuu myös puolukat litistämällä haarukalla tai lusikalla. jos on 2 osaa vettä niin panet puolukoita silloin 1 osa puolukoita eli esim 1 litra vettä niin 5 dl silloin puolukoita. ei toki pakko ihan ohjeen mukaanmennä vaan voi itse hireman "säveltää" ja toki aina fiksu kokki maistaa /&koemaistaa lientä että tyarviiko lisää puolukoita. tähän reseptiin ei kuulu sokeri ollenkaan. En ottanu mitään ohjetta netistä /kirjasta vaan ihan itse tän ohjeen kehitin. sitten kun se on valmis niin kaadoin vain suoraan isoon astiaan juoman. Parasta jäähtyneenä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pahoittelut tuli taas adhd ajatussekoilua eli siis ööö öööh tota noin 2 osaa vettä ja 1 osa puolukoita mikä ei tarkoita suinkaan sitä että 1 litra vettä ja 5 dl puolukoita sillä tuollaisella reseptillä tulisi liian ärmättiä mehua =)
Minkälainen mehu on ärmätti mehu?
Eiks olis helpompi keittää väkevämpi (eli siis se ärmätimpi :D) ja sitten lisätä kylmää vettä sopiva määrä? Ei mene niin paljon sähköä keittämiseen.