Kenraalit tykkää leijonista

Nyt meillä
4 leijonaa kauluslaatassa, miksei voi olla viisikin -kuusikin.
https://yle.fi/uutiset/3-12628850
Enemmänkin jos koko kaulus kierretään. Kun Brittien kuninkaallisia katsonut, he on koristelleet kenraalin pukunsa kiiltäväksi. Sotilas-arvoihin aina ollut tunkua, ihmetellytkin miksei Ayjohtajatkin ole sitä hokanneet, että sotilaspuvut ja arvot päälle mm Neuvostoliitto tätä käytti mm jokin kaupunginjohtaja hänellä oli kaapissa sotilaspukukin joka kuvasi kaupunginjohtajaa, tai kolhoosin johtajaa. mm Valkovenäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka esiintyy marsalkan univormussa.
Joka on ammatiltaan kolhoosin johtaja. Melkoinen kolhoosi tuo Venäjät kyllä onkin.

Huvittavaa meillä miten SDP halusi upseereja omaan käyttöönsä. Kävi toimiupseeri
porukkaa kiinni "tulkaa meille upseereiksi" Kun alette SDP kuntavaali ehdokkaiksi niin saatte upseerin arvoja -näin kävi mm hyvä ystävämme Kapi huomasi aikansa tulleen upseerina. Paljon sitä täällä kehunut kuinka ollut paras upseeri oikein todistuksin sitä yrittänyt todistella. Jäi vain puuttumaan kun ei ole ylioppilas pohjalla käynyt kadettikoulua että miten voi upseeri olla. Tämä sitten huomattiin myöhemmin laajemminkin, ja nämä SDP upseerit lakkautettiin heti 2000 luvun alussa. He palasi vanhaan aliupseeri järjestelmään.

17

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jäljellä on vielä yksi kysymys: mitä pitäisi tehdä SDP.n ja Ayliikkeen kanssa yhteistyöhön ryhtyneille aliupseereille?

      – Minusta kollaboraattorit ovat vihollisiakin pahempia, koska he ovat pettureita.

      • Pettureita ovat kollapomitänenytoli, pettureita kaikki tyynni. Minuakin petettiin eilen K-kaupassa: Ostin arvan, ei voittoa. Ja kyllä minä taas niin mieleni pahoitin. Myyjä oli aivan varmasti kollapomikäsenytoli, pahimmasta päästä. Häkkiin vaan, häkkiin.

        Historiassa on se hyvä puoli, että sen voi aina kirjoittaa uusiksi.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Pettureita ovat kollapomitänenytoli, pettureita kaikki tyynni. Minuakin petettiin eilen K-kaupassa: Ostin arvan, ei voittoa. Ja kyllä minä taas niin mieleni pahoitin. Myyjä oli aivan varmasti kollapomikäsenytoli, pahimmasta päästä. Häkkiin vaan, häkkiin.

        Historiassa on se hyvä puoli, että sen voi aina kirjoittaa uusiksi.

        Ajattele Martti jos sinäkin olisit sotilaspuvussa, vaikka omat arvot siihen.
        Kuin nämä SDP upseeritkin, kehuisit itseäsi ja näyttäisit saatuja todistuksia -nehän helppo itse tehdä- Menisit rantasaunalle, sotilaspuvussa, huutaisit askelmerkkejä " vasen.. vasen ¨vasen.." Ja kun saunalle tulet huudat "osaaasto seeeis" Siinä olisi peltivene buunattuna, kiiltävänä, jolle tekisit kunniaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhut asiaa. Näin tekisin, näin tekisin. Niin ja sodan syttyessä omiamme tähtäisin, siniset laatat, kaksi natsaa ja spol rauk -tausta.

        Joskus oli auk, sitten rauk ja nyt se on taas auk. Joskus oli Pietari, sitten Leningrad ja nyt se on taas Pierari. Herkkää ja kaunista on se.

        Nyt tulee Pietarista Putin, kun Putin katsoo itsensä Pietaria suuremmaksi, Staliniin jo itseään vertaa. Jos Stalin tapatti omia kansalaisiaan 20 miljoonaa, siitä Putin vielä paljon perässä, mutta joka päivä luku lähenee. Aineellisin särkemisin Putin jo hyvällä loikalla Staliniin nähden. Tarja ja Erkki silti yhä hurraata huutaa Putinia tervehtien.

        2 metriä savista multaa päälle ja varpaat kohti taivasta, sitten ei saavuta Stalinin tekosia. Niin ja kernaasti sukkelaan tahtiin se liikku, ettei ehdi painella salkkunsa punaista Exit-nappulaa, sillä muutoin Stalin jääpi kirkkaasti hopialle tuhotöissään.

      • Anonyymi

        Pankkopölhö oli tämänkin "viisautensa" kopsannut Ilta-Sanomien uutisesta. Kommentti löytyy seuraavan artikkelin lopusta. Ei koskettanut mitenkään SDP:tä tai ay-liikettä.

        "Ukrainalainen Oleksandr sai Venäjältä tarjouksen – vastaus oli korvia kuumottava"

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009072530.html

        "– Minusta kollaboraattorit ovat vihollisiakin pahempia, koska he ovat pettureita. Ukrainassa ei ole kuolemantuomiota, mutta nämä ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan lain edessä. Heitä odottaa vankeus."

        Pankkopölhö vaatii siis SDP:tä sekä ay-liikettä kenttäoikeuteen? Ja seuraavaksi kai sorakuopan reunalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tulee Pietarista Putin, kun Putin katsoo itsensä Pietaria suuremmaksi, Staliniin jo itseään vertaa. Jos Stalin tapatti omia kansalaisiaan 20 miljoonaa, siitä Putin vielä paljon perässä, mutta joka päivä luku lähenee. Aineellisin särkemisin Putin jo hyvällä loikalla Staliniin nähden. Tarja ja Erkki silti yhä hurraata huutaa Putinia tervehtien.

        Missäs sinä olet kuullut Tarjan ja Erkin yhä huutavan niin? Kovin ovat olleet itäänpäin kallellaan, mutta sinulle tuo näyttää jääneen pakkomielteeksi. Eiköhän nuo vanhat jarrut ole läksynsä oppineet, mutta sinä näemmä et vielä.

    • Anonyymi

      Sosialitit ja vasurit yhä huutaa "toveria" aika käsittämätöntä kun Stalinia noin tervehditään yhä haudan taakse.

      • Itsepä taidat niitä huudella :-)))

        Ei tässä maassa yksikään täysipäinen ylistä kansanmurhaaja Stalinin muistoa.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Itsepä taidat niitä huudella :-)))

        Ei tässä maassa yksikään täysipäinen ylistä kansanmurhaaja Stalinin muistoa.

        Et voi olla katsomatta loppuun asti videota.
        Huippukaverit paikalla, kiitokset vieraille ja studioväelle👍👍👍

        Aatteellinen pohdiskelu ei ole koskaan ollut vahva alueeni. Minulle riittää mainiosti, että ihmisten asioita hoidetaan tehokkaasti ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Jos tulosten saavuttaminen vaatii kompromisseja, niitä on tehtävä vaikka aatteeseen sattuisi.

        Venäjän uhka, maamiinat ja Putinin valta.
        https://www.youtube.com/watch?v=DrIV22_guBk&ab_channel=Puheenaihe
        Taas erinomainen jakso ja kiintoisia vieraita, yläpeukku tälle.
        Hattu päästä! Hyvää keskustelua ilman nykyään niin yleistä vastakkainasettelua. Saattoi johtua keskustelijoiden älykkään keskustelun perinteestä ja hyvä niin.

        Kuuntelin, asiaa puhuivat.

      • Anonyymi

        Martillekko.. viesti. No, Martti avaa sen, ei muut kun toisten viestien avaaminen on kielletty.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martillekko.. viesti. No, Martti avaa sen, ei muut kun toisten viestien avaaminen on kielletty.

        Kyllä tuo viestini oli avaajalle eli yliväpeli Orhoselle. Katsopa tarkemmin niin näet.

        Viestittelyni tästä asiasta saa nyt riittää. Eikä minulla ole ainakaan tänä iltana muutakaan sanottavaa. Toteanpahan vain vielä, että olen näköjään eräille muillekin tullut lähes samanlaiseen asemaan kuin tuolle vain minusta ja minulle elävälle tiesmikäSOTILAALLE;))

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Yliväpeli Orhonen alias pankkomajuri. Tarvitseeko sen kummemmin ihmetellä? Olet voittanut vokaalin nykäistessäsi aikoinaan pankkomajuria täsmälleen "oikeasta narusta".

    • Anonyymi

      Näin on näreet

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe