Miksi persut menestyy, mutta vihreät ja vas.liitto ei?

Varmaan siksi, että puolue ajaa ensin suomalaisten ja Suomen asiaa, eikä esim. Afrikan.

Punavihreiden kateus persuja kohtaan näkyy näissä jatkuvissa itkuvalituksissa, joita punavihreät tänne tekevät. Yhteistä niille on se, että ne ovat lapsellisia ja tyhmiä, mikä taas kertoo tekijöidensä omasta tyhmyydestä.
249649
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 249

Vanhimmat

Persuihin on siirtynyt jopa vihreitä ja vasureita, eräs vihreä nainen kirjoittikin asiasta.

Äänestä
  • Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Tuo yksi nainen on tavan takaa tuotu esiin esimerkkinä vihreitten mädännäisyydestä ja persujen fiksuudesta.

    Toista odotellessa...

    Äänestä

  • Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tuo yksi nainen on tavan takaa tuotu esiin esimerkkinä vihreitten mädännäisyydestä ja persujen fiksuudesta.

    Toista odotellessa...

    Ja sinä todistat oikeaksi, tosin tahattomasti, mutta kuitenkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Tuntuu äänestävän. Mutta vihreissä ei miehiä suosita.

    3Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Miten?

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Kaikki järkevät on jo lähteneet siitä lössistä. Jäljelle on jäänyt vain pornomessuilla luuhaavat jauhopäät.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Anni Koponen Tampereelta, istuu siellä vissiin valtuustossa.

    Taas tuli takkiin punigille.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Nimenomaan järkevät naiset äänestävät PS:a. Viherpunavasemmistoa äänestävät naiivit, pelkällä tunteella ajattelevat helposti höynäytettävät naiset. Noita viherpunavassari naisia, joita on eri tavoin huijattu heidän yksinkertaisen naiivisen ajattelutapansa vuoksi on Suomi täynnä.

    Järkeä tarvitaan, oli aika ja asia mikä tahansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Onneksi suomeen tulevat muslimit tuovat Suomen naisille jotain uutta ja koskettavaa!Afrikkalaiset tuovat myös tuliaisia,täyttävää sylin täydeltä!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Perussuomalaisia äänestää moni suomalainen. Pikkupuolueita äänestää tosi harva. Suomalainen vaalijärjestelmä vaan on sen kaltainen, että pienellä kannatuksella, lähes marginaalilla, voi päästä hallitusvastuuseen. Suomessa pyritään saamaan aikaiseksi enemmistöhallitus. Tällöin hallituksen tasapainon ja enemmistön takia siihen haalitaan pieniä ja epäsuosittuja puolueita, joiden kannatus on 10% :n paikkeilla tai jopa sen alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Kukaan älyllinen ei äänestä vihreitä, missä on Iiris Suomelan kaltaisi idiootteja puolueen johdossa. Iiriksen kommentointi esim. jengirikollisuuden ongelmien ratkaisuksi on vain kotouttamismantran hokemista. Muiden terveydelle ja hengelle vaarallisia nuoria ei saisi Iiriksen mukaan laittaa laitoksiin, vaan heidät pitää ohjata viranomaisten puhutteluun. Eli Iiriksen mukaan yhteiskunta ei saa suojautua näiltä rikollisilta vaan ne saavat vapaasti toteuttaa omaa väkivaltaan perustuvaa elämäntapaansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nimenomaan järkevät naiset äänestävät PS:a. Viherpunavasemmistoa äänestävät naiivit, pelkällä tunteella ajattelevat helposti höynäytettävät naiset. Noita viherpunavassari naisia, joita on eri tavoin huijattu heidän yksinkertaisen naiivisen ajattelutapansa vuoksi on Suomi täynnä.

    Järkeä tarvitaan, oli aika ja asia mikä tahansa.

    Patjapussit ovat otollista vaalikarjaa vihreille.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kaikki järkevät on jo lähteneet siitä lössistä. Jäljelle on jäänyt vain pornomessuilla luuhaavat jauhopäät.

    Vihervassarit ne Sexhibition ja chemsexjuttuja harrastavat. Vassariakka onlyfansissa revittelee lettuaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kukaan älyllinen ei äänestä vihreitä, missä on Iiris Suomelan kaltaisi idiootteja puolueen johdossa. Iiriksen kommentointi esim. jengirikollisuuden ongelmien ratkaisuksi on vain kotouttamismantran hokemista. Muiden terveydelle ja hengelle vaarallisia nuoria ei saisi Iiriksen mukaan laittaa laitoksiin, vaan heidät pitää ohjata viranomaisten puhutteluun. Eli Iiriksen mukaan yhteiskunta ei saa suojautua näiltä rikollisilta vaan ne saavat vapaasti toteuttaa omaa väkivaltaan perustuvaa elämäntapaansa.

    Iirismäinen trolli MG on viherpunamädätyksen esimerkki
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17617493/kirjoitus-joka-on-tehty-minun-nimella-on-varmuudella-minun-kirjoittama-

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    persu-kokoomuksen gallupit miinuksella-

    vaikka kokoomus itse tekee gallupit ja eivät ole hallitusvastuussa.

    eli alotus ja otsikko on vain kokoomuspersujen-pietarin trollitehtaan vale-uutis osastolta.

    ps- kokoomus suomi:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15647520/suuri-paritusjuttu-sale-jaskari-vanhanenkanerva

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Myös yksi kevytpiereskelyä harrastava mies on siirtynyt persuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Patjapussit ovat otollista vaalikarjaa vihreille.

    Vihreät harrastaa kevytpiereskelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vihreät harrastaa kevytpiereskelyä.

    Joo, ei kuulu vihreän pierusta pihaustakaan, kun persu oikein töräyttää. Jotkut heistä jopa varren kera ja vielä julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Eipä me kaikki naiset olla vasemmistoliberaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Just noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Ja pahempaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Joo, ei kuulu vihreän pierusta pihaustakaan, kun persu oikein töräyttää. Jotkut heistä jopa varren kera ja vielä julkisesti.

    Hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onneksi suomeen tulevat muslimit tuovat Suomen naisille jotain uutta ja koskettavaa!Afrikkalaiset tuovat myös tuliaisia,täyttävää sylin täydeltä!

    Sukupuolitaudit ja monenväriset ei ole ongelma vaan kleptomania huumeet naisia vihaavat uskonto opetus. Myös Aasian naiset sairastaa kleptomania miesten omaisuuden suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kukaan älyllinen ei äänestä vihreitä, missä on Iiris Suomelan kaltaisi idiootteja puolueen johdossa. Iiriksen kommentointi esim. jengirikollisuuden ongelmien ratkaisuksi on vain kotouttamismantran hokemista. Muiden terveydelle ja hengelle vaarallisia nuoria ei saisi Iiriksen mukaan laittaa laitoksiin, vaan heidät pitää ohjata viranomaisten puhutteluun. Eli Iiriksen mukaan yhteiskunta ei saa suojautua näiltä rikollisilta vaan ne saavat vapaasti toteuttaa omaa väkivaltaan perustuvaa elämäntapaansa.

    No niin kyllä taas viikonloppu tuli niin 10-30 vuotiaat kaduilla huumeissa viinassa eikä se mutta rikolliset sen päälle käyttää niitä miten voi huijata lisää.Vaatekaupassa nuorten pääkieli venäjä kaduilla arabia. Ette sitten älyä virastoissa että vankiloista karanneet tulee tänne piiloon tai ryöstäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Ja vihervasemmiston äänestäminen on kuin omaan päähänsä ampuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kaikki järkevät on jo lähteneet siitä lössistä. Jäljelle on jäänyt vain pornomessuilla luuhaavat jauhopäät.

    Ja vihervasemmisto pervoilee ja transuilee. Jotenkin muka kunnon porukkaa - vai?

    Äänestä

  • Että eräs vihreä nainen kirjoittikin asiasta? No nyt tuli kyllä kaikkien todisteiden äiti.

    1Äänestä

  • Vihreet on niin kallispuolue, että täytyy olla ökyrikas kun sitä äänestää. Harvalla on varaa 60.000 sähköautoon ja nykyiset sähkö hinnatkaa ei ole halpoja. Näet tuo ilmastopolitiikka on sen sorttimentin politiikkaa, jotta näkyy joka sähkölaskussa ja päälle nuot raijjaa vilä lisä elättejä maailmalta veromaksajien piikkiin. Joten ihmekkös tuo jos ihmiset kattoo kukkaroonsa ja sannoo piikki kiinni ,eivätkä äänestä noita.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuntuu äänestävän. Mutta vihreissä ei miehiä suosita.

    Suosiihan nuo mutta se suosiva puoli ei vain ole samaa sukupuolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    KUN äänestää Vihreitä ja vasemmistoa, rkp, kokoomus,kepu niin tilaa itsellen ullatus puskaraiskauksen ja henkikin voi mennä. On nähty näitä päiden leikkauksia ja elävältä polttamisia.
    Onnea valitsemallanne tiellä, toivottavast sinut tai tyttäresi raiskataan kuin Sipilän kummityttö, Sipilän enkelit työn ja touhun puuhissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Anni Koponen sai tarpeekseen vihreiden valheellisuudesta ja siirtyi persuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eräs nainen? Vau. Voiko olla enää vakuuttavampaa todistetta jostain kuin Erään Naisen kirjoittaminen?

    Anni Koponen. Googleta

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Kukaan järkevä ihminen ei vasemmistolaisuutta kannata. Se aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukkaan järkevä nainen ei persuja äänestä, sehän on kuin omaan jalkaansa ampuisi.

    Kerroppa, että kuinka.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kukaan älyllinen ei äänestä vihreitä, missä on Iiris Suomelan kaltaisi idiootteja puolueen johdossa. Iiriksen kommentointi esim. jengirikollisuuden ongelmien ratkaisuksi on vain kotouttamismantran hokemista. Muiden terveydelle ja hengelle vaarallisia nuoria ei saisi Iiriksen mukaan laittaa laitoksiin, vaan heidät pitää ohjata viranomaisten puhutteluun. Eli Iiriksen mukaan yhteiskunta ei saa suojautua näiltä rikollisilta vaan ne saavat vapaasti toteuttaa omaa väkivaltaan perustuvaa elämäntapaansa.

    Ihan sekopää muija.

    Äänestä

  • Minä siirryin demareista persuihin.

    Äänestä

Suomi ensin!

2Äänestä

Luettelepa vaikkapa viisi mielestäsi suurinta persujen menestystarinaa, joilla on autettu koko kansaa. Siis ihan konkreettisia menestyksiä.

1Äänestä
  • Tai edes merkitsevää osaa kansasta.

    35 000 "matua" vuosina 2015-16?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tai edes merkitsevää osaa kansasta.

    35 000 "matua" vuosina 2015-16?

    Onko sinulla rasistisia taipumuksia?

    1Äänestä

  • Entäs vihreiden saavutukset?

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tai edes merkitsevää osaa kansasta.

    35 000 "matua" vuosina 2015-16?

    Mitä Persujen olisi pitänyt tehdä?

    1Äänestä

  • Liittyykö tämä avaukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Entäs vihreiden saavutukset?

    Avaus käsitteli persujen menestymistä. Odotan nyt niitä ensin.

    Äänestä

  • Ensimmäinen on ehdottomasti se, että Perussuomalaisten vuosia sitten ilmoittamat vihreiden tunaroimat suomelle vahingolliset asiat on toteutuneet kirjaimellisesti.

    PS on auttanut koko kansaa pistämällä vihreille luun kurkkuun vähän väliä. Niitä on niin paljon, että turha luetella yksitellen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mitä Persujen olisi pitänyt tehdä?

    No jotain menestyksekästä. Avaajan mielestähän te olette menestynein puolue Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ensimmäinen on ehdottomasti se, että Perussuomalaisten vuosia sitten ilmoittamat vihreiden tunaroimat suomelle vahingolliset asiat on toteutuneet kirjaimellisesti.

    PS on auttanut koko kansaa pistämällä vihreille luun kurkkuun vähän väliä. Niitä on niin paljon, että turha luetella yksitellen.

    No luettele nyt edes yksi :)

    Ai lasket menestykseksi sen että persut ovat luetelleet muiden tekemisiä pystymättä kuitenkaan estämään iitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko sinulla rasistisia taipumuksia?

    Maahanmuuttokriitikko kääntää muukalaiskammonsa antirasismiksi? Khihihii......

    Lasketko tuollaisen itsekeksimäsi mielikuvapolitikoinnin poliittiseksi saavutukseksi, joka olisi katsottavissa Suomen ja suomalaisten eduksi? Populisti tarjoaa ratkaisua itsekeksimäänsä "ongelmaan" :))))))

    Persujen poliittiset Suomea ja suomalaisia hyödyttävät saavutukset ovat pyöreä nolla.

    Äänestä

  • Kuinka sinun kannattamasi vasemmistopuolueiden suurimmat menestystarinat, joilla on autettu kansaa. Tiedän koko joukon punavihervasemmiston tekemiä huonoja päätöksiä mm. tältä hallituskaudelta, jotka ovat erittäin Suomen ja suomalaisten vastaisia.

    PS toimii kaikessa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten edun puolustajana toisin kuin nykyhallitus, jolle on tärkeää vain ulkomaalaiset meillä ja muualla, vähemmistöt ja Vihreä siirtymä hoopolla tavalla ja kansalle kalliilla toteutettuna. Koko Suomi, sen kansan enemmistö ja rikoksen uhrit ovat hallitukselle kuin ilmaa, ihan kuin heitä ei olisi olemassakaan.

    Suomen asiat ovat nyt rempallaan ja moni asia kriisissä ja pulassa, koska nykyhallitus on keskittynyt hoitamaan vaan muiden maiden asioita ja jättänyt oman maan asiat hoitamatta.

    Nykyhallitus on ohjannut EU:n yhtänäisyys on tärkeintä asenteellaan mm. Saksan kaasulaskut suomalaisten maksettavaksi. Mm. Ruotsi, Espanja ja Portugali ovat tehneet kansallisia ja itsenäisiä päätöksiä, joilla ne voivat irrottautua saksalaisten kaasulaskuista ja halventaa omien kansojen energialaskuja.

    Suomi mielistelee ja roikottaa omaa kansaansa itseään rikkaampien ja suurempien kansojen laskujen maksajina. Sanotaan, että Suomi pienenä kansana voisi olla energiatuotannoltaan omavarainen, mutta nykyhallituksen kaltaisten omaa kansaansa uhrauttavien päättäjien vuoksi se ei halua olla sitä. Tahtoo vain esittää jotakin uhrautujaa ja mielistelijää ja kerätä kai itselleen jotakin pisteitä. Kenties pyrkiä joskus johonkin ylevään EU- virkaan.

    Joka tapauksessa meillä on nyt kaikkien aikojen oman kansan vastaisin hallitus mitä on koskaan ollut. Hallituksen motto olikin jo hallituskauden alkuvaiheilla Tuppuraisen ääneen lausumana, että on vahingollista ajatella oman kansan etua. Se on näkynyt kaikissa nykyhallituksen toimissa koko sen hallituskauden ajan.

    Äänestä

  • Sadat tuhannet suomalaiset ovat hylänneet vihervasemmisto aatteen ja äänestävät perussuomalaisia. Moni suomalainen tietää, että punikkipuolueet ja aisankannattaja huorapuolue eivät kykene johtamaan Suomea nousuun, vaan aina punikkien ollessa hallitusvastuussa, Suomi köyhtyy, talous menee taantumaan, ihmisten osaaminen heikkenee, suhteet vapaaseen maailmaan heikkenee ja paranee diktatuureihin.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tai edes merkitsevää osaa kansasta.

    35 000 "matua" vuosina 2015-16?

    35 000 tuhatta "matua" menee Sipilän ja kepun piikkiin ja se näkyy edelleenkin gallupeissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No luettele nyt edes yksi :)

    PS ei ole tunaroinut joka asiaa härskiksi paskaksi, niinkuin vihreät ovat tehneet.
    SE ON TEKO, vai etkö tajua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ai lasket menestykseksi sen että persut ovat luetelleet muiden tekemisiä pystymättä kuitenkaan estämään iitä?

    Sinut on punnittu, ja rähjäpieruksi havaittu. Kerroppa itse, mitä hyvää jauhopää vihreät on saanu aikaiseksi suomen kansan hyväksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Lasketko tuollaisen itsekeksimäsi mielikuvapolitikoinnin poliittiseksi saavutukseksi, joka olisi katsottavissa Suomen ja suomalaisten eduksi? Populisti tarjoaa ratkaisua itsekeksimäänsä "ongelmaan" :))))))

    Persujen poliittiset Suomea ja suomalaisia hyödyttävät saavutukset ovat pyöreä nolla.

    Et siis tajunnut vastauksestani, että PS on saanut vihreiden kannatuksen putoamaan ja SE ON erittäin hyvä poliittinen saavutus. Suomen kansa ei tule ikinä hyväksymään maanpetoksellista touhuanne. Pitääkö sekin kertoa yksityiskohtaisesti teille jauhopäille!

    Äänestä

  • Ei löydy yhtäkään.t.entinen persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mitä Persujen olisi pitänyt tehdä?

    Ois voineet lähteä hallituksesta heti jos niin vi....tai. Eikä miettiä kahta vuotta. Mutta palkkiot ja ministeripalkkiot kiinnosti enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Lasketko tuollaisen itsekeksimäsi mielikuvapolitikoinnin poliittiseksi saavutukseksi, joka olisi katsottavissa Suomen ja suomalaisten eduksi? Populisti tarjoaa ratkaisua itsekeksimäänsä "ongelmaan" :))))))

    Persujen poliittiset Suomea ja suomalaisia hyödyttävät saavutukset ovat pyöreä nolla.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    35 000 tuhatta "matua" menee Sipilän ja kepun piikkiin ja se näkyy edelleenkin gallupeissa.

    Persu persu. Olitte hallituksessa. Mitäs teitte ? Ette mitään.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tai edes merkitsevää osaa kansasta.

    35 000 "matua" vuosina 2015-16?

    Arabeilla on omat maansa mihin he kuuluu turha yrittää muuta selittää. Eikä meidän rahat heille kuulu joka maassa on omat rahat. Onhan mm.dubai verotonta öljyn takia. Ilmainen terveydenhoito.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko sinulla rasistisia taipumuksia?

    Tehän olette rasisteja muita kohtaan

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Maahanmuuttokriitikko kääntää muukalaiskammonsa antirasismiksi? Khihihii......

    Kyllä kauppiaat kiittää näistä myymälä varkaista taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ensimmäinen on ehdottomasti se, että Perussuomalaisten vuosia sitten ilmoittamat vihreiden tunaroimat suomelle vahingolliset asiat on toteutuneet kirjaimellisesti.

    PS on auttanut koko kansaa pistämällä vihreille luun kurkkuun vähän väliä. Niitä on niin paljon, että turha luetella yksitellen.

    Sinulle annettiin jo yksi persujen menestystarina ja silti et pystynyt antamaan yhtäkään. Taputukset sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    35 000 tuhatta "matua" menee Sipilän ja kepun piikkiin ja se näkyy edelleenkin gallupeissa.

    PS ei tule enään ikinä hallituksessa. Anna heille edes tämä suoritus.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ensimmäinen on ehdottomasti se, että Perussuomalaisten vuosia sitten ilmoittamat vihreiden tunaroimat suomelle vahingolliset asiat on toteutuneet kirjaimellisesti.

    PS on auttanut koko kansaa pistämällä vihreille luun kurkkuun vähän väliä. Niitä on niin paljon, että turha luetella yksitellen.

    Sinä todistit sen, että Persut ei menesty omilla teoillaan vaan muitten todellisilla tai persujen itsensä keksimillä töpeksimisillä.

    Tätä menestystä jatkuu siihen saakka, kunnes Persut erehtyy lähtemään hallitukseen kääntelemään takkiaan ja syömään suuria sanojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    35 000 tuhatta "matua" menee Sipilän ja kepun piikkiin ja se näkyy edelleenkin gallupeissa.

    Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue ne tänne kuskasi ja meidän SDP huusi pää punasena ei saa rajoja sulkea ja viherville huusi samaa. Totuus tollodemarille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    35 000 tuhatta "matua" menee Sipilän ja kepun piikkiin ja se näkyy edelleenkin gallupeissa.

    Persut hyväksyivät hallituksessa pysymisellään jokaisen partalapsen.

    Äänestä

Vihreiden ja vasureitten yhteenlaskettu kannatus kepittää persut. Jos ne yhdistyisivät, persut jäisivät taakse.

1Äänestä
  • Äärikommunistit ja natsit ja Neuvostoliiton ihannoijat voisivat muuttaa vaikka ihannemaaahansa Somaliaan, Irakiin, Iraniin jne.

    1Äänestä

  • Onpa kova juttu...heheheee.

    Äänestä

  • Ainoastaan saastainen tunarointi lisääntyisi, jos mahdollista. Eihän ne muuta osaa, kuin levittää moraalitonta rappiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Äärikommunistit ja natsit ja Neuvostoliiton ihannoijat voisivat muuttaa vaikka ihannemaaahansa Somaliaan, Irakiin, Iraniin jne.

    Kommunisti mainittu!

    Äänestä

  • No sitten niiden kannattaa ehdottomasti yhtyä. Tosin moni vihreä inhoaa punikkeja, joten yhteinen kannatus saattaisi jopa laskea. Suomi voisi tietysti kokeilla kaksipuolue järjestelmää, eli vasemmisto / oikeisto. Miten omasta mielestä siinä kävisi?

    Äänestä

  • Nyt on selvästi havaittavissa että hallituskausin on lopuillaan. Poliisikin uskaltaa puhua jengirikollisista ja niiden taustoista. Ylikomisaario Taponen tämä matu/mamu ystävällinen poliisimies on nähtävästi laitettu arkistoja siivoamaan, kun ei ole enää räksyttämässä valheitaan julkisuudessa.

    Äänestä

  • Jos yhdistetään kokoomus ja peruuttaa, niin jääpä tuo vihvas-jengi kauas taaksepäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Äärikommunistit ja natsit ja Neuvostoliiton ihannoijat voisivat muuttaa vaikka ihannemaaahansa Somaliaan, Irakiin, Iraniin jne.

    Persut voi muuttaa venäjälle ,Iraniin, Turkkiin tai usean. Siellä on hengenheimolaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Äärikommunistit ja natsit ja Neuvostoliiton ihannoijat voisivat muuttaa vaikka ihannemaaahansa Somaliaan, Irakiin, Iraniin jne.

    Voisivat. Omiin maihinsa. Stalin vei meidän Suomesta maata näillä on omat maansa. Vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ainoastaan saastainen tunarointi lisääntyisi, jos mahdollista. Eihän ne muuta osaa, kuin levittää moraalitonta rappiota.

    Mooses saastainen rabbinaattioppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nyt on selvästi havaittavissa että hallituskausin on lopuillaan. Poliisikin uskaltaa puhua jengirikollisista ja niiden taustoista. Ylikomisaario Taponen tämä matu/mamu ystävällinen poliisimies on nähtävästi laitettu arkistoja siivoamaan, kun ei ole enää räksyttämässä valheitaan julkisuudessa.

    Jos te otatte poliisiin mafiaa ne on lahjottavissa.

    Äänestä

Persut ajavat kansan asiaa, mutta heidän kansa on venäläiset.

Äänestä
  • Ehei, olet tullut huijatuksi demari.
    Jenkeissä on kuulemma hoitoja, joilla voidaan parantaa homous ja jopa demarius, kannattaa tutkia asiaa, pääset harhoistasi.

    Äänestä

  • Ei vaan demareiden.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ehei, olet tullut huijatuksi demari.
    Jenkeissä on kuulemma hoitoja, joilla voidaan parantaa homous ja jopa demarius, kannattaa tutkia asiaa, pääset harhoistasi.

    Trumpisti tuputtaa vaihtoehtoista totuuttaan.

    Äänestä

  • PS:lle on tärkein oma kotimaa Suomi ja sen pieni kansa. Sen puolesta PS toimii. Jokainen vähänkin asioista tietävä kyllä sen tietää, mutta viherpunavasemmistolainen ei tiedä yleensä mitään edes sitä, mistä on itse kotoisin. Sanoo, että ei ole suomalainen, vaan on jostakin Afrikasta tullut. Sohottaa sormellaan. että kukaan suomalainen ei saa sanoa, että on alkuperältään suomalainen ja että Suomi on kotimaa.

    Itse tunnen juureni ja olen ylpeä suomalaisuudestani. Se ei ole keneltäkään pois, jos niin sanon. Rakastan niin paljon omaa kotimaatani Suomea, että haluan, että tääällä
    muualta tulieet käyttäytyvät hyvin sitä kohtaan, jotta oma Suomeni ja sen kansa voi hyvin. Jos joku muualta tullut kohtelee maatani tai kansaani huonosti, hänet palautettakoon takaisin sinne, mistä on tullut. Näin haluan omalle kotimaalleni Suomelle vain hyvää.

    Ja siksi äänestän PS:aa, joka puolustaa kaikessa Suomea ja sen pientää kansaa toisin kuin muut puolueet, joille muu maailma ja muut asiat ovat tärkeämpiä kuin oman maa ja sen kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    PS:lle on tärkein oma kotimaa Suomi ja sen pieni kansa. Sen puolesta PS toimii. Jokainen vähänkin asioista tietävä kyllä sen tietää, mutta viherpunavasemmistolainen ei tiedä yleensä mitään edes sitä, mistä on itse kotoisin. Sanoo, että ei ole suomalainen, vaan on jostakin Afrikasta tullut. Sohottaa sormellaan. että kukaan suomalainen ei saa sanoa, että on alkuperältään suomalainen ja että Suomi on kotimaa.

    Itse tunnen juureni ja olen ylpeä suomalaisuudestani. Se ei ole keneltäkään pois, jos niin sanon. Rakastan niin paljon omaa kotimaatani Suomea, että haluan, että tääällä
    muualta tulieet käyttäytyvät hyvin sitä kohtaan, jotta oma Suomeni ja sen kansa voi hyvin. Jos joku muualta tullut kohtelee maatani tai kansaani huonosti, hänet palautettakoon takaisin sinne, mistä on tullut. Näin haluan omalle kotimaalleni Suomelle vain hyvää.

    Ja siksi äänestän PS:aa, joka puolustaa kaikessa Suomea ja sen pientää kansaa toisin kuin muut puolueet, joille muu maailma ja muut asiat ovat tärkeämpiä kuin oman maa ja sen kansa.

    Aivan oikein sanoit. PS tulee nousemaan kannatuksessa, se on aivan varma.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Trumpisti tuputtaa vaihtoehtoista totuuttaan.

    Näin juuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ehei, olet tullut huijatuksi demari.
    Jenkeissä on kuulemma hoitoja, joilla voidaan parantaa homous ja jopa demarius, kannattaa tutkia asiaa, pääset harhoistasi.

    Uhraako ne vuohia vai OINAITA JAHVELLE ? Jos se auttaa.

    Äänestä

se on itse joka toista haukkuu

Äänestä

Täytyyhän se jotain kateutta olla, koska vasurit jatkuvasti tekee noita persujuttujaan.

Ilmeisesti ovat juuri sitä suvakkiosastoa.

1Äänestä

Harmittaahan se kun persut on suuri duunaripuolue, mutta ilman sosialismia.

1Äänestä
  • Persut ajavat duunareitten oikeuksia vaatimalla lakko-oikeuden kaventamista, jotta voitaisiin heikentää duunareitten mahdollisuuksia ajaa oikeuksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Persut ajavat duunareitten oikeuksia vaatimalla lakko-oikeuden kaventamista, jotta voitaisiin heikentää duunareitten mahdollisuuksia ajaa oikeuksiaan.

    Lakko on kommunistien juttu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lakko on kommunistien juttu.

    Onko Ranskan keltaliivienkin lakkoilu siis kommmunistista?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lakko on kommunistien juttu.

    Duunaripuolue ilman sosialismia muttei kansallissosialismia?

    "Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ja kansanedustaja Petri Huru (ps) vierailivat maassa lokakuussa viiden päivän ajan qatarilaisten laskuun. Heidän isäntänsä oli Qatarin kansallinen ihmisoikeuskomitea."

    ”Kehittävä reissu, joka käsitteli pääosin työntekijöiden asemaa maassa”, Tavio kuvailee matkaa Helsingin Sanomille. Tavio toimii eduskunnassa perussuomalaisten ryhmän johtajana.

    ”Työoloissa oli tapahtunut edistystä, mutta paljon oli myös parannettavaa. Meidän aikataulussa ei valitettavasti ollut aikaa käsitellä juurikaan naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeustilannetta. Siitä toki kyseltiin. Se mitä kisojen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi”, Tavio kertoo."

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009179090.html

    Arbeit macht frei?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Persut ajavat duunareitten oikeuksia vaatimalla lakko-oikeuden kaventamista, jotta voitaisiin heikentää duunareitten mahdollisuuksia ajaa oikeuksiaan.

    Miksi Suomessa duunareilla on moni asia paljon heikommin kuin muissa pohjoismaissa? Miksi on lakkoja, jos olisi hyvin asiat ja liitot hoitaneet työläisten asioita hyvin, ei tarvitsisi lakkoilla? Miksi on työvoimapulaa, jopa niin että se heikentää talouskasvua ja on aiheuttanut hoitokriisin?

    Liitot , työelämä, työolot tarvitsevat päivitystä, se on koko kansan ja maan parhaaksi. Ei pidä jäädä junnaamaan vaan pitää kehittyä parempaan ja aikaan sopivammaksi.

    Viherpunavasemmistolaisen on vain niin vaikea ajatella syvällisemmin asioita. Hän sylkäisee ajatuksistaan vain yhden lauseen, joka ei ole oikein mitään. Hän on vain tottunut ajattelemaan, että liitoista pitää pitää kiinni, vaikka se toimisi vastoin työntekijän etua, asiat voi tehdä monella tavalla paremminkin ja kehitystä tarvitaan, jotta saadaan asiat luistamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko Ranskan keltaliivienkin lakkoilu siis kommmunistista?

    Ethän sinä pysy edes kartalla.

    "Miksi Suomessa duunareilla on moni asia paljon heikommin kuin muissa pohjoismaissa? Miksi on lakkoja, jos olisi hyvin asiat ja liitot hoitaneet työläisten asioita hyvin, ei tarvitsisi lakkoilla?"

    Etkö ymmärrä, että duunarit eivät voi hoitaa yksin asioitaan, aina on mukana vähintään yksi muu osapuoli panemassa hanttiin ja tämän vuoksi duunareitten (niin kuin muittenkin palkansaajien) on käytettävä toisinaan lakkoasettakin.

    "Liitot , työelämä, työolot tarvitsevat päivitystä, se on koko kansan ja maan parhaaksi. Ei pidä jäädä junnaamaan vaan pitää kehittyä parempaan ja aikaan sopivammaksi."

    Ja Perussuomalaiset vaatii tämän päivittämisen aloittamisen lakko-oikeuksien leikkaamisella.

    Kansallissosialismihan on eräs sosialismin muoto.

    Eiköhän aika paljon vaikuta meihin negatiivisesti nuo Venäjä-pakotteet ja rahayksikkömme euro.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kansallissosialismihan on eräs sosialismin muoto.

    Mitä Hitlerin kansallissosialistit sosialisoivat?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Persut ajavat duunareitten oikeuksia vaatimalla lakko-oikeuden kaventamista, jotta voitaisiin heikentää duunareitten mahdollisuuksia ajaa oikeuksiaan.

    Näin juuri. Ja veroalea suurituloisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lakko on kommunistien juttu.

    Lakko on kaikille jotka haluaa parempaa liksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko Ranskan keltaliivienkin lakkoilu siis kommmunistista?

    No turha persuilta kysyä .hullujahan ne on koko sakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Duunaripuolue ilman sosialismia muttei kansallissosialismia?

    "Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ja kansanedustaja Petri Huru (ps) vierailivat maassa lokakuussa viiden päivän ajan qatarilaisten laskuun. Heidän isäntänsä oli Qatarin kansallinen ihmisoikeuskomitea."

    ”Kehittävä reissu, joka käsitteli pääosin työntekijöiden asemaa maassa”, Tavio kuvailee matkaa Helsingin Sanomille. Tavio toimii eduskunnassa perussuomalaisten ryhmän johtajana.

    ”Työoloissa oli tapahtunut edistystä, mutta paljon oli myös parannettavaa. Meidän aikataulussa ei valitettavasti ollut aikaa käsitellä juurikaan naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeustilannetta. Siitä toki kyseltiin. Se mitä kisojen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi”, Tavio kertoo."

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009179090.html

    Arbeit macht frei?

    Työleirit on aina ollut kaivoksilla ja vangeille rikollisille sekä maatiloilla. Työ vapauttaa. Tehän olette työn palvojia johtuu rahasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eiköhän aika paljon vaikuta meihin negatiivisesti nuo Venäjä-pakotteet ja rahayksikkömme euro.

    Arabit pörssi ja öljy vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitä Hitlerin kansallissosialistit sosialisoivat?

    Mitä Stalin muuta teki kuin pohjoiskorea valmisti aseita ja varasteli !

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Miksi Suomessa duunareilla on moni asia paljon heikommin kuin muissa pohjoismaissa? Miksi on lakkoja, jos olisi hyvin asiat ja liitot hoitaneet työläisten asioita hyvin, ei tarvitsisi lakkoilla?"

    Etkö ymmärrä, että duunarit eivät voi hoitaa yksin asioitaan, aina on mukana vähintään yksi muu osapuoli panemassa hanttiin ja tämän vuoksi duunareitten (niin kuin muittenkin palkansaajien) on käytettävä toisinaan lakkoasettakin.

    "Liitot , työelämä, työolot tarvitsevat päivitystä, se on koko kansan ja maan parhaaksi. Ei pidä jäädä junnaamaan vaan pitää kehittyä parempaan ja aikaan sopivammaksi."

    Ja Perussuomalaiset vaatii tämän päivittämisen aloittamisen lakko-oikeuksien leikkaamisella.

    Ei PS ole mistään lakkorajoituksista puhunut, keksit tuon tyhjästä taas kerran, mutta nykyhallitus yritti jo avata lakkoilukiellon hoitajalakkojen kohdalla.

    Ns. duunarihallitus ei luottanut hoitajiin, jotta he kyllä pitävät huolta potilasturvallisuudesta lakonkin aikana, siksi hallitus alkoi duunata lakkorajoitusta, mikä olisi raottanut ovea muillekin lakkorajoituksille ja Kokoomus seuraavassa hallituksessa olisi käyttänyt tuota Marinin hallituksen avaavaa rakosta hyväkseen todennäköisesti. Onneksi neuvottelut johtivat tulokseen ja hoitajalakko loppui.

    Olin hoitajien puolella, tottakai he ovat palkankorotuksensa ansainneet. Kaikki mikä satsataan omaan kotimaahan on plussaa, siinä ei pidä pihdata. Pihdata pitää hyödyttömään muualle törsäämisessä, nykyhallitus on surutta muille maille valtion rahaa tuhlannut ihan turhaan ja ottanut valtiolle velkaa enemmän kuin aikoihin.

    Joka tapauksessa monella työalalla sakkaa niin pahasti kaikessa, että liittojen olisi aika herätä uusiutumaan ja päivittymään. Kun työelämä ei voi hyvin niin hoitoalalla kuin muillakaan aloilla, jotakin tarttis tehdä.

    Parannettavaa on. Sen näkee kaikesta.

    Yhteinen hyvä on sekä työnantajan että työntekijän yhteinen juttu. Kun voidaan puolin ja toisin hyvin ja luottamusta on, tuloskin on myönteinen. Yhteiseen hyvään pitäisi pyrkiä eikä vastakkainasetteluun. Työvoimapulaa on, työntekijät ja työpaikat eivät kohtaa jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    "Ei PS ole mistään lakkorajoituksista puhunut, keksit tuon tyhjästä taas kerran, mutta nykyhallitus yritti jo avata lakkoilukiellon hoitajalakkojen kohdalla."

    Kyllä maisitsemani lakkorajoitukset ovat Mestari Jussi Halla-ahon päästä tyhjästä vai täydestä, sitä minä en tiedä.

    "Halla-ahon mukaan Suomen työllisyysastetta ei saada korjatuksi niin kauan, kun ay-liike vastustaa työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikennyksiä, paikallisen sopimisen lisäämistä, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja lakko-oikeuden rajoittamista."

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000008011521.html

    Äänestä

"Miksi persut menestyy, mutta vihreät ja vas.liitto ei?"

Persut menestyy sen takia, kun se on oppositiossa räkyttämässä.

Jos Persut lähtisi hallitukseen, niin aloittaja saisi hyvin pian ihmetellä, miksi Persut ei menesty.

Äänestä
  • Kansa on kyllästynyt punavihreään velalla elämiseen.

    1Äänestä

  • Mutta vihreät ja vassut ei menesty, vaikka olisivat oppositiossa, sehän on nähty.

    Mutta tolkun ihmiset eivät kannata viherpuniggeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa on kyllästynyt punavihreään velalla elämiseen.

    Miksi te öyhöt aina kuvittelette olevanne jokin kansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa on kyllästynyt punavihreään velalla elämiseen.

    "Kansa" haluaa siis oikeistolaista velalla elämistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa on kyllästynyt punavihreään velalla elämiseen.

    Kyllä hallituksen asenteella ja tahtotilalla on merkitystä, Nykyhallituksella on oman maan ja kansan vastainen asenne ja tahtotila ihan alusta asti.

    Tulos näkyy. Valtion velka on kasvanut urakalla, mutta Suomen lähes kaikki asiat on heikosti hoidettu. Siksi Suomi on nyt monenlaisissa kriiseissä ja pulassa. Inflaatio laukkaa, hinnat nousevat. Suomalaiset maksavat mm. suuren suuria sähkölaskuja, koska Vihreä nykyhallitus vaatii solidaarisuutta ja että suomalaisten pitää osallistua saksalaisten kaasulaskujen maksamiseen.

    Ruotsalaisilla on edulliset sähkölaskut, eivätkä espanjalaiset ja portugalilaiset halua maksattaa kansalaisillaan saksalaisten kaasulaskuja, mutta meidän suomalaisten pitää, koska meidän oman kansan vastainen hallitus on päättänyt niin, koska Tuppuraisen SDP EU-ministerin mukaan pitää ajatella aina vain muiden maiden etua, ei koskaan oman maan etua. Sehän ei ole koskaan heiltä omia ja toveriensa etuja tälläkin hallituskaudella kasvattaneilta mm. demareilta koskaan mistään pois, he possuttelevat suurenmoisilla eduillaan niinkuin ennenkin, mutta kansa kärsii, mutta mitäpä oman kansan vastainen nykyhallitus siitä välittäisi, ei ole aiemminkaan välittänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miksi te öyhöt aina kuvittelette olevanne jokin kansa?

    Minkäs voi, jos et halua kuulua Suomen kansaan, kun sinun viherpunavassarin mielestä sellaista ei ole?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miksi te öyhöt aina kuvittelette olevanne jokin kansa?

    Sinä et millään tajua, kun ei ole hajuakaan siitä, miten tämän kansan asiat on hoidettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa on kyllästynyt punavihreään velalla elämiseen.

    Perussuomalaisten kannatus on laskenut sinä aikana, jona Marinin hallitus on ollut vallassa ja velkaannuttanut Suomea.

    Selityksesi on siis lievästi sanottuna hieman onnahtava.

    Äänestä

  • Näinhän se persuilla menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miksi te öyhöt aina kuvittelette olevanne jokin kansa?

    Se onkin niin että persu ei osaa vastata. 18 prosentin kannatus ei ole kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Kansa" haluaa siis oikeistolaista velalla elämistä?

    Näin persut haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Perussuomalaisten kannatus on laskenut sinä aikana, jona Marinin hallitus on ollut vallassa ja velkaannuttanut Suomea.

    Selityksesi on siis lievästi sanottuna hieman onnahtava.

    Eikä ihan vähänkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Kansa" haluaa siis oikeistolaista velalla elämistä?

    Oikeistolainen velalla eläminen on vasemmistolaista arempaa, koska siinä otetut velat siirretään rikkaitten ja suurituloisten verohelpotuksiin.

    Äänestä

Persut ei aja muuta kuin äärioikeistolaisia ja populistista paskaa jolla vedotaan tyhmiin.

Äänestä
  • Mitä se on ihan käytännössä?

    Äänestä

  • No miten se äärioikeistolaisuus näkyy?

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Mitä se on ihan käytännössä?

    Persupolittiikako? Populistista ja äärioikeistolaista paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persupolittiikako? Populistista ja äärioikeistolaista paskaa.

    Idioottimatutrolli ei osaa koskaan perustella mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persupolittiikako? Populistista ja äärioikeistolaista paskaa.

    ”äärioikeistolaisia ja populistista paskaa”

    Mitä tämä käytännössä on? Etkö osaakaan kertoa?

    Äänestä

  • Ethän sinä edes tajua politiikkaa, etkä mitään muutakaan. Oot selvästi jauholössiläinen ja tölläilet pornomessuilla, kun se on mielestäsi henkevää.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    ”äärioikeistolaisia ja populistista paskaa”

    Mitä tämä käytännössä on? Etkö osaakaan kertoa?

    Etkö osaa lukea?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea?

    Ossankukhsn nyt vain saat kirjoitettua mitä ne
    ”äärioikeistolaisia ja populistista paskaa”
    ovat ihan konkreettisesti käytännössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea?

    Matutrollin tyhjäpäinen jankutus jaksaa aina naurattaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Etkö osaa lukea?

    Korjaan:
    Osaan kunhan nyt vain saat kirjoitettua mitä ne
    ”äärioikeistolaisia ja populistista paskaa”
    ovat ihan konkreettisesti käytännössä.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Korjaan:
    Osaan kunhan nyt vain saat kirjoitettua mitä ne
    ”äärioikeistolaisia ja populistista paskaa”
    ovat ihan konkreettisesti käytännössä.

    Äärioikeistolainen ja populistinen paska on äärioikeistolaista ja populistista paskaa. Ei sitä enää tuon yksinkertaisemmin voi sanoa. Lue uutisia jos haluat asiaa yksilöityä. Suomen Uutisista voi aloittaa, jos pää kestää sitä lukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Äärioikeistolainen ja populistinen paska on äärioikeistolaista ja populistista paskaa. Ei sitä enää tuon yksinkertaisemmin voi sanoa. Lue uutisia jos haluat asiaa yksilöityä. Suomen Uutisista voi aloittaa, jos pää kestää sitä lukea.

    Yritä nyt jo sanoa muutama asia. 🥱

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Yritä nyt jo sanoa muutama asia. 🥱

    Ei nyt pysty kun olen niin häkeltynyt täällä luetelluista valtaisista ja jatkuvista persumenestystarinoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei nyt pysty kun olen niin häkeltynyt täällä luetelluista valtaisista ja jatkuvista persumenestystarinoista.

    Jaksat vain puhua potaskaa?

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Jaksat vain puhua potaskaa?

    En suinkaan puhu potaskaa. En minä sentään mikään persu ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En suinkaan puhu potaskaa. En minä sentään mikään persu ole.

    Et ole persu mutta punavihreä potasta olet. 🤣

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Mitä se on ihan käytännössä?

    Oikeistopopulistisia paskapuheita, joilla vedetään hönöimpiä kuivana kakkoseen. Hyvä esimerkki on siinä, että väitetään olevan Suomen ja suomalaisten asialla vaikka puolueelta ei löydy koko olemassaolonsa aikana ensimmäistäkään poliittista saavutusta, jonka voisi katsoneen hyödyttäneen Suomea ja suomalaisia. Toinen hyvä esimerkki on, kun puolue väittää olevansa samanaikaisesti niin Suomen suurin yrittäjä- kuin duunaripuoluekin.

    Bullshit!

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Et ole persu mutta punavihreä potasta olet. 🤣

    Voi olla. Tosin en ole mitenkään punavihreä enkä tiedä mitä/mikä on potasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ethän sinä edes tajua politiikkaa, etkä mitään muutakaan. Oot selvästi jauholössiläinen ja tölläilet pornomessuilla, kun se on mielestäsi henkevää.

    Konservatiivihihhulin trumpistin puhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oikeistopopulistisia paskapuheita, joilla vedetään hönöimpiä kuivana kakkoseen. Hyvä esimerkki on siinä, että väitetään olevan Suomen ja suomalaisten asialla vaikka puolueelta ei löydy koko olemassaolonsa aikana ensimmäistäkään poliittista saavutusta, jonka voisi katsoneen hyödyttäneen Suomea ja suomalaisia. Toinen hyvä esimerkki on, kun puolue väittää olevansa samanaikaisesti niin Suomen suurin yrittäjä- kuin duunaripuoluekin.

    Bullshit!

    Joko sanot niitä konkreettisia asioita, etkä omia tuntojasi?

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Joko sanot niitä konkreettisia asioita, etkä omia tuntojasi?

    Jotenkin tuntuu että sinä et ymmärtäisi yhtään konkreettista asiaa vaikka sellaisia naulattaisiin otsaasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu että sinä et ymmärtäisi yhtään konkreettista asiaa vaikka sellaisia naulattaisiin otsaasi.

    Yritä toki ihan kirjoittamalla se tähän.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Joko sanot niitä konkreettisia asioita, etkä omia tuntojasi?

    Laittakaa te persut nyt ensin konkreettisia esimerkkejä niistä menestymisistänne. Niitähän tämä viestiketju koskee, jos olen tällaisen palstan funktion oiikein ymmärtänyt. Yleensä kai pitäisi käsitellä sitä mistä viestiketjun avauksessa on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Laittakaa te persut nyt ensin konkreettisia esimerkkejä niistä menestymisistänne. Niitähän tämä viestiketju koskee, jos olen tällaisen palstan funktion oiikein ymmärtänyt. Yleensä kai pitäisi käsitellä sitä mistä viestiketjun avauksessa on kyse.

    Minä en ole persu mutta olen toki oikeistolainen ja pidän Persujen politiikkaa hyvänä.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Minä en ole persu mutta olen toki oikeistolainen ja pidän Persujen politiikkaa hyvänä.

    No siinä sitä tuli konkretiaa koko rahan edestä :D

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No siinä sitä tuli konkretiaa koko rahan edestä :D

    Hyvä kun olet tyytyväinen.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Yritä toki ihan kirjoittamalla se tähän.

    Persumaista jankkaamista asian ympärillä. Olet oiva esimerkki siitä, mitä on puolustaa asiaa, joka perustuu puhtaisiin mielikuviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Persumaista jankkaamista asian ympärillä. Olet oiva esimerkki siitä, mitä on puolustaa asiaa, joka perustuu puhtaisiin mielikuviin.

    Jos et pysty vastaamaan huutojasi niin häpeä on vain sinun.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Jos et pysty vastaamaan huutojasi niin häpeä on vain sinun.

    Olipa varsinainen älyväläys kyhäämäsi korttitalon huojuessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olipa varsinainen älyväläys kyhäämäsi korttitalon huojuessa.

    Puhutaan sinun väitteistäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persupolittiikako? Populistista ja äärioikeistolaista paskaa.

    Nykyhallitus on käytännössä ainakin TUHOLISTI, niin paljon huonoa se on saanut aikaan kautensa aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En suinkaan puhu potaskaa. En minä sentään mikään persu ole.

    Ilmankos olet torvi, joka toitotat vain pahaa truulaa, jota kukaan ei jaksa kuunnella. Muuta ei viherpunap..,a osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Persumaista jankkaamista asian ympärillä. Olet oiva esimerkki siitä, mitä on puolustaa asiaa, joka perustuu puhtaisiin mielikuviin.

    Älä itse jankkaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oikeistopopulistisia paskapuheita, joilla vedetään hönöimpiä kuivana kakkoseen. Hyvä esimerkki on siinä, että väitetään olevan Suomen ja suomalaisten asialla vaikka puolueelta ei löydy koko olemassaolonsa aikana ensimmäistäkään poliittista saavutusta, jonka voisi katsoneen hyödyttäneen Suomea ja suomalaisia. Toinen hyvä esimerkki on, kun puolue väittää olevansa samanaikaisesti niin Suomen suurin yrittäjä- kuin duunaripuoluekin.

    Bullshit!

    PS on tehnyt oppositiossa juuri sitä mitä sen on pitänyt tehdä. Puolustanut Suomen etua kaikessa. Oppositiossa ei voida suoraan asioihin vaikuttaa. Kun eduskunnassa on määräaenemmistö hallituspuolueita, on äänestystulos usein toinen kuin PS.n Suomen etua puolustava.

    Hallitus on toimija ja se on koko hallitusajan tehnyt Suomelle epäedullisia päätöksiä. Keskittynyt hoitamaan vain muiden maiden asioita muita aatteellisia tavoitteitaan eikä ole välittänyt hoitaa Suomen asioita. Siksi Suomi on kriisiytynyt ja monella lailla ahdingossa.

    Joka seuraa asioita, tietää asioita. Ei tarvitse kysellä. Sinä vain äänestät sitä samaa puoluetta, jota olet aina äänestänyt, uskot, että se on aina hyvä, kun on ennenkin ollut. Kaikki muuttuu, Entisenä demariäänestäjänä tiedän, että SDP on ihan eri kuin aiemmin. Se on pääosin hurahtanut vihreisiin.

    Vihreitä en ole koskaan äänestänyt, siltä on aina puuttunut järki. Mitä enemmän se on saanut valtaa, sen kahjompia päätöksiä se tekee. Luonto on minulle tärkeä enkä hyväksy Vihreiden päättäjien tapaa raiskata luontoa, vaikka he juhlapuheissaan muka kertovat suojelevansa luontoa. Tarinat tosielämästä kertovat enemmän kuin sanat.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En suinkaan puhu potaskaa. En minä sentään mikään persu ole.

    Onneksi et ole! Pysy vaan siellä punavihreissä, kuin sonta junttilan tuvan seinässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oikeistopopulistisia paskapuheita, joilla vedetään hönöimpiä kuivana kakkoseen. Hyvä esimerkki on siinä, että väitetään olevan Suomen ja suomalaisten asialla vaikka puolueelta ei löydy koko olemassaolonsa aikana ensimmäistäkään poliittista saavutusta, jonka voisi katsoneen hyödyttäneen Suomea ja suomalaisia. Toinen hyvä esimerkki on, kun puolue väittää olevansa samanaikaisesti niin Suomen suurin yrittäjä- kuin duunaripuoluekin.

    Bullshit!

    Enemmän PS on ajanut suomen asioita tärkeysjärjestykseen kuin te jauhopäiset tunarit ikinä. Ette saa mitään järkevää aikaan. Siitä kertoo sekin Kirgisiaan laittamanne, (vissiin) joka vuosi 150 000 euroa muka tupakin polton lopettamiseksi. -Voiko olla kuvottavampaa ja härskimpää sontaa ja paskaa enää olemassakaan, kun samaan aikaan yritätte koukuttaa suomen nuorison huumeisiin ja moraalittomuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Laittakaa te persut nyt ensin konkreettisia esimerkkejä niistä menestymisistänne. Niitähän tämä viestiketju koskee, jos olen tällaisen palstan funktion oiikein ymmärtänyt. Yleensä kai pitäisi käsitellä sitä mistä viestiketjun avauksessa on kyse.

    Painu kaihileikkaukseen, ja laita kuulolaite, kun oot noin umpipimeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No miten se äärioikeistolaisuus näkyy?

    Meidän perheemme on monikulttuurinen, mutta silti meillä äänestetään persuja. Oikein kukaan muu suurpuolue ei pidä perinteisiä arvoja tärkeänä.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Minä en ole persu mutta olen toki oikeistolainen ja pidän Persujen politiikkaa hyvänä.

    Persujen politiikka on pelkkää puhetta.

    Heidän käytännön tekonsa kipistyvät siihen, mitä he tekivät Sipilän hallituksessa ja niiden seurauksena Persujen kannatus putosi puoleen, kun teot olivat ihan jotakin muuta kuin heidän puheensa ennen vaaleja.

    Luottakoon Persuihin kuka luottaa, minä en.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eduskunnassa tekevät koko ajan sen mitä voivat.
    Mutta seuraavassa hallituksessa heillä on enemmän mahdollisuuksia korjata Marinin hallituksen mogia.

    Äänestä

  • IhmeKuudennenPäivän kirjoitti:

    Eduskunnassa tekevät koko ajan sen mitä voivat.
    Mutta seuraavassa hallituksessa heillä on enemmän mahdollisuuksia korjata Marinin hallituksen mogia.

    "Eduskunnassa tekevät koko ajan sen mitä voivat."

    Eli puhuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Eduskunnassa tekevät koko ajan sen mitä voivat."

    Eli puhuvat.

    Paljon muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No miten se äärioikeistolaisuus näkyy?

    Turhana öyhötyksenä. Diktaattoreiden kannatuksena ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oikeistopopulistisia paskapuheita, joilla vedetään hönöimpiä kuivana kakkoseen. Hyvä esimerkki on siinä, että väitetään olevan Suomen ja suomalaisten asialla vaikka puolueelta ei löydy koko olemassaolonsa aikana ensimmäistäkään poliittista saavutusta, jonka voisi katsoneen hyödyttäneen Suomea ja suomalaisia. Toinen hyvä esimerkki on, kun puolue väittää olevansa samanaikaisesti niin Suomen suurin yrittäjä- kuin duunaripuoluekin.

    Bullshit!

    Juuri noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persujen politiikka on pelkkää puhetta.

    Heidän käytännön tekonsa kipistyvät siihen, mitä he tekivät Sipilän hallituksessa ja niiden seurauksena Persujen kannatus putosi puoleen, kun teot olivat ihan jotakin muuta kuin heidän puheensa ennen vaaleja.

    Luottakoon Persuihin kuka luottaa, minä en.

    Jos PS pääsee enemmistönä toimimaan hallituksessa, tottakai se näkyy, mutta sellaista ei ole vielä ollut. PS haluaa, että Suomen asiat saadaan kuntoon ja niiden hoitoon keskitytään eikä aatehörhelöidä mitä sattuu niinkuin nykyhallitus tekee.

    Ruotsissa ruotsidemokraatit pääsevät nyt kai ensi kertaa vaikuttamaan asioiden kulkuun ja se alkaa näkyä. Asioita aletaan viedä järkevämpään suuntaan eikä hyssytellä ja salata. Asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat ja niitä pyritään korjaamaan. Se on koko maan etu.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Meidän perheemme on monikulttuurinen, mutta silti meillä äänestetään persuja. Oikein kukaan muu suurpuolue ei pidä perinteisiä arvoja tärkeänä.

    Onko monikulttuurisuus perinteinen suomalainen arvo?

    Äänestä

Kolme vihreää vastaa älykkyydeltään yhteensä yhtä persua, varmaan johtuu jotenkin siitä.

1Äänestä
  • Vasemman jalan saappaallakin on enemmän järkeä kuin persulla.

    Äänestä

  • Äly pitäisi näkyä, vaan kun ei näy missään Vihreiden toimissa. Vai onko tarkoitus tehdä ns. älyllä vain huonoa ja tuhoa, josta on vain kaikille harmia ja haittaa. Jos älyä on, pitäisi käyttää sitä hyvän lisäämiseen eikä huonon kasvattamiseen, kuten Vihreä tekee. Vihreä käyttää älyään väärin, on älyn väärinkäyttäjä, eikä siitä koskaan mitään hyvää tule.

    1Äänestä

Kyllä taas näkyy kuinka heikkoälyistä sakkia vasemmistossa on, he vaan heittelevät omasta päästä vedettyjä kommentteja, ilman mitään faktoja.

Äänestä
  • No kerropas pölhöpopulisti sitten niitä poliittisia "faktoja". Persuilu on pelkkää likasankopolitiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No kerropas pölhöpopulisti sitten niitä poliittisia "faktoja". Persuilu on pelkkää likasankopolitiikkaa.

    Itse olet koko likasangollinen viherpunakakkaa, joka haisee pahalle. Lannoittaminenkaan ei onnistu, kun huonossa viherpunavasemmisto maaperässä ei mikään hyvä kasva. Huono vihreä kun ei kasvata hyvää, se tuhoaa kaiken entisenkin hyvän.

    Äänestä

  • Mutta persut eivät heittele omasta päästään kommentteja.

    Jokainen heidän kommenteistaan on sataprosenttista faktaa, kuten seuraavakin: "Kolme vihreää vastaa älykkyydeltään yhteensä yhtä persua, varmaan johtuu jotenkin siitä."

    Tarvitaan siis kolme Haavistoa, jotta älykkyyden määrä on sama kuin yhdellä Hakkaraisella.

    Äänestä

Siksi, että eivät ole vastuussa mistään, voivat luvata mitä tahansa huuhaata.

Äänestä
  • Toista se on olla persu ja paistatella valtavan menestysjatkumon loisteessa :D

    Äänestä

Tavio ja Hurukin kävivät ihan Qatarissa saakka menestymässä :)

Äänestä
  • Sinä oot selvästi käyny pornomessuilla menestymässä.

    Äänestä

Persut on populistipuolue ja sellaisen kannatus vaihtelee sen mukaan miten paljon tyhmälle kansanosalle saadaan kiukkua myytyä.

Vasemmistoliitto on puolestaan älykköpuolue, jonka kannatus ei yli 10 pinnan voi juuri nousta, koska älykkäiden ihmisten osuus populaatiosta on vain noin 1/10. Heidän pitäisi huijata myös tyhmät äänestämään saadakseen kannatuksensa korkeammaksi.

Äänestä
  • Tiedätkö edes mitä populisti tarkoittaa? Pitäisi tietää, jos sellaisen kirjoittaa. Punavihervasemmisto toimii ääriaatteellisesti yhden totuuden politiikalla, jossa toisin ajattelevat pyritään hiljentämään. Ääriaate on kuin diktatuuri, millä on tuhon voima niinkuin kaikella ääriaatteella. Ääriaate toimii kapea-alaisesti vain muutamiin tavoitteisiin pyrkien toistaen mm. oikeuskäsite- periaatetta. Oikeuskäsite ulottuu näiden ääriaatteellisten ajattelussa vain tiettyihin ryhmiin, muiden ryhmien opikeudet jättäen kokonaan huomioimatta. Polkien näin kansan demokratiaa. Historia kertoo, että ääriaatteellinen toiminta ei johda koskaan hyvään, mitä pidemmälle se ulottuu, sitä enemmän se aiheuttaa pahaa. Hitler oli esimerkiksi ääriaatteellinen, niin on myös Vihreät. He pyrkivät tavoitteihinsa keinoja kaihtamatta ja seurauksista välttämättä.

    Äänestä

  • Vasemmisto, älykköpuolue, on kannattanut stalinismia ja kommunismia, jotka yhdessä ovat surmanneet yli 100 miljoonaa ihmistä. Siinä sitä on älykköpuolue.

    Vasemmistoliiton eräs kansanedustaja on sanonut, että kannattaa kommunismia, eli aatetta joka on tosiaan surmannut yli 100 milj. ihmistä. Siinäkin näkyy hyvin millainen älykköpuolue Vasemmistoliitto on.

    Vasemmistoliiton puheenjohtajan PC:ssä oli terroristiliikkeen tarra, joka kertoo jonkin verran puheenjohtajan aatemaailmasta. Puheenjohtajan mielestä, terroristiliikkeen väkivalta on sitä parempaa ja hyväksyttävämpää väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vasemmisto, älykköpuolue, on kannattanut stalinismia ja kommunismia, jotka yhdessä ovat surmanneet yli 100 miljoonaa ihmistä. Siinä sitä on älykköpuolue.

    Vasemmistoliiton eräs kansanedustaja on sanonut, että kannattaa kommunismia, eli aatetta joka on tosiaan surmannut yli 100 milj. ihmistä. Siinäkin näkyy hyvin millainen älykköpuolue Vasemmistoliitto on.

    Vasemmistoliiton puheenjohtajan PC:ssä oli terroristiliikkeen tarra, joka kertoo jonkin verran puheenjohtajan aatemaailmasta. Puheenjohtajan mielestä, terroristiliikkeen väkivalta on sitä parempaa ja hyväksyttävämpää väkivaltaa.

    Tuo kyseinen kommunistiksi ilmoittutunut vesemmistoälykkö on tohtori Anna Kontula.

    Tässä linkki juttuun, joka auttaa sinua ja muitakin ymmärtämään, miksi Kontula sanoo olevansa eduskunnan ainoa kommunisti ja millainen kommunisti hän on.

    https://www.ku.fi/artikkeli/4158735-anna-kontula-on-kommunisti-ja-nyt-han-kertoo-miksi-termia-ei-pida-valttaa-itse-olen-valinnut-taman-strategian

    Äänestä

Kyllä Soinin porukka vaan on niin hyvä.

Äänestä
  • Sanna Marin ei Järkiintynyt Tampereen valtuustossa ! Hänestä tuli hullu ehkä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sanna Marin ei Järkiintynyt Tampereen valtuustossa ! Hänestä tuli hullu ehkä ?

    Kun hiljentää valtuustoa tahallaan samaa asiaa jankuttavan istuntoa pitkittävän ja haittaavan persuedustajan, siitä saa taputukset kaikilta muilta valtuutetuilta.
    Näin kävi pilipalipersulleTampereen kaupunginvaltuustossa kun Marin oli siellä puheenjohtajana.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kun hiljentää valtuustoa tahallaan samaa asiaa jankuttavan istuntoa pitkittävän ja haittaavan persuedustajan, siitä saa taputukset kaikilta muilta valtuutetuilta.
    Näin kävi pilipalipersulleTampereen kaupunginvaltuustossa kun Marin oli siellä puheenjohtajana.

    Järjen PS ääntä ei haluta kuunnella, ei Näsijärven raiskaamisen kohdalla eikä muuallakaan. Suojaverkko on jo monta kertaa hajonnut, ties kuinka käy pohjavedelle. Kuinka EU:n määräämä Näsijärven entisöinti toteutetaan jatkossa?

    Äänestä

Nyt menee jo liian pitkälle tämä PS hehkutus!Afrikkalaiset ja muslimit tuovat mukanaan paljon suomeen esim. uuden uskonnon ja laiskuuden!

Äänestä

Persujen menestys perustuu puhtaasti vain epäonnisten seurausten negatiivisuuksilla ratsastamiseen. PS-puolue ei ole rakentajapuolue vaan pelkkä hajoittajapuolue. Siksi puolue ei saa ikinä mitään Suomea ja suomalaisia hyödyttävää aikaiseksi. Nimittäin jos Suomi menestyy, niin persut eivät menesty. Persujohdolla Suomesta saataisiin hyvin nopeasti pohjolan Bolivia.

Äänestä
  • Viherpunavasemmistolainen ei tunnusta Suomea eikä halua siksi puolustaa Suomen ja oman kansan etua. Kuka omaa maata puolustaisi, jos ei maan päättäjä sitä tee?

    Viherpunavasemmistolaisen kotimaa on koko maailma ja hän on koko maailman kansalainen, Ei hän siksi näe, että Suomea pitäisi puolustaa, koska hänelle Suomea ei ole olemassakaan.

    Äänestä

Vihreiden Ohisalo ennallistamiskiistasta MTV:n Uutisextrassa: Hallitusta ei pitäisi keikuttaa kriisiaikana tällaisten kysymysten takia??

Äänestä
  • Ohisalo on niitä harvoja, jotka eivät maalaa olemattomia piruja seinille, vaikka osalla on jo vaalikiima alkanut. Vaikka en hänestä juuri välitä, niin tässä asiassa hän on aivan oikeassa.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009176587.html

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ohisalo on niitä harvoja, jotka eivät maalaa olemattomia piruja seinille, vaikka osalla on jo vaalikiima alkanut. Vaikka en hänestä juuri välitä, niin tässä asiassa hän on aivan oikeassa.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009176587.html

    Ohisalo on löytänyt jotakin konkreettista, mikä pitää pelastaa. Se on Ohisalon hömötiainen.

    Äänestä

"...asia on ihan yksinkertainen, perussuomalaisuus on kaunis sana sopisi hyvin myös suomalaisugrilaiselle alueelle - Ilman väkivaltaa; Pride ja hetero "marssit" ovat yliseksiä, oikeat homoseksuaalit ovat neutreja eli neutraaleja, jopa niin neutraaleja että kun sumu ja pakkanen uhkasi tulla Helsingin Kallioon eikä näkynyt ristinsielua tuli eräs homo sabiens kutsumaan sisälle kylmästä; On parempi olla transseksuaaliyksinäinen jos on oma tytär:" Erään oli tyttöystävä jättänyt eikä kateuden ja mustasukkaisuuden vuoksi toiset naiset kelvanneet." Joku oli vain " kumihousuinen" uimari, yksi ei halunnut menettää bisnestään. Vihreät puolustaa vain Neuvostoliiton luontoa, Joe Biden räjäyttää suomen

Äänestä

Äärioikeistolla on vankka kannatus: Venäjä, valko-Venäjä, Unkari (53%), Ranska (42%), Ruotsi (nousussa, noussut), Syyria, Iran, ja vasemmalla vastaavasti Kiina. Ym. maita.

Äärioikeisto kannattaa diktatuuria, rasismia, epätasa-arvoa, musta-valkoajattelua, kaksisukupuolisuutta, väkivaltaa, vihaa, dominointia, heikompien polkemista yms.

Äänestä
  • Heh, äärioikeiston nousu on puhtaasti vastareaktio kaltaistesi idioottien öyhöttämiseen, joten voit syyttää itseäsi.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat parasta aikaa vaikuttamassa eri lautakunnissa ja estämässä vihervasemmistolaista mädännäisyyttä. Mm. Vasemmistoliitto hallituksessa on joutunut taipumaan tärkeissäkin asioissa hallituksen linjoille, pysyäkseen hillotolpallaan. PS isänmaan eduksi.

Äänestä

Aatteleppa ite mitä kirjoitat

Äänestä

Ääni vihervasemmistolle on isku suomen menestykselle.

Äänestä
  • Hallitukseen ollaan ERITTÄIN tyytyväisiä, sekös persuaitauksessa pännii.

    Äänestä

Kovin nopeasti menetettiin tämä maa ja suomalaisuus siinä mukana !

Äänestä
  • Niinkö? Ettekö te persut sitten saavuttaneetkaan kaikkea sitä menestystä mistä tässä ketjussa on kovaa melua pidetty?

    Äänestä

  • Haittasuomalaiset persut ovat yrittäneet mainettamme pilata, mutta ei onnistu, Marin on erittäin suosittu Suomessa ja maailmalla.

    Äänestä

Puolueiden kannatus on se, mikä se oli viimeisimmissä vaaleissa, se on todellisuus.
Persuilla se oli 11,1%.
Gallupit on perseestä, nehän lupasi viime vaaleissa Persuille paljon paljon enemmän, mutta karu totuus olikin tuo 11 ja rapiat.
Pensanhinta Perkele, vai mitä?

Äänestä

Olet oikeassa me punikkidemut emme pärjää teille PerusSuomalaisille enää kannatus luvuissa ja meidän juopotteleva pääministeri joutaisi jo vaihtoon se syö puolueemme kannatusta ja samoin tytti joutaa jo lähte hävettää sanoa olevansa demari irtisanoudun heti ja poltan demujen jäsenkortin

Äänestä
  • kiva kun sä oot jäänyt pyörimään hiekkalaatikkoleikki tasolle, ootko kovinkin ylpeä itsestäsi?

    Äänestä

Oikeusvaltiossa lailliset puolueet voivat osallistua vaaleihin ja niiden kannatuskyselyllä on merkitystä. Jostain syystä oikeusvaltiona pidetyssä Suomessa vasemmisto ja vihreät voivat osallistua vaaleihin ja ylehesaristinen media normalisoi niiden toimintaa julkistamalla joitain manipuloituja kannatuskyselyitä.

Äänestä

Persujen lokaamisessa kaiken a ja o on kollektiivinen mentaalinen masturbointi. Sitä ei pilata pohdiskelemalla toiminnan järkevyyttä. Aina on joukossa alemman tason kädellisiä, jotka öyhöttää nollat taulussa sylki leualla ja odottaa samanhenkisiltä kehuja ja aploodeja ja PS-kannattajien ärsyyntymistä. Se on sellaista jamespotkukelkkahuumoria, että ei näitä vasemmistoänkyröitä kannata tosissaan ottaa. Tiedetään kuitenkin itse, että PS ajaa oikeita asioita oikeilla tavoilla, sanoi änkyrät mitä tahansa.

Äänestä

Persujen kääpiö kävi kunniottamassa Qatarin yksivaltiasta.

Äänestä

Vasurit naama jo umpeen ja kunnolla. Yli 500000tuhatta Suomalaista on köyhyysrajan alapuolella. Suomalaiset ensin ylös ahdingosta sitten voidaan vasta auttaa muita. On täysin tollopäista auttaa velaksi etelän velttoja ja maksattaa velat tulevilla sukupolvilla. Äänestäkää jo oikein! Vasurit ja vihreät ei aja Suomalaisten asioita. Vihreät ajaa muita asioita luonnosuojelu näköjään heille toisarvoista.

Äänestä

Tätä keskustelua kun lukee niin jää kyllä melko epäselväksi missä ja miten persut ovat menestyneet. Halvassa suunsoitossa?

Äänestä
  • Katso galluppeja, vihervasemmisto kuihtuu mutta persut sekä kokoomus jyräävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Katso galluppeja, vihervasemmisto kuihtuu mutta persut sekä kokoomus jyräävät.

    Jaa nytkö ne gallupit taas persuille kelpaavat. Yleensä ovat mädättäjämedian valeuutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Jaa nytkö ne gallupit taas persuille kelpaavat. Yleensä ovat mädättäjämedian valeuutisia.

    Persujen todellinen kannatus on toki galluppejakin suurempi.

    Äänestä

Niin ,eivätkä ole yhden aatteen liike kuten monet muut puolueet ,jotka ajavat kapean ihmisryhmittymän asioita ja ovat Suomen asialla. Eikö siinä jo ole riittämiin syytä tänä päivänä äänestää heitä kun muut tuntuvat ajavan kaikkien muiden asioita, mutta ei Suomalaisten.

Äänestä

Jos persut oikeasti menestyisivät, niin sinun ei tarvitsisi todistella sitä tekemällä tyhmiä avauksia.:D:D Tietoisku: 83 % suomalaisista ei äänestä persuja.

Äänestä
  • Mutta onhan tuo parempi luku, kuin vasem.liiton komuilla, joita ei äänestä 92 % suomalaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mutta onhan tuo parempi luku, kuin vasem.liiton komuilla, joita ei äänestä 92 % suomalaisista.

    No Vasemmistoliitto on hallituksessa. Ja hallitukseen persuilla tuskin on asiaa vaikka voittaisitte vaalit.

    Äänestä

Perussuomalaisethan olivat muuten viime edusk.vaaleissa SDP:n kanssa suurin puolue.

Äänestä
  • PS sai eniten edustajia viime vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    PS sai eniten edustajia viime vaaleissa.

    Rinne ei kuunnellut kansan ääntä eikä kunnioittanut vaalitulosta. Valitsi hallitukseen kansalta epäluottamuslauseen saaneita kuten Keskustan ja Vihreät. Siitä alkoi Suomen kansan vastainen hallitus ja sitä on jatkunut sen koko kauden eikä muutosta näy kansan myönteisempään suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Rinne oli demari, jos joku ei sitä tiedä, Rinne valitsi seuraajakseen suosikkinsa Marinin, jos hän ei olisi touhunnut omiaan, pääministeriksi olisi todennäköisesti noussut Antti Lindtman. Tietyllä tavalla pätevämpi ja kokeneempi kuin Marin.

    Äänestä

Persut on olleet ihmeen oikeassa mm maahanmuutto ja jengi asioissa.

Äänestä
  • Vihervasemmiston vihan kohteena on aina perussuomalaiset. Liian isänmaallista porukkaa ja hidastavat suomen tuhoamista.

    Äänestä

Yhden aatteen puolueiden näkemys siitä minkälainen maailman tulisi olla on melko kapoinen näkökulma elettävän elämän näkökulmasta

Perusuomalaiset ei ole lokeroitunut puolue ,jonka etuja on se että näkökulmia on tarkasteltavissa päätöksentekoa silmällä pitäen eri näkökulmista ,jolloin niitä muodostuu tasapanoisia, aivan kuten arjessa. Niinpä Perusuomalaiset on vastaus kansan puolueena ,koska päätöksenteon on nähtävissä vastaavan arjen tarpeita ja perustuvan samoin kompromisseihin kuin eletyssä elämässä. Tällöin myöskään päätöksenteko ei ole blokkiintunut, vaan vastaa ajan hengessä tarvetta.

Äänestä
  • Perussuomalaiset ovat kaikkein lähimpänä totuutta. Kristilliset arvot ja niiden tunnustaminen on jo voitto sinänsä. PS on jumalan valittu puolue.

    Äänestä

  • Onko puolue joka pitää itseään sekä Suomen suurimpana yrittäjä- että duunaripuolueena, muka kompromissipuolue? Eihän sellainen puolue tee muuta kuin kusee vuorotellen eri puolten aamumuroihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Onko puolue joka pitää itseään sekä Suomen suurimpana yrittäjä- että duunaripuolueena, muka kompromissipuolue? Eihän sellainen puolue tee muuta kuin kusee vuorotellen eri puolten aamumuroihin.

    SDP vaan tanssii saattana

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat kaikkein lähimpänä totuutta. Kristilliset arvot ja niiden tunnustaminen on jo voitto sinänsä. PS on jumalan valittu puolue.

    Miksi Jumalan valittua puoluetta johtavat ateistit?

    Äänestä

Tiedä häntä valituista mutta jos ääripäitä ajattelee ja puolueiden sisäisiä ideologioita ,joita ne kantaa sisällän on useinmille ääripäät huono vaihtoehto .

Vasemmisto kantaa yhteisöllisyyden sisällään ,mutta se yhteisöllisyys joka sisältää yhteisomistuksen saattaa olla monelle liikaa, aivan samoin kuin Kokoomuksen monarkistinen poliittinen tausta toisille , joka pyrkii hyödyntämään useimpia ,harvojen hyödyksi. Tuo näkyy myös nykyiselläänkin palkansaajien aseman heikentämis pyrkimyksinä, joilla tähdätään palkansaajien työn halpuuttamiseen.

Äänestä

Vihreät naiset ovat pahimman luokan kaksinaismoralisteja.

Äänestä

Miten persut tekee tätä käytännössä? Yksi esimerkki riittää.

Äänestä

Punikeille oman kansan etu-ajattelu on haitallista.

Äänestä

Oman kansan etu-ajattelu on a ja o. Punikit ei sitä ikinä hyväksy.

Äänestä

SDP on täynä demarikommareita.

Äänestä

Seuraavaksi äänestän persuja.

Äänestä

Koska persut on isänmaallisia.

Äänestä

Persut sopii hyvin duunarille.

Äänestä

Tai siksi, että aina puolet väestöstä on keskiarvoa heikkolahjaisempia. Kyllähän sillä voi saada jopa 50% kannatuksen.

Äänestä

Vähemmän sinisilmäisyyttä enemän perussuomalaisia :)
Vähemmän rikollisten hössyttelyä enemmän oikeudenmukaisuutta uhreille!

Äänestä
  • Ohisalon järki? Sanoi Koskelan pojan kidutus taposta . Että lisää kotiutumista ja Tilavempia asuntoja . Ei huomannut mainita että sairas eläkäisiltä aika rankoin ottein lääkekorvaukset poistettu Korkeasaaren häkkeihin kuuluvien vuoksi !?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Varmaan siksi, että puolue ajaa ensin suomalaisten ja Suomen asiaa, eikä esim. Afrikan.

Punavihreiden kateus persuja kohtaan näkyy näissä jatkuvissa itkuvalituksissa, joita punavihreät tänne tekevät. Yhteistä niille on se, että ne ovat lapsellisia ja tyhmiä, mikä taas kertoo tekijöidensä omasta tyhmyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu