Niin kuin aikaisemmin jo saattoi lukea rivien välistä, että mitä rikkaampi kuppikunta on kyseessä, sen enemmän se kuluttaa sähköä ja saa sosiaalitukea valtiolta.
Nyt vasta, pitkän ajan jälkeen siitä, kun hyvitykset sähkölaskuihin oli säädetty, uutisoitiin asia rehellisesti kansalaisille.
Pidetäänkö tavallisia ihmisiä niin vajaaälyisinä, että he eivät hoksaa missä mennään, ja missä mennään metsään?
Voiko Suomen päättäjiin ja Suomen valheelliseksi osoittautuneen, kansalaisille tiedottamiseen ja uutisointiin enää luottaa missään asiassa?
Nyt vasta kun kansalaisadressi, liian suuria sähkölaskuja vastustava, ilmaisi kansalaisten hädän asiassa, Suomen johto kertoi todellisen totuuden asiassa.
Tämä vakava, niin monia koskettava sähköasia paljasti nykypolitiikan luonteen ja sen, keiden asialla Suomen Presidentti, Hallitus ja Eduskunta ovat. Kenen veneellä ne soutavat?
Kaiken huippu oli se, kun professori oli laitettu toteamaan, että perustuloilla olevat pärjäävät parhaiten tänä taloudellisesti vaikeana aikana.
Se oli jo täyttä kansalaisten aivopesua, (ainakin yritystä) ja mielipiteiden johtamista todellisuudesta harhateille.
Se oli täysi, vähätuloisten, Suomen heikoimpien kansalaisten: Puhdistus yritys.
Ja nähtäväksi jää, tuleeko sähkö asiaan vieläkään mitään tolkkua?
Ylisuuret sähkölaskut
36
1520
Vastaukset
- Anonyymi
Pienituloiset elävät aina säästöliekillä, niin sähkön kulutuksen kuin muidenkin menojen suhteen.
Heillä ei ole varaa kerskakuluttaa yhtikäs mitään.
Toivottavasti sähkön hintaan kuluttajille saadaan katto jo pikapuoliin.- Anonyymi
Joilla on pörssisähkö tuntiperusteinen niin heille ei mitään hinta kattoa, kärsiköön ahnet paskat. Se on suoraan riskinottoa, vähän kuin osake kauppaa.
- Anonyymi
EI ole oikein, että pientä palkkaa ja eläkettä saavien ja olosuhteiden pakosta työttömänä ja perustulojen varassa elävien kansalaisten maksukykyä ei ole otettu huomioon laittamalla ajoissa sähkön hintaan kattoa.
Mitä virkaa on eduskunnalla ja hallituksella ja presidentillä, jos he eivät huolehdi kaikista kansalaisistaan, muuta kuin monttu auki toitottamalla asioista, samalla pistäen köyhien kyykyttämisestä saamansa hyödyn tiukasti omaan taskuunsa. Se ei auta mitään eikä ketään? - Anonyymi
Vaikuttaa perspenttien jutulta. Sieltä ei ole mithän hyvvää luvassa. Suosittelen kepua. Ennen syön matoja, ko äänestän persuja.
- Anonyymi
Eivät ole kenenkään muiden kuin minun juttuja. Eivät liity mihinkään puolueeseen.
- Anonyymi
Bon Apetit
- Anonyymi
ei muutako toppatakkia niskaan ja villasukkia kutohmaan ettei palellu täällä ylitornioSSa
- Anonyymi
Toivottomalta näyttää sähkötilanne tällä hetkellä. Päättäjiin ei voi luottaa.
Toivoa ei kuitenkaan ihmiselämässä saa koskaan menettää.
Niin kauan on elämää kun on toivoa. - Anonyymi
Patoa vain jokheen ja voimala siihen, eipä lopu poka sähkö, taroniemen kohala hyä paikka.
- Anonyymi
Toisilla helpompaa, eivät ole "vaali satasia jakaneet" https://tradingeconomics.com/spain/electricity-price
- Anonyymi
Eikös se ylitornion kunta ollut aikoinaan Tornionlaakson Sähkö Oy.n suurin osakkeenomistaja? Taisi olla 53% osakekannasta. Olisi niillä osingoilla jotka keväällä tulee, pyöritelty kuntataloutta hyvin. Muistaakseni ne lahjoitettiin 1 mk hinnalla luotetaville kuntalaisille. Kuinkas kävikään?
- Anonyymi
Tuulimyllyjä nyt kiirenvilkkaa vaarat täyteen ja vihervassarit voi sitoa rupeleihin
- Anonyymi
ei ole mitään vaikutusta yksittäisen kuluttajan sähkölaskuun
- Anonyymi
keppulit rupeleihin kiinni niin mailma pelastuu
- Anonyymi
Taisi tästäkin sähkön hinnan hyvityksestä tulla pienituloiselle susi.
Tuskin mitään apua sähkölaskuihin.
Sen kyllä arvata saattoi kun kyseessä ovat nykyiset päättäjät.
Omavastuu, korvausprosentti ja mitä muuta vielä.
Rikkaat saavat taas hykerrellä onnesta.
Ja köyhä kansa edelleenkin on heikoilla. - Anonyymi
Suuntana on sähkölaskuissakin: Köyhät kyykkyyn. Puhdistus!
- Anonyymi
40 sentin sopimus 2 vuotta onko hyvä vai ei?
- Anonyymi
Suora sähkölämmitys
- Anonyymi
Sähkölasku 2000 euroa kk
- Anonyymi
Ihmisten piinaamista.
- Anonyymi
Nyt kun toisten elättäjillekin ja myös yrittäjille taas luvataan sosiaaliapua suuriin sähkölaskuihin, heillä kun on ollut aina varaa käyttää sähköäkin enemmän kuin sellaisilla suomalaisilla, joilla elämä on on aina ollut sitä samaa kituuttamista päiväistä toiseen, ja nyt kun jopa jotkut autotkin tarvitsevat sähköä kulkeakseen tietä pitkin.
Niin tulipas mielen päälle, että kun piensähkönkuluttajat eivät saa sen asian tiimoilta mitään korvausta, eikö olisi oikeus ja kohtuus laittaa Suomen valtion aiheuttamistaan, järjettömän Ukrainapolitiikan tuotteena syntyneistä ruoka- ja arkimenojista, yhteiskunnan korvaamaan tietty, kohtuullinen, summa vähävaraisten tileille automaattisesti ja ilman anomista, niin kuin sähkön suurkuluttajienkin tileille aiotaan laittaa.
Tuloraja voisi olla jotakin 1500€ ja se koskisi kaikkia sen alapuolelle jääviä tulonsaajia, eikä se saisi, saajien varallisuuden huomioon ottaen, olla prosenttirajotteinen, eikä siinä saisi olla kattoa mihinkään suuntaan. vähävaraisille kun ne katot eivät sovi laisinkaan.
Se ainoastaan osittaisi Suomen yhteiskunnan kyvyn olla oikeudenmukainen, tasa arvoa noudattava, ja jopa hieman demokraatisesti asioista ajatteleva, joka ottaisi huomioon juuri ne kaikista heikoimmassa asemassa olevat Suomen kansalaiset.
Ei ole oikein, että vähävaraisien odotetaan pärjäävän vaikka yhdellä eurolla päivästä toiseen.
Vaikka sitä yhtä euroa kuinka venyttää, se ei suurene mihinkään suuntaan, päinvastoin, se pienenee päivä päivältä.
Ja nälkä vain kasvaa vähävaraisella, kaupasta irti saamaansa leipäpalaa jyrsiessä.- Anonyymi
Onkohan siittä jupon kolossista älytty katkasta turha lämmitys ?
- Anonyymi
Kah ollu marraskuun lasku ko 40euroa siirtoineen.
- Anonyymi
puolet elää maksuhäiriömerkinnällä tai ulosotossa ja toinen puoli elää velaksi ja ajaa uudella autolla..
- Anonyymi
Osa-maksu autoilla eli sveabank autoilla tai vastaavaa.Saadaan näyttämään että hyvin pyyhkii
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa-maksu autoilla eli sveabank autoilla tai vastaavaa.Saadaan näyttämään että hyvin pyyhkii
joo non niitä kuukausierä autoja hahhaaa ja maastureita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo non niitä kuukausierä autoja hahhaaa ja maastureita
Joillakin on intoa näyttää olevansa rikkampia kuin ovatkaan, köyhyyttä hävetään.
Ja jotkut taas ovat oikeasti rikkaita tai kuitenkin suht koht hyvin pärjääviä.
- Anonyymi
Torniolaakson Sähköllä on myös tuota omistusta https://www.vahtera.blog/post/kemijoen-vesivoima-saadaan-ilmaiseksi-kuka-saa-miljardit
- Anonyymi
Eivät saaneet pienituloiset suomalaiset hyvitystä suuriin sähkölaskuihinsa. Ei tule kertakorvauksia muille kuin hyvätuloisille , paljon sähköä kuluttaville kotitalouksille.
Omavastuu ja korvausprosentti oli tahallisesti laitettu kehiin, niin että köyhät eivät tule saamaan penniäkään kertamaksu sähköhyvitystä.
Sähköhyvitys ei hyödytä pienimpien ylimääräisiä sähkölaskuja maksavien sähkölaskuissa yhtään.
Taas pienituloisin kansanosa saa maksaa entisiin sähkölaskuihinsa nähden moninkertaisesti suurempia sähkölaskuja kuukaudesta toiseen.
Heille ei korvaa mikään hallituksen ja eduskunnan säätämistä malleista mitään.
Siitä vain köyhimmät kärsimään Ukrainan aseavuista ja pönkittämisestä, ja Venäjä pakotteista ja -boikoteista.
Siihen vielä lisänä ruan, ym:n hintojen nousut.
Jälleen kerran suurisuiden hyväntekijöiden petosta kaikki. - Anonyymi
Rikkaat saavat tämän päivän Suomessa kaikki mahdolliset sosiaaliedut, lisänä koronarahat ja mittavat yritystuet ja joillekin suurille yrityksille myönnettävät, jopa miljoonien yritystuet.
- Anonyymi
Nyt hehkutetaan Tornionlaakson sähkön joulukuun siirtomaksun perimättä jättämisellä, ikään kuin se kompensoisi ylisuuret sähkölaskut kokonaan.
Käden ojennus oli kyllä kiitettävä, mutta se ei auta paljoakaan ylisuurien sähkölaskujen kanssa painivia tavallisia tallaajia ahdingossa. - Anonyymi
Eduskunta ja hallitus säätivä ja hyväksyivät tarkoituksella vain rikkaat hyötymään ylisuurten sähkölaskujen hyvitykset. Pienituloisimmat saivat jäädä nuolemaan näppejään siinäkin asiassa.
Näin se menee: Muiden elättäjät saavat kaikenlaisina yhteiskunnan tukina takaisin heiltä perityt veroeurot, ja silti he juuri ovat mielestään muiden elättäjiä ja niitä suuria veronmaksajia.
Monien heidän veroprosenttikin on pieni. He hyvävaraisina käyttävät hyväkseen kaikki mahdolliset verovähennykset, kuten esim. kotitalousvähennyksen.
Ja palveluidenkin osalta pätee sama: Heillä on varaa ja lupa käyttää julkisen puolen palveluita, kun taas vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta hyödyntää juuri mitään, juosta yhtenään terveyskeskuksissa ja hammashuollossa, lääkehuollossa, kuntoutuksissa, nauttia vanhuspalveluista, ruokahuollosta, lentomatkustamisesta, ynnä monista muista julkisen puolen palveluista. Ja myös asumiseen liittyvistä korjaus- ja energia-avustuksista, kuin myös kuntien järjestämistä puoli-ilmaisista kulttuuripalveluista.
Rahattomalla ei ole juurikaan liikkumavaraa mihinkään suuntaan budjetissaan.
Näin ne asiat hyvinvointivaltiossa petataan.
Raha menee jostakin kumman syystä aina vain rahan luo. - Anonyymi
Nämä päätökset ovat keppuli ministereiden Lintilä Saarikko tekemiä ja heidän ajamia. Se on fakta
- Anonyymi
Mahdollisesti, mutta miksi muut hallituksen jäsenet eivät ole laittaneet näille kapulaa rattaisiin?
- Anonyymi
Varmaan pelätään että hallitus hajoaa, kun mailmanpoltiikan peleissä on isommat asiat kyseesdsä. Kepulit on hylännyt pienituloiset ihmiset. jos hallitus hajoaa transuku juttuun niin saakin hajota.
- Anonyymi
Pienituloinen ihminen on se jonka kepulisimi on unohtanut (alkiolaisuus) Nykyisin heidän kielenään on pikku porvarnismi? Osa näistä idiootteista haaveilee karjalaa takaisin. Mailmansotaa kohti mennään sanoi kaikkoinen buffetteissa ja erosi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845