Saamelaisten taistelu oikeudenmukaisuudesta

Seuraan jatkuvasti Ylen: ykkösen paikallisuutisia, myös ylä-lapin uutisia seuraan. Esimerkiksi saamelaiset uutiset (oddasat) antaa ymmärtää, että ollaan käräjöimässä kaiken maailman asioista mitkä liittyy Suomen ylä-lappiin. Jotenkin tuntuu siltä, että kolttasaamelaiset ovat maltillisempia ulostulon suhteen.? Myös Norjan saamelaisilla on jatkuvasti sukset ristissä, jos ei keskenään niin sitten Norjan hallituksen kanssa. Ruotsin saamelaiset kelluu näköjään Norjan saamelaisten kanssa samassa veneessä, eli samankaltaista riitaa.

Mielestäni saamelaiset uutiset Suomessa on aivan liian lyhyet. Tarkoitan sitä, että ei viiden (5) minuutin uutisista pysty oikein rakentamaan minkään näköistä kuvaa. Pitää myös huomioida, että tuohon viiteen (5) minuttiin kuuluu myös "sääennuste"

En ole lappilainen. Olen Pohjanmaan rannikolta kotoisin.
4115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yle oddasat on aika suppea mutta Norjan oddasat on laajempi. Siinä myös Ruotsin saamelaisista uutisia. Hyvä että tuodaan asioita esille ja uutisia elinkeinoista, jotka valtaväestölle ovat vieraampia. Paikallistasolla pitääkin myös omia asioitaan puolustaa.

Äänestä

Saamekaista ajankohtaisohjelma kaivattaisiin. Missä keskusteltaisiin syvällisemmin vaikkapa kebkäheinien niitosta.

Äänestä

Just joo! Rantahurrit ja saamelaiset ovat tämän maan suurimpia valittajia! Nuo uutiset pitäis lopettaa kokonaan.

Äänestä

jotta saat oikean kuvan saamelaisuudesta tule tänne joksikin aikaa asumaan ja seuraa noiden elämää. Minulla on yli 50 v kokemus ja näkemys ja jopa omakohtaista ja ei ole jäänyt epäselvää missä menään ja mitä on saamelaisuus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seuraan jatkuvasti Ylen: ykkösen paikallisuutisia, myös ylä-lapin uutisia seuraan. Esimerkiksi saamelaiset uutiset (oddasat) antaa ymmärtää, että ollaan käräjöimässä kaiken maailman asioista mitkä liittyy Suomen ylä-lappiin. Jotenkin tuntuu siltä, että kolttasaamelaiset ovat maltillisempia ulostulon suhteen.? Myös Norjan saamelaisilla on jatkuvasti sukset ristissä, jos ei keskenään niin sitten Norjan hallituksen kanssa. Ruotsin saamelaiset kelluu näköjään Norjan saamelaisten kanssa samassa veneessä, eli samankaltaista riitaa.

Mielestäni saamelaiset uutiset Suomessa on aivan liian lyhyet. Tarkoitan sitä, että ei viiden (5) minuutin uutisista pysty oikein rakentamaan minkään näköistä kuvaa. Pitää myös huomioida, että tuohon viiteen (5) minuttiin kuuluu myös "sääennuste"

En ole lappilainen. Olen Pohjanmaan rannikolta kotoisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu