Mitä tekemistä tasavallan presidentillä on puolisonsa kanssa Islannissa? Vai onko vain niin, että sielläkin pitää ehtiä käydä ennen kuin presidentin virkakausi loppuu maaliskuun 1. päivänä 2024?
Sauli ja Jenni matkustelee, mutta kenen rahoilla?
21
89
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta on ihanaa jotta Sauli saa vanhusiällä turvaa kumppanista matkoillaan, ikä tekee kömpelöksi sepalus voi jäädä auki, samoin suu, nuori kumppani voi huomauttaa leikin varjolla toisin kuin esikunta ko,tilanteissa esm "Ori pyrkii laitumella jne.
- Anonyymi
Tiedoksi vaan sinulle, että tällaiset matkat kuuluu presidentin virkaan. Onko ihmiset vielä noin tyhmiä että ei ymmärretä valtiovierailuja. Kyllä presidentit ympäri maailmaa tekee vastaavia vierailuja. Se kateus, se kateus.
Suomen perustuslaissa on tasavallan presidentille säädetty erilaisia tehtäviä ja yksi niistä on "kansainvälisten suhteiden hoitaminen".
Tämä käytännössä tarkoittaa eriasteisten ulkolaisten päättäjien tapaamisia joko vierailemalla heidän luonaan taikka vastavuoroisesti isännöiden ulkolaiseten päättäjien suomen vierailuja.
Eli se tekeminen mitä tasavallan presidentti tekee islannissa, on hänen virkansa hoitamiseen kuuluvaa tehtävää.- Anonyymi
Kaikki eivät vain ole perillä yhteiskunnallisista asioista. Valittavat ja kitisevät usein jopa ihan päivänselvistä asioista.
- Anonyymi
Suomen ja Islannin presidenteillä ei kummallakaan ole mitään valtaa, joten melkoisen turha vierailu.
Kun työntekijä tai toimihenkilö, lähtee ulkomaille työmatkalle, ei hänen työnantajansa maksa puolison matkakuluja. Anonyymi kirjoitti:
Suomen ja Islannin presidenteillä ei kummallakaan ole mitään valtaa, joten melkoisen turha vierailu.
Kun työntekijä tai toimihenkilö, lähtee ulkomaille työmatkalle, ei hänen työnantajansa maksa puolison matkakuluja.Suomen Presidentin valta-oikeuksista hyvin iso osa koskee juurikin ulkopolitiikkaa ja suhteta ulkomaihin. Ja kuten jo sanoin aikaisemminkin niin yksi tasavallan presidentin perustuslaissakin määriteltyjä toimenkuvia on kansainvälisten suhteiden hoitaminen jota juurikin nämä muiden valtioiden päämiesten tapaamiset edustavat puhtaimmillaan.
Ja valtiovierailuilla perinteisesti Presidentin puoliso on mukana edustamassa presidentin rinnalla omien mahdollisuuksiensa mukaan ja myös hyvin usein ulkomaiden päämiesten suomen vierailuilla on mukana ulkomaisen päämiehen puoliso. Tämä nyt vain on vakiintunut tapa valtiovierailuilla kautta maailman.
- Anonyymi
Tuskin ap osallistuu kustannuksiin ,
- Anonyymi
KELA kenties kustantaa, eli silloin jokainen meistä osallituu.
- Anonyymi
^ ...siis jokainen veroja maksava osallistuu kustannuksiin.
- Anonyymi
Nyt riittää hyvä aloittaja!!!!!!!!!!
Jos ei muuta ollut, niin jätä kommentoimatta kokonaan!
Ymmärryksesi ei näköjää riitä tavallisenkaan asian tajuamiseen eikä kunnioitus valtiovaltaa kohtaan.- Anonyymi
Rouva Haukio ei ole "valtiovallan" edustaja, vaan 25 vuotta vanhemman presidentin puoliso. Islannin ja Suomen presidenttien tapaaminen on vain ajanvietettä, eihän siinä kummallakaan presidentillä ole mitään valtaa omassa maassaan.
Suomi on itsenäinen tasavalta ei kuningaskunta, jossa kuninkaan suku elätetään kuningaskunnan varoista. Iso-Britanniassa on kuninkaana Charles III, ja kruununprinssi on hänen vanhin poikansa William, joka saa vuodessa 26 miljoonaa puntaa vain siksi, että on kuninkaan vanhin lapsi ja kruununperillinen. Ruotsissa on lähes samanlainen tilanne, mutta siellä ei kruununperillisille makseta ihan niin suuria rahoja kuin Iso-Britanniassa.
- Anonyymi
Ei voi kateudella ja tyhmyydellä olla rajaa, näemmä.
Onko sinulle outoa, että valtion päättäjät jne... matkustelevat ja käyvät yhteyttä muiden maiden päättäjien jne. kanssa.- Anonyymi
Sitä tyhmyyttä ja kateutta olisi pitänyt selvittää jo silloin, kun Sauli oli ensimmäistä kertaa ehdolla presidentiksi. Eräässä tv-ohjelmassa, jossa käsiteltiin Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa, eräs kokoomuslainen tokaisi, että "eihän se Sauli ole se penaalin terävin kynä."
- Anonyymi
Nähtävää riittää.
- Anonyymi
Uusia vaikutusmahdollisuuksia tutkivat.
- Anonyymi
Verkostoitui at.
- Anonyymi
Tehtävän hoito.
- Anonyymi
Sauli ja Jenni käyvät katsomassa islanninhevosia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islanninhevonen#/media/Tiedosto:Iceland_horse_herd_in_August.jpg - Anonyymi
Svin
- Anonyymi
huv
- Anonyymi
Voi ei
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082655
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521866Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1521447Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3671418Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3571356Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251246Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe611213Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141146- 551006
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23928