Miten "parantaa" itseviha?

Anonyymi-ap

Vihaan itseäni. Inhoan itseäni ja pidän itseäni vastenmielisenä.
En löydä itsestäni mitään hyvää, en pidä itseäni hyvänä missään, en koe olevani kenellekään hyödyksi missään. Jos saisin valita, en olisi missään tekemisissä itseni kanssa, mutta elämän todellisuus on kuitenkin se, että minun on jotenkin siedettävä tätä olemista ja oltava itseni kanssa tekemisissä, joka helvetin päivä.

Onko joku kokenut samaa? Miten olet päässyt tuosta eteenpäin? Mitä keinoja käytit, jotta pystyit sietämään taas itseäsi, ehkä jopa ajan myötä pitämään itsestäsi?

(Masennuslääkkeitä käytän jo, sitä ei tarvitse ehdottaa.)

45

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hmm. Vaikuttaa siltä, että kukaan itseään vihaava ei ole oppinut vielä rakastamaan itseään. -ap

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi rakastaa? Itseään tai ketään muutakaan. Kun aina ei voi edes tykätä, hyväksyä. Eikö se ihan vaan riitä, että olen tässä? Olen olemassa ja teen parhaani omilla eväilläni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi rakastaa? Itseään tai ketään muutakaan. Kun aina ei voi edes tykätä, hyväksyä. Eikö se ihan vaan riitä, että olen tässä? Olen olemassa ja teen parhaani omilla eväilläni.

        Kuten tuossa aloitusviestissä sanoin, se itsensä sietäminen olisi se ensimmäinen askel. Onko siinä onnistumiseen vinkkejä? Mikä konkreettinen asia tai käytäntö toimi sinulle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten tuossa aloitusviestissä sanoin, se itsensä sietäminen olisi se ensimmäinen askel. Onko siinä onnistumiseen vinkkejä? Mikä konkreettinen asia tai käytäntö toimi sinulle?

        Kasvoin kodissa, jossa isä oli juoppo ja äiti rakasti sitä juoppoa, vaikka sai usein turpaansa ja lapsia synnytteli neljä, vaikka me vahinkoja kaikki oltiinkin. Vanhemmat erosivat lopulta, mutta silti me lapset oltiin vain riesa äidille. Köyhyys ja koulutuksen saamisen mahdottomuus laittoi mut maailmalle itsenäistymään 16 vuotiaana.
        Häpesin ryysyjäni, tyhmyyttäni, tietämättömyyttäni, koska kukaan aikuinen ei koskaan neuvonut mitä tehdä.
        Valitsin vääriä parisuhteita. Isäni kaltaisia. Kolme kertaa. Kunnes tajusin, että vittu joo, nyt olen hukassa ihan kokonaan. Päätin elää ihan yksin. Mitäpä se auttoi, no ei mitään.
        Musta tuli kusipää pärjääjä.
        Eräs ystävä ehdotti, että alkaisin sijaiskodiksi kolmelle kissanpennulle, jotka oli luonnosta loukutettu. Ne kuusiviikkoiset pikkuset tulivat mun hoiviin ja siitä alkoi se, että oon ihan kelpo likka. Itsenäinen, tyytyväinen, itseni hyväksyvä. Monimutkainen prosessi, mutta tällä tiellä jatkan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvoin kodissa, jossa isä oli juoppo ja äiti rakasti sitä juoppoa, vaikka sai usein turpaansa ja lapsia synnytteli neljä, vaikka me vahinkoja kaikki oltiinkin. Vanhemmat erosivat lopulta, mutta silti me lapset oltiin vain riesa äidille. Köyhyys ja koulutuksen saamisen mahdottomuus laittoi mut maailmalle itsenäistymään 16 vuotiaana.
        Häpesin ryysyjäni, tyhmyyttäni, tietämättömyyttäni, koska kukaan aikuinen ei koskaan neuvonut mitä tehdä.
        Valitsin vääriä parisuhteita. Isäni kaltaisia. Kolme kertaa. Kunnes tajusin, että vittu joo, nyt olen hukassa ihan kokonaan. Päätin elää ihan yksin. Mitäpä se auttoi, no ei mitään.
        Musta tuli kusipää pärjääjä.
        Eräs ystävä ehdotti, että alkaisin sijaiskodiksi kolmelle kissanpennulle, jotka oli luonnosta loukutettu. Ne kuusiviikkoiset pikkuset tulivat mun hoiviin ja siitä alkoi se, että oon ihan kelpo likka. Itsenäinen, tyytyväinen, itseni hyväksyvä. Monimutkainen prosessi, mutta tällä tiellä jatkan.

        Itse asiassa kissan hankkimista olen harkinnut. Rakastan kissoja yli kaiken. Tällä hetkellä vain rahat ovat sen verran tiukilla (olen sairauspäivärahalla), että siitä voisi tulla loppujen lopuksi vain lisää stressiä elämään. Sen pelossa en ole kissaa hankkinut. Mutta olisi kyllä mukava, jos olisi kissa seurana - hienoa, että kissat ovat tuoneet iloa elämään sinulle. -ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa kissan hankkimista olen harkinnut. Rakastan kissoja yli kaiken. Tällä hetkellä vain rahat ovat sen verran tiukilla (olen sairauspäivärahalla), että siitä voisi tulla loppujen lopuksi vain lisää stressiä elämään. Sen pelossa en ole kissaa hankkinut. Mutta olisi kyllä mukava, jos olisi kissa seurana - hienoa, että kissat ovat tuoneet iloa elämään sinulle. -ap

        En minä niitä kissoja hankkinut, vaan olin sijaiskoti pennuille. Eläinsuojeluyhdistyksen kautta siis. Vaan lopulta 4 kk:n jälkeen kiinnyin yhteen kattiseen niin, että halusin sen omaksi. Kaksi kattista löysi uuden kodin.
        Olen säästänyt joka kuukausi muutaman kympin, että kissani Eero saisi vaikkapa sairastuessaan apua. Ilo löytyi siitä, että koin olevani tärkeä. Ensimmäisen kerran elämässäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa kissan hankkimista olen harkinnut. Rakastan kissoja yli kaiken. Tällä hetkellä vain rahat ovat sen verran tiukilla (olen sairauspäivärahalla), että siitä voisi tulla loppujen lopuksi vain lisää stressiä elämään. Sen pelossa en ole kissaa hankkinut. Mutta olisi kyllä mukava, jos olisi kissa seurana - hienoa, että kissat ovat tuoneet iloa elämään sinulle. -ap

        Hei ap. Katso jonnekkin, missä on tähdet ja kuu, ikuisten korpien päällä. Missä on ääretön yö, hiljaisuus.
        Niin pieniä ovat ihmiset.
        Toivon sinulle avaruudellista iloa sinusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä niitä kissoja hankkinut, vaan olin sijaiskoti pennuille. Eläinsuojeluyhdistyksen kautta siis. Vaan lopulta 4 kk:n jälkeen kiinnyin yhteen kattiseen niin, että halusin sen omaksi. Kaksi kattista löysi uuden kodin.
        Olen säästänyt joka kuukausi muutaman kympin, että kissani Eero saisi vaikkapa sairastuessaan apua. Ilo löytyi siitä, että koin olevani tärkeä. Ensimmäisen kerran elämässäni.

        Ymmärsin kyllä sen, mutta minä itse olen harkinnut kissan hankkimista ihan omaksi. -ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärsin kyllä sen, mutta minä itse olen harkinnut kissan hankkimista ihan omaksi. -ap

        Ulkopuolisen silmin ja myös perusteluihisi vedoten tuo em. sijaiskoti voisi kuitenkin olla kompromissiratkaisu. Saisit kissojen mukana ruuan ja kuivikkeen. Ainakin näin toiset eläinsuojeluyhdistykset toimivat. Tietenkin niistä luopuminen olisi edessä ja toisten kohdalla se voisi olla raskasta, mutta toisten kohdalla ihanaakin 😉

        Ps. Virkon S hävittää kissanpissan hajun


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvoin kodissa, jossa isä oli juoppo ja äiti rakasti sitä juoppoa, vaikka sai usein turpaansa ja lapsia synnytteli neljä, vaikka me vahinkoja kaikki oltiinkin. Vanhemmat erosivat lopulta, mutta silti me lapset oltiin vain riesa äidille. Köyhyys ja koulutuksen saamisen mahdottomuus laittoi mut maailmalle itsenäistymään 16 vuotiaana.
        Häpesin ryysyjäni, tyhmyyttäni, tietämättömyyttäni, koska kukaan aikuinen ei koskaan neuvonut mitä tehdä.
        Valitsin vääriä parisuhteita. Isäni kaltaisia. Kolme kertaa. Kunnes tajusin, että vittu joo, nyt olen hukassa ihan kokonaan. Päätin elää ihan yksin. Mitäpä se auttoi, no ei mitään.
        Musta tuli kusipää pärjääjä.
        Eräs ystävä ehdotti, että alkaisin sijaiskodiksi kolmelle kissanpennulle, jotka oli luonnosta loukutettu. Ne kuusiviikkoiset pikkuset tulivat mun hoiviin ja siitä alkoi se, että oon ihan kelpo likka. Itsenäinen, tyytyväinen, itseni hyväksyvä. Monimutkainen prosessi, mutta tällä tiellä jatkan.

        Mietitkö mies oikein kovinkin strategisesti kun kirjoittelet alter egoillesi näitä varsin rosoisia ja kliseisiä taustatarinoita jotka ei juuri uusiudu ajan saatossa ja joista patologiset ihmiset voi käydä lähteisiinsä ammentamassa. Olipa kyllä ikävästi sanottu minulta nyt.


    • Anonyymi

      Mene terapiaan.

      • Anonyymi

        Olen terapiassa. Ja masennuslääkkeillä. -ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen terapiassa. Ja masennuslääkkeillä. -ap

        Kirjoittelet mies aika ajoin melko vihamielisesti kyseisestä ammattiryhmästä, liekö terapiasuhde onnistuu tuolla vasteella. Jos jostain syystä nyt muunnut täällä anonyymina netissä naiseksi ja kerrot piakkoin sellainen olevasi , niin siinä voisi kyllä olla ammatillista haastetta terapeutille.


    • Anonyymi

      Itse olen vihannut ja inhonnut itseäni joskus, mutta opettelin olemaan armollisempi itselle. Oletko miettinyt, miksi vihaat itseäsi? Mikä sen aiheuttaa? Monelta taholta olen kuullut ja lukenut itsensä armeliaammasta kohtelemisesta. Miksi ylipäätään itseä kohdellaan niin huonosti, kun ei me ketään toistakaan ihmistä kohdeltaisi niin huonosti, kuin itseämme monesti kohdellaan. Ja jotta voisimme saada rakkautta joltakin toiselta itseämme kohtaan, niin ensin pitää rakastaa itse itseämme. Ihan varmasti sinustakin löytyy paljon hyviä ominaisuuksia ja rakastettavia piirteitä. Opettele ensin hyväksymään itsesi sellaisena, kuin olet. Siitä se lähtee!

      • Anonyymi

        En minäkään missään nimessä kohtelisi muita ihmisiä niin paskamaisesti, kuin kohtelen itseäni. Armeliaisuuteni vain loppuu seinään silloin kun minusta itsestäni on kyse. Ei sille tunnu voivan mitään.


    • Anonyymi

      Lääkkeet ei ikinä paranna mielenterveysongelmia. Mielenterveysongelmat paranee korkeintaan silloin ,kun niiden syihin puututaan. Elämässä pitää tehdä muutoksia eikä toivoa, että napit ratkoisi ongelman.

      • Anonyymi

        Tuo nyt on itsestään selvää. Siksi en halunnut kenenkään suosittelevan lääkitystä minulle, koska sen ihmiset tekisivät ihan turhaan. Olen ottanut nappeja monta vuotta jo, eikä niistä ole ollut hyötyä muutoin kuin pahimman kriisin taltuttamiseksi. -ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo nyt on itsestään selvää. Siksi en halunnut kenenkään suosittelevan lääkitystä minulle, koska sen ihmiset tekisivät ihan turhaan. Olen ottanut nappeja monta vuotta jo, eikä niistä ole ollut hyötyä muutoin kuin pahimman kriisin taltuttamiseksi. -ap

        Nimenomaan olisi kiva kuulla ihan *konkreettisia* esimerkkejä siitä, mikä teillä toi apua itsen hyväksymiseksi. Toimiko joku harjoitus? Kiitollisuuspäiväkirjaa kokeilin joskus, mutta oli niin jotenkin vastenmielistä, että siitä ei saanut hyötyä omalla kohdalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan olisi kiva kuulla ihan *konkreettisia* esimerkkejä siitä, mikä teillä toi apua itsen hyväksymiseksi. Toimiko joku harjoitus? Kiitollisuuspäiväkirjaa kokeilin joskus, mutta oli niin jotenkin vastenmielistä, että siitä ei saanut hyötyä omalla kohdalla.

        Kokeiles kirjoittaa tajunnanvirta päiväkirjaa. Eli vihko ja kynä, ja anna palaa. Tapa vaikka kaikki inhokkisi kirjoittamalla, tai kerro ihan mitä tahansa, mille tuntuu. Itselläni on aina uusi vihko tähän joka kuukausi ja edellisen tuhoan silppurissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeiles kirjoittaa tajunnanvirta päiväkirjaa. Eli vihko ja kynä, ja anna palaa. Tapa vaikka kaikki inhokkisi kirjoittamalla, tai kerro ihan mitä tahansa, mille tuntuu. Itselläni on aina uusi vihko tähän joka kuukausi ja edellisen tuhoan silppurissa.

        Tuo kuulostaa varsin varteenotettavalta ehdotukselta. Kiitos siitä. Kokeilinkin joskus kirjoittaa hankalimpina terapia-aikoina (kun mikään ei tuntunut avaavan lukkoja sessioiden aikana) tajunnanvirtakirjoittamista, että olisin päässyt käsiksi tunteisiini. Siitä oli hyötyä. Kokeilenpa siis tuota minäkin. Kiitos vielä vinkistä ja kaikkea hyvää elämääsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo nyt on itsestään selvää. Siksi en halunnut kenenkään suosittelevan lääkitystä minulle, koska sen ihmiset tekisivät ihan turhaan. Olen ottanut nappeja monta vuotta jo, eikä niistä ole ollut hyötyä muutoin kuin pahimman kriisin taltuttamiseksi. -ap

        Kyllä se mies niin on, että jos lääkäri troppeja määrää, niin se on kyllä ihan tarveperustaista lähtökohtaisesti


    • Miksi koet itsesi vastenmieliseksi, mitkä ominaisuudet/piirteet erityisesti tai esimerkiksi? Ja ennen kaikkea, mihin vertaat noissa asioissa itseäsi?

      Missä asioissa et pidä itseäsi hyvänä, esimerkiksi? Mihin/kehen vertaat? Onko vertailukohde mielestä sopiva?

      Sinun ei tarvisekaan kokea olevasi hyödyksi kellekään toiselle kuin itsellesi, mutta ymmärrän mitä tarkoitat, luulisin.

      Oletko tiedustellut hoitavalta psykiatrilta mahdollisuutta päästä kokeilemaan sähköhoitoa?
      Voit myös tiedustella häneltä mahdollisuutta päästä psilosybiinin tutkimusryhmään, ellei paikat jo menneet. Toisaalta lisää niitä tutkimuksia on melko varmasti tulossa aluilleen tämän vuoden aikana.

      • Anonyymi

        Tuossa on itse asiassa yksi iso syy itsevihalleni: mittaan ihmisarvoani sen mukaan, kuinka paljon hyödyksi voin olla yhteiskunnalle. Mikä on tehokkuuteni ja tuottavuuteni, mikä on veronmaksukykyni (vastauksena on tietenkin pyöreä nolla). Kuinka paljon enemmän voin antaa yhteiskunnalle kuin ottaa siltä. (Taustalla vaikea loppuunpalaminen työelämässä; ihmisarvoni on työhön, tai siinä epäonnistumiseen, sidottu.) Ja paljon muusta ihmisarvosta ei nyky-yhteiskunnassa sitten puhutakaan. Että rakasta siinä sitten itseäsi, sairauspäivärahalainen vaikeasti masentunut yhteiskunnan loinen ja verovarojen imijä. (Ja terapiassa olen toki siksi, että minusta tehtäsiin taas kunnon veronmaksaja, koska siinä tämän ihmiselämän merkitys tuntuu lepäävän.)

        Sähköhoitoja varmaan on erilaisia (käsittääkseni). Yhden niistä lääkäri on ottanut puheeksi, mutta sanoi, että siihen ei vakavasti masentuneita kelpuuteta, pitäisi olla keskivaikea masennus tai lievempi. -ap


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa on itse asiassa yksi iso syy itsevihalleni: mittaan ihmisarvoani sen mukaan, kuinka paljon hyödyksi voin olla yhteiskunnalle. Mikä on tehokkuuteni ja tuottavuuteni, mikä on veronmaksukykyni (vastauksena on tietenkin pyöreä nolla). Kuinka paljon enemmän voin antaa yhteiskunnalle kuin ottaa siltä. (Taustalla vaikea loppuunpalaminen työelämässä; ihmisarvoni on työhön, tai siinä epäonnistumiseen, sidottu.) Ja paljon muusta ihmisarvosta ei nyky-yhteiskunnassa sitten puhutakaan. Että rakasta siinä sitten itseäsi, sairauspäivärahalainen vaikeasti masentunut yhteiskunnan loinen ja verovarojen imijä. (Ja terapiassa olen toki siksi, että minusta tehtäsiin taas kunnon veronmaksaja, koska siinä tämän ihmiselämän merkitys tuntuu lepäävän.)

        Sähköhoitoja varmaan on erilaisia (käsittääkseni). Yhden niistä lääkäri on ottanut puheeksi, mutta sanoi, että siihen ei vakavasti masentuneita kelpuuteta, pitäisi olla keskivaikea masennus tai lievempi. -ap

        Niin vähän epäilinkin, että vertailukohdaat ovat itsen ulkopuolella, ei siinä itsessä. Että mikä ja millainen olin ennen? Entä nyt? Millaiseksi haluaisin tulla, millaista elämää elää ja onko noita unemia suoranaisesti realistista saavuttakaan vai pitäisikö unelmaa viilata?

        Pohjimmiltaanhan masennus on enemmän tai vähemmän ristiriita sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä.

        Minä olen kokenut työuupuja tai loppuunpalaja, miten vai ja siten masennuskin on tuttu kaveri. Olen kokenut siitä joskus kauan sitten syyllisyyttä, mutta myöhemmin opin että se on turhaa, olen piru vie maksanut veroja aivan mainiosti yhtä vuoden sairausvapaata nauttiakseni. Nauti siis sinäkin vailla tunnon tuskia, olet sen lomasi maksanut ja siten ansainnut. Et sinä tai minä tai kukaan muukaan ole täällä yhteiskuntaa varten, vaan yhteiskunta on meitä varten, me olemme yhteiskunta.

        Terapiassa olet oppiaksesi pärjäämään masennuksen kanssa ja nauttimaan taas elämästä. Olet siellä myös oppiaksesi löytämään itsestäsi sen mitä haluat elämältäsi ja se ei todellakaan ole työ. Työ voi olla mahtavaa, ihanaa ja todella tärkeä ihmiselle, mutta se ei ole elämä. Parhaimmillaan se on väline jolla toteuttaa itseään ja tienata rahaa, jotta voi vapaallakin toteuttaa itseään, tavoitella unelmiensa elämää ja nauttia siitä kaikesta koko matkan mitalta.

        En tunne kovin hyvin sähköhoitoja, mutta kyllä yksi hyvä ystäväni sai lähetteen sähköhoitoihin vaikeasta masennuksesta (ja keskivaikeasta alkoholiongelmasta...) huolimatta. Ja auttoivat, vaikka se ei tapahtunut ihan heti. Ja auttoivat molempiin mainitsemiini elämän haasteisiin.

        Jos kaipaat joskus juttuseuraa mm. em. aiheiden parissa, niin profiilissani on meiliosoite, laita sinne heipat. En tosin tarkista sitä postilaatikkoa kuin toisinaan, vaikka pyrinkin kurkkaamaan sinne kerran viikossa, vähän välillä surkeasti epäonnistuen :)


      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Niin vähän epäilinkin, että vertailukohdaat ovat itsen ulkopuolella, ei siinä itsessä. Että mikä ja millainen olin ennen? Entä nyt? Millaiseksi haluaisin tulla, millaista elämää elää ja onko noita unemia suoranaisesti realistista saavuttakaan vai pitäisikö unelmaa viilata?

        Pohjimmiltaanhan masennus on enemmän tai vähemmän ristiriita sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä.

        Minä olen kokenut työuupuja tai loppuunpalaja, miten vai ja siten masennuskin on tuttu kaveri. Olen kokenut siitä joskus kauan sitten syyllisyyttä, mutta myöhemmin opin että se on turhaa, olen piru vie maksanut veroja aivan mainiosti yhtä vuoden sairausvapaata nauttiakseni. Nauti siis sinäkin vailla tunnon tuskia, olet sen lomasi maksanut ja siten ansainnut. Et sinä tai minä tai kukaan muukaan ole täällä yhteiskuntaa varten, vaan yhteiskunta on meitä varten, me olemme yhteiskunta.

        Terapiassa olet oppiaksesi pärjäämään masennuksen kanssa ja nauttimaan taas elämästä. Olet siellä myös oppiaksesi löytämään itsestäsi sen mitä haluat elämältäsi ja se ei todellakaan ole työ. Työ voi olla mahtavaa, ihanaa ja todella tärkeä ihmiselle, mutta se ei ole elämä. Parhaimmillaan se on väline jolla toteuttaa itseään ja tienata rahaa, jotta voi vapaallakin toteuttaa itseään, tavoitella unelmiensa elämää ja nauttia siitä kaikesta koko matkan mitalta.

        En tunne kovin hyvin sähköhoitoja, mutta kyllä yksi hyvä ystäväni sai lähetteen sähköhoitoihin vaikeasta masennuksesta (ja keskivaikeasta alkoholiongelmasta...) huolimatta. Ja auttoivat, vaikka se ei tapahtunut ihan heti. Ja auttoivat molempiin mainitsemiini elämän haasteisiin.

        Jos kaipaat joskus juttuseuraa mm. em. aiheiden parissa, niin profiilissani on meiliosoite, laita sinne heipat. En tosin tarkista sitä postilaatikkoa kuin toisinaan, vaikka pyrinkin kurkkaamaan sinne kerran viikossa, vähän välillä surkeasti epäonnistuen :)

        En ole juurikaan maksanut veroja Suomeen, kun ura oli ulkomailla, joten tuo "ansaitseminen" ei valitettavasti päde minuun. Mutta kiitos siitä, että otit aikaa päivästäsi vastataksesi. -ap


      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole juurikaan maksanut veroja Suomeen, kun ura oli ulkomailla, joten tuo "ansaitseminen" ei valitettavasti päde minuun. Mutta kiitos siitä, että otit aikaa päivästäsi vastataksesi. -ap

        No ei se olekaan edellytys hoidoille, minä vain pääsin sillä tiedolla eroon syyllisyyden tunteestani.

        Onnea elämääsi!


    • Anonyymi

      Onko sinulla läheisiä, tyttö- tai poikaystävää? Oletko jutellut läheisillesi, mitä he ajattelevat tästä?

      • Anonyymi

        Ei ole kumppania, enkä halua kumppania. Lähesille en myöskään halua puhua asioistani. Puhun terapeutille.


      • Anonyymi

        Tiedustelet siis jostain syystä anonyymin kirjoittajan ns lähisuhteista


    • Anonyymi

      Suosittelen kevyitä fyysisiä hoitoja, hierontaa, mitä tahansa lempeää ja kehollista. Itselläni se auttoi, vuosia meni, mutta pääsin kokonaan niistä tunteista.

      Vielä parempi, jos itse teet muille ja vastaanotat vaikka päähierontaa. Joogaa voisi kokeilla myös. Tee asiat niin kuin sinusta tuntuu parhaalta, ja vapaudu ulkoisesta paineesta.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä. -ap


    • Anonyymi

      Jos kaikki maailmassa on sinut hylänneet, sinua vihanneet. Älä sinä tee sitä itsellesi. Ole sinä itsesi puolella.Älä sinäkin hylkää. Näin minä ajattelin ja selvisin.💎

    • Anonyymi

      Olet mahtava! Upea!

      Sinulla sentään jo luonnekritiikkiä itseäsi kohtaan etkä ole anaalisen itsekeskeinen, kaikkitietävä sosiaalityrkky kuten suurin osa muusta kansasta.

      Onnittelut!

      • Anonyymi

        Kehaisit mies sitten omaa ajatteluasi rankkaamalla jotain muuta ihmisryhmää. Tulkitsen sen niin, että sosiaaliseen mediaan ja sen ryhmiin liittyy jokin ajankohtainen pettymyksen tunne tai vaihtoehtoisesti joku ”tyrkky” ei ole hyväksynyt seuraamispyyntöäsi.


      • Anonyymi

        Hah. Saitpas minut ainakin naurahtamaan. :) -ap


    • Anonyymi

      Itse olen kovin itsekriittinen ja kirja nimeltä 'Myötätunnon tie' on ollut yksi parhaista avaimista itseni hyväksymiseen sellaisena kuin olen.

      Aiemmin esille tuotu jo maksettujen verojen määrä auttoi itseäni myös hyväksymään avun vastaanottamisen (aina olin halunnut pärjätä itse ja omillani). Se myös kannatti ja olen jälleen maksamassa ;) Kuitenkin tässä kohtaa on todettava, että anna itsellesi aikaa. Vuosia! Se mikä on vuosien aikana kerääntynyt, ei viikoissa ja kuukausissa oikene.

      Yhteiskunta on hyvä olla pyörimässä, mutta vääriä päätöksiä sielläkin saralla näkyy olevan ja räikeitä hyväksikäyttäjiä. Jaloilleen pääseminen ja sen yrittäminen on jotain ihan muuta kuin hyväksikäyttöä.

      Voi myös miettiä mitä ominaisuuksia toisissa ihmisissä arvostaa ja sen pohjalta voi nähdä edes osittaista hyvyyttä itsessäsikin.
      Btw, en yhtäkään ihmistä arvosta tuon sinun itseltäsi vaatiman listan pohjalta ;) Pinnallinen somemaailmakin antaa niin väärän kuvan ihmisistä. Sitä kun katsoo eri lasien läpi, niin alkaa tunnistaa heikkoa itsetuntoa, huomionhakuisuutta (vai sittenkin elämän tyhjyyttä) yms.

      En sinua tunne, mutta ihan parista viestistä paistaa läpi jo älykkyys ja hyvyys. Niillä kuule pötkii jo pitkälle ❣

      Itse arvostan hyvän sydämen ja älykkyyden lisäksi mm. rehellisyyttä, tietynasteista rohkeutta (sanoa mielipiteensä, olla oma itsensä, hakea itse itselleen apua, ottaa vastaan apua, jne), luotettavuutta, aitoutta, ystävällisyyttä, toisisten huomioimista ja paljon kaikkea muuta.

      Avustusjärjestöjen etsiminen ja sitä kautta toimiminen voi myös olla hyväksi, mutta täytyy aina pitää huoli omista voimavaroista.

      • Anonyymi

        Kuten tuolla yllä juuri mainitsin, en ole Suomeen juuri veroja maksanut urani aikana, joten siitä syyllisyydestä en valitettavasti pääse. Mutta kiitos paljon kirjavinkistä - pistin lukulistalle. -ap


    • Anonyymi

      Minä tulin tähän hyvehymistelemään eli oikeammin maalittamaan lässyttämmällä kuin paremmallekin tutulle puhuisin ja jankkaat irl, että taas hän kirjoitti näin ja näin netissä. Olen kiero peluri rihkamasädekehä pääni päällä.

      • Anonyymi

        Jos tunnistat itsesi, niin mitä oikein tavoittelet tällä vistolla toiminnalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tunnistat itsesi, niin mitä oikein tavoittelet tällä vistolla toiminnalla?

        Niin eiköhän se tosiaan kerro ihan ihmisen itsensä vastenmielisestä ja sairaalloisesta luonteesta jos saa päähänsä yhdistää netin provoja johonkin tiettyyn ihmiseen ja kuvittelee seuraavansa hänen ajatuksiaan ja elämäänsä. Hyi olkoon


    • Itse suggestiolla on oikeasti vahva merkitys.
      Se alkaa aina tyhjänä ja merkityksettömänä hoentana, mutta sitä kautta oppii antamaan itselleen positiivista palautetta.

      Jos ajatuksesi pyörivät koko ajan negatiivisesti itsesi ympärillä.. kierre jatkuu.

      Itse suggestion voi aloittaa mantrana tai ihan konkreettisilla asioilla .. kuten vaikka itsensä kehuminen ääneen itselleen kun on tehnyt vaikka hyvää ruokaa.. " Teimpä minä hyvää ruokaa" tai " Olimpas reipas kun sain pyykit koneesta ennenkuin ne alkoivat haisemaan."

      Typerää, mutta toimivaa. Jossakin vaiheessa siihen alkaa uskomaan.. sitä huomaa, että minäpä osaan laittaa hyvää ruokaa tai muuta sellaista. Ajatteluun itsestä tulee positiivisia väreitä. Ja siitä se lähtee.

      • Anonyymi

        Tuota voisi yrittää. Kiitos vinkistä. Tällä hetkellä en osaa nimetä yhtään asiaa itsestäni, josta pitäisin tai jossa olisin mielestäni hyvä. Joten tekemistä ainakin riittää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota voisi yrittää. Kiitos vinkistä. Tällä hetkellä en osaa nimetä yhtään asiaa itsestäni, josta pitäisin tai jossa olisin mielestäni hyvä. Joten tekemistä ainakin riittää...

        Tämä siis ap:ltä.


    • Anonyymi

      Aloita puhumalla itsellesi hyväksyvästi ja arvostavasti. Kehu ja kannusta itseäsi. Tee asioita joista tykkäät ja joissa tiedät onnistuvasi ja kehu itseäsi onnistumisen jälkeen. Huolehdi itsestäsi syö, nuku, liiku riittävästi. Hakeudu mukavien ihmisten pariin, hanki joku uusi harrastus, opettele joku uusi asia.

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksesta. Syöminen, nukkuminen ja liikkuminen ovat olleet kondiksessa jo miltei vuoden päivät, toistaiseksi kyllä laihoin tuloksin. Ihmisistä en pidä, joten sille tielle en lähde, mutta uutta harrastusta voisin yrittää. Yritin jo aiemmin, mutta masennuksen vuoksi jäi pariin kertaan. (Samoin on käynyt esim. nettikurssien kanssa uuden oppimisen perässä.) Hankala pitää mitään tekemistä yllä, kun mikään ei kiinnosta eikä mistään saa mielihyvää. Vanhakin harrastus jäi tuossa noin kuukausi sitten kun masennus syveni uuteen kuoppaansa... Mutta uutta yritystä kai kehiin tässä jossain vaiheessa. -ap


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

      Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      4045
    2. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      81
      1799
    3. Mulla on ikävä sinua

      Kun oli edes joku yhteys. Nyt ei ole enää mitään, ja tuskin tulee koskaan olemaan. Katsoin kuvaasi ja tulin niin iloiseksi, mutta samalla haikeaksi.
      Ikävä
      35
      1247
    4. Suomi kuihtuu ilman maahanmuuttoa

      Aika pahan laittoi Iltalehti persuille :-D https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/87de288c-7c6f-4ed3-b81c-72bea585649a
      Maailman menoa
      458
      1076
    5. Uusi viihdesarja-tietovisa Hengaillaan sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit?

      Ylen uusi Hengaillaan starttasi lauantaina. Jenni Poikelus juonsi ja Riku Rantala tuomaroi. Ohjelma sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit
      Tv-sarjat
      52
      1021
    6. Sille jollekin, edelleen tunnistat kyllä

      Jatkamme siitä mihin jäimme. Tekniikkakin meni kauhusta polvilleen kun rikoimme rajat. Edelleen on vielä verkko avaamatta. Nyt huomaat, että pidät si
      Ikävä
      167
      994
    7. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      940
    8. Törmäsin lauseeseen

      "Kun ihmiset tietävät tehneensä sinulle väärin, he välttelevät sinua". Taitaa olla totuuden siemen.
      Ikävä
      75
      869
    9. Ikuisuusaihe yön pimeiden tuntien mausteeksi

      Kuka nyt sitten on koijannut, ketä ja miten, se on aina hyvä debatin paikka. Ei ne miehetkään puhtaita pulmusia tuolla saralla ole, siksi kummeksuttaa
      Sinkut
      168
      765
    Aihe