Tämän päivän aihe on aika.
Tuolla toisella puolen aikaa ei ole, joten he voivat olla 24H meidän kanssa.
Aika on sanotaan vaikka soikio. Mikään ei ala tai lopu yhtäkkiä, vaan kiepumme soikiota.
Ihastumiset tulee sykleissä, mikä on tuon soikion kiertorata. Et ihastu useaan vain yhteen kerrallaan ja tuo ihastus kestää soikion kierron verran. Sitten se on ohi ja uuden on aika tulla mukaan.
Eli onko tarkoitus, että meillä on kumppaneita joka ajanjaksolle?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eri kumppaneita joka vuorokaudelle? Huh.
Kuten tuolla joku kirjoittikin, niin 10 vuoden jaksoissa noin.
Missä kohtaa historiaa ihminen edes kiinnostui laskemaan sekuntteja. Oli vain vuodenajat ja aika katsottiin auringosta.
Teollisustimen aikakaudella.
Jos pidättää hengitystä se aika tuntuu pitkältä, vaikka se on sama aika kun hengittäessä. Eli aika voisi olla myös tunne. Ja kun aika katsotaan auringosta, siihen mukaan tulee ilmansuunnat. Eli se voisi olla pohjoinen, itä, etelä, länsi ja väli ilmansuunnat.
Jos me eläisimme tunteelle, ei meille olisi merkitystä minkä ikäisiä olemme. Nyt me elämme ajalle mikä kertoo meillä koska on nälkä. ja paljon muuta.
Näyttäisi että on alkanut 4000-2000 vuotta ennen ajanlaskua.
Vaikka eihän se ole ennen ajanlaskua kun silloin jo laskettiin aikaa. En tiedä miksi sitä sanotaan noin koska sen pitäisi olla eKr. ja jKr.
Jokatapauksessa se on ihmisen keksimää. Muilla ei ole aikaa.
Niin ja nyt mietittynä se näyttäisi olevan tunteen eli ja uskonnon pois pyyhkimistä maailmasta.
Ympyrät sulkeutuvat pian. Muistakaa lgbt-röykkiön lapsia.