Uusin Raamatun kielien tutkimus on tuonut uutta valoa hepreankielen sanojen merkitysten suhteen. Raamatussa on vielä useita hepreankielen sanoja, joiden merkitystä ei tunneta ja joita voidaan vain arvailla, kuten esim Älä tapa.
"Älä trə·ṣāḥ" käskyn sana trə·ṣāḥ, ei tarkoita tappamista mutta mitä se sitten tarkoittaa, se ei ole aivan varmaa. Ehkä murhaaminen olisi lähinnä sanan trə·ṣāḥ oikeaa merkitystä mutta se voi myös tarkoittaa yhteisön olemassaolon vaurioittamista jollakin tavoin; sellaisen teon tekemistä, jonka ansiosta uskovaisten yhteisö joko ei enää toimi taikka selkeästi kärsii. Käskyn merkitys ei ole oikeastaan ollenkaan selvä mutta tappamista se ei kiellä, sillä hepreassa on oma sana tappamiselle ja se ei ole tresah.
Toisena esimerkkinä Raamatun alusta lause: "Mutta maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki (wə·rū·aḥ) liikkui (mə·ra·ḥe·p̄eṯ) vetten päällä."
Se, mitä tuo mə·ra·ḥe·p̄eṯ tarkoittaa on mahdotonta tietää, sillä Raamatussa tämä sana ei ilmene toista kertaa missään yhteydessä. Sen merkitys on keksitty lauseen muihin sanoihin mahdollisimma sopivaksi. Se on suomennettu Raamatussamme sanalla "liikkui".
Mə·ra·ḥe·p̄eṯ -sanaa on kuitenkin käytetty pakanallisissa Raamatun ulkopuolisissa lähteissä ihan muussa merkityksessä. Siellä se on tarkoittanut linnun metsästyssyöksyä kohti maata. Koska tuo henki eli wə·rū·aḥ voidaan kääntää myös sanaksi tuuli, sopii metsästyssyöksy ehkäpä vielä paremmin tuulen ominaisuudeksi. Tuuli viuhuu ja pyörteilee sattumanvaraisesti ja voi tehdä myös syöksyjä.
“Mutta maasta nousi sumua, joka kasteli koko maan pinnan.” (1. Mooseksen kirja 2:6, FinRK)
Kukaan ei myöskään tiedä mitä tuo hepreankielen sana, joka on käännetty sumuksi tarkoittaa.
Sitten seuraava:
“Israel rakasti Joosefia enemmän kuin ketään muuta poikaansa, koska Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Siksi hän teetti Joosefille värikkään raidallisen ihokkaan.” (1. Mooseksen kirja 37:3, FinRK)
Kukaan ei tiedä minkälaista viittaa/ihokasta tarkalleen Joosef piti yllään. Viittaa on kuvailtu sanalla pas·sîm, joka on käännetty raidalliseksi, moniväriseksi ja pitkähihaiseksi aina sen mukaan, miten kääntäjää on huvittanut. Kun puhutaan monivärisestä viitasta tai värikkäästä tai pitkähihaisesta, niin nämä ovat keksittyja sanakäännöksiä.
Ja onko kyseessä edes viitta, puhumattakaan, että se olisi monivärinen? Kukaan ei tiedä. Mahdollisesti ei. Viitan lisäksi kə·ṯō·neṯ on käännetty takiksi ja tunikaksi.
Joskus sanoja saadaan lähialueiden vieraista kielistä, joissa saattaa olla samannäköinen sana. Uusia kieliä löytyy koko ajan ja uudet sanat antavat Raamatun tekstille paremmat merkityksensä.
Raamattu ei ole mitenkään ainutlaatuinen opus. Arkeologian ansiosta on löydetty paljon vanhempia kirjoituksia, joissa mainitaan maailman luominen, vedenpaisumus, lakien noudattaminen, ei-saastaisten eläinten ruokavalio, temppeli, eläinten uhraaminen, ym.
Nämä Raamatun ulkopuoliset kirjat sisältävät useita lauseita, jotka ovat lähes identtisiä Raamatun tekstien kanssa. Sieltä onkin hyvä onkia tietoa Raamatun kääntämiseen.
Raamatun kirjoittajat eivät ole eläneet missään tyhjiössä, vaan nämä vanhemmat kertomukset ovat olleet heidän kulttuurihistoriaansa, joka heijastuu Raamatun teksteihin. Mikä tekee siis Raamatun teksteistä Jumalan sanaa, kun ne lainaavat pakanallisia lähteitä tekstissään? Sekö, että Jumala vahvistaa pakanalliset asiat auktoriteetillaan?
Kuten näimme, Raamattu ei ole kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa. Eikä tässä edes puhuttu vielä Raamatun ristiriitaisuuksista sen eri tekstien välillä.
Kaikki sanat Raamatussa eivät ole Jumalan sanaa
145
260
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatussa saa puheenvuoron kaikki osapuolet. Käärme puhuu ihan vapaasti ja kieltää koko perisynnin kuten helluntailaisetkin.
Jobin väärämieliset ystävät saavat monta sivua teksiä.
Paholainen puhuu monessa kohtaa jne.
Paavali saa kirjoitella vielä sen jälkeenkin kun sai sisälleen sen Saatanan enkelin ja alkoi puhumaan hurmoskielillä (glossolaliaa) ja valehtele aina tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes kovin pahana syntinä.
Jumalan antama väkevä eksys on tietenkin siellä Raamatussa, eihän se muuten mikään väkevä olisi. Paavali on pääpäilty sen kirjoittajaksi. Kahden tosiasian sisään kun voi helposti sen valheen istuttaa ja kukaan ei huomaa yhtään mitään.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?- Anonyymi
Jos uskot, että käärme tai aasi oikeasti puhuu, niin olet hölmö! Sitten uskot varmaankin Pietarin evankeliumin ristinkin puhuvan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos uskot, että käärme tai aasi oikeasti puhuu, niin olet hölmö! Sitten uskot varmaankin Pietarin evankeliumin ristinkin puhuvan?
Niin, Pietarin evankeliumissa on puhuva Risti. Vain saduissa eläimet puhuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos uskot, että käärme tai aasi oikeasti puhuu, niin olet hölmö! Sitten uskot varmaankin Pietarin evankeliumin ristinkin puhuvan?
Ilman muuta kundalin puhuu valehtelee minkä ehtii esiintyy Jumalan äänenä kaikki munkit kumartaa sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta kundalin puhuu valehtelee minkä ehtii esiintyy Jumalan äänenä kaikki munkit kumartaa sitä
Budhahallel puhuu kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Pietarin evankeliumissa on puhuva Risti. Vain saduissa eläimet puhuvat.
Kyllä ristiin naulittu näyttää mikä sä olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Pietarin evankeliumissa on puhuva Risti. Vain saduissa eläimet puhuvat.
>> Jos uskot, että käärme tai aasi oikeasti puhuu, niin olet hölmö! Sitten uskot varmaankin Pietarin evankeliumin ristinkin puhuvan? <<
Pietarilla ei ole evankeliumia.
Eikä risti puhu. Korkeintaan kuvannollisesti se voi puhua (puhutella).
"Käärme" luomiskertomuksessa taas on synonyymi saatanalle, perkeleelle. Taivaasta ulos heitetyllä langenneella enkelillä Luciferilla eli saatanalla on tietenkin myös puhekyky, kuten muillakin enkeleillä on.
Ilm. 12:9
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
Aasin puhe:
Aasia ratsasti profeetta, jolla oli yliluonnolliset aistit. Profeettahan saa viestejä yliluonnollisesti. Hän kuuli aasin puhuvan. Mutta kertomuksesta selviää, että tilanteessa oli läsnä myös enkeli. Todennäköisesti puhuja oli enkeli, jota Bileam ei ensin nähnyt ja siksi hän luuli aasin puhuvan.
Mutta Raamattu tosellakin kertoo, että nimenomaan aasi olisi puhunut. Ei sekään kaikkivoipalle Jumalalle mahdotonta ole, jos vaikka aasi olisikin puhunut.
Ja onhan niitä tänä päivänäkin ihmisiä, jotka väittävät kuulevansa eläinten "puheen", kommunikoivansa eläinten kanssa. Ja on eläimiä, jotka kuulostavat siltä, että ne kommunikoivat sanoilla ihmisen kanssa, esimerkiksi sellaisia koiria ja kissoja on. Papukaija tunnetusti on eräs eläin, joka oikeasti osaa puhua. Vai väitätkö sitäkin vastaan...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ristiin naulittu näyttää mikä sä olet.
Ihanko tosissasiko uskot puhuviin eläimiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Jos uskot, että käärme tai aasi oikeasti puhuu, niin olet hölmö! Sitten uskot varmaankin Pietarin evankeliumin ristinkin puhuvan? <<
Pietarilla ei ole evankeliumia.
Eikä risti puhu. Korkeintaan kuvannollisesti se voi puhua (puhutella).
"Käärme" luomiskertomuksessa taas on synonyymi saatanalle, perkeleelle. Taivaasta ulos heitetyllä langenneella enkelillä Luciferilla eli saatanalla on tietenkin myös puhekyky, kuten muillakin enkeleillä on.
Ilm. 12:9
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
Aasin puhe:
Aasia ratsasti profeetta, jolla oli yliluonnolliset aistit. Profeettahan saa viestejä yliluonnollisesti. Hän kuuli aasin puhuvan. Mutta kertomuksesta selviää, että tilanteessa oli läsnä myös enkeli. Todennäköisesti puhuja oli enkeli, jota Bileam ei ensin nähnyt ja siksi hän luuli aasin puhuvan.
Mutta Raamattu tosellakin kertoo, että nimenomaan aasi olisi puhunut. Ei sekään kaikkivoipalle Jumalalle mahdotonta ole, jos vaikka aasi olisikin puhunut.
Ja onhan niitä tänä päivänäkin ihmisiä, jotka väittävät kuulevansa eläinten "puheen", kommunikoivansa eläinten kanssa. Ja on eläimiä, jotka kuulostavat siltä, että ne kommunikoivat sanoilla ihmisen kanssa, esimerkiksi sellaisia koiria ja kissoja on. Papukaija tunnetusti on eräs eläin, joka oikeasti osaa puhua. Vai väitätkö sitäkin vastaan...?Tottakai Pietarin evankeliumi on olemassa, ja jopa Raamatussa! Ehkei sitten sinun Raamatussasi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pietarin_evankeliumi
Tässä vähän perspektiiviä:
https://teologia.fi/2007/12/pro-gradu-tutkielma-pietarin-evankeliumi-todistaa-toisen-vuosisadan-juutalaisvastaisuudesta/
"Eikä risti puhu. Korkeintaan kuvannollisesti se voi puhua (puhutella)."
Toki puhuu:
https://www.cambridge.org/core/journals/new-testament-studies/article/abs/whence-the-giant-jesus-and-his-talking-cross-the-resurrection-in-gospel-of-peter-103942-as-prophetic-fulfilment-of-lxx-psalm-18/EE45F33140E0E0196E691FAE833C72B5
Todellakin siis puhuu. Etkö tunne Pyhiä kirjoituksia?
""Käärme" luomiskertomuksessa taas on synonyymi saatanalle, perkeleelle. Taivaasta ulos heitetyllä langenneella enkelillä Luciferilla eli saatanalla on tietenkin myös puhekyky, kuten muillakin enkeleillä on."
No jos nyt oikeasti tuntisit hepreankielistä Raamattua, niin tietäisit, ettei Saatana ole enkeli. Eikä Lucifer. Molemmat ovat tehtävänkuvauksia, kuten enkelikin. Kaikki nämä ovat taivaallisia joukkoja, kuten kerubit ja serafitkin. Saatana oli mitä todennäköisimmin serafi.
Eläimet eivät puhu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko tosissasiko uskot puhuviin eläimiin?
Pahat henget puhuu siinä kuin sinäkin puhut ja linnut laulaa tai lehmät ammuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko tosissasiko uskot puhuviin eläimiin?
>> Ihanko tosissasiko uskot puhuviin eläimiin? <<
Ihan tosissani! Perheessä oli muinoin papukaija, joka osasi puhua! Ajattele nyt! Puhuva papukaija! Ihanko se on uutta ja ihmeellistä sinun pienessä maailmassasi????? Ja papukaijat eivät ole edes ainoita eläimiä, jotka osaavat luonnostaan matkia ja puhua sanoja ja ääniä.
Sen lisäksi, että eläimiä voi myös opettaa puhumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Pietarin evankeliumissa on puhuva Risti. Vain saduissa eläimet puhuvat.
Höpöä, kyllä minun kissa puhuu aina minulle kun hän haluaa ruokaa tai mennä ulos. Olet kasvanut umpiossa kun et tiedä asiosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai Pietarin evankeliumi on olemassa, ja jopa Raamatussa! Ehkei sitten sinun Raamatussasi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pietarin_evankeliumi
Tässä vähän perspektiiviä:
https://teologia.fi/2007/12/pro-gradu-tutkielma-pietarin-evankeliumi-todistaa-toisen-vuosisadan-juutalaisvastaisuudesta/
"Eikä risti puhu. Korkeintaan kuvannollisesti se voi puhua (puhutella)."
Toki puhuu:
https://www.cambridge.org/core/journals/new-testament-studies/article/abs/whence-the-giant-jesus-and-his-talking-cross-the-resurrection-in-gospel-of-peter-103942-as-prophetic-fulfilment-of-lxx-psalm-18/EE45F33140E0E0196E691FAE833C72B5
Todellakin siis puhuu. Etkö tunne Pyhiä kirjoituksia?
""Käärme" luomiskertomuksessa taas on synonyymi saatanalle, perkeleelle. Taivaasta ulos heitetyllä langenneella enkelillä Luciferilla eli saatanalla on tietenkin myös puhekyky, kuten muillakin enkeleillä on."
No jos nyt oikeasti tuntisit hepreankielistä Raamattua, niin tietäisit, ettei Saatana ole enkeli. Eikä Lucifer. Molemmat ovat tehtävänkuvauksia, kuten enkelikin. Kaikki nämä ovat taivaallisia joukkoja, kuten kerubit ja serafitkin. Saatana oli mitä todennäköisimmin serafi.
Eläimet eivät puhu.>> Tottakai Pietarin evankeliumi on olemassa, ja jopa Raamatussa! Ehkei sitten sinun Raamatussasi. <<
Kristinuskon Raamattu on se, mikä on jo kansissa. Eikä ole mitään muita Raamattuja.
Muut kirjoitukset ovat muita kirjoitelmia. vaikka niissä esiintyisi Pietarin nimi tai muita Raamatussa esiintyviä nimiä. Tai vaikka muut kirjoitukset kantaisivat raamatun nimeä. "Musta raamattu" on saatnapalvojien teos. Sekään ei silti ole mikään Raamattu, vaikka sille sellainen nimi on annettu, koska Raamattu on yksin kristinuskon kirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahat henget puhuu siinä kuin sinäkin puhut ja linnut laulaa tai lehmät ammuu.
Se on eri asia. Monestiko olet kuullut henkimaailman ääniä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Ihanko tosissasiko uskot puhuviin eläimiin? <<
Ihan tosissani! Perheessä oli muinoin papukaija, joka osasi puhua! Ajattele nyt! Puhuva papukaija! Ihanko se on uutta ja ihmeellistä sinun pienessä maailmassasi????? Ja papukaijat eivät ole edes ainoita eläimiä, jotka osaavat luonnostaan matkia ja puhua sanoja ja ääniä.
Sen lisäksi, että eläimiä voi myös opettaa puhumaan.Raamatussa mainittujen eläinten puhumiseen vaadittiin kuule vähän älyäkin. Se ei ollut vain puhetta vaan järkevää älyllistä keskustelua. Sellaista ei nyt vain tapahdu. Eläimet eivät kykene sellaiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöä, kyllä minun kissa puhuu aina minulle kun hän haluaa ruokaa tai mennä ulos. Olet kasvanut umpiossa kun et tiedä asiosta.
Älä hölmöile. Kyllä minä koiranomistajana tiedän lemmikkien "puheet".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Tottakai Pietarin evankeliumi on olemassa, ja jopa Raamatussa! Ehkei sitten sinun Raamatussasi. <<
Kristinuskon Raamattu on se, mikä on jo kansissa. Eikä ole mitään muita Raamattuja.
Muut kirjoitukset ovat muita kirjoitelmia. vaikka niissä esiintyisi Pietarin nimi tai muita Raamatussa esiintyviä nimiä. Tai vaikka muut kirjoitukset kantaisivat raamatun nimeä. "Musta raamattu" on saatnapalvojien teos. Sekään ei silti ole mikään Raamattu, vaikka sille sellainen nimi on annettu, koska Raamattu on yksin kristinuskon kirja."Kristinuskon Raamattu on se, mikä on jo kansissa. Eikä ole mitään muita Raamattuja."
Voi kuule kun sinun Raamattusi ei ole ainoa kristinuskon Raamattu. Monilla eri uskontokunnilla on omat Raamattunsa, jossa on ihmisten sinne valitsemat kirjansa. Näissä kristittyjen Raamatuissa raamatunkirjojen lukumäärä vaihtelee.
Se, että sinä satut lukemaan suomalaista Raamattua, ei tee siitä ainoaa oikeaa.
Pietarin evankeliumi on Kristuskeskeinen kirja, joka kirjoitettiin vain hieman sen jälkeen kuin Johanneksen ilmestyskirja. Sen valinnasta Raamattuun keskusteltiin paljon aikanaan eikä ei ollut paljostakaan kiinni, että se olisi päätynyt meidänkin Raamattuumme.
Kyllä kristityn on hyvä lukea muitakin Raamatun ajan Pyhiä kirjoituksia, muutakin kuin Raamattua, ymmärtääkseen Raamatun ajan historiaa ja kulttuureita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa mainittujen eläinten puhumiseen vaadittiin kuule vähän älyäkin. Se ei ollut vain puhetta vaan järkevää älyllistä keskustelua. Sellaista ei nyt vain tapahdu. Eläimet eivät kykene sellaiseen.
>> Raamatussa mainittujen eläinten puhumiseen vaadittiin kuule vähän älyäkin. Se ei ollut vain puhetta vaan järkevää älyllistä keskustelua. Sellaista ei nyt vain tapahdu. Eläimet eivät kykene sellaiseen. <<
Vastaus käärme- ja aasi-asiaan (niiden puhumiseen) annettiin jo toisaalla, ylempänä kommenteissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinuskon Raamattu on se, mikä on jo kansissa. Eikä ole mitään muita Raamattuja."
Voi kuule kun sinun Raamattusi ei ole ainoa kristinuskon Raamattu. Monilla eri uskontokunnilla on omat Raamattunsa, jossa on ihmisten sinne valitsemat kirjansa. Näissä kristittyjen Raamatuissa raamatunkirjojen lukumäärä vaihtelee.
Se, että sinä satut lukemaan suomalaista Raamattua, ei tee siitä ainoaa oikeaa.
Pietarin evankeliumi on Kristuskeskeinen kirja, joka kirjoitettiin vain hieman sen jälkeen kuin Johanneksen ilmestyskirja. Sen valinnasta Raamattuun keskusteltiin paljon aikanaan eikä ei ollut paljostakaan kiinni, että se olisi päätynyt meidänkin Raamattuumme.
Kyllä kristityn on hyvä lukea muitakin Raamatun ajan Pyhiä kirjoituksia, muutakin kuin Raamattua, ymmärtääkseen Raamatun ajan historiaa ja kulttuureita.>> Voi kuule kun sinun Raamattusi ei ole ainoa kristinuskon Raamattu. Monilla eri uskontokunnilla on omat Raamattunsa <<
Älä nyt sekoita jotain jehovalaisia kristinukoon tai mormoneita.
Apokryfeista taas osa on joissakin Raamatuissa mukana, mutta niitä ei lueta samoin kuin niitä kirjoja, jotka yleisesti on kansiin laitettu, koska näitä apokryfejä ei pidetä samassa arvossa.
Tottakai Raamatusta on eri versioita. On esimerkiksi sellaisia, joissa on vain toinen testamenteista. Mutta ei niin ole sen takia, että toinen testamenteista olisi hylätty.
Vanha ja uusi testamentti ovat virallinen Raamattu, puuttui jostain versiosta toinen testamentti tai ei, tai oli jossain versiossa myös apokryfejä tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinuskon Raamattu on se, mikä on jo kansissa. Eikä ole mitään muita Raamattuja."
Voi kuule kun sinun Raamattusi ei ole ainoa kristinuskon Raamattu. Monilla eri uskontokunnilla on omat Raamattunsa, jossa on ihmisten sinne valitsemat kirjansa. Näissä kristittyjen Raamatuissa raamatunkirjojen lukumäärä vaihtelee.
Se, että sinä satut lukemaan suomalaista Raamattua, ei tee siitä ainoaa oikeaa.
Pietarin evankeliumi on Kristuskeskeinen kirja, joka kirjoitettiin vain hieman sen jälkeen kuin Johanneksen ilmestyskirja. Sen valinnasta Raamattuun keskusteltiin paljon aikanaan eikä ei ollut paljostakaan kiinni, että se olisi päätynyt meidänkin Raamattuumme.
Kyllä kristityn on hyvä lukea muitakin Raamatun ajan Pyhiä kirjoituksia, muutakin kuin Raamattua, ymmärtääkseen Raamatun ajan historiaa ja kulttuureita.>> Kyllä kristityn on hyvä lukea muitakin Raamatun ajan Pyhiä kirjoituksia, muutakin kuin Raamattua, ymmärtääkseen Raamatun ajan historiaa ja kulttuureita. <<
Sinäkö sen määrittelet, mitä kristityn on hyvä lukea? 😂
Toisekseen, paljastit tällä lauseella luulevasi, etteivät kristityt lukisi muutakin, eli käsityksesi on juuri niin urpo ja väärä kuin kaikilla ei-uskovilla säännönmukaisesti on. Luulette, että uskovat emännät ovat huivi päässä kotiäitinä ja uskovat isännät pellolla kuokka kädessä, niin kuin amissit. No eivät kyllä ole, vaan erilaisissa ammateissa, korkeasti koulutetuissakin tehtävissä. Meinaatko, että Raamattua niissä opinahjoissa on opiskeltu...?! 😂 - Anonyymi
Kuole sinä perisynnin tähden ja kastata koko suku varalta, kuolleitten puolesta, että perisynti tulisi sovitetuksi. Aloita aatamista, aatamin perisynti jne. Kunnes pääset sukusi perisynteihin ja voi ,voi - jos jonkun perisynti jää kastamatta - sinulle käy huonosti, koska perisynti on kadotus ja sinä uskot siihen, tapahtukoon sinulle uskosi mukaan. Eli mene helvettiin palamaan, jos jonkun perisynti jäi kaste hoitamatta.
Toisilla parannus on omista synneistä, jotka he vievät Kristuksen eteen, armoistuimen eteen.
Sillä synnin palkka on kuolema ja synti on Jumalan lain rikkomista- Meneekö koskaa sinulla kaaliin asia, vai onko niin marttirätti silmillä, että vain perisyntinainti- saa aikaiseksi niin syntisiä pentuja syntyessään, että pitää kasteleikki- feikki pesuvati ottaa esiin ja aina jallittaa perisynnistä.
Johan koko kansalta menee usko koko kirkkoonne, kun Marttijumalanne kiduttaa vauvoja helvetissä, jos on kastamatta ja kuolee. Haloo kaalipäät?
Pilaat koko luterilaisuuden- Lestadiolaisuuskaan ei usko koko sinun juttuihis - eikä Orodoksit. Siis miksi tyhjäpäänä jankkaat koko asiaa. Sinut pitäisi erottaa koko kirkosta - pakanallisen uskonnon takia. Luuloperisyntijutun takia, jossa naitu on perisynnissä siinnyt ja kadotettu.
Voi pyhä sylvi, miten pimeää puhetta.
- Anonyymi
Uudessa liitossa ei ole olennaista niinkään sanat eikä niiden vivahteet, vaan Hengen ilmoitus. Se, että saamme Pyhän Hengen joka johdattaa meitä emmekä tutki kirjoituksista että mitä ihmettä meidän pitää tekemän. Se oli vanhaa liittoa ja voi vain kuvitella miten vaikeaa se oli vanhan liiton aikaan vaikka olisi ollut alkuperäisteksti käsillä kun evoluutio ei ollut luonut kovin monelle ihmiselle lukutaitoa. Ja vaikka oliskin, niin niitä kirjoituksia ei niin vain ollut saatavilla kuin kirjapainotaito oli keksimättä.
Nyt kirjoitukset ovat siksi, että etsimme niide kautta pääsytä Isän luo Hengen ja tutkimme niitä niistä lähtökohdista eikä tyhmänä sitä että miten päin ihmisen tulee oikein olla missäkin tilanteessa kun kaikki käännökset otetaan huomioon ja lopulta äänestetään mihin lopputulokseen päästään.- Anonyymi
Nyt vaN on niin, että ilman niitä kirjoituksia ja niitä oikeita sanoja Pyhä Henki ei pääse opettamaan kaikkia. Monet kun pitävät jääräpäisesti kiinni niiden vanhojen sanojen mukaisista opetuksista. Silloin Pyhä henkikin on kädetön.
- Anonyymi
Kysymys on itse asiassa jo siinä onko mitään vanhaa, kuin uutta liittoa ollut alunperin olemassakaan. Vaikuttaa nimittäin silta että sekä vanha, että uusi testamentti ovat molemmat AD peräisiä. Tämä kysymys on ainakin pidettävä hengissä.
Kristinusko on muuttunut aikojensa saatossa paljon, ja on ollut erilaisia Raamattuja ja erilaisia versioita. Niitä kirjoja joita ei nykyisessä Raamatussa tunneta, on väitteiden mukaan jopa kymmeniä.
Edes ristillä kuoleva Jeesus ei ollut alunperin kristinuskon tunnus (narratiivista puhumattakaan), vaan tuli mukaan vasta joskus 700-luvulla. Uusi testamentti varsinkin on luultavasti melko uusi kirjoitus, joka tukee tuota narratiivia Jeesuksen elämästä ja ristiinnaulitsemisesta, ja syntien kuittaamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on itse asiassa jo siinä onko mitään vanhaa, kuin uutta liittoa ollut alunperin olemassakaan. Vaikuttaa nimittäin silta että sekä vanha, että uusi testamentti ovat molemmat AD peräisiä. Tämä kysymys on ainakin pidettävä hengissä.
Kristinusko on muuttunut aikojensa saatossa paljon, ja on ollut erilaisia Raamattuja ja erilaisia versioita. Niitä kirjoja joita ei nykyisessä Raamatussa tunneta, on väitteiden mukaan jopa kymmeniä.
Edes ristillä kuoleva Jeesus ei ollut alunperin kristinuskon tunnus (narratiivista puhumattakaan), vaan tuli mukaan vasta joskus 700-luvulla. Uusi testamentti varsinkin on luultavasti melko uusi kirjoitus, joka tukee tuota narratiivia Jeesuksen elämästä ja ristiinnaulitsemisesta, ja syntien kuittaamisesta.Ristiin naulittu on kyllä todella tapahtunut tosiasia.
- Anonyymi
Rakastat sä sun autoosi enemmän kuin mua jahvea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ristiin naulittu on kyllä todella tapahtunut tosiasia.
Kuinka todistaa se. Ihmisiä saatettiin kyllä teloittaa muinoin siten tai ainakin naulaamalla johonkin tolppaan, mutta Jeesus on kuitenkin enemmin pelkkä metafora. Uusi testamentti varsinkin, on puhtaasti symbolinen kirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on itse asiassa jo siinä onko mitään vanhaa, kuin uutta liittoa ollut alunperin olemassakaan. Vaikuttaa nimittäin silta että sekä vanha, että uusi testamentti ovat molemmat AD peräisiä. Tämä kysymys on ainakin pidettävä hengissä.
Kristinusko on muuttunut aikojensa saatossa paljon, ja on ollut erilaisia Raamattuja ja erilaisia versioita. Niitä kirjoja joita ei nykyisessä Raamatussa tunneta, on väitteiden mukaan jopa kymmeniä.
Edes ristillä kuoleva Jeesus ei ollut alunperin kristinuskon tunnus (narratiivista puhumattakaan), vaan tuli mukaan vasta joskus 700-luvulla. Uusi testamentti varsinkin on luultavasti melko uusi kirjoitus, joka tukee tuota narratiivia Jeesuksen elämästä ja ristiinnaulitsemisesta, ja syntien kuittaamisesta."Edes ristillä kuoleva Jeesus ei ollut alunperin kristinuskon tunnus (narratiivista puhumattakaan), vaan tuli mukaan vasta joskus 700-luvulla"
Nyt olet pahasti hukassa. Jo 200-luvulle ajoitetuissa teksteissä puhuttiin Jeesuksen ristinkuolemasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka todistaa se. Ihmisiä saatettiin kyllä teloittaa muinoin siten tai ainakin naulaamalla johonkin tolppaan, mutta Jeesus on kuitenkin enemmin pelkkä metafora. Uusi testamentti varsinkin, on puhtaasti symbolinen kirjoitus.
"mutta Jeesus on kuitenkin enemmin pelkkä metafora"
Huonostipa sinä tunnet maailman historiaa! 11 historiankirjoitusta kertoo Jeesuksesta, joista seitsemän ovat toisistaan riippumattomia lähteitä. Että Jeesus on kyllä elänyt juuri siihen aikaan kuin Raamattukin kertoo. Ja hänen kuolemansakin on hyvin historian kirjoituksiin ylöskirjattu. Nämä on tieteellisesti todistettu, myös ateistitutkijoiden toimesta, esim tohtori Bart Ehrmanin.
Ylösnousemusta ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mutta Jeesus on kuitenkin enemmin pelkkä metafora"
Huonostipa sinä tunnet maailman historiaa! 11 historiankirjoitusta kertoo Jeesuksesta, joista seitsemän ovat toisistaan riippumattomia lähteitä. Että Jeesus on kyllä elänyt juuri siihen aikaan kuin Raamattukin kertoo. Ja hänen kuolemansakin on hyvin historian kirjoituksiin ylöskirjattu. Nämä on tieteellisesti todistettu, myös ateistitutkijoiden toimesta, esim tohtori Bart Ehrmanin.
Ylösnousemusta ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan.Totuus on yleensä se joka satuttaa eniten. Vai onko jossain mainittu, että totuuden kuului olla jotain hattaraa.
Totta kai myös tieteellisesti voidaan todistaa mitä hyvänsä, jos se vain tukee haluttua tarinaa. Onhan meillä tieteellisesti todennettuja Israelin heimojakin. Koska kun uskonnosta tulee valtavirtaa, tietenkin mitä hyvänsä halutaan soveltaa sen eduksi.
Missä sitten tullaan törmäyspisteeseen, on se että samaa tarinaa on kerrottu niin'ikää todistetusti jo vuosituhansia. Raamattu kun ei suinkaan ole kokoelma maailman suurimmista faktoista, vaan niistä tarinoista joita on kerrottu sukupolvelta toiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on yleensä se joka satuttaa eniten. Vai onko jossain mainittu, että totuuden kuului olla jotain hattaraa.
Totta kai myös tieteellisesti voidaan todistaa mitä hyvänsä, jos se vain tukee haluttua tarinaa. Onhan meillä tieteellisesti todennettuja Israelin heimojakin. Koska kun uskonnosta tulee valtavirtaa, tietenkin mitä hyvänsä halutaan soveltaa sen eduksi.
Missä sitten tullaan törmäyspisteeseen, on se että samaa tarinaa on kerrottu niin'ikää todistetusti jo vuosituhansia. Raamattu kun ei suinkaan ole kokoelma maailman suurimmista faktoista, vaan niistä tarinoista joita on kerrottu sukupolvelta toiselle."Missä sitten tullaan törmäyspisteeseen, on se että samaa tarinaa on kerrottu niin'ikää todistetusti jo vuosituhansia. Raamattu kun ei suinkaan ole kokoelma maailman suurimmista faktoista, vaan niistä tarinoista joita on kerrottu sukupolvelta toiselle."
Sinä et näköjään todellakaan tiedä historiantutkimuksesta mitään. Historiamme tuntee Aleksanteri Suuren, ajalta jonkin verran ennen Kristusta. Hän syntyi 336eKr. Hänet tunnetaan vain yhden historiankirjoittajan eli lähteen, Plutarchin kirjoitusten perusteella. Plutarch kirjoitti Aleksanterista noin 400 vuotta Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen kuulopuheiden perusteella. Siinä ajassa jo kertomukset vääristyvät. Kirja kertoo hänen tehneen ihmeitä ja se kertoo muutenkin yliluonnollisista tapahtumista.
Silti Aleksanteri Suuren olemassaoloa pidetään FAKTANA. Sitä opetetaan kouluissamme historian tunneilla FAKTANA.
Jeesuksesta kertoo 11 eri lähdettä, joista seitsemän on toisistaan riippumattomia. Lisäksi lähimmät lähteet kertovat asioista vain noin 17-30 vuotta itse tapahtumien jälkeen. Paavali sanoo tavanneensa opetuslapsia ja verranneensa heidän tuntemaansa historiaa hänen
historian tietojensa kanssa, jotka tiedot olivat yhtenäiset. Tämä vertailu tapahtui vain 2-3 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Eli hippasen paljon uskottavampaa historian kannalta kuin Aleksanteri Suuren olemassaolo.
On siis FAKTA, että Jeesus oli olemassa ja että hän saarnasi ihmisille ja että hän kuoli. Ylösnousemuksesta ei enää kerrotakaan kuin muutamassa kirjassa.
Sinun mielipiteesi ei pahemmin tiedemaailmaa horjuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mutta Jeesus on kuitenkin enemmin pelkkä metafora"
Huonostipa sinä tunnet maailman historiaa! 11 historiankirjoitusta kertoo Jeesuksesta, joista seitsemän ovat toisistaan riippumattomia lähteitä. Että Jeesus on kyllä elänyt juuri siihen aikaan kuin Raamattukin kertoo. Ja hänen kuolemansakin on hyvin historian kirjoituksiin ylöskirjattu. Nämä on tieteellisesti todistettu, myös ateistitutkijoiden toimesta, esim tohtori Bart Ehrmanin.
Ylösnousemusta ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan.>> Ylösnousemusta ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan. <<
Eikä tarvitsekaan, koska usko on se, miytä Jumala edellyttää ja todisteet ylösnousemuksesta lukevat Raamatussa aikalaisten silminnäkijätodistuksina ja kerrottuina todistuksina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Missä sitten tullaan törmäyspisteeseen, on se että samaa tarinaa on kerrottu niin'ikää todistetusti jo vuosituhansia. Raamattu kun ei suinkaan ole kokoelma maailman suurimmista faktoista, vaan niistä tarinoista joita on kerrottu sukupolvelta toiselle."
Sinä et näköjään todellakaan tiedä historiantutkimuksesta mitään. Historiamme tuntee Aleksanteri Suuren, ajalta jonkin verran ennen Kristusta. Hän syntyi 336eKr. Hänet tunnetaan vain yhden historiankirjoittajan eli lähteen, Plutarchin kirjoitusten perusteella. Plutarch kirjoitti Aleksanterista noin 400 vuotta Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen kuulopuheiden perusteella. Siinä ajassa jo kertomukset vääristyvät. Kirja kertoo hänen tehneen ihmeitä ja se kertoo muutenkin yliluonnollisista tapahtumista.
Silti Aleksanteri Suuren olemassaoloa pidetään FAKTANA. Sitä opetetaan kouluissamme historian tunneilla FAKTANA.
Jeesuksesta kertoo 11 eri lähdettä, joista seitsemän on toisistaan riippumattomia. Lisäksi lähimmät lähteet kertovat asioista vain noin 17-30 vuotta itse tapahtumien jälkeen. Paavali sanoo tavanneensa opetuslapsia ja verranneensa heidän tuntemaansa historiaa hänen
historian tietojensa kanssa, jotka tiedot olivat yhtenäiset. Tämä vertailu tapahtui vain 2-3 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Eli hippasen paljon uskottavampaa historian kannalta kuin Aleksanteri Suuren olemassaolo.
On siis FAKTA, että Jeesus oli olemassa ja että hän saarnasi ihmisille ja että hän kuoli. Ylösnousemuksesta ei enää kerrotakaan kuin muutamassa kirjassa.
Sinun mielipiteesi ei pahemmin tiedemaailmaa horjuta.Noihin aikoihin hallitsijoita ja Rooman keisareita nimenomaan pidettiin "jumalina", joiden kerrottiin tehneen myös ihmetekoja. Käytännössä on voinut olla myös historiallinen henkilö Jeesus, joka oli viisas ja saarnasi ihmisille kuten se ilmeisesti tieteellisesti kerran voidaan todentaakin, mutta on samalla vähemmän yllättävämpää kuinka tuollaista tarinaa alettiin hyödyntää kristillisessä viitekehyksessä, jonka raamit olivat Rooman imperiumissa mithralaisuuden myötä jo olemassa.
Rooman imperiumi oli murroksessa ja kristinusko hakemassa uomiaan, ja nyt jumala ei ollutkaan enää keisarin jälkeläinen vaan tavallinen henkilö, kuten puuseppä. Silti hän olikin samalla neitseestä syntynyt, kuninkaiden kuningas, voideltu, messias... Ei siis mitään ennalta tuttuja titteleitä, tai ristiriitaa tässä.
- Anonyymi
Aloittaja kärsii näemmä jankutustaudista. Eikö aikaisemmat vastaukset ja kommentit tyydyttäneet, kun piti uudestaan sama teksti tuoda palstoille?
Helpompaa on, kun sinunlaisesi aloittajat vastaavat itse itselleen, koska teille ei mikään vastaus kelpaa.- Anonyymi
Ei muuten ole samat! Ei tasan ole. Näin voi käydä kun ohittaa tekstit ja pitää yllä jotakin ennakkoasennetta kirjoittajaa kohtaan.
- Anonyymi
Judet repii pois Ristiltä fakta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ole samat! Ei tasan ole. Näin voi käydä kun ohittaa tekstit ja pitää yllä jotakin ennakkoasennetta kirjoittajaa kohtaan.
>> Ei muuten ole samat! Ei tasan ole. Näin voi käydä kun ohittaa tekstit ja pitää yllä jotakin ennakkoasennetta kirjoittajaa kohtaan. <<
Näitä sinun sanasepustuksiasi on täällä ennenkin ollut kristinuskon eri osastoilla. Esimerkiksi adventistien v. 2021:
Uusinta tietoa Raamatun heprean kääntämisessä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17142430/uusinta-tietoa-raamatun-heprean-kaantamisessa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Ei muuten ole samat! Ei tasan ole. Näin voi käydä kun ohittaa tekstit ja pitää yllä jotakin ennakkoasennetta kirjoittajaa kohtaan. <<
Näitä sinun sanasepustuksiasi on täällä ennenkin ollut kristinuskon eri osastoilla. Esimerkiksi adventistien v. 2021:
Uusinta tietoa Raamatun heprean kääntämisessä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17142430/uusinta-tietoa-raamatun-heprean-kaantamisessaNo niinpä on ollut. On hyvä julkaista niitä aina silloin tällöin, kun lukijakuntakin vaihtuu. Tälläkin palstalla käy tuhansia lukijoita mutta monet heistä ei käy lukemassa aloituksia joka viikko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä on ollut. On hyvä julkaista niitä aina silloin tällöin, kun lukijakuntakin vaihtuu. Tälläkin palstalla käy tuhansia lukijoita mutta monet heistä ei käy lukemassa aloituksia joka viikko.
Täällä käy hyvin pieni sama porukka. Siksi minäkin tiesin, että sinäkin olet täällä jo ennen vastaavia kirjoittanut.
- Anonyymi
Kärpäsestä härkänen!
______________________
No, Mitä ajatella sellaisesta, kun korotetaan itseä "Raamatun Käännösten Spesialisteina!
Vertaus:
Sellainen tyyppi on kuin ikkunan pesijä, jolla on Iso Ikkuna edessään!
Hän ei huomaa sitä Isoa Ikkunaa ?
Hän huomaa vain kärpäsen kakkoja ikkunassa?
Hän sihtaa niitä kärpäsen kakkoja, mustia pisteitä lasissa, ja - ja- kadottaa suhteellisuustajun?
Lopuksi hän lausuu: Ei ole Mitään Isoa Ikkunaa!
On vain mustia kärpäsen kakkoja... löysin niitä tosi paljon?
- Se, joka tilasi Ikkunan Pesun - lausui:
- Kuules nyt viisastelija? Tässä on edelleen ISO ikkuna, eikä vain näkemiäsi kärpäsen kakkoja.
- Mene matkoisi. Jos et osaa erottaa Isoa Lasi-ikkunaa ja kärpäsen kakkoja toisistaan, et ole sopiva hommaan!
- Kun hankit oikeat silmälasit, taikka peset nämä nykyiset, kykenet erottamaan Isot Asiat, ja pienet asiat.
- Kärpäsen kakat eivät ole uhka Isolle Ikkunalle!
- Kaikissa ikkunoissa voi olla kärpäsen kakkoja, mutta eivät ne silti ole Pelkkiä kärpäsen kakkoja!
--------------------------------------------------------------
Siis? Raamattu ei ole mikään pelkkä kärpäsen kakkoja vilisevä kirja.
Se ei ole pelkkiä käännösvirheitä.
Kukaan normitason ihminen ei rupea tekemään "kärpäsestä härkästä"!
Vuosisatojen ajan ovat suomalaiset löytäneet uskon Jumalaan ja Jeesukseen suomalaisten käännösten puitteissa.
Amen.- Anonyymi
Eikös sulla oo mitään uutta sanottavaa?
Ei se mitään, tässä on:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17639963/vanhan-testamentin-mielenkiintoisia-kertomuksia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sulla oo mitään uutta sanottavaa?
Ei se mitään, tässä on:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17639963/vanhan-testamentin-mielenkiintoisia-kertomuksiaTässä aloituksessa TAAS on se sama perusongelma, jonka Sana kertoo meille uskovasta ja uskosta osattomasta ja heidän erostaan.
Eli uskosta osaton raukka kuvittelee harhoissaan saavuttavansa Jumalan SALATUT ja KÄTKETYT Tiedon ja Viisauden aarteet ilman Pyhän Hengen apua.
Mutta se nyt vain ei onnistu, vaan se touhu on siis "tiedon nimellä kulkevan valhetiedon oppeja ja opetuksia" !
Siis Kristus eli Sana on vain ja ainostaan Jumalan lapsen perintöosa ja perintö.
Siksi sen Jumala on salannut uskosta osattomilta, eli heillä ei ole Avainta Tiedon aarteisiin, sillä se Avain on siis Pyhä Henki, joka vain avaa Sanaa Eläväksi Totuudeksi, joka Sana silloin vain uskossa sulautuu Uskovaan, mutta ei millään siis uskosta osattomaan, jolla Avainta eli Henkeä ei ole !
3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
!!!
6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä KÄTKETTYÄ, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
!!!
8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
!!!
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
!!!
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
!!!
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
!!!
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
Tässä on tämän asian YDIN kerrottu ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä aloituksessa TAAS on se sama perusongelma, jonka Sana kertoo meille uskovasta ja uskosta osattomasta ja heidän erostaan.

Tässä on tämän asian YDIN kerrottu !Ei siis mitään uutta, eikä mitään, millä olisit todistanut hänen väitteensä vääriksi. Kenties sekoitat kirjoittajat keskenään? Ei olisi eka kerta, vai mitä?

Tässä on tämän asian YDIN kerrottu !Tyypillistä hellari touhuttelua! Sinulla ei ole ymmärrystä, ei tietoa eikä taitoa Raamatun historian tulkintaan eikä Raamatun todelliseen ymmärtämiseen. Et ymmärrä Raamatun kieltä etkä kontekstia. Miten voisitkaan kommentoida asioita, joista et ymmärrä hölkäsen pöläystä? Sinulla ei ole kerta kaikkiaan kredibiliteettiä näiden asioiden oikeaksi eikä vääräksi todistamiseen.
Joten en pahemmin sinuna kommentoisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siis mitään uutta, eikä mitään, millä olisit todistanut hänen väitteensä vääriksi. Kenties sekoitat kirjoittajat keskenään? Ei olisi eka kerta, vai mitä?
Kyllä siinä oli vastaus. Mutta ei-uskovat eivät ymmärrä vastauksiakaan, jos vastaus liittyy Raamattuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siinä oli vastaus. Mutta ei-uskovat eivät ymmärrä vastauksiakaan, jos vastaus liittyy Raamattuun.
Jaahas, vetäisit taas tuon ei-uskovat kortin. Sitä käytetäänkin aika paljon tällä palstalla. Useimmiten silloin kun omat keskustelun taidot eivät siitä selittämään asioita ymmärrettävästi. Silloin vika onkin yht äkkiä lukijassa. Mutta tämäkin aloittaja (minä siis) on uskossa ja uudestisyntynyt. Ei uudestisyntymää viedä uskovalta pois kun usko kasvaa ja kehittyy. Usko on lahja Jumalalta, joka käskee uudistumaan tiedossa Jumalansa tuntemiseksi.
Nuo vastaukset eivät kertoneet mitään siitä, mitä Raamattu sanoo tai ei sano esille ottamistani kohdista. Ne kertovat vain siitä, että kommentin kirjoittaja osaa käyttää tietokoneensa leikkaa/liitä (copy/paste) toimintoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, vetäisit taas tuon ei-uskovat kortin. Sitä käytetäänkin aika paljon tällä palstalla. Useimmiten silloin kun omat keskustelun taidot eivät siitä selittämään asioita ymmärrettävästi. Silloin vika onkin yht äkkiä lukijassa. Mutta tämäkin aloittaja (minä siis) on uskossa ja uudestisyntynyt. Ei uudestisyntymää viedä uskovalta pois kun usko kasvaa ja kehittyy. Usko on lahja Jumalalta, joka käskee uudistumaan tiedossa Jumalansa tuntemiseksi.
Nuo vastaukset eivät kertoneet mitään siitä, mitä Raamattu sanoo tai ei sano esille ottamistani kohdista. Ne kertovat vain siitä, että kommentin kirjoittaja osaa käyttää tietokoneensa leikkaa/liitä (copy/paste) toimintoa.>> vetäisit taas tuon ei-uskovat kortin. Sitä käytetäänkin aika paljon <<
No kuules kun me vedämme aina sen kortin, minkä Jumala on meille antanut ja minkä tiedämme todeksi. Hän Raamatussa ilmoittaa opettavansa meitä.
Joh. 6:45
(Jo vanhassa testamentissa )Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
Jes. 28:26
Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä.
2. Piet. 1:20
tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
- Anonyymi
Henkka Maukka kaupoissa on niitä ihokkaita hei myynnissä just raidat .
- Anonyymi
Annat talosi meille niin palastut
- Anonyymi
>> ristillä kuoleva Jeesus ei ollut alunperin kristinuskon tunnus (narratiivista puhumattakaan), vaan tuli mukaan vasta joskus 700-luvulla <<
Jopas on paksua tuubaa. Kävitkö okkultismin vai new age-liikkeen vai gnostilaisuuden kirjoituksista tuon lukemassa..?
Kristinusko ON yhtä kuin Jeesus! Ilman Jeesusta ei edes ole kristinuskoa, koska sana tarkoittaa uskoa Kristukseen. Kristinusko on siis ollut Kristuksesta asti.- Anonyymi
Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää jossa muka tiedetään joku totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. Silti, vaikkei ole otettu selvää mistään käsitteistä, mitä ne edes tarkoittaa. "Se nyt vaan, on niin kuin se on."
Moniko kristitty oikeasti laukoo näitä käsitteitä ja fraaseja oikeasti tietämättä pätkääkään, mistä ne edes tulevat, mitä ne tarkoittavat. Aivan kuin koko uskonto olis yhtäkkiä pudonnut taivaasta kirjoituksineen päivineen ja siinä sitten ollaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää jossa muka tiedetään joku totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. Silti, vaikkei ole otettu selvää mistään käsitteistä, mitä ne edes tarkoittaa. "Se nyt vaan, on niin kuin se on."
Moniko kristitty oikeasti laukoo näitä käsitteitä ja fraaseja oikeasti tietämättä pätkääkään, mistä ne edes tulevat, mitä ne tarkoittavat. Aivan kuin koko uskonto olis yhtäkkiä pudonnut taivaasta kirjoituksineen päivineen ja siinä sitten ollaan.Olen ollut uushenkisyydessä, okkultismissa ja new agessä ennen uskoontuloani ja kristinuskoa. Jos isnä luulet jotain tietäväsi kristinuskosta, tule ensin uskoon ja selitä vasta sen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää jossa muka tiedetään joku totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. Silti, vaikkei ole otettu selvää mistään käsitteistä, mitä ne edes tarkoittaa. "Se nyt vaan, on niin kuin se on."
Moniko kristitty oikeasti laukoo näitä käsitteitä ja fraaseja oikeasti tietämättä pätkääkään, mistä ne edes tulevat, mitä ne tarkoittavat. Aivan kuin koko uskonto olis yhtäkkiä pudonnut taivaasta kirjoituksineen päivineen ja siinä sitten ollaan.Hyvin sanottu! Sanon tämän kuitenkin tietämättä mitään siitä, mitä sinä oikeasti tiedät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut uushenkisyydessä, okkultismissa ja new agessä ennen uskoontuloani ja kristinuskoa. Jos isnä luulet jotain tietäväsi kristinuskosta, tule ensin uskoon ja selitä vasta sen jälkeen.
>> totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. <<
Meille riittää Raamatun todistus.
Kristinuskon mukaan totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus on totuus. Raamatun Sana on totuus. Henki on totuus. Totuus on valkeuden hedelmää. Totuus on tekevä meidät vapaiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut uushenkisyydessä, okkultismissa ja new agessä ennen uskoontuloani ja kristinuskoa. Jos isnä luulet jotain tietäväsi kristinuskosta, tule ensin uskoon ja selitä vasta sen jälkeen.
Mikä voikaan olla yksinkertaisempi selitys, kuin uskoontulo kristittynä. Kaikki ratkeaa sillä. Ei tartte ottaa selvää enää mistään, ei lukea mitään koska kaikki on nyt niin selkeää. Faktoista viis.
Tuo menee täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Noin juuri ihmisten halutaan ajattelevan. Jos olet tarpeeksi tyhmä uskoaksesi satuja, niin kerrottakoon niitä teille. Niin tämä maailma on maannut jo vuosituhansia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää jossa muka tiedetään joku totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. Silti, vaikkei ole otettu selvää mistään käsitteistä, mitä ne edes tarkoittaa. "Se nyt vaan, on niin kuin se on."
Moniko kristitty oikeasti laukoo näitä käsitteitä ja fraaseja oikeasti tietämättä pätkääkään, mistä ne edes tulevat, mitä ne tarkoittavat. Aivan kuin koko uskonto olis yhtäkkiä pudonnut taivaasta kirjoituksineen päivineen ja siinä sitten ollaan.>> Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää <<
Kristinusko ON yhtä kuin Jeesus! Ilman Jeesusta ei edes ole kristinuskoa, koska sana tarkoittaa uskoa Kristukseen. Kristinusko on siis ollut Kristuksesta asti.
Etkö tajua näin yksinkertaista asiaa? Se ei ollut mitään eksoteeristä usukovaishömppää vaan selitys siitä, mitä kristinusko on.
Kristinusko jo pelkkänä sananakin tarkoittaa uskoa Kristukseen.
Eikö ole silloin päivänselvää, että kristinusko ja Kristus ovat erottamattomat?
Sinä olet tyypillinen tietämätön kriitikko, joka sekoitat uskonnon ja uskon keskenään.
Tiedätkö, että sellaista kuin kristin-uskonto ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa kristin-usko.
Uskonto on koneisto, ihmisten tekemät raamit, jotka on pystytetty uskon ympärille. Ja sitä uskontoa sinä ilmeisesti vastustat, niin kuin kaikki muutkin, jotka meitä vastaan ovat. Sellaiset eivät tajua, että kristinusko ei ole Raamatussa mikään uskontokoneisto, vaan persoona, Kristus, johon uskotaan. Myös uskontokoneistoa valitettavsti pyörittävät uskonnolliset ihmiset Kristuksen ympärillä. Ne ovat silti eri asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Tuo nyt on sellasta eksoteerista uskovaishömppää <<
Kristinusko ON yhtä kuin Jeesus! Ilman Jeesusta ei edes ole kristinuskoa, koska sana tarkoittaa uskoa Kristukseen. Kristinusko on siis ollut Kristuksesta asti.
Etkö tajua näin yksinkertaista asiaa? Se ei ollut mitään eksoteeristä usukovaishömppää vaan selitys siitä, mitä kristinusko on.
Kristinusko jo pelkkänä sananakin tarkoittaa uskoa Kristukseen.
Eikö ole silloin päivänselvää, että kristinusko ja Kristus ovat erottamattomat?
Sinä olet tyypillinen tietämätön kriitikko, joka sekoitat uskonnon ja uskon keskenään.
Tiedätkö, että sellaista kuin kristin-uskonto ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa kristin-usko.
Uskonto on koneisto, ihmisten tekemät raamit, jotka on pystytetty uskon ympärille. Ja sitä uskontoa sinä ilmeisesti vastustat, niin kuin kaikki muutkin, jotka meitä vastaan ovat. Sellaiset eivät tajua, että kristinusko ei ole Raamatussa mikään uskontokoneisto, vaan persoona, Kristus, johon uskotaan. Myös uskontokoneistoa valitettavsti pyörittävät uskonnolliset ihmiset Kristuksen ympärillä. Ne ovat silti eri asia.Mihinkä nyt oikein vastattiin siinä? Kerro nyt edes, mitä tämä paljon mainittu "kristus" edes tarkoittaa. Lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Eli siitä että katsotaan ensin näiden käsitteiden ja termien taakse, ja katsotaan sitten minne päädytään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> totuus, jota ei kuitenkaan tartte mitenkään edes selittää. <<
Meille riittää Raamatun todistus.
Kristinuskon mukaan totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus on totuus. Raamatun Sana on totuus. Henki on totuus. Totuus on valkeuden hedelmää. Totuus on tekevä meidät vapaiksi."Raamatun Sana on totuus. "
Niinpä mutta ne tuhannet tulkinnat, joita eri uskovilla on siitä, eivät ole mikään ainoa oikea totuus. Totuuksia on tuhansia. Ja kaikkia niitä on Pyhä Henki ohjannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkä nyt oikein vastattiin siinä? Kerro nyt edes, mitä tämä paljon mainittu "kristus" edes tarkoittaa. Lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Eli siitä että katsotaan ensin näiden käsitteiden ja termien taakse, ja katsotaan sitten minne päädytään.
Kristus ei tarkoita Jumalaa eikä jumalaa. Se tarkoittaa voideltua. Tarkemmin sanottuna: Pyhällä öljyllä voideltua. Näitähän Raamatusta löytyy, jotkut voidellut olivat pesunkestäviä pakanoitakin.

Ai kristus ei nyt sitten viittaakaan mihinkään jumalaan? Se tarkoittaakin öljyä, voideltua, kyllä. No kuinkas itse öljymäen herra sitten onkin yhteydessä kolminaisuusopin jumalaan, jos hän ei olekaan itse sama jumala.

Lue hyvä ihminen kommenttini uudestaan. Kiihkosi estää suomen kielen osaamistasi
Kristus ei ole synonyymi Jumalalle eikä jumalalle. Eikä myöskään messias. Näitä messiaita oli useita Raamatussa. Ei Jeesus ole ainoa. Eikä Raamatun messiaat olleet kaikki edes uskovaisia.
Sitä paitsi Vanhasta testamentista ei edes löydy Jeesus-nimistä messiasta. VT:stä ei löydy ainuttakaan lukua, jossa samassa luvussa mainittaisiin sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristus ei tarkoita Jumalaa eikä jumalaa. Se tarkoittaa voideltua. Tarkemmin sanottuna: Pyhällä öljyllä voideltua. Näitähän Raamatusta löytyy, jotkut voidellut olivat pesunkestäviä pakanoitakin.
Kyllä, Kristus eli Messias Jeesus tarkoittaa Jumalan voitelemaa palvelijaa, joka syntyi maailmaan ihmiseksi, mutta hänen alkuperänsä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista, ja hän on Jumala, sanoo Raamattu jo vanhassa testamentissa.:
Jes. 9:6 (9:5)
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Myös uuden testamentin mukaan Sana eli Jeesus oli Jumala, joka tuli keskellemme. Tuomaskin sanoi Jeesuksesta: "minun Jumalani":
Joh. 20:28
Tuomas vastasi ja sanoi hänelle (Jeesukselle): "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
Jeesus Nasaretilainen oli siis sekä ihminen Marian puolelta, että Jumala, koska hän sikisi Pyhästä Hengestä, hänellä ei ollut biologista ihmistä isänään.
Hän tuli alas taivaasta, eikä ollut tästä maailmasta, kuten Jeesus itsekin sanoi itsestään Raamatussa:
Joh. 6:38 ja 8:23 Jeesus sanoi:
minä olen tullut taivaasta... Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkä nyt oikein vastattiin siinä? Kerro nyt edes, mitä tämä paljon mainittu "kristus" edes tarkoittaa. Lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Eli siitä että katsotaan ensin näiden käsitteiden ja termien taakse, ja katsotaan sitten minne päädytään.
>> Mihinkä nyt oikein vastattiin siinä? <<
Aivan niin. Tämä lause kertoi ymmärryksen tasosi kristinuskon suhteen, kun olet pää pyörällä jo kristinuskon käsitteessäkin, etkä tajua, että koko kristinuskon käsite ja sana perustuu juuri Kristuksen persoonaan, eikä esim. mihinkään dogmeihin tai uskontokoneistoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue hyvä ihminen kommenttini uudestaan. Kiihkosi estää suomen kielen osaamistasi
Kristus ei ole synonyymi Jumalalle eikä jumalalle. Eikä myöskään messias. Näitä messiaita oli useita Raamatussa. Ei Jeesus ole ainoa. Eikä Raamatun messiaat olleet kaikki edes uskovaisia.
Sitä paitsi Vanhasta testamentista ei edes löydy Jeesus-nimistä messiasta. VT:stä ei löydy ainuttakaan lukua, jossa samassa luvussa mainittaisiin sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus.>> messiaita oli useita Raamatussa <<
No ei kyllä ole Messiaita muita, vaikka papiksi voideltuja ja erilaisiin tehtäviin voideltuja ja kuninkaiksi voideltuja kyllä oli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä voikaan olla yksinkertaisempi selitys, kuin uskoontulo kristittynä. Kaikki ratkeaa sillä. Ei tartte ottaa selvää enää mistään, ei lukea mitään koska kaikki on nyt niin selkeää. Faktoista viis.
Tuo menee täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Noin juuri ihmisten halutaan ajattelevan. Jos olet tarpeeksi tyhmä uskoaksesi satuja, niin kerrottakoon niitä teille. Niin tämä maailma on maannut jo vuosituhansiaEn voi uskomuksiasi muuttaa. Älä sinäkään luule muuttavasi muiden uskomuksia, sillä kaikki todellakin menee käsikirjoituksen mukaan, sillä vain Jumala muuttaa ihmisten ajatukset oikeaan suuntaan.
Sananl. 21:1 sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.
Ja jos hän ei muuta ajatuksia oikeaan suuntaan, saa sielunvihollinen ja ihmisen oma luonto jatkaa vallassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun Sana on totuus. "
Niinpä mutta ne tuhannet tulkinnat, joita eri uskovilla on siitä, eivät ole mikään ainoa oikea totuus. Totuuksia on tuhansia. Ja kaikkia niitä on Pyhä Henki ohjannut.>> Totuuksia on tuhansia. Ja kaikkia niitä on Pyhä Henki ohjannut. <<
Tämä on taas yksi asia, johon on väsyksiin asti näilläkin palstoilla vastattu.
Totuutta ei todellakaan ole monia, eihän sellainen edes olisi mitään totuutta, jos se aina vaihtuisi!!! On kyllä olemassa eri versioita ja käsityksiä siitä, mikä on totuus. Kaikki uskovatkaan eivät lue Raamattua tai vaikka lukisivat, eivät ehkä noudata tai usko sitä kaikilta osin, vaan kuuntelevat jotain muuta lisänä ja sekoittavat joukkoon jotain muuta oppia jne.
Matt. 21:32 Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.
Mutta totuuden henki, Pyhä Henki, opettaa ainoastaan totuutta. Eikä totuutta ole montaa erilaista.
Joh. 16:8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Mihinkä nyt oikein vastattiin siinä? <<
Aivan niin. Tämä lause kertoi ymmärryksen tasosi kristinuskon suhteen, kun olet pää pyörällä jo kristinuskon käsitteessäkin, etkä tajua, että koko kristinuskon käsite ja sana perustuu juuri Kristuksen persoonaan, eikä esim. mihinkään dogmeihin tai uskontokoneistoon.Mä halusin katsoa tunteeko porukka edes näitä kristillisiä käsitteitä, kun se usko jota ei voi mitenkään edes selittää, kuittaa aina kaikki kysymykset. Kyllä sieltä kuitenkin tuli ihan oikeitakin vastauksia, eli jotain hahloa siis löytyy. Näitä käsitteitä kannattaa tosiaan tutkia ja hämmästyä siitä, mikä ero on tietää kuin vain uskoa tietävänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue hyvä ihminen kommenttini uudestaan. Kiihkosi estää suomen kielen osaamistasi
Kristus ei ole synonyymi Jumalalle eikä jumalalle. Eikä myöskään messias. Näitä messiaita oli useita Raamatussa. Ei Jeesus ole ainoa. Eikä Raamatun messiaat olleet kaikki edes uskovaisia.
Sitä paitsi Vanhasta testamentista ei edes löydy Jeesus-nimistä messiasta. VT:stä ei löydy ainuttakaan lukua, jossa samassa luvussa mainittaisiin sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus.>> Vanhasta testamentista ei edes löydy Jeesus-nimistä messiasta. VT:stä ei löydy ainuttakaan lukua, jossa samassa luvussa mainittaisiin sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus. <<
Miksi pitäisi samasta luvusta löytyä? Lähestulkoon kaiki asiat lukevat Raamatussa ei-kronologisessa järjestyksessä. Olet kuin juutalaiset, laput silmillä.
Koko Raamattu on kirja Messiaasta, "Herran käsivarresta", "kunnian käsivarresta". Hän on se, josta koko Raamattu puhuu ja joka johdatti israelilaisia.
Jes. 63:12
hän, joka antoi kunniansa käsivarren kulkea Mooseksen oikealla puolella, joka halkaisi vedet heidän edestänsä
Hän on jopa ilmestynyt omaisuukansalleen VT:ssa, muun muassa Mamren tammistossa miehen hahmossa, "kahden muun miehen", eli enkelien kanssa. Mutta vain yhtä näistä kolmesta ilmestyneestä miehestä kutsuttiin JHWHksi (Herraksi).
1. Moos. 18:1
Herra (JHWH) ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
Immanuel-nimi, jonka enkeli ilmoitti Marialle, tarkoittaa "JHWH on meidän kanssamme", ja mainitaan jo VTssa:
Jes. 7:14
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Jes. 8:8
levittäen siipensä se täyttää yliyltään sinun maasi, Immanuel.
Matt. 1:23
"Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
1400-sivuinen kirja nimeltään The Moody Handbook of Messianic Prophecy (suom. Moodyn käsikirja Messiaanisista profetioista). Kirjassa otetaan lähtökohdaksi se, mitä Luukkaan evankeliumissa Jeesuksesta kerrotaan: ”Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:27). Kirjassa Vanhan testamentin ja hepreankielen tuntijat avaavat tekstien merkitystä ja käyvät läpi 76 Vanhan testamentin kohtaa, joita on pidetty ja edelleen pidetään messiaanisina ennustuksina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, Kristus eli Messias Jeesus tarkoittaa Jumalan voitelemaa palvelijaa, joka syntyi maailmaan ihmiseksi, mutta hänen alkuperänsä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista, ja hän on Jumala, sanoo Raamattu jo vanhassa testamentissa.:
Jes. 9:6 (9:5)
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Myös uuden testamentin mukaan Sana eli Jeesus oli Jumala, joka tuli keskellemme. Tuomaskin sanoi Jeesuksesta: "minun Jumalani":
Joh. 20:28
Tuomas vastasi ja sanoi hänelle (Jeesukselle): "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
Jeesus Nasaretilainen oli siis sekä ihminen Marian puolelta, että Jumala, koska hän sikisi Pyhästä Hengestä, hänellä ei ollut biologista ihmistä isänään.
Hän tuli alas taivaasta, eikä ollut tästä maailmasta, kuten Jeesus itsekin sanoi itsestään Raamatussa:
Joh. 6:38 ja 8:23 Jeesus sanoi:
minä olen tullut taivaasta... Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta."Kyllä, Kristus eli Messias Jeesus tarkoittaa Jumalan voitelemaa palvelijaa, joka syntyi maailmaan ihmiseksi, mutta hänen alkuperänsä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista, ja hän on Jumala, sanoo Raamattu jo vanhassa testamentissa.:"
Höpöhöpö! Vanhassa testamentissa kuninkaana voiteli ihan tavalliset ihmiset. Annat sanoille merkityksiä, joita itse sanoilla ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> messiaita oli useita Raamatussa <<
No ei kyllä ole Messiaita muita, vaikka papiksi voideltuja ja erilaisiin tehtäviin voideltuja ja kuninkaiksi voideltuja kyllä oli.Voideltu on suora käännös hepreankielen sanasta messias, joka on sitten kreikaksi kristus. Messias ja kristus eli voideltu eivät ole synonyymi sanalle Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Totuuksia on tuhansia. Ja kaikkia niitä on Pyhä Henki ohjannut. <<
Tämä on taas yksi asia, johon on väsyksiin asti näilläkin palstoilla vastattu.
Totuutta ei todellakaan ole monia, eihän sellainen edes olisi mitään totuutta, jos se aina vaihtuisi!!! On kyllä olemassa eri versioita ja käsityksiä siitä, mikä on totuus. Kaikki uskovatkaan eivät lue Raamattua tai vaikka lukisivat, eivät ehkä noudata tai usko sitä kaikilta osin, vaan kuuntelevat jotain muuta lisänä ja sekoittavat joukkoon jotain muuta oppia jne.
Matt. 21:32 Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.
Mutta totuuden henki, Pyhä Henki, opettaa ainoastaan totuutta. Eikä totuutta ole montaa erilaista.
Joh. 16:8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion"Mutta totuuden henki, Pyhä Henki, opettaa ainoastaan totuutta. Eikä totuutta ole montaa erilaista."
Totuuksia on nimen omaan erilaisia. Pyhä Henki opettaa niitä eri kirkkokunnille, jotka jokainen on Pyhän Hengen johdossa. Ja monilla heistä totuudet ovat ristiriidassa toisten kirkkoku tien totuuksien kanssa. Mistäs tiedät Kenellä on muka se sinun väittämäsi oikea totuus? Äläkä sano, että Pyhä henki opettaa, koska niin se opettaa heitäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voi uskomuksiasi muuttaa. Älä sinäkään luule muuttavasi muiden uskomuksia, sillä kaikki todellakin menee käsikirjoituksen mukaan, sillä vain Jumala muuttaa ihmisten ajatukset oikeaan suuntaan.
Sananl. 21:1 sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.
Ja jos hän ei muuta ajatuksia oikeaan suuntaan, saa sielunvihollinen ja ihmisen oma luonto jatkaa vallassa."En voi uskomuksiasi muuttaa. Älä sinäkään luule muuttavasi muiden uskomuksia, "
Uskomukset voi itse muuttaa. Olen tehnyt sen itsekin määrätietoisella yrittämisellä. Ja monet tekevät. Siihen tarvitaan omaehtoinen elämänmuutos ja kovaa työtä. Uskoontulokin käy, jos hyvin sattuu mutta sekin riippuu itsestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Vanhasta testamentista ei edes löydy Jeesus-nimistä messiasta. VT:stä ei löydy ainuttakaan lukua, jossa samassa luvussa mainittaisiin sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus. <<
Miksi pitäisi samasta luvusta löytyä? Lähestulkoon kaiki asiat lukevat Raamatussa ei-kronologisessa järjestyksessä. Olet kuin juutalaiset, laput silmillä.
Koko Raamattu on kirja Messiaasta, "Herran käsivarresta", "kunnian käsivarresta". Hän on se, josta koko Raamattu puhuu ja joka johdatti israelilaisia.
Jes. 63:12
hän, joka antoi kunniansa käsivarren kulkea Mooseksen oikealla puolella, joka halkaisi vedet heidän edestänsä
Hän on jopa ilmestynyt omaisuukansalleen VT:ssa, muun muassa Mamren tammistossa miehen hahmossa, "kahden muun miehen", eli enkelien kanssa. Mutta vain yhtä näistä kolmesta ilmestyneestä miehestä kutsuttiin JHWHksi (Herraksi).
1. Moos. 18:1
Herra (JHWH) ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
Immanuel-nimi, jonka enkeli ilmoitti Marialle, tarkoittaa "JHWH on meidän kanssamme", ja mainitaan jo VTssa:
Jes. 7:14
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Jes. 8:8
levittäen siipensä se täyttää yliyltään sinun maasi, Immanuel.
Matt. 1:23
"Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
1400-sivuinen kirja nimeltään The Moody Handbook of Messianic Prophecy (suom. Moodyn käsikirja Messiaanisista profetioista). Kirjassa otetaan lähtökohdaksi se, mitä Luukkaan evankeliumissa Jeesuksesta kerrotaan: ”Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:27). Kirjassa Vanhan testamentin ja hepreankielen tuntijat avaavat tekstien merkitystä ja käyvät läpi 76 Vanhan testamentin kohtaa, joita on pidetty ja edelleen pidetään messiaanisina ennustuksina.Et siis löytänyt edes yhtä Raamatun kirjaakaan, jossa olisi mainittu sanat Jeesus, messias, kuolema ja ylösnousemus. Etkä tule löytämäänkään. Et koko Vanhasta testamentista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En voi uskomuksiasi muuttaa. Älä sinäkään luule muuttavasi muiden uskomuksia, "
Uskomukset voi itse muuttaa. Olen tehnyt sen itsekin määrätietoisella yrittämisellä. Ja monet tekevät. Siihen tarvitaan omaehtoinen elämänmuutos ja kovaa työtä. Uskoontulokin käy, jos hyvin sattuu mutta sekin riippuu itsestä."Uskoontulokin käy, jos hyvin sattuu mutta sekin riippuu itsestä."
Monet kokevat suuren elämänmuutoksen ihan vain sairastuttuaan vakavasti. Kyllä siinä uskomukset menevät uuteen järjestykseen monilla, oli uskossa tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En voi uskomuksiasi muuttaa. Älä sinäkään luule muuttavasi muiden uskomuksia, "
Uskomukset voi itse muuttaa. Olen tehnyt sen itsekin määrätietoisella yrittämisellä. Ja monet tekevät. Siihen tarvitaan omaehtoinen elämänmuutos ja kovaa työtä. Uskoontulokin käy, jos hyvin sattuu mutta sekin riippuu itsestä.>> Uskomukset voi itse muuttaa. Olen tehnyt sen itsekin määrätietoisella yrittämisellä. Ja monet tekevät. Siihen tarvitaan omaehtoinen elämänmuutos ja kovaa työtä. Uskoontulokin käy, jos hyvin sattuu mutta sekin riippuu itsestä. <<
Aivospesulla saa korkeintaan ihminen toisen ihmisen uskomukset muutettua.
Uskoontulo taas ei todellakaan riipu itsestä. Päätös kyllä on ihmisen, mutta ei mikään muu. Uskoon ei voi edes tulla koska vain, vaan Jumala antaa etsikonajan. Ihminen ei voi päättää, että ehkä sitten vanhempana alan tutkia uskonasioita ja tulen mahdollissti uskoon. Siksi Raamattu käskee etsimään Jumalaa silloin, kun hänet voi löytää. Ja hän kastaa ihmisen Hengellään. Ihminen ei sitä Hengen sinettiä voi JUmalalta saada tai ottaa.
Sellaiseksi voi kyllä tulla, että omaksuu kristinuskon opetuksia ja niitä omassa voimassa ja kiinnostuksessa harrastaa elämässään. Mutta se ei ole sama asia kuin pelastavassa uskossa oleminen. Siitä puuttuu pelastava tekijä eli Henki sisimmästä.
- Anonyymi
Väännät kieroon kirjoituksia
- Anonyymi
Olet hassu!
- Anonyymi
>> Kaikki sanat Raamatussa eivät ole Jumalan sanaa <<
Kaikki sanat Raamatussa eivät ole Jumalan suoraa puhetta eli repliikkejä. Kaikki on silti Jumalan Sanaa, koska Jumala on nämä asiat Raamattuun tahtonut tallettaa, mitkä siellä lukevat.
Raamatussa on mainintoja siitä, että Herra on käskenyt kirjoittaa asiat ja tapahtumat muistiin.- Anonyymi
"Raamatussa on mainintoja siitä, että Herra on käskenyt kirjoittaa asiat ja tapahtumat muistiin."
Parissa kohtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Raamatussa on mainintoja siitä, että Herra on käskenyt kirjoittaa asiat ja tapahtumat muistiin."
Parissa kohtaa.>> Parissa kohtaa. <<
Läpi Raamatun on kehotuksia tai sanoja siitä, että asioita on laitettu muistiin kirjoittamalla. Jo Mooses kertoo kirjoissaan, että Herra käski häntä kirjoittamaan tapahtumat muistiin.
Johannekselle sanottiin:
Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan.
Jesajalle sanottiin:
Mene siis nyt ja kirjoita se tauluun heidän läsnäollessaan ja piirrä se kirjaan, että se säilyisi tuleviin aikoihin, ainiaan, iankaikkisesti.
Jeremialle sanottiin:
Ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka minä olen puhunut sinulle Israelista ja Juudasta ja kaikista pakanakansoista siitä päivästä asti, jolloin minä aloin sinulle puhua, Joosian päivistä, aina tähän päivään saakka.
Kolossalaisille sanottiin:
kun tämä kirje on luettu teille, niin toimittakaa, että se luetaan Laodikeankin seurakunnassa ja että myös te luette Laodikeasta tulevan kirjeen.
Joosuasta sanotaan:
Joosua kirjoitti nämä puheet Jumalan lain kirjaan...
1. Kun. sanoo:
noudata Herran, Jumalasi, määräyksiä, niin että vaellat hänen teitänsä ja noudatat hänen säädöksiänsä, käskyjänsä, oikeuksiansa ja todistuksiansa, niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen laissa... Mitä muuta on kerrottavaa Abiamista ja kaikesta, mitä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa.
1. Aikakirja sanoo:
Semaja, Netanelin poika, kirjuri, joka oli Leevin sukua, kirjoitti heidät muistiin kuninkaan, päämiesten, pappi Saadokin ja Ahimelekin, Ebjatarin pojan, sekä pappien ja leeviläisten perhekuntien päämiesten läsnäollessa.
2. Aikakirja sanoo:
kaikki laulajat ja laulajattaret ovat itkuvirsissään puhuneet Joosiasta aina tähän päivään asti; ja nämä ovat tulleet yleisiksi Israelissa. Katso, ne ovat kirjoitettuina "Itkuvirsissä".
Nehemiassa sanotaan:
Niin he huomasivat lakiin kirjoitetun, että Herra oli Mooseksen kautta käskenyt...
1. Joh. sanotaan:
Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Parissa kohtaa. <<

Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.Aika huono saldo. Ei tee Raamatun tekstistä kokonaisuudessa Jumalan sanaa.
- Anonyymi
Raamattu on kirjoitettu jo niin monta kertaa uusiksi, että tuskin alkuperäisestä on jäljellä juuri mitään.
- Anonyymi
Nämä uusiksi kirjoitetut tekstit tunnetaan mm. gnostilaisina harhakirjoitelmina, joita ei ole hyväksytty mukaan Raamattuun siksi, koska ne on kirjoitettu kristinuskon vastustajien toimesta.
- Anonyymi
onhan raamattu nyt useilla eri kielilläkin > kielikäännöksenä, ei täysin vastaavaa sanaa joka kielessä ole, mutta raamatun / kristinuskon sanoma on se tärkein, ja se tärkein on säilynyt.
- Anonyymi
No, Mitä ajatella sellaisesta, kun korotetaan itseä "Raamatun Käännösten Spesialisteina!
Vertaus:
Sellainen tyyppi on kuin ikkunan pesijä, jolla on Iso Ikkuna edessään!
Hän ei huomaa sitä Isoa Ikkunaa ?
Hän huomaa vain kärpäsen kakkoja ikkunassa?
Hän sihtaa niitä kärpäsen kakkoja, mustia pisteitä lasissa, ja - ja- kadottaa suhteellisuustajun?
Lopuksi hän lausuu: Ei ole Mitään Isoa Ikkunaa!
On vain mustia kärpäsen kakkoja... löysin niitä tosi paljon?- Anonyymi
- Se, joka tilasi Ikkunan Pesun - lausui:
- Kuules nyt viisastelija? Tässä on edelleen ISO ikkuna, eikä vain näkemiäsi kärpäsen kakkoja.
- Mene matkoisi. Jos et osaa erottaa Isoa Lasi-ikkunaa ja kärpäsen kakkoja toisistaan, et ole sopiva hommaan!
- Kun hankit oikeat silmälasit, taikka peset nämä nykyiset, kykenet erottamaan Isot Asiat, ja pienet asiat.
- Kärpäsen kakat eivät ole uhka Isolle Ikkunalle!
- Kaikissa ikkunoissa voi olla kärpäsen kakkoja, mutta eivät ne silti ole Pelkkiä kärpäsen kakkoja!
--------------------------------------------------------------
Siis? Raamattu ei ole mikään pelkkä kärpäsen kakkoja vilisevä kirja.
Se ei ole pelkkiä käännösvirheitä.
Kukaan normitason ihminen ei rupea tekemään "kärpäsestä härkästä"!
Vuosisatojen ajan ovat suomalaiset löytäneet uskon Jumalaan ja Jeesukseen suomalaisten käännösten puitteissa.
Amen.
- Anonyymi
1Moos.32:28 Biblia (1776) Ja hän sanoi: ei sinua silleen pidä kutsuttavan Jakob, vaan IsraEl: sillä sinä olet olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa, ja olet voittanut. 1Moos.35:10 Ja Jumala sanoi hänelle: sinun nimes on Jakob; mutta ei silleen pidä sinun nimes kutsuttaman Jakob, vaan IsraEl pitää sinun nimes oleman. Ja niin kutsuttiin hänen nimensä IsraEl.
- Anonyymi
Israel tarkoittaa 'taistella Jumalan kanssa'.
- Anonyymi
1Moos.33:20 Ja hän pystytti siihen alttarin ja antoi sille nimen Eel **, Israelin Jumala. * Hebreaksi: sukkot. ** Nimi merkitsee: Jumala.
- Anonyymi
>> Eel **, Israelin Jumala. <<
El (eel) tarkoittaa mitä tahansa jumaluutta, siis yksinkertaisesti jumala-sanaa, ei jotain tiettyä jumalaa.
Jumalan nimi on JHWH raamatun mukaan.
Sukkot taas on ihan oma sanansa. Se tarkoittaa majoja, katoksia. Lehtimajanjuhla hepreaksi on sukkot.
- Anonyymi
Ei Jumala välttämättä edes tarvitse kirjallista Raamattua ihmisten käännyttämiseen, vaan hän voi tarvittaessa näyssä tai unessa ilmestyä tai vain laittaa asiat siihen pisteeseen, että ihmisen omatunto alkaa huutamaan pelastajaa. Näin käy varsinkin maissa, joissa evankeliumin julistamisesta on tehty niin vaarallista, ettei evankelistoja juurikaan ole, eikä Raamattuja uskalla tai voi jakaa. Mutta tavallisesti hän käyttää jo antamaansa ilmoitusta eli Raamattua, jos vain mahdollista, sekä evankelistoja.
- Anonyymi
Ei tuollaista käytännössä tapahdu. Kyllä ihmisen on ensin täytynyt kuulla se Jumalan sana joltakin, joka on lukenut sen kirjallisessa muodossa. Tai jos tämä joku ei ole sitä lukenut, niin joku muu on, jonka kertoma sitten lopulta on päätynyt tälle kuulijalle.
- Anonyymi
Sukkot eli lehtimajajuhla on juutalainen juhla. Länsimaisessa kalenterissa juhla ajoittuu syys-lokakuulle. Sen vietto on säädetty kolmannessa Mooseksen kirjassa. 3Moos.23:34-44
- Anonyymi
1Moos.33:17 Mutta Jaakob lähti Sukkotiin ja rakensi siellä itsellensä majan. Ja karjallensa hän teki tarhoja *. Siitä tuli sen paikan nimeksi Sukkot. 2Moos.12:37-42 Ja israelilaiset lähtivät liikkeele ja kulkivat Ramseksesta Sukkotiin; heitä oli noin kuusisataa tuhatta jalkamiestä, paitsi vaimoja ja lapsia. Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa, sekä lampaita ja raavaskarjaa suuret laumat. Ja he leipoivat sitä taikinasta, jonka olivat tuoneet Egyptistä, happamattomia leipiä; sillä se ei ollut hapannut, kun heidät karkoitettiin Egyptistä. He eivät olleet saaneet viipyä, eivätkä he myöskään olleet valmistaneet itsellensä evästä. Mutta aika, jonka israelilaiset olivat asuneet Egyptissä, oli neljäsataa kolmekymmentä vuotta. Kun ne neljäsataa kolmekymmentä vuotta olivat kuluneet, niin juuri sinä päivänä kaikki Herran joukot lähtivät Egyptin maasta. Valvontayö Herran kunniaksi on tämä yö, koska hän silloin vei heidät pois Egyptin maasta; tämä yö kaikki israelilaiset valvokoot Herran kunniaksi, sukupolvesta sukupolveen. 4Moos.33:5-6 Niin israelilaiset lähtivät Ramseksesta ja leiriytyivät Sukkotiin. Sitten he lähtivät Sukkotista ja leiriytyvät Eetamiin, joka on erämaan seunassa.
- Anonyymi
2Moos.13:20-22 Ja he läksivät liikkeelle Sukkotista ja leiriytyivät Eetamiin, eämaan reunaan. Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valastaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä. Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä.
- Anonyymi
aloitus on plusmiinusnolla kuten kaikki Jumalaan liittyvä jumalattomille tyhjän jauhajille.
ei mitään merkitystä.- Anonyymi
Eli Raamatun sana on sinulle plus miinus nolla. No sepä kävi äkkiä.
- Anonyymi
Ps.108:8-14 Jumala on puhunut pyhäkössänsä. Minä riemuitsen, minä jaan Sikemin ja mittaan Sukkotin laakson. Minun on Gilead, ja minun on Manasse; Efraim on minun pääni suojus, Juuda minun valtikkani. Mooab on minun pesuastiani. Edomiin minä viskaan kenkäni, minä riemuitsen Filistean maasta. Kuka vie minut varustettuun kaupunkiin? Kuka saattaa minut Edomiin? Etkö sinä, Jumala, hyljännyt meitä? Et lähtenyt, Jumala, meidän sotajoukkojemme kanssa! Anna meille apu ahdistajaa vastaan, sillä turha on ihmisen apu. Jumalan voimalla me teemme väkeviä tekoja; hän tallaa meidän vihollisemme maahan. Ps.18:30. Ps.44:6-8
- Anonyymi
Ps.60:8-14 Jumala on puhunut pyhäkössänsä! Minä riemuitsen, minä jaan Sikemin ja mittaan Sukkotin laakson. Minun on Gilead, minun on Manasse, Efrain on minun pääni suojus, Juuda mimun valtikkani. Mooad on minun pesuastiani. Edomiin minä viskaan kenkäni; Filistea, nosta minulle riemuhuuto. Kuka vie minut varustettuun kaupunkiin? Kuka saattaa minut Edomiin? Etkö sinä, Jumala, hyljännyt meitä? Et lähtenyt, Jumala, meidän sotajoukkojemme kanssa! Anna meille apu ahdistajaa vastaan, sillä turha on ihmisen apu. Jumalan voimalla me teemme väkeviä tekoja; hän tallaa meidän vihollisemme maahan. Jer.17:5-13.
- Anonyymi
Yksikään sana Raamatussa ei ole Jumalan sanaa.
Raamattu on kokonaan ihmisten keksimää ja kirjoittamaa.
Ukkosen jylinä ei ole Jumalan puhetta, vaikka joku väittäisi kuulevansa sen aikana selviä sanoja ja Jumalan äänen.
Jeesus oli ihminen, ei Jumala. Kun Jeesus puhui, niin ihminen puhui, ei Jumala.
Profeetat olivat ihmisiä, eivät Jumala. Kun profeetat puhuivat, niin ihminen puhui, ei Jumala.
Apostolit olivat ihmisiä, eivät Jumala. Kun apostoli puhui, niin ihminen puhui, ei Jumala.
Jokainen sana Raamatussa, jota väitetään Jumalan puheeksi, on tullut ihmisten suun kautta. Tiesitkö tämän?- Anonyymi
Sen vain tietää, että nuo lauseesi ovan VAIN ihmiseltä tulleita.
Ja kokonaan valheita! - Anonyymi
Kuun aas puhui, sekin oli Jumalan puhetta.
Kun jeesus puhui, Hän puhui sitä mitä Jumala tahtoi.
Kun profeetat (ihmiset) puhuivat, he ilmoittivat Jumalan tahtoa.
Kun apostolit puhuivat, heillä on JUmalalt saatuja sanoja.
Raamattu on kokonaan Jumalan sunnitelmasta noussut Kirjojen Kirja.
Raamatun sanat, ihmisten kautta tulleet - ovat Jumalan suuren hankkeen tulosta!
Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan?
Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen vain tietää, että nuo lauseesi ovan VAIN ihmiseltä tulleita.
Ja kokonaan valheita!"Ja kokonaan valheita!"
Väittää VAIN uskontoon hurahtanut ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuun aas puhui, sekin oli Jumalan puhetta.
Kun jeesus puhui, Hän puhui sitä mitä Jumala tahtoi.
Kun profeetat (ihmiset) puhuivat, he ilmoittivat Jumalan tahtoa.
Kun apostolit puhuivat, heillä on JUmalalt saatuja sanoja.
Raamattu on kokonaan Jumalan sunnitelmasta noussut Kirjojen Kirja.
Raamatun sanat, ihmisten kautta tulleet - ovat Jumalan suuren hankkeen tulosta!
Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan?
Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta!Yhdyn muuten sanoisi mutta tämä voiteli on puppua:
"Kun apostolit puhuivat, heillä on JUmalalt saatuja sanoja."
Jumala ei sanoja määrännyt. Kukaan ei puhunut pakotetusti. Se, mitä me luemme Raamatusta on pääosin suupuheiden mukaan ylöskirjoitettua. Ainoastaan Paavali kirjoitti itse kirjansa, eikä hänkään niitä kaikkia, mitä Raamattuun on hänen tekemänään valheellisesti tungettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuun aas puhui, sekin oli Jumalan puhetta.
Kun jeesus puhui, Hän puhui sitä mitä Jumala tahtoi.
Kun profeetat (ihmiset) puhuivat, he ilmoittivat Jumalan tahtoa.
Kun apostolit puhuivat, heillä on JUmalalt saatuja sanoja.
Raamattu on kokonaan Jumalan sunnitelmasta noussut Kirjojen Kirja.
Raamatun sanat, ihmisten kautta tulleet - ovat Jumalan suuren hankkeen tulosta!
Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan?
Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta!"Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan?
Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta!"
Aloitus on kyllä totisinta totta ja perustuu hepreankielen yliopistotason tutkimuksiin. Koko ajan saadaan uutta ja parempaa tietoa Raamatun ajan kielistä ja sanoista, ja koko ajan tarkentuu Jumalan sana lähemmäksi ja lähemmäksi sitä, mitä se on alunperin ollut. - Anonyymi
>> Jeesus oli ihminen, ei Jumala <<
Raamatun mukaan on.
Jeesus itse sanoi alkuperänsä olevan iankaikkisuudessa ja tulleensa taivaasta, ja että oli olemassa jo ennen kuin Aabraham. Ym. ym.
Hän myös tuli kertomaan sen, minkä Isä Jumala tahtoi hänen puhuvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kokonaan valheita!"
Väittää VAIN uskontoon hurahtanut ihminen.Valheita rakastava on pimeydessä, eikä voikaan NÄHDä faktoja...
Pimeässä näet valkoinenkinkin hevonen on MUSTA.. . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdyn muuten sanoisi mutta tämä voiteli on puppua:
"Kun apostolit puhuivat, heillä on JUmalalt saatuja sanoja."
Jumala ei sanoja määrännyt. Kukaan ei puhunut pakotetusti. Se, mitä me luemme Raamatusta on pääosin suupuheiden mukaan ylöskirjoitettua. Ainoastaan Paavali kirjoitti itse kirjansa, eikä hänkään niitä kaikkia, mitä Raamattuun on hänen tekemänään valheellisesti tungettu.Ei pidä paikkaansa.
Et ollut yli 2000 vuotta sitten paikalla!
Ne jotka olivat,... ne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan?
Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta!"
Aloitus on kyllä totisinta totta ja perustuu hepreankielen yliopistotason tutkimuksiin. Koko ajan saadaan uutta ja parempaa tietoa Raamatun ajan kielistä ja sanoista, ja koko ajan tarkentuu Jumalan sana lähemmäksi ja lähemmäksi sitä, mitä se on alunperin ollut.Aloitus on anonyymin kirjoittajan polemiikkia!
Plagiointia - jostakin - ja niemettömänä esitettyä!
Kukaan normitason ihminen ei voi ottaa TODESTA tuollaista nettitrollausta!
Mutta, uskottavuus romuttuu jo aloituksessa.
Luotettavassa kirjoituksissa pitää olla LÄHTEET, ja kuka on KIRJOITTAJ; ja mitä LÄHTEITÄ on käytetty.
Naurettava satualoitus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa.
Et ollut yli 2000 vuotta sitten paikalla!
Ne jotka olivat,... neEikö pidä? Nyt siis yksikään Raamatun kirjoista ei ole niiden kirjoittama, mitä Raamatun kirjojen nimet sanovat. Ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on anonyymin kirjoittajan polemiikkia!
Plagiointia - jostakin - ja niemettömänä esitettyä!
Kukaan normitason ihminen ei voi ottaa TODESTA tuollaista nettitrollausta!
Mutta, uskottavuus romuttuu jo aloituksessa.
Luotettavassa kirjoituksissa pitää olla LÄHTEET, ja kuka on KIRJOITTAJ; ja mitä LÄHTEITÄ on käytetty.
Naurettava satualoitus!"Luotettavassa kirjoituksissa pitää olla LÄHTEET, ja kuka on KIRJOITTAJ; ja mitä LÄHTEITÄ on käytetty."
Mielipide se on tuokin....kommentoijalta, joka ei itse käytä lähdetietoja.
Mutta niille, joita kiinnostaa niin tässä lähde (sinuahan se ei oikeasti kiinnosta) :
Yale Divinity Schoolin You Tube-kanava, Yalen yliopisto. Luennon pitäjiä on useita ja luentosarjat kymmenien oppituntien pituisia. Osa luennoista näkyy valitettavasti vain opiskelijoille. Enempää lähdettä kukaan ei tarvitse. Mutta pitää osata englantia. Yliopistossa opetetaan vain hyväksyttyjen tutkimusten tietojen perusteella.
Kun hepreankielisen sanan alkuperäistä merkitystä ei tiedetä, se merkitään tutkittavaan tekstimeteriaaliin. Näin Raamatun kääntäjät osaavat laittaa lisätietoja digi-Raamatuihin. Myöhemmin ne siirretään itse Raamatun tekstiin.
Noita aloituksessa mainittuja sanoja ja niiden käännöksiä on ihan jokaisen digi-Raamattua lukevan käsillä. Interlineaareista näkee helposti alkuperäissanan ja käännös ehdotuksen sille.
Otetaanpa pari esimerkkiä suomenkielisestä ilmaisesta digi-Raamatusta AndBiblesta:
“2. Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden yllä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. 3. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus...” (1. Mooseksen kirja 1:2-3, FinRK)
Liikkui-sanan kohdalla on RK-käännöksessä ja 2017 käännöksessä yläideksi, jota klikkaamalla avautuu selitysteksti. RK-käännöksen teksti kuuluu seuraavasti:
"Kirj.: ”leijui”, ”lepatti” niin kuin haukka tai kotka paikallaan ilmassa, vrt. 5. Moos. 32:11."
Tämä on yksi tulkinta. Aloituksessa mainittu on uusimman tutkimuksen tulos.
Selitystekstin 5. Moos. 32:11 sana leijua eli yə·ra·ḥêp̄ muistuttaa sanaa mə·ra·ḥe·p̄eṯ mutta ei ole sama sana. Viite on siis hieman harhaanjohtava. mə·ra·ḥe·p̄eṯ ei esiinny Raamatussa kuin yhdessä kohtaa.
wə·rū·aḥ-sanan merkitys on ihan yleisesti tiedossa eli, että se voidaan kääntää sanoilla tuuli ja henki. Sen tietää jo ihan tavallisia saarnoja kuuntelemalla. Kreikan kielen (πνεῦμα) eli pneuma-sana, jota käytetään Pyhästä hengestä tarkoittaa myös tuulta, henkeä tai henkäystä. Tätäkin pastorit opettavat ihan tavallisissa saarnoissaan.
Sitten tuo:
“Älä tapa.” (2. Mooseksen kirja 20:13, FinRK)
Tämän kohdan selitysteksti kuuluu RK-käännöksessä: "Tai: ”Älä murhaa”."
Uusimmat tutkimustiedot kyseisestä sanan käännöksestä löytyvät aloituksesta.
Siinä sulle vähän faktoja. Sinun ei ole pakko uskoa näistä yhtään mitään. Moni muu on kiinnostunut näistä aloituksistani ja on ollut jo pitkään, vuosia, ja antanut hyvää positiivista ja kannustavaa palautetta.
Kuten aiemminkaan, minä en ole täällä hakemassa hyväksyntää keneltäkään, enkä sano mihin tai miten pitää uskoa. Minä olen saanut Pyhältä hengeltä tehtäväkseni tuoda uusinta tietoa Raamatusta kaikille, jotka sitä haluavat kuulla. Sitä tietoa, jota pidetään nykytiedon perusteella lähimpänä faktaa. Jos sinä et halua sitä kuulla, ei voi mittään. Mua ei se kiinnosta. Lähdetietoja en jatkossakaan tule aloituksiini laittamaan. Kuka tahansa kiinnostunut löytää lisätietoja aiheista ihan helposti nettihauilla, vaikket sinä siihen ilmeisesti taida pystyäkään?
Ja sitten sinulle tiedoksi. Se ei ole plagiointia, jos tekee suomenkielisen referaatin ulkomaankielisestä luennosta. Asia on tarkastettu korkeakoulutasolta.
Miksi sinä yrität mustamaalata kirjoittajan, josta et tiedä YHTÄÄN mitään vaikka ilmiselvästi oma osaamisesi/tietosi ei riitä uskottavasti edes kommentoimaan aloituksiani? Taidat olla niitä, jotka pelkäävät kaikkea tuntematonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Luotettavassa kirjoituksissa pitää olla LÄHTEET, ja kuka on KIRJOITTAJ; ja mitä LÄHTEITÄ on käytetty."
Mielipide se on tuokin....kommentoijalta, joka ei itse käytä lähdetietoja.
Mutta niille, joita kiinnostaa niin tässä lähde (sinuahan se ei oikeasti kiinnosta) :
Yale Divinity Schoolin You Tube-kanava, Yalen yliopisto. Luennon pitäjiä on useita ja luentosarjat kymmenien oppituntien pituisia. Osa luennoista näkyy valitettavasti vain opiskelijoille. Enempää lähdettä kukaan ei tarvitse. Mutta pitää osata englantia. Yliopistossa opetetaan vain hyväksyttyjen tutkimusten tietojen perusteella.
Kun hepreankielisen sanan alkuperäistä merkitystä ei tiedetä, se merkitään tutkittavaan tekstimeteriaaliin. Näin Raamatun kääntäjät osaavat laittaa lisätietoja digi-Raamatuihin. Myöhemmin ne siirretään itse Raamatun tekstiin.
Noita aloituksessa mainittuja sanoja ja niiden käännöksiä on ihan jokaisen digi-Raamattua lukevan käsillä. Interlineaareista näkee helposti alkuperäissanan ja käännös ehdotuksen sille.
Otetaanpa pari esimerkkiä suomenkielisestä ilmaisesta digi-Raamatusta AndBiblesta:
“2. Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden yllä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. 3. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus...” (1. Mooseksen kirja 1:2-3, FinRK)
Liikkui-sanan kohdalla on RK-käännöksessä ja 2017 käännöksessä yläideksi, jota klikkaamalla avautuu selitysteksti. RK-käännöksen teksti kuuluu seuraavasti:
"Kirj.: ”leijui”, ”lepatti” niin kuin haukka tai kotka paikallaan ilmassa, vrt. 5. Moos. 32:11."
Tämä on yksi tulkinta. Aloituksessa mainittu on uusimman tutkimuksen tulos.
Selitystekstin 5. Moos. 32:11 sana leijua eli yə·ra·ḥêp̄ muistuttaa sanaa mə·ra·ḥe·p̄eṯ mutta ei ole sama sana. Viite on siis hieman harhaanjohtava. mə·ra·ḥe·p̄eṯ ei esiinny Raamatussa kuin yhdessä kohtaa.
wə·rū·aḥ-sanan merkitys on ihan yleisesti tiedossa eli, että se voidaan kääntää sanoilla tuuli ja henki. Sen tietää jo ihan tavallisia saarnoja kuuntelemalla. Kreikan kielen (πνεῦμα) eli pneuma-sana, jota käytetään Pyhästä hengestä tarkoittaa myös tuulta, henkeä tai henkäystä. Tätäkin pastorit opettavat ihan tavallisissa saarnoissaan.
Sitten tuo:
“Älä tapa.” (2. Mooseksen kirja 20:13, FinRK)
Tämän kohdan selitysteksti kuuluu RK-käännöksessä: "Tai: ”Älä murhaa”."
Uusimmat tutkimustiedot kyseisestä sanan käännöksestä löytyvät aloituksesta.
Siinä sulle vähän faktoja. Sinun ei ole pakko uskoa näistä yhtään mitään. Moni muu on kiinnostunut näistä aloituksistani ja on ollut jo pitkään, vuosia, ja antanut hyvää positiivista ja kannustavaa palautetta.
Kuten aiemminkaan, minä en ole täällä hakemassa hyväksyntää keneltäkään, enkä sano mihin tai miten pitää uskoa. Minä olen saanut Pyhältä hengeltä tehtäväkseni tuoda uusinta tietoa Raamatusta kaikille, jotka sitä haluavat kuulla. Sitä tietoa, jota pidetään nykytiedon perusteella lähimpänä faktaa. Jos sinä et halua sitä kuulla, ei voi mittään. Mua ei se kiinnosta. Lähdetietoja en jatkossakaan tule aloituksiini laittamaan. Kuka tahansa kiinnostunut löytää lisätietoja aiheista ihan helposti nettihauilla, vaikket sinä siihen ilmeisesti taida pystyäkään?
Ja sitten sinulle tiedoksi. Se ei ole plagiointia, jos tekee suomenkielisen referaatin ulkomaankielisestä luennosta. Asia on tarkastettu korkeakoulutasolta.
Miksi sinä yrität mustamaalata kirjoittajan, josta et tiedä YHTÄÄN mitään vaikka ilmiselvästi oma osaamisesi/tietosi ei riitä uskottavasti edes kommentoimaan aloituksiani? Taidat olla niitä, jotka pelkäävät kaikkea tuntematonta.Sanoisin, että hyvin argumentoitu. Meni jauhot suuhun Raamatun tutkimuksen vastustajalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Jeesus oli ihminen, ei Jumala <<
Raamatun mukaan on.
Jeesus itse sanoi alkuperänsä olevan iankaikkisuudessa ja tulleensa taivaasta, ja että oli olemassa jo ennen kuin Aabraham. Ym. ym.
Hän myös tuli kertomaan sen, minkä Isä Jumala tahtoi hänen puhuvan."Jeesus itse sanoi alkuperänsä olevan iankaikkisuudessa ja tulleensa taivaasta, ja että oli olemassa jo ennen kuin Aabraham. Ym. ym."
Noi on noita tradition tulkintoja.
- Anonyymi
2Moos.26:25-30 Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan. Kun minä murran teitä leivän tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa'alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituksi. Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntinne tähden. Ja te syötte poikienne lihaa ja tyttärienne lihaa te syötte. Ja minä kukistan teidän uhrikukkulanne ja hävitän teidän auringonpatsaanne ja panen teidän ruumiinne teidän kivijumalienne ruumiiden päälle, ja minun sieluni inhoaa teitä.
- Anonyymi
5Moos.28:53 Siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut, sinä syöt oman kohtusi hedelmän, syöt poikiesi ja tyttäriesi lihaa, jotka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antanut. Jer.19:9 Ja minä panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa, jolla heitä ahdistavat heidän vihollisensa, ne, jotka etsivät heidän henkeänsä. Val.4:10 Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa; ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa.
- Anonyymi
2Moos.19:19 Ja pasunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä.
>>Yksikään vastaväite (Täällä Raamattua) vastaan ei ole Jumalan taholta.
Vaan? Itsensä pääpaholaisen kirjeopistosta noussutta paksua valhetta!>>
Copernicus sai oppinsa pääpaholaisen kirjeopistosta. Väitti että Maa kiertää Aurinkoa.
😄😄😄😄😄- Anonyymi
Sorry.Copernicus ei ollut Raamatun kirjoittajien joukossa.
Mutta hän ei ollut ensimmäinen ko. asiassa.
Etkö ole lukenut mitä Raamatussa on lausuttu maan ja taivaan välisistä voimasuhteista?
Olisi aika tietää?
kerro sitten kun olet ne Jumalan ilmoitukset löytänyt. - Anonyymi
Kuules sanailija? Pasi Toivonen (nikki)
Luuletko että SINUN sanasi yli 2000 v jKr olisi jotenkin USKOTTAVA?
Höpsistä.
KUKAAN normitason ihminen ( uskova) ei noeteeraa sinua.
Uskottavuutesi on tasan 0 %.
Siis tyhjää....
- Anonyymi
Kol.1:23 Biblia (1776) Jos te muutoin uskossa pysytte perustettuna ja vahvana ja horjumattomana evankeliumin toivosta, jonka te kuulitte, joka on saarnattu kaikkein luontokappalten edessä, jotka taivaan alla ovat; jonka palvelijaksi minä Paavali tullut olen.
- Anonyymi
Room.10:17-18 Usko tulee siin kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin.
- Anonyymi
1Sam.7:7-12 Kun filistealaiset kuulivat israelilasten kokotuneet Mispaan, tähtivät filistealaisten ruhtinaat Israelia vastaan. Kun israelilaiset kuulivat sen, pelkäsivät he filistealaisia. Ja israelilaiset sanoivat Samulille: Älä kietäydy huutamasta heidän puolesta Herraa, meidän Jumalaamme, että hän pelastaisi meidät filistealaisten käsistä. Niin Samuet otti imevän karitsan ja uhrasi sen polttouhriksi, kokonaisuhriksi. Herralle; ja Samuel huusi Herraa Israelin puolesta, ja Herra kuuli häntä. Sillä kun Samuelin uhratessa polttouhria filistealaiset lähestyivät käydäkseen taisteluun Israelia vastaan, niin sinä päivänä Herra jylisi kovalla ukkosen jylinällä filistealaisia vastaan ja saattoi heidät hämminkiin, niin että Israel voitti heidät. Ja Israelin miehet lähtivät Mispasta ja ajoivat filisealaisia takaa, surmaten heitä aina Beet-Kaarin alapuolelle asti. Ja Samuel otti kiven ja pani sen Mispan ja Seenin välille ja antoi sille nimen Eben-Eser* ja sanoi: Tähän asti on Herra meitä auttanut. * Nimi merkitsee: avun kivi.
- Anonyymi
Joo, kommentteja tuossa kirjassa on muillakin.
>>kerro sitten kun olet ne Jumalan ilmoitukset löytänyt.>>
Jumalan ilmoitus on että Aurinko kiertää Maata.
😄😄😄😄😄- Anonyymi
Nyt otta parka ihan PIMEÄ siitä, MITÄ Raamattu sanoo?
Mutta ET siis tunen ITSE Raamatun Sanan kokonaisuuksia?
Ymmärretään satusi!
- Anonyymi
Joo... satusedät yrittää! Mutta hengellinen uskova EI MENE vipuun!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17642928/kaikki-tekstit-(taalla)-eivat-ole--(kuin)-quotjumalan-sanaaquot---- - Anonyymi
Joos.10:11-14 Ja kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä, heitti Herra taivaasta heidän päälleensä isoja kiviä, koko matkan Asekaan asti, niin että he kuolivat; niitä, jotka kuolivat raekivistä, oli useampia kuin niitä, jotka israelilaiset surmasivat miekalla. Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: Aurinko, seisoi alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa. Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Näihän on kirjoitettuna. Oikeamielisen kirjassa. Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan. Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä; sillä Herra soti Israelin puolesta.
- Anonyymi
Kaikki raamitut eivät sisällä Jumalansanaa.
- Anonyymi
Raamenit!
- Anonyymi
Jes.38:8 Biblia (1776) Katso, minä tahdon vetää varjon takaisin Ahaksen Säijäristä, kummenen juonta, kun hän on juossut ylise; ja niin aurinko kävi takaperin kymmenen juonta, jotka hän Säijärissä oli juossut yltse.
- Anonyymi
2Kun.20:11 Silloin profeetta Jesaja huusi Herraa, ja hän antoi varjon Aahaan aurinkokellossa siirtyä takaisin kymmenen astetta, jonka se oli jo laskenut.
- Anonyymi
Ymmärrätkö, mitä Aahaan kellotaulu näytti?
Se tuon kansan aikailmoistus oli, kauanko se homma kestossaan oli.
Näinhän mekin kerrotaan, vaikka puoleltapäivin, että lähdin aamulla kahdeksalta liikkeelle.
Eli kellon aika oli mennyt eteenpäin niin monta astetta, että lähdöstä päästiin ko. hetkeen.
Savolaisille, jotka ensin käkikellosta kukutti, sai viisarit - junat jne. oli ajallaan - matkustajien kanssa asemalla.
- Anonyymi
Job.9:7 Biblia (1776) Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
- Anonyymi
Luuk.12:51 Biblia (1776) Luuletteko, että minä tulin rauhaa lähettämään maan päälle? En, sanon minä, teille vaan eripuraisuutta. Matt.10:34-40
- Anonyymi
Siihen sanon aamenen. Alkeisvoimissa kasteissa on niin eripuranen- puranen, että sylkäsen siihen suuntaan ja putsaan kenkäni tomutkin näitten kirkkojen ovilla.
Vauva- ja kaste- siinä on eripurais- seurakunnan sakramentti. Ei heillä ole rauhaa maan päällä, vaan meren aaltojen tapaan jauhavat ja ovat muka uskossa - mihin?
- Anonyymi
Ilm.1.3 Biblia (1776) Autuas on se, joka lukee, ja ne, jotka kuulevat prophetian sanat ja pitävät ne, mitkä siinä kirjoitetut ovat; sillä aika on läsnä. Ilm.22:10 Ja hän sanoi minulle: älä tämän prophetian sanoja lukitse; sillä aika on läsnä.
- Anonyymi
Luuk.21:8 Biblia: Hän sanoi heille: katsokaat, ettei teitä petetä; sillä moni tulee minun nimeeni ja sanoo: minä se olen! aika on läsnä alkäät kuitenkaan heitä seuratko. 2Kor.11:13-15
- Anonyymi
Siksipä en lapsikaste harhoihin usko, koska pettäjän tie on tuonut sakramentin muka hänen nimeensä ja julistautuu olevansa jumala, jonka yksi kaste muka on totuus. En seuraa sellaista hapatetta, enkä orjuuttaa itseäni siihen, joka kahleena saa aikaan äkäisiä pahasuisia uskovia siinä uskossa.
Ei kiitos, en yhdy mielessäni sellaiseen hapatteeseen, se vasta olisikin perisyntiä se.
- Anonyymi
Jes.13:6 Biblia (1776) Valittakaat, että Herran päivä on juuri läsnä; hän tulee niinkuin hävitys Kukkivaltiaalta. Jooel.1:15 Voi, voi sitä päivää! sillä Herran päivä on juuri läsnä, ja tulee niinkuin kadotus Kaikkivaltiaalta.
- Anonyymi
Jes.12:9 Biblia: Sillä katso, Herran päivä tulee kauhiasti vihaisena ja julmana, hävittämään maata, ja teloittamaan syntiset.
- Anonyymi
kuis se teloitus tapahtuu?
- Anonyymi
Eihän siellä raamatussa ole kaikki Jumalan sanaa - kun ja koska kirkkoraamattu kertoo olevansa käännöksen takana ja se tarkoitusperä käännöksissä, että savolaiset jotain ymmärtäisi sanaa.
Näin jokaisella kansalla on oma jumalansa, mitä he palvovat, sekä sarkamenttinsa asettavat. - Anonyymi
Hes.21:1-5 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, käännä kasvosi Jerusalemia kohti, vuodata sanasi pyhäköitä vastaan ja ennusta Israelin maata vastaan ja sano Israelin maalle: Näin sanoo Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, vedän miekkani tupestaan ja hävitän sinusta vanhurskaan ja jumalattoman. Koska minä tahdon hävittää sinusta vanhurskaan ja jumalattoman, sentähden lähtee tupestaan minun miekkani kaiken lihan kimppuun, etelästä pohjoiseen asti. Ja kaikki liha tulee tietämään, että minä, Herra, olen vetänyt miekkani tupestaan; eikä se siihen enää palaja.
- Anonyymi
Jes.34:1- 8 Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maapiiri ja kaikki, mikä siinä kasvaa. Sillä Herra on vihastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa; hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi, jättänyt heidät teurastettaviksi. Heidän surmattuja viskataan pois, ja niitten raadoista nousee löykä, ja vuoret valuvat heidän vertansa. Kaikki taivaan joukot menhtyvät, taivas kääritään kokoon niinkuin kirja, kaikki sen joukot varisevat alas, niinkuin lehdet varisevat viinipuusta, niinkuin viikuapuusta raakaleet. Sillä minun miekkani taivaassa on juopunut vimmaan; katso, se iskee alas Edomiin, tuomioksi kansalle, jonka minä olen vihkinyt tuhoon. Herran miekka on verta täynnä, rasvaa tiukkuva, karitsan ja kauritsen verta, oinasten munuaisrasvaa. Sillä Herralla on uhri Bosrassa, suuri teurastus Edomin maassa. Villihärkijä kaatuu yhteen joukkoon, mullikoita härkien mukana. Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän multansa tihkuu rasvaa. Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta, Jer.51:6-8
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222321Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1052241- 522197
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381512- 301426
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361392- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201126- 261106