Helppo ratkaisu työllisyyteen

Lyhennetään ansiosidonnaisen kesto kahteen viikkoon.
Sossun tuet yhteenlaskien 775,27 euroon.

Eiköhän ala työt kiinnostaa.
966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

valtaosa pitkäaikastyöttömistä ei ole ansiosidonnaisella vaan sinnittelevät KELAn pienellä peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella,

Äänestä
  • Aloittaja siis tarkoittaa että mikä hyvänsä ilmaisraha rajoitetaan riittävän pieneksi.
    Siis peruspäivärahan lisäksi ei mitään harkinnanvaraista lisätukea.

    Olen nähnyt niin monta elämäntapatyöttömän tekemää pakkohakemusta että oksettaa.
    Heillä menee aivan liian hyvin että mikään työ kiinnostaisi.
    Tosin tiedän että elämäntapatyöttömän aivot ovat pehmenneet eikä niillä pärjätä missään vähänkään tosielämän vaativammassa kuin sossun lappujen täytössä.

    Äänestä

Koko aloitus on vain ärsyttämiseksi kirjoitettu. Ei kannata vastata mitään.

Tätä samaa hokee täällä keskusteluissa joku ihan jatkuvasti.

Äänestä

Sossu maksaa sen 680€ joten tuo korotus kuulostaa hyvälle

Äänestä
  • Ei maksa jos on omaisuutta jossain muodossa. Säästää ei myöskään saa. Koska ei saa säästää niin koskaan ei pääse eroon työttömyydestä. Samantien voitaisiin poistaa koko ansiosidonnainen kokonaan. Kaikki vaan suoraan Kelan perustoimeentulotuelle. Eläkkeiden maksukin voitaisiin lopettaa.. Harkinnanvaraista toimeentulotukea ei kenellekään.. Näin kaikki köyhtyvät. Ostovoima laskee, työttömyys levähtää käsiin eikä asuntojen hinnat laske riittävästi. Niiden pitäisi laskea vähintään puolella eli yli 20 vuoden takaiseen tasoon. Ei laske. Ei tule tapahtumaan muuta kuin lakia säätämällä eikä ihmisiä köyhdyttämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei maksa jos on omaisuutta jossain muodossa. Säästää ei myöskään saa. Koska ei saa säästää niin koskaan ei pääse eroon työttömyydestä. Samantien voitaisiin poistaa koko ansiosidonnainen kokonaan. Kaikki vaan suoraan Kelan perustoimeentulotuelle. Eläkkeiden maksukin voitaisiin lopettaa.. Harkinnanvaraista toimeentulotukea ei kenellekään.. Näin kaikki köyhtyvät. Ostovoima laskee, työttömyys levähtää käsiin eikä asuntojen hinnat laske riittävästi. Niiden pitäisi laskea vähintään puolella eli yli 20 vuoden takaiseen tasoon. Ei laske. Ei tule tapahtumaan muuta kuin lakia säätämällä eikä ihmisiä köyhdyttämällä.

    Eikä köyhdyttämällä ketään voi kiristää politiikkaan tai valtion hallintoon töihin. Jos henkilö on päättänyt, että hän ei sillä alalla työskentele niin ei työskentele. Piste. Ei siihen mikään kiristys, vaino, pakottamine, maalittaminen auta missään muodossa.

    Äänestä

Ainoastaan työttömyyskassaan kuuluvat saavat ansiosidonnaista. Jos kestoa rajoitetaan niin työttömyyskassaan kuulumisessa ei olisi mitään järkeä. Ihmiset sitten siirtyvät vain muille luukuille ja ruuhkauttaa niiden palvelut. On parempi ja halvempi on että nämä palvelut on ulkoistettu kassoille kuin kovapalkkaisille virkamiehille.

Ei tukia voida laskea enää yhtään alemmaksi koska siitä tulee EU:lta sanktiot. Suomen sosiaaliturvan taso on jo nyt liian alhainen verrokkimaihin nähden.

Äänestä
  • Eihän Suomi ole aikaisemminkaan välittänyt EU:n sanktioista tippaakaan. Poistetaan samantien ansiosidonnainen kokonaan, eläkkeet kokonaan, ministerien ja kansanedustajien palkat kokonaan.

    Äänestä

  • Poistetaan myös virkamiesten palkat kokonaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lyhennetään ansiosidonnaisen kesto kahteen viikkoon.
Sossun tuet yhteenlaskien 775,27 euroon.

Eiköhän ala työt kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu