Parisuhteen vai haluaako kukaan?
Kuinka moni palstan sinkuista haluaa
Anonyymi-ap
108999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 108
Vanhimmat
No en ainakaan tämän takertujan kanssa.
Ei hän välttis ole sama takertuja vaikutti kuitee vai ihan asialliselta uteliaan ihmisen kysymykseltä tämä
Ainakin omalla kohdallani oleellista on määritellä mitä tarkoitetaan haluamisella. Parisuhde ei ole tavoitteeni ja elämän suurin päämäärä. Mikäli sellainen sopiva ihminen kuitenkin sattuu elämän polulla eteen osumaan, niin parisuhde on kuitenkin mieluinen juttu minulle.
Noin minäkin ajattelen, että jos sopiva samoin ajatteleva sattuu kohdalle. En tiedä onko parisuhde oikea sana sille mitä haluan, vaan sopisiko sana kumppanuussuhde paremmin, koska en halua intiimiä läheisyyttä, en koe tarvitsevani sitä enää.
Tuokin voi saattaa olla muuttuva tilanne jos vai joku saakin olon tuntumaan niin hyvältä että se saatta vain sillai huomaamatta se läheisyyskin muuttua intiimimmäksi mu kun pitää toiveet sillai maltillisena ni on pienempi todennäköisyys ettäkö pettyisi ainakaan itseensä mä varaudun si taas pahimpaankin ni en ainakaan itse itselleni tuota pettymystä
No minä taas en halua ainakaan kuvaamasi kaltaista kumppanuussuhdetta. En ainakaan tässä kohtaa elämääni. Myöhemmästähän ei tietenkään tiedä. Läheisyys ja varsinkin seksi on kuitenkin tällä hetkellä mulle aivan liian oleellinen asia parisuhteessa, että tuo voisi mulle onnistua.
parisuhteen on yli mainostetuja, siksi moni pettyy odotuksiin, ja eroaa,
Unohtuiko osallistua parisuhteen hoitoon
Voin haluta.
Täällä palstalla on ilmoittajia jotka tietää kertoa kuinka, hän on jo toisen...tai miltä tuntuu kun kaikki on kadonnut aikaan!
Älä nyt ihan noin tosissasi ota mitä tääl kirjoitetaan ainoa millä tiedät onko hän jonkun toisen tai onko teillä mahdollisuutta yhteiseen elämään on kysyä häneltä itseltään
Jos en saa kaunista naisia niin voin ihan hyvin olla sinkku.
Määrittele sinun mielipiteesi kauniista ni joku täälä osaa sanoa sulle kyllä mitkä olisi niitä asioita mihin kannattaisi keskittyä jos suhdetta haluat haet
Periaatteessa kyllä, mutta...
Olen ruvennut funtsimaan, että miten tällainen antiikkinen jäärä enää sopeutuisi uuteen komentoon, unohtaisi nenän kaivuun ja sohvafartit, lähtisi oopperaan ja imuroisi vähintään kerran viikossa jne. Alkaa hiukan pelottamaan...
Luulen, että sinä kyllä sopeutuisit ihan hienosti sen perusteella, minkä kuvan täällä on sinusta saanut. Vaatiihan se toki aina sovittelua, kun kaksi elämää yhdistetään, vaikkei muutettaisi yhteenkään, mutta jos oikea tunne on läsnä, niin kaikki muu on pelkkiä pieniä yksityiskohtia.
Hyvin koulutettu "koira" sopeutuu helposti uuteenkin kotiin 😂
Huonomminkin koulutettu sopeutuu, kun koti on oikeanlainen ... tämä tuli sivusta.
Vaan vakavasti puhuen, tajua kyllä pointtisi. Omasta mielestäni olennanisinta kuitenkin on se seuran valinta, kuin se onko seuraa ylipäänsä. Kyllä niitä sellaisia naisiakin löytyy, jotka kaivavat nenäänsä ja piereskelevät, eivät käy elokuvissa ja vihaavat imoroimista. Eri kysymys on sitten ehkä se, haluaisitko sinä itse tuollaista naisseuraa, vai mielimmin sen opperaa ja imurointia kaipaavan.
Komsii komsaa. Olen sopeutuva kuin vesi, tiettyyn pisteeseen saakka, oli se kiehumis tai jäätymis. En kauheasti mieti millainen se toinen on, koska kun sielut kohtaavat, ollaan joka tapauksessa jonkin kauniin äärellä. Se mitä se vaatii kummaltakin osapuolelta, on oma soppansa, sitä tutkaillaan yhdessä, löytyykö sieltä sellainen mausteseos, että soppa maistuu vai ei. Se on prosessi, alussa valon nopea, sitten hitaampi, hidastuen alati, jos yhteinen tahto löytyy.
No sepä juuri 😂 Ei vaan ihmisenä vaikutat sellaiselta, jonka kanssa olisi ensinnäkin helppo olla ja keskustella asioista, sovitella ja sopia ilman draamaa. En tietenkään tunne sinua, mutta sellaisen kuvan olet onnistunut itsestäsi antamaan 😄
Olen.... Joustava. Ehkä jopa diploapaattinen. Eiku diplomaattinen. Toki myös stanan vanha jäärä, joka ei osaa joustaa, mutta se on vain bonus. Notkea kuin näkkäri, niin sanotusti 😁
Ihmisiähän me kaikki vaan ollaan, puhumalla ja etenkin kuuntelemalla pääsee pitkälle. Joskus jopa kuivin jaloin 😂
Ehkä kannattaisi miettiä sitä mitä se toinenkin on. Kyllä sillä kummasti väliä siihen pitkän aikavälin olemiseen on. Vähemmän vaaditaan uusien temppujen oppimista ja omaksumista, jos toinen ei sellaisia odota.
En mieti, jos alku on toivoa lupaava ja muutenkin lupaava. Lähden katsomaan mitä tuleman pitää, eikä silloin tietenkään tehdä ns. elinikäisiä sitoumuksia, vain sitoumus tutustua yksinoikeudella. Aika näyttää, en stressaa.
En mä vaadi sua miettimään. Se vaan voisi olla kannattavaa. Ainakin jos on tollasia tunteita, että pitäisi oppia uusia temppuja.
Höps, se on vaan huulta. Vaikka ainahan sitä joutuu tai saa opetella uusia temppuja. Uusi ihminen, uudet kuviot, ei se ole sen kummempaa. Mulla on mun metkut, sillä toisella on omansa, sitten koitetaan sovitella ne nippuun ja väistämättä joutuu viilaamaan juttuja.
Erikoista ... ei mun ole koskaan tarvinut mitään sen kummempia uusia juttuja oppia. Minulle tuo on ihan outo ajatus, samaten kun se, että toisen pitäisi oppia jotain uutta (tai että jaksaisin jotain toiselle opettaa). Parisuhteetkin ovat niin kovin erilaisia. :)
Aina siellä on uusia juttuja uuden ihmisen kanssa. Yksi kaivaa nenää, toinen persettä. Sopeudut, et noteeraa, vaadit muutosta, juokset karkuun, miten se milloinkin menee kenenkin kohdalla. Yhdelle on tärkeää, että tiskirätti on hanan nilkassa, toiselle että se on hanan takana, kolmannelle että se on tiskikaapissa, oh well.
Saa siinä aina uusia kujeita opetella.
No ei sellainen asia, jota en edes huomaa, minulta sen kummempaa muutosta vaadi. Ehkä minulla vain on lopulta aika vähän niitä asioita, joilla olisi minulle paljon väliä. Monesti kun mä kuuntelen jotain pariskuntien kiistanaiheita, niin mä jään vaan miettimään, että onko mulla joku tapa miten sen pitäisi olla. Onko mulla joku tapa, miten laitan vessapaperirullan ... ei ole. Missä mun tiskirättini on ... millon missäkin, mutta toivottavasti ei mytyssä lavuaarissa, tai se joutuu pesuun. Vaan siis joo, olen mä sen kuullutkin, että olen hyvin suurpiirteinen tapaus.
Diploapaattisuudella pärjää monissa tilanteissa 😂 Ja olitkos sinä vielä viittäkymmentäkään? 🤔 Ainakin vielä toiset puoli vuosisataa aikaa opetella lisää jääräilyä 😄
Mutta olet oikeassa, puhumalla ja kuuntelemalla (kuulemalla) pääsee pitkälle. Aika yksinkertaista loppujen lopuksi, mutta käytännössä aika paljon vaikeampaa 😬
Olet siis samanlainen sopeutuja kuin minäkin, sulat kuin vaha edessä olevaan muottiin niiltä pintaosiltaan. Koska ei niillä yleensä ole paskan väliä. Se mitä syvällä muotin sisällä on, on se millä on merkitystä, ne on ne asiat mitkä yleensä selviävät jo tapailuvaiheessa. Ja se loppu... No se voisi sanoa, että se on vain pintaa, hienosäätöä, kunhan nyt vähän kiillotellaan posliinin pintaa.
Viisikymmentä on tossa kulman takana, päiviä laskeskellaan, äiti jo laittoikin vittuiluviestiä etukäteen. On se hyvä että edes joku rakastaa 😂
Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. Opin sen varmaan joku päivä. Kuuntelemalla ja kuulemalla pääsee maaliin, höpöttelemällä voi päästä pitkällekin. Minä olen päässyt, tiedän voivani puhua itseni vaikka USA:n tai alienien presidentiksi, mutta kun ei ne kiinnosta.
Ei nyt niinkään. En mä mihinkään muottiin mukaudu. Toimin kuten olen toiminutkin, mutta en vaadi toiselta samaa, jos ei asialla ole ihan aidosti jotain väliä. En kestä nipottamista toisenkaan suunnalta ja siksi sillä on paljon väliä millainen se toinen on. Vaan siis anyway, olen kuulemma liiankin suurpiirteinen ... naiseksi. Se ei ilmeisesti ole miehistä yleisesti kovin positiivinen ominaisuus. Naisen pitäisi kuulemma olla vähän niuho. :P
No en tiiä millanen naisen pitäisi olla. Kunhan naisella on naisen tunnusmerkit, niin se riittää.
No kokeile muuttaa tänne, ovi on tossa, se on auki, niin katotaan missä on törmäyslinja, kuka mukautuu ja kuka ei. Odotan innolla. ;P
Ikävä kyllä mä olen sen verran hyvin elämäni nyt juurruttanut nykyiseen paikkaani (ensimmäistä kertaa elämässäni sitten lapsuuden), etten mä ala sitä ihan muuten vaan taas irti repimään. Mutta kiitos tarjouksesta. :P
Se on hyvä, jos on löytänyt oman tonttinsa, siitä pitääkin pitää kiinni vaikka mimmonen häntäheikki hiipisi pitkin tontin rajoja kuolaamassa. Kyllä se häntä hessu soputuu aitojen sisällekin, jos todella haluaa itselleen emännän :D
Vaan tosta, että naisen kuuluisi niuhottaa eri jutusta kerron esimerkiksi sukat ja muutkin vaatekappaleet, joita erän eksäni jätti milloin minnekin. Niistä olisi ilmeisesti kuulunut rähjätä ja nipottaa ja sitten kuitenkin kerätä ne v.ttuuntuneena ja pestä tai jotain muuta vastaavaa. No mä vaan jätin ne sinne lojumaan. Mitä ihmettä se mulle kuuluu, jos hän ne sinne haluaa jättää? Eivät ne mua siellä nurkissa, jonne ne lopulta kulkeutuivat, sen kummemmin häirinneet. Ei ne tietenkään koskaan mun taholtani pestyiksi tulleet tai muutakaan, mutta ei kai sen minun elämääni vaikuta, jos miehen kaikki sukat ja alushousut lojuvat nurkissa likaisina? Että siinä parisuhteessa se meni oman aikansa niin, että mies huusi ja rähjäsi ja nipotti, kun ne sukat ja alushousut olivat siellä nurkissa likaisina. Vaan kun oikeasti, eihän se kai millään tasolla minun ongelmani ole? Vai mitä mieltä olet?
Tottakai kuuluu rähjätä, eihän se mies reppana muuten tiedä, että rakastat sitä 🤣
No kilin kellit, en ole itsekään ymmärtänyt tuon kaltaista ikinä. Vähän sama kuin tiputtelisi roskat hujan hajan mennessään, mitä nyt sattuu käsissä olemaan ja olettaisi, että kyllä joku muu ne hoitaa tai raivoaa että hoida ne. Elämä on.
Kuulostaa ihan kivalta, koska meillä on häät? 😁
"Kuulostaa ihan kivalta, koska meillä on häät?"
Tuossa on asia, johon vedän rajan. Minä en naimisiin mene. 🤣
Aaaaaaa, hiukan hankala siis. No tule tänne, kyllä minä yhden petoeläimen kesytän, et olisi ensimmäinen. Tosin itelläni ei ole tarvetta päätyä naimisiin, sormus on kiva koriste tai jopa elintoimintoja mittaava himpula, mutta en tartte niitä.
Toinen esimerkki (jonka vuoksi monet miehet ovat mun mielestä todella epäloogisia otuksia) ... miehillähän on oikeus mennä kavereidensa kanssa viikoksi mökille vetämään perseet olalle, tai mitä ikinä ne nyt siellä tekevätkään. Tai mennä kavereidensa kanssa laivalle tai baariin tai whatever. Vaan kun mies ilmoittaa tollasesta mökkireissusta tmv. niin siitä kuuluisi ilmeisesti tapella. Naisen kuuluisi vastustaa sitä ja huutaa sitä ja olla siitä vihainen ja vaatia miestä olemaan menemättä ja sitten mies kuitenkin tietenkin menisi ja naisen kuuluu olla siitä verisesti loukkaantunut. Jos nainen sanoo, että okei men vaan, niin nainen ei välitä. Jos nainen ei ole mustasukkainen ja epäile, niin nainen ei rakasta. Naisen kuuluu soitella sinne mökille tmv. ja tarkistella mitä mies tekee ja epäillä ja kysellä. Jos nainen antaa miehen olla rauhassa kavereidensa kanssa ja pitää hauskaa siellä missä tämä nyt onkaan, niin naisessa on jotain vikaa. Miksi?
No tuo efekti on itsellenikin vieras. Kai se sitten joillekin kuuluu asiaan, mutta en tunnista tilannetta alkuunkaan. Ja sinällään itteeni ei kyllä kiinnostakaan, jos on menoa josta on tiedotettu etukäteen, niin siinä ei emännällä ole sanottavaa eikä puhelin taatusti ole päällä, saa toki soitella jos tykkää.
Yhtälailla jos emännällä on menoa, niin anti palaa, soittele kun palaat etkä krapulaltasi kykene portaikon ovea avaan, tuun kyllä auttamaan. Tai no siis jos olen itekään kotona 😝
Äidit on niin ihania 😂 Onnittelut kuitenkin jo etukäteen 🥳
Puhuminen kannattaa, kuunteleminen palkitaan. Kuunteleminen voi olla yllättävän vaikeaa. Vaikka mielestäni olen aika hyvää kuuntelemaan, niin silti huomaan ajoittain, miten en kuitenkaan osannut ihan oikeasti kuunnella. Ja joskus on osattava olla ihan hiljaa.. Aina ei tarvita sanoja. Mutta höpötys minulta sujuu ongelmitta, siinä ei ole tarvetta enää parantaa 😂🙈
Että sellaista. Aika outoa tuollainen mitä naiselta odotetaan. En yhtään ymärrä miksi.
Parhaita ❤
No se kuunteleminen yksin on pirullinen tehtävä, saati sitten kuuleminen. Ei ole helppoa ei. Luulisin, että miehissä yleisemminkin, mutta ainakin ittessäni asuu semmonen kiva pieni Puuha-Pete, joka haluaa aina vähintään neuvoa, ellei jopa korjata. Ja se pirun äpärä ei vaan millään meinaa osata pitää turpaansa kiinni, aika mulkku oikeastaan. Mutta kädet kaulan ympärillä, aika tiukastikin, alkaa se tajuamaan.
Aaaaah, höpötys on ykkönen, kuten tämäkin nyt. Höpöttelemällä pääsee vaikka mihin, ainakin linnaan. Eikä välttämättä presidentin 😂
No mä olen törmännyt noihin usein, ihan keskusteluissakin. Todella moni mies tuntuu valittavan, että "muija ei päästä" sinne tai tänne. Sitten jos kysyt, että no olisko hyvä, kun se vain toteis, että mene vaan, niin ei sekään ole hyvä. Sittenhän sillä naisella on ehkä itellään jotain suunnitelmia, tai se ei tosiaan välitä, kun ei ole mustasukkanen ja epäile. Jotain sellaisia kummallisia epävarmuuksia, joita mä en kykene lainkaan tunnistamaan. Ikäänkuin se riiteleminen ja tappeleminen muka todistaa jotain vilpittömyyttä. En tiedä.
Miehet on kyllä outoja. Eiku hetkinen... 🤣
Äääh, noita nyt on. Omistettuhaluisia, sen sijaan että olisivat omistushaluisia, ainakaan suoraan. No parempihan se on aina parempi neuvotella menot etukäteen ja merkata "perhekalenteriin" niin ei ole varaa mussuttaa enää.
Ihmiset on ... outoja 😂
Että joo, mulle todellakin on väliä sillä mitä ja millainen toinen on. Mä kun mitä ilmeisimmin olen itse varsin omituinen naiseläjä.
Voi olla aihettakin pelolle saattaa olla isokin muutos tiedä ihan varmasti kauanko olet jo ollu poikamies kuinka hyvin olet mukautunu urautunu omiin tapoihisi
🤣👍🏾
Kyllä kai sitä ny jokainen sen verran omatoiminen on että likapyykit koriin päätyy lapsilta sen vielä ymmärtää että ne pyykit on milloin missäkin mu aina voi toivoa että oppivat viimeistään si kun kotoa muutamat ettei tyttiksel tai poikkiksel men hermot ihan pikkujutusta turhaan
Mulle se on taas asia minkä teen korkeintaan kerran eläissäni ja jos vain haluan kokeilla että muuttaako se sormus mitään ni siitäkin on sovittuna jo voi se toki jotain muutta ja jopa kestää loppuelämän mistä sitäkään voi lopulta tietää jos ei edes kokeile uskalla kokeilla
Voi kuule Välis, sä yllättyisit jos tietäisit miten passattavia joistain ihmisistä parisuhteessa kuoriutuu, Toisaalta onhan se sullekin tuttua, kun aina haaveilet, että naista voisi komennella ja se passaisi sulle kaiken eteen.
Ole hyvä vaan. Monien mielestä kaikkea pitää kokeilla kerran. Mä ne kuulu niihin ihmisiin.
Koen itseni jokseenkin omituiseksi, mutta varmaan olen ihan peruskauraa, vain sopivasti erilainen, kuten jokainen ihminen on toiseen verrattuna. Tai sitten olen omituinen, mistäpä sitäkään tietää 😊
Ainahan sitä sopii kuunnella omia sisäisiä huolia ja pelkoja, ei ne varoituskellot siellä päänupissa turhaan kilise. Vaan ihminen on sopeutuva, kun syy sopeutumisen tarpeelle on riittävän hyvä.
Tunnistan tuon Puuha-Peten piirteen monesta miehestä 😊 Se on joskus ihan paikallaan ja saattaa aidostikin auttaa tilanteessa, mutta usein riittää, kun vain on siinä ja kuuntelee. Ottaa vastaan, mitä toisella on kerrottavana ja jakaa sen tunteen ja hetken. Hienoa, että olet tunnistanut tuon Puuha-Peten taipumuksen itsessäsi, mutta ole lempeä itsellesi. Ei välttämättä ihan kuristamiseen tarvitse mennä 😄
Höpötys on ihanaa, varsinkin sellaisen kanssa, kuka höpöttää takaisin samanlaisella innolla, mutta yritetään pysyä pois sieltä ei presidentin linnasta 😂
Juupelis, se ns. lajityypillinen ominaisuus meissä mulkullisissa, kohta meidän kaikkien sisällä asuu pieni Puuha-Pete 🤪
Olen koittanut tuota olemista, kuuntelemista ja myötäelämistä harjoitellakin, siis nyt jo edesmenneessä suhteessani, kun itteäkin alkoi ketuttamaan se automaattinen remppareiska joka ryhtyi heti korjaamaan asioita kun nainen avasi suunsa. Jatkokoulutus sitten seuraavassa suhteessa, hyvä siitä vielä tulee ennen hautaa, riittävän hyvä.
Höpöttely on kivaa, vaikka toki välilllä, kuten juuri nytkin, on ihanaa kun on täysi hiljaisuus. Kuulen jääkaapin hurinan, hanan tiputtelun, kellon tikityksen, näppäimistön naputteluni, jonkin vaimean taustakohinan.
Linna kuin linna, pitäähän niitä käydä katsomassa, ne on nähtävyyksiä. Ainakin ulkopuolelta 😁
Sinä nipotit hirveästi palstalla kuinka ukko on epähygieeninen
Jättää pitkin olohuonetta pakkaset haisevat sukat ym.lojumaan
Muisteleppa vai oletko kirjoitellut niin paljon, ettet muista mitään.
Keneksiköhän sinäkin minua luulet. Mieti ihan itse vaan omia kirjoittelujasi. Mä en ollut reilu kymmenen vuotta sitten (kun tuossa parisuhteessa olin) tällä palstalla koskaan käynytkään.
Puuha-Peteily tuntuu olevan aika lajityypillistä tosiaan 😄 Itse olen ajatellut sitä myös siltä kantilta, että voinhan minäkin tulla puolitiehen vastaan ja yrittää pohtia tilannetta miehen antaman näkökulman kautta. Ja jos siltä tuntuu, niin sanoa suoraan, että nyt haluaisi vain toisen kuuntelevan ja olevan läsnä, että kaipaisi vain kuuntelevaa korvaa ja lämmintä halia.
Hiljaisuudella on ehdottomasti paikkansa. Tietyissä hetkissä ja tilanteissa hiljaisuus tuntuu melkein kuin väristyksenä kehossa. Joskus joogatessa keskityn vain hiljaisuuteen, siihen ettei kuule muuta kuin vaimean ilmanvaihdon huminan ja sydämensykkeen. Kyllähän maailmaan meteliä mahtuu, mutta välillä pitää ladata hiljaisuuttakin 😊 Jaksaa taas höpötelläkin 😁
Noo... En yleistä, mutta itteni kohdalla olis parasta sanoa, että nyt se henkinen jakoavain sinne henkiseen mustaan aukkoosi ja vain kuuntele, ole, myötäelä, älä yritä korjata, ainakaan ennen kuin kysyn apua. Ja mulle sen tosiaan voisi sanoa ihan suoraan, en närkästyisi, vaan luultavasti kuolisin nauruun ja henkiin herättyäni kiittäisin, istuisin hiljaa kuuntelemassa 😂
Mutta toki, vastaan tuleminenvoi toisinaan olla hyvä ratkaisu, keskustella siitä toisen korjausehdotuksesta, haastaa sitä kautta kuuntelemaan ja ajattelemaan toisen "knegissä" asiaa. Voisi hyvinkin ohjata kokonaisuuden kannalta rakentavampaan lopputulokseen.
Hiljaisuus on rikkaus, katoava luonnonvara, sukupuuton uhkaama reppana. Apua! Olen aina viihtynyt ittekseni jos muuta seuraa ei ole ja usein vaikka muuta seuraa olisikin. Hiljaisuus ja yksin oleminen ovat tuttuja, hyviä ystäviäni. Ja nyt kun töissä on liki kaiken aikaa ääntä ympärillä, tietenkin koska työskentelen ihmisten parissa ihmisille, niin välillä hiljaisuus on hämmentävää, miltei pelottavaakin. Joutuu melkeinpä keskittymään, jotta osaa rauhoittua hiljaisuudessa. Nytkin tuntuu siltä, että korvat soivatkaikesta tästä minimaalisesta taustahälinästä, vaikka todellisudessa täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
Jooga kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta itse en kyllä oikein osaa asettua aloilleni sellaiseen, olen liian ADHD-tyyppinen siihen. Toki vanhakin koira voi oppia uusia metkuja, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos joogaisi kimpassa naisen kanssa... Niin, ajatukset lähtisi harhailemaan aika erilaisille poluille, pitkälti riippuen jooga-asennosta. Enkäpä sitten sanokaan enempää, tarttis kyetä kohta nukkumaankin 🙏😇😂
Tuo olisikin varmaan paras taktiikka, jo ennen sohvalle istumista selventää miehelle tiukasti, että nyt vain istut ja kuuntelet 😁 Tärkeintä tuossa on kommunikaatio ja vuorovaikutus. Molemmat kuuntelee toista ja osaa sanoa ajatuksensa ääneen eikä vain oleta, että toinen osaa lukea ajatuksia. Itse olen joskus kokenut, että toisen korjausehdotuksia kannattaa kuunnella. Omat ajatukset saattaa olla joskus niin jumissa, että voi olla ihan hyödyllistä jos niitä saa työstettyä toisen avulla eteenpäin, mutta sitten joskus on taas sellaisia hetkiä, että hali on aidosti kaikki mitä tarvitaan ja ne jakoavaimet voi pitää boksissaan 😄
Hiljaisuus on nimenomaan katoava luonnonvara. Vähintäänkin jokin sähkölaite, ilmastointi, liikenne tms pitää huolen siitä, että täydellisen hiljaista ei ole oikein koskaan. Olin jokin aika sitten aarniometsässä patikoimassa ja metsän täydellinen hiljaisuus oli upeaa. Ainoat äänet olivat pienet metsän rasahtelut, kevyt tuulen humina puissa ja ajoittaiset lintujen äänet. Mitään taustahälyä tai kohinaa ei ollut. Se tosiaan tuntuu hämmentävältä, vähän jopa päällekäyvältä. Olen kyllä metsässä usein, mutta yleensä niin lähellä jotain isoa tietä tai asutusta, että aina jotain taustahumua kuuluu.
Noin itsekin ajattelin pitkään, etten mitään joogaa jaksa, koska olen luonteeltani nopeatempoinen ja eloisa, mutta kun omassa elämässä alkoi olla liikaa kierroksia, niin oli pakko kokeilla tuotakin 😊 Jooga on rauhoittavaa, vaikka alkuun joissain harjoituksissa minulla tuli käytännössä itku. En vain osannut rauhoittua ja pään sisäinen melu ja stressi aiheuttivat sen, että kesti aikansa ennen kuin sain rauhoituttua niin, että pystyin keksittymään vain siihen hetkeen ja harjoitukseen. Omaan kehoon ja sen tuntemuksiin.
Miehen kanssa joogaaminen voisikin olla erilainen kokemus.. joogassahan sallitaan kyllä ajatusten harhailukin, ainakin omissa versioissani 😁😇
Ei ehkä välttämättä tarvitse etukäteen sanoa, että turpa kiinni ja kuuntele, mutta jos sieltä alkaa pian tippumaan huolto-ohjetta, niin siinä kohtaa voi sanoa, että annapa kun nyt ensin kerron KOKO vikakuvauksen. Ja sitten halaat. Ja sitten ehkä korjaillaan.
Aika hyvin ehdin tuota opetellakin ja oli aika hauskaa seurata omia ajatuksia, kun se korjaamo-Make hörähti liki samantien liikkeelle pääkopassa, että eiku kato tälleen ja noin, joo ton voi korjata tälleen ja sit teet näin ja... Muistan jonkun keskustelun, jossa mua alkoi naurattamaan oma mieleni ja exä oli että mitä sä nyt virnuilet? No nauratti sitäkin kun kerroin ja pyysin jatkamaan kertomustaan.
Kunnon metsä on hyvä paikka olla rauhassa. Jos siellä ei sitten ole koko lähiö samaan aikaan, mikä helpoiten tuntuu onnistuvan lauantaina aamulla klo 7 tms. Mutta hällä väliä, käy sekin. Se hiljaisuus tosiaan vyöryy yli, pelottavastikin, ennen kuin itse rauhoittuu ja suostuu olemaan osa sitä, liittyy siihen, liittyy kai luontoon, oikeastaan. Silloin saa hetken jotain sellaista, mikä jää mieleen pysyvästi, nytkin alkaa hymyilyttämään kun mieleen nousee noita hetkiä.
Da, se on siinä! Tai no ei ihan. Sait juuri paikan joogaopettajanani, paitsi ettet saanut. Pikkasen epäilen kykenisinkö keskittymään pätkääkään jos nainen on joogamaisterinani, kun ne ajatukset harhailisi. Ja ne harhailee muutenkin, niin laita siihen viereen sitten nainen joogatrikoissa... Ei eiei eieieiei. Tai no perinteistä joogaa siitä ei kyllä ainakaan seuraa 😇
Ja nyt mun tarttee mennä nukkumaan, on pienten poikien nukkuaika, ollut jo tovin 😁
Siis hyvät yöt, palaamme, lienee siis hieman myöhemmin tänään.
Hyvää yötä, palataan myöhemmin tänään 😊
Palstan parisuhdekyselijöillä taitaa olla joku pakkomielle asiaa kohtaan tai sitten ei kyetä tulemaan toimeen itsensä kanssa eikä osata keksiä yksin mitään tekemistä. Ei ole harrastuksia ja muita ajanvietteitä? Ei kiinnosta vaikka musiikin kuuntelu, kirjojen lukeminen, elokuvien katselu, asioiden selvittäminen ja tutkiminen omista mielenkiinnonkohteita (esim. joku historian aikakausi tai joku muu itseä kiinnostava osa-alue), käsityöt, askartelu tai mikä muu itseä kiinnostava tekeminen? Eikö yksi parisuhteen edellytys ole rakastuminen ja rakkaus? Pitäisikö väkisin ottaa joku vain sen takia, että olisi parisuhteessa?
En enää kun oon jo niin vanha. Nyt tekis mieli vähän matkustella ja tuhota säästöt. Ois tosi ikävää, jos rahaa jäis yli sitten kun kuolee. enkä halua että mun elämää niillä rahoilla pitkitettäis ja joutuis vuodepotilaaksi. Parisuhde ja perhe ei ollu mun pakkomielle, vaan se että vaihtoehtoisesti vois elää vapaammin ja tehdä vähemmän töitä.
Kyllähän minä haluaisin, mutta olen onnistuneesti työntänyt kaikki ehdokkaat toistaiseksi kauemmas. Ehkä sen oikean kohdalla sitä ei sitten enää tapahdu.. Tai sitten minussa on vain jotain vikaa 🤷♀️
Elämässä ei tiedä tuleeko pesti ilman kastia tai toisinpäin.
En halua enää perinteistä parisuhdetta, niitä on koettu jo riittävästi.
Menen mieluummin jäälle luistelemaan nuorimman ja vanhimman lapsen kanssa. Saavat kilpailla kuka on perheen nopein. Onko se 28 vuotias poika, vain 7 vuotias tyttö.
Voi tulla tiukka kisa:)
AV
Onhan tuota jo jonkin aikaa halunnut. Ei vaan onnistu...
Etkö ole jo hokannu missä ongelma lienee vai etkö todellakaan ymmärrä sen johtuvan itsestäsi
Kyllä minä haluaisin mutta se pitäisi olla rauhallinen versio parisuhteesta. Ei mitään flamenco-kursseja eikä yhteisiä etelänmatkoja eikä muutakaan ulkoista intoilua vaan ihan vaan rauhallista yhdessä elämistä.
Samaa mieltä, ei ulkomaanmatkoja, eikä erikoisia harrastuksia.
Vähän sama juttu, mutta saa sitä toimintaa joskus olla. Mutta ei jatkuvaa ilotulitusta ja huvipuistoa. Ei elämä ole sellaista.
Haluan hyvän ja tasapainoisen parisuhteen henkisesti terveen naisen kanssa.
Tiedän, se on todella paljon vaadittu.
Miksi se olisi paljon vaadittua.
Koska nuo ovat ne parhaimmat edellytykset vakiparisuhteen muodostamiselle. Jos tälläistä naista ei ole löytänyt kolmekymppiseksi mennessä on epätodennäköistä että löytää jatkossakaan. Näet tuollainen nainen löytää erittäin todennäköisesti kumppaninsa ja elää normaalia parisuhde-elämää eikä ole enää tavoiteltavissa.
Tällöin siis jos ajatellaan töykeästi että kaikki naiset olisivat mahdollinen kumppani.... niin poistamme ensin joukosta epätasapainoiset, sitten ne jotka käyttävät suhteitaan hyväksi (eli huonot kumppanit, luonnehäiriöt ja erilaiset keinottelijat) sekä tietenkin suoranaisesti sairaat.
Jäljelle jää mittava osuus kelposia naisia. Nyt otamme tästä joukosta pois varatut ja huomamme että valtava osa näistä naisista on varattuja - heillähän on ollut edellytys luoda suhde omalta osaltaan, joten vaikka epäonnistuneita suhteita olisi takana niin on hyvin todennäkäistä että tälläinen nainen on päätynyt yritysten jälkeen oikein hyvään ja kantavaan suhteeseen koska ei ole omalta osaltaan luonut sitä mahdottomaksi pidemmällä aikavälillä; päinvastoin - jos on edellytykset onnistua niin tuollainen nainen onnistuu.
Sinkkumarkkinat ovat valitettavasti pitkälti dysfunktionaalisten ja jakojäännösten pelikenttää. Myös aivan evoluutiobiologian kannalta on selvää että toimivat parit kouliintuvat ikävuosien 18-35 välillä jotta jälkikasvu saa paremmat edellytykset; lapset ovat usein se syy miksi ihmiset välittävät rakentaa suhteitaan ja saada ne toimimaan ja tämän seurauksena syntyy hyviä pareja jotka pärjäävät kyllä keskenään vaikka lapsi-moottoria ei olisikaan, ollaan jo hitsauduttu yhteen ja omat edellytykset elää myös suhdetta ovat kunnossa.
Eli se ei ole "paljoa" vaadittu että parisuhdekykyinen nainen olisi henkisesti terve ja heitä olisi olemassa. Sensijaan on suorastaan ennenkuulumatonta että sellainen olisi vielä vapaa. Nuo ovat (yksilöinä) hiukankaan pidemmällä tähtäimellä parisuhteissaan onnistujatyyppiä eivätkä siksi tavoiteltavissa. Elikkä yksinkertaisesti se että moinen on "sinkku" on todellakin liikaa vaadittu. Se on yksinkertaisesti epätodennäköistä.
Lähinnä se on tuo asenteesi, joka ne henkisesti terveet naiset karkoittaa. Ei kukaan henkisesti terve halua lähteä tieten tahtoen rikkomaan itseään katkeroituneen yksilön kanssa.
Jo oikeasti onnistuu elämässään löytämään vain jotenkin viallisia ihmisiä, niin katse kannattaa suunnata omaan itseen. Mitä itse tekee ja miten toimii, että vetää puoleensa niitä omasta mielestä viallisia yksilöitä. Miksi ne sellaiset itseä aluksi viehättävät, miksi heihin huomionsa kiinnittää ja miksi heidän seuraansa hakeutuu.
Tuota en ole erityisen katkera ja kuka sanoi että kohtaan vain viallisia ihmisiä? Useimmat kohtaamani naiset ovat oikein toimivia kas kun vanhemmuus-kinkereissä näihin funktionaalisiin naisiin törmää. He ovat hyviä naisia ja jokainen varattuja enkä yhtään ihmettele miksi. Eli siis positiivista naiskuvaa on tarjolla yllin kyllin mutta he eivät voi olla oman onnensa takia kumppanini.
Eli näen jatkuvasti positiivista esimerkkiä siitä millainen nainen voi olla, kuinka tyytyväinen hän voi olla suhteeseensa ja kuinka hän voi toimia ei-tuhoavasti suhteen jatkumisen kannalta. Minun ei tarvi pelätä tai vihata naisia kun ympärilläni on valtavasti esimerkkejä päinvastaisesta. Mutta : kaikki varattuja.
Se mitä on vaikea löytää on vapaa ja suunnilleen toimiva aikuinen nainen joka ei tuhoa suhteitaan ja edellytyksiään luoda niitä. Ja kyllä, ongelmien määrä sinkkuväestössä on aivan selvästi - suorastaan dramaattisella tavalla - korostunut joten kyllä siinä väistämättä ja perustellusti kysyy että mikä sinussa on vialla kun olet sinkku? Oikeastaan paras selitys on "en halua parisuhdetta" mutta sekin sulkee oven tietenkin. Tässä pitää tosiaan tiedostaa että jos olet aikuinen sinkkunainen niin toiset aikuiset sinkkunaiset todennäköisesti eivät ole parisuhdekelposia vaikka itse olisit. Vaikka yleistys on tietenkin väärin ja jossain mielessä haitallista - niin toisaalta mies joka suhtautuu lähtkohtaisesti epäillen yli kolmekymppiseen sinkkunaiseen palvelee omaa todellista etuaan.
Et sitten ilmeisesti itse huomaa tuota katkeruutta tekstissäsi. Valtaosalle henkisesti terveistä ei tulis mieleenkään lähteä edes tutustumaan ihmiseen, joka tuo julki tuon tasoisia ajatuksia. Miksi lähteä tuollaiseen, kun katkeroitumatontakin löytyy.
Tai sitten kuvittelet katkeruuden koska odotat sitä ja oletat sitä ja jos kertasanominen ei riitä ei itseään kannata alkaa toistamaan.
Ei niitä tarvitse kuvitella. Et ilemisesti itse huomaa miten oletat vaikkapa sinkun jotenkin automaattisesti huonommaksi. Todellisuudessahan sinkuus kertoo ihmisestä vain parisuhdestatuksen, ei mitään muuta. Vaan kuten sanottu, niin tuolla asenteellasi löydät sitä mitä tilaat.
Mikä on parisuhde lopulta? Se on yksittäisen ihmisen odotusarvo jostain, mitä ei ole, kunnes on ja mitä se sitten on?
Toiveita?
Bliisua itselleen valehtelua minusta...🥱
Eiköhän se ole niin, että ihmiset sopivat minkälaisen parisuhteen he haluavat, jotta molemmat tulisivat kuulluiksi ja ymmärretyiksi ja saisivat siitä sen mitä tarvitsevat ja mitä eivät.
Ei. He vaan värittävät taulun oman mielen mukaan ja toisen on nähtävä se samoin sävyin, tai soppa on valmis.
Ei ole vain punaista, on monta eri sävyä...ja jokainen näkee kuitenkin värit eri tavoin...
Aina on eri tulkinta....
Voi se noinkin olla.
Ihmiset kuvittelee, että muut kokee samoja juttuja samoin kuin he, kun kuvailevat niin.... no eivät koe.
Sanat on sanoja...
Ois tietenkin hienoa, jos mua varten olis olemassa lähes täyspäiväisen oloinen puolikas. Terveeltä pohjalta pitäisi kyseenalaistaa ja tutkia molempien taholta riittävästi, minne ollaan menossa, vai ollaanko mihinkään.
Aikuisten välinen rakkaus on itselleni erilaisempaa, kuin jos olisi kyseessä ensirakkaus.
Uudessa parisuhteessa tulee varmaan tutustuttua itseensä uudella tavalla tulevan toisen puolikkaan välityksellä, niin ajattelen.
AIkuisten välinen rakkaus on "järkevämpää" eli suomeksi sanottuna pelokkaampaa.
Miksi olisi pelokkaampaa, ei minusta. Kaikistahan ei ole uuteen suhteeseen. Uuden suhteen voi muodostaa molemmille sopivilla säännöksillä. Harvoin ensinnäkään asutaan nykyaikana samalla paikkakunnalla. Tuo lienee haasteellinen kuinka käytäntö järjestetään.
Nuorempana mielsin suhteen muodostamisen paljon haasteellisemmaksi kuin nykyään.
Jokaisella on tietty haasteet ja niiden soveltamiset toisen elämän kuvioihin.
Monikin varmaan haluaa mu eiköhän heitä si täältä katua kun onnistunevat kohtaamaan sen joka sillai kivasti sai tuntemaan ikää kui ois niinkui jalat viet alta hölmistyny olo että jokin joku voi tuntua niin hyvältä oikealta
En halua. Hoitakoon ”naiset” itse koiriaan.
Jaa, ei kiitos, huoh!
Tottakai haluaisin mutta olen niin ruma etten kelpaa naisille. Näin tämä elämä menee yksin sinkkuna ilman naista kun samaan aikaa monet naiset seurustelee väkivaltaisten jännämiesten kanssa.
kyllä
Minä haluan parisuhteen. On kiva sopia menoja ja yhteisiä iltoja. Nyt on ollut sellaien jonkin aikaa. Katsotaan mitä tulee, mieluummin pitkä. Asutaan eri asunnoissa.
Haluaisin suhteen, joka toimii. Ruokkii itse itseään, jossa molemmilla on hyvä olla, joka antaa molemmille enemmän kuin ottaa. Joka on enemmän kuin osiensa summa. Luottamus on tärkeä toimivalle suhteelle. Taitaa olla liikaa vaadittu? Osiensa summalla, en tarkoita lapsia vaan toimivuutta, mun tapauksessa.
Naisethan haluaa jonkun kaljasiepon perässä kulkea. EI kelpaa kunnollinen mies joka harrastaa kalastusta eikä viinan juontia.
Kyllä minä toivon löytäväni vielä parisuhteen, mutten mitä vaan. Haaveena on tasapainoinen, lämmin, läheinen, läsnäoleva ja rakkausellinen suhde.
Parisuhteen pitää perustua molemminpuolisiin tunteisiin, molemmin puolisen tahtoon/kiinnostukseen, samansuuntaisiin arvoihin ja yhteiseen aaltopituuteen. Parhaimmillaan toinen tuntuu tutulta kuin oma perhe, mutta silti kaksi ihmistä on riittävän erilaisia, jotta seksuallinen jännite syntyy, on vahva ja pysyy. Tälläiset tuntemukset toki vaatii, että ollaan jo tutustuttu ja puhuttu syvällisemmistä asioista. Ja korostan sanaa parhaimmillaan, koska kahden ihmisen loksahdus noin perusteellisesti yhteen ei käy montaa kertaa elämässä, eikä sitä voi pitää suhteen kriteerinä.
Alussa kun lähtee tutustumaan uuteen ihmiseen, ei välttämättä tiedä mihin suuntaan kummankaan tunteet muodostuu. Enkä itse edes mieti alussa tunteita vaan keskityn mielummin olemaan läsnä ja kuuntelemaan mitä toinen kertoo itsestään. Tutustuminen oma prosessi, joka vaatii aikaa yhdessä ja sitä, että kumpikin uskaltaa avata itseään ja puhua muustakin kuin arki-asioista.
Luin, ymmärsin, ihastuin.
Kylläpä se kävi nopeasti. 😂😂😂
Digitaaliaikana kaikki on kovin nopeaa, pakko vain hypätä aaltoon ja koittaa pysyä laudalla.
Hyvä kirjoitus. Jos haluaisin parisuhteen joskus, niin tuossa on paljon sellaista miten itsekin olen ajatellut. Ei ajattele etsivänsä parisuhdetta vaan katsoo mitä tuleman pitää.
Surffarimiehiä vai digisurffaus?
No tässä kohtaa ihan digisurffaus, oikeassa vedessä on parasta kun jalat yltää pohjaan ilman että tarvii pidättää hengitystään.
En ole vielä etsimällä etsinyt, tai en siis ole aloittanut aktiivista seuran etsintää (jo 3.5v eropäätöksestä). Mutta harvoin rakkaus löytyy, jos itse on kovin passiivinen ja vain odottaa kotona rakkautta. Olen vaiheessa, jossa lähinnä harkitsen miten ja milloin aktivoidun.
Sinänsä olen tyytyväinen itseeni, että olen nyt syksyllä ollut viidessä ammattiin liittyvässä iltamenossa ja kaksi kertaa naisystävien kanssa pubissa (=enemmän kuin moneen vuoteen) ja pari kertaa ihan pilkkuun asti jopa (vaikka olen keski-ikäinen). Ja olen ollut kertaa treffeillä 10.5 vuoteen ja myöntänyt ekaa kertaa itse itselleni, että haluan löytää parisuhteen. Aika kynnys pitkän parisuhteen ja eron prosessoinnin jälkeen on olla edes tässä kohtaa. 😂 Juna siis liikkuu eteenpäin, mutta vauhti vielä odottaa kiihtymistä. 😁
Itse rakastan vettä. Ehdottomasti surffaisin, jos tasapaino-aistini olisi parempi. Tiedän, että kaatuisin koko ajan, eikä motoriikka riittäisi laudan päälle pääsemiseen riittävän nopeasti enkä tällä hetkellä saisi itseäni vauhdissa laudalle (voima ei riitä). Olisin riittävän sitkeä opettelemaan, jos tietäisin tasapainon riittävän.
Silti osaan kuvitella miltä isolla aalloilla ratsastaminen voisi tuntua. Valtameren aallot on hurjia ja kaataa vaikka seisoisi suht. matalassa kahdella jalalla. Luonnon ihmeitä.
Vesielementti on minulle parhaimmillaan kun laitan soutuveneen laidat siihen väliin. Harvoin kalassa (poika tykkää siitä touhusta enemmän) mutta sitäkin mielummin fiilistelemässä vaikka saariin tutustuen.
Minä halusin mutta kun sanoin naiselle että olen työtön niin siihen loppui tutustuminen.