Onkohan mahdollista löytää parisuhdetta masentuneena? Vai onko se ihan suotta edes haaveilla sellaisesta..
Sanotaan että pitäisi ensin rakastaa itseään ja olla onnellinen yksin, ennen kuin hyppätä suhteeseen. Itse ollut nyt sinkkuna 1,5v ja en pysty olemaan onnellinen, kun tulevaisuuden suurin unelmiin kuuluu aviomies, perhe, yhteinen koti, en saa sinkkuna unelmiani toteutettua ja siksi olen onneton. Haaveilen yhteisistä koti-illoista kun katsotaan yhdessä sarjoja tai elokuvaa, yhteisistä kävelylenkeistä, yhteisistä reissuista, asioiden jakamisesta rakkaan kanssa. Kyllä ystäviäkin on mutta ei kukaan ole. kotona jakamassa kanssani ajatuksia tai viettämässä romanttista iltaa söpöillen. Kaipaan sitä kun saa hassutella toisen kanssa ja nauraa vedet silmistä kun on niin hauskaa yhdessä ja miettiä itsekseen it hitto mä rakastan tota miestä.
Kaipaan niin.
Sanotaan että pitäisi ensin rakastaa itseään ja olla onnellinen yksin, ennen kuin hyppätä suhteeseen. Itse ollut nyt sinkkuna 1,5v ja en pysty olemaan onnellinen, kun tulevaisuuden suurin unelmiin kuuluu aviomies, perhe, yhteinen koti, en saa sinkkuna unelmiani toteutettua ja siksi olen onneton. Haaveilen yhteisistä koti-illoista kun katsotaan yhdessä sarjoja tai elokuvaa, yhteisistä kävelylenkeistä, yhteisistä reissuista, asioiden jakamisesta rakkaan kanssa. Kyllä ystäviäkin on mutta ei kukaan ole. kotona jakamassa kanssani ajatuksia tai viettämässä romanttista iltaa söpöillen. Kaipaan sitä kun saa hassutella toisen kanssa ja nauraa vedet silmistä kun on niin hauskaa yhdessä ja miettiä itsekseen it hitto mä rakastan tota miestä.
Kaipaan niin.
Vastaukset 79
Vanhimmat
En ole masentunut tai sitä koskaan omakohtaisesti kokenut. Masentuneen kumppanin olen kokenut. Tosin hän masentui vasta parisuhteessa, 2v jälkeen. Parisuhdeterapeutin mukaan ekaa kertaa hänen elämässä oli tilaa masennukselle, koska ekaa kertaa oli turvallinen olo. En lähtenyt, parisuhde oli ajoittain haastavaa, mutta välillä hyvääkin.
Se miltä masentuneen kanssa eläminen tuntuu, johtuu siitä miten hän itse valitsee sairautensa suhtautua ja miten hän reagoi vaikeuksiin. Jos masennus purkautuu vihana tai läheisriippuvuuden ja martyyriuuden sekoituksena kumppaniin, raskasta on. Tai jos olettaa, että toinen on kuin äiti, joka huolehtii kuin pienestä lapsesta, vaikka kuinka kiukuttelee ja kohtuuton. Jos taas puhuu omista tunteista kumppanin kanssa ja hakee toisesta lohtua ja kuuntelijaa, useimmat jaksaa masentuneen kumppanin kanssa hyvin. Yksi haaste voi olla, jos miehellä on myös ystäviä ja harrastuksia, ja taas jos sinä et jaksa masentuneena kovin aktiivinen olla ja vaadit että toinen luopuu itsestään sinun takiasi, voi suhde käydä ahdistavaksi. Ja jos pystyt ajattelemaan, että asutte alussa erillään ja olette vain muutaman illan yhdessä, veikkaan että suhde jaksaa paremmin ja muutenkin kun asutte myöhemmin yhdessä, muista että annat hänen hengähtää välillä.
Jos olet masentunut, en ihan heti miettisi lapsia. Vanhemmuus on kaikkea muuta kuin ihanaa vaalean punaista hattaraa. Et nuku kunnolla välttämättä seuraavaan vuoteen, et ehdi välttämättä syödä tai tehdä mitään itsellesi. Toisen tarpeet menee monta vuotta sinun omien tarpeiden edelle. Lapset on ihania ja heitä ei vaihtaisi pois, mutta vajailla voimilla tarina ei pääty hyvin. Usein parisuhde on kovilla, jos kaikki jää vain puolison niskaan ja tuo kakki mitä haaveilet parisuhteesta on hyvin harvinaista herkkua lapsien ollessa pieniä. Todennäköisesti petyt, kun odotat hattaraa ja totuus on venymistä, työtä ja venymistä. Ja samaan aikaan lapselle pitäisi antaa paljon lämmintä vuorovaikutusta, jotta hän saa kehitykseensä tarvittavan varhaisen vuorovaikutuksen ja hyvän startin tuleviin ihmissuhteisiin ja itsetuntoon. Jos pystyt yhtään venyttämään perheen perustamista, siirrä sitä ja yritä saada terapiaa jo ennen lisääntymistä ja tutustu mielummin mieheen rauhassa sillä aikaa.
Ite miehenä tollasessa suhteessa keskittysin lapseen se kun ei ole toivoton tapaus kun osaa lapselle olla tukena ja turvana heikolla hetkellä ja koittaa neuvoa ja opastaa lasta tämän kohdatessa haasteita siksi vai neuvoa ja opastaa jotta lapsi keksii omia tapoja selvitä kohtaamistaan haasteista
Revi tästä vaikka positiivisuutta.,.
https://youtu.be/Bv3MG-3gjks
Miksi pitäis jaksaa tälläistä?
Tai tälläistä.....
https://youtu.be/WHC3BQoJhbE
Vähän sriipii....
Olet vissiin myös kokenut puolison, jolla on mt-ongelmia? Rankkaa se on, ja hyvin harvoin masentuneen parisuhde on vaaleanpunaista karkkia mitä ap toivoo elämäänsä. Sanoisin, että kahden terveen ja tasapainoisenkin suhde harvoin on tuota vaan siihen kuuluu ristiriitoja, oppimista, rakentavia keskusteluja (mitä masentunut ei välttämättä jaksa). Parisuhde on kuin sateenkaari, vaaleanpunainen on vain yksi raita kokonaisuudesta.
Ap:lle neuvoisin, että mitä paremmin saat itseäsi kuntoon, sitä parempi mahdollisuus sinulla on myös yhteiseen onneen. Pari suhteessa pitää molempien antaa, jotta se kestää. Jos oma tilanne on kovin haastava, ei välttämättä ole mistä ammentaa toiselle. Omat voimat pitää saada ensin palaamaan ennen kuin niistä pystyy jakamaan. Yksi vaihtoehto on, että etsit toista samassa tilanteessa olevaa, joka ymmärtää sinua paremmin ja osaatte tukea toistenne paremmin.
Sinua mietin. Lueppas tuo. 😊
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201806152201006220
Ja kuuntele kehoasi. Ootko onnellinen ja mikä on olosi. Muista levätä. 🤗
No puolisolla oli mt ja sitten kerran kävin treffeillä, jotka on piirtyneet verkkokalvoille ja muistiin...
Treffikumppani sätki lattialla vaahto suusta kuohuten. Oli laitellut mulle 15 vuotta vanhoja kuvia ja eli ihan omissa maailmoissaan. Lääkekoukku ja paha masennus, skitsofrenia ja mitä lie?
Ei kaikki mielenterveydelliset ongelmat kuitenkaan ole ongelmia, jos ne tunnistaa ja ne huomioi. Mun tutulla naisella on masennus ja hän sen tietää. Vielä on matkaa, että hyväksyy ja oppii flämään sen kanssa, mutta kyllä minä hänen kanssaan voisin olla suhteessa. Parempi tavallaan onkin tietää tuolkainen, kun ihmetellä että mikä sitä toista vaivaa...
Mäkö? 🤔
No nyt on vähän pattitilanne, mutta koitan hölläten hoidella hommat kotiin. 😊
No.kukas muu sen oman elämän hoitaa jos ei itse sitä hoida si lapsien kohdalla sitä ei moni osaa arvatakkaan kuinka moni lapsi haluaisi paeta sitä perhehelvettiä jota joutuvat pakotetusti elämään
Monella ei ole mitään muuta kun ehkä rahaa ja omaisuutta ja lopputuloksena useimmille heistä kävi niin ettei ympärillä ole ensimmäistäkään ihmistä johon voivat luottaa ja viimeistään siinä kohti saavat oppia kun rahat on loppu katosi ne ystävätkin mu mikä tekee kenetkin onnelliseksi
Hienosti kirjoitettu olet ehkä käynyt vastaavanlaisen haastavan tilanteen elämässäsi läpi kun osasit noin osaavan oloisesti asiasta kirjoittaa
Joo, mutta ihmiset ympärillä voi olla muitakin kuin kumppani.
Eikä rikkaankaan tarvitse olla mulkku...
Tunnen tiedän yhden ylisuorittajan mu jos tuon mukaan aletaan luokitteleen ni puolet suomalaisista kuuluu tuohonnkun pitää niin sanotusti sitä toista puolta suomea elättää mikä on sen verran avutonta ettei osaa edes omalle elämälleen yrittää muuta tehdä kun pilata sen jot mietitäänpä jos yks neljännes on lapsia yks neljännes näitä soskun luukun vinguttajia on loput puolet yrittäjiä ja työntekijöitä jotka ovat yrittäjien palveluksessa hmmm... joten ketkäkö se pitävät suomea jaloillaan
Niinpä mu kuinkakohan moni on oikeasti rehellinen seurustelu kumppanilleen ihmiselle jonka kanssa on parisuhteessa
Joo. Dissestä oon vähän huolissani, ettei polta itteensä loppuun. Olen itse ollut sellainen etten osannut juuri levätä lainkaan. Menin maate, niin taas tuli mieleen joku tekemätön asia ja se piti vielä tehdä alta pois.
Lomiakin ootin vain päästäkseni tekemään työt kotona mitä olin ehtinyt haalia ja suunnitella tehtäväksi. Kotoa ooittu malli, mihin muuten on helppo paeta silloinkin kun elämän kipuja ei halua kohdata. Voi uppoutua tekemiseen ja lykätä miettimistä ja käsittelyä.
Ajatella, että mä jaksan puurtaa, olen elämäni kunnossa, vaikka kroppa hajois. Ihminen on etevä huijaamaan itseään. Tiedän kokemuksesta.
Minusta tuli suorittaja, koska kun tein ja tein, suoriuduin tehtävistäni sain kiitosta kotoa ja koulusta. Muuten ei niin muistettu aina antaa arvostavaa palautetta, koulusta etenkään.
Ja jos en suoriutunutvtehtävistäni, auta armias mikä mäkätys opettajalta ja äidiltäkin usein. No äkkiä opin, että miten niitä kehuja ja arvostusta sitten saa, puurtamalla ja tekemällä toiset iloisiksi, miten hyvä tyttö.
Yllätävän moni ei kerro heikkouksistaan ja kärsii itse, sekä kumppani. Ja miksi ihmiset tekee niin? Luultavasti, ettei joutuis kärsimään, ettei toinen jätä tms. Älytöntä, mutta inhimillistä. 🙄
Ymmärrän. On tuota vikaa mussakin, mutta nyt ei ole kyse glooriasta ja näyttämisestä, vaan ihan selviämisestä. Oon vähän kusessa lämmityksen kanssa ja se pitää saaada maaliin mahdollisimman nopeasti, siksi on poltettava vähän kynttilää molemmista päistä, vaikka oikeasti tekisin paremmin ja nopeammin jos välillä huilisin...
Mutta onneksi tunnelin päästä näkyy jo valo ja ruutulippukin taitaa siellä jo heilua. 😊
Juu ymmärrän tuonkin puolen asiaa toki. Mutta kuten sanoitkin tuota vikaa on sussakin ja noin se vika helposti opitaan, palkitsemalla. 🤗
Joo. Tuo palkitseminen....itsensä tai muiden suorituksista tekee suorittajan, ei sen hommasta nauttijan.
Mua inhottaa itsessä se jasekin, että keksin takarajoja, mihin mennessä mikäkin pitää olla valmis...no tässä tapauksessa sen kyllä määrittää vähän muut asiat, mutta silti. Pitäis nauttia matkasta, ei maalista vasta. 🤔
Niinpä. Ja alkuun voi hommistakin nauttia, kun ne palkitsee, mutta kun nautinto loppuu ja aina vaan menee samaa rainaa havahtuu, että miks hemmetissä mä tätä teen. No muitten puolesta, muitten takia, entäs mä?
On vaan tottunu tekee, vaikka joku muu älyis lopettaa jo kun ei enää maita.
Teet hommas loppuun, keskenkää paha jättää. Mutta elä haali lisää uutta jommaa. Huilaa. Oot liian hyvä tyyppi särkee ittes kuule äijä siellä savossa. 😁
No alkuunhan sitä onkin into piukeena, kun on jotain uutta hommaa ja kaikki sujuu..mutta monessa hommassa on usein niitä vastoinkäymisiä ja sitten ihan sitä saman puurtamista ja kuuluisaa p.skakasan siirtämistä paikasta a, paikkaan b.
No nyt teen ainakin vain ja ainoastaan itselleni. Tai mun kukkarolle. 🤣
Kyllä tää tästä, kun painattaa vähän aikaa ja sietää tään...koitan kuitenkin fiilistellä onnistumisilla ja tähyillä maalia välillä. 😁
Kokemusta on, valitettavasti: ex-kumppani kärsi suhteen viimeiset 7.5v vähintään keskivaikeista mt-ongelmista. En siis usko, että inhimillinen, armollinen ja pitkäjänteinenkään puoliso pystyy olemaan uimarengas kuin väliaikaisesti. Kun tilanne jatkuu, terve puoliso helposti ottaa sairaanhoitajan ja äidin roolin, ja sairas taantuu helposti kiukuttelevaksi lapseksi, joka purkaa pahaa oloa siihen ainoaan turvalliseen ihmiseen. Tilanne ei välttämättä ole helpoin parisuhteen kannalta.
Toisaalta, jos masennus on suhteellisen lievää ja ihminen itse hakee puolisosta lähinnä lohdutusta ja stemppausta, eikä kaada paha oloa puolison päälle, ei haastetta välttämättä edes ole.
Pieni alakulo ei haittaa, mutta oikea masennus kyllä.
Sitten on tuo lapsiasia, niin kuin monilla nuorehkoilla naisilla. Se on nou nou.
Kato homopornoa, näin sattumalta pätkän missä ihan oikeesti mies pani toista miestä perseeseen. Tottakai olen ollut tietoinen että homot panee siinä missä heterot, mutta ei meinannu naurulle tulla loppua.
Näyttää aivan saatanan tyhmältä ku se pantavan bottom äijän kalu heiluu edestakasin kun toppi rynkyttää. Viimeistään siinä vaiheessa repee kun se pantava osapuoli ilmeilee siihen malliin että hampaanpoisto ilman puudutusta on lastenleikkiä.
Takaapäi ihan yhtä naurettavan näköstä ku se kalu heiluu siellä alhaalla.
En tiedä, itse olen aikuisikäni runkannut lesbopornolle ja se on minusta jotenkin jopa kaunista. Kaksi naista suutelee on ehkä kiihottavinta mitä tiedän.
Tuo homojen homma näyttää yhtäältä naurettavalta ja jotenkin likaselta.
Toisaalta tunnen muutaman homon ja he ovat hyvin sanoneet että homot sentää tulee toimeen keskenään. Lesboilla on yleensä aina mukana kaikennäkösiä "leluja". Eli se dildo mikä korvaa peniksen. Hinurit sentää tulee periaatteessa toimeen "luojan luomilla värkeillä".
Kevin Westerbeck
Ja ihan ”omalla nimellä” sitten joo….tai keksityllä..mutta ihan väärä osoite. Seksijorinoille on ihan oma palsta, seksi…kirjoitetaan S E K S I ja siellä voi kertoa kaikki homo- lesbo ja muut jutut. Useimmille toki käy niin että oli palstan sisältö mitä tahansa niin viimeistään jossain vaiheessa aina löytyy joku joka päättää täyttää sen seksijorinoilla. Jokin pakottava tarve kai..
Kevin westerbackilt hyvää turinointii! Otetaa aperol spritz
Kukin tyylillään tuo on vielä kokeilematta sattuuko hampaanpoisto ilman puudutusta mu voisin luulla että sattuu aika ikävältä se rutina ainakin kuulostaa kun hammasta revitään väkisin irti juurihoidon ilman puudutusta olen ottanut se ei tuntunut pahalta mitä ilmeisemmin oli sen verran osaava hammaslääkäri kun taisinmhetkeksi torkahtaa kesken juurihoidon kun putsas hampaan juurta
Montako volttiin sii on
Kyllä parisuhde tai tapailu mukavan ihmisen kanssa lievittää masennusta. Ymmärtävä ihminen voi olla siinä suureksi avuksi. Tietysti suhde opitää olla tasavertainen, eikä toista saa käyttää terapeuttinen tai kannattelijana.
Jos ihminen on masentunut, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että hän olisi automaattisesti vaatimassa ja tarvitsemassa toiselta koko ajan. Masentunut kun on tottunut tyytymään jo vähän vähempään. Eikä useimmat halua kuormittaa toisia omalla sairaudellaan.
Monilla on elämässään jossain kohtaa masennusta. Ja kyllä siinä on aika tärkeää, että pitää itsensä hiukan liikkeellä ja jollain lailla yrittää pitää mielenvireyttä yllä. Suhde voi tehdä ihmeitä. Tosin itseään pitää hoitaa; on kohdattava ne tunteet, jotka sen masennuksen takana on. Masennushan johtuu siitä, ettei ole jossain kohtaa pystynyt kohtaamaan vaikeita tunteita ja niitä on sitten lähdetty patoamaan.
Näinpä se on. Masennusta on eriasteista ja näyttäytyy eri ihmisilläkin erilailla. Yleensä masennus sanaan suhtaudutaan kuin spitaaliseen, mielessä heti se pahin aste mielikuvissa.
Aika moni tosiaan kokee jonkinasteista masennusta ja/tai uupumusta elämänsä aikana. Kaikki ei edes hoksaa kärsineensä, kun toisista tulee ylisuorittajia masentuneena, pakenee oloaan. Jolloin itsestäkin näyttää, että hyvin pyyhkii kun jaksan vetää hullunkiilto silmissä.
Vaikka se masennus olisi lievääkin, niin parisuhdetta ei silti ole tervettä ajatella minään pelastuslauttana. Parisuhde on omalla tavallaan rankkaa, vaikka molemmat olisivat ns. henkisesti terveitäkin. Parisuhde ei tule vetämään ylos alkavastakaan masennuksesta, vaikka se voi hetken pinnalla pitääkin. Jokaisessa suhteessa tulee kuitenkin aina vastaan myös se arki ja jos se parisuhde on tuolloin ainoa elämää kannatteleva asia, niin pudotus voi olla kahta rajumpi. Varsinkin, jos siihen on sitten vielä heti alun huumassa alettu lapsia tekemään jne.
Tiedän. Lähinnä nyt tuota masennuksen astetta ja laatua tässä pohdin irti koko ihmissuhteista.
No aloittaja tuntui ajattelevan parisuhdetta jonkin sortin pelastuslauttana ja se ei ole ole kauhean terveellinen lähtökohta kenellekään. Siinä ajaa itsensä helposti vaan ojasta allikkoon ja vielä pahempaan pinteeseen.
Ei olekkaan. Vaikka ymmärrän ihmissuhteiden voivan tuoda lohtua yksinäisyyteen. Itsekin kaipasin masiksessa kovasti ihmistä, joka pystyisi näkemään mun olotilan ja silti vähän läsnäolollaan piristämään. Vaan ei niitä ihmisiä löydy silloin kun tarvitaan, sitten on vaan yritettävä yksin.
Niinpä ja sekin kannattaa tajuta, että kaikilla "ihanilla ihmisillä" ei ole hyvät tarkoitusperät. Masentuneen ja rakkaudennälkäisenä ihminen on kovin haavoittuvainen. Sellaisia ihmisiä on paljon, jotka ovat valmiita käyttämään tuota hyväkseen, kuka milläkin motiivilla.
Totta tuokin kaikki, kyllä näin on.
Muutaman kerran ole njoutunut itse sivusta seuraamaan sellaista "hidastettua junaonnettomuutta", kun tiedät, että tuosta ei seuraa mitään hyvää. Vaan kun ei toisen puolesta voi päättää ja sanomisesta ei ole mitään hyötyä.
Ikävää nähdä selvä suunta, muttei jarrua voi puolesta painaa. Tuohonkin erakoituminen on hyvä hoitomuoto, ei joudu vierestä seuraamaan kenenkään kivuliaita ihmissuhteita.
Luin aloituksen uudestaan. En itse saanut mielikuvaa siitä, että aloittaja olisi ajatellut parisuhdetta minään pelastuslauttana. Nimenomaan vastuuntuntoisena ihmisenä kysyi mielipidettä asiaan. Kukaan ei voi sanoa, voiko toinen mennä parisuhteeseen ja onko siihen liian masentunut. Siinä kohtaa tietysti kun lapsia alkaa suunnittelemaan, on tärkeää että on kunnossa.
Itselleni tuo erakoituminen on tässä kohtaa liian myöhäistä. Se olisi pitänyt alottaa jo paljon nuorempana. Mä kun en kykene lakkaamaan välittämästä ihmisistä, joihin olen kerran mennyt kiintymään. Uskollisen luonteen huono puoli.
Ymmärrän. En minäkään omiani halua jättää, käsittää vanhempani, lapseni ja puolisoni. Mutta muihin ihmisiin olen ottanut hajurakoa jo vuodesta 2011 asti. Tuli vaan takki täyteen kaikkea kuormaa mitä ihmiset ja ihmissuhteet tuo äkkiä mukanaan.
Mä olen vielä yliherkkä jotenkin ottamaan liikaa kantaakseni ja se on tuhoisaa itselleni, pakko etääntyä että selviää itse.
Sinä luest sen noin. Minusta taas aloittaja selvästi kuvittelee, että parisuhde toisi mukanaan jonkin automaattisen onnen ja autuuden. Siinä tosiaan helpommin huonosti kuin hyvin. Vaikka kyseessä olisi lievä masennus, niin se vaikuttaa silti ihmisen arvostelukykyyn. Ikävä totuus on se, että kovin rakkaudennälkäisenä ei pitäisi ikinä yrittää sitä rakkautta etsiä.
Vähitellen ihmiset on tottuneet etten ole enää kuvioissa mukana. Puhe ei mene perille monellekkaan, vaikka kuinka selitän omien sairauksien ja luonteenlaatuni kuormittavuuden, on ollut pakko vaan häipyä.
Rajusti pois hulinoista.
Ei siinä mitään, jos tuohon kykenee. Minulla on sisaruksia ja sellaisia ystäviä, jotka olen tuntenut lapsesta saakka. En minä kykene rakkaita ihmisiä sydämestäni kitkemään. Voisin tietenkin olla olematta tekemisissä, mutta ei se rakkaus sillä katoa.
Sinulla on, minulla on rakkaita vain perheeni. Kellä ketkäkin. :)
No minulle sisarukseni ovat perhettä.
Minulla ei ole sisaruksia. :)
Katsos kun jotkut meistä on perheen ainoita lapsia. Semmonen asia taisi unohtua vallan. Minäkin kyllä sisaruksia olen joskus toivonut, mutta kaikki tulevat meni kesken äitini raskauksien hänen verenvuotosairauden vuoksi. Minä olen "ihme ja sitkeä sissi" , kuten vanhempani sanovat, kun selvitin tieni elämään. Toisilla ei ollut yhtä hyvää tuuria.
Nimenomaan ap kirjoitti vastuullisesta, kypsästä perspektiivistä, jotta ei "veisi toista ihmistä kurjuuden suohon" tai kannattelijaksi.
Sinä saat tulkita noin. Minä sanoin jo miten minä tuon luen.
"Yritin" minäkin mennä läpi raskauden kesken, äiti oli kuukausia määrätty lepoon ja sairaalassakin pitkät ajat, jotta raskaus saatiin pysymään ja kehitys jatkumaan. Silti synnyin keskosena, 8kk iässä, 2050g ja 46cm. Repaleisessa istukassa, josta oli käytännössä vain puolet käytössäni raskausajan.
Keskoskaapissa vietin ekan kuukauden elämästäni voimistuen ja bilirubiinien tarkkailussa.
Ettei tämä elämä itsestäänselvyys tosiaan ole.
Niin ja siksi olet jotenkin "onnellisessa asemassa", kun voin vain hylätä kaikki ihmiset elämästäsi. No onnea vaan sinulle, vaikka pidänkin asennettasi hieman erikoisena.
Sanoit joo ja tämä vastaaja oli eri, kuin minä, 10:01:58
Sellaiset on helppo hylätä jotka ei ole läheuseksi ikinä päässytkään. Tämäkin on hyvä käsittää.
Minäkin luen tekstin niin, että ap tietyllä tavalla kaipaa suhteesta nimenomaan pelastuslauttaa, vaikka se voi olla myös tiedostamatonta.
AP selkeästi sanoo, että miehettömyys on onnen este ja mies on avain onneen: ”En pysty olemaan onnellinen, kun tulevaisuuden suurin unelmiin kuuluu aviomies, perhe, yhteinen koti, en saa sinkkuna unelmiani toteutettua ja siksi olen ONNETON. Haaveilen yhteisistä koti-illoista kun katsotaan yhdessä sarjoja tai elokuvaa, yhteisistä kävelylenkeistä, yhteisistä reissuista, asioiden jakamisesta rakkaan kanssa. Kyllä ystäviäkin on mutta ei kukaan ole kotona jakamassa kanssani ajatuksia tai viettämässä romanttista iltaa söpöillen.”
Jos omaa itseä ei pysty itsestään löytämään ja omaa onnea ei pysty itse rakentamaan, tulee parisuhteelle iso ja tarpeeton kuorma kannettavaksi. Toimiva parisuhde lisää onnea, mutta ei sillä kannatella hukkuvaa kuin väliaikaisesti ja odotukset yhteisestä söpöilystä tuskin täyttyy kuin kuherruskuukauden ajan. Kestääkö alavireinen mieli parisuhteen normaalit pettymykset ilman, että viha ja kiukku kääntyy puolisoon? Mitä, jos vaikka lapsia ei tulekaan tilauksesta tai mies harrastaa jotain omaa vapaa-ajallaan? Tai mies on välillä väsynyt ja kaipaa itsekin tukea?
Hukkumisen voi estää vain sillä, että tietoisesti opettelee uimaan ja opettelee tuntemaan omat jaksamisen rajansa. Toinen harvoin pystyy olemaan uimarengas kuin väliaikaisesti, muuten tuloksena on kaksi hukkunutta! Sen sijaan hyvä puoliso voi tukea opettelua paljonkin, mutta opettelua hän ei voi puolison puolesta tehdä.
Puollusteletko omaa kirjoitustasi
Sivukommenttina
Kun rakkaita ihmisiä on paljon, on selvää, ettei heidän kaikkien kanssa aina voi päivittäin, viikottain tai edes vuosittain olla yhteydessä. Elämäntilanteista riippuen voi olla yhteyksissä siten miten sopii! Ei tarvitse todellakaan kitkeä mitään tai pitää erityistä "hajurakoa".
Olen erityisen tyytyväinen Facebookiin, sillä se auttaa pitämään yhteyksiä mm. sukulaisiin ja lapsuuden ystäviin.
- Sheena
Riippuu miten masentuneena elät, pystytkö ottamaan toista masennukseltasi huomioon? Vai meneekö päivät kuin ohilipuvat pilvet tummina ohi möllöttäin jossain surkeus koomassa?
Voi varmasti, mutta ei ole kovin hyvä idea. Oma elämä ja oma pääkoppa ensiksi kuntoon, jotta sillä parisuhteellakin on sitten toivoa kestää.
Älä ainakaan lapsia ala masentuneena tekemään..onko sulla yhtään säästöjä lasta varten ja siitä kannattaa pitää huoli että myös mahdollisen eron myötä varaa palkata lastenhoitaja. Pistää raivoks ku jotkut white trash ihmiset tekee lapsia suunnittelematta onko heillä edes varaa tehdä. Ei se ole rakkautta lasta kohtaan, se on itsekästä minäminä-ajattelua.
Kyllä ap varmaan löytäisi lähi baarista jonkun komean jännämiehen. Kiltit ätmit ei halua mitään masentunutta naista hyvää elämäänsä pilaamaan.
Tuumi ennemminkin sitä riittääkö energia uuden suhteen aloittamiseen, masennus itsessään ei sitä estä ellei ole ns. niskan päällä vallitsevana. Aika parantaa
"Onkohan mahdollista löytää parisuhdetta"
Jännästi pantu! Et kaipaa miestä, vaan parisuhdetta.
Laihduta se masennus pois, kaunispainoisena tyttö "löytää" helposti mahtavia alfa-miehiä joille hän voi antautua.
Tottakai on mahdollista. Itse asiassa juuri tuossa tilassa itsestään sen rakkauden juuri voi parhaiten löytääkin. Vaikei sitä kaikki suosittelekkaan. Naistenlehdet varsinkaan... No, se on niin sitä tätä päivää. Muotia. Hullua vain että silloin usein juuri se aito rakkaus ohitetaan, ennemmin kuin otetaan vastaan, ja keskitytään ennemmin niihin miedompiin, epämääräisiin ja usein hyvin nopeastikin ohimeneviinkin juttuihin.
Riippuuen tietysti myös siitä, että onko jo kohdannut ja käyttänyt kaikki rakkautensa. Ihastua voi myös, ja sitä kautta kokea rakastumista ja rakkautta.
Hyvää Joulun odotusta sinulle!
Elät elämääsi noin kui ennenkin ehkäpä se oikeanlainen mies jossai kohti tulloo sua vastaan jonka kanssa sulla on onnellinen elämä vähintäänkin jonkun aikaa koskaan kun ei voi kuitenkaan tietää mitä elämässä tapahtuu lehdistä lukenu että kun talvella liukastuu esimerkiksi ja lyö päänsä ni siihenkin voi menehtyä mitä elämässä.halutaan pelätä jos pelkää elämää parempi pysyä sängyssä mu sinnekin voi kuolla jos ei kukaan ruokaa eteen kanna et suo siellä vetelä täällä mitenkä elämänsä haluaa elää peläten väistämätöntä vai yrittää edes nauttia siitä ajasta jonka täällä on
miks masis naiset on aina niitä lihavia naisia jotka jännämiehet ovat jättäneet.
Et siis ole tavannut montaakaan masentunutta naista.
Ihmiset, tilanteet ja masennuksen asteetkin ovat erilaisia. Se ei minusta lähtökohtaisesti estä parisuhdetta ja hyvin monella masentuneista tutuistani sellainen onkin. Omaa elämäänsä voi myös usein viedä parempaan suuntaan, missä sitten taas tutut ihmiset voivat olla suureksi avuksi (tai toki myös haitaksi).
Itselläni parisuhde stabiloisi ja nostaisi mielialaa, mutta en koe tällä hetkellä olevani siihen tarpeeksi hyvä. Tosin saan auttamisesta, kannustamisesta ja ihan vaan toisen olemassaolosta paljon hyvää mieltä, enkä yritä kipata murheitani toisen harteille, joten reagoin siinä mielessä suhteiluun positiivisesti.
tiörr yädd'yt'' ,xrdmmixdrö'lr. lim ytuälibuytäm
työkykyinen työkyvytön..
Jalkks-palljz kdonutjännittviäkin
ihastuminen vie järjen niin parisuhteessa nähdään vain hyvät puolet,
Minulla ei sellaisia ihastumisia ole ollut yli kymmeneen vuoteen, eikä tule koskaan enää olemaan. Näin vanhemmalla iällä ei enää jaksa ruveta tutustumaan keneenkään saati sitten asumaan yhdessä. Nuoremmilla on ymmärrettävästi eri tilanne.
sinäkään et näyutä kovinmasenrunewela,... mutta voi sanoa etä olette kauniitanaisivanitsemaan...
Sähköyhtiön pampun kaa ei kannata 60-luvulla syntyneen seurustella kun ei puhe luista
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/hämmentävät-asiat-joihin-ihmiset-uskoivat-1960-luvulla/ss-AA158Y1S?cvid=55192a62a76e4024ad18d909950fc7f3#image=30
Ei onni löydy haaveista. Se löytyy itsesi löytämisestä. Anna sille aikaa.se on sen arvoista💎
ppppppåå .ooyus.pt,o,tyfo.pt,l
'ött,¨tyofslsdyofpföttfpä.
iskee silmään kuin vasaar perusajatus.
Mahdollista saattaa olla, mutta ei järkevää oman itsesi kannalta. Etenkin kun ajattelet "en pysty olemaan onnellinen, kun tulevaisuuden suurin unelmiin kuuluu aviomies,..."
Sinulla taitaa olla taipumus ripustautua parisuhteeseen. Ripustautuminen on riippuvuutta, ei rakkautta.
- Sheena
Jos ei osaa olla vapaana ja riippumattomana onnellinen, niin osaako ollenkaan.
Rauha lähtee sisältä.
-keinovaginamies-
Olet täysin oikeassa.
Itse olen keskivaikean ja vakavan masennuksen rajalla, enkä missään nimessä kykenisi hankkimaan parisuhdetta. Vihaan ja halveksin masennuksen myötä itseäni sen verran, että on ihan turha yrittää uskotella itselleen, että voisin olla rakastava kumppani toiselle tällaisessa tilassa. En haluaisi pistää miestä sellaiseen tilanteeseen, missä hän joutuu kärsiä vuokseni. Jos joskus masennus helpottaa, niin sitten voin opetella rakastamaan ja osoittamaan rakkauttani joka päivä. Siihen saakka yritän vain sietää tätä elämää, jotenkin.