Uutisissa tms. kun on haastateltavana joku henkilö, niin yleensähän sille lopussa sanotaan kiitos. Mutta ongelmallista on miten tähän kuuluisi vastata. Ennenhän siihen sanottiin kiitos takaisin mutta nykyään ei sanota pääasiassa mitään. "Ole hyvä":hän kuulostaisi liian omahyväiseltä että minun puheeni oli niin arvokasta että teidän pitääkin siitä kiitellä ja se on suuri lahja jonka nyt suostuin teille antamaan. Mutta myös tuo kiitoksen takaisin sanominen on kai jotenkin tyhmää ja Ylen Uutiset vissiin ruvenneet nyt sitää tapaa lobbamaan että takaisin ei sanota likitien mitään. Usein näkee että haastateltavan tekisi mieli sanoa kiitos takaisin että ei vaikuta epäkohteliaalta. Mutta ei, hänen on taivuttava uuteen muottiin ja pidettävä suunsa kiinni.
Haastateltavan vastaus kiitokseen?
6
430
Vastaukset
- Anonyymi
Mahdollisten vastakiitosten odottelu, jo tekniikasta johtuvan viiveen tuoman epävarmuudenkin takia, turhaan vaan kömpelöittää
lähetysvirtaa.
Mm. BBC ja CNN ovat jo aikaa sitten luopuneet moisista kiittelyistä, eikä kukaan ole käsittääkseni mieltään sillä suunnalla pahoittanut. - Anonyymi
Kirjoitat aiheesta, johon itse puutuin joskus vuosia sitten tällä samlla foorumilla. Kummastelin, miksi ihmiset vastasivat haastattelun lopussa haastattelijan kiitokseen samalla sanalla, eli sanoivat "kiitos".
Olen sen verran iäkäs, että muistan hyvin 50-luvulla käytetyn vastauksen "ei kestä". Kuten oletinkin, osa nuorista palstan lukijoista ei ollut koskaan edes kuullut tuota tapaa vastata kiitokseen ja esitti siitä johtuen kirjavia kommenttejaan.- Anonyymi
Tuo "ei kestä", aiheutti mun vaarin mukaan jo silloin hämmentäviä tilanteita:
-Haloo, kestääkö jo Inarin järven jää?
-Kyllä kestää
-Kiitos!
-Eipä kestä!
-??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo "ei kestä", aiheutti mun vaarin mukaan jo silloin hämmentäviä tilanteita:
-Haloo, kestääkö jo Inarin järven jää?
-Kyllä kestää
-Kiitos!
-Eipä kestä!
-???Inarijärven jää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Inarijärven jää.
Niinpäs onkin yhdyssana, mutta vaarini puolustuksesi sanon että hän ei saanut liiemmin kouluja käydä.
- Anonyymi
- Tämäpä olikin mielenkiintoinen haastattelu, kiitos paljon!
- Ei kestä.
- Jaa mikä ei kestä…
- Kestä kiittää.
- Kestäähän se perhana. kun en ole vieläkään päässyt lopettamaan lähetystä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2314148Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1141394- 481169
- 771075
- 59943
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911