Kuka on tuleva presidentti?

Ensin käydään eduskuntavaalit, mutta ei tässä montaa vuotta ole presidentin vaaleihinkaan. Presidentin merkitys on kasvanut kovasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Joten ei ole ihan samantekevää, kuka tähän tehtävään valitaan.

Olli Rehn Kepun ja Pekka Haavisto Vihreiden ehdokkaana ovat ennakkoasetelmissa vahvoilla. Mutta en olisi ollenkaan varma siitä, että tämä kaksikko on edes toisella kierroksella. Toinen heistä voi toki silläkin kierroksella olla mukana.

Ketkä sitten ovat muut keskeiset ehdokkaat, jos oletamme, että em. kaksikko on ainakin mukana? Kokoomuksen ehdokkaaksi veikkaan diplomaattia eli Mikko Hautalaa. Hänellä on valmiiksi suhteet Yhdysvaltoihin, koska on Suomen suurlähettiläänä siellä. Hautala mahdollisuudet ovat Mara-ilmiön toistumisessa. Kaikki muut mahdolliset kokkare-ehdokkaat herättävät sen verran suurta vastakaikua, etten usko kykypuolueen asettavan heitä ehdolle. Listalla olisivat Alex Stubb, Jyri Häkämies, Jan Vapaavuori. Orpoon en usko edes ehdokkaana. Hautalan etuna voisi olla se, että jokunen pienpuoluekin saattaisi ryhtyä kannattamaan hänen ehdokkuuttaan. Hän voisi kelvata esim. RKP:lle, KD:lle ja jopa persuille enemmän ammattitaustaisena kuin puoluepolitiikkaan sotkeutuneena presidenttinä. Mika Aaltolahan olisi ollut vähän samantapainen ehdokas, mutta hänhän ei ehdokkaaksi asetu.

SDP:n ehdokas on todennäköisesti Jutta Urpilainen. Pidän hänen mahdollisuuksiaan tulla jopa valituksi hyvinä. Se johtuu sukupuolesta. Ehdokkaina ei taida olla naisia ruuhkaksi asti.

Persujen on vaikea löytää omista riveistään sopivaa ehdokasta. En usko, että Jussi Halla-aho edes suostuu ehdokkaaksi. Ja jos suostuukin, hän yrittänee ainakin varmistaa, ettei tule vahingossakaan valituksi. Jos Halla-aho pääsisi toiselle kierrokselle, hän ampuisi ehkä varmuuden vuoksi muutaman oman maalin vaalikeskusteluissa varmistaakseen tippumisensa. Persujen ehdokkaaksi voisikin kelvata Mikko Hautalan tapainen kansanliikkeen ehdokas. Silloin tällaisen diplomaattiehdokkaan puntit alkaisivat nousta.

Oikeastaan olen alkanut koko ajan vähemmän uskoa Olli Rehnin mahdollisuuksiin tulla valituksi. Kepulius rasittaa mainetta ja omilleenkaan hän ei ole EU-myönteisenä kepulaisena kovin houkutteleva vaihtoehto. Haaviston mahdollisuudet riippuvat naisäänestäjistä, joita hänellä on tavanomaisesti paljon. Jos naisäänistä asettuu kilpailemaan Jutta Urpilainen, peli ei välttämättä näytä Haavistonkaan kohdalla kovin selvältä. Urpilainen saattaa olla näiden vaalien suurehko yllättäjä, jos Suomen naiset päättävät valita naisen presidentiksi.

88

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On kyllä vaikea kysymys.. Yksi ei varmasti ole ja se on Paavo Väyrynen. Mutta on tosiaan vaikea sanoa ja ehdokkaaksi ei vielä ilmoittautuneita. Pekka Haavistolla on hyvät mahdollisuudet tällä kertaa, Olli Rehn ei vaan ole millään tasolla vakuuttava. Urpilaisessa voisi olla kyllä hyvinkin ainesta, mutta tuo Afrikka vastaavana olo on syönyt peräkammarilaisten äänet. Sannassa olisi ainesta, mutta ehkä vielä aavistuksen nuori. Tällä kertaa Martti Ahtisaari ilmiö voisi toistua. Ahtisaari oli erittäin hyvä presidentti, vaikka häntä paneteltiin raskaasti, mutta oli hommassaan todella hyvä.

      • Anonyymi

        Haaviston mahdollisuudet kaatuivat viimeistään ryssän hyökkäykseen Ukrainaan. Nyt viimeistään ihmiset ymmärtävät, ettei Pekasta ole presidentiksi.

        Oma veikkaukseni on karriääridiplomaatti, joko Pasi Tuominen tai Mikko Hautala, koska en usko puolueiden menevän niin pitkälle, että esimerkiksi lähdettäisiin ajamaan Ari Puheloista presidentiksi. Poliitikoista ne, jotka olisivat voineet tulla kyseeseen, ovat ryvettäneet itsensä, vrt. Esko Aho.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aho ei ole ryvettänyt itseään. Ryvettäjät löytyvät sylttytehtaalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haaviston mahdollisuudet kaatuivat viimeistään ryssän hyökkäykseen Ukrainaan. Nyt viimeistään ihmiset ymmärtävät, ettei Pekasta ole presidentiksi.

        Oma veikkaukseni on karriääridiplomaatti, joko Pasi Tuominen tai Mikko Hautala, koska en usko puolueiden menevän niin pitkälle, että esimerkiksi lähdettäisiin ajamaan Ari Puheloista presidentiksi. Poliitikoista ne, jotka olisivat voineet tulla kyseeseen, ovat ryvettäneet itsensä, vrt. Esko Aho.

        Kuinka Venäjän hyökkäys olisi nakertanut Haaviston edellytyksiä ajatellen presidentinvirkaa? Hänhän on toiminut varsin mallikkaasti ulkoministerinä Ukrainan kriisin keskellä.

    • Minäpä veikkaan että toisella kierroksella on taas Pekka Haavisto ja että hän voittaa ekan kierroksen. Pelkäänpä kuitenkin, että sitten kun kahdesta pitää valita, äänestäjien enemmistö on liian konservatiivista äänestämään Pekkaa. Minusta hän olisi kuitenkin paras mies seuraavaksi presidentiksi.

      Kuka toinen onkaan Pekan lisäksi toisella kierroksella, hänet valitaan, näin veikkaan. Mutta kuka, se jää nähtäväksi... Jos vetoa pitäisi lyödä ennen vaaleja, niin Rehniin sijoittaisin.

      • Anonyymi

        "Jos vetoa pitäisi lyödä..."

        Vedonlyönti vaikuttaa mystiseltä, vaikka se periaatteessa on yksinkertaista. Mystiikkaan johtaa kerroinymmärryksen puuttuminen.

        Perinteisessä vedossa on kaksi osapuolta. Molemmilla panoksena on kossupullo. Tällöin kerroin on kaksi.

        Todennäköisyys sille, että Olli Rehn pääsisi toiselle kierrokselle, on tänään selvästi pienempi kuin 50 %. Vastakkaisen vaihtoehdon todennäköisyys on selvästi yli 50 %. Veto Rehniä vastaan on voitollinen, sillä sen odotusarvo em. asetelmassa on reilusti yli yksi.

        Voitollisuudella ei tarkoiteta vedon osumista. Sen merkitys on siinä, että pitkässä sarjassa voittosumma ylittää panossumman.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennan. Jos Rehn olisi ehdokkaana eikä ryvetä itseään poliittisesti, kaksi viikkoa ennen vaaleja löisin vetoa hänen puolestaan kunhan hänen voittokertoimensa olisi vähintään 3. Siis tonnilla vähintään kolme tonnia ja sitten ei kun törsäämään :)))))

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jos vetoa pitäisi lyödä..."

        Vedonlyönti vaikuttaa mystiseltä, vaikka se periaatteessa on yksinkertaista. Mystiikkaan johtaa kerroinymmärryksen puuttuminen.

        Perinteisessä vedossa on kaksi osapuolta. Molemmilla panoksena on kossupullo. Tällöin kerroin on kaksi.

        Todennäköisyys sille, että Olli Rehn pääsisi toiselle kierrokselle, on tänään selvästi pienempi kuin 50 %. Vastakkaisen vaihtoehdon todennäköisyys on selvästi yli 50 %. Veto Rehniä vastaan on voitollinen, sillä sen odotusarvo em. asetelmassa on reilusti yli yksi.

        Voitollisuudella ei tarkoiteta vedon osumista. Sen merkitys on siinä, että pitkässä sarjassa voittosumma ylittää panossumman.

        Millä perusteella Rehnin mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle on pienempi kuin 50 %. Katselin tuossa kevättalven gallupia, missä Rehnin kannatus oli 20 % (ykkösenä) ja Vanhasen kannatus 4 %, minkä voi saman tien lisätä Rehnin kannatuksella. Jos Rehnin todennäköisyys saada 25 % äänistä ensimmäisellä kierroksella, niin kyllä silloin hänen todennäköisyytensä päästä toiselle kierrokselle on yli 50 % olettaen, että ehdokkaita on vähintään 5-6. Jos ensimmäisellä kierroksella saa neljänneksen äänistä, niin menee kyllä toiselle kierrokselle, että heilahtaa. Jos ehdokkaita on vähemmän kuin viisi, niin silloin 25 % ei välttämättä riitä ja kolmen ehdokkaan valinnassa, todennäköisyys alkaa tippumaankin alle 50 prosentin.

        Veikkaisin, että Vihreiden, demarien ja vasurien ehdokkaat voisivat tuohon gallupiin perustuen kerätä äänistä arviolta noin 25-35 %. Näistä Haavisto ehkä puolet. Kokoomuksen ehdokas voisi saada 15-25 %. Persujen ehdokas 10-15 %. Muut ehdokkaat voisivat saada yhteensä 5-10 %. Tämän arvion mukaan Rehnin todennäköisyys saada eniten ääniä on suurin. Jos toiselle kierrokselle vastaehdokkaaksi tulee Haavisto, Rehnillä on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Jos vastassa on Kokoomuksen ehdokas, vaalista tulee tiukka riippuen siitä, kuka on Kokoomuksen ehdokkaana. Todennäköisyydet saattavat tietysti muuttuen vielä paljonkin ennen vaaleja.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Kokoomuksella Stubb tai Katainen, vihreillä Haavisto, perussuomalaisilla Huhtasaari. Kaikki nämä lyövät keskustan ehdokkaan, Rehnillä ei ole riittävää karismaa voittamaan muiden puolueiden peruskannattajien voimaa.

        Ainoastaan Kokoomuksen sammutetut lyhdyt voisivat keikauttaa tilanteen. Se on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Yhtä lailla epätodennäköistä on se, että yksi ehdokas ylitse muiden voisi laimentaa edellä olevien kolmen puolueen ehdokkaiden kannatuksia riittävästi.

        Pisteenä iin päälle Olli Rehnin puolue on rasite. Jos hänen kannatuksensa nousee liian korkealle, etsitään kortti, jota voi vilautella. Jos keskustalle käy eduskuntavaaleissa kylmät, voi Rehnin oma into laantua jo vaali-iltana.

        Kokoomuksella vois ehdokkaana olla Ben zsyskowitz olisi sitten maailman rumin presidentti kautta aikojen,oikea sammakonnaama pesee rumuudessaan jopa Tarja halosen.

    • Anonyymi

      Yleensä ehdokkaita ei ole järkevä etsi politiikan ulkopuolelta. Nolla-Ahtisaari oli siitä käytännön esimerkki.

      Mikko Hautala on kuitenkin täysin toista maata. Hänellä on myös riittävä kokemus.

      Olli Rehn ei vaikuta hyvältä. Onhan hänellä riittävä kokemus, mutta hän on liian pehmeä.

      Selvästi paras ehdokas on muuan Sauli Niinistö. Kolmatta kautta jonoon on ryhdyttävä puuhaamaan hänelle heti eduskuntavaalien jälkeen.

    • Anonyymi

      Ei jollain Mikko Hautalalla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia Martti Ahtisaari -ilmiöön ilman että pääsee hyvissä ajoin Mika Aaltolan tavoin lähes jokailtaiseksi haastateltavaksi televisioon. Nyt hän on meille täysin tuntematon.

      Martti Ahtisaari oli kuuluisuus jo 1970- 1980-luvuilla ja suorastaan palvottu sellainen, koska suomalaiset kuvittelivat, että kaikki maailman televisiokanavat kertovat tästä suomalaisesta sankarista, joka hankkii itsenäisyyden Namibialle.

      • Hautalan tunnettavuus on huono. Kokoomuksen pitäisi valita hänet ehdokkaaksi riittävän ajoissa ennen vaaleja, jotta tunnettavuus alkaisi nousta. Tunnettujen ehdokkaiden osalta ei ole tällaista kiirettä. Kokoomukselle riittäisi, että Hautala ehdokkaana selviäisi toiselle kierrokselle. Siellä mahdollisuudet paranisivat, koska vihervasemmiston kannattajien äänet voisivat hajota paljonkin, jos vastassa olisi Rehn.

        Rehnin epäonneksi hän on kepulainen. Kepun yleinen kannatus on ollut rajussa laskussa ja se voi tarttua Rehninkin. Kokoomus on nousussa, mutta sille tulee vuonna 2024 rasitteeksi hallituskausi. Jos se ei suju hyvin, se voi heijastua pressan vaaleissakin. Mutta kuten avauksessa kirjoitin naiset voivat olla avainasemassa ja se voisi antaa paljonkin nostetta Jutta Urpilaiselle. Persujen ehdokkaalla ei ole mitään jakoa näissä vaaleissa.

    • Anonyymi

      Mielestäni sosialidemokraatit valitsevat Eero Heinäluoman presidenttikisaan ja Eero sen myös voittaa.
      Asiaosaaminen on parasta mitä Suomi tarvitsee ja saa vahvan kannatuksen kun tosikisa alkaa.
      Enkä oikein usko mihinkään nais ja mies asetelmaan enään, se käytettiin jo Halosen aikana.

      • Anonyymi

        Demarit tuskin tekevät virhettä yrittää Eero Heinäluomalla. Hänellä on aivat liian läheiset suhteet Venäjään, kuten Esko Ahollakin.

      • Anonyymi

        Kaasuputki mies. Tuskin valitaan.

      • Heinäluoma olisi kyllä demareilta täysin väärä valinta. Hän edustaa äänestäjien silmissä mennyttä maailmaa ja kuuluu samaan sarjaan Väyrysen, Pekkarisen ja Tuomiojan kanssa. Demarit tekisivät täydellisen mokan, jos he asettaisivat Heinäluoman ehdokkaakseen.

        Itse uskon, että naiseudella on vaalissa merkitystä, jos vain yksi kärkiehdokkaista on nainen.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Heinäluoma olisi kyllä demareilta täysin väärä valinta. Hän edustaa äänestäjien silmissä mennyttä maailmaa ja kuuluu samaan sarjaan Väyrysen, Pekkarisen ja Tuomiojan kanssa. Demarit tekisivät täydellisen mokan, jos he asettaisivat Heinäluoman ehdokkaakseen.

        Itse uskon, että naiseudella on vaalissa merkitystä, jos vain yksi kärkiehdokkaista on nainen.

        Kyllä sitten kun aletaan väitteleen asiapohjalta niin onhan Heinäluoma siinä ihan kärkiehdokas.
        Ei ole yhtään vastaehdokasta joka Eeron siinä voittaisi, täysi työ kun pystyvät edes Heinäluoman haastaan kisassa.

        Itse en oikein jaksa uskoa, että naisehdokkuus olisi merkittävä etu enkä oleta Urpilaisen asettuvan ehdolle.

        Heinäluoman väittelyistä asiapohjalta esimerkki

        https://www.youtube.com/watch?v=quhNej6IPpY

        Jo yksin tämä pätkä tulisi nousemaan hitiksi vaalikamppailussa jos Heinäluoma olisi mukana.

        Heinäluoma tuskin itse ymmärtää miten heikko hänen suosionsa on jäärädemareiden ulkopuolella. Toivottavasti mahdollisimman moni muu demari ymmärtää ja jättää Heinäluoman pois presidenttikssvsiluista

        Tuo on hyvä merkki kun vastustajat pelkäävät, että Heinäluoma tuli näki ja voitti.

    • Anonyymi

      Olli Rehn on enemmän talouspoliitikko kuin kokenut ulkopolitiikan asiantuntija. Presidentin tehtäväkenttä edustaa juurikin ulkopolitiikan sektoria, joten en itse näkisi Rehniä välttämättä minään ykkösvaihtoehtona kyseiseen tehtävään. Tällä hetkellä oikeastaan ainoa kepulainen, jolla löytyy juuri ulkopolitiikan kokemusta on Paavo Väyrynen. Hän ei kuitenkaan ole kepulaisille edes vaihtoehto saati puolueen ulkopuoleltakaan paitsi VKK:ssa, etenkään viimeaikaisten lausuntojen pohjalta koskien Ukrainan sotaa. Eikä Väyrysen ulkopoliittiset näkemykset saati hänen persoonansa todellakaan sovi yleensäkään yhteen Suomen nykyisen ulkopoliittisen linjan kanssa. Todennäköisimmin Keskusta kuitenkin tulee asettamaan Rehnin puolueen ehdokkaaksi vaikkakin kokemus ei ole hänen valttikorttinsa.

      Jos mennään puhtaasti sillä ajatuksella, että ulkopoliittinen kokemus, tieto sekä verkostoituminen ovat ne pääelementit ajateltaessa henkilövalintaa puolueesta riippumatta, niin siinä kontekstissa Pekka Haavisto on ylivoimaisesti vahvin ehdokaskandidaatti.

    • Anonyymi

      Seuraava presidentti joutuu myös erittäinhankalaan sijaiskärsijän osaan, suhteessa mediaan.
      Presidentti Niinistön aikana media ollut osittain itsetekemässään pakkopaidassa kapaloituna.

      Miksi näin?
      En oikeastaan tiedä, mutta jotain perinkummallista siinä on ja demokratialle täysin vierasta.
      Siksi seuraava presidentti joutuu ajoittain jopa mielivaltaiseen riepotteluun mediantaholta.

    • Anonyymi

      Mitä takkuita Jutta nyt antaa? Paljonko se meille tällä kertaa maksaa?

    • Anonyymi

      Ei vihrrpekkaa ei Olli Rehniä. Suomen tasavallan presidentin pitää olla isänmaallinen . Sauli on varsinkin nykyään.

    • Anonyymi

      Timo Soini.

      Lähteekö Kepun vai Kristillisten ehdokkaana eduskuntavaaleihin, se jää nähtäväksi. Tavoite on kuitenkin selvä, ensin ministeriksi, sitten presidenttiehdokkaaksi. Saattaisi kelvata Kokoomukseenkin, silloinhan ministeripestikin olisi varma

      SDP:llä ei oikein ole kuin Jutta Urpilainen, hällä myös hyvät mahdollisuudet. SDP onkin tyrinyt jo parit vaalit, Lipponen sai jotain 6% kannatusta, jossa siinäkin pari %-yksikköä liikaa kun miettii minkä putkilobbarin maineen hän jo tuolloin oli saanut. Kyllä kansa tietää.

      Haatainen sitten kuusi vuotta myöhemmin uhrautui puolueelle ja vastentahtoisesti lähti vaaliin ehdokkaaksi, taisi jäädä puoleen Lipposenkin kannatuksesta.

      Keskustalla on Rehn, ei herätä intohimoja, mutta kelpaa jopa yleisporvarilliseksi ehdokkaaksi jos toiselle kierrokselle punnertaa.

      Haaviston mahdollisuudet menevät liialliseen vihreyteen, vaikka hän kovasti yrittää puoluetaustaansa häivyttää. Liikaa Haaviston kannalta on niitä, jotka äänestävät vaikka ketä kunhan ei vihreää. Vihreät kun ovat maamme inhotuin puolue, Persut jää kauas siitä ja Kepukin on paljon paljon vähemmän vihattu kuin vihreät

      • Anonyymi

        Haaviston vihreydellä ei ole juurikaan merkitystä ajatellen presidentti-instituutiota. Presidentin valtaoikeuksiin kun ei sisäpolitiikka kuulu ja muutoinkin presidentti joutuu ennen valtaan astumistaan luopumaan puoluekirjastaan. Haavisto on kuitenkin vahvasti ollut mukana Suomen Nato-jäsenyysneuvotteluissa mukana, joten hänellä on vahva tietämys jo etukäteen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Hän on aiemmin toiminut myös presidentti Niinistön ulkopoliittisena erityisavustajana.

        En itse ole vihreä. Perustan näkemykseni lähinnä juuri ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä henkilön kokemukseen ja tietämykseen. Hänelle ei ole oikeastaan edes haastajaa tässä kontekstissa, koska kaikilla muilla jo nyt oletetuilla tai tiedettävissä olevilla on lähinnä kokemus muilta poliittisilta sektoreilta, jotka eivät ole keskeisiä ajatellen presidentin tehtäväkenttää.

      • Olen toista mieltä siitä, että Vihreät olisi maan vihatuin puolue. Se on varmaan vihatuin metsä-Suomessa, mutta ei eteläisen Suomen kaupungeissa, missä asuu paljon kansalaisia. Haavisto on naisten ja nuorten suosikki ja he ovat myös niitä, jotka eivät suinkaan vihaa Vihreitä. Metsäsuomalaisten äijäkööri on se joukko, joka kyllä vihaa.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Olen toista mieltä siitä, että Vihreät olisi maan vihatuin puolue. Se on varmaan vihatuin metsä-Suomessa, mutta ei eteläisen Suomen kaupungeissa, missä asuu paljon kansalaisia. Haavisto on naisten ja nuorten suosikki ja he ovat myös niitä, jotka eivät suinkaan vihaa Vihreitä. Metsäsuomalaisten äijäkööri on se joukko, joka kyllä vihaa.

        Vihreitä vihataan toki maaseudulla, käyttämäsi lapsellinen "metsäsuomalaisten äijäkööri" nimitys kuvastaa sitä ääretöntä maaseutuvihaa, joka on tyypillistä juuri vihreille. Mutta vihreitä vihataan myös kaupungeissa, ja paljon. Jopa Helsingissä, missä vihreiden katsotaan "terrorisoivan" autoilevia kansalaisia, omakotiasujia jne. Näiden ryhmien piirissä vihataan nimenomaan vihreitä, ei kepua (jota ei Helsingissä edes ole) eikä persuja. Mikä tahansa poliittinen keskustelu somessa osoittaa kyllä tuon

        Haavistoa ja yleisimmin vihreitä kannattavat nuoret ja naiset, eritoten nuoret naiset. Siinä olet aivan oikeassa.

        Koulutetut, niin miehet kuin naiset, siirtyvät iän ja järjen karttuessa muiden puolueiden äänestäjiksi joitakuita ikivihreitä lukuunottamatta. Vähemmän koulutetut naiset saattavat jäädä vihreiden kannattajiksi, miehissä yli nelikymppistä vihreiden kannattajaa ei löydy muita kuin joitakin samaan sukupuoleen suuntautuneita. Järki voittaa iän myötä idealismin.

        Helsinkiläisenä voin sanoa, että jäljillä olet. Nyt kun putket paukkuu ympäri kaupunkia, niin paljastuu, kuinka rahaa on syydetty pyöräbaanoihin, sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin, intersektionaalisen feminismin hankkeisiin, unisex vessoihin, lasten ja nuorten kasvisruokapäivien pakollisuuteen ja kaikkeen muuhun vahingolliseen punavihreän aatteen hörhöilyyn kun perusinfran kunnossa pitoon. Kuinka paljon putkia olisikaan korjattu jos autoilta kielletyn Kruunusillan sijaan rahat olisi ohjattu rappautuvaan infraan. Vaan kun se vihreys

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haaviston vihreydellä ei ole juurikaan merkitystä ajatellen presidentti-instituutiota. Presidentin valtaoikeuksiin kun ei sisäpolitiikka kuulu ja muutoinkin presidentti joutuu ennen valtaan astumistaan luopumaan puoluekirjastaan. Haavisto on kuitenkin vahvasti ollut mukana Suomen Nato-jäsenyysneuvotteluissa mukana, joten hänellä on vahva tietämys jo etukäteen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Hän on aiemmin toiminut myös presidentti Niinistön ulkopoliittisena erityisavustajana.

        En itse ole vihreä. Perustan näkemykseni lähinnä juuri ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä henkilön kokemukseen ja tietämykseen. Hänelle ei ole oikeastaan edes haastajaa tässä kontekstissa, koska kaikilla muilla jo nyt oletetuilla tai tiedettävissä olevilla on lähinnä kokemus muilta poliittisilta sektoreilta, jotka eivät ole keskeisiä ajatellen presidentin tehtäväkenttää.

        Tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen kokemus tuli koetelluksi jo vuoden 2012 vaaleissa. Siinä vaalissa pärjäisi parhaiten kaksikko, jolla siinä vaiheessa oli selvästi vähäisempi kokemus ulkopolitiikasta kuin parilla muulla ehdokkaalla. Sinun logiikkasi mukaan valinnan olisi pitänyt silloin osua kokeneisiin Paavoihin eli Väyryseen eikä kokemattomiin Niinistöön ja Haavistoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helsinkiläisenä voin sanoa, että jäljillä olet. Nyt kun putket paukkuu ympäri kaupunkia, niin paljastuu, kuinka rahaa on syydetty pyöräbaanoihin, sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin, intersektionaalisen feminismin hankkeisiin, unisex vessoihin, lasten ja nuorten kasvisruokapäivien pakollisuuteen ja kaikkeen muuhun vahingolliseen punavihreän aatteen hörhöilyyn kun perusinfran kunnossa pitoon. Kuinka paljon putkia olisikaan korjattu jos autoilta kielletyn Kruunusillan sijaan rahat olisi ohjattu rappautuvaan infraan. Vaan kun se vihreys

        On kai kuitenkin hyvä muistuttaa, että Kokoomus on ikiajat ollut Helsingissä se suurin puolue. Yleensähän maan hallituksessakin tilille joutuu ensimmäisenä pääministeripuolue eikä joku apupuolue. Miksi Kokoomus ei siis ole mielestäsi ensisijaisesti vastuussa siitä, että putket paukkuvat Helsingissä. Onko se pannut liikaa rahaa ja vaivaa ooppera- ja musiikkitaloihin, monikaistaisiin liikenneväyliin ja edustustilojen sisutukseen, minkä vuoksi putkien hoito maan uumenissa on jäänyt retuperälle?

        Ei kai Kokoomus nyt niin lälly voi pormestaripuolueena olla, että se on luovuttanut kaiken vallan Vihreille?

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen kokemus tuli koetelluksi jo vuoden 2012 vaaleissa. Siinä vaalissa pärjäisi parhaiten kaksikko, jolla siinä vaiheessa oli selvästi vähäisempi kokemus ulkopolitiikasta kuin parilla muulla ehdokkaalla. Sinun logiikkasi mukaan valinnan olisi pitänyt silloin osua kokeneisiin Paavoihin eli Väyryseen eikä kokemattomiin Niinistöön ja Haavistoon.

        Ei ei. Kysymyshän oli pelkästään niistä lähtökohdista, jotka itse katson omassa näkökannassani merkittävimmiksi asioiksi ajatellen henkilön soveltuvuutta kyseiseen tehtävään. Väyrystä en ole koskaan nähnyt presidentin tehtävään sopivaksi hänen luonteensa vuoksi vaikkakin hänellä kieltämättä onkin ulkopolitiikan kokemusta.

        Eihän tietenkään poliittinen genre tai kokemattomuus tietystä genrestä saa olla mikään rajoite ajatellen tehtävään ehdolle asettuvia, mutta kyllähän se tosiasia vaan on jo ihan työelämässäkin, että asiaosaaminen on aina vahva etu, kun haetaan sitä parhaiten tehtävään sopivaa.

        Ulkoinen esiintymiskyky tai jopa ulkonäkö voi ratkaista presidentin siinä kuin valittavan työntekijänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkoinen esiintymiskyky tai jopa ulkonäkö voi ratkaista presidentin siinä kuin valittavan työntekijänkin.

        Tottakai voi, mutta jos ei omaa tehtävään riittävää substanssiosaamista tai ole jonkinasteista kokemusta, niin ei lopputuloskaan voi olla paras mahdollinen vaikka henkilön muut ominaisuudet edesauttaisivatkin itse tehtävässä toimimista.

        Jos verrataan vaikkapa nykyistä ulkoministeriä edeltäjäänsä, niin ei edeltäjästä kyllä jäänyt mieleen muuta kuin ne rukousaamiaisilla lentelyt.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        On kai kuitenkin hyvä muistuttaa, että Kokoomus on ikiajat ollut Helsingissä se suurin puolue. Yleensähän maan hallituksessakin tilille joutuu ensimmäisenä pääministeripuolue eikä joku apupuolue. Miksi Kokoomus ei siis ole mielestäsi ensisijaisesti vastuussa siitä, että putket paukkuvat Helsingissä. Onko se pannut liikaa rahaa ja vaivaa ooppera- ja musiikkitaloihin, monikaistaisiin liikenneväyliin ja edustustilojen sisutukseen, minkä vuoksi putkien hoito maan uumenissa on jäänyt retuperälle?

        Ei kai Kokoomus nyt niin lälly voi pormestaripuolueena olla, että se on luovuttanut kaiken vallan Vihreille?

        Kokoomus on se lälly, joka ei saa laitettua vihervasemmistoa kuriin. Olet siinä aivan oikeassa. Ikävä kyllä.

        Vihreät on onnistumeesti saanut niin SDP:n kuin Vasemmistoliiton täysin omaa tahtoa vailla oleviksi liittolaisiksi, mitä nyt SDP silloin tällöin vähän yrittää nostaa häntäänsä näyttääkseen, että ollaan vielä olemassa eikä pelkkä vihreiden leimasin. Käytännössä kuitenkin aina mennään vihreiden tueksi. Esimerkkinä käyköön Espalanadien kaventamispäätös, jossa SDP meni kiltisti vihreiden tueksi. Näin tuhotaan loputkin Helsingin keskustan elinvoimasta.

        Kokoomus ei vastaavaa alistussuhdetta muihin porvaripuolueisiin ole kyennyt tekemään, niinpä porvaririntamasta on usein esim Kepu livennyt punavihreiden puolelle, eikä persujenkaan kanssa yhteistyö ota sujuakseen. Kun Kokoomuksesta vielä lipesi joukko Liike Nytin riveihin, niin voima ei riitä.

        Älyttömyydet investoinneissa saavat siis edelleenkin jatkua, vaikka Helsingissä Vihreät ottivat viime kuntavaaleissa kunnolla turpiinsa. Juuri näiden älyttömyyksiensä vuoksi. Mutta niin kauan kun veronmaksaja eivät ymmärrä mihin vihreät investoinnit johtaa, meno jatkuu.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Olen toista mieltä siitä, että Vihreät olisi maan vihatuin puolue. Se on varmaan vihatuin metsä-Suomessa, mutta ei eteläisen Suomen kaupungeissa, missä asuu paljon kansalaisia. Haavisto on naisten ja nuorten suosikki ja he ovat myös niitä, jotka eivät suinkaan vihaa Vihreitä. Metsäsuomalaisten äijäkööri on se joukko, joka kyllä vihaa.

        Halla-ahoa en ainakaan voisi kuvitella äänestäväni hänen mielipiteidensä vuoksi. Rehn on liian harmaa eikä ulkopolitiikka ole hänen vahvinta osaamista (mitä nyt tarvittaisiin). Väyrynen edustaa mennyttä maailmaa eikä tule kysymykseen. Eli valitsen ehdokkaani sulkemalla ensin pois vähiten sopivat ehdokkaat, ja päätän sitten myöhemmin, vaalikeskusteluja kuunneltuani, niiden jäljelle jäävien osalta, ketä äänestän ensimmäisellä kierroksella ja ketä mahdollisella toisella kierroksella (jos oma ehdokas ei pääsisikään jatkoon).

    • Minä olisin oivallinen valtion päämies. Ei ole puoluesidonaisuuksia ja viisauttakin kohtalaisesti.

      • Kannatetaan.

        https://www.google.com/search?q=youtube päällikkö saarna&oq=youtube päällikkö&aqs=chrome.1.69i57j0i512j69i64.33861j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:aee3fa17,vid:T3qE-0DNqs0

      • Anonyymi

        VKK-pelle presidentiksi? Suomi ulkona Natosta ja Venäjän länsiraja kiinni Ruotsin itärajaan. Sinulla ei ole pieninpiäkään mahdollisuuksia muuta kuin hullujenhuoneen "presidentiksi". Kaltaisiasi putinisteja kun ei onneksi Suomesta löydy kuin kourallinen.

    • Anonyymi

      Parasta olisi lakkauttaa koko presidentti-instituutio, tulisi säästöä, ei presidenttikekkaloijaa tarvita hämmentämään asioita.

    • Anonyymi

      Ei merkitystä, kuka on pressana. Paras valinta on selvä, mutta ollaan tekemisissä ÄO 100:n kanssa.

    • Anonyymi

      Keskusta on jo
      menettänyt mahdollisuutensa...

    • Anonyymi

      mielipidepankki
      2022-11-13 18:17:19
      "Kuka on tuleva presidentti"?

      jutta "rahaa kreikkaan" urpelainen se ei ole.
      haavistoa äänestää taas vain pride naiset ja miehet 👨‍❤️‍💋‍👨

    • Anonyymi

      Ainut varteenotettava presidentti on laura Huhtasaari ajaa isänmaan asiaa eikä ole vapaamuurai joka ottaa käskytystä USAlta. Kansa kyllä tulee tajuamaan miten tärkeää presidentin on olla ilman kytköksiä vapaamurerihin.

      • Anonyymi

        Ei Huhtasaarta presidentiksi. Tuhon tie on valmis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Huhtasaarta presidentiksi. Tuhon tie on valmis.

        Huhtasaari on Vapaudenliiton ehdokas.

        Seuraava presidentti selviää 28.1.2024 klo 24 mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Huhtasaarta presidentiksi. Tuhon tie on valmis.

        Eikä ketään muutakaan persua. Halla-aho on korkeasti koulutettu, mutta ne mielipiteet tekevät hänestä mahdottoman äänestää. 🤬

    • Anonyymi

      Veikkaan Laura Huhtasaari tai Antti Kaikkonen.

    • Anonyymi

      Laura Huhtasaari

    • Anonyymi

      Stubb. Voikun suostuisi !
      Kansalaisaloite, kansanliike, marssit, media ...

      • Anonyymi

        Stubb menee kevyesti useiden ehdokkaiden ohi. Kokemus ulkopolitiikasta, kielitaito, liberaalius, sopivan ikäinen… Miinuksena hieman ärsyttävä puhetyyli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb menee kevyesti useiden ehdokkaiden ohi. Kokemus ulkopolitiikasta, kielitaito, liberaalius, sopivan ikäinen… Miinuksena hieman ärsyttävä puhetyyli.

        Stubbilla on ulkoisena miinuksena myös suuret hampaat paljastava hymynsä, mutta vieläkin enemmän vaatimuksensa, että kaikkien miespuolisten alaistensa ja tapaamiensa suurvaltojen johtajien tulee pukeutua shortseihin ja ajaa säärikarvansa.

    • Anonyymi

      Väyrynen yhdistää Suomen ja Venäjän ikuisesti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä asia on niin, että Niinistölle tulee kolmas kausi. Ei näistä nappuloita ole.

      • Anonyymi

        Mitä ylivoimaista Niinistö on tehnyt?
        Media ollut rähmällään maassa mutta niinhän se oli Kekkosenkin edessä, joten ei mitenkään ylistettävä meriitti.
        Tämän median raukkamaisuuden saa tuntea nahoissaan seuraava presidentti, lähinnä kostona, paitsi silloin lievempänä mikäli seuraaja on kokoomuksesta.

    • Anonyymi

      Kyllä Sauli pelasti Suomen,kun koko hallitus
      ajoi vain transulakia,eikä tiennyt Suomen sotilaallisesta tilanteesta mitään.Sauli yksin
      ajoi Suomen Natoon ja joka toisin väittää valehtelee.Mika Aaltola on kansan ehdokas,joka
      pääsee presidentiksi kevyesti 1.Tiedän että
      Moni pikkupuolueen ehdokas havittelee tehtävää,mutta niitä pyrkyreitä on aina,eikä
      se ole demokratiaa,että vähemmistöstä on keulakuva.Mika on oikea mies presidentiksi.

      • Anonyymi

        Mikä on Aaltolan todellinen suhde konservatiivisiin uskonlahkoihin? Uskoa saa, mutta kunhan sitä ei tuo jatkuvasti esille, niin ei häiritse.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen presidentti ehdokas? Ehdokkaita on ainakin kaksi nimeä. Häkkänen ja Orpon kannattama Stubb. Taitaa taas kertaalleen olla Orpon kannattama presidenttiehdokas olla "menneen talven lumia". Tämä Orpo tuntuu olevan aina olevan asiassa kuin asiassa "sivuraiteilla". Stubb ei missään nimessä........

    • Anonyymi

      Vladimir Putin.

      • Anonyymi

        Ei Suomen presidentti ehdi nyt hoitaan myös Venäjän presidentin hommia, kun on toi sotakin siellä menossa.

    • Anonyymi

      Olli Rehn on kaiketi mukava mies. Gallup-kannatus on kuitenkin laskevassa spiraalissa. Kun puolueet pikkuhiljaa asettavat ehdokkaansa, Ollin käyrä sojottaa kaakkoon.

      Kun kypäräpäiset papit asettavat Stubbin ehdokkaakseen, Olli putoaa pykälän. Tuoreimmassa näkemässäni kyselyssä hän on kolmantena. Sosialistien ehdokas tulee hänkin ohittamaan Ollin. Myös persukandidaatti kiihdyttää Ollin edelle.

      Ollin pilvi voi käydä vielä tummemmaksi, mikäli Sari Essayah asettuu puolueensa ehdokkaaksi. Itse asiassa pidän häntä parempana kandidaattina kuin sosialistien ehdokasta.

      Aaltola on presidenttipelin mustaMika. Hän voi tuhota Stubbin haaveet toisesta kierroksesta. Toisella kierroksella H-linja (Haavisto - Halla-aho) on mahdollinen ratkaisu.

      Stubbin ehdokkuus on kypäräpappipuolueelta outo ratkaisu. Käsittääkseni hän olisi ollut soveltuvin komissaariksi. Sen vuoksi hänet olisi tullut pitää naftaliinissa. Aikooko Kokoomus lähettää Elina Valtosen Brysseliin? Oletan, että hänestä tulisi paras suomalainen komissaari.

      Presidenttipeli on tällä kertaa mielenkiintoinen monella tavalla. Ehdokkaiden järjestys kyselyissä voi vaihdella suuresti. Voi käydä niinkin, että vain yksi ehdokas kerää ensimmäisellä kierroksella yli viidenneksen äänistä. Olli Rehn se ei ainakaan ole.

    • Anonyymi

      Presidenttikisan tärkeimmät kisaajat alkavat olla tiedossa.

      Haavisto on gallupeissa edelleen vahva, mutta hänellä on taakkana puolueensa. Vihreät. Persujen ohella pahin haittapuolueemme. Vihreiden kannatus on jossain 8% tietämissä, ja kun isommilla puolueilla on asettaa omat ehdokkaat, Haaviston pitäisi löytää jostain se lisä, jolla kampeaa itsensä finaaliin. Oma puolue ei enää riitä. Ratkaisevassa asemassa ovat vasemmiston liikkuvat kannattajat, jos he päätyvät Haaviston tueksi, toisella kierroksella ollaan.

      Kokoomuksella on Stubb. Näyttää, että Kokoomus kokoaa rivinsä hänen taakseen, vaikka valinnan yhteydessä on jupinaa kuulunutkin sieltä sun täältä. Kokoomusäänestäjät ovat varsin puolueuskollisia, joten ihan kelpo tulos Stubbille on odotettavissa, vaikka muilta porvaripuolueilta ei apuja tulisi. Aaltola on porvaripuolen musta hevonen, joka syö ainakin Stubbin kannatusta, jolloin molemmat ovat jäämässä ensimmäiselle kierrokselle. Myös Rehn kärsii Aaltolan mukanaolosta. Asetelmasta hyötyy eniten Halla-aho.

      SDP halajaa Urpilaista ehdokkaaksi. Tässä on samantyyppinen asetelma kuin Kokoomuksella, perusdemareiden äänet ovat Jutalle taatut. Urpilainen on aivan toista maata ehdokkaana kuin kehäraakki Lipponen, tai hätävarana vaaliin haalittu Haatainen. Demareiden on helppo häntä äänestää. Hyvät saumat toiselle kierrokselle, etenkin jos vihervasemmistosta ei tule liian montaa ehdokasta.

      Perussuomalaisilla on vahva omien suosima ehdokas, joka takuulla saa huomiota. Kun kaikki muut ehdokkaat ja ennekaikkea media pyrkivät haastamaan Halla-ahoa, hän saa ansiotonta, vaiko sittenkin ansaittua, arvonnousua. Melkoisen varma toisen kierroksen ehdokas, etenkin jos vasemmiston rintama repeää monen ehdokkaan osalle.

      Kepua repii - kukapa muukaan - Väyrynen. Rehn on hyvä ehdokas, mutta liian hajuton ja mauton monelle kepulaiselle, joten Väyrynen hajottaa kepulaisten äänet. Molemmat jäävät kauas kärjestä, kun muiden puolueiden kannattajilta ei apuja juuri tulossa ole.

      Li Andersson kuulemma harkitsee ehdokkuutta. Jos se toteutuu, Haavisto saa heittää hyvästit toiselle kierrokselle pääsystä, vassarit kun äänestäisivät sankoin joukoin Haavistoa jos omaa ehdokasta ei ole.

      Tämän pohdinan yhteenvetona toiselle kierrokselle todennäköisin pari on Halla-aho ja Urpilainen. Jolloin Urpilainen tulisi valituksi.

      • Anonyymi

        Kaikissa edellisissä presidentinvaaleissa perussuomalaisten ehdokkaan ääniosuus on jäänyt huomattavasti pienemmäksi kuin eduskuntavaaleissa. Niin käy nytkin. Paitsi että presidentinvaalit eivät persukannattajia suuremmin kiinnosta, puolueen kannatustaso ehtii tammikuuhun menenssä pudota roimasti, kiitos hallitusvastuun.

      • Anonyymi

        ikävä sanoa mutta Jutta Urpilainen JU on tuntematon nuorille äänestäjille ja Afrikan sekundakomissaari, jo virka on todella hävettävää kun siis Suomella ei ole asiantuntemusta kolonioissa eikä JU tiedä niistä mitään

        JU on mokannut täydellisesti itsensä komissaarina näkymätön saamaton olematon

        Kuuluisa lausunto
        ”Islam on suvaitsevaisuuden ja rauhan uskonto” Jutta Urpilainen
        https://twitter.com/AnterXYasa/status/1573562797597904896

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa edellisissä presidentinvaaleissa perussuomalaisten ehdokkaan ääniosuus on jäänyt huomattavasti pienemmäksi kuin eduskuntavaaleissa. Niin käy nytkin. Paitsi että presidentinvaalit eivät persukannattajia suuremmin kiinnosta, puolueen kannatustaso ehtii tammikuuhun menenssä pudota roimasti, kiitos hallitusvastuun.

        jos menneisyys kertoo tulevaisuuden niin kaikissa tulevissa eduskuntavaaleissa
        keskustan kannatus on noin puolet PS kannatuksesta

        en usko tätä
        vaan paaaljon vähemmän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos menneisyys kertoo tulevaisuuden niin kaikissa tulevissa eduskuntavaaleissa
        keskustan kannatus on noin puolet PS kannatuksesta

        en usko tätä
        vaan paaaljon vähemmän

        Eduskuntavaalit eri asia kuin presidentinvaalit ja aluevaalit. Eduskuntavaalit kiinnostavat perussuomalaisiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa edellisissä presidentinvaaleissa perussuomalaisten ehdokkaan ääniosuus on jäänyt huomattavasti pienemmäksi kuin eduskuntavaaleissa. Niin käy nytkin. Paitsi että presidentinvaalit eivät persukannattajia suuremmin kiinnosta, puolueen kannatustaso ehtii tammikuuhun menenssä pudota roimasti, kiitos hallitusvastuun.

        Vuoden 2018 vaaleista on syytä muistaa Niinistön suunnattoman korkea kannatus. Siitä riittää monelle ehdokkaalle lisää kannatusta.

        Peruspersut tulevat äänestämään omaa ehdokastaan. Halla-aho saa heiltä hyvän pohjan. Sen päälle pitää tietenkin saada myös liikkuvampien äänestäjien kannatusta.

        Jussi ei tule olemaan heittopussi. En pidä missään nimessä poissuljettuna sitä, että hän on mukana toisella kierroksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskuntavaalit eri asia kuin presidentinvaalit ja aluevaalit. Eduskuntavaalit kiinnostavat perussuomalaisiakin.

        Missä vaaleissa siis menneisyys määrää tulevaisuuden ja missä ei määrää

      • Anonyymi

        Li Andersson pärjää kyllä vaalitenteissä, mutta en kuitenkaan osaa kuvitella häntä presidentiksi.

    • Anonyymi

      Seuraava on Aaltola joka ei ole ryvettynyt puolueiden järjestelmässä.

      • Anonyymi

        Aaltolalla olisi hyvä mahdollisuus kerätä kannatusta yli puoluerajojen, mutta häneltä puuttuu kokenut kampanjakoneisto. Sen merkitys huomataan, kun varsinainen kampanjointi alkaa.

    • "SDP:n ehdokas on todennäköisesti Jutta Urpilainen. Pidän hänen mahdollisuuksiaan tulla jopa valituksi hyvinä. Se johtuu sukupuolesta. Ehdokkaina ei taida olla naisia ruuhkaksi asti."

      Tuo on hyvä ennustus sinulta sillä Juttahan tulee olemaan SDP:n ehdokas vaikkei vielä asiaa päättänyt.

      • Anonyymi

        Urpilaisen sukupuoli on Kari

        U saanut kannatuksensa isänsä nimellä kuin Paasiot

        Näissä demarisuvuissa naiset eivät uskalla ottaa miehensä nimeä tai
        kanatus katkeaa

    • Anonyymi

      Marin pyysi Urpilaista sosialistipuolueen presidenttiehdokkaaksi. Urpilainen aikoi miettiä kolme kuukautta komission kanssa ratkaisua.

      Kovin ovat oudot riitit. Ilmeisesti puolueen presidenttiehdokkaan valintaa pidetään niin suurena tapahtumana, että mediajulkisuutta tulee enemmän kuin tarpeeksi.

    • Anonyymi

      Presidenttipeli on päässyt vedonlyönnin kohteeksi. Ainakin yhdet kertoimet löytyy netistä.

      2,50 Pekka Haavisto
      3,00 Alexander Stubb
      6,00 Olli Rehn
      8,00 Mika Aaltola
      10,00 Jussi Halla-aho
      15,00 Jutta Urpilainen
      100,00 Sanna Marin
      100,00 Sauli Niinistö
      100,00 Anna-Maja Henriksson
      100,00 Sari Essayah

      Tuossa on vain osa kertoimista. Esimerkiksi Pate oli saanut kertoimen 200.

      Tässä toteutumat vuosien 2011 (ensimmäinen kierros) ja 2012 vaaleista:

      20,4 37,0 KOK (Niinistö)
      19,1 06,7 SDP (Lipponen)
      19,1 09,4 PS (Soini)
      15,8 17,5 KESK (Väyrynen)
      08,1 05,5 VAS (Arhinmäki)
      07,3 18,8 VIHR (Haavisto)
      04,3 02,7 RKP (Biaudet)
      04,0 02,5 KD (Essayah)

      Suurelta osalta puolueiden kannatus vuonna 2011 vastaa niiden nykyistä kannatusta.

    • Anonyymi

      Kaksi varmaan putoajaa on Väyrynen jaTurtiainen, lisäksi molemmat kilpailevat venäjämielisten ja natovastaisten äänistä.

    • Anonyymi

      Aaltola tarvitsisi oikeistososialistien äänet. Myös osa kypäräpappien äänistä on tarpeen. Muutoin hänellä ei ole mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.

      Haaviston on saatava runsaasti ääniä vasemmistososialisteilta ja vassareilta. Stubb tulee toimeen suuresti oman puolueensa äänillä, kunhan puolue osaa tukkia vuodon Aaltolalle.

      Urpilaisen asema on hankala. Haavistohan tarvitsee ääniä sosialistipuolueen kannattajilta. Vasemmalla lasketaan varmasti Haaviston varaan.

      Mikäli Haavisto menestyy, Halla-ahon täytyisi päästä kaksariin. Perinteinen persukannatus vie jo pitkälle. Tietenkin suurissa kaupungeissa on saatava kannattajat uurnille.

      • Anonyymi

        Demareiden itsetunto on nousussa, joten puolueen kannattajat eivät niin vain mene Haaviston taakse ensimmäisellä kierroksella. Urpilainen on aivan eri kaliiberin ehdokas kuin viimeksi Haatainen tai jopa 2012 eläkeläinen Lipponen.

      • Anonyymi

        Demarit vei keväällä äänestäjiä muilta vasemmistopuolueilta (taktinen äänestäminen persuja vastaan).

    • Anonyymi

      Mulle sama kuka, kunhan saan eläkkeeni !

      Per-kel

    • Anonyymi

      Jutta Urpilainen vielä miettii ja harkitsee mahdollista ehdokkuutta...

      • Anonyymi

        Näin yleisurheilun mm-kisoja seuratessa tuli mieleen, että voi olla hyväkin taktiikka muka "vielä miettiä".

      • Anonyymi

        Ano Turtiainen voittaa vaalit

      • Anonyymi

        Ei naista presidentiksi. Olin ennen tekemisissä ns. tavallisten venäläisten kanssa ja osaan kieltäkin jotenkin. Tulin siihen tulokseen, että meidän "muumimamma" presidentti lähinnä huvitti venäläisiä. Toinen tapaus on Haavisto, jonka poikkeavuudesta otettaisiin kaikki irti Venäjän propagandassa, jos valittaisiin presidentiksi. Myös muslimit voisivat ihmetellä. Onko täällä kukaan samaa mieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano Turtiainen voittaa vaalit

        Olemme kyllästyneet jo naipresidetteihin.

    • Anonyymi

      Stubb on seuraava presidentti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe