Palmia riistää nuoria työntekijöitään

Anonyymi-ap

19-v juuri lukiosta päässyt tyttö oli Palmiassa työssä . Hän kertoi, että taukoja ei saa pitää. Tauot on kuulemma sovittava esimiehen kanssa. Palmia järjestää kouluruokailua, mutta riistää nuoria opiskelijatyttöjä. Palkka on luonnollisesti minimipalkka 10.50e/ h tiskaamisesta. Ylijäämäruoka laitetaan roskiin, mutta minimipalkalla olevilta pyydetään 5:n euron maksu roskiin menevästä ylijäämäruoasta. Tytölle tuli huono olo, kun ei saanut ruokaa. Hän yritti napsia leipää. Tämä on nykyajan orjatyötä, riistetään nuoria työelämän aloittajia. Kyllä kouluruoan toimittajaa pitäisi vaihtaa.

1

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palmian kohtelu työntekijöitään kohtaan on järkyttävää, useiden mielestä. Itsekin olin Palmialla töissä vähän aikaa. Otettiin osariksi - palkka siis todella huono - ja tein töitä, pärjäsin ihan hyvin ja olin tyytyväinen, sitten yhtäkkiä, kesken alkuperäisen 6 kk:n koeajan jopa - irtisanottiin. Minulle jopa valehdeltiin, että olin "alisuoriutunut". Järkytyin, osaksi siksi että tuli mieleen se, että kuinkahan moni muukin on saanut kuulla esimieheltään tuollaista "skeidaa" yhtäkkisen irtisanomisen kuorrutukseksi. Ihmettelen, että mitenhän sekin esimies - joka kanssani asioi - pystyy yönsä nukkumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      3151
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      18
      1750
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1443
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      132
      1275
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1258
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      78
      1212
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      972
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe