Kävijämäärät ympäri vuoden on huikeat, vain grillikahvio ja vessat puuttuu sekä pieni telttailualue Olisikohan kunta myötämielinen uudistukselle ja antaisi roposia hankkeeseen? Kiinnostaisi kehittää ekomatkailua.
Kenen maa kauneimmalla näköalapaikalla
Anonyymi-ap
8927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koitappa hakea!
Muonion kunta on hyvin antelias Takaaja rahattomille.
Iridiamant Intiaanit asuivat teltoissa kesät talvet, houkuttele niitä sponsoreiksi.
Tiettyyn aikaan vuodesta saatat tosin joutua polokemaan koko leirin ämmit.
Miksi muoniolaiset ei hyödynnä paikkaa, joka kerää valtavasti maksavia turisteja.? Riitelevät jostain muutaman tonnin yksityistieavustuksista ja jakavat rahaa jollekkin päättömälle hankkeelle. Ihme porukkaa.
Mikä paikka Muoniossa sitten olisi se joka keräisi valtavasti Turisteja?
Ei nyt itselle tule mieleen mitään sellaista paikkaa!
Paikan tulisi ollasen sellaisen omistajan, joka suostuu/hyötyy paikan yleisölle antamisesta ulkopuolisten käyttöön. Siinä on silloin jo monta riskiä pilata kaunis paikka.
Älä höpötä tiedät kyllä missä turisti liikkuu.
Oloksen hotellissa. Muuta paikkaa ei enää ole olemassa.
Tuskin turisti tai etätyöntekijä tulee hotellin takia jonnekin Muonioon. Se ensilumi, pakkanen, revontulet,, luonto. Ei Muonio kehity jos istutaan netissä päiväkaudet, jopa työaikana. Turistilla on rahaa, se vaan pitää ottaa heiltä käyttöön. Ryhtykää töihin. Kuka menee kaukoitään hotellimajoituksen takia:)
Minä kehittäisin tuota paikkaa oli maa valtion tai kunnan. Vessat puuttuu, turistipapat ja mummot pökäleet housissa ei tunnu kivalta.