1200 € kuussa turvapaikka turisteille

8591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Sormenjälkien ottaminen kaikilta EU:n alueelta turvapaikkaa hakeneilta on tuottanut Suomelle vuosittain miljoonien eurojen säästöt. Näin arvioi sisäministeriön biometriahankkeen päällikkö Tommi Rakshit."

Rakshit=Suorapaska (suomentajan huomio)

ei oikeen tiedä mitä pitäisi uskoa kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista.

Äänestä
  • Puutuin aemmin ainoastaan 1200 euron päivärahaan, jollaista ei makseta. Rikollisista turvapaikan hakijoista aiheutuu valtiolle muitakin kuluja. Summat ovat varmaankin suuria. Se ei kuitenkaan tarkoita, että turvapaikan hakija tätä rahaa omaan elämiseen saa, niin kuin monet tuntuvat kuvittelevan ja rypevät sitten itsesäälissä. Myös työttömien hyysääminen maksaa valtiolle enemmän kuin 370 euroa kuussa!

    Sosiaaliturvan periaatteet - ei ihmisten harkinnanvaraista tukea - voit selvittää paikkakuntasi sossusta.

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    Puutuin aemmin ainoastaan 1200 euron päivärahaan, jollaista ei makseta. Rikollisista turvapaikan hakijoista aiheutuu valtiolle muitakin kuluja. Summat ovat varmaankin suuria. Se ei kuitenkaan tarkoita, että turvapaikan hakija tätä rahaa omaan elämiseen saa, niin kuin monet tuntuvat kuvittelevan ja rypevät sitten itsesäälissä. Myös työttömien hyysääminen maksaa valtiolle enemmän kuin 370 euroa kuussa!

    Sosiaaliturvan periaatteet - ei ihmisten harkinnanvaraista tukea - voit selvittää paikkakuntasi sossusta.

    aamulla laitoin sähköpostia täältäpäin olevalle kansanedustajalle,joka vastasi että totta on,mutta jos siihen yrittää puuttua,niin leimaantuu rasistiksi.

    Äänestä

  • kuule kirjoitti:

    aamulla laitoin sähköpostia täältäpäin olevalle kansanedustajalle,joka vastasi että totta on,mutta jos siihen yrittää puuttua,niin leimaantuu rasistiksi.

    Juuri näitä kansanedustajia/sossutanttoja jne. me voimme syyttää kantasuomalaisten huonosta kohtelusta, jos sitä on. Pelkurit eivät uskalla ottaa asioita asioina. Onneksi enemmistö viranomaisista ei kuulu sinun kanssasi samaan pelkuriklaaniin.

    Vastasiko "kansanedustajasi" "totta on" vai saitko yksityiskohtaisempaa tietoa? Kannattaa kysyä, niin selviää tietääkö "kansanedustajasi" asiasta mitään vai halusiko vain olla samaa mieltä kanssasi!

    Äänestä

  • otat selvää kirjoitti:

    Juuri näitä kansanedustajia/sossutanttoja jne. me voimme syyttää kantasuomalaisten huonosta kohtelusta, jos sitä on. Pelkurit eivät uskalla ottaa asioita asioina. Onneksi enemmistö viranomaisista ei kuulu sinun kanssasi samaan pelkuriklaaniin.

    Vastasiko "kansanedustajasi" "totta on" vai saitko yksityiskohtaisempaa tietoa? Kannattaa kysyä, niin selviää tietääkö "kansanedustajasi" asiasta mitään vai halusiko vain olla samaa mieltä kanssasi!

    että valitettavasti on totta.Oon pyytänyt Hesarista lähdetietoja,en oo vielä saanut.Jos saan linkin,pistän tänne.

    Äänestä

Vinossa on asiat.
Paremmin elää tulijat kuin kantaväestö.

Oletko nähnyt pakolaista joka joutuu säästämään ja elää puutteessa?

-- taitaa somalin tulot olla kovat - ja kela maksaa!! Me maksamme elintason... en ymmärrä....

Äänestä
  • Ei tarvitse ymmärtää, kun se ei ole totta. 12.5.2005 Hesarissa on oikaisu päiväraha-asiasta.

    Äänestä

  • keksit kirjoitti:

    Ei tarvitse ymmärtää, kun se ei ole totta. 12.5.2005 Hesarissa on oikaisu päiväraha-asiasta.

    että oikaisussa sanottiin,ettei pelkkä päiväraha ole 1200 vaan asuminen,terveydenhuolto ja päiväraha yhteensä tekevät tuon summan.No minäpä kerron sulle että Suomalainen työtön saa elämiseen ja terveydenhuoltoon asumisen omavastuuseen 371 euroa.
    Eli fakta on se että suomalainen saa kolmasosan siitä mitä nuo turistit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalainen kirjoitti:

linkki hesarin sivuille kun joku sitä kyseli

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/tulosta/1101979437960

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu