Ruotsin hallitus on päättänyt monen vuoden pohdinnan jälkeen lakkauttaa takuueläkkeen maksun Suomeen. Se on täysin laiton teko Ruotsin hallitukselta.
Suomen 20 000:n tuhanteen postilaatikkoon on tipahtanut Ruotsista ilmoitus, että takuueläkettä maksetaan vain tämän vuoden loppuun asti.
Myös Ylitorniolle on varmaankin näitä ilmoituksia tullut moneen kotiin.
Joku takuueläkkeensaaja menettää siinä, jopa reippaastiyli sata euroa pienestä eläkkeestään, jota menetystä ei Kela eikä mikään muukaan taho korvaa, jos asianomainen eläkkeensaaja saa myös pientä työeläkettä, joka ylitää Suomen takuueläkkeen rajan. Se on iso menetys kuukausieläkkeeseen, ja varsinkin nyt, kun hintojen nousuille ei ole näköpiirissä muuta kuin lisääntymistä.
Se on Ruotsin kiitos siellä maahnmuuttajina työtä tehneille suomalaisille.
Ja vielä kun Ruotsissa on laittomasti hoitamatta jättämättöminä annettu kuolla yli
10 000 suomensyntyistä vanhusta. Heitä ei ole yritettykään hoitaa terveeksi koronasta, vaan heidät on suoralta kädeltä laitettu saattohoitoon ja lääkkeeksi heille on annettu Morfiinia ja Yhdysvalloissa teloitettaville ennen myrkkyruiskua annettavaa Midatsolaamia( Vikipedia).
Heille ei ole annettu edes lisähappea eikä nesteytystä, ei minkäänlaista mahdollisuutta selvitä sairaudesta, koronasta.
Ihmetellä voi, miksi asiaa täysin laittomana tekona ihmisyyttä vastaan ei ole viety EU:n tuomioistuimeen, rikollisena tekona Ruotsin valtion koronaa hoitaneilta.
Suomenkielisen sairaanhoitajan, Sonja Aspisen, haastattelu on vieläkin kuultavissa ja nähtävissä Areenassa( Korona Ruotsissa).
Suomen johto ei ole ottanut mitään kantaa suomalaisten koronakuolemiin eikä nyt suomen eläkeläisten takuueläkkeen lakkauttamiseen.
Suomen johtoa eivät kiinnosta omien kansalaisten, tavallisten työläisten, Ruotsin taholta kokemat vääryydet.
Sen sijaan Suomen johdon ja Suomen presidentin, Sauli Niinistönkin mielestä Ruotsi on vain hyvä kumppanuusmaa Suomelle Natoon menossa ja muissakin asioissa.
Ainoastaan oma paikka eduskunnassa ja hallituksessa ja hyväpalkkaisissa EU-viroissa ovat tärkeitä Suomen päättäjille.
Kansalaisia sen sijaan vain kehotetaan, jopa vaaditaan äänestämään vaaleissa.
Ruotsin takuueläke lakkautetaan
154
3471
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsin teko on täysin tuomittava kummassakin tapauksessa.
Myös Suomen päättäjien vähäinen kiinnostus vanhuksia koskeneisiin vääryyksiin on myös tuomittavaa, suorastaan käsittämätöntä.
Joskus myönnettyä etuutta ei yleensä lopeteta maksamasta kesken kaiken etuuden saajille. Jos eläkelakia muutetaan.
Uusi laki koskee yleensä poikkeuksetta vasta seuraavia eläkkeelle jääviä.
Ruotsissa ja Suomessa kohdellaan paremmin lemmikkieläimiä kun vanhuksia.
Heidän elämästään ja hyvinvoinnistaan ei juurikaan kanneta huolta.- Anonyymi
Suomi haluaa kulkea käsi kädessä Ruotsin kanssa asiassa kuin asiassa..
Onko tämä ennakkotapaus tulevien asioiden, kuten pandemioiden hoidossa ja eläkeasioissa?
Aletaanko Suomessakin kaikki vanhenevat ihmiset jättämään heitteille ja aletaanko heidät vain ohjaamaan saattohoitoon, ilman yritystäkään hoitaa heitä terveeksi?
Ja miten on eläkkeiden laita?
Aletaanko eläkkeet karsia pois noin vain, mielivaltaisesti, ilman mitään todellista, järkevää syytä?
Ottaako Suomi tulevaisuudessa Ruotsin toiminnasta mallia asiassa kuin asiassa?
Miten meidän suomalaisten käy?
- Anonyymi
Kyllä keppuli hoitaa asian kuntoon, niin kuin tähänkin asti. Hyvin menee maataloudessakin kun keppulit hoitaa asiat
- Anonyymi
Voi vain ihmetellä suuresti, miksi Ruotsin vanhusten koronakuolemia, hoitamatta jätetyt sairaat vanhukset, ei ole saatettu YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkittavaksi.
Onko niin että YK:n ihmisoikeusneuvostoon viedään asioita vain poliittisin päätöksin?
Suomi on siinä myös jäsen. Miksi Suomen päättäjät eivät ole vieneet Suomen syntyisten vanhusten Ruotsissa tapahtuneita koronakuolemia tutkittavaksi neuvostoon? - Anonyymi
Jos tällaisia, Ruotsissa tapahtuneita vanhuskuolemia olisi tapahtunut kotona, asiaa olisi tutkittu, ja omaisia olisi voitu syyttää tahallisesta heitteille ja hoitamatta jättämisestä, kuoleman aiheuttamisesta, jopa murhasta.
Vanhukset ovat myös ihmisiä, siinä missä nuorempikin väki.
Kaikki ihmiset vanhenevat joka päivä. - Anonyymi
Ruotsista takuueläkettä saaneet suomalaiset, aikoinaan Ruotsin valtiota hyödyttäneet, suomeen takaisin paluumuuttaneet, ovat tulleet täysin petetyiksi Ruotsin hallituksen taholta.
He saavat Ruotsin takuueläkettä vain tämän vuoden loppuun asti.
Ja Suomen Sauli kumppaneineen on hyväksynyt asian, ilman mitään, ilman pienintäkään kannanottoa kyseiseen asiaan. - Anonyymi
Kela on ilmoittanut Suomen päättäjien vetäneen yhtä köyttä takuueläke asiassa.
Ja nyt ensi vuoden alusta lähtien takuueläketä ei enää makseta.
Kyllä on aika erikoista, että Suomen johto on hyväksynyt sen, että Ruotsissa työskennelleiden, kotimaahansa paluumuuttaneiden Suomen kansalaisten takuueläke lakkautetaan.
Yhtään eriävää mielipidettä ei ole eduskunnan eikä hallituksen taholta kuulunut.
Joko Suomen päättäjät ovat käymässä suomalaistenkin eläkkeiden kimppuun?
Onko se ollut lähtökohtana, kun suomen politiikot eivät ole puuttuneet asiaan?
Sen sijaan Suomi kyllä tällä hetkellä maksaa anteliaasti kausityöskentelevien ulkomaalaisten perheille näiden kotimaahan sosiaalietuja, kuten lapsilisiä, ym.
Siitä kyllä yritetään olla hiljaa, mutta se on totuus.
Eikö sekin ole työnantajan tukemista työvoiman saannissa ulkomailta?
Eikö sekin ole tänä päivänä tuntuva menoerä Suomen valtiolle?
Ja omia hädänalaisia kansalaisia uhataan koko ajan sosiaalitukien leikkauksilla.
Eikö tulisi halvemmaksi tukea omia kansalaisia työn saannissa ja muissakin kipukohdissa?
Lisääkö ulkomaille virtaava raha Suomen talouskasvua, jota odotetaan, miltei vaaditaan suomen kansalaisten pönkittävän?
Mistä rahat?
Tietoa ulkomaille lähetettävistä sosiaalituista löytyy netistä.
Tämä tieto on täyttä faktaa. - Anonyymi
Niinhän se pittääki olla että se lakkaaki jos sie muutat maasta poies, siinä kitistä kannate.
- Anonyymi
Ei se pidä olla niin, koska toiseen maahan maksaminen on takuueläkkeen saajalle lakisääteisesti luvattu.
Piste.
Älä puutu asioihin joista et tiedä, et sitten yhtikäs mitään. Hölmöläisen hommaa.
Puutu muihin aioihin , joista tiedät ja luulet ymmärtäväsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se pidä olla niin, koska toiseen maahan maksaminen on takuueläkkeen saajalle lakisääteisesti luvattu.
Piste.
Älä puutu asioihin joista et tiedä, et sitten yhtikäs mitään. Hölmöläisen hommaa.
Puutu muihin aioihin , joista tiedät ja luulet ymmärtäväsi.Lakia voi muuttaa tarpeen mukaan,nyt sille tuli tarvetta kun nämä loiset jotka siipeili vuosia ja nyt yrittävät nostaa eläkkeitä joka maasta.Ja tiedän nämä luuserit koska näin heidän touhunsa yli kymmenen vuotta
- Anonyymi
Takuueläke, asumistuki, lääkäri, sähkö, niitä ei pääsääntöisesti makseta ulkomaille eikä ole koskaan maksettu. Kyse on kansaneläkkeestä, joka on se ainoa osa jonka saa ulkomaille (normaalieläkkeen saa kokonaan) ja silloinkin vain osaan maista. Lääkärikuluja ja vastaavaa voi erikseen yrittää neuvotella maksuun jos ei ole ulkomailla pysyvää oleskelulupaa siten, että saisi sieltä.
Mitä Ruotsiin tulee, jos siellä se on ansainnut, voi jäädä sinne, ja milloin sen on ansainnut, en tiedä, mutta viitisen vuoden sisään tulee pysyvä oleskelulupa/kansalaisuus. - Anonyymi
Älä höpäjää, niin että huulet mutruaa, niin kuin haistelevalla hevosella.
Ota asioista selvää, ennen kuin levität väärää tietoa ympäriinsä.
Olet kyllä täysi hörökorva aasi tietämyksiesi suhteen.
Ei kannata ainakaan kerskua olevansa tietokone expertti, jos ei tiedä, eikä siitäkään huolimatta etsi netistä totuuksia asioiden tiimoilta.
Tai aina on mahdollista kysyä sellaiselta henkilöltä, joka tietää asiasta. - Anonyymi
Ruotsi on ylpeä ja saa kerran vielä maistaa katkeraa kalkkia.
- Anonyymi
Se olisi Ruotsille aivan oikein.
Ruotsin toiminta on nostattanut suorastaan vihan tunteen suomalaisille toiminnallaan .
Ei Ruotsi ole enää ystävyysmaa kaikille suomalaisille.
- Anonyymi
Korvaako Suomen valtio suomalaisille sen, mitä asianomainen menettää, kun Ruotsi ei enää ensi vuoden alusta lähtien maksa takuueläkkeitä Suomeen?
Ei ole aivan pienestä menetyksestä kyse monen Ruotsin takuueläkettä saaneen eläkeläisen kohdalla.
Suomi haluaa niin uskollisesti olla kumppanuusmaa Ruotsille, esim Nato-tiellä.
Ja Suomi on tehnyt Ruotsin kanssa yhteistyötä myös takuueläke asiassa ja sen lakkauttamisessa.
Mitä tämä enteilee?
Aikooko Suomi myös lakkauttaa eläkkeitä niitä saavilta?
Suomi on niin pihkassa Ruotsiin, että se kulkee käsi kädessä Ruotsin kanssa.
Se koituu tulevaisuudessa joka asiassa vaaralliseksi suomalaisten kannalta katsottuna.
Onko niin, että Suomen Ja Ruotsin on saatava lisärahaa Ukrainan sodankäyntiin ja tänne tulviville pakolaisille.
Omista kansalaisista veisataan viis.- Anonyymi
Mikä se on se semmonen takuueläke?
Saako ne jupon takuumiehet takuueläkettä? - Anonyymi
Kuuleppa sudeettisavolainen. Älä sie hauku tuntemattomia ihmisiä tolvanoiksi. Se on epäkohteliasta. Vilkase peiliin. Siellä näkyy sulle tuttu tolvana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se on se semmonen takuueläke?
Saako ne jupon takuumiehet takuueläkettä?Niin just,ne jotka on oikeita töitä tehnyt ja maksanut eläkkeensä saavat normaalin työeläkkeen,luusereille ja pummeille maksetaan tuota takuueläkettä.Ruotsi tekee aivan oikein ettei maksa enää ulkomaille niitä,pysykööt luuserit loppuelämänsä vain siellä kun ovat kerta halunneetkin.Ei Ruotsin takuueläkeasiat kuulu Suomen valtiolle millään muotoa,hölmöä edes ottaa koko asia esille.
- Anonyymi
hyvä ku lopetetaan,siinäpä oppivat,muuttaakoot ruåttiin
- Anonyymi
Kaikki ruotsiin vaan
- Anonyymi
Ruotsin takuueläkkeen maksamisen Suomeen on Ruotsin hallitus täysin laittomasti päättänyt lopettaa.
Oli tosi röyhkeä teko ruotsalaisilta.
Ja vielä tällaisena aikana, kun ruuan, sähkön, bensiinin ja öljyn hinnat nousevat koko ajan, ja tulevaisuus on usvan peitossa.
Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.- Anonyymi
Suomihan maksaa eläkkeitä vaikka Timbuktuun,on se niin hölmö.
- Anonyymi
Vain enää tässä kuussa ilmestyy aikoinaan Ruotsissa työskennelleille suomalaisille takuueläke tilille.
Se on iso joka kuukausi tapahtuva menetys, monille 150€ ja enemmänkin kuukaudessa. Vuodessa noin 1800€.
Sitä ei korvaa mikään taho pientä työeläkettä saaville.
Se on iso kuukausittainen menetys pienituloiselle.
Hintojen nousun lisäksi se on iso menetys köyhän kukkaaroon.
Siinä kalpenevat vappusataset. Ne eivät korvaa menetettyä eläke-etua.
Suomen eurokansanedustajia ei asia kiinnosta laisinkaan, he haluavat hoitaa vain hyvävaraisten ja menestyjien asioita.
Ja aseavun antaminen on EU:lle se tärkein, vaikka sotamaassa kuolee joka päivä ihmisiä.
Ja korruptio jyllää EU:n päättäjien keskuudessa.- Anonyymi
Mikä ihmeen takuueläke? Millä sitä on ruotsista saanut? Puolisolleni tulee pieni työeläke Ruotsista ja siitä ei ainakaan ole tullut mitään ilmoitusta lakkautuksesta. Onko takuueläke jokin "kompensaatio", kun ei ole ollut työssä vaan leimaillut? Puolisollani ei ole ollut kovin pitkä työhistoria siellä, kun palasi Suomeen ja täällä tehnyt suurimman työhistorian. Haettiin kuitenkin tuota työeläkettä ja kyllä se kannatti, on vähän lisänä.

Lue netistä, mikä on Ruotsin takuueläke!
Sen maksamisen on Ruotsin hallitus päättänyt lakkauttaa Suomeen, Ruotsissa työskenneiltä suomalaisilta.
Se on heille aikoinaan myönnetty etuus.
20 000 suomalaista on tullut täysin petetyiksi Ruotsin hallituksen taholta.
Sitä menetystä työeläkettä saaville ei korvaa Suomessa mikään taho.
Mikä on sellainen EU, joka noudattaa eriarvoistavaa politiikkaa?
Taas nytkin, para-aikaa Suomen ja EU:n valtiot maksavat sosiaalietuja toisesta maasta tulevien kausityöntekijöiden perheille näiden kotimaahan. Suomestakin sellaisia maksetaan esim. Viroon, josta kausityöntekijöinä kulkee pääkaupunkiseudullakin luultavasti jo kymmeniä tuhansia, siihen lisäksi muiden maiden kansalaiset.
Miksi taas suomalaisten, Ruotsissa työssä olleiden kohdalle EU on todennut, että Ruotsin ei ole pakko maksaa takuueläkettä ulkomaille, ja Ruotsi on tietysti käyttänyt nyt tilaisuutta hyväkseen?
EU:n käytännöt ovat epätasa-arvoisia ja ristiriitaisia monelta osin.
Ja sitä varten Suomesta on EU:ssa edustajia, joille kuuluisi ajaa suomalaisten etuja, mutta EU-edustajat ovat siellä vain kasvattamassa rahavarantojaan, siellä maksettavien satumaisten palkkojen ja luontaisetujen vuoksi.
Heitä, poliittisine arvomaailmoineen, eivät näin ollen kiinnosta tavallisen kansan asiat pätkääkään, ennemminkin heitä oman palkkansa lisäksi tällä hetkellä kiinnostavat vain Ukraina-avut ja Venäjä pakotteet. Ja tietysti NATO ja sinne tulevaisuudessa ohjautuvat Suomen miljardit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue netistä, mikä on Ruotsin takuueläke!
Sen maksamisen on Ruotsin hallitus päättänyt lakkauttaa Suomeen, Ruotsissa työskenneiltä suomalaisilta.
Se on heille aikoinaan myönnetty etuus.
20 000 suomalaista on tullut täysin petetyiksi Ruotsin hallituksen taholta.
Sitä menetystä työeläkettä saaville ei korvaa Suomessa mikään taho.
Mikä on sellainen EU, joka noudattaa eriarvoistavaa politiikkaa?
Taas nytkin, para-aikaa Suomen ja EU:n valtiot maksavat sosiaalietuja toisesta maasta tulevien kausityöntekijöiden perheille näiden kotimaahan. Suomestakin sellaisia maksetaan esim. Viroon, josta kausityöntekijöinä kulkee pääkaupunkiseudullakin luultavasti jo kymmeniä tuhansia, siihen lisäksi muiden maiden kansalaiset.
Miksi taas suomalaisten, Ruotsissa työssä olleiden kohdalle EU on todennut, että Ruotsin ei ole pakko maksaa takuueläkettä ulkomaille, ja Ruotsi on tietysti käyttänyt nyt tilaisuutta hyväkseen?
EU:n käytännöt ovat epätasa-arvoisia ja ristiriitaisia monelta osin.
Ja sitä varten Suomesta on EU:ssa edustajia, joille kuuluisi ajaa suomalaisten etuja, mutta EU-edustajat ovat siellä vain kasvattamassa rahavarantojaan, siellä maksettavien satumaisten palkkojen ja luontaisetujen vuoksi.
Heitä, poliittisine arvomaailmoineen, eivät näin ollen kiinnosta tavallisen kansan asiat pätkääkään, ennemminkin heitä oman palkkansa lisäksi tällä hetkellä kiinnostavat vain Ukraina-avut ja Venäjä pakotteet. Ja tietysti NATO ja sinne tulevaisuudessa ohjautuvat Suomen miljardit.Etpä vastannut kysymykseen, mistä tuo takuueläke tulee? Työeläkkeen saa tehdystä työstä ja siihen ei ymmärtääkseni ole tullut muutosta siis Ruotsin työeläkkeestä. En ole tietoinen mistään Ruotsin takuueläkkeestä. Tiedän, että Suomessa saavat ne, joilla on tosi pieni eläke eli ei juuri työeläkettä lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä vastannut kysymykseen, mistä tuo takuueläke tulee? Työeläkkeen saa tehdystä työstä ja siihen ei ymmärtääkseni ole tullut muutosta siis Ruotsin työeläkkeestä. En ole tietoinen mistään Ruotsin takuueläkkeestä. Tiedän, että Suomessa saavat ne, joilla on tosi pieni eläke eli ei juuri työeläkettä lainkaan.
Miksi kyselet sellaisia asioita?
Ruotsin takuueläke vastaa Suomen kansaneläkettä.
Sitä maksetaan, jos sairauden, työttömyyden tai jonkun muun vuoksi ei saa riittävästi työeläkettä tai vastaavaa.
Ruotsi on maksanut sitä myös maasta poistuneille siellä työskenneille ulkomaalaisille.
Sellaisille myös, jotka esim. perheen pienten lasten vuoksi eivät ole voineet työskennellä kodin ulkopuolella, tai sellaisille, jotka ovat sairastuneet tai joutuneet tapaturman tai jonkun muun syyn vuoksi jättämään työnsä. Tai sitten he ovat työskennelleet matalapalkka-aloilla.
Lasten kunnallista päivähoitoa ei Ruotsissakaan ole aina ollut.
Kun nämä ihmiset ovat muuttaneet Ruotsista pois, he ovat ansaitusti saaneet takuueläkettä, edellä mainituista, joko perhesyistä tai työn luonteesta, pienipalkkaisuudesta tai terveydestään riippuvista syistä.
Suomi taas ei ole maksanut ulkomailla oleskeluvuosilta, esim. kansaneläkettä, joten se on toiminut korvikkeena niistä vuosista, jotka Suomen kansalainen on asunut siellä.
Suomalaiset, pientä eläkettä saavat, ovat saaneet pärjätä kotimaassaan pienemmällä kansaneläkkeellä kuin Suomessa koko ikänsä asuneet. Ulkomailla asutut vuodet ovat vähentäneet pienituloisen kansaneläkettä.
Tämä kaikki on ollut siten, ennen Suomen aloitettua takuueläkkeen maksun.
Suomen takuueläke korvaa nykyisin määrättyyn rajaan saakka menetetyn Ruotsin takuueläkkeen, mutta ei sellaisille, joilla on työeläkkeitä Ruotsista ja Suomesta enemmän kuin takueläkkeeseen oikeuttava euromäärä eli Suomen takuueläkkeen verran.
Sellaiset Ruotsissa työskennelleet menettävät täysimääräisinä Ruotsin Takuueläkkeen suuruisen summan, joka monella on ollut huomattavan suuri, ja pois otettuna tekee ison loven pienituloiselle eläkkeensaajalle.
Joko meni kaaliin, vai menikö vieläkin yli hilseen? - Anonyymi

Joko meni kaaliin, vai menikö vieläkin yli hilseen?Eipä mennyt yli hilseen! Kuten arvelinkin:
" Ruotsin takuueläke vastaa Suomen kansaneläkettä.
Sitä maksetaan, jos sairauden, työttömyyden tai jonkun muun vuoksi ei saa riittävästi työeläkettä tai vastaavaa.
Ruotsi on maksanut sitä myös maasta poistuneille siellä työskenneille ulkomaalaisille.
Sellaisille myös, jotka esim. perheen pienten lasten vuoksi eivät ole voineet työskennellä kodin ulkopuolella, tai sellaisille, jotka ovat sairastuneet tai joutuneet tapaturman tai jonkun muun syyn vuoksi jättämään työnsä. Tai sitten he ovat työskennelleet matalapalkka-aloilla."
No, Suomessahan saa myös tätä takuueläkettä! Ei niitä kaikkia etuuksia voi saada, jos on työeläkettä jonkin verran. Pienehköllä eläkkeellä ei saa Suomessakaan omakotiasuja asumistukeakaan. Nytkin otetaan Suomessa pois invalidivähennys eläkeläisiltä. Voin kertoa, että toisella meillä 50 % ja toisella 100 %, kun on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa tehdystä työstä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä mennyt yli hilseen! Kuten arvelinkin:
" Ruotsin takuueläke vastaa Suomen kansaneläkettä.
Sitä maksetaan, jos sairauden, työttömyyden tai jonkun muun vuoksi ei saa riittävästi työeläkettä tai vastaavaa.
Ruotsi on maksanut sitä myös maasta poistuneille siellä työskenneille ulkomaalaisille.
Sellaisille myös, jotka esim. perheen pienten lasten vuoksi eivät ole voineet työskennellä kodin ulkopuolella, tai sellaisille, jotka ovat sairastuneet tai joutuneet tapaturman tai jonkun muun syyn vuoksi jättämään työnsä. Tai sitten he ovat työskennelleet matalapalkka-aloilla."
No, Suomessahan saa myös tätä takuueläkettä! Ei niitä kaikkia etuuksia voi saada, jos on työeläkettä jonkin verran. Pienehköllä eläkkeellä ei saa Suomessakaan omakotiasuja asumistukeakaan. Nytkin otetaan Suomessa pois invalidivähennys eläkeläisiltä. Voin kertoa, että toisella meillä 50 % ja toisella 100 %, kun on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa tehdystä työstä!Ei suomen takuueläke korvaa kaikille Ruotsin takueläkettä saaneille tulevaa vajetta kukkaroon. Ja miksi se yhtäkkiä napataan pois EU:n toteamuksen vuoksi, että sitä ei ole pakko Ruotsin maksaa ulkomaille?
Invalidi vähennyksen poistaminen on myöskin täysin väärin, jos se heikentää tulojen, eläkkeiden määrää.
Nähtäväksi jää, miten käy monille meille sen jälkeen?
Nouseeko verotus pienentämään eläkkeitä, ja kuinka paljon?
Ja asumistuen vesittämien aviopareilta eläketulovähennyksessä on myös epätasa-arvoa pahimmillaan, asuipa sitten asianomaiset vuokralla tai omakotitalossa.
Ja tiedoksi, että Suomi taas ei maksa Takuueläkettä pienituloiselle eläkeläiselle ulkomaille, ainoastaan kansaneläkkeen, mikä sekään ei ole oikein kun puhutaan EU:n yhtenäisyydestä.
Suomi kyllä maksaa muiden EU-maiden tavoi Suomessa kausityöskentelevien ulkomaalaisten perheille näiden kotimaahan: Lapsilisiä ym. sosiaalietuuksia.
Niin että silviisii meillä Suomessa, EU:ssa.
Ei ole lainkaan ihme , että kausityöläisiä on Suomessa pilvin pimein, eniten pääkaupunkiseudulla, niitä kyllä riittää. Näin valtio tukee ulkomaalaisen työvoiman käyttöä, sen sijaan että se mahdollistaisi omien työttömien mahdollisuuden saada työtä.
EU on täysin nolla monessa asiass .
Se on alunperinkin tarkoitettu vain hyödyttämään jo entuudestaankin hyvin menestyviä ja rikkaita ja myös luomaan epätasa-arvoa ihmisten välille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suomen takuueläke korvaa kaikille Ruotsin takueläkettä saaneille tulevaa vajetta kukkaroon. Ja miksi se yhtäkkiä napataan pois EU:n toteamuksen vuoksi, että sitä ei ole pakko Ruotsin maksaa ulkomaille?
Invalidi vähennyksen poistaminen on myöskin täysin väärin, jos se heikentää tulojen, eläkkeiden määrää.
Nähtäväksi jää, miten käy monille meille sen jälkeen?
Nouseeko verotus pienentämään eläkkeitä, ja kuinka paljon?
Ja asumistuen vesittämien aviopareilta eläketulovähennyksessä on myös epätasa-arvoa pahimmillaan, asuipa sitten asianomaiset vuokralla tai omakotitalossa.
Ja tiedoksi, että Suomi taas ei maksa Takuueläkettä pienituloiselle eläkeläiselle ulkomaille, ainoastaan kansaneläkkeen, mikä sekään ei ole oikein kun puhutaan EU:n yhtenäisyydestä.
Suomi kyllä maksaa muiden EU-maiden tavoi Suomessa kausityöskentelevien ulkomaalaisten perheille näiden kotimaahan: Lapsilisiä ym. sosiaalietuuksia.
Niin että silviisii meillä Suomessa, EU:ssa.
Ei ole lainkaan ihme , että kausityöläisiä on Suomessa pilvin pimein, eniten pääkaupunkiseudulla, niitä kyllä riittää. Näin valtio tukee ulkomaalaisen työvoiman käyttöä, sen sijaan että se mahdollistaisi omien työttömien mahdollisuuden saada työtä.
EU on täysin nolla monessa asiass .
Se on alunperinkin tarkoitettu vain hyödyttämään jo entuudestaankin hyvin menestyviä ja rikkaita ja myös luomaan epätasa-arvoa ihmisten välille.Tarkoitin asumistuen vesittämistä yhdessä asuvalta avioparilta, joka on myös epätasa-arvoa pahimmillaan, asuipa sitten asianomaiset vuokralla tai omakotitalossa. (Painokone teki virheen, en minä( eläketulovähennyksessä)).
- Anonyymi
Jos on Ruotsissa töitä tehnyt niin se eläke mitä saa EI OLE TAKUUELÄKE vaan työeläke.Takuueläkkeet on niille jotka ei ole oikein työhommissa koskaan viihtyny,sairaskassa ja sos toimisto sekä pimeät hommat on ollu työllistäjänä.Ruotsissa ei niin pienpalkkaisia työtä ollutkaan ettei normi eläkettä saisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue netistä, mikä on Ruotsin takuueläke!
Sen maksamisen on Ruotsin hallitus päättänyt lakkauttaa Suomeen, Ruotsissa työskenneiltä suomalaisilta.
Se on heille aikoinaan myönnetty etuus.
20 000 suomalaista on tullut täysin petetyiksi Ruotsin hallituksen taholta.
Sitä menetystä työeläkettä saaville ei korvaa Suomessa mikään taho.
Mikä on sellainen EU, joka noudattaa eriarvoistavaa politiikkaa?
Taas nytkin, para-aikaa Suomen ja EU:n valtiot maksavat sosiaalietuja toisesta maasta tulevien kausityöntekijöiden perheille näiden kotimaahan. Suomestakin sellaisia maksetaan esim. Viroon, josta kausityöntekijöinä kulkee pääkaupunkiseudullakin luultavasti jo kymmeniä tuhansia, siihen lisäksi muiden maiden kansalaiset.
Miksi taas suomalaisten, Ruotsissa työssä olleiden kohdalle EU on todennut, että Ruotsin ei ole pakko maksaa takuueläkettä ulkomaille, ja Ruotsi on tietysti käyttänyt nyt tilaisuutta hyväkseen?
EU:n käytännöt ovat epätasa-arvoisia ja ristiriitaisia monelta osin.
Ja sitä varten Suomesta on EU:ssa edustajia, joille kuuluisi ajaa suomalaisten etuja, mutta EU-edustajat ovat siellä vain kasvattamassa rahavarantojaan, siellä maksettavien satumaisten palkkojen ja luontaisetujen vuoksi.
Heitä, poliittisine arvomaailmoineen, eivät näin ollen kiinnosta tavallisen kansan asiat pätkääkään, ennemminkin heitä oman palkkansa lisäksi tällä hetkellä kiinnostavat vain Ukraina-avut ja Venäjä pakotteet. Ja tietysti NATO ja sinne tulevaisuudessa ohjautuvat Suomen miljardit.LOPETA PUMMI SE KITINÄ!!
- Anonyymi
Siltippä täällä niin ylistetään ruotsia.Ei tarvi kuin että telkkari ei näy kunnolla niin verrataan että pitäisi ruotsista ottaa mallia ja kaikkea muuta
- Anonyymi
Kyllä ruottalaisilla on helppoa. Niillä ei ole jupoa riesana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ruottalaisilla on helppoa. Niillä ei ole jupoa riesana.
niin sie juoppo tulit suohmeen riesaksi
- Anonyymi
Tyhjänpäivänen eläke joutiki loppuhmaan.
- Anonyymi
Voi voi aina näitä paluumuuttajia jotka vielä uskaltaa palata suohmeen negatiivisseen ilmapiihriin on kaehittu. Näin se vain on. Nähty lähipiirissä hyvin selvästi. Jopa sanalisesti tuotu esile. Hävetkää tet jokka puhutte asioista joista ette mithään tiä.
- Anonyymi
Jos sinulle mahdollisesti saamasi eläke on tyhjänpäiväinen, sitä se ei ole monelle muulle.
Kysynkin sinulta: Antaisitko pois tuloistasi esim 150 € kuukaudessa noin vain? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinulle mahdollisesti saamasi eläke on tyhjänpäiväinen, sitä se ei ole monelle muulle.
Kysynkin sinulta: Antaisitko pois tuloistasi esim 150 € kuukaudessa noin vain?Työhistorialla Ruotsissa (lyhyehkön ajan) on voinut saada tuon suuruisena työeläkettä. Fakta tieto!
- Anonyymi
kepu pettää aina https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/
- Anonyymi
se vaihdetaan ns.. anaaali eläkkeeseeen eli olet ruotsissa kumminki pyllyreikää myynyt . ei katsota työn teoksi hy hurri go helvet.
- Anonyymi
minaki tukata suomi poikan pullu reika
- Anonyymi
Sinulta näyttää syntyvän aivan ala-arvoista tekstiä.
Jätän tuollaiset kommentit, olipa ne tarkoitettu kenelle tahansa, täysin omaan arvoonsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minaki tukata suomi poikan pullu reika
Sinä et edes osaa suomea. Et tiedä itsekään, mitä tarkoitat. Oletko aasi vai aasin tamma?
Pidä sekin omana tietonasi. - Anonyymi
Luuletko olevasi hauska tai viisas?
Alatyylin tekstiä. - Anonyymi
Kyllä tänäpäivänä Suomessa on enemmän tuota anaalieläkettä saavat,näitä peräreikäpojuja on joka paikka täynnä.
- Anonyymi
Yle uutisoi takuueläke asiasta, aivan kuin antaen ymmärtää, että kaikki Ruotsin takuueläkkeen menettävät saavat Suomesta takuueläkettä vastaavan määrän.
Taas jälleen kerran halutaan uutisoinnilla antaa väärä kuva asiasta, samalla ikään kun vähätellään sellaisten takueläkkeen saajien tulon menetystä, joille mikään taho, ei Kela eikä mikään muukaan taho sitä korvaa.
Hyvätuloisten mielestä menetetty summa, joillakin, jopa yli 200€ ei ole mikään.
Vääryys mikä vääryys.
Näin meillä Suomessa uutisoidaan asioista.
Ei se kuitenkaan mene niin.
Ainoastaan sellaiset, joilla on hyvin pieni työeläke, saavat Ruotsin takuueläkettä vastaavan euromäärän lisänä Suomesta saamaansa takuueläkkeeseen.
Suomen Takuueläkkeen määrä on kaikille sitä saaville sama. - Anonyymi
Eipä net mithään työeläkettä ruotsista tarvi, täällähän ne ovat ja asuvat, menkööt takaisin jos parempaa janoavat.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat? Myös hyvin monet Ruotsissa työeläkettä ansainneet ovat saaneet siihen lisäksi takuueläkettä entisen lain mukaan.
Ja siellä vuosia asuneet ovat taas menettäneet oikeuden Suomen kansaneläkkeeseen siellä asumiltaan vuosilta.
Mitä tartut asiaan, josta et näköjään mitään tiedä?
Rienaatko vain tahallaan mitä sattuu, niin kuin jokainen huomaa näille sivuille kirjoittelevien tekevän? Vai oletko se hörökorva aasi tai aasin tamma?
Ja siitä vaan, jos sellainen miellyttää, mutta mitä sillä on tarkoitusta oikeista asioista kommentoitaessa?
Leikinlasku ja satiiri on taas eri asia, sen huomaa meistä jokainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat? Myös hyvin monet Ruotsissa työeläkettä ansainneet ovat saaneet siihen lisäksi takuueläkettä entisen lain mukaan.
Ja siellä vuosia asuneet ovat taas menettäneet oikeuden Suomen kansaneläkkeeseen siellä asumiltaan vuosilta.
Mitä tartut asiaan, josta et näköjään mitään tiedä?
Rienaatko vain tahallaan mitä sattuu, niin kuin jokainen huomaa näille sivuille kirjoittelevien tekevän? Vai oletko se hörökorva aasi tai aasin tamma?
Ja siitä vaan, jos sellainen miellyttää, mutta mitä sillä on tarkoitusta oikeista asioista kommentoitaessa?
Leikinlasku ja satiiri on taas eri asia, sen huomaa meistä jokainen.Kerrääppä kamat kasaan ja muuta takaisin, tyhjää täällä kitiset, hyvä vain että loppuu tuo eläke soppa.
- Anonyymi
Olen asunut toistakymmentä vuotta Ruotsissa ja ollu virallisesti duunissa siellä,Suomessa nyt töissä myös monia vuosia ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut,en saa eläkettä Ruotsista vielä mutta eipä tuo niin haittaa,maksavat sitten kun tulen viralliseen aläkeikään.Se ei ole mitään takuueläkettä vaan työeläke mitä sinne olen kerryttänyt työvuosieni aikana.Pari vuotta vielä menee niin saan nauttia niistä rahoista minkä terveyteni tähden uhrasin Ruotsin Kuninkaaliseen valtion hyvinvointiin.
- Anonyymi
Ei takuueläkettä voi enää saadakkaan Suomeen, vaikka olisikin siihen oikeutettu entisen lain mukaan.
- Anonyymi
Mikä tämä takuueläke on?Saako sitä kaikki jotka ovat tehneet töitä Ruotsissa esim 10-12 vuotta 80-90 luvulla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämä takuueläke on?Saako sitä kaikki jotka ovat tehneet töitä Ruotsissa esim 10-12 vuotta 80-90 luvulla?
Riippuu siitä onko tehny niitä töitä virallisesti verokirjalle vai onko ollu Elomaalla hommissa,verokirjalla=työeläke, Elomaalla(mondbygillä)=takuueläke.
- Anonyymi
Jos sinulla niin asia kiinnostaa, etkä tajua kommenttien vastauksia.
Laita hyntteet matkalaukkuun ja mene siirtolaiseksi, vaikka Ruotsiin.
Se on hyvä kokemus ja avartaa ihmismieltä.
Ja jos kielitaidottomana viihdyt siellä ja löydät itsellesi vaikka vain yksitoikkoista tehdastyötä, sekin on hyvä.
Mutta jos tulet sieltä pettyneenä häntä koipien välissä takaisin, vaikka parin tai useammankin työvuoden jälkeen tiedät, mitä on olla siirtolaisena ja mitkä ovat sinun sosiaali- ja eläke-etusi.
Tai jos vaikka sairastut fyysisesti tai psyykkisesti.
SIlloin sinulle selviää, minkälaista eläkettä tulet saamaan sieltä välittömästi tai tulevaisuudessa.
Silloin ei tarvitse kysellä asioista muilta.
Ja mieltä kiusaavat asiat löytää kyllä Ruotsin Pensionsmyndigheten sivuilta ja Suomen Kelan sivuilta.- Anonyymi
Mistäs hoitolaitoksessa sie olet karannut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs hoitolaitoksessa sie olet karannut?
MIstä sinä olet karannut?
itse en ole karannut mistään hoitolaitoksesta. Ja vaikka olisinkin, kaikki hoitolaitokset on tehty yleensä tarpeeseen ja ihmisiä varten, ja ne ovat tarpeeseen ainakin sen vuoksi, että silloin ihmisellä on katto päällään ja seinät ympärillään ja ehkä jonkinlainen peti, missä maata ja nukkua.
Sinusta voi kyllä uskoa sellaista, koska siitä mainitset.
Kokenut kaikki tietää.
- Anonyymi
Tämä foorumi ei ehkä ole oikea käsittelemään eläkkeitä. Kepulaiset niitä koittaa hoitaa Suomen hallituksessa. todennäköisesti huonosti käy? He ovat kiinnostuneet vain omasta navastaan ja sen jälkeläisistä
- Anonyymi
Yritätkö sanoa, että kaikkien on uskottava se toteamus, että hauki ei ole kala?
Eikö mielestäsi Suomessa saisi tuoda julki totuutta asioista missään vähänkin julkisissa keskusteluissa?
Arvata kyllä saattaa, minkä toiminnan hyväksyt ja mitä suosit ? - Anonyymi
Garantipension eli takuueläke on eräänlainen köydäineläke ja on aivan oikein että Ruotsi lakkaa sen maksamisen henkilöille jotka eivät asu Ruotsissa. Se on eläke jota maksetaan kun työeläke on jäänyt pieneksi. Kotimaihinsa muuttaneiden suomen, kreikan, italian, serbian jne..... eläkeläiset tulisi omissa maissaan saada sen maan normaaliin elintasoon kuuluvan normin mukaisen eläkelisän (vastaa esim suomen toimeentulotuen tasoa).
Mikä näissä Ruotsin eläkeasioissa hiertää ja on täysin päin pers.... on se että Ruotsin eläkelait ovat täysin pers....stä. Se on tuottanut vuosikymmenet (eläkeläisiä jotka ikänsä olleet työelämässä) köyhyysrajan alapuolella eläviä eläkeläisiä. Siksi heille maksetaan takuueläkettä eli garantipension. Heitä kutsutaan fattigpensionärer. Tämä kaikki on tapahtunut ammattiliittojen ja sossujen, vasemmistoliiton jne....hyväksymänä. Työläisten verorahat on menneet rikkaiden pussiin ja maan hyväntekijän kasvojen ylläpitämiseen, pakolaisten, rikollisten ym...hyysäämiseen. Ihmisten ymmärtämättömyyttä on käytetty 1000% hyväksi. - Anonyymi
Ei muuta kuin maailman laajuinen kanne Ruotsin valtion takuueläkkeen maksamisen lopettamispäätöksestä.
Miksi??? Siksi että työtätehneet ihmiset eivät ole saaneet työstään riittävää eläkekertymää työvuosiltaan. Heistä on tehty köyhyysrajan alapuolella eläviä eläkeläisiä. Tätä kutsutaan orjatyöksi. Orjatyöhän on ollut kielettyä jo ajat sitten muttei Ruotsin valtion eläkelait. Iso osa Ruotsin eläkeläisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Vaikka Ruotsi nyt lopettaa takuueläkkeen maksun on se kyllä korvausvelvollinen ihmisten eläkevarojen käytöstä muihin tarkoituksiin ja tulisi ainakin kertakorvauksena maksaa menetetyt takuueläkkeet.- Anonyymi
Ei Ruottissa niin pienpalkkaisia töitä ollutkaan ettei työeläke kertymään olisi tullut,tiskarikin tienasi saman kuin Suomessa timpuri.Takuueläke=luusereille
- Anonyymi
Suomessa orja saa 9€/päivä,kertyykö eläke???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa orja saa 9€/päivä,kertyykö eläke???
Tulee uusi eläke,orjaeläke.
- Anonyymi
Näillä tyhjänpäiväisillä humpuuki palstoilla on turha vinkua mitään toisen valtion eläke järjestelmistä
- Anonyymi
Näin on mutta ei tätä täälä ylitornioSSa tajuta.Ehkä ne yrittää saada äänensä kuuluviin paskaradiossa
- Anonyymi
MIkään faktatieto ei ole turhaa.
Vastassa on kyllä jästipää ihmisiä tyhjänpäiväisine tuputuksineen ja kommentteineen.
Mutta sekään ei haittaa mitään, että jotkut tuovat esisiin tyhmyytensä.
Anonyyminä kirjoittaessahan se on helppoa.
Niin että siitä vaan, jos se kirjoittajan mielestä on hauskanpitoa.
On pakko ottaa huomioon se tosiasia: Meitä ihmisiä on täällä moneen junaan lähtijöiksi.
Puskaradio on taas vain yksittäisiä lauseita ja ilmoituksia levittävien kirjoittelupalsta, ja aivan hyvä ja tarpeen sellaisenaan.
Siihen ei ole mitään mieltä kirjoitella mielipiteitään, ei yhteiskunnallisia kannanottoja ja asioita..
- Anonyymi
Aivan sama eläkkeelle, tienasimma sen verran paljon 70-90 luvulle asti että jäi parin VOLVON verran rahhaa tilille ennenkö muutin takassin tänne, ei vituta minua.
- Anonyymi
Luuletko, että joku uskoo sellaisia satuja?
Joka on Ruotsin työmarkkinat itse kokenut ja nähnyt, ei usko sellaisiin satuihin.
Ainoastaan jos on menestynyt rahapelissä, se on mahdollista, tai löytänyt aarteen Monte Kriston kreivin tapaan.
Tiedän muutamia sellaisia suomalaisia.
Onnittelut kirjoittajalle hyvästä rahapeli onnesta! - Anonyymi
Ruotsissa on kyllä ollut aina myynnissä suuria määriä käytettyjä Volvoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko, että joku uskoo sellaisia satuja?
Joka on Ruotsin työmarkkinat itse kokenut ja nähnyt, ei usko sellaisiin satuihin.
Ainoastaan jos on menestynyt rahapelissä, se on mahdollista, tai löytänyt aarteen Monte Kriston kreivin tapaan.
Tiedän muutamia sellaisia suomalaisia.
Onnittelut kirjoittajalle hyvästä rahapeli onnesta!Mitäs oletta kesälomilla leuhkinneet rahalla ko tänne tulitta, onkoh nytten PERSE AUKI, mulla ei, tehin lomakki töitä,ja hyvin pärjään vieläki eipä tartte pihistellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs oletta kesälomilla leuhkinneet rahalla ko tänne tulitta, onkoh nytten PERSE AUKI, mulla ei, tehin lomakki töitä,ja hyvin pärjään vieläki eipä tartte pihistellä.
Joo ja sitte vielä ajelivat autoilansa päissään pitkin ojan pohjia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa on kyllä ollut aina myynnissä suuria määriä käytettyjä Volvoja.
Kyllä,jotka Suomalaiset ostaa pois.
- Anonyymi
Suomessa ei saanu työläinen ostettua ku käytetyn 1200l Ladan osamaksulla,Ladoja siellä,Ladoja täällä,loput ajeli riisikuppiloilla karvanopat heiluen . Suurin moottori autoissa oli 1600,enimmäkseen 1200,1300. Huvitti kun joskus kävi kesällä niin näitä kotteroita oli torit täynnä.
- Anonyymi
Eläke karttuu vain ja ainoastaan töitä tekemällä eikä paskanjauhamisella tai kateudella tai toisia mustamaalaamalla tai toisia väheksymällä jne
- Anonyymi
Jos luulet olevasi ollut ainoa työläinen maailmankartalla, niin siitä vain. Saat kyllä pitää asenteesi, jos niin haluat. Kenelläkään ei le tarvis ottaa sitä iloa sinulta pois.
Ole vain iloinen ja kumarra itsellesi.
Ota se huomioon, että kaikki ihmiset eivät pääse koskaan työn syrjään kiinni ja se ei ole heidän oma asiansa, koska Suomessa ei tälläkään hetkellä ole kaikille sitä mahdollisuutta, että saada edes joitakin hanttihommia, kunnon työpaikasta puhumattakaan.
Joka uskoo kokoomuslaisten ja kumppanien vääristeltyyn, ihmisiä syyllistävään työlauluun niin uskokoon, jos tulee sillä autuaaksi ja onnelliseksi. Heidän päämääränään on vain saada ilmaista orjatyöväkeä maahanmuuttajista, he eivät halua palkata suomalaisia ja maksaa näille työstä kuuluvaa palkkaa.
- Anonyymi
Monet ovat leuhkineet, eivät kaikki.
Ei ole retosteltu koskaan, ei Volvoilla eikä millään muullakaan.
Tavallisen duunarin on turha retostella. Duunari vain tekee työtä, muut korjaavat potin, siis hyödyn.
Ruotsin palkkataso ja siirtolaisten kohtelu ei erityistä, jos suoraan sanoo, jopa ala-arvoista.
Ihmisiä ei autettu alkuun, niin kuin nyt meillä autetaan viimeisen päälle maahanmuuttajia.
Minkäänlaista ilmaista apua ei mistään päin herunut. Jos et saanut työtä, sinun oli palattava kotimaahan takaisin. Sinun oli pakko niin tehdä, koska silloin, jos sinulla ei ollut rahaa, et voinut jäädä hetkeksikään.
Ruotsin yhteiskunta ei auttanut millään tavalla alkuun.
Ei ollut ruokajakeluja, eik äliioin ilmaisia vaate- ja tavarajakeluja missään.
Jos olit alaikäinen, et saanut täyttä palkaa, sait vain ikäsi määräämän prosentin verran täydestä palkasta. Vasta 20v sait täyden palkan tehtaalla..
Tämä on koko totuus Ruotsin kultakentistä.- Anonyymi
saankhaan mieki sen ruottin eläkheen ko haen ko käyn ruottin kaupoissa sossun kelan rahoila
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saankhaan mieki sen ruottin eläkheen ko haen ko käyn ruottin kaupoissa sossun kelan rahoila
Olipa hieno ja asiallinen ilmaisu.
Niin sitä pitää, ja ainakin saa sanoa käyneensä ja olleensa yhden punaisen minuutin ulkomailla, ja vielä rikkaassa Ruotsissa.
Ruotsissa, joka on vienyt säälimättömästi joskus Etelä- ja Pohjois-Ruotsissa myös työskennelleiltä ja asuneilta suomalaisilta heille kuuluvan eläkkeen.
Se sopii oikein hyvin jatkona ruotsalaisten taholta suomalaisille siirtolaisille osoittamalle ylenkatseeliselle, välinpitämättömälle ja osin vihamieliselle, ala-arvoiselle kaltoin kohtelulle.
Alusta loppuun, mitä härskeintä menettelyä.
Ei ruotsalainen joulumakkara, ei falumakkara ei pölsä, ei koktmetvursti maistu eikä kiinnosta enää, ei sitten pätkän vertaa.
Ikävää, suorastaan hyvin surullista.
Siellä on moni suomalainen parhaat elinvuotensa viettänyt ja hosunut tehtaissa, valimoilla, metsissä ja vähäs missäkin.
Ja tämä oli hyvin ikävä kiitos heille, Suomeen paluumuuttaneille Ruotsin taholta. - Anonyymi
Kävi niitä eksäni kavereita lomilla Suomessa. Reteet oli puheet. Tulivat kylään, mutta ei koskaan mitään tuomisia, vaikka tulivat lapsiperheeseen kylään. Maistui lenkit ja nisut kahvipöydässä kyllä. Osa on palannut takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saankhaan mieki sen ruottin eläkheen ko haen ko käyn ruottin kaupoissa sossun kelan rahoila
Käy ruottin sossussa kans niin et tartte ruottin eläkettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävi niitä eksäni kavereita lomilla Suomessa. Reteet oli puheet. Tulivat kylään, mutta ei koskaan mitään tuomisia, vaikka tulivat lapsiperheeseen kylään. Maistui lenkit ja nisut kahvipöydässä kyllä. Osa on palannut takaisin.
Kyllä met aina tuotiin laivalta viinat isännälle ja kompiaiset lapsille,emäntä sai sitten muuta.
- Anonyymi
täälä on niin paljon jälkeen jääneitä tolloja jotka uskovat kaiken ja ovat manipuloitavia hölmöjä
- Anonyymi
Vässyköitä raukkoja koko kylä täynnä.
- Anonyymi
Kyllä hämmästyin kun sain kirjeen jossa todetaan että garantipension lopetetaan.
Olin 70- luvulla työssä ruotsissa tosin vähän aikaa mutta siitä minulle on juossut Pension. Aina vuosittain saan kirjeen jossakertotaan pension maksupäivät seuraavana vuonna.
Ei oo koskaan ollu mainintaa et on garantipension. On se ollut tarpeellinen lisä se n 70- 80 e kuukaudessa kurssista riippuen. Tallessa on useampi tiedoksianto ja kaikissa aiemmissa on vaan pension. Miksi ei ole alunperin puhuttu garantipensionista? Pitää käydä Kelalla kysymässä tai soittaa torstaina suomenkieliseen palveluun ruotsiin.- Anonyymi
lopettakaa höpöttämästä pensiooneista ja syökää nuuskaa
- Anonyymi
Työeläkkeen saa vaikka olisi kuinka pieni. Melko lyhyelläkin työssäololla saa jo lähes 200 e/kk. Fakta juttu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lopettakaa höpöttämästä pensiooneista ja syökää nuuskaa
EI nuuskaa voi syä, sehän on myrkkyä.
- Anonyymi
Niin on meille poloisille pojille ja tyttärille tehty.
Härskiä, laitonta toimintaa Ruotsin hallitukselta.
Suomi ollut täysillä mukana.
Suomen Euroedustajat eivät ole puuttuneet asiaan. He eivät hoida työtään, nostavat vain satumaista palkkaa EU:sta.
Sanovat, että EU:n lupa Ruotsille, että garantipensionia ei tarvitse maksaa Suomeen eikä muualle ulkomaille.
Ennakkotapaus, että jokin joskus lailla säädetty etuus otetaan pois noin vain. - Anonyymi
Oho ko katheus rehottaa niinkö pessalaisten ja mellalaisten rehevöittämissä järvissä on kortetta ja heinää..hahahahahaaaa😅😅😅
- Anonyymi
Tai ampumaratan maastossa lyijyä.
- Anonyymi
Osaatko sinä peräti, jopa nauraa?
- Anonyymi
Eläke lasketaan bruttopalkasta kun palkasta on pidätetty työeläkemaksu.Mitä isompi palkka sen suurempi eläke.Menkää töihin siitä tienaamaan eläkettä
- Anonyymi
Anna työpaikka jollekin työttömälle, jos sinulla sellainen on. Näin eläke alkaa kerttyä työttömälle, ja sinä pääset ihania, rahattomia työttömän päiviä viettämään!
Laita ilmoitus lehteen välittömästi: Annetaan työpaikka!- Anonyymi
Työpaikkoja on koko suomi täynnä.Ei muutako kuin hakemaan ja muuttamaan työn perässä muualle niinkuin muutkin.Kuka niitä töitä sohvalle tuo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpaikkoja on koko suomi täynnä.Ei muutako kuin hakemaan ja muuttamaan työn perässä muualle niinkuin muutkin.Kuka niitä töitä sohvalle tuo
Meneppä sie eelä näyttämhään tietä, ko luulet olevasti niin haka löytämhään työpaikkoja.
Oletko koskaan ees käyny Övertårneota tai Arpelaa kauempana?
Saat pianaikaa metalin tai kunniamerkin ittelesti.
Mutta saattaa olla että sie jo pianki tulet häntä koipien välissä kotia ja pyyät armoa, että pääsisit johonki jollekki oikealle työntekijälle hanttimieheksi ja saisit euron tuntipalkan.
Tiäthän sie varmasti senki asian niinko muutki asiat, senki, että sillä eurola tullee toihmeen.
Niinhän se sano Sauliki, että venykää, kyllä sillä eurolaki tullee aivan hyvin toihmeen.
- Anonyymi
Vielä se jääpii rekan alle tuo kööpö valametti Linkomies lohijärveltä, taasen oli hilkulla kun lavetin kanssa eilen menin ohi.
- Anonyymi
Aja varovasti niin ei jää. Se olis vahinko jos se jäis rekan alle. Kukas se sitte lukittis portit? Jos ne jäävä auki niin jupolaiset automettästäjät rälläävä tiet pilale. Kyllä se riittää ko ne on sen maaperän pilanu lyijylä. Ja kohta se on ilmaki pilala ko ne haulit kömpivä sieltä maasta esile ja lähtevä leijailehmaan pitkin pitäjää.

Oletkos sie se kuuluisa lukkomies joka jätät mettästäjiä lukkojen taakse?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos sie se kuuluisa lukkomies joka jätät mettästäjiä lukkojen taakse?
En ole ko mie olen aivan tavalinen kuntalainen jonka mielestä ihmisten yli ei piä ajaa rekala eikä etes henkilöautola. Eikä minusta teitä piä rällätä pilale eikä maata ja ilmaa kans piä sotkea. Eikä kyllä ihmisiä piä pittää lukkojen takana jos ne ei ole kovin paljon pahaa tehny. Nuo sotkijat kyllä joutas olla vähän aikaa jäähylä niin saattasivat pian oppia siivoahmaan jälkensä. Niin ja marjakeisarille se tietenki teki hyvvää sai poika vähän levähtää.
Ainoa yliajo jonka mie hyväksyn on se ko emänän yli ryömii ja huokasee ennen ko nukahtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ko mie olen aivan tavalinen kuntalainen jonka mielestä ihmisten yli ei piä ajaa rekala eikä etes henkilöautola. Eikä minusta teitä piä rällätä pilale eikä maata ja ilmaa kans piä sotkea. Eikä kyllä ihmisiä piä pittää lukkojen takana jos ne ei ole kovin paljon pahaa tehny. Nuo sotkijat kyllä joutas olla vähän aikaa jäähylä niin saattasivat pian oppia siivoahmaan jälkensä. Niin ja marjakeisarille se tietenki teki hyvvää sai poika vähän levähtää.
Ainoa yliajo jonka mie hyväksyn on se ko emänän yli ryömii ja huokasee ennen ko nukahtaa.Älä marjakeisaria sekoita sinuun joka lukittet metsäautoteitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä marjakeisaria sekoita sinuun joka lukittet metsäautoteitä!
Ei se lukitte teitä. Mie niitä olen joskus lukinu hyvästä syystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se lukitte teitä. Mie niitä olen joskus lukinu hyvästä syystä.
Etkös tieny että se on laitonta.Miksi sie olet anonu rahaa yhteiskunnalta.Jos se tie olis täysin omilla rahoilla tehty sillon sie saat tehä kiusaa marjastajille ja panna portit lukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkös tieny että se on laitonta.Miksi sie olet anonu rahaa yhteiskunnalta.Jos se tie olis täysin omilla rahoilla tehty sillon sie saat tehä kiusaa marjastajille ja panna portit lukkoon.
Miksi tuo yks mettästysseura sitte tekkee kaikkia laittomuuksia ja tuo ukko ei saa tehä?
Ei se ole tasapuolista. Kyllä ukon pittää saaha tehä kaikki samat vääryyet ko tuo seuraki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tuo yks mettästysseura sitte tekkee kaikkia laittomuuksia ja tuo ukko ei saa tehä?
Ei se ole tasapuolista. Kyllä ukon pittää saaha tehä kaikki samat vääryyet ko tuo seuraki.Mitäs se muka haittaa jos ukko joskus lukittee portin vähäksi aikaa. Sehän on turvallisuus asia ja kaikkien etu. Mettämiehet ei ole ammuskelemassa pitkin tietä sillon ko ne raplaa puomin lukkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkös tieny että se on laitonta.Miksi sie olet anonu rahaa yhteiskunnalta.Jos se tie olis täysin omilla rahoilla tehty sillon sie saat tehä kiusaa marjastajille ja panna portit lukkoon.
Tietenki se annoo yhteiskunnalta sillon ko omat ei riitä. Niinhän ne tekkee muutki. Yksiki saki ruinaa aina avustuksia ja ko ne ei riitä yltiöpäissiin hölmöilyihin niin sitte lainathaan vielä yhteiskunnalta lissää ja unohethaan maksaa takasin. Tietenki ukko tekkee kans niin ko se on siihen tottunu täälä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs se muka haittaa jos ukko joskus lukittee portin vähäksi aikaa. Sehän on turvallisuus asia ja kaikkien etu. Mettämiehet ei ole ammuskelemassa pitkin tietä sillon ko ne raplaa puomin lukkoa.
Sie se olet oikein vastarannan kiiski .Muista portit auki koko vuoden 2023.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sie se olet oikein vastarannan kiiski .Muista portit auki koko vuoden 2023.
Mitäs sie sille rähjäät. Mie se olen lukinu portin eikä se. Tule mulle rähjäämään äläkä semmosille jotka ei ole lukinu porttiansa.
- Anonyymi
Mellalaiset köpöt net niitä teitä sulkee. Ne on niinkö maailman omistajia😂😂🤣lapselista.
- Anonyymi
Oletko lukenu ketjun otsikon?Jos olet lukenu ymmärrätkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenu ketjun otsikon?Jos olet lukenu ymmärrätkö?
Mie ainaki olen lukenu ja siittä mulle tuli mieleen että saakohan ne jupon takuumiehet takuueläkettä ja siittä taas tuli mieleen että onkohan se jupon laina kunnalta maksettu takasin ko sehän oli taas vuen vaihteessa eräpäivä?
Ja sehän oli ties kuinka mones eräpäivä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie ainaki olen lukenu ja siittä mulle tuli mieleen että saakohan ne jupon takuumiehet takuueläkettä ja siittä taas tuli mieleen että onkohan se jupon laina kunnalta maksettu takasin ko sehän oli taas vuen vaihteessa eräpäivä?
Ja sehän oli ties kuinka mones eräpäivä.Mikä ihmeen fobia sulla on mikä kohdistuu JuponErään.
Sie olet saanut aikaan sen että valvoja on sulkenut monta ketjua sinun vuoksi.Kun ajattelee mikä tässäkin ketjussa on otsikko ja tämä aihe tosiaan koskee monia.On paljon ihmisiä joille esim.100 euroa paljon rahaa.Kuin sie kehtaatko sekottaa Jupon Erän tähänkin asiaan.Eikös sinua yhtään hävetä?Häpeä jos osaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen fobia sulla on mikä kohdistuu JuponErään.
Sie olet saanut aikaan sen että valvoja on sulkenut monta ketjua sinun vuoksi.Kun ajattelee mikä tässäkin ketjussa on otsikko ja tämä aihe tosiaan koskee monia.On paljon ihmisiä joille esim.100 euroa paljon rahaa.Kuin sie kehtaatko sekottaa Jupon Erän tähänkin asiaan.Eikös sinua yhtään hävetä?Häpeä jos osaat.Se on varhmaan se valametti linko ukko joka meinanu kahesti jäähä lavetin alle, ei ole enhää niin nopea liikheissään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen fobia sulla on mikä kohdistuu JuponErään.
Sie olet saanut aikaan sen että valvoja on sulkenut monta ketjua sinun vuoksi.Kun ajattelee mikä tässäkin ketjussa on otsikko ja tämä aihe tosiaan koskee monia.On paljon ihmisiä joille esim.100 euroa paljon rahaa.Kuin sie kehtaatko sekottaa Jupon Erän tähänkin asiaan.Eikös sinua yhtään hävetä?Häpeä jos osaat.Saapihan jäsenet olla huolissaan seuran talousasioista. Mikä teitä siinä oikein jurppii että joku kyselee vai onko siinä taas jotaki valon arkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saapihan jäsenet olla huolissaan seuran talousasioista. Mikä teitä siinä oikein jurppii että joku kyselee vai onko siinä taas jotaki valon arkaa?
Ja pitäähän kuntalaisten kysellä kunnan rahojen perään silloin kun tiedetään rahojen olevan taitamattomissa ja holtittomissa käsissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen fobia sulla on mikä kohdistuu JuponErään.
Sie olet saanut aikaan sen että valvoja on sulkenut monta ketjua sinun vuoksi.Kun ajattelee mikä tässäkin ketjussa on otsikko ja tämä aihe tosiaan koskee monia.On paljon ihmisiä joille esim.100 euroa paljon rahaa.Kuin sie kehtaatko sekottaa Jupon Erän tähänkin asiaan.Eikös sinua yhtään hävetä?Häpeä jos osaat.Mitenkäs se semmonen häpeäminen oikein tapahtuu? Onkos siihen olemassa ohjeita?
- Anonyymi
Lupasi ne 1960-luvun lopulla yheksän hyvvää ja kymmenen kaunista jos lähet Volvolle autoa kasaamaan.. ja tässä se nyt sitten nähdään , Euroopan viimeisen natsivaltion kiitos heille jotka osaltaan auttoivat "kansankodin" hyvinvointiin ja menestykseen , antoivat "rotupuhtaille riikinruotsalaisille" mahdollisuuden ylvästelyyn ja ylimielisyyteen sekä niin pienempien kuin isompienkin pomojen paikkoihin...ne verstaiden ja tehtaiden rasvanäpit olivat liki sataprosenttisesti muualta tulleita , joku pohjoisruotsalainen tai saamelainen saattoi olla joukossa mutta nämä solmioherrat olivat poikkeuksetta tätä "parempaa väkeä.." Ja nyt sitten se totuus ja todellinen arvostus jälleen kerran paljastuu minkä arvoisina tämä "parempi väki" lopulta näitä heidän hyvinvointiyhteiskuntansa ja taloudellisen riippumattomuutensa luojia pitää ja miten arvostaa..
- Anonyymi
Tutun kuuloista.
Kyllä se Ruotsi teki härskisti suomalaisia kohtaan.
Suomalaisille jätettiin kaikki likaiset ja vaaralliset työt, ja niitä piti tehdä huonolla palkalla.
Suomalaisia ei pidetty minkään arvoisina.
Aivan täsmälleen kirjoitat asiat oikealla lailla. Sellaisia olivat ne suomalaisten saamat unelmatyöpaikat.
Suomalaiset siirtolaisina ovat olleet luomassa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsiin.
Elämä Ruotsissa oli kallista.
Muistan, kuinka yksikin perheen äiti valitti, että hänen täytyy tehdä nelihenkiselle perheelleen ruoka kahdesta nakkimakkarasta. Muunlaiseen ruokaan hän ei sanonut heillä olevan varaa.
ja sama tilanne oli kaikilla suomalaisilla rikkaassa Ruotsissa.
Oli tarkkaan laskettava, että kuukusipalkka riitti vuokraan ja halvimpaan mahdolliseen ruokaan.
Ja tehdaspaikkakunnilla vuokrat olivat hävyttömän korkeita.
Jävla finnar, kuului usein sieltä, missä suomalaisia liikkui. - Anonyymi
Hyvin ja osuvasti ja rehellisesti sanottu
Kaikki mitä kirjoitit on faktaa.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutun kuuloista.
Kyllä se Ruotsi teki härskisti suomalaisia kohtaan.
Suomalaisille jätettiin kaikki likaiset ja vaaralliset työt, ja niitä piti tehdä huonolla palkalla.
Suomalaisia ei pidetty minkään arvoisina.
Aivan täsmälleen kirjoitat asiat oikealla lailla. Sellaisia olivat ne suomalaisten saamat unelmatyöpaikat.
Suomalaiset siirtolaisina ovat olleet luomassa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsiin.
Elämä Ruotsissa oli kallista.
Muistan, kuinka yksikin perheen äiti valitti, että hänen täytyy tehdä nelihenkiselle perheelleen ruoka kahdesta nakkimakkarasta. Muunlaiseen ruokaan hän ei sanonut heillä olevan varaa.
ja sama tilanne oli kaikilla suomalaisilla rikkaassa Ruotsissa.
Oli tarkkaan laskettava, että kuukusipalkka riitti vuokraan ja halvimpaan mahdolliseen ruokaan.
Ja tehdaspaikkakunnilla vuokrat olivat hävyttömän korkeita.
Jävla finnar, kuului usein sieltä, missä suomalaisia liikkui.Puhut paskaa,ei siellä huonoja palkkoja ollutkaan,työtä tekevälle oli hyvät liksat jopa tehtaissa.Ja jos oli vaikka Volvolla töissä niin tuskin tulee mitään takuueläkettä vaan se on työeläke.Ja lapsiperheillä oli hyvät sos avut,tuskin makkaranakista tappelivat.Kun molemmat vanhemnat oli töissä niin kelpasi Volvolla ajella lomille aina.Juopot on erikseen,nehän eli sos ja sairaskassa tuloilla,niistä saivat sit takuueläkkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut paskaa,ei siellä huonoja palkkoja ollutkaan,työtä tekevälle oli hyvät liksat jopa tehtaissa.Ja jos oli vaikka Volvolla töissä niin tuskin tulee mitään takuueläkettä vaan se on työeläke.Ja lapsiperheillä oli hyvät sos avut,tuskin makkaranakista tappelivat.Kun molemmat vanhemnat oli töissä niin kelpasi Volvolla ajella lomille aina.Juopot on erikseen,nehän eli sos ja sairaskassa tuloilla,niistä saivat sit takuueläkkeen.
Jaa. Siellä on suurisuu äänessä ja leuhottamassa. Tyypillinen suomalainen vouhottaja ja äänitorvi.
Ja saanut ehkä Ruotsissa ollessaan velka-Volvon allensa, tai sitten isä- ukko on menettänyt ainoansa, ja mammanpoika tai -tytär on saanut ylimääräistä rahaa Volvon ostoon. Jos ostit uuden, olit velkavankeudessa, jos ostit käytetyn, se hajosi viimeistään kesälomareissulla Suomessa.
Ja rahattomana lomailit sukulaisten riesana, ei ollut rahaa ostaa ruokaa ja tuliaisia talonväelle.
Ruotsissa ei ole aina ollut lasten kunnallista päivähoitojärjestelmää, niin kuin ei ole ollut Suomessakaan.
Molempien huoltajien työssäkäynti ei onnistunut, lapsen syntyessä, muualla kuin tuurityötehtaissa ja siellä vuokrat olivat sitä luokkaa, että suurin osa tienesteistä meni asumiseen.
Lapsilisät olivat vaatimattomat, edes alinta vanheimpainpäivärahaa ei saanut lapsen syntymän jälkeen, niin kuin nykyisin Suomessakin. Ei ollut kotihoidon tukea.
Lapsiperheet olivat suht koht tyhjän päällä sen suhteen.
Mitään tuloja ei ollut lapsen syntymän jälkeen äidillä, jos ei ollut työhistoriaa.
Monet olivat Ruotsiin mennessään niin nuoria, etteivät saaneet täyttä palkkaa työstään.
Elämä oli yhdessä matkalaukussa. Siitä piti aloittaa elämä ja hankkia kaikki tarvittava itse.
Jonkinlaisen talouden aikaan saaminen vei vuosia pienellä palkalla eläviltä.
Mitään avustuksia ei saanut mistään eikä keneltäkään. Ei yhtä ripilankaa.
Ei ollut kirpputoreja, ei avustusjärjestöjä, ei mitään.
Siinä oli rikkaan Ruotsin vastaanotto Ruotsia rikastuttamaan menneille siirtolaisille.
Kaikki oli samoin ja yhtä köyhää kuin sen ajan Suomessakin.
Ero oli vain siinä, että Ruotsissa oli niitä kallisarvoisia nälkätyöpaikkoja.
Ja suomalaiset tappelivat siellä keskenään ja kadehtivat toisiaan, niin kuin täällä Suomessakin.
Ja se ero, että nuori teinityttö sai sitä ikänsä mukaista halpapalkkaista tehdas- tai muuta työtä, jos ei hankkinut lapsia, niin että ei tarvinnut lähteä köyhänä tyttönä kenellekkään ilmaiseksi kotiavuksi, eli piian paikkaan, jossa sai raataa ilmaiseksi, ja vielä pahimmassa tapauksessa kohtelukin oli ala-arvoista, niin että nuoren ihmisen itsetunto oli siinä ainakin kovilla, jos sitten ei mennyt aivan kokonaan.
Ei ollut mahdollisuutta eikä rahaa edes ammattikouluun, puhumattakaan keskikoulusta ja lukiosta.
Eikä pojillakaan ollut helppoa. Raskas metsätyö odotti enimmäkseen nuorta miestä, joka saattoi viedä terveyden jo nuorella iällä.
Sinä homenokka puhut siellä täysin omiasi?
Syö nuuskaa ja ajele sillä Volvollasi, ja puhu puuta heinää asioista, joista et ehkä tiedäkkään mitään, jos olet nuorempaa ikäpolvea, olet täysi p.....a. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutun kuuloista.
Kyllä se Ruotsi teki härskisti suomalaisia kohtaan.
Suomalaisille jätettiin kaikki likaiset ja vaaralliset työt, ja niitä piti tehdä huonolla palkalla.
Suomalaisia ei pidetty minkään arvoisina.
Aivan täsmälleen kirjoitat asiat oikealla lailla. Sellaisia olivat ne suomalaisten saamat unelmatyöpaikat.
Suomalaiset siirtolaisina ovat olleet luomassa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsiin.
Elämä Ruotsissa oli kallista.
Muistan, kuinka yksikin perheen äiti valitti, että hänen täytyy tehdä nelihenkiselle perheelleen ruoka kahdesta nakkimakkarasta. Muunlaiseen ruokaan hän ei sanonut heillä olevan varaa.
ja sama tilanne oli kaikilla suomalaisilla rikkaassa Ruotsissa.
Oli tarkkaan laskettava, että kuukusipalkka riitti vuokraan ja halvimpaan mahdolliseen ruokaan.
Ja tehdaspaikkakunnilla vuokrat olivat hävyttömän korkeita.
Jävla finnar, kuului usein sieltä, missä suomalaisia liikkui.Tuo ei pidä paikkaansa minun kohdallani ainakaan,opettelin ja opin ruotsinkielen ensin niin ei ollu mitään "jävlä finne" hommaa ollenkaan,opiskelin ammatinkin siellä ja pääsin eturivin hommiin aina. Rahasta ei ollu pula kun ei erehtynyt ryyppäämään liikaa,mutta kuluihin sitä muihin menoihin. Kyllä Rutsalaiset piti Suomalaista työmiestä/naista arvossaan,olivat reiluja työkavereita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. Siellä on suurisuu äänessä ja leuhottamassa. Tyypillinen suomalainen vouhottaja ja äänitorvi.
Ja saanut ehkä Ruotsissa ollessaan velka-Volvon allensa, tai sitten isä- ukko on menettänyt ainoansa, ja mammanpoika tai -tytär on saanut ylimääräistä rahaa Volvon ostoon. Jos ostit uuden, olit velkavankeudessa, jos ostit käytetyn, se hajosi viimeistään kesälomareissulla Suomessa.
Ja rahattomana lomailit sukulaisten riesana, ei ollut rahaa ostaa ruokaa ja tuliaisia talonväelle.
Ruotsissa ei ole aina ollut lasten kunnallista päivähoitojärjestelmää, niin kuin ei ole ollut Suomessakaan.
Molempien huoltajien työssäkäynti ei onnistunut, lapsen syntyessä, muualla kuin tuurityötehtaissa ja siellä vuokrat olivat sitä luokkaa, että suurin osa tienesteistä meni asumiseen.
Lapsilisät olivat vaatimattomat, edes alinta vanheimpainpäivärahaa ei saanut lapsen syntymän jälkeen, niin kuin nykyisin Suomessakin. Ei ollut kotihoidon tukea.
Lapsiperheet olivat suht koht tyhjän päällä sen suhteen.
Mitään tuloja ei ollut lapsen syntymän jälkeen äidillä, jos ei ollut työhistoriaa.
Monet olivat Ruotsiin mennessään niin nuoria, etteivät saaneet täyttä palkkaa työstään.
Elämä oli yhdessä matkalaukussa. Siitä piti aloittaa elämä ja hankkia kaikki tarvittava itse.
Jonkinlaisen talouden aikaan saaminen vei vuosia pienellä palkalla eläviltä.
Mitään avustuksia ei saanut mistään eikä keneltäkään. Ei yhtä ripilankaa.
Ei ollut kirpputoreja, ei avustusjärjestöjä, ei mitään.
Siinä oli rikkaan Ruotsin vastaanotto Ruotsia rikastuttamaan menneille siirtolaisille.
Kaikki oli samoin ja yhtä köyhää kuin sen ajan Suomessakin.
Ero oli vain siinä, että Ruotsissa oli niitä kallisarvoisia nälkätyöpaikkoja.
Ja suomalaiset tappelivat siellä keskenään ja kadehtivat toisiaan, niin kuin täällä Suomessakin.
Ja se ero, että nuori teinityttö sai sitä ikänsä mukaista halpapalkkaista tehdas- tai muuta työtä, jos ei hankkinut lapsia, niin että ei tarvinnut lähteä köyhänä tyttönä kenellekkään ilmaiseksi kotiavuksi, eli piian paikkaan, jossa sai raataa ilmaiseksi, ja vielä pahimmassa tapauksessa kohtelukin oli ala-arvoista, niin että nuoren ihmisen itsetunto oli siinä ainakin kovilla, jos sitten ei mennyt aivan kokonaan.
Ei ollut mahdollisuutta eikä rahaa edes ammattikouluun, puhumattakaan keskikoulusta ja lukiosta.
Eikä pojillakaan ollut helppoa. Raskas metsätyö odotti enimmäkseen nuorta miestä, joka saattoi viedä terveyden jo nuorella iällä.
Sinä homenokka puhut siellä täysin omiasi?
Syö nuuskaa ja ajele sillä Volvollasi, ja puhu puuta heinää asioista, joista et ehkä tiedäkkään mitään, jos olet nuorempaa ikäpolvea, olet täysi p.....a.Puhuu torvi joka ei ole edes Ruotsissa koskaan käynyt!
- Anonyymi
Sotaväestä päästyä ei ehtinyt viikkoa kotosalla halkoja tehdä kun työnvälitys tuputti lippua Göteborgiin ja osoitetta Volvolle...ja nyt kun kahdeksaskymmen on loppulaidalla ,ei enää haluta muistaa koko asiaa ? Mie piän jotta tuo on moraalitonta , alaarvoista ja tuomittavaa toimintaa maalta joka muka on sivistysvaltio ...
- Anonyymi
Jokos se jupo on valtio. Kjäh kjäh.....
- Anonyymi
Hyvin ja osuvasti kerroit kaiken.
Se oli monen suomalaisen kohdalla yleistä.
Ainoastaan lippu ruotsiin annettiin, ei muuta. Ja usein sitä muutakaan ei ollut monellakaan Etelä-Ruotsin tehtaille meneville.
Nälkä kurisi suolistossa, kun fjälltåg puksutteli etelää kohti. Ja kapsäkissä oli se pieni omaisuus.
Perille päästyä se alkoi, hosuminen ja nälän näkeminen.
Ravintolavaunussa olisi ollut tarjottavaa, mutta kun sitä yhtä ei ollut!
Ja nyt Ruotsi teki täyden rosvouksen suomalais siirtolaisille.
- Anonyymi
Takuut yleensä loppuu aikanaan olkoon asia tai esine mikä hyvänsä
- Anonyymi
joo son turha täytten ihmisten itkeä ja ruottihan voi sen lakkauttaa jos haluaapi
- Anonyymi
Onko tuo aivan valtion ilmoitusjuttu, vai miten se menee oikeudellisesti? Miten suomi toimii vastaavassa eli toisen maan kansalainen saa " takuueläkettä" ja sitten tulee aika jolloin ilmoitetaan, että eläkkeen maksu loppuu ajankohtana xx.
Onko maat käyneet keskustelua keskenään asiasta, eli Ruotsi ja Suomi? Mikä on taustan juridiikka? Koskeeko takuueläkkeen maksun lopetus vain suomen kansalaiselle maksettavia vai kaikille muillekin jotka eivät asu enää ruotsissa? - Anonyymi
On uutisoitu , että Suomi on tehnyt yhteistyötä Ruotsin kanssa tässä Ruotsin takuueläkkeen lopettamispäätöksessä (Kelan sivut).
Suomen päättäjät ovat siis hyväksyneet sen, että Ruotsi lopettaa takuueläkkeen maksamisen Suomeen.
Käsittämätöntä toimintaa.
Ja kaikista kauheinta on vielä se: Suomi on hyväksynyt senkin, että
noin 10 000:nen suomalaisen, nälkäpakolaisena Ruotsiin aikoinaan menneen siirtolaisvanhuksen on tarkoituksella annettu kuolla koronaan, heitä ei ole edes yritetty hoitaa terveeksi, heidät on koronaan sairastuttuaan laitettu suoraan saattohoitoon(priorisoitu hengiltä. Areena, ulkolinja, Korona Ruotsissa: "Sanoin miehelleni, että menen tappamaan vanhuksia", Sonja Aspisen haastattelu).
Mitään soraääniä ei ole Suomesta kuulunut. Ruotsin tekoa ei ole tuomittu Suomessa.
Näin hyvin Suomi huolehtii omista kansalaisistaan. - Anonyymi
Heh Heh, joutiki loppua, hah Hah., 👏👏👍
- Anonyymi
se tulla meile se raha ja se anneta meile tyhmilta sooomalaisilta poroilta se elakeraha meile anneta se
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se tulla meile se raha ja se anneta meile tyhmilta sooomalaisilta poroilta se elakeraha meile anneta se
Sinä puhua aito siansaksa? Mistä sinä olla oppinu nuin puhua puhas siansaksa?
Sinä pelkää poro! Kiiku iso puu latva, olla turvassa ja oppia puhua oikkea Suomi.
Ja mennä puun taka piilossa iso hirvas suomalainen.
Oppia oikea suomi, puhua sitten.
Kukkokin kiekuu paremmin ja selvemmin suomea ollessaan puolustamassa reviiriään.
Ota siitä opiksesi!
- Anonyymi
Saattaapa se sattua elämän varrella jokin asia jollakin tavalla omaankin nilkkaan, tässä hullussa maailman menossa. Hah vain!
Huomisesta ei ole takuita, kun Suomikin on hullujen fanaatikkojen johtama pieni pohjoinen valtio.
Hah, hah, haa, kun naurattaa se illallinen juttu, kirjoittaja kommpastui omiin jalkoihinsa ja taivasalla nukku, missä käetki kuutamossa pakkasella kukku ja harakka nauraa räkätti ja varis vaakkui, ja korppi kronkkui, ja taivaalta satoi jotakin, mutta mitä, olikohan se juuri sitä itseään, niinkuin eräs pappi kerran ulkona saarnatessaan sanoi: Kaikki mitä taivaalta sataa on silkkaa, p....kaa??? - Anonyymi
Ja mitä enemmän nauraa, sitä enemmän alkaa naurattaa.
- Anonyymi
Kuka elättää nämä köyhät paluumuuttajat nyt jotka köyhtyy entisestään?kannattais varmaan mennä takaisin
- Anonyymi
Mikä sinulla kiusaa Ruotsin takuueläkeasiassa? Jos olet ollut kateellinen, ole nyt onnellinen siitä, että joiltakin joku hyvin ansaittu tulo loppuu. Mitä kitiset turhaa ja voi sinullekkin joskus sattua elämässäsi niin, että menetät jotakin. Muista silloin oma käytöksesi muita kohtaan!
Ja jos olet ollut vaikka Etelä -Ruotsin tehtailla tai muissa töissä, tiedät varsin hyvin, mitä siellä jäi käteen tavallisesta työnteosta. Mutta taas jos olet ollut siellä ja huomannut jonkun muun helpon tavan ansaita rahaa, ja jos se ansainta ei vaikka ole kestänyt päivänvaloa, ole siitäkin iloinen, jos olet onnistunut toimissasi.
Sellaiselle, joka on Ruotsin työmarkkinat kokenut, on turha jäkättää ja mäkättää jonninjoutavaa. Sitä eivät kuitenkaan usko muut kuin jotkut sellaiset, jotka eivät myöskään ole sitä kokeneet ja Ruotsissa työskennelleet, he eivät tiedä asiasta mitään.
Ainoa ehkä on kaivosala, jossa vaarallisuuden vuoksi Ruotsissakin on päässyt paremmille palkoille kuin muissa töissä, jos sitten siinäkään.
Ainoastaan ylitöitä tekemällä tai nälkävyötä kiristämällä on voinut ostaa jonkun käytetyn Volvon tai muun autorämän, tai tietysti myös velkaa on voinut tehdä, jos on ollut luottoa. Tai jos on ollut perhe ilman lapsia, niin että molemmilla on ollut mahdollisuus hankkia sitä kapeaa leipää. Tai niin, että lapsi on lykätty tehtaan portille, ja toinen on ottanut lapsen tai lapset hoiviinsa ja mennyt kotiin, toinen mennyt toiselle tuurille työhön.
Mutta nälkää näkemällä Volvoja on voinut vaikka vaihtaa, jos entinen on rikkoutunut. Ja onhan sillä onnistunut käymään Suomessa lomareissun, jos sitten se ei ole hajonnut tien poskeen kesken lomareissun. Ja on voinut retostellakkin Suomessa halutessaan: Volvo on persseen alla.
Ja nauru pidentää ikää! Tuskin kuitenkaan omille vastoinkäymisillesi ja menetyksillesi naurat kovinkaan iloisesti?
On olemassa sanonta: Mistäpä köyhä muusta säästää ko ruasta?
Ja taas se oli eri asia , jos olit perinyt rikkaan tai vähemmänkin rikkaan sukulaisen Ruotsissa ollessasi. - Anonyymi
Samaa mieltä! Raaka, piittaamaton teko suomalaisille, jotka ovat aikoinaan tehneet työtä Ruotsin hyväksi! Miksi siis me olisimme solidaarisia Ruotsia kohtaan? Siihen ei ole mitään syytä! Suomi yksin natoon! Jätetään Ruotsi kuin nalli kalliolle!
- Anonyymi
Ongelma Ruotsille ei varsinaisesti ollut suomalaisille maksettu takuueläke. Mutta kun samaa takuueläkettä pitää nykyään maksaa Afrikkaan, Itä-Eurooppaan ym. suurina määrinä, niin suomalaiset meni siinä mukana, "tasa-arvon" takia!
- Anonyymi
Ja kun Suomikin, muiden EU-maiden tavoin maksaa sosiaalitukia Suomessa työskentelevien kausityöntekiöiden perheille myös EU:n ulkopuolelle, ja Ruotsi tekee varmaankin samoin. Niin Suomeen paluumuuttajat olivat ne, joille R uotsi teki katalasti, ja heitti maksamasta takuueläkettä.
Se oli jo suoranaista rosvousta.
Ei Ruotsi niin hyvin vastaanottanut ja kohdellut suomalaisia siirtolaisia muutenkaan, että siinä olisi ollut kehumista.
Ei minkäänlaista kotouttamista ja avustamista siinä, että sinne menijät olisivat päässeet kielitaidottomina ja rahattomina jokseenkin kivuttomasti alkuun vieraassa maassa.
Näin Ruotsi sitten vielä jälkeenkin päin palkitsi suomalaiset siirtolaiset. Vihan tunteita ei voi välttää. - Anonyymi
Kyllä se on nähty kuinka ruotsissa kerättiin miljoonaomaisuutta joka lopulta kuihtui muutamaksi sataseksi.
Nyt eletään Suomen takuueläkkeen varassa, kun häntäkoipien välissä tultiin töitä pakoon.
Se pieni työeläke jonka moni suomalainen saa Ruotsista johtuu siitä, kun urakkahommissa jäi eläkevakuutusmaksut maksamatta.
Nyt nämä hyvinvointivaltiosta palanneet suomalaiset ovat köyhälistöä joille SDP hoiti takuueläkkeen, kuten myös omille köyhille.
Se on erittäin harvinaista, että joku saa yli tonnin työllään tienattua eläkettä, oli suomalainen tai paluumuuttaja.
Siitäkin sen huomaa, kun paluumuuttajan aikuiset lapset tulee vanhempiaan moikkaamaan he ovat niin sipissä, että vanhempien on maksettava niille kyytiraha ja vielä antaa lähtiäisiksi taskurahaa.
Moni pummaaja käväisee kyllä jopa Meksikossa asti lomailemassa ja rahaa riittää...
Aikoinaan kun syrjäkylän köyhät lähtivät Ruotsiin tienaamaan, me kotimaahan jääneet kadehdittiin heitä.
Nyt kun he muuttavat Suomeen paremman eläkkeen toivossa katsomme heitä pitkään.
Eikös se työ tuottanutkaan hedelmää joka oli kaikkien huulilla, kun tultiin kesälomalle suomeen hienolla asuntoautolla ja miljoonaomaisuus oli hankittu, kehuttiin.
Jälkeenpäin paljastui, että kaikki ostettiin velaksi.
Taloa maksetaan 60 vuotta ja muita pankkilainoja pikkuhiljaa.
Eräälläkin naapurilla joka oli työskennellyt Ruotsissa 10 vuotta oli velkaa 5,5 miljoonaa. Tämä lipsahti ryyppyköörissä kesälomareissulla joka meni suurelta osin hapanta maistellessa.
Ainut tuliainen oli muutama pakka voita joka naapurimaassa oli halvempaa kuin Suomessa.- Anonyymi
Kuin olet saanu pidettyä sisällä tuon kauhean katkeran kateuden vuosikymmeniä.
Olet varmaan eläny riskirajoilla että pää räjähtää.Sie olet näköjään kateellinen vellihousu kun et ole uskaltanut lähteä äidin helmoista töihin Ruotsiin.Mehän ei haluttu yhteiskunnalta ilmasta rahaa vaan me lähimmästä töihin.Sie täällä varmasti olit työttömänä hait luukulta ns.yhteiskunnan elättinä ilmasta rahaa.
- Anonyymi
Hyvin harva paluumuuttaja tuo tullessaan omaisuutta jolla voi elättää perheen.
Rajan takana oli helppo elää tukiaisilla, mutta siitä ei puhuttu ääneen Suomen matkalla.
Ne Volvotkin loppuivat aikanaan eikä ollut enään sen jälkeen muuta kulkuneuvoa kuin polkupyörä.
Vihaksi pistää se ainainen kehuminen saavutuksista, kun silti huudetaan takuueläkkeen perään joka on tarkoitettu vain vähätuloisille köyhille. - Anonyymi
Olen tehnyt työni Suomessa enkä saa penniäkään takuueläkettä.
Ehkä, jos olisin ollut Ruotsissa saisin jonkun satasen.- Anonyymi
No sä saat työeläkkeen kun olet töissäkin ollut.
- Anonyymi
Takuueläke pitäisi poistaa Suomessakin koska sen saa vaikka ei olisi ollut koskaan työelämässä
- Anonyymi
älä muuta sano joku voinu olla pikku palkala töissä vuosikymmeniä niin netto eläke on sillä sama tai jopa huonompi ko takuu eläkkeen saajala joka on ollu koko ikänsä työttömänä
- Anonyymi
Tässä se taas nähtiin kuinka työeläkeläisiä kohdellaan Suomessa. Politiikan jättiläiset tienasivat itselleen ääniä keksiessään takuueläkkeen.
Monet työttömät saavat ison eläkkeen, kun lasketaan kaikki asumistuesta alkaen pottiin.
Tämän mukaan Suomessa ei köyhiä pitäisi olla nykyään, mutta silti leipäjonoissa on pitkät jonot. Miten se on mahdollista. - Anonyymi
Suomalaisilta, Ruotsissa työskennelleiltä, 20 000 vireää, likaisissa ja raskaissa töissä, valimoissa, tehtailla jne., työskennelleiltä, on rakas naapuri, Ruotsin valtio, leikannut takuueläkkeen kokonaan. Joiltakin, jopa useita satoja euroja.
Tuleeko heille vielä lisäleikkauksia?
Ruotsi ei tukenut suomalaisia maahanmuuttajia millään tavalla, siinä vaiheessa, kun he muuttivat maahan, ei neulaa eikä naskalia ollut kenellekään tarjolla, eikä heitä ohjattu asioissa millään tavalla.
Ja Suomen EU- mepit, eikä Suomen valtio nousseet puolustamaan kansalaisiaan.
Nyt kun Natosta on kyse, Ruotsi on vain kauhean rakas ja tärkeä naapuri.
Ja ruotsalaiset tappoivat korona-aikaan yli 10 000 suomalaista siirtolaisvanhusta koronaan, yrittämättä edes lainkaan hoitaa heitä terveeksi.
Sonja Aspisen, sairaanhoitajan haastattelu löytyy netistä:
“Ruotsissa iäkkäiden koronapotilaiden kuolemia on joudutettu morfiinilla" – Sairaanhoitaja Sonja Aspinen kertoo järkyttävistä kokemuksistaan.
Hallitus on nyt hyökkäämässä eläkeläisten kimppuun.
Rahan tarve on suuri, kun pitää keskittyä Ukrainan kansan aseistamiseen ja elättämiseen ja huolehtimiseen ja Ukrainan jälleenrakentamiseen.
Ja samaan aikaan Suomen Pressa, Stubb ja Hallituksen ministerit ja ja myös koko Suomen ylin Valtiovalta, kaikki ne haluavat olla NATON kunkkuja.
Siksi kaikilta suomalaisilta, ja varsinkin tyhjätaskuilta, halutaan riistää rahat ja repiä vielä taskun pohjakin kappaleiksi.
Epäillään, että jo sormiaan imeskelevät köyhät eläkeläisetkin pärjäävät aivan liian hyvin, niin että heiltäkin on varaa ottaa rahaa ukrainalaisten elättämiseen, ja NATO- HERROJEN viihdyttämiseen.
Epäillään, että köyhät eläkeläiset elävät liian leveästi, ylisuurissa vuokra tai omissa kämpissään, ja että venesuoja riittäisi aivan hyvin heidän asunnokseen, ja parasetamoli purkki ja linimentti heidän lääkkeiksiin.
Pienituloinenkaan, saman katon alla oleskeleva ja leipäänsä jyrsivä eläkeläispariskunta, kummallakin esim. takuueläke, tai vain pieni työeläke, ei saa asumistukea juuri ollenkaan.
Sen voi todeta laittamalla esim. kaksi takuueläkettä kelan eläkeläisten asumistukilaskuriin vain huomatakseen, ei saa monia satasia.
Turhaa on kadehtia.
Ja kaksi kansaneläkettä saavaa menettää osan kansaneläkkeestään.
Puolison kanssa kimppaeläminen vähentää ja syö kansaneläkkeestä osan.
Niin että silleen.
Asian voi siis varmistaa KELAN sivuilta.
Ja ulkomailla kirjoilla olo vuodet vähentävät myös kansaneläkettä. Silloin henkilö kuuluu oleskelumaan eläkejärjestelmän piiriin.
Niiltä vuosilta KELA ei maksa kansaneläkettä.
Yksin asuva eläkeläinen saa asumistukea, mutta ei sitäkään ole aihetta kadehtia. - Anonyymi
Kyllä tukiaisten maksu on mennyt yli ymmärryksen.
Maailma opetti vielä -90 luvullakin elämään säästeliäästi.
Pahimpana aikana tein jopa neljää työtä, jotta pystyin asumaan omassa talossa.
En saanut mitään avustuksia. Kesät kului marjoja kerätessä myyntiin. Toukokuun lopulla alkoi korvasienien aika joka tuotti 2000-3000 tuhatta markkaa.
Koko kesän tuotto sienistä ja marjoista noin 5000 tuhatta.
Pakaste täynnä kalaa ja salakaadettua hirvenlihaa. Potut omasta maasta.
Sossusta en saanut penniäkään. - Anonyymi
Mulle tulee joka vuosi oranssi kirje Ruotsista,siinä kerrotaan että miten paljon tulen saamaan "työeläkettä"kun eläke koittaa,ensi vuonna jo!muuten ihan ok mutta Suomi verottaa sitäkin!?se jos mikä on lainvastaista!
- Anonyymi
Voi noita kaiken maailman raukkamaisia ja ilkeitä paskakirjoituksia. ja vielä sellaisilta, jotka eivät ole muuta kuin hakeneet falumakkaraa Ruotsin kaupoista. Menkää Etelä-Ruotsiin siirtolaisiksi niin tiedätte, minkälaista on olla siirtolaisena, ja menkää sinne nälkäpakolaisina ja rahattomina , niin tiedätte vielä enemmän, äidin ja isän naamanrepijä lellipojat ja tyttäret.
- Anonyymi
Hallitus hyökkää nyt ulkomailla olevien suomalaisten kansaneläkkeiden kimppuun.
Luulee saavansa siitä säästöjä, vaikka ei saa tippaakaan.
Hallitus hankaloittaa vain ulkomailla asuvien pieneläkeläisten asiaa.
Miksi hallitus ei hyökännyt rikkaiden ulkomailla oleskelevien kimppuun, tai Suomessa olevien suureläkkeitä saavien kimppuun?
Ja miten on ulkomaille maksettavien, kausituöntekijöiden perheille ohjatut sosiaaliavustukset, lapsilisät ym?
Ovatko ne tärkeämmät jättää leikkauksien ulkopuolelle kuin oman maan lapsiin, nuoriin, eläkeläisiin ja työntekijöihin kohdistuvat, moninkertaiset leikkaukset?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845