Hei
Onko joku päässyt työpaikkansa kiusaajista eroon tämän kirjan opeilla?
Jo riittää: irti kiusaamisesta ja kiusaajista
22
952
Vastaukset 22
- Anonyymi
Onko siinä varsi vai miten sillä lyödään vastapalloon?
Outoa muuten että jossain kiusaaminen on mahdollista. Sehännei ole ollenkaan minkään yrityksen tuloksen kannalta hyvä asia. Kiusaajat heikentävät tulosta.- Anonyymi
Kiusaamistilastojen kärkipaikat menevät aina julkiselle sektorille, jossa tulosta ei tehdä tai sillä ei ole käytönnön merkitystä paikallistason johdolle, jonka kuuluisi huolehtia asiallisista työoloista.
Johtajat ja päälliköt puhelevat omille pomoilleen, huolellisesti artikuloiden, "motivoituneesta" ja "ammattitaitoisesta" henkilöstöstään. Nämä pikku- ja välisarjapomot karttavat viimeiseen saakka sen myöntämistä, että heidän alaisuudessaan tapahtuu kaikenlaista. Ihmiset joutuvat pelkäämään työpaikallaan. Todennäköisesti he eivät tiedä tai uskalla ajatella, kuinka suuri osa sairauspoissaoloista johtuu työpaikkakiusaamisesta. Monet pikkupomot käyvät töissä ajamassa omaa ja kavereiden etuja, joka onnistuu parhaiten jonkun tai joidenkin kustannuksella. Luurankoja on kaapissa niin paljon, että pienienkään epäkohtien esiintuomista ei sallita.
- Anonyymi
Itse pääsen työpaikan paskasta eroon ainoastaan sairaslomilla.
- Anonyymi
Minä irtisanouduin. Eihän luonnevikaiset paskat voi parantua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä irtisanouduin. Eihän luonnevikaiset paskat voi parantua.
Työelämä on täynnä kusipäitä aina duunareista johtajiin saakka, kerran sellaiseen paskasakkiin jouduttuaan on mielummin seuraavissa YT:ssä lähtijänä ja työttömänä kuin vastenmielisessä seurassa jokaikinen päivä.
YT:ssä muuten laitetaan aina pihalle se hiljainen ja paras aines ja mulkut jäävät mustamaalaamaan taas seuraavia mukavia heppuja kunnes tulee YT:t taas uudestaan, näin se menee... ja on nähty monta kertaa käytännössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä irtisanouduin. Eihän luonnevikaiset paskat voi parantua.
Olen tehnyt saman. Olkoon kallut keskenään
- Anonyymi
Samalla mitalla takaisin. Ei siihen muu tehoa.
- Anonyymi
^ Jos vastassa on narsisti, ei ole muuta keinoa kuin etsiä ulko-ovi ja häipyä! Mikään inttäminen tai tappelu ei auta, häpäiset vain itsesi.
- Anonyymi
Naulan kantaan.
- Anonyymi
Niitähän on joka työpaikka täynnä. Mulkqvistien paratiisi Suomi
- Anonyymi
Juuri noin otin loparit yhden narsistin takia aivan uskomaton tyyppi eikä työnantaja tehnyt asialle mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin otin loparit yhden narsistin takia aivan uskomaton tyyppi eikä työnantaja tehnyt asialle mitään
Uskomatonta, että suurin osa ihmisistä ei tajua narsismista mitään. Työkaverit ovat hipihiljaa ja pomokaan ei ”uskalla” nostaa kissaa pöydälle.
Pitäkää tilillä sen verran säästöjä, että voitte irtisanoutua, vaikka uutta työtä ei olisikaan tiedossa. Onhan oma terveys ja henkinen hyvinvointi tärkeämpää kuin ”hullujen huoneella” työskentely! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta, että suurin osa ihmisistä ei tajua narsismista mitään. Työkaverit ovat hipihiljaa ja pomokaan ei ”uskalla” nostaa kissaa pöydälle.
Pitäkää tilillä sen verran säästöjä, että voitte irtisanoutua, vaikka uutta työtä ei olisikaan tiedossa. Onhan oma terveys ja henkinen hyvinvointi tärkeämpää kuin ”hullujen huoneella” työskentely!Lue: Kivra
- Anonyymi
Kyllä pirun narsistitkin kuriin on saatava. Eivät ole mitään Jumalia paitsi itsensä mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pirun narsistitkin kuriin on saatava. Eivät ole mitään Jumalia paitsi itsensä mielestä.
Juu nikkeliä nuppiin niin tehoaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu nikkeliä nuppiin niin tehoaa.
EDUSKUNNAN TULEE tehdä työturvallisuus laki, joka koskee työrauhaa ja työpaikkakiusaamista. Rikosnimike työrauhan rikkomislaki joka kohdentuu toisen ihmisen terveyteen ja henkeen. Tehdä työpaikkakiusaamisesta rikoksenalaiseksi teoksi. Työpaikkakiusaajille joko vankeutta tai korvaamaan kiusatulle aiheutuneet kulut. Rikosuhrimaksu valtiolle tai kiusatulle. Kiusaaminen tulee kalliiksi Suomalaiselle yhteiskunnalle. Kiusatun elämä saattaa päättyä kiusatun ihmisen kuolemaan oman käden kautta. Tiedän erään tapauksen, eräs naislääkärille kävi näin, hän joutui gollegansa ajojahdin kohteeksi. Lääkäri teki itsemurhan. Ei kannata mennä lataamaan nikkeliä kenellekään, vaan saada työpaikkakiusaajat vastaamaan huudoistaan oikeuden eteen. TUKKA POIS JA LINNAA! Vanha sanonta! T. PML
- Anonyymi
tjaahas. Vaikeata sitä on itseänsä muuttaa vaikka kuinka monta valistusopasta lukee.
- Anonyymi
Mitkään kirjalliset, ammattiauttajien tai konsulttien opit eivät auta, kun vastassa on mt-tapauksia. Niitähän persoonallisuushäiriöiset väkivallan harrastajat ovat. Tuollaiset opukset hyödyttävät vain kustantajaa, ehkä hieman jää myös kirjoittajalle.
- Anonyymi
Siirsin työpailan kiusaajan toisiin tehtäviin ja tilanne rauhottui. Toisessa työpaikassa tämä kiusaaja jatkoi sairasta käytöstä esimiestä kohtaan joka siisrrisi tämän sairaan takaisin osastolleni. Tilanne oli todella sairas. Onneksi pääsin eroon mielisairaasta ja häivyin ja jälkipyykki oli kuulema rumaa.
- Anonyymi
Miten olette välttäneet karenssin kun olette irtisanoutuneet?
- Anonyymi
Ei mitenkään
- Anonyymi
Mene saikulle ja ole jatkuvasti saikulla aina niin kauan kunnes firma potkii ulos tuotannollisista syistä. Miksi välittäisit firmasta kun sekään ei välitä sinun mielenterveydestässi pätkän vertaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397