Pyhätunturin matkailukeskukseen oli suunnitteilla ravintola, joka olisi työllistänyt vuositasolla 10 henkilöä. Yrittäjä oli valmis investoimaan 5,5 miljoonaa euroa! Kunnanhallitus ei hyväksynyt rakentamisen mahdollistavaa kaavamuutosta. Hanke oli perusteltu ja ei poikkea muista aiemmin tehdyistä kaavamuutoksesta. Pieni muutos verrattuna lukuisiin muihin päätöksiin,
Mikä saa tekemään näin järjettömiä päätöksiä? Kateusko se ajaa vai pelko kilpailusta? Ei näytä hyvältä että matkailukunnassa aletaan matkailua vastustamaan!
Päättäjät vastustaa Pyhätunturin kehittymistä
77
2265
Vastaukset
- Anonyymi
Onko kuningatar pullotettu puolukkamehuun?
- Anonyymi
Tässä näkyy nykyisten päättäjien hyvävelijärjestelmä pahimillaan. On vain muutama yritys, joita kunta tukee kaikin keinoin. Osansa on myös kateudella, kilpailun rajoittamisella ja tietämättömyydellä.
Päätöshän perustuu täysin virheellisiin väitteisiin. Kaiken lisäksi päätöksessä on menettelytapa virhe, koska kukaan ei pöytäkirjan mukaan ole esittänyt kaavamuutoksen hylkäämistä.
Sama toimintatapa on näkynyt koko uuden valtuustokauden ajan. Onko vika sihteerissä, vai halutaanko tällä korostaa kuinka yksimielisiä nykyiset päättäjät ovat, sitä voi vain arvailla. Luulisi kuitenkin, että tarkastuslautakunnan pj. huomauttaisi asiasta. Päätöstä jota kukaan ei ole esittänyt ei voi olla olemassa. - Anonyymi
Olen kuullut että pitää olla oikeassa ryhmässä että tulevaisuutta voi rakentaa Pelkosenniemelle. Tätä lausetta kuulemani mukaan toistaa varsinkin humalassa kunnanhallituksen jäsen , joka aikaisemmat teot todistavat puheen pitävän täysin paikkaansa. Olisiko ravintola tulossa kilpailemaan sijaintinsa perusteella vai muuten kh-jäsenen tavoitteista, kun tällainen huono päätös on tehty? Joojoo jäseniä kyllä hallituksessa riittää, kun odottavat mitä hyvää heille varisee pöydältä.
- Anonyymi
pitää oikeen alkaa katsomaan läpi nuo leader rahaa saaneet .Sillä nehän ovat julkista tietoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitää oikeen alkaa katsomaan läpi nuo leader rahaa saaneet .Sillä nehän ovat julkista tietoa
Tutki samalla kuka on saanut koronatukea ja kuinka paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutki samalla kuka on saanut koronatukea ja kuinka paljon.
Katso sinä se.Minua ei niinkään se kiinnosta kuinka ihmiset sairastaa.Minkä sille voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso sinä se.Minua ei niinkään se kiinnosta kuinka ihmiset sairastaa.Minkä sille voi.
Ei niitä koronatukia sairauden perusteella myönnetty, eikä ihmisille, vaan yrityksille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitää oikeen alkaa katsomaan läpi nuo leader rahaa saaneet .Sillä nehän ovat julkista tietoa
Onko viraston remonttiin saatu jotain hankerahaa vai mistä se raha otetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko viraston remonttiin saatu jotain hankerahaa vai mistä se raha otetaan?
Velkaa lisää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitää oikeen alkaa katsomaan läpi nuo leader rahaa saaneet .Sillä nehän ovat julkista tietoa
Nii justiin
- Anonyymi
Onneksi on hämmennetty punamultaa .Sillä voi maalata kommunistien talon ,pitää vielä kerätä ensi kesäksi kattorahat .
- Anonyymi
Miten tämä liittyy pyhän kehittämiseen, tai kehittymiseen? On varmaan vaikea hyväksyä, että kunnassa tehdään jotain ilman hyväveli kerhon siunausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä liittyy pyhän kehittämiseen, tai kehittymiseen? On varmaan vaikea hyväksyä, että kunnassa tehdään jotain ilman hyväveli kerhon siunausta.
Aloittaja taisi sohaista ampiaispesää. Nyt yritetään kaikin keinoin kääntää huomio alkuperäisestä kysymyksestä aivan toisaalle. Miksi yrittäjää, joka on valmis sijoittamaan ja kehittämään matkailualuetta ei hyväksytä? Toisaalta kunta on valmis tukemaan yrityksiä, joilla on kytköksiä päättäjiin.
Kaikkea päätöksentekoa leimaa oman- ja kaverin edun tavoittelu. Kuntalaiset pidetään tyytyväisenä järjestämällä kaikenmaailman kyselytilaisuuksia ja muita sirkushuveja, joita päättäjä kilvan kehuvat ja kiittelevät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä liittyy pyhän kehittämiseen, tai kehittymiseen? On varmaan vaikea hyväksyä, että kunnassa tehdään jotain ilman hyväveli kerhon siunausta.
Tai sitten just tehtiin kuten veli pontevat halusivat tehtävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja taisi sohaista ampiaispesää. Nyt yritetään kaikin keinoin kääntää huomio alkuperäisestä kysymyksestä aivan toisaalle. Miksi yrittäjää, joka on valmis sijoittamaan ja kehittämään matkailualuetta ei hyväksytä? Toisaalta kunta on valmis tukemaan yrityksiä, joilla on kytköksiä päättäjiin.
Kaikkea päätöksentekoa leimaa oman- ja kaverin edun tavoittelu. Kuntalaiset pidetään tyytyväisenä järjestämällä kaikenmaailman kyselytilaisuuksia ja muita sirkushuveja, joita päättäjä kilvan kehuvat ja kiittelevät.Sekö olis noussut siihen parkkialueelle ? Kuinka korkea torni siitä olis tullut kun yli 5 miljoonaa siihen läiskään laittaa?
- Anonyymi
Onhan se kiva että pääsevät Pyhältä turistit tänne keskustaan hämmentämään soppaa ja voivat oppia keittämään punamultaa. Kehittyy se pyhäkin siinä samalla meidän kanssamme
- Anonyymi
Kuulostaa kyllä oudolta, kun miettii, että edelliset päättäjät hyväksyivät kaikki kaavamuutokset vaikka heitä syytettiin pyhän kehittämisen vastustajiksi. Taisipa joukossa olla pyhän vihaaja numero 1, mikäli uskomme kansalaiskanavan kommentoijaa, ja miksipä emme uskoisi.
Nykyiset päättäjät ovat pyhätunturin yrittäjiä ja suurimpia maanomistajia, joten aiheellisesti herää kysymys: kenen etujen vastaista kaavamuutoksen hyväksyminen on?- Anonyymi
Se yritti näytellä,että pääsisi punaista maalia ja kommunismia viemään pyhällekkin. Soluttautuu sinne.
- Anonyymi
Nyt kehitetään vuorostaan keskustan aluetta enimmäkseen.On kiekkokaukalo,uusittu hieno kirppari,koulu ja päiväkoti kohta valmiina .Ja komposti sekä frisbeegolf ja auroraborelis kamera..Sekä mainio vuodeosasto .Annetaan nyt pyhän levätä laakereillaan,kun ei siellä oikeastaan mitään kummempaa olekkaan .

Kai kirkonkylälläkin joku veroja maksaa? On ollut unohdettuna pitkään. Kaikki paukut pistetty pyhälle. Oikein että kehitetään myös kirkonkylää. Hyvä että vetovoimaa tulee myös kirkonkylälle. Ei kaikkia laskettelu kiinnosta. Ei ees hiihtäminen.

Mikä vetovoima? Meinaatko että asioikseen joku tulee taajamaa katsomaan? Ei taatusti tule,eikä ainakaan muuta sinne
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai kirkonkylälläkin joku veroja maksaa? On ollut unohdettuna pitkään. Kaikki paukut pistetty pyhälle. Oikein että kehitetään myös kirkonkylää. Hyvä että vetovoimaa tulee myös kirkonkylälle. Ei kaikkia laskettelu kiinnosta. Ei ees hiihtäminen.
No mikä siinä kylässä sitte viehättää? Ne rötisköt?
- Anonyymi
Eikö se kaava jäänyt puheenjohtajan esityksestä pöydälle, eli on vielä asia kesken?
- Anonyymi
Ei jääny, 3. 11. kokouksessa päätetty. Pöytäkirja tosin tarkastamatta, samoin 20. 10 kokouksen pöytäkirja.
- Anonyymi
Olisikin ollut hirveätä,mikäli perunan keittäminen olisi yksityistetty. Tulen vastustamaan sitä ja tahdon että me yhdessä kyläläisten kanssa keitämme punamulta maalia koko kylän tönöihin.Itse sensijaan olen mieluiten yksityisyrittäjä,koska punamulta maalin litrahinta on silloin paljon halvempi,kuin että sitä pataa hämmentää sen seitsemän hämmenäjää.Senhän toki osaan laskea.
- Anonyymi
Eihän ne hyväksyneet koulu -iikuntahalliakaan. Pyhälle.Varsin kummallisia päättäjiä ovat.Aina vaan kaikki tonne keskustaan ,vaikka lapset on lähinnä Pyhältä ja vuostimosta. Kairalasta ja ssunavaarasta.Kukapa sitä haluaa että joutuvat odottamaan bussia pitkään ja jopa joskus hiihtämään vaativalla ladulla tai jopa laskettelemaan.Ei kukaan varmastikaan.Poronhoito on aina ollut täällä, ennen meitä.
- Anonyymi
Niin on.Porolla kouluun.
- Anonyymi
Tarvitaan uusia mastoja Pyhälle! Hyvä vaan kun tulee uusi ravintola. Toivottavasti löytää työntekijät ja saa homman pyörimään.
- Anonyymi
Hyvä hyvä , tarjontaa lisää! Nytkään ei ollut isänpäivän buffaa missään! Paikat on joko kiinni tai tilauksesta auki tai listalta.
- Anonyymi
Tietäähän se miten nämä menee. Kaavamuutosta hakenut yrittäjä ei kuulu pyhän kermaan. Siellä eräs jos toinenkin yrittäjä ja päättäjä on kytköksissä. Ajetaan omaa etua ja unohdetaan yhteinen.
- Anonyymi
Mistä tuon keksit? Ei siihen pidä enempää tukkia ravintoloita, siinä on asutusta ja ihmiset haluaa olla rauhassa,eikä baarin vieressä.Huviloiden arvo laskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuon keksit? Ei siihen pidä enempää tukkia ravintoloita, siinä on asutusta ja ihmiset haluaa olla rauhassa,eikä baarin vieressä.Huviloiden arvo laskee.
Sokia Reettaki sen näkee, että päättäjillä on oma lehemä ojassa ja syvällä! Baarien viereenhän ne ihmiset juuri haluaa. Poikkeamislupia haetaan ja myönnetään vuokramökkien muutamiseksi vakituiseksi asunnoksi. Nämä luvat ovat kaavan vastaisia. Ja eikö ne halunneet, että kaikki kunnan lapsetkin saavat olla baarien ja turistimassojen lähellä? Ainakin koulua ja päiväkotia vaativat keskelle vilkkainta turistikeskusta. Tuskin monikaan ihminen joka tulee tarkoituksella johonkin tunturikeskukseen haluaa olla rauhassa. Rauhalliset paikat on ihan muualla.

Kylläpä seuraat kolmannella silmällä asioita. Tunturiin mahtuu jopa urheilijoita ja vanhempaa väkeä,jotka eivät välitä baari elämästä laisinkaan.Hiihtäjiä ja laskettelijoita,puhumattakaan patikka retkeilijöistä. Asuntoja sinne pitää saada eikä baareja

Onhan siellä tontteja kiimaselässä ja soutajassa. jos ei halua baarien lähellä asua. Ja vakituisen asumisen alue on kauempana baareista, sinne vain rakentamaan. Kyllä palvelun tarjoajia tarvitaan lisää. MUTTA SE KATEUS!

Siellä pitää olla kunnon palvelut. Kilpailua pitää olla. Hiihtäminen tai patikointi ei tuo yhtään euroa. Tunturissa pitää käyttää rahaa ja sitä käytetään jos on palveluja.

Katotaan nyt kuinka se uus mokkamökki sinne sulautuu.Siellä on maailman parhaat ruuat. Ja siinä naapurissa miljoonien ravintola. Ja Asteli myös. Siis kolme ravintolaa vierekkäin. Ja ranchilla tilat myös. Tyhjänä. Tiedätkö, että ne valtuutetut on kansan ääni? Voi siellä keskustassa asua muunkin takia kuin baarin. Jospa vaikka haluaa mennä mäkeen ilman autoilua .

Valtuutetut, jotka valittu demokraattisesti ja parilla äänellä (omalla ja äitin) pääsee valtuutetuksi. :D
" Pelkosenniemelle saatiin kuntavaalien ehdokasasetteluun määräaikaan 9.3. mennessä 9 ehdokasta. Tilanne on erikoinen. Se ei vielä täyttäisi 12 jäsenistä valtuustoa. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan nyt kuinka se uus mokkamökki sinne sulautuu.Siellä on maailman parhaat ruuat. Ja siinä naapurissa miljoonien ravintola. Ja Asteli myös. Siis kolme ravintolaa vierekkäin. Ja ranchilla tilat myös. Tyhjänä. Tiedätkö, että ne valtuutetut on kansan ääni? Voi siellä keskustassa asua muunkin takia kuin baarin. Jospa vaikka haluaa mennä mäkeen ilman autoilua .
Perustelut vain paranee! Kuinkahan monta mökkiä siihen ravintolan tontille sopii? Ja kyllä sielä on tyhjiä tontteja ihan kävelymatkan päässä muuallakin keskustassa, ei muuta kuin ostamaan ja rakentamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuutetut, jotka valittu demokraattisesti ja parilla äänellä (omalla ja äitin) pääsee valtuutetuksi. :D
" Pelkosenniemelle saatiin kuntavaalien ehdokasasetteluun määräaikaan 9.3. mennessä 9 ehdokasta. Tilanne on erikoinen. Se ei vielä täyttäisi 12 jäsenistä valtuustoa. "Ei se väärin ole kai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se väärin ole kai?
Ei ole. Siinä vaan käy niin, että kovin pienen piirin käsiin kertyy kaikki valta. 12 valtuutettua ja jos niistä 7 on kavereita, on yhteisiä bisneksiä ja muita yhteisiä juttuja... miten demokraattista on päätöksenteko? Onko sekään väärin? Ei. Onko se hyvä asia? Ei. Kannatan tuota kuntaliitosta. Ja tosiaan ennemmin Sodankylä kuin Kemppa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sokia Reettaki sen näkee, että päättäjillä on oma lehemä ojassa ja syvällä! Baarien viereenhän ne ihmiset juuri haluaa. Poikkeamislupia haetaan ja myönnetään vuokramökkien muutamiseksi vakituiseksi asunnoksi. Nämä luvat ovat kaavan vastaisia. Ja eikö ne halunneet, että kaikki kunnan lapsetkin saavat olla baarien ja turistimassojen lähellä? Ainakin koulua ja päiväkotia vaativat keskelle vilkkainta turistikeskusta. Tuskin monikaan ihminen joka tulee tarkoituksella johonkin tunturikeskukseen haluaa olla rauhassa. Rauhalliset paikat on ihan muualla.
No nyt ei ainakaan tule minkään lähelle uusi päiväkoti.Tai no kolmen tien haaraan se tulee.Voivat autoilla sinne kolmesta eri suunnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä pitää olla kunnon palvelut. Kilpailua pitää olla. Hiihtäminen tai patikointi ei tuo yhtään euroa. Tunturissa pitää käyttää rahaa ja sitä käytetään jos on palveluja.
Niin.Noin sitä tulee itsekkin aina tehtyä kun Leville tai Rukkalle tai minne vaan menee.Tutustuttua tarjontaan.Vaikka se viikon loma onkin melkoisen kallis tavan tallaajalle niin kyllä sitä ympäristöön tutustuu ja aina tulee jotain ostettua. Ei se ole se pelkkä juominen pääasia.Hyvä ruoka ,ulkoilu lepo ja saunominen kera viinilasin mökissä riittää.
- Anonyymi
Yrittäjän onni jäi velkaloukku rakentamatta . Ai niin jokuhan se olisi rahoittanut joten hänen se onni on
- Anonyymi
Koska se yks työmaa järven rannalla valmistuu.Ollut ja parivuotta työnalla.
- Anonyymi
Heti kun punamulta maali on valmista
- Anonyymi
Mikä oli tontin hinta? Tekninen johtaja valmisteli asiaa .
- Anonyymi
Kiinnostaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostaa
Samoin
- Anonyymi
Ilmanhan se pitää kaikki antaa, ovat sentään yrittäjiä. Pientä yritystukea ei kukaan hoksaa.. Kuntalaisten yhteinen omaisuus ei ole paskankaan arvoista, iliman taivaasta tipahtanu. Pelkosenniemi-Onnenonkijoiden paratiisi.
- Anonyymi
Arvelen , että se läiskä myytiin tyyliin parkkipaikkana.Jos se olis ollut rakennusoikeudella ,hinta olisi pitänyt olla ihan eri. No nyt on parkkialuetta mihin tulla.
- Anonyymi
Pelkosenniemen kunnan kompastuskivi on kaiken kattava kateus, joka vie kalat vedestä, yrittäjät Pyhältä ja kaikilta meiltä kuntalaisilta motivaation yhteen hiileen puhaltamiseen. Voitasko jo lopettaa vastakkainasettelu kirkonkylän ja Pyhän välillä? Molemmat ovat tarkeitä. Kehittämällä Pyhää myös kirkonkylä saa resursseja kehittyä. Matkailu ja turistit ovat meidän juttumme, tulon lähteemme ja tulevaisuutemme. Kehitetään ja kehitytään yhdessä eikä koko ajan kaiveta maata toistemme alta ja etsitä epäkohtia tai syyllisiä. Positiivista asennetta, uutta näkökulmaa sekä ideoita yhteistyöhön kehittyvän kunnan hyväksi.
- Anonyymi
Pyhän "yrittäjäthän" ne tässä vastustaa kehittämistä! Ei sallittaisi uuden yrittäjän laajentaa toimintaa.
- Anonyymi
Porukka kusee omaan nuotioon. Kateus se piinaa pyhän yrittäjissä, ei tämä investointi muun alueen yrittäjiä kiinnosta. Kaavamuutoksia ei ole aiemmin kunnassa vastustettu mutta nyt yllättäen torpataan koko hanke. Olisi edes kunnon perustelut perkele.
- Anonyymi
Muistattteko kun Uula osti lisämaata itselleen ja teki siihen lisätilaa,se oli kaupan ehtona.No miten kävi? Se lisäsiipi ei minun tiedosta ollut ikinä auki. Nyt uuden omistajan aikana se on sentään aukaistu. Miksi?
- Anonyymi
Älä puhu muunneltua totuutta, kyllä oli auki.
Terveisin työntekijä - Anonyymi
Muistat väärin ,Uulan ei tarvinnut ostaa lisämaata, lisätila sopi alkuperäiselle tontille. Tila oli joka kevät avoinna. Joten sekin tieto on väärä.
- Anonyymi
Oli auki heti kun valmistui ,korona sekotti senkin yrittäjän toimintaa.
- Anonyymi
Älä puhu potaskaa..Mikä vuosi oli kun se laajensi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä puhu potaskaa..Mikä vuosi oli kun se laajensi?
Ei sitä ainakaan kunta kieltäny pitämästä auki. Yrittäjän oma valinta, eikä se kuulu muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä ainakaan kunta kieltäny pitämästä auki. Yrittäjän oma valinta, eikä se kuulu muille.
Ja minkä sille tekee,jos luulivat niin
- Anonyymi
Mitä täällä tapahtuu? Miksi kunnassa vastustetaan uutta ravintolaa. Ei se Pyhä nyt vielä ihan niin täynnä palveluita ole, haloo..
- Anonyymi
Kyllä nämä jo riittää. Vieläkö se nakkibaari on siinä rullien päällä? Kerran olen siinä syönyt. Hyvää oli mutta aivan järkyttävän kallista. Uudessa ravintolassa myös on hinnat pilvissä. Ei ole köyhälle tarkoitettua ruokailua.
- Anonyymi
Mitä ravintolaa sielä nyt vastustetaan??
- Anonyymi
Mokka huvila aukeaa justiinsa,aivan huippu ruokapaikka se onkin.
- Anonyymi
Ainakin sianniskaa saa taas
- Anonyymi
Jaksola se on junaillut et saa ite myydä ylihintaista sontaa.
- Anonyymi
Kairala on kehittyvä kylä. Sinne nousee kohta
kunnan puolesta asuntoja ,koska punamulta maali hanke on niin päättänyt. Kymmenen vuoden päästä nämä
paikalliset yli 90 v alkuperäiset asukkaat ovat jo ihan muualla ja etätyöläset ovat ostaneet kaikki sukutilat omistukseensa ja näin Kairala on valaistuine latuineen ihana paikka olla.- Anonyymi
Saisihan sillä kunannanviraston remppaan menevällä rahalla vaikka kohennettua vanhoja taloja joissa asuun vanhoja ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisihan sillä kunannanviraston remppaan menevällä rahalla vaikka kohennettua vanhoja taloja joissa asuun vanhoja ihmisiä.
Onhan se nyt tärkeää että on ihana toimistomiljöö jossa viihdytään niin ihanasti,ettei olla edes paikalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se nyt tärkeää että on ihana toimistomiljöö jossa viihdytään niin ihanasti,ettei olla edes paikalla
Ei siinä remontissa ole mitään järkeä. Eikä kohtuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se nyt tärkeää että on ihana toimistomiljöö jossa viihdytään niin ihanasti,ettei olla edes paikalla
Iloa ja valoa🥺.
- Anonyymi
https://vapaudenliitto.fi/puolueohjelma/
https://vapaudenliitto.fi/category/puolueen-kannanotot/
Liittykää mukaan vaikuttamaan jo tänään! - Anonyymi
Kommunismi on leviämässä rinne alueelle. Tämä sinivalkoinen maanparantaja on tulossa kalkitsemaan ohrapellon samalla kun aloittaa koulun kattorempan. Muistettavaa on laittaa särki joka puikulan viereen
pottuvaossa ja niine syksyllä voi nostaa mainion sadon. - Anonyymi
Kunnon turistirysää kaivataan matkaajia olisi tulossa vaikka kuinka paljon?🤑
- Anonyymi
Nyt kommariyrittäjät vastustaa malminetsintälupaa. Pelkäävät, että etsijät tulevat poraamaan kolhoosin kaalipellolle reikiä. Sinne on masinoitu kunnon hörhökommariporukka, tulevat kolhoosille peltotöihin, majoittuvat teltassa ja osoittavat tyhjässä tunturissa mieltä, kaivosta vastaan. Kulta on kommarin pahin vihollinen.
- Anonyymi
Vaalipuheet ovat alkaneet kirkolla. Sinivalkoinen kommunismiin kääntäjä on vaalipuheessaan luvannut jättää useimmiten eriävän mielipiteen,mikäli joku erehtyy yksityis yrittäjäksi .Vain kommunismi aattetta toteuttava sirppi ja vasara liike on toivottava yritys. Kaikenlainen muu yksityisyrittäjyys on pahasta.Ainoastaan hän voi suorittaa pyhän ja kairalan alueella remontteja ,kunhan vain punamulta maali hallitsija on päättänyt antaa luvan kyseisen toimintaan.

Päättäjillä sotkeutuvat omat ja kaverien asiat yhteisiin asioihin. Yhden yrittäjän kiusaaminen on jo törkeää eikä jää huomaamatta. Tässä kunnassa ei taideta jääviysasioita tuntea?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845