Parisuhteeseen ja työelämään pitäisi olla mahdollisuus vaikka ei olisi mikään huippusuorittaja. On paljon meitä tavallsisia ihmisiä jotka emme ole riittävän hienoja ja trendikkäitä päästäkseen läpi ja tullakseen valituksi. Ihan yhtä hyvin tavallinen ihminen voisi silti hoitaa osansa kuin joku hienompi keekoilija.
Matalammat kynnykset
Anonyymi-ap
84193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Asiaa kirjoitat.
Tulee ensimmäisenä mieleen, että mitä tavoitellaan?
Minäkin olen nähnyt jos minkäkinlaista viheltäjää...jos tarjotaan ladaa, ei kannata odottaa vierelleen mersua.
Autoja molemmat, mutta ihan eri sfääreissä.
Molempiin on mahdollisuus niin pitkään, kun henki pihisee. Niitä ei ole kielletty laeilla tai säädöksillä keneltäkään.
Matalampi kynnys kenen taholta?
Sen taholta jolla on päätösvalta.
Eli työnantajan pitäisi ottaa töihin epäpäteviä ja epäsopivia työtekijöitä? Kuka kompensoi menetykset? Valtioko?
Ja kuka kompentoi ongelmat parisuhteessa, tuossa samassa tilanteessa?
Kyllähän tuo varmaan työelämässä toimisi, jos valtio vaikka jatkuvasti maksaisi osan sellasen "heikomman" työntekijän palkasta. Että palkatkaa näitä ja teidän ei tarvitse maksaa täyttä palkaa.
Vaan miten toi sama toimii parisuhteessa?
Kuka kompensoi sen kun töihin otetaan hieno sanataiteilija joka runoilee ja pukeutuu itsensä sisään ja sitten jättää tylsät hommat tekemättä? Tai parisuhteeseen otetaan komein tai kaunein ihminen joka peilailee itseään, unohtaa kumppaninsa ja etsii uutta ihailijaa itselleen?
Sen minkä itse valitsee, valitsee omalla riskillä. Sinä taas vaadit jotain yleistä "matalampaa kynnystä". Ylhäältä saneltu pitää myös korvata.
Vai oikein "ylhäältä saneltu"...kylläpä meni taas viralliseksi tämäkin homma. Sellaista se on teidän hienojen ihmisten kanssa.
Miksipä muuten kukaan valitsisi epäpätevämmän työntekijän, kun kerta pätevämpiäkin on tarjolla?
Palkkatuki on jo olemassa:
https://tem.fi/palkkatuki
🦄
On, mutta sitä harvemmin saa pysyvästi.
Miksi pitäisi saada? Työntekijän täytyy pidemmällä aikavälillä olla tuottava.
Julkisella taloudella pyörivä yksityinen talous ei oikein toimi. 😁
🦄
Jos niitä epäpätevämpiä ja "huonompia" halutaan pysyvästi työllistää, niin tietenkin myös kompensaation kuuluu olla pysyvä. Se näkyy ihan selvästi, kun tilastoja lukee, että palkaatukipaikat ovat todella harvoin pysyviä työpaikkoja.
Palkkatuettu työ harvoin jatkuu kauaakaan siitä kun se tuki lakkaa. Näin se vaan on, raaka totuus.
Vastasin tähän jo tuossa ylemmässä viestissäni. Pitkällä aikavälillä työntekijän täytyy tuottaa enemmän kuin hän maksaa yritykselle.
🦄
Tuntuu etteivät ne hienot menestyjät viivy työssään sitä "pitkää aikaväliä". Me tavalliset paskaihmiset taas olemme huomattavasti uskollisempia.
Eli miksi siis edes vaivauduit alunperin vastaamaan? Palkatuki ei auta asiassa lainkaan, Infact kyseessä on ihan täysi susi systeemi, joka luo vain systeemin hyväksikäyttöä. Palkaatuki ei todellisuudessa auta juuri ketään työllistymään. Päinvastoin se luo ihmisille vain lisää epäonnistumisen ja hyljeksimisen tunteita.
Jokainen yritys seuraa, ovatko sen henkilöstöresurssit kannattavalla pohjalla.
🦄
Luulen että aika harvassa firmassa on vertailu menossa sen suhteen että "mitä jos palkattaisiinkin tavallisia paskaihmisiä välillä".
Jokainen firma arvioi resurssinsa omalla tavallaan.
En kutsuisi ketään p-ihmiseksi ja toivoisin, etteivät muutkaan kutsuisi.
🦄
"Kyllähän tuo varmaan työelämässä toimisi, jos valtio vaikka jatkuvasti maksaisi osan sellasen "heikomman" työntekijän palkasta. Että palkatkaa näitä ja teidän ei tarvitse maksaa täyttä palkaa."
Joka johtaisi samantien siihen että kaikista ammattilaisista tulisi "epäpäteviä" koska se olisi työnantajan etu.
Niin kyllä. Mut kun ihmisillä on vittumainen tapa luokitella arvojärjestykseen. Milläs muutat sellaista ihmisluontoa, joka on sitä mieltä, että nää paremmat, noi ne huonommat? Ja noi ei edes kelpaa?
-Jasu-
Ihmisten pitäisi tajuta myös oma huonoutensa. Eivät hienoimmatkaan yksilöt ole kuolemattomia eivätkä virheettömiä. Ehkä vähän syvällisyyttäkin lisää että ymmärtäisi ihmismielen eri puolia paremmin kuin vain siltä kadun valoisalta puolelta katsottuna.
Olet oikeessa, kyllä.
-Jasu-
Taas tätä samaa.
Sanon vielä kerran: sekä ulkoisen että sisäisen kauneuden täytyy olla kunnossa. Kaikki muu on laiskuutta.
Pelkkään sisäiseen kauneuteen keskittyjät eivät siedä ulkoiseen kauneuteen keskittyjiä, ja pelkkään ulkoiseen kauneuteen keskittyjät eivät siedä pelkkään sisäiseen kauneuteen keskittyjiä.
🦄
Suhde syntyy, jos pari on toistensa match tai vaihtoehtoisesti kumpikin on vaatimuksineen yhtä kohtuullisia. Luulenpa, että todennäköinen kumppani ei ole nuori missi vaan toinen itsensä kanssa samanlainen. Kun kumpikaan ei ole täydellinen, on toisen hyväksyminen ehkä helpompaa sellaisenaan,
Usein täällä kuulee, että ihminen kuvailee itseään reilusti keski-ikäiseksi fyysisesti ei niin hot mielenterveyskuntoutujaksi ja silti itselle kelpaa vain alle 25v lähes alipainoinen missityttö tai urheilullinen misteri. Jokainen saa valita toki vaatimuksensa ihan itse, ja jos asiat on tärkeitä, ne on vaan tärkeitä. Silti se oma valinta voi olla se suurin este. Tai sitten suurin este on ettei tapaa uusia ihmisiä.
Minusta aika hyvin tilannetta kuvaa se että parisuhteeseen päästäkseen ei saa olla minkäänlaista masennusta, ei pienintäkään. Silti sama ihminen joka näin päättää, saattaa ihailla taiteilijoita joilla synkkyys on olennainen asia luomisessa. Parisuhde on kai jokin ihme puhdistuksen omainen tila jossa on valkeat seinät ja kliiniset ajatukset.
Masennusta potevan kanssa parisuhteessa eläminen voi olla täyttä helvettiä. Se voi tuhota sen ns. terveen osapuolen mielenterveyden. Masentunut harvoin edes itse tajuaa kaikkia niitä tuhoisia tapoja joilla hän toimii. Masennuksen ei tarvitse olla vakava, ollakseen taakka parisuhteelle.
On aivan eri asia ihailla jotain taiteilijaa, kuin olla parisuhteessa synkän ihmisen kanssa.
Jokainen meistä on masentunut, toiset vaan peittävät sen muita paremmin. Matalammat kynnykset niin ihmisyys pääsee paremmin esille. Surussakin on paljon kaunista jota menestyvät eivät ymmärrä - ehkä voisivat oppia jos haluaisivat.
Menestys ei ikävä kyllä suojele surulta.
🦄
Tuo on tuollaista lässytystä, joka kertoo, että käytännön kokemusta asiasta ei ole. No itselläni on, molemmilta puolilta katsottuna. On kokemus siitä, mitä kumppanin masennus voin pahimmillaan itselle tehdä ja miten totaalisesti se voi pirstoa oman mielenterveyden ja vetää vakavaan masennukseen, jossa ero oli se ainoa keino päästä parantumisen tielle. Siis todella erinomaisen kaunista tosiaan.
Eikä masennukselta tai muiltakaan mielenterveysongelmilta.
En kirjoittanut että kynnykset pois vaan että matalammat kynnykset. Mustavalkoisuus pois - on ihmisiä jotka ovat jossain masennuksen ja täydellisen mielenterveyden välillä. Ei se harmaa alue ole ihan niin kamala kuin nykyään kuvitellaan.
Jokaine ihminen päättäköön ihan itse kuinka suuren taakan on kumppanin myötä halukas ja kykenevä kantamaan. Rikkinäinen mielenterveys on aina taakka myös kumppanille ja sitä suurempi taakka se on, jos ei toinen tuota asiaa itse tajua.
En allekirjoita tuota. Tiedän paljon ihmisiä, jotka on alkanut suhteeseen masennuksesta huolimatta tai pysyneet vierellä, vaikka masennus on alkanut. Toinen masentunut luultavasti ymmärtäisi sinua paremmin kuin terve.
Tiedän kyllä myös omasta kokemuksesta kolikon toisen puolen, mitä se on jos puoliso on keskivahvasti masentunut. Minusta tuli sairaanhoitaja ja pahan olon nyrkkeilysäkki, annoin kaikkeni parisuhteelle, mutta sain hyvin vähän takaisin ja se mitä sain oli lähinnä vihaa (vaikka en ollut syypää ex ongelmiin). Jouduin tavallaan ison lapsen äidiksi. Masentunut on helposti omassa kuplassa ja läsnäolo jää vähäiseksi eikä hän jaksa olla läsnä myöskään kun ystäviä tulee kylään. Suhteessa se ei haittaa, että toinen välillä kantaa, kunhan vuoro vaihtuu vaikka parin haastavan vuoden jälkeen.
Oma arvioni on, että keskivahvasti masentunut ei välttämättä pysty vuorovaikutteiseen suhteeseen, eikä voimat riitä siihen ennen kuin ongelmat on lievempiä. Siis ongelmien aktiivinen käsittely ja ratkominen on varmasti kaikista helpoin tapa päästä suhteeseen.
Kokemukseni tekee minusta varovaiseksi masentunutta kumppaniehdokasta kohta. Asia vaatisi avointa käsittelyä, mihin keskivahvasti masentunut tuskin pystyy jaksamisen takia. Lievää normaalia reagointia stressiin tai vaikeisiin elämäntilanteisiin historiassa en sen sijaan pidä minään isona juttuja. Tässäkin kohtaa paljon vaikuttaa miten avoimesti asiasta pystyy keskustelemaan one to one.
Ei kaikki ole masentuneita, Itse eilen säästynyt (KoP-KoP), vaikka vaikeitakin elämäntilanteita on sattunut.
Ei ihan samasta asiasta varmaan puhuta. Nykyään ei saa sanoa mitään melankolista jos haluaa päästä jonnekin, parisuhteeseen tai työhön tai mitä näitä hienojen ihmisten piirileikkejä nyt onkaan. Suru pitää kitkeä pois, vaikka lääkkeillä tai tsemppaamisella, edes valinnan ajaksi.
"Oma arvioni on, että keskivahvasti masentunut ei välttämättä pysty vuorovaikutteiseen suhteeseen, eikä voimat riitä siihen ennen kuin ongelmat on lievempiä. Siis ongelmien aktiivinen käsittely ja ratkominen on varmasti kaikista helpoin tapa päästä suhteeseen."
Samaa mieltä. Itse tosiaan vajosin keskivakavaan masennuksen eksän masennuksen tuoman taakan alla. 5 vuotta mä kestin kantaa toista ja sitten alkoi myös oma pää prakata. Mun tervehtymiseni alkoi erosta, niin julmalta kun se varmasti monen korviin kuulostaakin.
Ja todellakin, en minä silloin itse tajunnut lainkaan miten rikkin olin. Omasta mielestäni olin ihan kykenevä parisuhteeseen, vaikka todellisuudessa en vielä parin vuoden toipumisen jälkeenkään ollut. Jälkeenpäin se on helppo itsekin tajuta, miten järjetön se yritys edes oli, mutta sen tajuaminen ja näkeminen vaati sitä, että olen ihan oikeasti tervehtynyt.
En ole kertaakaan törmännyt tuollaiseen asenteeseen, vaikka olen tosiaan itsekin masennuksen läpikäynyt. Sitä tietoa ei ole kertaakaan missään käytetty minua vastaan. Johtuneeko sitten siitä, että mä ole asian suhteen ihan avoin. Se ei ole minulle stigma, joten sillä on ihan turha edes yrittää minua stigmatisoida. Minulle se on asia, josta selvisin ja joka teki minusta vahvemman ja opetti ymmärtämään paremmin itseäni.
Ehkä sä liikut väärissä piireissä, jos tuollaiseen jatkuvasti törmäät.
Kokeilepa olla mies ja lähdet etsimään naisseuraa niin että olet oma melankolinen itsesi. Voin luvata että aika kylmää on kyyti ellei sitten ulkonäkö pelasta.
Hyvä kannanotto! Tosiaan kaikki ei jaksa kantaa samaa kuormaa. Niin kuin fyysisessä kantokyvyssä on eroja, ihan samanlailla niitä on myös henkisessä kantokyvyssä.
Kaksi hukkunutta yhden sijaansa ei aita mitään! Ensin on pelastettava itsensä ja myös sairastuneen täyttyy haluta parantua esim. sitoutumalla lääkkeiden tai terapian, liikkumalla, syömällä hyvin ja nukkumalla riittävästi. Puoliso voi tukea, mutta Hän ei voi olla sairaanhoitaja ja äiti ilman että suhde kärsii huomattavasti.
Asiat ei aina ole noin äärimmäisiä.
Haetko Tinderissä tms.. vai tutustutko ihmisen ensin ihmisenä ja varaa sitten alat trefffailla? Tinder kaikki ulkoinen painottuu.
Tunnen monta miestä, jotka ovat kärsineet masennuksesta ja löytäneet parisuhteen masennuksen aikana. Eli sori, mutta kyyti on kaikkea muuta kuin kylmää.
Suurempi ongelma on tuo ongelmasi ja masennuksen vähättely. Ihan ensimmäisenä siitä tilanteesta pitää ihan itse ottaa koppi, eikä selitellä, että "kaikki nyt on masentuneita" ja "tässä nyt olen vähän melankolinen". Sun täytyy ihan itse ottaa vastuu terveydestäsi ja hakea apua siihen tilanteeseen. Juu ei todellakaan kiinnostaisi mies, joka ei tosissaan yritä ottaa kontrollia siitä omasta olostaan.
Haen Tinderissäkin mutta en tiedä miten sisäisen epätäydellisyys näkyy ulkoisesti. Luulen kyllä että ulkoiset virheet ovat sallitumpia kuin sisäiset. Voi olla vähän ruma mutta jos on vähänkään väärästi ajatteleva niin on toivoton. Niin mustavalkoista on tämä maailma.
Ehkä he ovat olleet oikein kunnolla coolisti masentuneita ja ovat siitä kertoneet siellä sun täällä ja saaneet hyväksyntää ja sen myötä statusta. Partakin auttaa asiassa.
Noin se menee. Kuten Citrinella tuossa aiemmin sanoi, niin myös minä olen hyvin varovainen ottamaan masentunutta kumppania (edes lievästi). Vähimmäisvaatimus on se, että siitä pitää pystyä puhumaan avoimesti ja vähättelemättä ja siihen täytyy olla valmis joko hakemaan apua tai olla jo hakenut.
Ihan tuikitavallisia masentuneita suomalaisia tavallisia talliaisia, mutta ihmisiä jotka ovat tehneet asialle jotain. Jotka ovat olleet hoidossa ja etsineet apua tilanteeseensa, vähättelemättä sitä ja yrittämättä kaataa vastuuta tilanteestaan muiden niskaan. Tuollainen "kyllä nyt vähän masentunut pitäisi kelvata" on oikeasti hiton vastenmielinen ja ongelmaa vähättelevä asenne.
Menestyvässä miehessäkin voi olla omat huonot puolensa. Myös meissä alakuloisissa mitättömissä miehissä on. Kaiken voi toki saada mutta ei välttämättä. En kuitenkaan usko että hienoin on aina paras ja se mikä voi aluksi näyttää parhaalta ei aina ole sitä jatkossa.
Jep. Mä en todellakaan ala kenenkään terapeutiksi. Lääkäri on oikea ensimmäinen osoite.
Menestys ei liity asiaan mitenkään. Menestynytkin voi olla masentunut. Vain todellinen luuseri yrittää laittaa omaa masennustaan toisten niskaan.
Itsensä mitätöinti ja katkeruus vie kaiken seksikkyyden miehestä. Ja jos ihminen koko ajan on itse sitä mieltä ettei kelpaa, se on aika iso rasti parisuhteelle.
Muista sinäkin sitten olla täydellinen.
Yletön itsekehu on aivan yhtä vastenmielistä kuin itsensä mitätöiminenkin.
Ei ole kyse täydellisyydestä vaan itsensä hyväksymisestä ja itsearvostuksesta! Itseään ja toista voi rakastaa, vaikka olisi hyvinkin epätäydellinen.
Kyse on siitä, ettei edes odota täydellistä, vaan on iloinen siitä mitä on. Näkeekö lasin puolityhjänä vai puolitäynnä, ja itkeekö päivittäin tunteja koska lasi on vain puolikas ja ei siihen kukaan varmana halua lisätä edes nestettä ja puolikas lasi on varmasti epämielyttävä ja kelpaamaton. Tai sitten voi ajatella, että lasi nyt ei ole ihan. täydellinen, mutta se on kuitenkin jo puoliksi täynnä ja pienellä lisäillä sen saa täyttymään, ei täydelliseksi silloinkaan mutta paremmaksi kuitenkin.
Jopa paremminkin joissain tapauksissa
On aika iso ero siinä tuleeko ihminen johonkin tilanteeseen kiitollisena vai ylimielisenä. Ei se ihan koko lopputulosta määrää mutta aika ison osan kuitenkin.
Itse masennus ei mua karkottaisi. Joka toinen suomalainen on kärsinyt masennuksesta. Sen sijaan sun asenteesi asiaan karkottaisi mut hyvin nopeasti. Masennus ei ole mikään pikku melankolia, vaan oikea aito ja vakava ongelma ja sairaus.
Sinä voit kertoa masennuksesta, minä mieluummin melankoliasta. Selkeä työnjako.
Sori, mutta saat hoitaa työsi ihan itse. Koko ongelmahan syntyy nimenomaan siitä, että sä et hoida sitä duuniasi.
Kyllähän tavalliset ihmiset usein ovat tavallisten ihmisten kanssa tavallisissa parisuhteissa ja käyvät tavallisissa töissä. Samat on mahdollisuudet tavalliseen elämään kaikilla.
Jos vähänkin liukuu tavallisuuden alapuolelle niin on heti mihinkään kelpaamaton hylkiö. Luulisi että se keskiluokkainen nurmikonleikkuu onnistuu vaikka ihminen olisi pykälää surkeampikin yksilö.
Eikös suurin osa nimensä mukaisesti oo tavallisia. Valintaprosessissa vaan jonkun on jotenkin erotuttava, jos ei esim. työnhaussa voi valita vaikkapa satoja työntekijöitä.
En tiedä onko välttämättä erotuttava? Voihan olla että on paljon hyviä hakijoita mutta kuitenkin valituksi tulee se erottuva ihme juipelo.
Juuri noin. Taviksiahan valtaosa ihmisistä on. Nämä alottajan kaltaiset itseään taviksina pitävät erityisyksilöt ovat aika samperin rasittavia.
hyvin moneen duuniin valitaan ihan tavallinen tavis. Valtaosan duuneista valitaan tavallinen tavis. Ne on tavallisia duuneja tavallisille ihmisille ja lähes kaikki ihmiset ovat ihan v.tun taviksia.
No niinpä. Sitä kun haluaisi ihan vaan tavallisen taviksen normaalina ihmisen, eikä mitään erityislaatuista ongelmakimppua.
En yhtään ymmärrä ajatusta "tyytyä" huonoon suhteeseen ja huono suhdehan se olisi, jos toinen ei aidosti kiinnosta. Olen mieluummin sinkku ja täytän sosiaaliset tarpeet ystävien kautta. Huonot ihmisuhteet syö ilon pois elämästä, oli kyse sitten kavereista, pomosta tai partnerista. En todellakaan ala mitään tasoteoriaa soveltamaan vaan haluan suhteeseen ihmisen kanssa, joka on mielestäni upea ja joka kokee minut upeana
Epätäydellisyyskin voi olla upeaa. Vaikka se ei olisi loppuun asti hiottua epätäydellisyyttä vaan ihan vaan tavallista sorttia.
En odota täydellisyyttä, kukaan ei ole täydellinen, mutta haluan yhteensopivat arvot ja aidon molemminpuolisen kiinnostuksen. En haluaisi, että joku tyytyisi minuun, koska ei saa "parempaa" enkä myöskään aijo tyytyä johokuhun, joka ei selkeästi tuo enemmän hyvää kuin harmia elämääni
Parisuhdekin voi olla askel johonkin uuteen. Jos ihminen tuo jotain uutta elämään niin ei sitä kannata heti arvottaa harmiksi jos ei ole varma sen uutuuden laadusta.
Niin, uutta se on uusi paskakin.
Kiusallani jatkan vielä aloitusta sen verran että on ihmisiä joilla on lievä päihdeongelma. Se on lievä - ei siis äärimmäinen. Taitaa mennä aika monen ajatukset solmuun, miten sellainen on muka mahdollista?
suurin osa ihmisistä toki saa sen vakityön ja perheen, uhrauksiahan se vaatii kun on vaikkapa nyt sopeuduttava alaan jolla on töitä, kuten ihmissuhdetyöhön johon ei ole oikeastaan olisi omiaan, miesten työtkin aika perinteisiä, ja lapsiakin sitten saatetaan tehdä tavan vuoksi, että saa snä ohessa sen materiaalisen hyvän,
ne jotka jää paitsi tästä kaikesta ovat jollain tapaa keskiverrosta poikkeavia, ehkä elämänpolkuun tullut hidastetta tai jotain, ja ennen pystyi kansakoulupohjalta saamaan vakituisen palkkatyön, mikä toki edisti sitten pariutumistakin, että huono-osaisuus tuppaa kasaantumaan yksille ja samoille ihmisille, mutta perheettömyys ei aina ole meriitti yritysmaalmassakaan, joka voi olla arvoiltaan hyvin konservatiivinen
Matalammat kynnykset toisin sanoen pienemmät portaat, tai Elevator kuten amerikkalaisten nimi hissille: nostaja.
Parisuhteissa on enimmäkseen ihan tavallisia ihmisiä. Useimmat myös kokevat parisuhteen ihmissuhteena eikä suorituksena.
- Sheena
Tuo eräs näyttelijä ja balettitanssijakin, jotenkin kummasti kummittaa mielessä tuo Laura Bertram avaruusjutuissa näyttelijä Trance Gemini, pystyy parantamaan ja on kummallinen vähän näyttelijä Andromeda-sarjassa.
Jos osaa tanssia hyvin ja on nopea, löytääkin tavaroita jos hukasa, nopeasti.
Nykyään on moniin asioihin liikaa vaatimuksia. Pitäisi olla tietynlainen, että menestyisi ja tulisi valituksi. Pitäisi olla se monen työpaikkailmoituksen hyvä typpi (mitä sillä nyt tarkoitetaankaan). Ihmisillä on nykyään aika korkeat vaatimukset. Mutta kukaan ei ole täydellinen. Perjantaina Vain elämää jaksossa laulaja Yona sanoi hyvin, että hän uskoo, että ihminen on valmis vasta kun hän vetää viimeisen henkäyksensä. Siihen asti me kaikki ollaan kesken, täydellisiä sellaisenaan, mutta ei valmiita. Niinpä. Kukaan ei ole koskaan täysin valmis, aina voi oppia lisää ja kehittyä.
Olen samaa mieltä Yonan kanssa.
Siihen viittaava kiva sanontakin löytyy:
In the end all is well. If all is not well, it is not the end.
Kyllä. Eikä se lähtöpiste ole aina ratkaiseva vaan ihminen voi kasvaa tai kutistua jonkin roolin saatuaan. Usein vaan vaaditaan joku taiteilija sanomaan se - tavallisen ihmisen sanomana se on pelkkää selittelyä.
Mutta se taso pitää duunipaikassa säilyttää . Ei ole kivaa jos puskista tulee friidu joka tekasee ongelmitta hommat , se polkee entisten osaajien arvostusta . Tämähän on jo AY liikkeen perusajatus .