Maan hinnat nousseet

Anonyymi-ap

Kylillä kuulin että ois hyvä omistaa maata, valuutetut maksavat kallioperäisestä maasta maltaita. Kertoivat porukassa olevan onneksi vielä muutama täysjärkinen jotka olivat vastustaneet koko hankintaa, kun valtuuston pöytäkirja tulee nähtäville, niin toivon todella ettei minun ääneni saanut valtuutettu ollut tuossa kunnan varjoen haaskaustokassa.

86

1952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko rikosilmoitus tehty

    • Anonyymi

      120 tuhatta 😱

      • Anonyymi

        Halvalla saatiin, nyt vain louhos auki ja sepelin tekoon.

    • Anonyymi

      Aloittajalle sanoisin Juuri sinun äänelläsi ja sekalaisella ryhmällä se ratkaistiin!!

    • Anonyymi

      Kysehän on ns. Jurvan maista jonne hiitoladut on tehty heidän luvallaan (AAvu-Jurva sopimus) Jurvan tultua ns.perikunnaksi he panivat maan myyntiin. Kuntakin olisi sen voinut ostaa, jos oli ollut tarvetta?. Mikäli on totta että myynnin jälkeen puusto olisi poistettu ja sitten tarjottu kunnalle ylihintaan, Herää kysymyksiä?

      • Anonyymi

        Äly hoi, älä jätä. Mitä ostivat jos puut on hakattu?

    • Anonyymi

      Tietenkin me kaikki tunnemme Jurvan suvun. Olihan siitä suvusta ainoa syntyperäinen Ylitorniolainen kansanedustaja Herman Jurva https://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_Herman_Jurva Syystä taikka toisesta tuli suvun jäkipolvista ongelma ylitornion päättäjille. Heidän maitaan kaavoitettiin rivitalo yms. asunnoiksi joille ei löytynyt kysyntää kunnassa. Taitaa olla vieläkin niin kaavoitettu? Jälkipolvien maakaupat eivät kelvanneet kunnalla,mutta kahden vuoden omistus jollain muulla. Sitten alkoi kelpaamaan?

      • Anonyymi

        Tämä muu taho visioitti senverran hyvin Ainiovaaran kehityksen suuntaviivoja etheenpäin, että kuntakin kiinnostui ja osti maat tulevaan käyttöön.
        Nyt siinä ympärillä on lisää maita, jotka pitäs ostaa samantien, jotta homma lähtee rullaamaan.
        Mökkikylä, kylpylä, golfkenttä, padelkenttiä, tennistä, hiihtostadion ja jäähalli jo on.
        Sole poka mikhään, muutamalla miljoonalla saahaan siihen kaikki nuo.
        Se on sitä kehittämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan virkamiehet ovat uskomattoman ansioituneita metsänostajia. Ovat hakeneet oppeja Tuppuraiselta ja opit menivät perille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä muu taho visioitti senverran hyvin Ainiovaaran kehityksen suuntaviivoja etheenpäin, että kuntakin kiinnostui ja osti maat tulevaan käyttöön.
        Nyt siinä ympärillä on lisää maita, jotka pitäs ostaa samantien, jotta homma lähtee rullaamaan.
        Mökkikylä, kylpylä, golfkenttä, padelkenttiä, tennistä, hiihtostadion ja jäähalli jo on.
        Sole poka mikhään, muutamalla miljoonalla saahaan siihen kaikki nuo.
        Se on sitä kehittämistä.

        Omakehu tuoksahtaa

    • Anonyymi

      No mitä kunta sillä maalla tekee

      • Anonyymi

        No tuulivoima puistoa varten se on ostettu höhöhlä.

    • Anonyymi

      Sinne tulee lapseton pulkkamäki jossa lapset ei siis voi heittää lunta virkajohtajien päälle

      • Anonyymi

        Kallion kolossa on myös hiekaton kuumalähde kylpylä

    • Anonyymi

      Siipivoimala tulee, päätös tehty jo.

      • Anonyymi

        Joo kyllä sen tietää kun uurnilla muista Keskustan miehen tai naisen numeron lopputulos on aina hyvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä sen tietää kun uurnilla muista Keskustan miehen tai naisen numeron lopputulos on aina hyvä!

        Ne saattava maan hinnat vissiin nousta kaupanteon jälkheenki päätellen siittä että erotus ei näytä järjestyvän tai sitte ostaja ei ole muistanu vilkasta pörssiinsä ennen kaupantekoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä sen tietää kun uurnilla muista Keskustan miehen tai naisen numeron lopputulos on aina hyvä!

        Keskusta kokee rökäletappion eduskuntavaaleissa ja kuolee pois seuraavan 10 vuoden aikana

    • Anonyymi

      Nyt näyttäs alkavan Ylitornion matkailukehitys viimeinkin.
      Ainiovaara ja lähivaarat mahdollistavat loistavan alueen tuotekehittelylle, jolle ei näy loppua, onhan sitä yritetty alkuun muttei tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Ylitorniolla pilataan ympäristöä sitä vauhtia, että tänne on turha turisteja oottaa. Suot on ojitettu ja sen takia vesistöt on pilalla. Metsät on hakattu niin törkeän näköisesti että niitä ei turisti kehtaa kattoa. Sitten suunnitellaan ropelimyllyjä maisemien rumisteeksi. Yksi sakki kylvää lyijyä ympäristöön ammuskelemalla ja pilaa pohjaveet. Vaarojen rinteitä aurataan. Torniojoki pilataan lopullisesti kaivosten päästöillä ja lisäksi joessa kelluskelee yhen kylän paskat. Joessa uiva lohi on niin myrkyllinen että sitä saa Ruokaviraston mukaa syä vain kaks kertaa kuukaudessa.
        Kyllä se on kuulkaa niin että jos tänne joku turisti vahingossa harhautuu niin se pakenee kauhuissaan.

        Eikö Kainuunkylässä ja Pekanpäässä kukkaan kaki? Ei sieläkkään ole viemäreitä

    • Anonyymi

      Kerkesikö kukaan vielä mainita jupon erää 🤭

      • Anonyymi

        Ei keriny. Olit ensimäinen. Onneksi olkoon!

    • Anonyymi

      Aavasaksa on kansallismaisemana suojeltu, tietenki sieltä on hyvä seurata kaulirannan tuulimyllyjä muutaman vuen päästä, mutta Ainiovaara ja lähivaarat kannattaa suojata liikunnallisiin käyttötarkoituksiin. Kyläkeskuksen vieressä käyttöä on jo nyt ja tarvitaan lisää rohkeita visioita ja suunnitelmia. Ulkomaalainenki uskaltaa tulla lähimetsään tutustumaan ja tykkylumia ihmettelemään.

      • Anonyymi

        Mistäs se ulkomaan elävä niitä tykkylumia löytää ko kaikki mettät pistetään näköjään sileäksi ?
        Alkkulan vähistä marjapensaistako ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs se ulkomaan elävä niitä tykkylumia löytää ko kaikki mettät pistetään näköjään sileäksi ?
        Alkkulan vähistä marjapensaistako ?

        Ei ainakkaan kunnan ostamalta maalta ku puut on hakattu mutta ku met jaksamma rohkeasti ootella muutaman kymmenen vuotta ni sinne saattaa kasvaa kitupuita ja niitä rohkeat myy turisteille

        Ei polttopuuksi vaan tule kattommaan Ainiovaaran puita. Tällä hommalla met saamma tänne kaikki maailman turistit ja rikastumma niin ettei tiiä minne eurot lykkäis
        miten met olemma selvinny ilman tätä maata!

        Sielä järvikylilähän se yks ukko kans kuvitteli että saa sinne ihmisiä satoja tuhansia kuuntelehmaan haulikoitten pauketta ja mettähallitus kaavotti sinne puolentoista miljoonan hintasen mökkialueen ja kaupitteli sitä pitkät ajat mutta myymättä jäi.
        Ihmiset ei käyttäytyny niin ko ukko kuvitteli eikä tulheet kuuntelehmaan haulikoitten pauketta. Ja se on kyllä ymmärettävää. Ei turistit ole aina pösilöitä. Ei niitä varmasti kiinosta hakatut ja auratut mettät eikä tuulimyllyt eikä kalattomat ja pilatut vesistötkään.

        Jos se Mettähallituksen kaava-alue olis rakenettu niin siittä olis kunta saanut hyvät kiinteistöverotulot, mutta kukapa se ampumaradan viereen rakentaisi.

    • Anonyymi

      Jo vain alkaa kohta lavat heihluun, petoni asemaki vieressä.

    • Anonyymi

      Pitikö tänne tulla itteä kehhuun ,eipä olis eka kerta.

    • Anonyymi

      Katsokaa hallituksen jäsenet,ketä ovat
      ja sit myyjän nimi,ding ding

    • Anonyymi

      Putosiko omena puusta vai hyppäsikö omena puuhun. Siinäpä kysymys

      • Anonyymi

        Kyllä olisi nekin 120 tuhatta ollut parempi säästää sen Pessalompolon ampumaradan maaperän puhdistukseen. Kunnan maksettavaksi se lankeaa kuitenkin viimeistään sen jälkeen kun EU:n lyijyammuskielto tulee voimaan. Metsästysseura ei sitä ikinä pysty puhdistamaan eikä sillä ole edes minkäänlaisia haluja siihen.

        Tuo 120 tuhatta on osa rahoista jotka on tarkoitettu Ainiovaaran kehittämiseen, 600 tuhatta kokonaissumma, joten 480 tuhatta jälellä.
        Sillä voi ostella maaplänttejä siittä vierestä ja aloittaa kaavoitukset mökkikylälle, kylpylälle ja muille matkailua tukeville laitoksille.
        Ainiovaara, Laatas, Reväsvaara, Jyppyrä. Simovaara ovat hienoja kohteita.
        Onhan siinä lähellä jo jäähalliki, jonka vois ostaa kunnalle ja alkaa rakentaa Mestisjoukkuetta paikkakunnalle.
        Rohkeutta vain valtuutetuille lisää, kateellisia jarrumiehiä näyttää silti löytyvän...

        Puhdas luonto on myös tärkeä matkailun kannalta, joten ympäristösiat on pantava etusijalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 120 tuhatta on osa rahoista jotka on tarkoitettu Ainiovaaran kehittämiseen, 600 tuhatta kokonaissumma, joten 480 tuhatta jälellä.
        Sillä voi ostella maaplänttejä siittä vierestä ja aloittaa kaavoitukset mökkikylälle, kylpylälle ja muille matkailua tukeville laitoksille.
        Ainiovaara, Laatas, Reväsvaara, Jyppyrä. Simovaara ovat hienoja kohteita.
        Onhan siinä lähellä jo jäähalliki, jonka vois ostaa kunnalle ja alkaa rakentaa Mestisjoukkuetta paikkakunnalle.
        Rohkeutta vain valtuutetuille lisää, kateellisia jarrumiehiä näyttää silti löytyvän...

        Mökkitontit viedään käsistä. Kuten Aavasaksalla. Ainiovaaran kalliolla asuu myös tonttuja

        hienompia ku mitä Luppiossa. Siksi kaikki haluaa rakentaa tonttujen naapuriin
        Pääsiäispupu varaa ensimmäisen tontin

        Pessalompolossa taas ampumarata on rakentamisen jarruna. Metsähallitus on kaupannut Vuonorovan tontteja ja viimein koko kaava-aluetta vuosikausia ja viimein poisti myynnistä kun kiinnostus taisi olla aivan nolla sen ampumaradan melun vuoksi.

        Syyhän oli se että tontit oli liian kalliita.
        Etkös sie muista onhan siitä ollut puhetta sinunki kanssa.

        Ei olis auttanu asiaa vaikka ne olis ollu ilmasia. On niitä menny kaupaksi järven toisessaki päässä vaikka ne on saman hintasia. Ampumarata on ainoa syy miksi ne ei menny kaupaksi.
        Mettähallitus hävisi 1,5 miljoonaa ja kuntaki melko paljon kiinteistöverotuloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyhän oli se että tontit oli liian kalliita.
        Etkös sie muista onhan siitä ollut puhetta sinunki kanssa.

        Olet erehtynyt henkilöstä. En ole koskaan keskustellut sinun enkä kenenkään muunkaan kanssa Vuonorovan tonttien hinnoista eikä minulla ole niistä minkäänlaista tietoa, mutta oletan, että Metsähallitus osaa hinnoitella tonttinsa oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olisi nekin 120 tuhatta ollut parempi säästää sen Pessalompolon ampumaradan maaperän puhdistukseen. Kunnan maksettavaksi se lankeaa kuitenkin viimeistään sen jälkeen kun EU:n lyijyammuskielto tulee voimaan. Metsästysseura ei sitä ikinä pysty puhdistamaan eikä sillä ole edes minkäänlaisia haluja siihen.

        Mettähallitus säikähti jossaki välissä että se maanomistajana joutuu maksaan ampumaratan maaperän puhistuksen ja siksi varmasti vaati jupoa ostaan tontin ja pesi sillä laila kätensä koko paskasta. Jupo tekee konkan ja kunta putsaa maaperän ja kuntalaiset maksaa. Niin siinä käy.

        Ja sie se vain soitat samaa levyä joka ketjussa.

        Anna sie ihmisen soittaa. Se on hyvä levy eikä varmasti lopu aivan heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 120 tuhatta on osa rahoista jotka on tarkoitettu Ainiovaaran kehittämiseen, 600 tuhatta kokonaissumma, joten 480 tuhatta jälellä.
        Sillä voi ostella maaplänttejä siittä vierestä ja aloittaa kaavoitukset mökkikylälle, kylpylälle ja muille matkailua tukeville laitoksille.
        Ainiovaara, Laatas, Reväsvaara, Jyppyrä. Simovaara ovat hienoja kohteita.
        Onhan siinä lähellä jo jäähalliki, jonka vois ostaa kunnalle ja alkaa rakentaa Mestisjoukkuetta paikkakunnalle.
        Rohkeutta vain valtuutetuille lisää, kateellisia jarrumiehiä näyttää silti löytyvän...

        Oletko idiootti? Kuntako nämä rakentaisi? Sama kunta joka ei saa omistamiaan asuntoja korjattua?? Teknisen toimiston tyypitkö rakentavat kylpylän
        Salli mun nauraa
        Olet kaukana todellisuudesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko idiootti? Kuntako nämä rakentaisi? Sama kunta joka ei saa omistamiaan asuntoja korjattua?? Teknisen toimiston tyypitkö rakentavat kylpylän
        Salli mun nauraa
        Olet kaukana todellisuudesta

        Ei kunnan tehtävä ole rakentaa mitään turistirysiä, mutta kunnan tulee tarjota edellytykset rakentamiselle ja tärkein edellytys on puhdas ja siisti ympäristö. Sen ampumaradan maaperän puhdistus, lyijyn talteenottojärjestelmän ja meluvallien rakentaminen on ensiarvoisen tärkeää.

        No hyvä että puhdistus hommissa edistystä tapahtuu, loppuu tyhjän päiväiset puheet saadaan asialle piste.

        Ei siinä puhdistushommassa ole mitään edistystä oikeasti tapahtunut. Kuntalaiset vaativat jupoa puhdistamaan ja jupo pistää hanttiin. Kunnan päättäjien pitäis oikeasti puuttua asiaan ja vaatia jupoa ja mettähallitusta pistämään toimeksi.

        Ei mitään kiirettä ole kyllä EULTA saadaan apua kaikkeen.Kunta varmaan halua myös avustajaksi kun tuo Jupon Erä on niin hieno ja arvokas brändi.

        Semmosessa sakissa, joka ei maksa velkojansa, ei ole mitään hienoa ja arvokasta. Rupusakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä puhdistushommassa ole mitään edistystä oikeasti tapahtunut. Kuntalaiset vaativat jupoa puhdistamaan ja jupo pistää hanttiin. Kunnan päättäjien pitäis oikeasti puuttua asiaan ja vaatia jupoa ja mettähallitusta pistämään toimeksi.

        Eipä taida uskallus riittää.

    • Anonyymi

      Ehkä tähän keskusteluun ei kuulu Pessalompolon kuularata, koska tässä on kysymys kunnan maanhankinnasta. Elinvoimaisia ja maastoltaan houkuttelevia tontteja on tehty Aavasaksalle. Niistä on jopa yksi rakenettu. Paljonkohan oli kunnalistekniikan hinta tuolle alueelle?. Ainiovaaraan suunnitellaan saman moista aluetta. Löytyyköhän niitä tontin ostajia, vaikka sillä euron hinnalla?

      • Anonyymi

        Parempi se on kunnan ostaa maata ko lainata rahaa jupolaisile. Maa pysyy tallessa mutta rahat tuppaava katoamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi se on kunnan ostaa maata ko lainata rahaa jupolaisile. Maa pysyy tallessa mutta rahat tuppaava katoamaan.

        Sie sekoitat joka paikkaan Jupon Erän!Kerro miksi sekoitat Jupon Erän joka ketjuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sie sekoitat joka paikkaan Jupon Erän!Kerro miksi sekoitat Jupon Erän joka ketjuun.

        Sehän on ollu tässä ketjussa alusta asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sie sekoitat joka paikkaan Jupon Erän!Kerro miksi sekoitat Jupon Erän joka ketjuun.

        Jupolaiset taitavat olla kunnan kestopuheenaihe niin kauan että parantavat tapansa ja alkavat siivoushommiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jupolaiset taitavat olla kunnan kestopuheenaihe niin kauan että parantavat tapansa ja alkavat siivoushommiin.

        Siehän sitä provosoit ja pidät koko aja esillä.Eikös tuo loputon paskan jauhaminen sinua jo väsytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siehän sitä provosoit ja pidät koko aja esillä.Eikös tuo loputon paskan jauhaminen sinua jo väsytä!

        Sehän on hyvä että tuomoset maan ja pohjaveen pillaamiset tuohaan esile. Laitontakihan semmonen touhu on. On se ihme että se saa jatkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on hyvä että tuomoset maan ja pohjaveen pillaamiset tuohaan esile. Laitontakihan semmonen touhu on. On se ihme että se saa jatkua.

        Miten jaksat jankata samaa paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten jaksat jankata samaa paskaa.

        Asiaahan se kirjotti. Sie se paskaa jankkaat. Ei pohjavettä saa pilata. Se lyijy täytyy kerätä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaahan se kirjotti. Sie se paskaa jankkaat. Ei pohjavettä saa pilata. Se lyijy täytyy kerätä pois.

        Sie se jaksat yksin puhella ja kommentoija omia kommentteja.Nauretttavaa……hahahaa

        Eikös se puhele sinun kans?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaahan se kirjotti. Sie se paskaa jankkaat. Ei pohjavettä saa pilata. Se lyijy täytyy kerätä pois.

        Se lyijyn levittäminen loppuu kyllä kohta kun tullee se Eu:n lyijyammuskielto. Sen jälkheen lyijyammuksia saavat käyttää vain viranomaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se lyijyn levittäminen loppuu kyllä kohta kun tullee se Eu:n lyijyammuskielto. Sen jälkheen lyijyammuksia saavat käyttää vain viranomaiset.

        Miten sie jaksat eikö sulla tosiaan liiku päässä mikään muu asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sie jaksat eikö sulla tosiaan liiku päässä mikään muu asia.

        Se on sinuunki kalahtanu kalikka tässäki asiassa jo niin monta kerta että joko lie koko kroppa mustelmilla.
        Mutta älä sie perusta. Tämä on varmasti vain sitä mainetta ja kunniaa jota tullee automaattisesti sen mukhaan mitä on puuhastellu.
        Jos siittä haluaa eroon niin se käy helposti. Ei varmasti tartte muuta ko opettellee ottahmaan huomihoon muutki ihmiset. Lopettaa sotkemisen ja siivoaa jälkensä ja käyttäytyy muutenki niinko kunnon ihmisillä on tapana käyttäytyä.

    • Anonyymi

      Kunta ei tarvitse noita Jurvan maa printtejä mihinkään

    • Anonyymi

      Hyvät veljet ja siskot, olette tehneet tyhmät kaupat

      • Anonyymi

        Kyllä ne jonku kannalta on varmasti hyvät kaupat.

    • Anonyymi

      Edellä kirjoitettiin että rahat on Ainiovaaran kehittämiseen suunnatuista rahoista ,joten mitä epäselvää ,rahaa vieläkin jäljellä joten lopulla voi ostaa lisää maita (Ei näitä rahoja jupolle ollu tarkoitettukaan 😂😂😂

      • Anonyymi

        Ei niile tarkotettuja piä olla etes olemassa. Entisetki vipit taitava olla vielä maksamatta.

    • Anonyymi

      Rohkeutta valtuutetuille Ainiovaaran kehittämisessä,
      Maapohja on hyvä omistaa että sitä voi alkaa kehittämään ja puita täytyy kaataa että voi rakentaa.

      • Anonyymi

        Kuulemma on ostettu pelkkää kalliota jota on helppo kehittää, isolla rahalla nääs

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma on ostettu pelkkää kalliota jota on helppo kehittää, isolla rahalla nääs

        Kuulemma kuulemma...Käy vaarassa itse perskohtaisesti tutustumassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma kuulemma...Käy vaarassa itse perskohtaisesti tutustumassa.

        Eilen kävin ja nauroin, totta se on
        puut hakattu ja pelkkää kiveä 👍🏻🌹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen kävin ja nauroin, totta se on
        puut hakattu ja pelkkää kiveä 👍🏻🌹

        Olisko sinne tulossa sen Aavasaksan hyppyrimäen alamäki.

    • Anonyymi

      Joko Jupon poijat on maaperän puhistushommat alottanheet?

      • Anonyymi

        Älä hyvä mies viitti jatkaa sinun takia suljettiin ja poistettiin kaksi ketjua.Sie sekoitat koko Ylitornion Suomi-24 kirjotukset kaikki ko sie olet vainoharhainen Jupon Erää kohtaan.

        Olet käsittänyt vainoharhaisuuden väärin. Vainoharhaisessa eli paranoidisessa harhaluuloisuushäiriössä henkilö kokee, että häntä tai jotakuta hänen läheistään vainotaan tai kohdellaan jollain tavoin kaltoin.
        Koska näyttää siltä, että sinä kuvittelet jonkun vainoavan mainitsemaasi metsästysseuraa, niin sinä itse olet vainoharhainen.

        Kyllä solet tosihaan erikoinen tapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä solet tosihaan erikoinen tapaus.

        Selvästi se on lääkäri ja selvästi sie olet pösilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä mies viitti jatkaa sinun takia suljettiin ja poistettiin kaksi ketjua.Sie sekoitat koko Ylitornion Suomi-24 kirjotukset kaikki ko sie olet vainoharhainen Jupon Erää kohtaan.

        Höpö höpö. Ittehän sie monta kertaa viikossa tehet ilmotuksen jostaki kirjotuksesta ja vähän väliä pyyät sulkehmaan jonku ketjun sen takia ettei sinusta ole mukava ko seuran kaikki hölmöilyt ja väärinkäytökset on kuntalaisten tiossa ja puheenaiheina.
        Älä valita tyhjää.

      • Anonyymi

        Joko sielä Kaulirannassa on alotettu se ELY-keskuksen määräämä maaperän puhistus ?
        Ja pitihän ne Meltosjärven vanhan kaupan polttoainesotkut puhistaa kans. Onko sielä homma tehty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä mies viitti jatkaa sinun takia suljettiin ja poistettiin kaksi ketjua.Sie sekoitat koko Ylitornion Suomi-24 kirjotukset kaikki ko sie olet vainoharhainen Jupon Erää kohtaan.

        Onkos mettästysseurala oma jäsen kh:ssa vai miksi sen yhen piti poistua siksi aikaa ko hyvät veljet ja sisaret myönsivät avustusta seurale?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos mettästysseurala oma jäsen kh:ssa vai miksi sen yhen piti poistua siksi aikaa ko hyvät veljet ja sisaret myönsivät avustusta seurale?

        Se on aina joku kaveri jeesaamassa. Niin se taisi olla maakaupassakin yksi lobbarina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aina joku kaveri jeesaamassa. Niin se taisi olla maakaupassakin yksi lobbarina

        Niinhän se hyvä veli systeemi toimii. En sano että näin olis tapahtunu mutta esimerkiksi näin olis voinut tapahtua.
        Mettästysseuran edustaja hyväksyy kunnan maakaupan ja maan myyjän lobbari kh:ssa korvaukseksi siitä vastaavasti hyväksyy mettästysseurale avustuksen kunnan rahoista. Asian on nämä kaks etukäteen sopinut.
        Näin niitä kuntalaisten veroeuroja jaellaan.

    • Anonyymi

      Mettäkauppa on peruttava

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe