Olen havainnut, että lähes poikkeuksetta länsimaiset filosofit ovat olleet epäliikunnallisia ja heikkokuntoisia laahustajia, vaikka fysiologiset todisteet puhuvat tätä nuivaa asennetta vastaan vahvasti. Nimittäin kuntoliikunta oikein harjoitettuna lisää mielenvirkeyttä ja saa veren kiertämään aivoissa ja on siten omiaan lisäämään ja aktivoimaan aivotoimintaa myös ajattelun kannalta positiivisessa mielessä. Jos jatkuvasti harjoitettu peruskuntoliikunta auttaa selkiyttämään ajatuksia, niin onko siihen käytetty pieni aika sitten pelkkää ajanhukkaa?
Taas aasialaisessa kulttuuripiirissä voimme havaita, että heillä on tällaisia kamppailulajeja (judo, karate jne.), joissa yhdistyy filosofia (tai elämänasenne) ja kuntoliikunta. Itämaisen filosofian yksi ymmärtämisen edellytys voi olla myös sen fyysisyys. Aasialainen filosofi hallitsee myös kehonsa ja sitä kautta mielenhallinta saavuttaa aivan toisenlaisen luonteen. Länsimaissa taas liikunta ja ajattelu ovat aivan kaksi eri asiaa ja jos joku kehtaisi väittää, että jonkin ajatuksen ymmärtäminen vaatii tiettyä kehollista herkkyyttä, niin tällaista ihmistä alettaisiin kutsua jonkin sortin hurahtaneeksi tapaukseksi.
Liikunta vaatii hyvää itsetuntoa ja se kehittää aina myös itsetuntoa, koska liikuntaa ei yksinkertaisesti voi harjoittaa ilman hyvää itsetuntoa. Länsimaisessa filosofiassa on hyvinkin masentunut ilmapiiri, joka on varmasti yksi syy minkä takia filosofit eivät ole edes määritelleet omaa (pragmaattista) suhdettansa omaan kehoonsa. Voitteko kuvitella Wittgensteinin harjoittamassa jotain joukkueurheilua? Miten voi sovittaa yhteen Wittgensteinin filosofian ymmärtämisen ja kuntourheilun? Jotenkin tuntuu melkeinpä siltä, että parhaiten tällaista filosofiaa saattaisi ymmärtää pyörätuolissa istuva vammainen.
Jos ajatellaan, että jollain filosofisella asenteella on myös havaittavia vaikutuksia yksilön kehon yleiskuntoon, jolla taas on vaikutuksia mielen virkeyteen jne., niin eikö myös liikunta ole osa elämänasennetta, siis filosofiaa? Eli tiettyjen filosofioiden ympärillä parveilevat ihmiset ja heidän ulkoinen olemuksensa kertoo jotain kyseisen filosofian asenteesta kehoon ja sen terveyden ylläpitoon?
Taas aasialaisessa kulttuuripiirissä voimme havaita, että heillä on tällaisia kamppailulajeja (judo, karate jne.), joissa yhdistyy filosofia (tai elämänasenne) ja kuntoliikunta. Itämaisen filosofian yksi ymmärtämisen edellytys voi olla myös sen fyysisyys. Aasialainen filosofi hallitsee myös kehonsa ja sitä kautta mielenhallinta saavuttaa aivan toisenlaisen luonteen. Länsimaissa taas liikunta ja ajattelu ovat aivan kaksi eri asiaa ja jos joku kehtaisi väittää, että jonkin ajatuksen ymmärtäminen vaatii tiettyä kehollista herkkyyttä, niin tällaista ihmistä alettaisiin kutsua jonkin sortin hurahtaneeksi tapaukseksi.
Liikunta vaatii hyvää itsetuntoa ja se kehittää aina myös itsetuntoa, koska liikuntaa ei yksinkertaisesti voi harjoittaa ilman hyvää itsetuntoa. Länsimaisessa filosofiassa on hyvinkin masentunut ilmapiiri, joka on varmasti yksi syy minkä takia filosofit eivät ole edes määritelleet omaa (pragmaattista) suhdettansa omaan kehoonsa. Voitteko kuvitella Wittgensteinin harjoittamassa jotain joukkueurheilua? Miten voi sovittaa yhteen Wittgensteinin filosofian ymmärtämisen ja kuntourheilun? Jotenkin tuntuu melkeinpä siltä, että parhaiten tällaista filosofiaa saattaisi ymmärtää pyörätuolissa istuva vammainen.
Jos ajatellaan, että jollain filosofisella asenteella on myös havaittavia vaikutuksia yksilön kehon yleiskuntoon, jolla taas on vaikutuksia mielen virkeyteen jne., niin eikö myös liikunta ole osa elämänasennetta, siis filosofiaa? Eli tiettyjen filosofioiden ympärillä parveilevat ihmiset ja heidän ulkoinen olemuksensa kertoo jotain kyseisen filosofian asenteesta kehoon ja sen terveyden ylläpitoon?
Vastaukset 10
Vanhimmat
>> Liikunta vaatii hyvää itsetuntoa ja se kehittää aina myös itsetuntoa, koska liikuntaa ei yksinkertaisesti voi harjoittaa ilman hyvää itsetuntoa
?????????? Itsetunto? Ja logiikka: mikä seuraa mistä?
>> Länsimaisessa filosofiassa on hyvinkin masentunut ilmapiiri, joka on varmasti yksi syy minkä takia filosofit eivät ole edes määritelleet omaa (pragmaattista) suhdettansa omaan kehoonsa
Kriittisyys toisaalta ja suorittaminen toisaalta. Ollakseen kriittinen täytyy sanoa ei suorittamiselle. Tämä valinta mahdollisesti määrää myös pessimismin ja optimismin suhdetta.
>> Voitteko kuvitella Wittgensteinin harjoittamassa jotain joukkueurheilua?
No kävisikö ensimmäinen maailmansota joukkueurheilusta? Vai oliko se W:lle korostunut yksilösuoritus?
>> Miten voi sovittaa yhteen Wittgensteinin filosofian ymmärtämisen ja kuntourheilun? Jotenkin tuntuu melkeinpä siltä, että parhaiten tällaista filosofiaa saattaisi ymmärtää pyörätuolissa istuva vammainen
Wittgenstein tässä on mahdollisimman huono esimerkki. Hänen filosofinen sanomansa on nimittäin juuri se, että ajattelu ja kieli (jotka ovat periaatteessa sama asia) ovat nimenomaan osa elämänmuotoa ja toimintaa, eikä niitä voi eristää "filosofiseksi" todellisuudeksi.
Kyllä se itsetuntojuttu oli ihan looginen, piirrä vaikka totuustaulukko. Miten voisi omaa kehoansa kunnioittaa, jos ei kunnioita edes omaa sieluansa? Kuinka usein masennuspotilaat harrastavat liikuntaa (eikä tarvitse mainita sitä yhtä ja ainoata poikkeusryhmää)?
>> Kriittisyys toisaalta ja suorittaminen toisaalta. Ollakseen kriittinen täytyy sanoa ei suorittamiselle. Tämä valinta mahdollisesti määrää myös pessimismin ja optimismin suhdetta.
Siis mitä? Ei suorittamiselle? Miksi ei voisi harrastaa liikuntaa ja siten huolehtia kehostansa ja sitä kautta myös mielestänsä? Eikös se kaava mene niin, että terve mieli terveessä ruumissa?
>> No kävisikö ensimmäinen maailmansota joukkueurheilusta? Vai oliko se W:lle korostunut yksilösuoritus?
Ei käy. Varmaan itsekin tajuat, että sodalla ei nyt ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Kuuntele vaikka valmentajia kuinka he kauhistelevat armeijan "kuntoilua", siis sitä kuinka se on haitallista ihmisen terveydelle. Tuo joukkueurheilu nyt ei minuakaan varsinaisesti kiinnosta, mutta ei se kuitenkaan välttämättä ole pahakaan asia. Lähinnä oli mielessä tuo itämainen tapa hallita kehoansa täydellisesti ja sitä kautta saavuttaa myös jotain henkistä. En siis juurikaan arvosta sellaista jääkiekko yms. urheilun henkeä, koska sillä nyt ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa.
>> Wittgenstein tässä on mahdollisimman huono esimerkki. Hänen filosofinen sanomansa on nimittäin juuri se, että ajattelu ja kieli (jotka ovat periaatteessa sama asia) ovat nimenomaan osa elämänmuotoa ja toimintaa, eikä niitä voi eristää "filosofiseksi" todellisuudeksi.
En minä täysin sisällöllisesti W:n filosofiaan puuttunutkaan, vaan totesin, että se ei näyttäisi ulkoisesti kannustavan urheiluun, joka taas vaatii jonkinlaista itsetuntoa. En siis kiistä W:n saavutuksia tai tarkastele jotain hänen esittämäänsä ajatusta. En oikeasti tiedä, mutta epäilen, että W ei ollut erityisen urheilullinen ihminen. Eikö ihminen sitten välttämättä elä kuten opettaa?
Ja vielä lainaus itseltäni:
>> Jos ajatellaan, että jollain filosofisella asenteella on myös havaittavia vaikutuksia yksilön kehon yleiskuntoon, jolla taas on vaikutuksia mielen virkeyteen jne., niin eikö myös liikunta ole osa elämänasennetta, siis filosofiaa? Eli tiettyjen filosofioiden ympärillä parveilevat ihmiset ja heidän ulkoinen olemuksensa kertoo jotain kyseisen filosofian asenteesta kehoon ja sen terveyden ylläpitoon?
Missä ovat näytöt siitä että hyvä yleiskunto tuottaisi laadukasta filosofiaa? Terhakat jumpparitko loistavat asiantuntemuksellaan tieto-opillisissa tai moraalifilosofisissa kysymyksissä? Urheilijoita on maa pullollaan, filosofeista ei siis ole puutetta?
Epäilemättä fyysisellä ja henkisellä on yhteytensä, niin myös tunteilla ja tiedollisella ajattelulla. En vain oikein usko siihen että fyysisen puolen paisuttamisesta seuraisi hengen kasvua. Tuottavatko kaukoidän kulttuureissa ruumiilliset harjoitukset filosofiaa? Vai kytkeytyvätkö siellä ajatukset, asenteet, tunteet ja fyysiset tunnot vain toisella tavalla toisiinsa kuin länsimaissa? Kytkentäkaistan leveys ei kuitenkaan takaa mitään informaation sisällöstä.
Oletko siis sitä mieltä, että filosofin ei nimenomaan pitäisi missään tapauksessa olla uhreilullinen, koska siitä seuraa välittömästi filosofisen ajattelun laadun huonontuminen?
Itämaisessa ajattelussahan fyysisyys ja henkisyys ovat toisistaan erottamattomia asioita. Ei kai kukaan kuitenkaan väitä, etteikö huonokuntoinenkin voisi olla loistava filosofi. Mutta jos ajatellaan, että fysiologinen tila kertoo myös jotain henkisestä tilasta, niin sitten asia on monimutkaisempi.
>> Kytkentäkaistan leveys ei kuitenkaan takaa mitään informaation sisällöstä.
Jos on fyysisesti hyvä olo, niin silloinko ei synny filosofiaa? Pitääkö välttämättä olla pahaolo, jotta voisi filosofoida? Toisaalta eikö asian voi ymmärtää niin, että parempi alusta antaa paremmat mahdollisuudet ponnistaa? Enkä tosiaankaan ole sanomassa, että filosofin olisi hyvä olla huippu-urheilija, totean vain, että urheilulla voi olla hyvä vaikutus ajattelun selkeyteen, jos vain henki on tarpeeksi optimistinen.
kyllä minä ainakin tunnen akateemisia ihmisiä, jotka ovat aktiivisia (amatööri) urheilijoita ja jotka ovat ihan päteviä omalla alallansa.
>> Oletko siis sitä mieltä, että filosofin ei nimenomaan pitäisi missään tapauksessa olla urheilullinen, koska siitä seuraa välittömästi filosofisen ajattelun laadun huonontuminen
Oikeastaan se mihin en usko on että hyvästä fyysisestä kunnosta seuraisi tiedollisesti hyvää ajattelua. Jos näin olisi asia olisi jokaisen nähtävillä. Kunnonkohentajia on niin pilvin pimein.
Tarkennan hieman aiemmin sanomaani. Kriittisyys toisaalta ja suorittaminen toisaalta. Nämä ovat nähdäkseni ajatusliikkeitä aivan eri suuntiin. Filosofia edellyttää lähtökohtien kyseenalaistamista ja - wittgensteinilaisittain ilmaistuna - kysymysmerkkien asettamista tarpeeksi syvälle. Filosofiassa ei voi lähteä liikkeelle käsitteistä, joilla on jo annettu sisältö. Kaikki suorittava ajatustyö on periaatteessa ihan eriluonteista. Se edellyttää annettuja lähtökohtia ja jo luotuja sääntöjä. Ollakseen kriittinen täytyy sanoa ei suorittamiselle. Tämä valinta mahdollisesti määrää myös pessimismin ja optimismin suhdetta.
Fyysisen ja psyykkisen suhde on olemassa. Se ei vain tule kuvatuksi, jos esitetään, että jokin p-yleiskäsite näissä yhteyksissä johtaisi johonkin q-yleiskäsitteeseen. Ei ole esim. mieltä väittää, että länsimaiselle filosofialle olisi ominaista masentuneisuus, ja että tämä johtuisi siitä että länsimainen filosofia ei nouse terveen fysiikan pohjalta.
Se, mitä ehkä voitaisiin väittää on, että länsimaiselle ajattelulle ovat ominaisia lähtökohtaisissa käsitteistöissä aika ajoin tapahtuvat paradigmaattiset vallankumoukset. On ajateltavissa, että länsimaiseen ajatteluun kuuluu sekä kriittisyydestä seuraava epäsuorittavuus (joka ehkä väärin tulkitaan = masennus) että filosofis-tiedollinen ajattelun eriytyminen omaksi "hengenviljelyn" alueekseen. Seuraukset tällaisesta länsimaisen ajatteluperinteen omalaatuisuudesta nähdään sitten esim. siinä että luonnonlait ja niiden teknologinen soveltaminen on otettu haltuun nimenomaan lännessä.
Freudilaisittain katsoen masennus ei tietenkään voi olla minkään ajattelun motiivi tai lähtökohta. Tältä kantilta kriittisyyden voisi yhdistää pikemminkin jonkinlaiseen teoriapainotteiseen elämänkielteisyyteen kuin lamauttavaan masennukseen. Fyysisen ja psyykkisen suhteeseen masennus kuuluu kuitenkin siinä vaiheessa, jolloin jokin paradigmaattisia lähtökohtia ravistellut ajatustyö on tullut tehdyksi. Esimerkiksi niin Messias-oratorion säveltäjä kuin suhteellisuusteorian keksijä tulivat fyysisesti hyvinkin sairaiksi ponnistelujensa jälkeen. Masennus kuuluu kuvaan luomistyön jälkitautina - myös normaalitapauksissa, ei vain maanis-depressiivisten nerojen kohdalla. Myös poikkeuksellisen vahvoja elämyksiä kokemaan joutuneet ihmiset ovat vaarassa sairastua masennukseen, esimerkiksi kuussa käyneet astronautit.
Kaiken kaikkiaan: yksinkertainen julistus "terve sielu terveessä ruumiissa" - se ei ainakaan minulle kerro oikeastaan mitään.
Lukemistani tänä vuonna kirjoitetuista kirjoituksista "Filosofia ja liikunta" on paras.
Jos ihmisellä on yhtenäinen ja onnistunut maailmankatsomus, niin silloin siihen kuuluvat ehdottomasti myös näkemykset terveellisistä elämäntavoista ja menestykseen johtavasta elämästä. Filosofi ei ole onnistunut, jos hän ei ole ymmärtänyt terveellisten elämäntapojen merkitystä.
Kannattaa tutustua Lauri Pihkalan tuotantoon.
Jos ihnminen on jollain alalla heikko tai sairaalloinen, hän voi kompensoida tätä pätemällä toisella elämän alalla. Tämä pätee jopa fysiologiaan: sokeille voi kehittyä muut aistit huippunsa. Entäpä tiedollisen ja fyysisen suhde? Jos ihminen tuntee olevansa heikko fyysisessä suorituksessa, hän voi kompensoida tätä, tai jättää sen omaan arvoonsa kokonaan, keskittymällä henkisiin suoritteisiin. Ja toisin päin: ihminen jonka henkinen kapasiteetti on ilmeisen rajoittunut, voi löytää fyysisestä suoritteesta itselleen kotoisan hiekkalaatikon askarrella.
Ihmisen ei siis kannata pelata peliä, jossa tappion riski on korkea. Kuka olisi sitten hyvä molemmilla puolilla? Ilmiselvää on, että filosofin ei tarvitse olla huippu-urheilija, mutta huomaan, että olen saanut monesti hedelmällisiä ajatuksia (vaikka en virallinen filosofi olekaan) esim. töihin pyöräillesäni tai muuten vain lenkillä - ylityökorvasausta ei ole maksettu.
Jutussa on ihan varmasti jonkin verran perää, mutta liioitteluakin. En tiedä, ovatko filosofit yleisesti olleet "heikkokuntoisia laahustajia", varmaan monet, tuskin kaikki. Ehkä kukaan ei ole ollut superkuntoinen atleetti. "Masentuntunut ilmapiiri" ehkä kuvaa länsimaista filosofiaa.
Mutta kun Wittgenstein nyt on ollut esimerkkinä, niin hän ainakin teki säännöllisesti pitkiä kävelylenkkejä Cambridgen opetusvuosien aikana. Soutua hän ei ilmeisesti harrastanut, vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus. Mutta hän etsi aktiivisesti vastapainoa ponnistelevalle ajatustyölle esim. kirjallisuudesta ja elokuvista (eikä ollut edes kovin vakioiva). Oletan, että jos 30-40-luvuilla olisi ollut nykyisenkaltaisia kuntosaleja, hän olisi ehkä käyttänyt niitä.
Joukkueurheilua en minäkään olisi voinut kuvitella hänen harrastavan, koska hän valikoi seuransa hyvin tarkkaan ja esim. jalkapalloilijat eivät taida olla välkyimmästä päästä. Jos hän olisi elänyt nykypäivän Suomessa, hän olisi voinut ehkä esim. käydä iltarasteilla tai harrastaa melontaa, teoriassa.
Kaikki tämä jossittelu perustuu siihen, että olen vasta lukenut hänen elämänkertaansa.
Tämä on kertomuksen muodossa oleva maalaus. Tämä ei ole esitys siitä, mitä vaaditaan, jotta eläisi Korkeamman tahdon mukaista elämää, vaan tämä on kertomus tulevaisuuden Valon Ritareista.
Nuorukaisina he heräävät korkeampiin ihanteisiin ja esteettiseen elämänasenteeseen. Heistä kasvaa nuoria miehiä, jotka ovat päättäneet kulkea kohti menestystä.
He ovat urheilullisia ja tyylikkäitä 2000-luvun herrasmiehiä. Heissä yhdistyy spartalaisuus ja korkea moraali. Heidän mielessään on lause: "Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin Jeesus ihmisiä rakastaa."
He syövät vain terveellistä ruokaa, ovat raittiita ja harrastavat liikuntaa harjoittaen lihaksistoa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja koordinaatiota. Voimansa hyvään ja ryhdikkääseen elämään he saavat vahvasta ja elävästä yhteydestä Jumalaan.
He pyrkivät karsimaan elämästään turhat asiat pois ja tekemään asioita, jotka vievät ihmistä kohti hänen ainutlaatuisen elämänsä varsinaisia päämääriä. He pyrkivät kehittämään itseään kaikilla yleisillä osa-alueilla ja nostamaan esille perimässään piilevät potentiaalinsa.
Heidän suurin pyrkimyksensä on etsiä, löytää ja elää Taivaallisen Isän tahto. Valon Ritarit ovat kullakin vuosikymmenellä käytettävissä siihen tehtävään, jonka Jumala heille osoittaa. He edustavat arvoja joihin korkeakulttuurin kehittyminen perustuu.
He ovat sisäistäneet halun kehittyä täyttämään Jumalan Pojan antaman käskyn: "Olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isänne on täydellinen."
Jumala edustaa Jumalan täydellisyyttä. Ihmiselle on annattu käsky ryhtyä kulkemaan kohti ihmisen täydellisyyttä. Valon Ritari pyrkii aloittamaan maanpäällisessä elämässään tämän matkan tuloksekkaasti, jatkaen kehitystä tulevilla korkeammilla sfääreillä.
Valon Ritarit kohottavat katseensa tähtitaivaalle ja näkevät Kristuksen valtakunnan.