Juoksu kuntoiluna - mikä on sen tarkoitus ja tarvitaanko aina tavoitetta?

Anonyymi-ap

Osa juoksuharrastajista pyrkii vuodesta toiseen aina vain nostamaan vauhtiaan. Treenimäärät ovat kovia ja valitettavasti osalla rasitusvammatkin arkea. Huippujuoksijoita ei tule käytännössä heistä kenestäkään - todennäköisyys sille on häviävän pieni. Osalla tästä porukasta on iän myötä kropassa sen verran pahoja vammoja, että se haittaa elämää ja juoksemisesta pitää kokonaan luopua.

Juoksuharrastajien toinen ryhmä taas hölkkäilee viikosta toiseen ne pari kolme tasavauhtista lenkkiä. Vauhti on aina sama, kunnes iän myötä se alkaa hiljalleen hiipumaan. Kroppa useimmilla kuitenkin kestää juosta vielä eläkkeelläkin.

Vaikka ensin mainitulla ryhmällä onkin kunnianhimoa ja motivaatiota ja vauhtiakin riittää, väitän silti että jälkimmäisen ryhmän taktiikka on parempi, kun ajatellaan hommaa terveyden näkökulmasta. Elän siis siinä uskomuksessa, että kohtuus kaikessa myös liikunnassa.

Mielestäni terveys on riittävän hyvä palkinto.

37

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannatan kultaista keskitietä ja kohtuutta kaikessa. Tavoitteita saa olla, mutta niiden edessä ei pidä olla liian totinen puupää. Mieluummin kuusi kertaa viikossa lyhyesti ja välillä tehokkaasti, kuin aina samaa hölkkää.

    • Anonyymi

      Juoksu on myös henkinen prosessi, tapa irtautua ahdistavasta arjesta. Kuten muutkin liikuntalajit.

    • Anonyymi

      Et ymmärrä juoksemisesta etkä kuntoilusta yhtikäs mitään. Jokainen kuntolija on täysin yksilöllinen henkilö. Suoritukset vaihtelevat viikoittain ja kuukausittain ja vuosittain. Välissä lyhyitä ja pitkiäkin taukoja ja muuta liikuntaa ja paljon muuta elämää.

      Opit ehkä joskus ymmärtämään jotain jostain, jos lopetat itsenäisen omiin kuvitelmiisi perustavan "ajattelun".

      • Anonyymi

        Olipas sekavaa selostusta.


    • Anonyymi

      2-3 kertaa viikossa 15-30 minuuttia voisi olla sopiva. Jos mietitään terveysnäkökulmasta.

      Onhan ihminen tosi huonossa kunnossa tosiasiassa, jos ei pysty juoksemaan vaikka 15 minuuttia putkeen. Ihan varmasti sellaisia ihmisiä löytyy satoja tuhansia. Sanotaan nyt alle 60-vuotiaista. Ajatelleen jotakin 40-60 vuotiasta naista, ihan sattumalta valittua. Tyypillisesti hänellä on painoa varmaan 70-90 kiloa. Eikä ole kuntoillut luultavasti koskaan, jos ei lapsuuden harrastuksia lasketa. Ja syö monta isoa ateriaa joka päivä. Kyllä sitä lösähtää aika tavalla.

      Ja sitten toisaalta on tosiaan näitä ketkä vetää väkisin hamaan loppuun saakka, ottavat kaiken irti kehostaan kun vielä voi. Ja sitten kun ei enää voi juosta, niin mitäs sitten tehdään?

    • Anonyymi

      Juoksulla ei ole tarkoitusta. Se vain on. Tavoja tulee ja menee. Juoksu pysyy. Nouse ylös, mene ulos ja tee se.

      • Anonyymi

        Kannattaa tutustua Juha Hurmeen (palkittu kulttuurihenkilö) prinsiippeihin juoksun harrastuksessa.

        On 2.30 tason toonari, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Hän juoksee elääkseen ja elää juostakseen.


    • Anonyymi

      Never easy!

      • Anonyymi

        Never again... Se on loppu nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Never again... Se on loppu nyt.

        Never easy ei ole kestävää. Ensin yskähtelee varoitukseksi, ja jos jatkaa, loppuu juoksu kokonaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Never easy ei ole kestävää. Ensin yskähtelee varoitukseksi, ja jos jatkaa, loppuu juoksu kokonaan.

        Eikös tuosta ole tuore esimerkki? Never easy, oikotie onneen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tuosta ole tuore esimerkki? Never easy, oikotie onneen?

        Oikotie sillan yli joka ei kestä rasitusta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikotie sillan yli joka ei kestä rasitusta...

        Silta on nitissyt ja natissut vuodesta toiseen ja viime keväänä se petti lopullisesti.


    • Anonyymi

      Katkolla olin.
      Tavote raitistua.
      Vaikea olla pois malmin ringistä jos ei suunitelmaa juoksutavotteeksi.
      Miten muilla?

      • Miula tupakkiriippuvuus. Poltan yhren viikossa enkä pysty lopettamaan. Juoksusta ei ole ollut apua.


      • Anonyymi
        CigarettesAfterRun kirjoitti:

        Miula tupakkiriippuvuus. Poltan yhren viikossa enkä pysty lopettamaan. Juoksusta ei ole ollut apua.

        Yksi viikossa pientä.


    • Anonyymi

      Mitä järkiä kuntoilla kun pääsee vähemmällä ilman?
      Viihettä töllöstä.

      • Anonyymi

        Kuntoilu kohentaa mielialaa. Sen lisäksi hyvässä kondiksessa on kiva olla. Oleminen rennompaa.


    • Anonyymi

      40+ikäsenä mara ennätyksen parantaminen vaikeaa,parempi siirtyä rentoon pappa hölkkään.

      • Anonyymi

        Juu. Neljän tunnin alitus riittää nelikymppisenä. Ei ole enää kiire juostessa.


      • Anonyymi

        Paitti, jos aloittaa hölkän vasta 40+.


    • Anonyymi

      On muuten tosi hauskaa, kun olen kävelyllä ja välillä juosta hilipasen 150-200m. Ei paha. Olen 74 v mummeli.

    • Anonyymi

      Tarviiko sitä aina olla tavoitteita tavoittelemassa. Eikö riitä hölkän motivaattoriksi terveys ja hyvä kunto. Terveyden kannalta varmaan optimaalisinta olisi juosta joka toinen päivä rauhallinen 45min lenkki.

    • Anonyymi

      Vmaksille tekee nyt hyvää tavoton elämä.

      • Anonyymi

        Voi hyvä tavoton.


    • Anonyymi

      Mikäpä muukaan kuin hiki

    • Anonyymi

      Some julkasut tärkeintä

    • Anonyymi

      Kävely rennompaa.

    • Anonyymi

      Aika jästipää saa olla, että pääsee ylikuntoon. Been there, done that.

    • Anonyymi

      Juoksu on parhaimmillaan suoritttamista. Kalenterista voi katsoa jo pitkälle eteenpäin että minkälainen treeni on minäkin päivänä suoritettavana. Ei käy yksitoikkoiseksi ja vauhdit vain paranee.
      Hölkän harrastajat sitten erikseen

      • Anonyymi

        Miula hölkässä sama kuin siula juoksussa. Kalenteriin kirjattu hölkkätavo ja ohjelma sen mukaisesti.


    • Anonyymi

      Vuodesta toiseen tavon kovennus ei toimi. Olen keski-ikäinen pappahölkkääjä ja täysi työ pitää kunto edes samalla tasolla vuosittain.

    • Anonyymi

      Ilman tavoa ei hotsita männä lenkille

      • Anonyymi

        Tavo miehen tiellä pitää!


    • Anonyymi

      Mie en pyri nostamaan vauhtia. Piennän matkaa. 200km riittää 7.12/km vauhti.

      • Anonyymi

        Juu. Terveys edellä. En pyri nostamaan vauhtia. Se nousee jos kunto kohoaa.


    • Anonyymi

      Aina tarvitaan tavoa. Aina!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      167
      4662
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1611
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1437
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      61
      926
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      787
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      747
    7. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      731
    8. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      719
    9. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      75
      710
    10. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      40
      664
    Aihe