Biologian ehdoton ykkösasia on LISÄÄNTYMINEN. Tuhannen miljoonaa vuotta se on tapahtunut myös SUVULLISESTI. Evoluution tuoma lajien ryöppy alkoi noin viisisataa miljoonaa vuotta sitten.
Sukupuolielimet eivät toimi vain toisen sukupuolen SYNNYTYSELIMINÄ vaan molempien sukupuolien SIITTÄMISELIMINÄ. Molemmista syistä niillä on keskeinen sija biologiassa.
Sukupuolielimet ovat myös kehittyneet siitostapahtumaa tukeviksi ja siittämishalua herättäviksi. On syntynyt yhteisessä evoluutiossa vastaavasti niiden vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, kokemus KAUNEUDESTA ja KIIHOTTAVUUDESTA, mitkä johtavat suurempaan haluun siittämistapahtumaan.
Lienee selvää, että jos ei tunne kauneusaistimusta eikä kiihottumista, tällaiset yksilöt eivät juurikaan saa jälkeläisiä, joten myöskään geenimuunnelmat, jotka aiheuttavat laimentunutta seksikäyttäytymistä, poistuvat pian populaatiosta.
Kun olen tuonut esiin tieteellistä näkemystä, että naisen vittu aiheuttaa miehessä erityisen suuren kauneusaistimuksen, joka tukee halua paritteluun, vastaus on ollut jyrkkä ei.
Vaikka mikä naiskauneuden seikka hyväksytään, mutta vitun kauneutta ei. Uskomattomin vastaväite on ollut, että vitun kauneus on samaa luokkaa kuin jonkin sisäelimen. Tässähän ei ole mitään järkeä. Siksi olen tuonut asiaa esiin usein, tosin erittäin vähäisin tuloksin.
Kun olen puhunut vitun aiheuttamasta kauneudenelämyksestä, yleisin väite on, että olisin seksiriippuvainen. Miksi samat piirit eivät puhu, kristalliriippuvuudesta, kun ihminen kiertelee kaupasta ja huutokaupasta toiseen ostamassa kristalliesineitä?
Siitäkö, että seksi aiheuttaa joillekin ongelmallista mielenmyllerrystä, mutta kristalliesineet eivät. 🌹👀
Seksiriippuvainen?
6
73
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus. Just toissa päivänä tuli elokuva vitosella noista geenijutuista se oli tositapahtumiin perustuva nimekkään lääkärin juttu. Tanskassa tapahtunut naisia joilta poistettiin mahdollisuus synnyttää.
Joskus kuullut että vittu on viiden lapsen äidillä, mut sana jota viljellään ihan huomaamatta. Ihminen ei ole edes ainoa eläin, joka nauttii seksistä ihan seksin vuoksi, ilman lisääntymistarpeita.
Seksi on syntynyt evoluution mukana, ja sen funktio on ollut lisääntyminen, mutta se on saanut myös sivufunktioita. 🌹👀
- Anonyymi
Kontulalaisissa on paljonkin kontuloita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861749Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171101Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981066Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79962- 92819
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151798Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs51710- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671