Murha EI ole "elvytys", eikä siitä ilmoittaneet ole vastuullisia

EK-medioitten nuoren naisen murhatapauksesta uutisointi, kertoo kyllä kaiken, Suomen tiedonvälityksen matalasta, maanmatosiakin alhaisemmasta tilasta.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17697987/ek-yle-pilkkaa-vartijoiden-murhaamaa-nuorta-naista#comment-118456612

Korruptiopoliitikko-pörssirikolliset, toteuttavat parhaillaankin, vastaavaa murhaamista, pitämällä Suomen n. puolta miljoonaa eläkeläisköyhää, oikeusturvattomina, äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpideltyinä, ilman aitoa oikeusturvaa, ilman aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17673866/suomen-modernin-historian-vakavin-elakelais-ym-koyhyys-hatatilanne-kaynnissa
231392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

EK-Yle siis ihan pokerilla, tuo veroparatiisi-vartiointiliikkeen vartijoiden murhaaman nuoren naisen tapauksen yhteydessä, esille "ajatuksen", että olisi muka olennaista tuon murhatapauksen kannalta, oliko nainen maksava asiakas liikkeissä vaiko ei ja kaiken lisäksi vielä täysin huteralla pohjalla, kun EK-Ylen uusfasistinen "tietotoimisto", ei voi mitään faktoja väitteilleen edes antaa, ja vaikka voisikin, niillä ei olisi yhtään mitään merkitystä, ihmisoikeuksien vakavimman rikoksen, ihmishengen viemisen murhaamalla kannalta. Todellakaan EK-Yle ei voi sitä edes tietää, oliko nainen asiakkaana liikkeissä vaiko ei, vain se murhattu nuori nainen, itse sen voi tietää ja hän ei ole enää sitä meille kertomassa.

Äänestä
  • vapaamuurarit hallittee kaikkee:

    Espoon Iso Omena kauppakeskus 7.1. täysikuu vapaamuurarien satanistinen pakanallinen uhri-aika?

    Seukritas= vapaamuurareitten?

    Iso Omena= vapaamuurareitten?

    7.1. oli täysikuu eli vapaamurarietten satanismin ihmisuhri-päivä?

    herätkää jo suomalaiset

    EU on vapaamuurareiren , jne...

    koko Suomi paskana ja suomalaiset 2 miljoonaa suomalaista uusköyhää EU-kokoomuksen köyhistämää leipäjonosuomalaista.

    Asiakas oli joukkovainottu kohdehenkilö?

    https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/permalink/3380236128900767

    https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/taemae-tyttoe-eroaa-nyt-kremlin-suomen-mafiasta-heippa.2462662/

    https://fi-fi.facebook.com/141303519317229/photos/vapaamuurarien-paljastukset-osa-2yleisestivapaamuurarit-esittävät-itsensä-veljes/358634590917453/

    -- aika paljon tuota kokoomus-paska helsinkiä viime aikoina :

    - postinakantaja HESY-hyväksikäyttö uhri tappo?

    -ullanlinna tappo eliitti-psykiatri vaiettu tapaus`

    - joku jengi-velkaperijä tappo?

    - Avarn- hullut riejuneet?

    ja nyt ISO OMENA kauppakeskus tapaus...

    Onko Helsinkiä johtava Helsingin satanistinen illuminaatti-neuvosto mennyt ihan sekasin ?

    https://svalispeaks-wordpress-com.translate.goog/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc

    uutiset ei kerro mitään. s24 poistaa viestit

    veikkaus: että etälamautinta tai sähköpamppua jne- käytetty senverran etä akka polla sekasin?-

    vertaa vappukaahari- täysin rauhallinen - kuva katkeaa- sitten huutaa täysillä jumalaa apuun?

    nuo säteilytykset on voitu jopa ampua muualta- sekä akkaan että noihin gorilloihin?

    Mikähän liike oli kyseessä- vaateliike?

    7.1 on vanha pakanajuhla nuutti.

    oliko 5Gt tukiasema vieressä? - 5g ammuttu päihinsä?

    poliisit? ---mukana--joukkokiusannassa?---mm--suomi24?

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625214/poliisit---mukana--joukkokiusannassa---mm--suomi24

    Äänestä

  • Aika moni silminnäkijä kertoi, että nainen ensin talutettiin farkkukaupasta kahden vartijan voimin ulos, siis KAUPASTa. Nyt sitten alkoi tyypillinen valkopesu eli valehtelu, että ei olis missään liikkeessä käynyt eli kyseinen farkkuliike ei muka olisi mitenkään liittynyt asiaan vaikka myyjä, joka kutsui vartijat sanoi katuvansa tekoa. On tää erikoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aika moni silminnäkijä kertoi, että nainen ensin talutettiin farkkukaupasta kahden vartijan voimin ulos, siis KAUPASTa. Nyt sitten alkoi tyypillinen valkopesu eli valehtelu, että ei olis missään liikkeessä käynyt eli kyseinen farkkuliike ei muka olisi mitenkään liittynyt asiaan vaikka myyjä, joka kutsui vartijat sanoi katuvansa tekoa. On tää erikoista.

    joukkovaino-hommia?

    päättyy lopulta uhrin eliminoismiseen?

    olisko nainen päässy perille miten asiat maailmasa oikeasti on?- ja joutuivat poistamaan valaistuneen?

    ps.

    illuminati-piiloviestit ja muutkin piiloviestit tähän ISO OMENA-kauppakeskus kuolemasta

    omen= enne-
    Omen -leokuva e-i 'enne' ktoo ilmestyskurjan pedon anti-kristuksen ilmestymisestä maailmaa johtamaan.
    -----
    iso OMENA uhrin ja vartoiren kansallisuudet ja etnisuus jne SALATAAN !!!!!!!!!!!!!!

    SALAILU LOISTAA KOKO JUTUSSA- SUPO-CIA-kokoomus-jne google netti jne - poistaa viestit - netti tilttailee jne?

    ps.
    TIETO JA LINKIT POISTUILEE ESTETÄÄN:

    17- järkyttävä totuus jonka asioista tietävät näki heti- piiloviesti vapaamuurarit pyhäluku 17- 7.1.

    Videolla: 17 17- järkyttävä totuus: jonka asioista tietävät näki heti- piiloviesti vapaamuurareihin järkyttävä:

    7 ja 1 - tammikuu 7 pvä= 7. 1 . (oli pakanallinen täysikuu, oliko ihmisuhri-päivä?)

    - numerot: 1 ja 7
    ------------------------------------
    paikalla 7 vartijaa ja 1 uhri

    = numerot: 1- ja 7

    17 on vapaamuurarien pyhä luku,

    ja vapaamuurarit perustettu vuonna 1717 .

    video iso omena asiasta:
    https://www.youtube.com/watch?v=Q-NLLWDylXQ
    - USA-armeijan Blackrock omistaa securitaksea.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17698671/suuri-isoomena-tutkimus-ketju--kuvat-videot-linkit-tanne-kommentteineen-jos-
    - lisäksi natsi- uusnatsi-satanistien äkkelerationismia- jota mm kankaanpään uusnatsit europolilta asti estämään, eli äkkelerationismi = nopeuttaa kapina-kehitystä- ja tulee sama mieleen oliko iso omenassa tämäkin mahdollisuus- että rotu-vihaa luotaisiin tuolla teolla?

    EI SAA ERES KYSYÄ !!

    illuminati viestii piiloviestien ja mm merkkaa tapahtumansa piiloviestiellä-

    tavallinen ihminen ei ymmärrä että tuossa olisi mitää järkee
    piiloviesti toimii alitajunnassa-

    sen näkee mutta ei ajattele sitä-

    silti se tallentuu mieleenn- eli alitajuntaan-

    siinä sen voima.

    mm elokuvissa illuminaatti omistaa hollywoodi nn ja mediat on täynnä piiloviestejä-

    joista muut ei välttämätä ymmärrrä mitää paitsi illuminati?

    supo suomi24 selaimet CIA jne posti esti viestit täatä asiassta aina?-

    samoin kuin joukkovainosta - joka mahdollisesti osa iso omena kuolemaa?
    -
    nuo 2 asiaa osa myös mielenkontrolli mielenhallintaa jota illumunaatti ja CIA Nato jne tekee?

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍑 ­­N­­­y­­­m­­­f­­­o­m­­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#176980000

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

EK-IS sälyttää vastuuseen, murhasta ilmoittaneille toisille asiakkaille. Sälytyksen viesti on siis: "älkää ilmoittako vartijoitten tekemästä väkivallasta ja murhista, niin ei ole ongelmaa". Täälläkin palstalla näkyvistä, äärioikeistokommenteista voi päätellä, mistä on kyse, uusnatsismiksi, uusfasismiksi, sitä sivistys-oikeusvaltiossa nimitetään.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17697987/ek-yle-pilkkaa-vartijoiden-murhaamaa-nuorta-naista#comment-118456612

Miten pitkälle uusfasismissa, entiset ns. tiedotusvälineet saavat mennä, viranomaisten puuttumatta asiaan ?

Korruptiopoliitikko-pörssirikollisten politikointi, "järkyttyneen" esittäminen, on sitten toinen asia, joka on tekopyhyyden ja kaksinaamaisuuden huipentumaa, kun tiedossa on, että tappavat eläkeläisiä köyhyyteen, oikeusturvattomaksi pahoinpitelemällä ja käyttämällä Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPAN orjina.

Veroparatiisi-vartiointifirmat verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen. Samoin Veroparatiisi-sotemonopolit- ja ek-mediat.

Äänestä
  • nimi salattu,,,, Georgina Floydinen ? Georgina Floiri?

    Kuinka monta tällasta georgina floiria on sitten jääny ilman julkisuutta viety ruumispusseissa "sairaskohtausten" takia salassa sairaalan kautta kokoomus-sotepuljujen kautta pois elävien kirjoista?

    Entä sama kokoomus sote-puljuissa esim Kupittaan sairaalan karmeudet jotka tuli julki vain yhden aktivistin kertomana- joka hänkin oli kaapattu psykiatrien uhriksi?

    "Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia, mutta mieli ei ole elin. Mikään käyttäytyminen ei voi olla sairaus. Termi “psyykkinen sairaus” on vain kielikuva, metafora. Sen vuoksi psyykenlääkkeet eivät voi parantaa, koska ei ole olemassa sairauttakaan. Kielikuvaa ei voi parantaa kemiallisesti. Psyykenlääkkeet ovat myrkkyjä. "

    https://www.
    magneettimedia.com/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Eksynyt neuvoa kysynyt turisti kaapattiin keskellä Helsinkiä mielisairaalaan:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17441432/suomen-mielenterveyshoitoa-kasittava-kielteinen-usa--dokumentti-esitysvalmis

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    nimi salattu,,,, Georgina Floydinen ? Georgina Floiri?

    Kuinka monta tällasta georgina floiria on sitten jääny ilman julkisuutta viety ruumispusseissa "sairaskohtausten" takia salassa sairaalan kautta kokoomus-sotepuljujen kautta pois elävien kirjoista?

    Entä sama kokoomus sote-puljuissa esim Kupittaan sairaalan karmeudet jotka tuli julki vain yhden aktivistin kertomana- joka hänkin oli kaapattu psykiatrien uhriksi?

    "Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia, mutta mieli ei ole elin. Mikään käyttäytyminen ei voi olla sairaus. Termi “psyykkinen sairaus” on vain kielikuva, metafora. Sen vuoksi psyykenlääkkeet eivät voi parantaa, koska ei ole olemassa sairauttakaan. Kielikuvaa ei voi parantaa kemiallisesti. Psyykenlääkkeet ovat myrkkyjä. "

    https://www.
    magneettimedia.com/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Eksynyt neuvoa kysynyt turisti kaapattiin keskellä Helsinkiä mielisairaalaan:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17441432/suomen-mielenterveyshoitoa-kasittava-kielteinen-usa--dokumentti-esitysvalmis

    koko linkki
    https://www.magneettimedia.com/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Äänestä

Käyttäytymällä ihmisiksi muiden ihmisten työpaikoilla joita mm. Kauppakeskusten ja kauppojen henkilökuntien työpaikat ovat, välttyy aika paljolta. Pysyy jopa hengissä. Ei mulla muuta enää.

Äänestä
  • Kyllähän se häirikköakka oli riidellyt miesasiakkaan kanssa niin että sivullinen katsoi tarpeelliseksi kutsua vartijat.
    Vartijat kehottivat poistumaan mutta ämmä valitsi riitelyn vartijoidenkin kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllähän se häirikköakka oli riidellyt miesasiakkaan kanssa niin että sivullinen katsoi tarpeelliseksi kutsua vartijat.
    Vartijat kehottivat poistumaan mutta ämmä valitsi riitelyn vartijoidenkin kanssa

    Rauhallisena pidetty nainen riiteli miehen kanssa. Mistäköhän se johtuu? Miehethän eivät häiriköi naisia, vai? Arvaa montako kertaa olen joutunut käskemään jonkun häiriköivän ukon painumaan helvettiin julkisella paikalla? Joskus on pakko korottaa jopa ääntä, kun ei puhe kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Rauhallisena pidetty nainen riiteli miehen kanssa. Mistäköhän se johtuu? Miehethän eivät häiriköi naisia, vai? Arvaa montako kertaa olen joutunut käskemään jonkun häiriköivän ukon painumaan helvettiin julkisella paikalla? Joskus on pakko korottaa jopa ääntä, kun ei puhe kuulu.

    Uskon tämän mutta miten sinun kokemuksesi jossain täysin mulla kuin tuolla littyy nyt tähän naisen riehumiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Uskon tämän mutta miten sinun kokemuksesi jossain täysin mulla kuin tuolla littyy nyt tähän naisen riehumiseen?

    Olikohan tuolla naiselle syötetty niitä SSRI-pillerejä jotka tekee vihaiseksi- tai muita psykiatrian mömmöjä?

    Tosin muut silminnäkijät kertoo naisen olleen rauhallinen koko ajan- joten koittaako Secorötös leimata uhria netissä ongelma-tapaukseksi?.

    Äänestä

EK-IS näyttää nyt sälyttävän, veroparatiisivartiointifirman äärioikeistovartijoilta, murhatulle, eli vakavan väkivallan uhrille.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17662783/eduskunnan-porssijengirikollisuus-kayttaa-katu-vakivaltajoukkoja#comment-118082624

Minkälainen ahneus EK-IS-äärioikeistomediassa vallitsee, kun verovaroilla koulutetut toimittajat, alentuvat moiseen moskaan.

Väkivalta, saati murha, ei ole koskaan kohteen, eli uhrin syy, eikä aiheuttamaa.

Toivottavasti veroparatiisivartiointifirma lakkautetaan, tai ainakin veroparatiisirikollisfirmat laitetaan verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen.

https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

Äänestä

HS vähättelee veroparatiisivartiointifirman äärioikeistovartijoitten, tekemää naisenmurhaa "kuolemantapaukseksi", mitä se ei ollut, jokainen voi sen videolta nähdä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17622197/mita-kovia-aineita-aarioikeiston-vihakirjoitus-trollit-kayttavat-

On erikoinen tilanne yhteiskunnassa, jos kuka tahansa voi ilmoittautua "häirityksi mieheksi tai naiseksi" ja sillä verukkeella, yllyttää väkivaltaisia veroparatiisi-vartiointifirmojen, korruptiopoliitikko-pörssirikollisten, käytännön väkivaltajoukkoja ihmisten kimppuun.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16968316/petospersliikekok-eilisten-vihaa-ja-vakivaltaa-yhteiskunnassa-ja-netissa-vaaliteemana

Äänestä

Monissa kaupoissa kyseisten veroparatiisi-vartiointifirmojen joukkoja, enemmän kuin asiakkaita ja ilmapiiri sen mukainen, ei huvita vähääkään käydä missään ruokakaupoissakaan. Eläkeläisköyhät, ym alisteisiin asemiin pahoinpidellyt, ovat helppo kohde äärioikeiston pörssirikollismafioitten, käytännön väkivaltajoukoille, ihan ilman EK-HS-sanomamedioitten yllyttämistäkin. Mikä yhteiskunta se sellainen on, jossa eivät pieni- ja keskituloiset kansalaiset, uskalla enää käydä edes välttämättömissä ruokakaupoissa.


https://www.aljazeera.com/opinions/2020/5/31/surveillance-is-getting-under-our-skin-and-that-should-alarm-us/

Äänestä

Eduskunnan yksipuoluejärjestelmä pörssimafioineen, on jo pitkään pyrkinyt ja päässyt tavoitteeseensa, ylimilitarisointiin äärioikeisto-uusfasistiseen poliisivaltioon, jossa kuka tahansa, voi tehdä kenestä tahansa, "häirintäilmoituksen" tms, ja siten yllyttää, korruptiopoliitikko-pörssirikollisten / veroparatiisimonopolien pörssirikollismafioitten, käytännön väkivaltajoukot, kuten veroparatiisi-vartiointiliikkeet, kansalaisten kimppuun, missä tahansa, millä tahansa verukkeella.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009313661.html

Äänestä

Oikeusvaltiota ei enää ole, demokratian tunnusmerkit, vaihdettu korruptio-YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN, poliittiko-pörssirikollismafioitten hirmuhallintoon.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/14453980/porvarihallituksen-jaatavaa-kyytia

Nykyinen hallitus jatkoi kansan eriarvoistamista, kurjistamista siitä, mihin laiton ex-äärioikeistohallitus, KorruptioNiinistön pörssirikollismafioitten kanssa jätti.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17697987/ek-yle-pilkkaa-vartijoiden-murhaamaa-nuorta-naista#comment-118456612

Äänestä

Korruptio-pörssirikollisuus poliisissa pitkällä, jos vapauttavat murhaajia.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vartijat-kavivat-kiinni-kauppakeskuksessa-riehuneeseen-henkiloon-espoossa-han-huusi-selkeasti-ettei-saa-happea-kuoli-elvytyksesta-huolimatta/8607676

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313168.html

Toivottavasti löytyy ihmisoikeuksien puolustajia, tekemään valituksia ja kanteet Haagin Tuomioistuimeen, kansainväliseen korkeimpaan oikeuteen, tuostakin Suomen kansalaisen surmaamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EK-medioitten nuoren naisen murhatapauksesta uutisointi, kertoo kyllä kaiken, Suomen tiedonvälityksen matalasta, maanmatosiakin alhaisemmasta tilasta.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17697987/ek-yle-pilkkaa-vartijoiden-murhaamaa-nuorta-naista#comment-118456612

Korruptiopoliitikko-pörssirikolliset, toteuttavat parhaillaankin, vastaavaa murhaamista, pitämällä Suomen n. puolta miljoonaa eläkeläisköyhää, oikeusturvattomina, äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpideltyinä, ilman aitoa oikeusturvaa, ilman aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17673866/suomen-modernin-historian-vakavin-elakelais-ym-koyhyys-hatatilanne-kaynnissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu