Oletteko opettaneet kissalle temppuja?

Entinen vaimoni opetti Maine Coon kissani noutamaan palloa.

En sitä koskaan ajatellut sitä sen kummemmin. Mutta olihan se hauskaa, kun heitti pallon ja 9,5Kg killi lähti täysillä hakemaan.

Jos ette tiedä, niin aika kömpelöitä nuo suuret killit ovat.

Voimakkaita ja lempeitä, mutta kömpelöitä. Silti koiraan verrattuna akrobaatteja.

Muistan sekapi (sekarotuinen piski) koirani. Vein ulos ja avasin pyöräni lukkoa. Koira innostui ja oli ihan täpinöissään, että nyt lähtee.

Ensimmäiset 3 Km suurin piirtein hinasi mua. Muutaman Km:n sitten lönkytteli ja minä pysyin pyörälläkin perässä.

10Km:n lenkin tehtyämme oli koiruli onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen. Hyvin maistui koiranmakkara ja vesi.

>simiti<
22136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

En ole opettanut. Ne pitää kyllä tietynlaista leikeistä. Yksi antaa käpälää kun koira, kun haluaa kosketusta. Sama puristaa vienosti kynsillään pottuvatvasta ja viiksillään nenänpäätä, kun haluaa minut hereille. Syyttävä tuijotus on myös ruoka-ajan venyessä luonnollista. Se hakee tiukkaa katsekontaktia, eikä tarkoituksesta voi erehtyä. Muunkinlaisia metkuja, oli pompata virtsarakon päälle jos olen selälläni, niin puoliunesta herättää kiire vessareissulle. Aamuisin kun kuulen sen hiipivän, käännyn kyljelleni ja vedän peiton pään päälle. Se on melkoinen ketku itse keksimään.

Äänestä

En ole, tykkäsin aina että kissani ovat sellaisia kun ovat. Ja rakastan kissojani sellaisina, kun ovat. Toki jotkut itse keksi traditiot mitkä sitten vakiintui, kun ymmärsin vastata kissan eleeseen oikein.

-Jasu-

Äänestä
  • Mirrien on parasta antaa olla sellaisia kuin ne haluavat olla. Mitä nyt joskus voi vähän rapsutella, kun sitä toivovat. 😁

    Äänestä

En tiedä voiko niitä tempuiksi sanoa, mutta olen kyllä kouluttanut kissojani. Olen opettanut tietyt äänimerkit/komennot, kun haluan kissan hyppäävän pois pöydältä, pysyvän omassa pihassa tms. Kissoilla on yleensä hyvin vahva oma tahto eikä kissat sen takia sovellu samaan tapaan koulutettavaksi kuin koirat, mutta kissatkin oppivat kyllä hurjan paljon, jos vain jaksaa nähdä hieman vaivaa.

Äänestä
  • Kotikissahan ymmärtää TÄYSIN ihmisen puheen. En nyt ala todistelemaan, mutta kymmeniä kertoja sen olen todennut. Ja muut kissanomistajat myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kotikissahan ymmärtää TÄYSIN ihmisen puheen. En nyt ala todistelemaan, mutta kymmeniä kertoja sen olen todennut. Ja muut kissanomistajat myös.

    Kyllä. Kissa ymmärtää puheen ja yksi kissa matkii puhetta. Vastaa tai toistaa kysymyksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kotikissahan ymmärtää TÄYSIN ihmisen puheen. En nyt ala todistelemaan, mutta kymmeniä kertoja sen olen todennut. Ja muut kissanomistajat myös.

    Kissat ymmärtävät usein enemmän, kuin antavat ymmärtää. Kissat eivät vain niin välitä totella ja miellyttää ihmistä. Sen takia pidänkin kissoista, niillä on ihanan vahva omanarvontunto ja ne kulkevat omia polkujaan 😊

    Äänestä

Kyllä. Se käyttää jo sujuvasti lehtipuhallinta.

Äänestä
  • Tietenkin lehtipuhallinta pitää käyttää. Eihän sitä muuten näe myyränkoloja.

    Et sinä ole opettanut sitä käyttämään. Ovat vain odottaneet tilaisuuttaan ja kerran kännissä unohdit sen lehtipuhaltimen nojaamaan seinää vasten.

    Mietippä jos olisit jättänyt leikkuupuimuriisi avaimet... niinpä...

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tietenkin lehtipuhallinta pitää käyttää. Eihän sitä muuten näe myyränkoloja.

    Et sinä ole opettanut sitä käyttämään. Ovat vain odottaneet tilaisuuttaan ja kerran kännissä unohdit sen lehtipuhaltimen nojaamaan seinää vasten.

    Mietippä jos olisit jättänyt leikkuupuimuriisi avaimet... niinpä...

    >simiti<

    :D :D

    Äänestä

  • Sehän siinä jännää olikin, kun toi sen pallon takaisin. Mutta yksi asia on, mitä killit eivät koskaan onnistuneet saamaan kiinni.

    Se on laserkynän punainen piste. Hirmuisesti koko elämänsä aikana yrittivät napata onnistumatta siinä.

    Kerran olin hieman ilkeämielinen ja johdatin kisuliinit sohvan äärelle ja osoitin kynällä sohvan alle.

    Sitten sammutin laserkynän. Kyllä mouruajat kierteli kauan aikaa sohvaa ja kummastelivat, että mihin se meni.

    Vanhin kolli pääsi kerran kostamaan. Paistelin J-lihaa ja tuli wc hätä. Noh, veskistä tullessani vanhin kolli tyytyväisenä söi suoraan paistinpannusta.

    Huusin, että mitä vtu sä teet! Kolli hyppäsi tasolta pois ja meni tekemään muuta jännää asiaa.

    Tuli jälkeenpäin sitten mieleen, että paloikohan sillä suu? Ihan normisti söi latzia ja huonekärpäisiä, eli ei ilmeisesti tuntunut missään.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sehän siinä jännää olikin, kun toi sen pallon takaisin. Mutta yksi asia on, mitä killit eivät koskaan onnistuneet saamaan kiinni.

    Se on laserkynän punainen piste. Hirmuisesti koko elämänsä aikana yrittivät napata onnistumatta siinä.

    Kerran olin hieman ilkeämielinen ja johdatin kisuliinit sohvan äärelle ja osoitin kynällä sohvan alle.

    Sitten sammutin laserkynän. Kyllä mouruajat kierteli kauan aikaa sohvaa ja kummastelivat, että mihin se meni.

    Vanhin kolli pääsi kerran kostamaan. Paistelin J-lihaa ja tuli wc hätä. Noh, veskistä tullessani vanhin kolli tyytyväisenä söi suoraan paistinpannusta.

    Huusin, että mitä vtu sä teet! Kolli hyppäsi tasolta pois ja meni tekemään muuta jännää asiaa.

    Tuli jälkeenpäin sitten mieleen, että paloikohan sillä suu? Ihan normisti söi latzia ja huonekärpäisiä, eli ei ilmeisesti tuntunut missään.

    >simiti<

    Ei minun kissani ollut kiinnostunut yhtään laserkynän pisteestä. Se ymmärsi, mikä se on.

    Äänestä

Mullakin oli joskus kissa, joka tykkäsi noutaa. Tosin minä en sitä siihen opettanut, vaan kissa opetti minut.

xLiner

Äänestä

Virkkesi myivät jo 30 vuotta sitten Kisoille pehmeitä pieniä palloja leikkin joten kissa haki ja toi ne leikin mukaisesti.Sitä enen kelpasi ihan leikkin pehmeä Malboroaski josa viellä oli se rapiseva läpinäkyvä kelmu vai mikä pällä.Ruttasi sen heitti kissa,kisat haki ja toi.Sihen sidtin myös naru ja vedetiin perässä ,heilutetin sitä jos ei jaksanut likua.Kissa/kissat leikki.

Äänestä

Maine Coonhan on kaikenkaikkiaan aika sellanen "koiramainen" kissa, ainakin oman kokemukseni mukaan. Itsehän en ole ole yleensä ole erityisemmin kissaihminen, mutta kyseisestä rodusta pidän. Ne ovat kivan seurallisia kissoiksi.

Äänestä
  • Maine coon on hevosen kokoinen kissa. Melkein tiikeri!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Maine coon on hevosen kokoinen kissa. Melkein tiikeri!

    Kun se hyökkää kimppuun hellyyttä osoittaakseen, siinä ei paljon tukkaa jää!

    Äänestä

Olen opettanut kissan istumaan, antamaan tassua ja nousemaan tajajaloille. Lisäksi opetin sen vastaamaan kun vihellän.

Äänestä

Ei se ehkä temppu ole, mutta yksi kissa rakasti onkimista. Kukaan ei tuijota ongenkohoa yhtä tarkkaavaisesti, eikä ole yhtä säpäkkänä saaliin kimpussa. Eikä edes kertaakaan ollut itse koukussa, vaikka varomattomia lapsia sitä valvomaan itse olimme.

Äänestä

Kissa ymmärtää puheen aika hyvin ja älykäs eläin, sen olen todennut.

Äänestä

Mun kissa istuu,antaa tassua,menee alas,eli maahan. Poistu tuonne,istu ja odota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entinen vaimoni opetti Maine Coon kissani noutamaan palloa.

En sitä koskaan ajatellut sitä sen kummemmin. Mutta olihan se hauskaa, kun heitti pallon ja 9,5Kg killi lähti täysillä hakemaan.

Jos ette tiedä, niin aika kömpelöitä nuo suuret killit ovat.

Voimakkaita ja lempeitä, mutta kömpelöitä. Silti koiraan verrattuna akrobaatteja.

Muistan sekapi (sekarotuinen piski) koirani. Vein ulos ja avasin pyöräni lukkoa. Koira innostui ja oli ihan täpinöissään, että nyt lähtee.

Ensimmäiset 3 Km suurin piirtein hinasi mua. Muutaman Km:n sitten lönkytteli ja minä pysyin pyörälläkin perässä.

10Km:n lenkin tehtyämme oli koiruli onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen. Hyvin maistui koiranmakkara ja vesi.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu