Ukkosmyrskyt viisinkertaistuneet Intiassa

Intiassa sään ääri-ilmiöt ovat kasvaneet merkittävästi tänä vuonna, Intian ympäristöministeriön keskiviikkona julkaisemassa raportissa todetaan.

Intiassa on kuluvana vuonna nähty viisi kertaa tavallista enemmän ukkosmyrskyjä ja salamaniskuun on kuollut peräti 907 ihmistä.

Myös lämpöaaltoja on maassa koettu tänä vuonna kahdeksan kertaa useammin kuin viime vuonna.

Lähes 1,4 miljardin asukkaan Intiassa viime maaliskuu oli lämpimin yli sataan vuoteen ja myös huhti- ja toukokuu olivat poikkeuksellisen kuumia.

Intian parlamentille raporttinsa jättäneet tutkijat pitävät ilmastonmuutosta keskeisenä syynä sään viimeaikaisille ääri-ilmiöille.

Lähde: Reuters

2

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi satunnainen vuosi ei todista mitään. Lisäksi muualla maailmassa ei ole todettu mitään muutosta myrskyjen määrässä. Hurrikaanien tai muiden myrskyjen määrä ei ole kasvanut eikä tuulisuus ylipäätään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      262
      3218
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      75
      1281
    3. 66
      1203
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      998
    5. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      919
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      913
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      762
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      41
      752
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      708
    Aihe