No niin... rupeaa Venäjällä kohta olemaan painetta...

252

1793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uutta psykoosia valmisteilla.

      Nämä käsikirjoitetut kuviot menee täydestä mediauskoville.

      • Anonyymi

        Niinhän ne menee. Venäjällä puhuneet ukrainalaisista supersotilaista ja kaikesta, mutta täälläkin jotkut silti uskovat niiden sanomisiin.

      • Anonyymi

        Berliinin venäläiset ?

    • Anonyymi

      Ei yhtään yllättävä. Ukraina on joutunut dombassin alueella perääntymään ja luovuttamaan alueita, usassa alkavat tajuamaan että ukraina ei kykenekään lupaamiinsa valloituksiin, edes sitä kovasti puhumaansa suurhyökkäystä ei ole saanut aikaiseksi kun ei ole miehistä eikä asearsenaalia, ammuksetkin alkaa olla vähissä. Jotta amerikkalaiset veronmaksajat eivät ymmärtäisi suurta puhallusta nyt pitää alkaa puheet "krimin valloituksesta" jotta saadaan pumpattua vielä lisää veronmaksajien rahaa Ukrainaan. Ukrainalta odotetaan sitten tuloksia myös, turhaa urheiden sotilaiden tapattamaista tullaan näkemään vielä paljon ennen kuin länsi myöntää tappionsa.

      -harmiseikirj-

      • No oikeastaan ihan hyvä olisi jo, jos Usa tulisi Krimille. Tottahan on, että Neuvostoaiksisen kaluston Ukraina ei kykene shokeeraavaan menoon.

        Vois olla jo kohta hyvä aika savustaa Venäjän uhoajat kotiinsa. Se voi olla lääke. 🤔

        Joku Yk:oon mandaatti vielä, niin ei tarviis kysellä jälkeenpäin. 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No oikeastaan ihan hyvä olisi jo, jos Usa tulisi Krimille. Tottahan on, että Neuvostoaiksisen kaluston Ukraina ei kykene shokeeraavaan menoon.

        No siis ylipäänsä YK joukot maahan ja Venäjä ulos olisi hyvä alku. Sitten kun tilanne on rauhoittunut niin voitaisiin vaikka miettiä siellä alueilla ihan oikeita ja legitiimejä kansanäänestyksiä, mutta tosiaan vaata sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan siis Venäjän aseman YK:ssa huomioonottaen tuo ei tule tapahtumaan. Ulkopuolisten intervention alkaa pikkuhiljaa ikävä kyllä olla se ainoa oikea tapa, jolla tuo pitäisi ratkaista.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No oikeastaan ihan hyvä olisi jo, jos Usa tulisi Krimille. Tottahan on, että Neuvostoaiksisen kaluston Ukraina ei kykene shokeeraavaan menoon.

        Vois olla jo kohta hyvä aika savustaa Venäjän uhoajat kotiinsa. Se voi olla lääke. 🤔

        Joku Yk:oon mandaatti vielä, niin ei tarviis kysellä jälkeenpäin. 🤔

        Kuinkas ratkaisisit sitten ihmisongelman siellä? Jos Ukraina usan tuella saisi vallattua Krimin alueen, mitä kyllä epäilen kovasti, niin jotta siellä ei jatkossa sodittaisi sinun pitäisi suorittaa siellä sitten kansanmurha koska alueen asukkaat on Venähjän hallinnon kannattajia. Olisiko sotapäällikkö dissestä silmää räpäyttämättä tekemään päätöstä ihmisten tuhoamisesta koska sen se vaatisi. Mmiten tuhonta suoritettaisiin?

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Sittenhän sen näkee ... YK-joukot sisään ja tilanteen rauhoituttua laillisen kansanäänetykset, teatterin sijaan. Vaan Venäjähän ei voi tuohon pakottamatta suostua. Tajuavat kyllä, että todellinen kansan enemmistö on heidän kanssaan eri mieltä. Nuo teatterikansanäänestykset ovat olleet ko. valtion pelikirjassa aina. Aitoja äänetyksiä siellä ei ole koskaan mistään asiasta järjestetty.

        Ei ne mihinkään kotoaan lähde. Eihän ne siviilit dombassinkaan alueella ole halunneet lähteä vaan elävät raunioissakin. Monet ovat myös eläkeläisiä joilla ei ole voimia lähteä minnekään. Aikamoinen vitsi tuo sun demokratia. Nythän Ukraina on myöntänyt tappaneensa vahingossa sen oman neuvottelijansa. Nehän vähän siinä alussa neuvotteli ja Ukrainan turvallisuusjoukot sitten murhasivat oman neuvottelijansa ja nyt on ilmoittaneet että oli vahinko, ei ollutkaan Venäläisten puolella, semmoinen demokratia :D

        Se muskin julkaisema karttakuva kannatuksista taannoin herätti kiukkua kun näytti enemmän venäjämielisen party of regions -kannatuksen, tuo juttu:

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009129340.html

        Tosiasia on että siellä ei sisällissota lopu vaikka Venäjä vetäytyisikin, donets ja luhansk jatkaisivat sisällissotaansa niin kuin on tehneet jo vuodesta 2014 ja Krim sitten myös jatkaisi eli kansanmurha on pakko suorittaa jos sinne rauha halutaan.

        Ei tuo mitään todista. Paljon on ehtinyt vettä virrata tuon jälkeen ja aika monta ammusta räjähtää. Eli oikea kansanäänestys itse aiheesta ja sillä nuo selviävät.

      • Anonyymi

        Voisihan ne potkia. Se on vaan helpommin sanotut kuin tehty. YK nykymuodossaan on täysin toimintakyvytön.

      • Anonyymi

        Ukrainahan oli euroopan aluee korruptoitunein maa juuri Kiovan hallinnon kuprujen ansiosta, googlaa pandota papers, Zelenskyikin jäi kiinni veroparatiisikoplailuistaan ja olisi sanut potkut jos sen kaveri biden ei olisi tehnyt sinne sotaa.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mihinkään kotoaan lähde. Eihän ne siviilit dombassinkaan alueella ole halunneet lähteä vaan elävät raunioissakin. Monet ovat myös eläkeläisiä joilla ei ole voimia lähteä minnekään. Aikamoinen vitsi tuo sun demokratia. Nythän Ukraina on myöntänyt tappaneensa vahingossa sen oman neuvottelijansa. Nehän vähän siinä alussa neuvotteli ja Ukrainan turvallisuusjoukot sitten murhasivat oman neuvottelijansa ja nyt on ilmoittaneet että oli vahinko, ei ollutkaan Venäläisten puolella, semmoinen demokratia :D

        -harmiseikirj-

        Tietysti lähtevät. Ihan samalla tavalla ne Suomenkin evakot joutuivat kotinsa jättämään, jos eivät halunneet jäävä Neuvostoliittoon. Eli jos ei halua olla Ukrainassa, niin sitten menee Venäjälle. Helppoa kuin heinänteko.

        Eli YK- joukot sisään ja Venäjä vielä suurempine korruptioineen omalle puolelleen rajaa.

      • Anonyymi

        Ja kun ne pykälät nyt ovat mitä ovat. Ei ole tajunneet niiden laatijat ottaa tällaista tilannetta huomioon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan oli euroopan aluee korruptoitunein maa juuri Kiovan hallinnon kuprujen ansiosta, googlaa pandota papers, Zelenskyikin jäi kiinni veroparatiisikoplailuistaan ja olisi sanut potkut jos sen kaveri biden ei olisi tehnyt sinne sotaa.

        -harmiseikirj-

        Juujuu.... selväselvä... on noi jo kuultu...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun ne pykälät nyt ovat mitä ovat. Ei ole tajunneet niiden laatijat ottaa tällaista tilannetta huomioon.

        No päivitystä kaipaa.... ehkä senkin lafkan vois myllätä uusiks...

        Samalla Natokin... joutaa Turkit ja unkarit hittoon nysväämään. 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo mitään todista. Paljon on ehtinyt vettä virrata tuon jälkeen ja aika monta ammusta räjähtää. Eli oikea kansanäänestys itse aiheesta ja sillä nuo selviävät.

        Niin tai ei ole vettä virrannut ainakaan Krimille kun Ukraina sulki alueen vedensaannin yrittäen näännyttää alueen ihmiset vedenpuutteeseen. En oikein jaksa uskoa että Kiovan hallinnon kannatus olisi ainakaan noussut sen seurauksena kun ovat nyt olleet nääntymisen partaalla jo 8 vuotta.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai ei ole vettä virrannut ainakaan Krimille kun Ukraina sulki alueen vedensaannin yrittäen näännyttää alueen ihmiset vedenpuutteeseen. En oikein jaksa uskoa että Kiovan hallinnon kannatus olisi ainakaan noussut sen seurauksena kun ovat nyt olleet nääntymisen partaalla jo 8 vuotta.

        -harmiseikirj-

        Nääntyneiltäpä ovat rannoilla näyttäneet. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti lähtevät. Ihan samalla tavalla ne Suomenkin evakot joutuivat kotinsa jättämään, jos eivät halunneet jäävä Neuvostoliittoon. Eli jos ei halua olla Ukrainassa, niin sitten menee Venäjälle. Helppoa kuin heinänteko.

        Siinä on se ero että oli pakko lähteä tai stalin olisi laittanut siperiaan tapettavaksi. Jos Ukrainassa nyt samalla tavalla hallinto alkaisi laittaa itsensä vastaisia jonnekin tapettavaksi saattaisi länsimaiden tuki aika äkkiä kadota, ei siis onnistuisi vaikka mieli tekisi ja sisällissotiminen siis jatkuisi.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi

        Tältä ne pelimerkit tosiaan näyttää. Assange sanoi, ettei USAn tarkoitus ole voittaa sotia, vaan pitkittää niitä. Sotien jatkuessa tapahtuu rahanpesu.

        Juuri paljastui, että FTX:n kautta Ukrainaan syydettyjä rahoja on pesty demokraateille.
        Mediauskovaiset ovat juonessa mukana, kuten aina hyväuskoiset hölmöt konsanaan.

        Niin se on, sotankäynti on välttämätöntä kun on niin massiivinen sotateollisuus kuin usa:lla ja afganistankin loppui, piti saada äkkiä jotain tilalle.

        Minäkin tuosta jostain luin, ja luonnollisesti Zelenskyin ja kumppaneiden kryptotilit pullistelee, kun ukraina on tuhottu ne häviää jonnekin paratiisisaarille nauttimaan työnsä hedelmistä.

        Aivan, eli paljon pahempi tilanne silloin. Nyt voivat ihan hyvi jäädä, mutta tosiaan Ukrainaan. Venäjälle pitää sitten erikseen muuttaa. Hyvä, että huomasit itsekin miten älyttömän paljon helpompi ja yksinkertaisempi noiden ihmisten tilanne on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai ei ole vettä virrannut ainakaan Krimille kun Ukraina sulki alueen vedensaannin yrittäen näännyttää alueen ihmiset vedenpuutteeseen. En oikein jaksa uskoa että Kiovan hallinnon kannatus olisi ainakaan noussut sen seurauksena kun ovat nyt olleet nääntymisen partaalla jo 8 vuotta.

        -harmiseikirj-

        Sehän on ihan Venäjän vika. Eivät olisi menneet sinne Krimille.

        Ja tämäkin asia selviää, kun YK-joukot tulevat, Venäjä häipyy, tilanne rauhoitetaan ja sitten ja vasta sitten pidetään ihan oikeat vaalit teatterin sijaan. Asiaa ei tarvitse spekuloida lainkaan, vaan sitten se selviää.

        Siellähän voidaan kysellä ovelta ovelle mitä kuka on mitäkin mieltä. 😊

        Mutta kyllähän tuo Venäjän toiminta on selvää. Ryöstösakki johtaa ja kulttuuri tukee sitä.

        Mutta järjestään suljetaan kaikesta ulos ja saavat tehdä saman sisäisesti kuin Ukraina.... mutta saattaa pilkkoutua pienemmiksi sekin maa...🤔

        Jos nyt ihan oikea kansanäänestys tällä kertaa. Ilman rynnäkkökiväärejä siellä äänestämistä "vauhdittamassa". 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinunlaista typerystä voi naurattaa kuivin vuosi 150 vuoteen, mutta eipä tuo yllätä mitenkään:

        https://www.rferl.org/a/ukraine--crimea-water-shortage-drought/30903039.html

        -harmiseikirj-

        No Venäjä on harrastanut tuota samaa jo tuhat vuotta. Tällekin maapläntille hyökännyt tasaisen tappavaan tahtiin aina keskimäärin 50 vuoden välein. Nyt mennään jo pitkälle laina-ajalla, että olis jo syytä saada sekin roistovaltio kuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan oli euroopan aluee korruptoitunein maa juuri Kiovan hallinnon kuprujen ansiosta, googlaa pandota papers, Zelenskyikin jäi kiinni veroparatiisikoplailuistaan ja olisi sanut potkut jos sen kaveri biden ei olisi tehnyt sinne sotaa.

        -harmiseikirj-

        Katsopa harmis YLE areenasta -kansan palvelija, antaa sulle kuvan siitä, miksi Ukraina valitsi presidentiksi Zelenskyn. Siellä on paljon asiaa, joita läpikäyty satiirin keinoin. Paljastaa paljon sitä mätää, jota Ukraina oli ennen ja josta halusivat pois Zelenskyn avulla.

        Katsoin sitä jonkun jakson ja sen avullahan Zelenskyi valtaan nostettiin, sitten kun jäi kiinni pandoran papereista kansansuosio laski kun paljastui että korruptio on vain lisääntynyt ja Zelen lähipiiri junaillut omaisuuksia ulkomaille. Ei olisi enää pressa jos ei olisi tullut sotaa. Voi olla että nytkin joutuu syrjäytetyksi, kansa siellä kannattaa sotavoimien komentajaa Valeri Zalužnyita ja ihan ymmärrettävästi.

        Ja sitten Venäjä oli niin tyhmä, että meni aloittamaan sodan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Venäjä on harrastanut tuota samaa jo tuhat vuotta. Tällekin maapläntille hyökännyt tasaisen tappavaan tahtiin aina keskimäärin 50 vuoden välein. Nyt mennään jo pitkälle laina-ajalla, että olis jo syytä saada sekin roistovaltio kuriin.

        Olisi syytä muttei ole paukkuja meillä riittävästi, siksi sen kanssa kannattaisi paremminkin pärjätä kuin käydä sotaan.

        Ei meidän onneksi näytä tarvivan tehdä mitään. Tuo ajaa itse itsensä kaaokseen. Riittä kun pidetään kurissa tarpeeksi kauan aikaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei meidän onneksi näytä tarvivan tehdä mitään. Tuo ajaa itse itsensä kaaokseen. Riittä kun pidetään kurissa tarpeeksi kauan aikaa.

        Samaa mieltä. Pääsivät vaan sotkemaan uskottelemalla euroopalle että ovat mukavia...

        Nyt pitää näyttää demokratiaa oikeasti, että kukaan länsimaa uskoo. Venäjä on hylkiö.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Samaa mieltä. Pääsivät vaan sotkemaan uskottelemalla euroopalle että ovat mukavia...

        Nyt pitää näyttää demokratiaa oikeasti, että kukaan länsimaa uskoo. Venäjä on hylkiö.

        Kummallista muuten miten juuri tuo Ukraina näyttää aina vaan uudestaan ja uudestaan olevan näiden isojen juttujen näyttämönä. Siellä se aikanaa kaatui lopullisesti Ruotsinkin suurvalta-asema. Siellä rämpi Napoleon ja siellä rämpi Hitler. Aina vaan Ukraina ja Ukraina.

        Venäjäkinhän on sieltä lähtöisin. 😁

        Joku maantieteellinen asema, mitä täältä käsin ei tajua. 😁

        Suomessahan isovihan aikaan pohjanmaan tuhosi kasakat jotka enimmäkseen taisi olla Ukrainan seudulta kotoisin ja raatteentielläkin kaatui vino pino ukrainalaisia.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Venäjäkinhän on sieltä lähtöisin. 😁

        Joku maantieteellinen asema, mitä täältä käsin ei tajua. 😁

        Sekin on yksi sotku myyttiä ja legendaa koko Venäjän alku. On ja ei ole sieltä lähtöisin, riippuu mistä kohtaa alkaa laskemaan. Mutta niinhän se Venäjällä kaikki aina on. Valitaan se paras kohta historiasta ja päätetään, että siitä kaikki alkoi. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessahan isovihan aikaan pohjanmaan tuhosi kasakat jotka enimmäkseen taisi olla Ukrainan seudulta kotoisin ja raatteentielläkin kaatui vino pino ukrainalaisia.

        -harmiseikirj-

        Niin, sellainen se Venäjän johto on aina ollut. Lähetetään muut tekemään pahat heidän puolestaan. Yksikään ukrainalainenhan ei olisi itsekseen tänne päätynyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessahan isovihan aikaan pohjanmaan tuhosi kasakat jotka enimmäkseen taisi olla Ukrainan seudulta kotoisin ja raatteentielläkin kaatui vino pino ukrainalaisia.

        -harmiseikirj-

        Eli niin Vrnäjällä kuin Neuvostoliitossa Ukrainalaisia on käytetty hyväksi... ei ihme jos tappelevat nykyvenäjää vastaan.

        Ois siellä muitakin vähemmistöporukoita, joita v.tuttaa kun joutuvat kuolemaan jonkun idiootin päähänpiston takia...

        Ehkä Ukrainan repäisy kirvoittaa ksnsat...onhan jo jotain merkkejä nähty...😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on yksi sotku myyttiä ja legendaa koko Venäjän alku. On ja ei ole sieltä lähtöisin, riippuu mistä kohtaa alkaa laskemaan. Mutta niinhän se Venäjällä kaikki aina on. Valitaan se paras kohta historiasta ja päätetään, että siitä kaikki alkoi. 😂

        No mä kuuntelin sen Martti J Karin esitelmästä. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Eli niin Vrnäjällä kuin Neuvostoliitossa Ukrainalaisia on käytetty hyväksi... ei ihme jos tappelevat nykyvenäjää vastaan.

        Ois siellä muitakin vähemmistöporukoita, joita v.tuttaa kun joutuvat kuolemaan jonkun idiootin päähänpiston takia...

        Ehkä Ukrainan repäisy kirvoittaa ksnsat...onhan jo jotain merkkejä nähty...😁

        Pahan Venäjän uhrejahan ne varmaan oli kun raiskailivat pohjanmaan naiset ja kiduttivat ja tappoivat miehet. Jos lukee pohjanmaan kauheuksista ei sitten kyllä ihmettele miksi jossain jonkun juutalaisen muistelmissa sanottiin että ukrainalaiset vartijat oli julmimpia keskitysleirillä.

        Venäläisihän ne olivat. Eipä se asia saivartelemalla muutu. Osa Venäjän armeijaa ja Venäjän johdon komennossa. Eivät suomalaiset hekkapeliitat olleet sen puhtoisempia.

        Siellähän nuo kulkivat Kustaa Adolfin joukoissa murhaamassa raiskaamassa ja kiduttamassa pitkin poikin Eurooppaa.

        mm. Ukrainassa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pahan Venäjän uhrejahan ne varmaan oli kun raiskailivat pohjanmaan naiset ja kiduttivat ja tappoivat miehet. Jos lukee pohjanmaan kauheuksista ei sitten kyllä ihmettele miksi jossain jonkun juutalaisen muistelmissa sanottiin että ukrainalaiset vartijat oli julmimpia keskitysleirillä.

        -harmiseikirj-

        Sekö tapahtui 1991 jälkeen, kun Ukraina itsenäistyi? En muista tuollaista, vaikka olen syntynyt 1978....

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Sekö tapahtui 1991 jälkeen, kun Ukraina itsenäistyi? En muista tuollaista, vaikka olen syntynyt 1978....

        Joo, näiltä pääsee aina unohtumaan, ettei sellaista Ukrainaa ollut tuolloin olemassakaan.

        Joo, ei hakkapelitaatkaan oo ollut mukavia miehiä... oliko ne suomalaisia, vai ruotsalaisia, kun teurastivat puolalaisia? 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, näiltä pääsee aina unohtumaan, ettei sellaista Ukrainaa ollut tuolloin olemassakaan.

        Ihmiset ja niiden perimät on alueensa kaltaisia, eivät sen minkä nimisellä alueella asuvat. jos disse muuttaa nimensä dasseksi sama disse se on edelleen, eri nimellä vain.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo, ei hakkapelitaatkaan oo ollut mukavia miehiä... oliko ne suomalaisia, vai ruotsalaisia, kun teurastivat puolalaisia? 🤔

        Jaa-a. Ne oli varmaan silloin ruotsalaisia, kun ne murhasivat ja raiskasivat ja kiduttivat ja sitten silloin ne olivat suomalaisia, kun olivat rohkeita ja pelottavia sotilaita.

      • Disseisback kirjoitti:

        Se, että mennään historiassa satoja vuosia taaksepäin ja osoitetaan joillain alueilla asuvia sen perusteella on naurettavaa.

        Tämä Harmiskin on huolissaan mitä islami tuo...mutta ei mieti mitä kristinusko on litistänyt heitä taannoin. Js nyt itkee vähän samalla tavalla satojen vuoden aikasia ja perustaa höpöhöpöjuttunsa siihen...

        Mutta tuleehan siltä muitakin satuja. 😁

        Sillä alueella ovat nuo perimät sen verran iloisesti sekaisin, että kuka lienee etnisesti "isovenäläinen" ja kuka "vähävenäläinen" ja kuka "valkovenäläinen". Eipä tuota tiedä kukaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa-a. Ne oli varmaan silloin ruotsalaisia, kun ne murhasivat ja raiskasivat ja kiduttivat ja sitten silloin ne olivat suomalaisia, kun olivat rohkeita ja pelottavia sotilaita.

        Joo. Näin täällä muistrllaan ainakin. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Se, että mennään historiassa satoja vuosia taaksepäin ja osoitetaan joillain alueilla asuvia sen perusteella on naurettavaa.

        Tämä Harmiskin on huolissaan mitä islami tuo...mutta ei mieti mitä kristinusko on litistänyt heitä taannoin. Js nyt itkee vähän samalla tavalla satojen vuoden aikasia ja perustaa höpöhöpöjuttunsa siihen...

        Mutta tuleehan siltä muitakin satuja. 😁

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tältä ne pelimerkit tosiaan näyttää. Assange sanoi, ettei USAn tarkoitus ole voittaa sotia, vaan pitkittää niitä. Sotien jatkuessa tapahtuu rahanpesu.

        Juuri paljastui, että FTX:n kautta Ukrainaan syydettyjä rahoja on pesty demokraateille.
        Mediauskovaiset ovat juonessa mukana, kuten aina hyväuskoiset hölmöt konsanaan.

        Tää on todella irvokasta. Ukrainaa tuhotaan idästä ja lännestä. Kansan pitäisi olla aina etnisesti yhtenäinen ja johtaja omien joukosta. Nyt taas nähdään, mitä seuraa, kun Venäjällä on siperianmongoloidinen Putin ja Ukrainassa juutalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Ja entäpä Babylonia ja Nebukadnessar? Tuhosi koko Jerusalemin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Juuh. Saattaa nykyään valtioiden rajatkin olla tarkempia. Ja systeemit. 😊

        Mutta huvittaa nää "historioitsijat" jotka oikoo kaikkea. 😁

        Putlerillahdn on omat historiaopet. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessahan isovihan aikaan pohjanmaan tuhosi kasakat jotka enimmäkseen taisi olla Ukrainan seudulta kotoisin ja raatteentielläkin kaatui vino pino ukrainalaisia.

        -harmiseikirj-

        Täällä ryssivät siperianmongoloidit, joita oli värvätty rosvojoukoiksi. Mistä luulet nykyisen siperialaismongoloidisen N1c-linjan tänne rypeneen? Ei ainakaan vapaaehtoisen kanssakäymisen tuloksena.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Juuh. Saattaa nykyään valtioiden rajatkin olla tarkempia. Ja systeemit. 😊

        Mutta huvittaa nää "historioitsijat" jotka oikoo kaikkea. 😁

        Putlerillahdn on omat historiaopet. 😁

        Siis kyllähän kaikkien nykypäivän ruotsalaisten ja norjalaisten ja tanskalaisten ja islantilaisten pitäisi vähintään riputella tuhkaa päälleen viikinkien tekosien takia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis kyllähän kaikkien nykypäivän ruotsalaisten ja norjalaisten ja tanskalaisten ja islantilaisten pitäisi vähintään riputella tuhkaa päälleen viikinkien tekosien takia.

        Niin ja viikingit kuulemma perusti Kiovan...kun piti hinata jotain veneitä siitä. 🤣

      • Disseisback kirjoitti:

        Niin ja viikingit kuulemma perusti Kiovan...kun piti hinata jotain veneitä siitä. 🤣

        Taitavat hiton svedut olla kaiken pahan alku ja juuri. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin ja viikingit kuulemma perusti Kiovan...kun piti hinata jotain veneitä siitä. 🤣

        No niin, eli se koko Ukraina kuuluukin siis Ruotsille? Tai Norjalle? Tai Tanskalle?

        Siltähän tuo alkaa näyttää 🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        No niin, eli se koko Ukraina kuuluukin siis Ruotsille? Tai Norjalle? Tai Tanskalle?

        No ne vaan vissiin jeesas alkuun ja saivat sit vetää veneensä siitä. Oisivatko tuhonneet jonkun sivilisaation vastarannalta tms. 🤔

      • Disseisback kirjoitti:

        No ne vaan vissiin jeesas alkuun ja saivat sit vetää veneensä siitä. Oisivatko tuhonneet jonkun sivilisaation vastarannalta tms. 🤔

        Viikingeillähän oli monta naissukupuolista sotajohtajaa... ne ei olleet vielä keräilijöitä...

        Mutta v.tukseen tylyjä tyyppejä vissiin olivat muille. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ne vaan vissiin jeesas alkuun ja saivat sit vetää veneensä siitä. Oisivatko tuhonneet jonkun sivilisaation vastarannalta tms. 🤔

        No ihmekös nuo Ruotsi ja Tanska ovatkin nyt sinne lisää aseita ja kalustoa lähettämässä. Kuitenkin jotain sikäläisiä troijan hevosia.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ne vaan vissiin jeesas alkuun ja saivat sit vetää veneensä siitä. Oisivatko tuhonneet jonkun sivilisaation vastarannalta tms. 🤔

        Koko Ruotsin armeija kompressoituina sinne sisälle ja valmiina valtaamaan maan.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Viikingeillähän oli monta naissukupuolista sotajohtajaa... ne ei olleet vielä keräilijöitä...

        Mutta v.tukseen tylyjä tyyppejä vissiin olivat muille. 🤣

        Joo, ei ne vissiin mitään kahvikutsuja siellä pitäneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ei ne vissiin mitään kahvikutsuja siellä pitäneet.

        Siistii ois kyllä olla joku viikinkipomo... mennään tuonne, ryöstetään kaikki ja perustetaan pohjoiseen muutama maa ja pärjätään hiihtolajeissa ja ollaan parhaiten pärjääviä maita ja sitten kun kaikki on överinä, Suomeen sellainen imelä sarja trlkkariin kuin Strömsö. 🤣

        Tehään prkele pipareista koristeita ja kaikkee niin imelää js kaikki on v.tun helppoo ja ihanaa. .🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Tehään prkele pipareista koristeita ja kaikkee niin imelää js kaikki on v.tun helppoo ja ihanaa. .🤣

        Ei jumalauta, nyt mä sen vasta tajusin. IKEAkin on viikinkien ilkeä juoni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei jumalauta, nyt mä sen vasta tajusin. IKEAkin on viikinkien ilkeä juoni.

        No pitää purjehtia ristiinrastiin että pääset syömään....mitä muuta luulit?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No pitää purjehtia ristiinrastiin että pääset syömään....mitä muuta luulit?

        En ollu tajunnu ajatella. Nyt se on tietenkin ihan ilmiselvää. 🤔

      • Disseisback kirjoitti:

        No pitää purjehtia ristiinrastiin että pääset syömään....mitä muuta luulit?

        Vasta Suomessa saatiin oikoteitä ja piti uhata olla ostamatta Ober-kaappeja ikinä...🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ollu tajunnu ajatella. Nyt se on tietenkin ihan ilmiselvää. 🤔

        No ennen päitä katkovat mulkut nyt naureskelevat kun mäkin ostan Ävspy-lokerikon...

        Nilkit... 😤

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ennen päitä katkovat mulkut nyt naureskelevat kun mäkin ostan Ävspy-lokerikon...

        Nilkit... 😤

        No onhan tuo IKEA nyt paljon diabolisempi keksintö ja juoni kuin kaulojen katkominen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No onhan tuo IKEA nyt paljon diabolisempi keksintö ja juoni kuin kaulojen katkominen.

        Aallonharjalla kuitenkin aina....

        Osaavat p.rkele lukea miten on mahkut menestyä...

        Kato nyt vaikka hiihtokisoja.. .😤

      • Disseisback kirjoitti:

        Aallonharjalla kuitenkin aina....

        Osaavat p.rkele lukea miten on mahkut menestyä...

        Kato nyt vaikka hiihtokisoja.. .😤

        Pelkkiä lampaansilmänsyöjiä kaikki. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ennen päitä katkovat mulkut nyt naureskelevat kun mäkin ostan Ävspy-lokerikon...

        Nilkit... 😤

        Mieti nyt ... Venäjälläkin googlen kysytyin kysymys oli "Koska IKEA tulee takaisin". 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Aallonharjalla kuitenkin aina....

        Osaavat p.rkele lukea miten on mahkut menestyä...

        Kato nyt vaikka hiihtokisoja.. .😤

        Yritätkö sä nyt sanoa, että tämä koko sota on norjalaisten juoni, että saavat venäläiset pois hiihtokisoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö sä nyt sanoa, että tämä koko sota on norjalaisten juoni, että saavat venäläiset pois hiihtokisoista?

        Siis Norjahan on NATO:n jäsen, että voihan se olla.

        Ne ie olekaan olleet USA:n bioaselabroja, vaan Norjan suksivoidelaboratorioita ja siellä ei ole supesotilaita, vaan superhiihtäjiä.

      • Anonyymi

        Nyt mä alan tajuta tän koko juonen. Se siis lähtee jo sieltä kun ne viikingit hinas niitä jotain veneitä ja perusti Kiovan. Aikamoista.

        Ahahahaaaa!"Norjan a.tmalääkelaboratorio" on sensuroimisen arvoinen kommentti? USA:Nnbioaselabroista sen sijaan saa puhua. Nytkö nasahti arvaus kohdilleen. 🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mieti nyt ... Venäjälläkin googlen kysytyin kysymys oli "Koska IKEA tulee takaisin". 🤣

        Joo, ne on pyörittäneet kaikki etusormen ympärille. 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö sä nyt sanoa, että tämä koko sota on norjalaisten juoni, että saavat venäläiset pois hiihtokisoista?

        Ei ehkä kovin kaukana totuudesta? 🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahahahaaaa!"Norjan a.tmalääkelaboratorio" on sensuroimisen arvoinen kommentti? USA:Nnbioaselabroista sen sijaan saa puhua. Nytkö nasahti arvaus kohdilleen. 🤣

        Juu, siis Putinin joukkojen piti keksiä kaikkea satuja, minkä tietty osaavatkin, mutta skandinaavien suksilla tapahtuva ylivertaisuus on aiheuttanut sodan Ukrainassa. Aina on luultu, että korkeat ilmanalat edistäisi hapenottoa jne...mutta kyllä se on umpihanki, mikä sen tuloksen tekee... ja siellä on niin isot pellot, missä voi vetää umpiseen aina...ja muutenkin sellainen maa, missä ei oleteta olevan mitään hiihtoon liittyvää...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Kaikenkaikkiaan on koko ihmiskunnalle eduksi kun toveri Putin alkaa ydinsodan ja muut tahot yhtyvät ilonpitoon omilla ohjuksillaan, näin saadaan surkean taustan omaavalle ihmiskunnalle kunniallinen päätös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Ihmettelen samaa, kaikki rakastavat viikinkeja, romantisoivat jne., kukaan ei ajattelee mink. roistoja he olivat, valoittivat Europpaa ja olivat julmimmat sotilat, heidän mottona oli - " tuo on oikeassa jolla on enemmän voimaa"... ja nyt kaikki vihaavat Venäjää ....kaksinaismoraalista väkeä, epärehellisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on todella irvokasta. Ukrainaa tuhotaan idästä ja lännestä. Kansan pitäisi olla aina etnisesti yhtenäinen ja johtaja omien joukosta. Nyt taas nähdään, mitä seuraa, kun Venäjällä on siperianmongoloidinen Putin ja Ukrainassa juutalainen.

        Mutta Putin on suomensukuinen...myönnätkö siis että sinä olet myös mongoloidi...jopa Aatu H. oli siitä mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt mä alan tajuta tän koko juonen. Se siis lähtee jo sieltä kun ne viikingit hinas niitä jotain veneitä ja perusti Kiovan. Aikamoista.

        Ja Kiova oli venäläinen kaupunki !

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No oikeastaan ihan hyvä olisi jo, jos Usa tulisi Krimille. Tottahan on, että Neuvostoaiksisen kaluston Ukraina ei kykene shokeeraavaan menoon.

        Vois olla jo kohta hyvä aika savustaa Venäjän uhoajat kotiinsa. Se voi olla lääke. 🤔

        Joku Yk:oon mandaatti vielä, niin ei tarviis kysellä jälkeenpäin. 🤔

        Unohtuiko jokin tästä kuviosta? Entä Krimin asukkaat? Heistä ehdottoman suuri osa on venäjänkielisiä, eivätkä he tunne olevansa ukrainalaisia, Täytyy muistaa että Krimi liitettiin Ukrainaan v. 1954 ja 87% oli venäjänkielisiä v. 2014.
        Krimi oli autonominen osa Ukrainaa vuodesta 1992 ja vallan kaapanneet lännen poliittiset 'käsinuket' lakkauttivat ensitöikseen Krimin autonomian v. 2014.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Jahas, nyt sitten vielä 'etninen puhdistus' että saadaan Lännelle mieleinen väestö asuttamaan Krimin niemimaata.
        Hitto mitä idiootteja tänne kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän sen näkee ... YK-joukot sisään ja tilanteen rauhoituttua laillisen kansanäänetykset, teatterin sijaan. Vaan Venäjähän ei voi tuohon pakottamatta suostua. Tajuavat kyllä, että todellinen kansan enemmistö on heidän kanssaan eri mieltä. Nuo teatterikansanäänestykset ovat olleet ko. valtion pelikirjassa aina. Aitoja äänetyksiä siellä ei ole koskaan mistään asiasta järjestetty.

        Kyllä todellinen enemmistö Krimin ja Donbassin asukkaista on Venäjän yhteydessä pysymisen puolella. Onko niin vaikea käsittää että jossain ei lännen rappiota pidetä tavoittelemisen arvoisena?
        Huomaa että täällä eräät eivät tunne vuoden 2014 tapahtumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo mitään todista. Paljon on ehtinyt vettä virrata tuon jälkeen ja aika monta ammusta räjähtää. Eli oikea kansanäänestys itse aiheesta ja sillä nuo selviävät.

        'Oikea kansanäänestys'
        Siellähän pidettiin täysin aito kansanäänestys!
        Minkälainen se pitäisi olla? CIA:n järjestämä Dominion äänestyskonein?
        Lisäksi kymmenet tuhannet donbassilaiset ovat taistelleet lähes 9 vuoden ajan Kiovan joukkoja vastaan. Tämä on vain lujittanut näiden inhoa Ukrainaa kohtaan. Ukrainassa oli yli 14 miljoonaa venäjänkielistä v. 2014. Heistä lähes kaikki oli myös venäjäyhteistyön kannattajia. V. 2010 presidentivaalit osoittivat että suurin osa Ukrainan väestöstä kannatti venäjäyhteistyötä äidinkielestä riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan oli euroopan aluee korruptoitunein maa juuri Kiovan hallinnon kuprujen ansiosta, googlaa pandota papers, Zelenskyikin jäi kiinni veroparatiisikoplailuistaan ja olisi sanut potkut jos sen kaveri biden ei olisi tehnyt sinne sotaa.

        -harmiseikirj-

        Sodan teki sotarikollinen Putin alias Adolf Putler.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai ei ole vettä virrannut ainakaan Krimille kun Ukraina sulki alueen vedensaannin yrittäen näännyttää alueen ihmiset vedenpuutteeseen. En oikein jaksa uskoa että Kiovan hallinnon kannatus olisi ainakaan noussut sen seurauksena kun ovat nyt olleet nääntymisen partaalla jo 8 vuotta.

        -harmiseikirj-

        Uskomatonta skeidaa suollat Putinin palvomishimossasi.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Ukrainahan on euroopan korruptoitunein valtio mihin se siitä pääsee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan on euroopan korruptoitunein valtio mihin se siitä pääsee.

        Ei varmaan olisi, jos Venäjä laskettais mukaan...

        Neuvosliiton jälkeen Ukrainassa oli ihan samoja .ulkkuja nyhtämässä kansalta rahoja pois kuin Venäjällä ja kun ne haluttiin kitkrä pois ja ruveta länsimieliseksi demokratian kannattajaksi, Venäjä aloitti toimet...ja on jatkanut.

        Jos Ukraina olisi saanut maan kuntoon, olisi se ollut huono esimerkki Venäläiselle sukulaiskansalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan oli euroopan aluee korruptoitunein maa juuri Kiovan hallinnon kuprujen ansiosta, googlaa pandota papers, Zelenskyikin jäi kiinni veroparatiisikoplailuistaan ja olisi sanut potkut jos sen kaveri biden ei olisi tehnyt sinne sotaa.

        -harmiseikirj-

        Nykyään kaikki ulkomaalaiset lypsää rahaa täällä ja siirtää omiin maihinsa pankkeihin siellä joko suoraan tililtä tai western unionin kautta siinä menee Suomestakin rahaa Thaimaahan Viroon Venäjälle turkkiin jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti lähtevät. Ihan samalla tavalla ne Suomenkin evakot joutuivat kotinsa jättämään, jos eivät halunneet jäävä Neuvostoliittoon. Eli jos ei halua olla Ukrainassa, niin sitten menee Venäjälle. Helppoa kuin heinänteko.

        SUOMALAISET MENETTI MAATA NÄIN NE ROSVOT KÄYTTÄYTYY. MEIDÄN MAILLA NE ASUU TÄÄLLÄKIN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun ne pykälät nyt ovat mitä ovat. Ei ole tajunneet niiden laatijat ottaa tällaista tilannetta huomioon.

        Tyyliin muutan Iraniin ja pidän sitä minun maana ajamalla muut sieltä pois. Näin toimii arabit ja venäläiset. Luvattu maa on Arabiassa ei täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on, sotankäynti on välttämätöntä kun on niin massiivinen sotateollisuus kuin usa:lla ja afganistankin loppui, piti saada äkkiä jotain tilalle.

        Minäkin tuosta jostain luin, ja luonnollisesti Zelenskyin ja kumppaneiden kryptotilit pullistelee, kun ukraina on tuhottu ne häviää jonnekin paratiisisaarille nauttimaan työnsä hedelmistä.

        -harmiseikirj-

        KYLLÄ ZELEN MUUTTOPUUHAT KUULUU ISRAELIIN MENNÄ JOS ON JUUTALAINEN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Venäjä on harrastanut tuota samaa jo tuhat vuotta. Tällekin maapläntille hyökännyt tasaisen tappavaan tahtiin aina keskimäärin 50 vuoden välein. Nyt mennään jo pitkälle laina-ajalla, että olis jo syytä saada sekin roistovaltio kuriin.

        Wikipedia ISOVIHA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsopa harmis YLE areenasta -kansan palvelija, antaa sulle kuvan siitä, miksi Ukraina valitsi presidentiksi Zelenskyn. Siellä on paljon asiaa, joita läpikäyty satiirin keinoin. Paljastaa paljon sitä mätää, jota Ukraina oli ennen ja josta halusivat pois Zelenskyn avulla.

        Zele korkokengissä muuttaa Israel valtioon siellä kaikki konnat asuu Arabiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista muuten miten juuri tuo Ukraina näyttää aina vaan uudestaan ja uudestaan olevan näiden isojen juttujen näyttämönä. Siellä se aikanaa kaatui lopullisesti Ruotsinkin suurvalta-asema. Siellä rämpi Napoleon ja siellä rämpi Hitler. Aina vaan Ukraina ja Ukraina.

        Niinku turkki osmannit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessahan isovihan aikaan pohjanmaan tuhosi kasakat jotka enimmäkseen taisi olla Ukrainan seudulta kotoisin ja raatteentielläkin kaatui vino pino ukrainalaisia.

        -harmiseikirj-

        Wikipedia pikkuviha Wikipedia Suomen kasakat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on yksi sotku myyttiä ja legendaa koko Venäjän alku. On ja ei ole sieltä lähtöisin, riippuu mistä kohtaa alkaa laskemaan. Mutta niinhän se Venäjällä kaikki aina on. Valitaan se paras kohta historiasta ja päätetään, että siitä kaikki alkoi. 😂

        Wikipedia Suomen kasakat

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Eli niin Vrnäjällä kuin Neuvostoliitossa Ukrainalaisia on käytetty hyväksi... ei ihme jos tappelevat nykyvenäjää vastaan.

        Ois siellä muitakin vähemmistöporukoita, joita v.tuttaa kun joutuvat kuolemaan jonkun idiootin päähänpiston takia...

        Ehkä Ukrainan repäisy kirvoittaa ksnsat...onhan jo jotain merkkejä nähty...😁

        Wikipedia Ukrainan juutalaiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahan Venäjän uhrejahan ne varmaan oli kun raiskailivat pohjanmaan naiset ja kiduttivat ja tappoivat miehet. Jos lukee pohjanmaan kauheuksista ei sitten kyllä ihmettele miksi jossain jonkun juutalaisen muistelmissa sanottiin että ukrainalaiset vartijat oli julmimpia keskitysleirillä.

        -harmiseikirj-

        Työeirillä siellä on nytkin työleirejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellähän nuo kulkivat Kustaa Adolfin joukoissa murhaamassa raiskaamassa ja kiduttamassa pitkin poikin Eurooppaa.

        Tataarit osmannit kasakat kyllä hyökkäili ympäriinsä. Nykyään ne tulee rajoille kivet kourassa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Sekö tapahtui 1991 jälkeen, kun Ukraina itsenäistyi? En muista tuollaista, vaikka olen syntynyt 1978....

        Tataareja siellä koko JALTAN alue on tataareja judeja ja kasakoita osa slaaveja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Mongolia on tsingis kaanin klaaneja budhan noitia niillä on poppamiehen kuin Thaimaassa on poppamiehiä kylissä tai Lapin noitia meillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kyllähän kaikkien nykypäivän ruotsalaisten ja norjalaisten ja tanskalaisten ja islantilaisten pitäisi vähintään riputella tuhkaa päälleen viikinkien tekosien takia.

        Viikingit tuli Egyptistä ja Aasiasta Thaimaan alueelta.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Taitavat hiton svedut olla kaiken pahan alku ja juuri. 🤣

        Minkä takia KAIKILLA OLI VALKOISET PERUUKIT TÄITÄ JA juutalaiset teki peruukeista uskonnon joskus kun eksytyksiä oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, eli se koko Ukraina kuuluukin siis Ruotsille? Tai Norjalle? Tai Tanskalle?

        No ruotsia kai suurimmat osat on ollut. Nyt ei ole väliä ulkoisilla kuin David on kuollut ei lennä kivet ja Sodoman synnit on vienyt kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jumalauta, nyt mä sen vasta tajusin. IKEAkin on viikinkien ilkeä juoni.

        Ikean hevosen lihapullat ja kierrätyskama no niin.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Pelkkiä lampaansilmänsyöjiä kaikki. 🤣

        PALVOO ELUKOITA HYI HIRVEITÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Norjahan on NATO:n jäsen, että voihan se olla.

        Norjan Jeesukseen uskovia on kohdeltu huonosti muiden uskontojen kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Putin on suomensukuinen...myönnätkö siis että sinä olet myös mongoloidi...jopa Aatu H. oli siitä mieltä.

        Turkin faaraot...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Oikea kansanäänestys'
        Siellähän pidettiin täysin aito kansanäänestys!
        Minkälainen se pitäisi olla? CIA:n järjestämä Dominion äänestyskonein?
        Lisäksi kymmenet tuhannet donbassilaiset ovat taistelleet lähes 9 vuoden ajan Kiovan joukkoja vastaan. Tämä on vain lujittanut näiden inhoa Ukrainaa kohtaan. Ukrainassa oli yli 14 miljoonaa venäjänkielistä v. 2014. Heistä lähes kaikki oli myös venäjäyhteistyön kannattajia. V. 2010 presidentivaalit osoittivat että suurin osa Ukrainan väestöstä kannatti venäjäyhteistyötä äidinkielestä riippumatta.

        Nättejä noi egyptiläiset pienikorvaiset ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodan teki sotarikollinen Putin alias Adolf Putler.

        Sotia pitää hillitä jakamalla alueita eri uskonnoille kuin arabimaissa että kristityt tossa judet tossa muslimit tossa budhat tossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainahan on euroopan korruptoitunein valtio mihin se siitä pääsee.

        Mitä turkki ryöstelee Kyproksella.

      • Anonyymi

        Kyllä Ukraina saa aseita turkista siitä lähellä kun on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se muskin julkaisema karttakuva kannatuksista taannoin herätti kiukkua kun näytti enemmän venäjämielisen party of regions -kannatuksen, tuo juttu:

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009129340.html

        Tosiasia on että siellä ei sisällissota lopu vaikka Venäjä vetäytyisikin, donets ja luhansk jatkaisivat sisällissotaansa niin kuin on tehneet jo vuodesta 2014 ja Krim sitten myös jatkaisi eli kansanmurha on pakko suorittaa jos sinne rauha halutaan.

        -harmiseikirj-

        Luhanski siis Hanski tarvii tietysti apua ne jotka haluaa kuulua länsimaa systeemiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on ihan Venäjän vika. Eivät olisi menneet sinne Krimille.

        Sehän on natopellejen vika ,pysyisivät siellä kehitysmaa jenkkilässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Oikea kansanäänestys'
        Siellähän pidettiin täysin aito kansanäänestys!
        Minkälainen se pitäisi olla? CIA:n järjestämä Dominion äänestyskonein?
        Lisäksi kymmenet tuhannet donbassilaiset ovat taistelleet lähes 9 vuoden ajan Kiovan joukkoja vastaan. Tämä on vain lujittanut näiden inhoa Ukrainaa kohtaan. Ukrainassa oli yli 14 miljoonaa venäjänkielistä v. 2014. Heistä lähes kaikki oli myös venäjäyhteistyön kannattajia. V. 2010 presidentivaalit osoittivat että suurin osa Ukrainan väestöstä kannatti venäjäyhteistyötä äidinkielestä riippumatta.

        Sellainen, jossa kansa oikeasti äänestää sen mukaan mitä ajattelevat, eivätkä vain laita ratsia konekiväärimiehen osoittamaan ruutuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Oikea kansanäänestys'
        Siellähän pidettiin täysin aito kansanäänestys!
        Minkälainen se pitäisi olla? CIA:n järjestämä Dominion äänestyskonein?
        Lisäksi kymmenet tuhannet donbassilaiset ovat taistelleet lähes 9 vuoden ajan Kiovan joukkoja vastaan. Tämä on vain lujittanut näiden inhoa Ukrainaa kohtaan. Ukrainassa oli yli 14 miljoonaa venäjänkielistä v. 2014. Heistä lähes kaikki oli myös venäjäyhteistyön kannattajia. V. 2010 presidentivaalit osoittivat että suurin osa Ukrainan väestöstä kannatti venäjäyhteistyötä äidinkielestä riippumatta.

        Se, että ihminen puhuu venäjää äidinkielenään, ei tarkoita hänen kokevan olevansa venäläinen. Näin siitä huolimatta, että Venäjällä ei tuota asiaa tajuta. Maailmassa on mm. aika monta ihmistä, jotka puhuvat äidinkielenään englantia. Siltikään Englanti (siis se osa Yhdistyneestä Kuningaskunnasta) ei ole pyrkimässä mihinkään heitä suojelemaan, eivätkä se koe olevansa englantilaisia. Vain Venäjä kuvittelee kielen määrittävän kansallisuustunteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Oikea kansanäänestys'
        Siellähän pidettiin täysin aito kansanäänestys!
        Minkälainen se pitäisi olla? CIA:n järjestämä Dominion äänestyskonein?
        Lisäksi kymmenet tuhannet donbassilaiset ovat taistelleet lähes 9 vuoden ajan Kiovan joukkoja vastaan. Tämä on vain lujittanut näiden inhoa Ukrainaa kohtaan. Ukrainassa oli yli 14 miljoonaa venäjänkielistä v. 2014. Heistä lähes kaikki oli myös venäjäyhteistyön kannattajia. V. 2010 presidentivaalit osoittivat että suurin osa Ukrainan väestöstä kannatti venäjäyhteistyötä äidinkielestä riippumatta.

        Sinulle on mielenkiintoinen käsitys yhteistyöstä = sotilaallinen hyökkäys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin sitä jonkun jakson ja sen avullahan Zelenskyi valtaan nostettiin, sitten kun jäi kiinni pandoran papereista kansansuosio laski kun paljastui että korruptio on vain lisääntynyt ja Zelen lähipiiri junaillut omaisuuksia ulkomaille. Ei olisi enää pressa jos ei olisi tullut sotaa. Voi olla että nytkin joutuu syrjäytetyksi, kansa siellä kannattaa sotavoimien komentajaa Valeri Zalužnyita ja ihan ymmärrettävästi.

        -harmiseikirj-

        Niin siellä on noin 50- jaksoa käsitelty miten ongelmia voi ratkaista, miten kansa näkee sen totuuden, kun teoria ja käytäntö ei kohtaa. Mitä korruptio ja valheet maan johdossa vaikeuttavat asioiden hoitoa arjessa. Ripaus myös näkymiä tulevaisuudesta, jossa Ukraina ottanut paljon oppia skandinaaviasta, ja luottamus ei synny tyhjästä edes perheen kesken.

        Minusta hyvin tuotu julki niitä ongelmia, joiden parissa Ukraina on paininut menneisyydessä ja kuinka paljon se vaatii uuden oppimista ja näkemysten muuttamista sinne demokratian suuntaan enemmän. Minusta sarja on siinä mielessä hyvin tehty, että siellä on hyvin esitetty ne piirteet ihmisissä, mitkä ruokkii sitä väärää puolta (vaaraa epäonnistua muutosten alla) ja epäuskoa muutosten tuomiin muutoksiin, jotka ei heti näy myönteisinä asioina yhteisenä hyvänä.

        Näyttää hyvin myös sen, että väärillä tavoilla ajattelemalla epäonnistumisen vaara kasvaa ja kun näkemyserot ovat suuria, onnistumisen mahdollisuudet pienenee. Paljon pitäisi oppia ymmärtämään asioita samalla tavalla ja näkemään, että hyvällä tavalla toimimalla mahdollisuudet parempaan tulevaisuuteen ovat enemmän mahdollisia ja luottamus hyvän tekemiseen toteutuu helpommin.

        Uskoa koetellaan monella tavalla ja ymmärrettävästi, kun aina joukossa on heitä, joilla usko hyvään on enemmän epäilyn alla. Ja hei, noin 50- jaksoa tarkoittaa sitä, että mutkia ja haasteita, kommelluksia on todella paljon (kolme tuotantokautta). Käytäntö ja teoria harvemmin kohtaa Ukrainassa, koska muutokset joihin pyritään ovat suuria.

        Uskon, että näillä jaksoilla kansa oli saatu Zelenskyn puolelle, koska nähtiin, että hänkin on erehtyväinen, ei pidä itseään muita parempana vaan samanarvoisena, kuin kansalaiset. Kansan palvelija palvelee kansalaisiaan. On selkärangallinen ja luottamuksen arvoinen enemmän kuin muut, jotka kilpailivat ja tavoittelivat presidentin paikkaa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No oikeastaan ihan hyvä olisi jo, jos Usa tulisi Krimille. Tottahan on, että Neuvostoaiksisen kaluston Ukraina ei kykene shokeeraavaan menoon.

        Vois olla jo kohta hyvä aika savustaa Venäjän uhoajat kotiinsa. Se voi olla lääke. 🤔

        Joku Yk:oon mandaatti vielä, niin ei tarviis kysellä jälkeenpäin. 🤔

        Siellä itäukrainassa on lähinnä mutaa ja koneet uppoaa siellä mutaan sekä veneet jää jumiin liejuun. Ei siellä ole oikeastaan kuin romutaloja ja ulkohuussit. Mitä sinne voi viedä on teidän ämpärit ne Tokmannin ämpärit ne auttaa oikein paljon siellä raunioiden seassa monessa asiassa. Viekää ne tokmannit sinne. Sinne joelle missä eniten liejua on djebr vai mitä jokia siellä onkaan näkyy videoilla. Että ämpärit on tarpeen. Myös miesten hanskoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan siis Venäjän aseman YK:ssa huomioonottaen tuo ei tule tapahtumaan. Ulkopuolisten intervention alkaa pikkuhiljaa ikävä kyllä olla se ainoa oikea tapa, jolla tuo pitäisi ratkaista.

        No ne muuttaa Venäjälle jotka tykkää ne jää jotka tykkää Ukrainasta.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Sillat on nyt poikki räjäytetty ei pääse yli mistään. Ämpäreitä vaan sinne. Ukrainan puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mihinkään kotoaan lähde. Eihän ne siviilit dombassinkaan alueella ole halunneet lähteä vaan elävät raunioissakin. Monet ovat myös eläkeläisiä joilla ei ole voimia lähteä minnekään. Aikamoinen vitsi tuo sun demokratia. Nythän Ukraina on myöntänyt tappaneensa vahingossa sen oman neuvottelijansa. Nehän vähän siinä alussa neuvotteli ja Ukrainan turvallisuusjoukot sitten murhasivat oman neuvottelijansa ja nyt on ilmoittaneet että oli vahinko, ei ollutkaan Venäläisten puolella, semmoinen demokratia :D

        -harmiseikirj-

        Raunioissa myös jaltalla asuu juutalaisia tataarien slaavien kanssa naimassa eikä ne ymmärrä muuttaa Israeliin ollenkaan vaikka niille on tarjottu bussikyytiä.Ne vaan pitää nostaa bussiin ja viedä perille asti ne saa Israelissa tukirahaa ruokaa ja opetusta.Ne pystyy kimppa kämppää maksamaan tukirahalla siellä on myös huumevierotus siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se muskin julkaisema karttakuva kannatuksista taannoin herätti kiukkua kun näytti enemmän venäjämielisen party of regions -kannatuksen, tuo juttu:

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009129340.html

        Tosiasia on että siellä ei sisällissota lopu vaikka Venäjä vetäytyisikin, donets ja luhansk jatkaisivat sisällissotaansa niin kuin on tehneet jo vuodesta 2014 ja Krim sitten myös jatkaisi eli kansanmurha on pakko suorittaa jos sinne rauha halutaan.

        -harmiseikirj-

        Eikä noi voisi siivota sitä ASOVAN merta sehän on kuin jätesäiliö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se muskin julkaisema karttakuva kannatuksista taannoin herätti kiukkua kun näytti enemmän venäjämielisen party of regions -kannatuksen, tuo juttu:

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009129340.html

        Tosiasia on että siellä ei sisällissota lopu vaikka Venäjä vetäytyisikin, donets ja luhansk jatkaisivat sisällissotaansa niin kuin on tehneet jo vuodesta 2014 ja Krim sitten myös jatkaisi eli kansanmurha on pakko suorittaa jos sinne rauha halutaan.

        -harmiseikirj-

        Luhanskiin voi viedä Tokmannin ämpärit tarvetta olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti lähtevät. Ihan samalla tavalla ne Suomenkin evakot joutuivat kotinsa jättämään, jos eivät halunneet jäävä Neuvostoliittoon. Eli jos ei halua olla Ukrainassa, niin sitten menee Venäjälle. Helppoa kuin heinänteko.

        Siis neuvosto juutalainen liitto ccccp varasti meiltä Viipurin Laatokan jne. Sen takia lähtivät sieltä. Nyt sen voisi tehdä toisinpäin että menevät evakkoon tyhjentävät Viipurin ja me muutamme sinne Viipuri Viipurista Mooses.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on, sotankäynti on välttämätöntä kun on niin massiivinen sotateollisuus kuin usa:lla ja afganistankin loppui, piti saada äkkiä jotain tilalle.

        Minäkin tuosta jostain luin, ja luonnollisesti Zelenskyin ja kumppaneiden kryptotilit pullistelee, kun ukraina on tuhottu ne häviää jonnekin paratiisisaarille nauttimaan työnsä hedelmistä.

        -harmiseikirj-

        Katsokaa ettei myy kaikkea sentään vaan menee tosi tarpeeseen oikeasti. Ylijäämä tokmannit ämpärit olisi niille nyt hyviä siellä jos joku vie niin Ukrainan puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinunlaista typerystä voi naurattaa kuivin vuosi 150 vuoteen, mutta eipä tuo yllätä mitenkään:

        https://www.rferl.org/a/ukraine--crimea-water-shortage-drought/30903039.html

        -harmiseikirj-

        Ai mutta Krimillä räjähteli niitä venäläisiä koneita ja silta sekä jotain niin sieltä lähti lautoilla pakoon ihmiset laivoilla kun muuten ei päässyt.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Siellähän voidaan kysellä ovelta ovelle mitä kuka on mitäkin mieltä. 😊

        Mutta kyllähän tuo Venäjän toiminta on selvää. Ryöstösakki johtaa ja kulttuuri tukee sitä.

        Mutta järjestään suljetaan kaikesta ulos ja saavat tehdä saman sisäisesti kuin Ukraina.... mutta saattaa pilkkoutua pienemmiksi sekin maa...🤔

        Mutta sellainen video oli YouTube että jotkut ampui aseettomat vartijat tehtaan portilla toinen sai hälytettyä apua. Siis ilmeisesti kai venäläiset ampui ehkä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nyt ihan oikea kansanäänestys tällä kertaa. Ilman rynnäkkökiväärejä siellä äänestämistä "vauhdittamassa". 😉

        Svetlana vetää tossa avustusjuustoa Suomessa niin ei tää oikealta tunnu että pitää lähteä toisesta maasta ilmaista ruokaa hakemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahan Venäjän uhrejahan ne varmaan oli kun raiskailivat pohjanmaan naiset ja kiduttivat ja tappoivat miehet. Jos lukee pohjanmaan kauheuksista ei sitten kyllä ihmettele miksi jossain jonkun juutalaisen muistelmissa sanottiin että ukrainalaiset vartijat oli julmimpia keskitysleirillä.

        -harmiseikirj-

        Onko suomessa juotu snapsuja viinalauluja siis snapsuista kun nykyään tunnetaan shotit ja martinit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellähän nuo kulkivat Kustaa Adolfin joukoissa murhaamassa raiskaamassa ja kiduttamassa pitkin poikin Eurooppaa.

        Kusti siis custav

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai ei ole vettä virrannut ainakaan Krimille kun Ukraina sulki alueen vedensaannin yrittäen näännyttää alueen ihmiset vedenpuutteeseen. En oikein jaksa uskoa että Kiovan hallinnon kannatus olisi ainakaan noussut sen seurauksena kun ovat nyt olleet nääntymisen partaalla jo 8 vuotta.

        -harmiseikirj-

        Putinko sinulle maksaa kaikesta valheihen levityksestä?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo, ei hakkapelitaatkaan oo ollut mukavia miehiä... oliko ne suomalaisia, vai ruotsalaisia, kun teurastivat puolalaisia? 🤔

        Hakkapeliitta oli kai osin ruotsia mutta kasakoitten jälkeläisiä tietysti slaaveja mitä nää ottomaanit on rauskaillut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa-a. Ne oli varmaan silloin ruotsalaisia, kun ne murhasivat ja raiskasivat ja kiduttivat ja sitten silloin ne olivat suomalaisia, kun olivat rohkeita ja pelottavia sotilaita.

        Bulgaria alkoi rakentaa uima altaita kun neukku romahti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Euroopan etelä rannikkoa on ryöstö rauskaillut hirveät määrät muslimeja judeja ja jogeja Kiinasta mutta ei mitään väliä jatkuvasti löytyy raiskaustapettuja rannoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on todella irvokasta. Ukrainaa tuhotaan idästä ja lännestä. Kansan pitäisi olla aina etnisesti yhtenäinen ja johtaja omien joukosta. Nyt taas nähdään, mitä seuraa, kun Venäjällä on siperianmongoloidinen Putin ja Ukrainassa juutalainen.

        ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kyllähän kaikkien nykypäivän ruotsalaisten ja norjalaisten ja tanskalaisten ja islantilaisten pitäisi vähintään riputella tuhkaa päälleen viikinkien tekosien takia.

        Viikingit ei ollut täältä ne tuli tuolta muualta vertaa niiden veneet Intia Thaimaa ...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin ja viikingit kuulemma perusti Kiovan...kun piti hinata jotain veneitä siitä. 🤣

        Ukrainan alueella on ollut italiaa kreikkaa slaavia tataaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti nyt ... Venäjälläkin googlen kysytyin kysymys oli "Koska IKEA tulee takaisin". 🤣

        Ikean bussit vois tulla Suomessa ne on niin kaukana. Ei vaan oo autoja kaikilla eikä jaksa kiertää koko lääniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Norjahan on NATO:n jäsen, että voihan se olla.

        Norjassa on muslimi ongelma

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siellähän on silta suoraan äitivenäjälle. Sinne vaan halukkaat, eipä niitä tartte tappaa. Joko olet demokratiaan pyrkivässä Ukrainassa tai menet sinne missä tyranni selittää kaikkea kymmentä hyvää...

        Se Janus Putkonenkin voi kälpsiä oikean Venäjän puolelle. 😊

        Sitten se Puuttini kiipee puuhun ja vääntää sieltä Anus Plutkosen suuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ja niiden perimät on alueensa kaltaisia, eivät sen minkä nimisellä alueella asuvat. jos disse muuttaa nimensä dasseksi sama disse se on edelleen, eri nimellä vain.

        -harmiseikirj-

        Tuota samaa argumenttiahan Hitler käytti kun se kehitti natsismin juutalaisia vastaan.

        Olet siis ihan puhdasverinen natsi, aivan kuten Putinikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahan Venäjän uhrejahan ne varmaan oli kun raiskailivat pohjanmaan naiset ja kiduttivat ja tappoivat miehet. Jos lukee pohjanmaan kauheuksista ei sitten kyllä ihmettele miksi jossain jonkun juutalaisen muistelmissa sanottiin että ukrainalaiset vartijat oli julmimpia keskitysleirillä.

        -harmiseikirj-

        Hauska katsella kun tämä Venäläistrolli yrittää vierittää epätoivoisena aivan kaiken Ukrainalaisten syyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja italialaiset ovat roomalaisia ja turkilla on tuo ottomaanien imperiumi ja sitten oli tuo Aleksanteri suuri ja Makedonian valtakunta ja entäpä mongolit? Ja mieti vähän mitä kaikkea pahaa nuo viikingit tekivät.

        Niin ja viikingit olivat alunperin Afrikkalaisia jotka olivat tulleet Eurooppaan kun jääkausi täältä alkoi väistyä. Ihmiset olivat sinisilmäisiä mutta tummaihoisia. Sekaantuivat pohjoiseen vaeltaessaan samalla neandertalilaisiin jotka olivat asuttaneet Eurooppaa jo paljon kauemmin. Kymmenen tuhatta vuotta myöhemmin viikingit tulivat pohjoisesta jälleen takaisin ja perustivat muunmuassa Ukrainaan alueita jotka sekoittuivat niiden heimojen kanssa uudestaan.

        Sen sijaan varsinaiset venäläiset, eli moskovalaiset, pieni ja mitätön porukka, eivät olleet Afrikan ja pohjoisen suunnalta vaan he olivat vaeltaneet idemmästä ja heitä oli raiskattu ja tapettu monta kertaa, viimeisimpänä Tsingis Kaanin joukot jotka olivat nussineet heidän vaimojaan sen minkä ehtivät. Käytännössä se mitä tapahtui oli ilmiö jossa kaikki vähänkään kynnelle kykenevät osaajat ja ajattelijat tapettiin. Sitä samaa jatkoivat myös kommunistit ja sitä samaa on jatkanut myös Putin. Sen vuoksi Venäjällä onkin suhteessa asukasmäärään kaikkein vähiten älykköjä ja osaajia, ja jälki on sen mukaista. Nytkin kun Putin aloitti tuon sekoamisensa, ensimmäinen ryhmä mikä lähti pakoon länteen, oli ne harvat älyköt ja osaajat mitä tuosta maasta vielä löytyi. Näkeehän sen jäljen tuon -harmiseikirjin- typeryydestä. On niin helvetin tyhmä ettei edes ymmärrä kuinka tyhmä hän on ja kuinka viisaita muut hänen ympärillään ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kyllähän kaikkien nykypäivän ruotsalaisten ja norjalaisten ja tanskalaisten ja islantilaisten pitäisi vähintään riputella tuhkaa päälleen viikinkien tekosien takia.

        Juuh pitäisi. Olivat ryöstöretkiensäkin jälkeen niin kovaa sakkia että esimerkiksi Turkissa pääsivät kuninkaan henkivartiokaartiin luottotaistelijoiksi ja esimerkiksi Englannissa sen aikaiset historioitsijat valittivat kuinka Viikingit vievät heidän naisensa koska he kampaavat hiuksensa, korjaavat vaatteensa, käyttävät hajusteita ja pitävät puhtaudestaan muutenkin erityistä huolta ja ovat oppineita! Kun aletaan katsomaan sen aikaisten propagandistien juttujen taakse, sieltä paljastuu että Viikingit olivat kelpo heppuja, kun vertaa kaikkeen siihen mitä Venäjän alueilta on koskaan tullut, ei pelkästään Eurooppalaisia vastaan, vaan myös ihan omia veriveljiään vastaan.

    • Anonyymi

      Ilta sanomat, kirjoittelee jatkuvasti täyttä skeidaa.

      • Voipi olla hyvinkin....

    • Anonyymi

      Ei vaikuta mitenkään venäjään. Venäjä lisää uhkaa länsimaille.

      • Noeikun vaan...

        Hirmuisia uhkiahan se on jo saanutkin aikaan. Ainoa vaikutus on se, että länsimaat osti halpaa energiaa ja vst.

        On totta, että energiakysymykset tulee olemaan kovia, mutta nytpähän ruvetaan keksimään sitä muualta. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Noeikun vaan...

        Kylläpä sodat Disseä hymyilyttää. Mielestäni 250 000 ihmisen kuolemassa ei ole mitään ilahduttavaa, tai hymiötä herättävää. Joku venäläinen "Disse" voi heittää hymiöt jopa lastentarhaan kohdistuneesta pommi-iskusta, kun ovat aivopestyjä tarpeeksi uskomaan etteivät viholliset enää ole ihmisiä.
        MUTTA, ihmisiähän kaikki ovat, jopa ne kuolleet ovat sitä joskus olleet, molemmin puolin sotaa.

        AV

      • Anonyymi

        Paras peliliike olisi jos Venäjällä eikä muuallakaan ajateltaisi samalla tavalla mihin nyt itse sorruit ja syyllistyit. Vihalla kun on helppo hallita ihmisten mielikuvia.
        Maailman geopoliittiset ongelmat ovat syvemmällä mitä Ukraina, Irak, Syyria, Libya, Etelä-Kiinan meri, Pohjois-Korea tai Taiwan keskustelut pinnallisesti esille tuodaan.

        Pitäisi mennä sotaa edeltävään aikaan kysymään ne viisi miksi kysymystä.

        Herraskansoina itseään pitävät, potevat aina ylemmyyden tunnetta. Olkoon kysymys sitten mistä tahansa suurvallasta. Toimivat kuten pahamaineiset kakarat hiekkalaatikoilla.
        Harvoin hekään tunnustavat olleensa tappelun aloittajia, syy on aina toisessa.

        Demokratia ei ole toimiva systeemi, mutta ei ole parempaakaan. Luettelemillasi mailla rikolliset kuitenkin johtaa ja repivät muilta rikkautensa.

        Hitaasti demokratian reiluus kasvaa, joskus sen edistäjät jopa kävivät ristiretkiään. Ja varmaan jotain samaa on uskontoon...

        Mutta edistys se vie, en minä ja mun hymistelyt.... mä oikeastaan olen vain sivista seuraaja ja niin sinäkin...

        Kyllä. Venäjän joukot oman maansa rajojen sisälle. Rauhanturvajoukot rauhoittamaan tuon tilanteen ja sitten tilanteen rauhoituttua asianmukaiset ja lailliset äänestykset noilla alueilla. Se olisi ainoa oikeasti asiallinen ja oikeudenmukainen tapa ratkaista tuo.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Demokratia ei ole toimiva systeemi, mutta ei ole parempaakaan. Luettelemillasi mailla rikolliset kuitenkin johtaa ja repivät muilta rikkautensa.

        Hitaasti demokratian reiluus kasvaa, joskus sen edistäjät jopa kävivät ristiretkiään. Ja varmaan jotain samaa on uskontoon...

        Mutta edistys se vie, en minä ja mun hymistelyt.... mä oikeastaan olen vain sivista seuraaja ja niin sinäkin...

        Tulevaisuus voi tuoda yllätyksiä tullessaan?

        Ihmettelen julkista ajatusta esimerkiksi siitä miten vihreään energiaan siirtyminen maksaa itsensä takaisin, koska ei tarvitse maksaa päästösanktioita.

        Energiayhtiöt siis investoivat miljardeja, ottavat nuo energian hinnassa kansalaisilta. Kaiken saa aikaan joku "diktaattori" joka muuten uhkaa maksattaa sanktioita, jos ei saa tahtoaan läpi. Sanktiot että investoinnit maksavat aina kuluttajat.

        Joskus demokratiassa toimitaan täysin itsevaltiaiden tavoin, se vain markkinoidaan pehmeämmin ja paremmin. Tosiaan, tuo sota ei pitäisi vaikuttaa sähkön hintaan, sitä kun on ihan riittävästi, eivätkä tuottamisen kustannukset ole nousseet.

        Hinta on spekulatiivisten ajatelmien lopputulosta?

        No siinäpähän ihmetellään tälläisiä yhdessä. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siinäpähän ihmetellään tälläisiä yhdessä. 😊

        Kyllä, mutta tuskin kannattaa syyttää aina Putinia jos itsellä olisi se ummetus.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta tuskin kannattaa syyttää aina Putinia jos itsellä olisi se ummetus.

        AV

        En, mutta Ukrainan sota on sen hepun syytä täysin. ☹️

      • Disseisback kirjoitti:

        En, mutta Ukrainan sota on sen hepun syytä täysin. ☹️

        On moni muukin asia, mutta siinä on loppupiste..

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        On moni muukin asia, mutta siinä on loppupiste..

        Saattaa olla, en tiedä. Harvoin sodat ovat yhden ihmisen syytä.

        Mietityttää vain se tosiasia miten jokainen suurmaa aloittaisi sodan jos olisi varmistumassa jonkin toisen suurvallan ohjuksien tuleminen oman rajansa läheisyyteen.

        Tuo nähtiin jo Kuuban kriisissä. Nähdään jännitteitä Kiinassa suhteessa Taiwanin kysymykseen. Miksei siis myös Venäjällä.

        Toivon vain maailman muuttuvan vähemmän vihamieliseen suuntaan. Siitähän ne sodat aina syttyvät, omien etujen tavoittelusta.

        No se on kummaa minusta, että nuo isot maat, vaikkapa tuo Venäjä, tai Neuvostoliitto, alkaa tukemaan heitä ihannoivia naapurimaassa? 🤔

        Kuten Suomessa 1918 ja Ukrainassa 2014...vai oli 2013? Valtaa alueita "pelastaakseen" jotain.... nyttenkinhän Venäjä on Putinin johdolla pelastamassa Venäjämielisiä "natsrilta" Ukrainassa. Ampuu jokapuolelle summamähkään ohjuksia pelastettavien niskaan.

        Vitukseen rauhsnmielisyyttä...

        Kyllä tuollaiset v.tun idiootit ja niiden sukulaiset pitäisi salvoa ja lähettää kuuhun. 😁

        Onewaytiket...

        Rauha onkin sinulle aivan järkyttävä ajatus?
        Tietysti jokainen suurvalta tukee heitä ihannoivia, sitä on tapahtunut koko ihmiskunnan historian ajan. Se rauhan aika onkin vaikeammin saavutettavissa oleva, mitä sota.
        Samaa voi olla sotaisissa parisuhteissa. Eikä silloinkaan tunnu olevan syytä kuin siinä toisessa. Syy voi olla jopa se, jos se toinen "ei tee mitään".

        Jaha, AV onkin hyvä esimerkki yksilötasolla. Kokee itsensä suurAV:ksi, ja... 🤭

        Mikäs sua nyt uhkaa Dissessä?

        xLiner

        Niin, onhan Suomessakin poliitikkoja voideltu jne... mutta myös tuotu aseita junalla sisällissotaan ja miehiäkin, että saataisiin oikeat tyypit johtsmaan maata.

        Niin ja mikä se rauha olisi? Toisille se on hyvä tila elää, toisille taas koota joukot ja rivit kuntoon, että voi myllyttää uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauha onkin sinulle aivan järkyttävä ajatus?
        Tietysti jokainen suurvalta tukee heitä ihannoivia, sitä on tapahtunut koko ihmiskunnan historian ajan. Se rauhan aika onkin vaikeammin saavutettavissa oleva, mitä sota.
        Samaa voi olla sotaisissa parisuhteissa. Eikä silloinkaan tunnu olevan syytä kuin siinä toisessa. Syy voi olla jopa se, jos se toinen "ei tee mitään".

        AV

        Siinäpä hyvä syy, miksi suurvaltoja ei pitäisi edes olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaha, AV onkin hyvä esimerkki yksilötasolla. Kokee itsensä suurAV:ksi, ja... 🤭

        Mikäs sua nyt uhkaa Dissessä?

        xLiner

        Ehkä se että sodan syttyessä tällaiset kommentoijat astuvat taka-alalle, kuten myös moni naispuolinen joka tuntee olevansa joku "päällikkö".

        AV

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        En, mutta Ukrainan sota on sen hepun syytä täysin. ☹️

        EI ! VAAN USA:N !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se että sodan syttyessä tällaiset kommentoijat astuvat taka-alalle, kuten myös moni naispuolinen joka tuntee olevansa joku "päällikkö".

        AV

        Tuskin kommentoijat mihinkään siirtyvät. Miksi he niin tekisivät? Keskustelu soljuu aina silloisen tilanteen mukaan.

        Jos aina liemisi pahimmissa mahdollisissa tilanteissa jo etukäteen, ei muuta voisikaan kuin surra ja murehtia jatkuvasti.

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se että sodan syttyessä tällaiset kommentoijat astuvat taka-alalle, kuten myös moni naispuolinen joka tuntee olevansa joku "päällikkö".

        AV

        Sinä voit varmasti toimia noin. Minulla (naisella) on kyllä ihan tiedossa se sijoituspaikkani, jos sota syttyy.

    • Anonyymi

      Koko tämä Ukrainan sota on keksitty, jotta inflaation kiihtymiselle (energian hinnannousu mm.) löytyisi syyllinen ja saataisiin vihreälle siirtymälle vauhtia.

      • No nyt löytyi foliohattujen äiti!!!! 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Mitä isompi valtio, sitä vähemmän uskallusta sotia isompia vastaan. Fakta. Noi uutiset yrittää vaan peittää sitä faktaa, että USA ei suostunut lähettämään tankkeja ennen Saksaa Ukrainaan.

      Saksa sitä kysyi; "Uskallatteko?"

      Eivät uskaltaneet. Älä nyt rupea pelinappulaksi siellä.

      • Mäkö olisin tuon kahnauksen pelinappula? 🤣

        Mä vaan lämmitän kattilaa ja ihmettelen miten sen lämpö varaa varaajaa... sekä mietin näitä isoja juttuja....

        🤷‍♂️

    • Anonyymi

      Disse, korkki kiinni ja takaisin arkeen.

      Donbasissa elää miljoonia venäläisiä, ja ne sai kokoon oman armeijansakin, koostuu paikallisista kaivostyöntekijöistä. Ja tämä oli vuonna 2014, kun Kiovan fasistihallitus päätti hyökätä Itä-Ukrainaan ja tuhota Ukrainan venäläinen osa. Niiden joukot eivät vaan riittäneet tähän, ja syntyi asemasotavaihe, joka päättyi vuonna 2022, kun Kiovan hallitus oli saanut lisää joukkoja ja kalustoa länneltä. Silloin oikeat venäläiset tulivat mukaan sotaan.

      • Anonyymi

        Palaapa itse takaisin tähän maailmaan. Venäläiset rikollisliigat eivät ole mikään vapautusarmeija.

      • Hörhöhö... 🤣

      • Anonyymi

        Miljoonia?

        Heitä oli silloin noin 4 miljoonaa ja heitä oli kansasta vain noin 30%

        Osaat kai matematiikkaa sen verran ettei tuota tarvitse selittää ja ymmärrät varmaan että tuosta 4 miljoonan joukosta suurin osa Donbassilaisia ei edes halunnut mitään kansannousua?

        He saivat armeijansa kokoon, mutta heidän armeijansa johtaja Girkin, eli ihan ehta venäläinen, entinen venäjän armeijan sotilastiedustelija sanoi itse että ellei HÄN olisi ALOITTANUT sotatoimia Ukrainalaisia vastaan, olisi kansannousu kuivunut kokoon, koska Donbassin kansaa ei kiinnostanut edes itsenäisyys Ukrainasta.

        Teillä venäläistrolleilla on tosiaan tuo faktojen, matematiikan ja logiikan osaaminen äärimmäisen heikkoa!

    • Anonyymi

      Muutama tankki ei venäjää kaada. Teillä on seksipaineita täällä palstalla joten huolehtikaa vaan te omista paineistanne ja jättäkää venäjän paineet venäjälle.

      • Ukraibasta Venäjän lyöminen v.ttuun lyö Venäjälle painetta. 😊

    • Anonyymi

      Venäjä voitti jo 2014 kun usa alotti vihamielisyydet.
      ukrainan natsit tekee samaa mitä hitlerkin, taistelee viimeiseen natsiin vaikka tappio on ollut selvillä jo vuoden

      • Usko sä tuota toki. Ei sen naukuminen täällä mitään auta. 🤣

      • Anonyymi

        Mika aaltoila kertoi että toveri Putinilta lopuu varannot kun länsi ei enää osta juurikaan energiaa Venäjältä, kun sota kuitenkin jatkuu , olisiko toveri Putin saanut toimivia kauppasuhteita itään ja etelään.

      • Anonyymi

        Oliko Donbassin "kansantasavallan" johtaja Girkin USAlainen?

    • Anonyymi

      Taitaa olla pelkkää spekulointia. Valitettavasti.

      Länsi ei näytä saavan mitään tarpeeksi konkreettista tarpeeksi ajoissa aikaan Ukrainan puolustamiseksi. Tilanne olisi nyt aivan eri, jos olisimme toimineet heti.

      Venäjän rosvovaltion olisi syytä hajota pienen pieniin osiin ja hävitä maailman kartalta.

      xLiner

      • Niin voi olla ja jotain propagandaa...

      • Anonyymi

        Ei ole tarkoituskaan saada mitään aikaiseksi. Tarkoitus on pitkittää sotaa, jotta rahanpesu voisi jatkua. Niin, ja asekauppa.

        Näin raadollista tämä on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tarkoituskaan saada mitään aikaiseksi. Tarkoitus on pitkittää sotaa, jotta rahanpesu voisi jatkua. Niin, ja asekauppa.

        Näin raadollista tämä on.

        No ei luulis ainakaan Venäjälle olevan hyvä bisnes ja ne vois lopettaa sodan milloin vaan...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ei luulis ainakaan Venäjälle olevan hyvä bisnes ja ne vois lopettaa sodan milloin vaan...

        Eiköhän nuo salaliittohörhöt keksi tuohonkin jonkun selityksen, että miksi Venäjä halusi alkaa vahvasti tukemaan USA:n aseteollisuutta.

        Odotan selitystä tähän 😌

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän nuo salaliittohörhöt keksi tuohonkin jonkun selityksen, että miksi Venäjä halusi alkaa vahvasti tukemaan USA:n aseteollisuutta.

        Odotan selitystä tähän 😌

        xLiner

        Joo, mutta kyllä ne sen keksii...😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän nuo salaliittohörhöt keksi tuohonkin jonkun selityksen, että miksi Venäjä halusi alkaa vahvasti tukemaan USA:n aseteollisuutta.

        Odotan selitystä tähän 😌

        xLiner

        Venäjällä on omat intressinsä. Tietenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän nuo salaliittohörhöt keksi tuohonkin jonkun selityksen, että miksi Venäjä halusi alkaa vahvasti tukemaan USA:n aseteollisuutta.

        Odotan selitystä tähän 😌

        xLiner

        Ei odottavan aika käy pitkäksi, kun keksit sopivan vastauksen.

    • Anonyymi

      Jäin tuon jutun lukiessani miettimään, että mitä tuolla avulla nyt sitten voitaisiin käytännössä tarkoittaa. Joukkoja ei USA:sta taatusti ole avuksi tulossa. Korkeintaan ehkä joku erikoisjoukkojen pienenpieni iskujoukkon, jonka olemassaolo on kiistettävissä ja joista voidaan sanoa heidän toimivan ominpäin. Kuka sen varmaksi tietää onko sellaisia paikalla jo nyt? Pitkän kantaman ammuksia eivät ole edelleenkään luvanneet, mutta ehkä jotain "kehittämisapua" saattaa johonkin olla tarjolla. Että emme ole lähettäneet, mutta nuo keksivät itse miten lisätä niiden kantamaa. Tiedustelutietoa käsittääkseni on jo jaettu, mutta ehkä sitä sitten voi jakaa vielä lisää. Sotilaita koulutetaan jo, mutta ehkä heitä sitten voi kouluttaa vielä lisää. Startegisia neuvoja ja ohjeistusta on käsittääkseni annettu jo, mutta kai niitä voi antaa vielä lisää.

      Summa summarum, mitä tuo uutinen muka tarkoittaa ja mikä on jatkossa toisin?

      • No itse ymmärrän sen niin, että Usa järkkäisi asiat niin, että Ukraina voi oikeasti kaapata Krimin itselleen. Ei ehkä tosiaan itse siihen näkyvästi puuttuisi, mutta suunnittelisi, jopa johtaisi sen ja tietty kalusto tulis sieltä.

        Tälläinen julkitulohan voi olla propagandaa vaan, mutta jos miettii sitä, että Ukrainaan selkeästi tuotaisiin se tarvittava materiaali ja valmisteltaisiin jo isku, niin sitä ei ehkä tarvitsisi tehdäkään...🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No itse ymmärrän sen niin, että Usa järkkäisi asiat niin, että Ukraina voi oikeasti kaapata Krimin itselleen. Ei ehkä tosiaan itse siihen näkyvästi puuttuisi, mutta suunnittelisi, jopa johtaisi sen ja tietty kalusto tulis sieltä.

        Tälläinen julkitulohan voi olla propagandaa vaan, mutta jos miettii sitä, että Ukrainaan selkeästi tuotaisiin se tarvittava materiaali ja valmisteltaisiin jo isku, niin sitä ei ehkä tarvitsisi tehdäkään...🤔

        Miten se sen "järkkäisi"? Enemmän tuo vaikuttaa propagandalta, kun ei oikein ole mitään sellaista konkreettista uutta. Liian avoimilla järjestelyillä on se huono puoli, että vastapuolikin kykenee niihin reagoimaan. Pikemmin tulee mieleen, että puhutaan yhdestä, että saadaan huomio kiinnitettyä väärään paikkaan. Kun katsoo tuota käynnissä olevaa vellomista tuon Wagnerin ja Kremlin välillä, niin hyvinkin kyseessä voi olla myös bensan heittäminen liekkeihin tuolla suunnalla.

        Niin, siis Usahan vois käsittääkseni järjestää tuollaisen vähin äänin ja tups... Krimi ois vallattu. Ei se olisi enää uhka, vaan todellisuus.

        Propagandaahan tämä on oltava...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin, siis Usahan vois käsittääkseni järjestää tuollaisen vähin äänin ja tups... Krimi ois vallattu. Ei se olisi enää uhka, vaan todellisuus.

        Propagandaahan tämä on oltava...

        No siis USA:lle ei olis temppu eikä mikään tuhota koko Venäjän Mustanmeren laivasto halutessaan. Eikös se sillä jo kerran uhkaillut, olisko ollut mahdollisen ydinpommin tapauksessa.

        USA ei uhoa tyhjää kuten Venäjä. Katsotaas...

        Hesarissa ei ole ollut tuosta asiasta mitään, tai minä en ole huomannut. Siksi vähän epäilyttää, olisko taas klikkiotsikointia.

        Niin se Usalainen uutistoimisto ei ole tuttu, että onko millainen klikkiputiikki? 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis USA:lle ei olis temppu eikä mikään tuhota koko Venäjän Mustanmeren laivasto halutessaan. Eikös se sillä jo kerran uhkaillut, olisko ollut mahdollisen ydinpommin tapauksessa.

        USA ei uhoa tyhjää kuten Venäjä. Katsotaas...

        Hesarissa ei ole ollut tuosta asiasta mitään, tai minä en ole huomannut. Siksi vähän epäilyttää, olisko taas klikkiotsikointia.

        xLiner

        Lapset kommentoivat?
        Luulen ettei sinulla ole mitään käsitystä sodankäynnistä, kuten ei ehkä pääministerilläkään?
        Te voitte rauhassa antaa kommentteja ja ne muut siivoavat jäljet?

        Nykyistä sodankäyntiä ei ole edes aloitettu, tämä on vain osa yksi osasta kolme.

        Yhdysvallat ja Venäjä tietävät sen molemmat, Saksalla on suurin ja paras kokemus joten se on ollut sovitteleva.

        Kannattaisi seurata Saksan linjausta, heillä on paras näkemys jota normaalit "tampiot" joihin sinäkin nähtävästi kuulut?, eivät edes ymmärrä.

        AV

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin, siis Usahan vois käsittääkseni järjestää tuollaisen vähin äänin ja tups... Krimi ois vallattu. Ei se olisi enää uhka, vaan todellisuus.

        Propagandaahan tämä on oltava...

        No ei nyt sentään ihan. Kyllä he tietenkin vaikka laivaston saisivat aikalailla tuhottua jne. mutta ei maihinnnousu ja valloittaminen olisi USA:llekaan pikkujuttu. Kyllä siellä ymmärtääkseni sen verran on Venäjälläkin ukkoa, että jos ei pommitettaisi ensiksi siviilikohteitakin murskaksi, niin meni ukkoa myös valloittajalta.

        No ehkä ei ihan samoin menisi kuin Kuwaitin pikasota, mutta mistä näistä tietää?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ehkä ei ihan samoin menisi kuin Kuwaitin pikasota, mutta mistä näistä tietää?

        No tuskinpa. Tai sanotaan, että se olisi hyvin yllättävää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No tuskinpa. Tai sanotaan, että se olisi hyvin yllättävää.

        No kyllä noi erikoisjoukot vaan saa ihmeitä aikaiseksi, paitsi Venäjällä...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No kyllä noi erikoisjoukot vaan saa ihmeitä aikaiseksi, paitsi Venäjällä...

        Ei niitä USAllakaan niin jumalattomia määriä ole, että niitä noin vaan uhrattaisiin. Kriminkin pinta-ala kuitenkin on 27 000 neliökilometriä, vaikka se siinä ison Ukrainen vieressä pikkuläntiltä vaikuttaa. Kuwait on tuosta 10 000 neliökilometriä pienempi ja maastoltaan varsin erilainen. Kyllä nuo jenkit saivat ihan tosissaan sotia monilla Tyynenmeren pikkusaarillakin, että ei se heillekään niin lastenleikkiä ole.

        Siis tarkoitin Ukrainan erikoisjoukkoja, joita Jenkit vois kouluttaa ja varustaa. Ja Krimillä voi riittää kun tuhoaa sen sillan, sekä valtaa sen tukikohdan...

        Jenkit on näppäriä tietämään, miten saa alueen haltuun ja Venäjän työnnettyä voimalla pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset kommentoivat?
        Luulen ettei sinulla ole mitään käsitystä sodankäynnistä, kuten ei ehkä pääministerilläkään?
        Te voitte rauhassa antaa kommentteja ja ne muut siivoavat jäljet?

        Nykyistä sodankäyntiä ei ole edes aloitettu, tämä on vain osa yksi osasta kolme.

        Yhdysvallat ja Venäjä tietävät sen molemmat, Saksalla on suurin ja paras kokemus joten se on ollut sovitteleva.

        Kannattaisi seurata Saksan linjausta, heillä on paras näkemys jota normaalit "tampiot" joihin sinäkin nähtävästi kuulut?, eivät edes ymmärrä.

        AV

        Katos vaan kun arvasin taas jo puolesta lauseesta kenen kommentista on kyse 😂

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset kommentoivat?
        Luulen ettei sinulla ole mitään käsitystä sodankäynnistä, kuten ei ehkä pääministerilläkään?
        Te voitte rauhassa antaa kommentteja ja ne muut siivoavat jäljet?

        Nykyistä sodankäyntiä ei ole edes aloitettu, tämä on vain osa yksi osasta kolme.

        Yhdysvallat ja Venäjä tietävät sen molemmat, Saksalla on suurin ja paras kokemus joten se on ollut sovitteleva.

        Kannattaisi seurata Saksan linjausta, heillä on paras näkemys jota normaalit "tampiot" joihin sinäkin nähtävästi kuulut?, eivät edes ymmärrä.

        AV

        Luinpa sitten loppuun sun kommenttisi 😁.

        Voi voi.. sua. 🙃

        xLiner

    • Anonyymi

      Periaatteita hyvä olla, kaikki normaaliälyn omaavat tiedostaa sen tosiseikan, että Venäjän toiminta tuskin lisää selkään taputtelijoiden määrää ja kannustusta heille, slava Ukraini 🙏 🇺🇦

    • Kuuluu samaan sarjaan jossa Turkkia ollaan potkimassa pois sotilasliitosta.

      On aivan eri iskeä tuonne ohjuksin kuin takaisinvallata tuo alue. Tuolla kun vielä joku siviili kuolisi ohjusiskussa niin voi vain miettiä millainen propakandamylly alkaisi Venäjällä.

      "LEHDEN lähteiden mukaan Yhdysvallat tulkitsee, että Ukrainan asemia rauhanneuvotteluissa parantaisi, jos Venäjä pelkäisi menettävänsä Krimin" jos tuon lukee kuin piru raamattua niin tuohan tarkoittaisi että Krimin olemassaolo osana Ukrainaa ei olisi enää lähtökohta.

      • "jos tuon lukee kuin piru raamattua niin tuohan tarkoittaisi että Krimin olemassaolo osana Ukrainaa ei olisi enää lähtökohta."

        Juuri näin... Sille alkaa siis jo lätäkön takanakin tilanne näyttämään.

        Olihan Suomellekin iso juttu menettää Karjala, mutta jos miettii, että nyt Suomi saa olla tuosta rosvojoukosta erossa, on Karjala loppujen lopuksi pikkujuttu.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        "jos tuon lukee kuin piru raamattua niin tuohan tarkoittaisi että Krimin olemassaolo osana Ukrainaa ei olisi enää lähtökohta."

        Juuri näin... Sille alkaa siis jo lätäkön takanakin tilanne näyttämään.

        Olihan Suomellekin iso juttu menettää Karjala, mutta jos miettii, että nyt Suomi saa olla tuosta rosvojoukosta erossa, on Karjala loppujen lopuksi pikkujuttu.

        En vertaisi Suomea ja Ukrainaa millään tavalla suhteessa sota ja niiden synty.
        Mielestäni ukrainalaiset ovat vielä pysytelleet omien rajojensa sisällä ja voidaan syyllistää enemmän Venäjää mitä voitaisiin viime sodissa Suomea kohtaan tekevän. Sen jälkeen kun se puolustussota muuttuu hyökkäyssodaksi voidaan kai moraalisesti jo ajatella sodan olevan jotain muuta mitä itsepuolustus?

        Pisteet tästä Ukrainalle, ei Suomelle.

        Vähänkin Suomen historiaa lukeneet voivat ynnätä yhteen Suomen kasalaissodat ja toisen maailmansodan yhteiset nimittäjät.
        Se miten valkoiset juurikin voittivat kansalaissodan Saksassa koulutetuilla miehillä, sitä pitää miettiä tarkemmin. Koska olivathan Saksassa koulutetut tulevat Kenraalit juurikin niitä jotka jatkossa tekivät yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa. Ne tärkeimmät jotka pelastivat Suomen. Tuo aika oli melkoista poliittista pelleilyä, ainakin nykytilanteeseen nähden koska vastassamme oli myös Yhdysvallat joka antoi tukea silloiselle Neuvostoliitolle.

        Taistelussa suomalaiset sotilaat saivat syödäkseen venäläisille tarkoitettua biisonin lihaa kun se motitettujen venäläisjoukkojen lentoapu sattui tippumaan rintamalinjan väärälle puolelle. Kiitos USA.

        Voidaan siis todeta Suomen olleen sodassa myös Yhdysvaltoja vastaan?

        Sodat ovat aina sekavia aikoja, ne jotka johtavat eri maita ovat totaalisesti epäonnistuneet. Tuon epäonnistumisen seurauksena he uhraavat omia ihmisiään oman itsekkyytensä vuoksi. Se oma minä on tärkeämpi mitä 100 000 ihmisen, oman kansalaisen henki.

        Varmaan kannattaa, riippuu vain kuka katsoo ja mistä kulmasta.

        AV

    • Anonyymi

      Kymmenen vuoden aikajanalla venäjä on historiaa. Harmiksella on siihen asti hankkia uusi identiteetti mikäli luoja elinvuosia sinne asti suo.💩

    • Anonyymi

      Globalistit tarvitsivat uuden vihollisen, uuden vihan kohteen ja uuden psykoosin, koska vanha alkoi puuduttamaan ja ihmiset kyllästyivät samaan koronajankutukseen.

      Kuolleita ei syntynyt, eikä tauti ollut vaarallinen, vaikka kaksi vuotta yritettiin vakuuttaa, että niin on. Ja yhä useampi alkoi haistamaan palaneen käryä. Entä jos kyseessä onkin vedätys?

      Rokotehaitat ja kuolemat alkoivat ikävällä tavalla lyödä päin kansalaisten kasvoja. Globalistien oli pantava tulille uusi psykoosi. Putin ja sota. Putin sai nyt käydä koronan verukkeesta. Tälläkin kertaa ihmiset olivat yhteiskuntavastuullisia massapsykoosissaan ja vihasivat Putinia ja uhrasivat omastaan yhteiseksi hyödyksi, halusivat käydä kylmässä suihkussa, värjötellä kylmässä talossa, paskantaa muovipussiin sekä maksaa enemmän polttoaineesta ja sähköstä. Ja taas maailma pelastuu, kun kannatetaan porukassa Euroopan eniten korrutoitunutta maata.

      Mikähän on seuraava psykoosi. WEF:n omien sanojen mukaan koronaplandemia oli testi yhteisvastuullisuudesta. Se ennakoi hyvin digi-ID:n läpimenoa hypnoosissa olevan kansan keskuudessa. Digivaluutta ja käteisen kielto ovat mitä parhain totalitaarisen hallinnan välineitä.

      • Anonyymi

        Kumman hyvin nämä narratiivit menee läpi. Ei tarvi muuta kuin vähän pelotella sakkia ja antaa jokin mitätön tehtävä, niin ovat joukolla mukana pelastamassa maailmaa.

        Syvä oire juurettomuudesta, tarkoituksettomuudesta ja yhteisöllisyyden puutteesta. Meissä jokaisessa asuu pieni sankari, joka haluaa kuulua joukkoon ja tehdä ihmeitä.

        ja ampumalapasia on nyt niin kivoja tehdä iltapuhteena joo, pitäisikö nyt jo muutakin sotavarustevalmstusta alkaa täällä väkertämään maailman paloihin sotahurmoksessa

    • Anonyymi

      Ukrainalle nyt niitä Leopardeja, niin tuhoaa venäjän tankin 4 km päästä, ei tarvi ajaa lähelle.

      • Anonyymi

        Tullee kalliiks sellaaset leopartiit, kannettee siästää!!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minusta alkaa näyttää siltä että Ukraina on kohta venäjää. Ei kukaan ala rahoittamaan heidän ideologiaan perustuvaa sotaa. Ukraina on aina ollut Venäjää. Se on Neuvostoliittoa. Kaikille olisi parasta kun Ukraina antautuisi. Alunperinkin ukrainalaisille itselleen olisi ollut ihan sama vaikka olisivat Venäjää.

    • Anonyymi

      Voisi räjähtää kappaleiksi koko venäjä. Maailma olisi näin paljon parempi paikka. Miksi yksi valtio saa vuosisadasta toiseen hyökkiä toisten kimppuun. Kertokaapa mitä hyvää venäjällä on? Niin ei mitään. Siellä ei ole muuta kuin sotateollisuutta ja vankiloita "hyvällä" tolalla. Vankilaan pääsee mistä tahansa syystä. Vangit ovat TE-toimisto venäjän tapaan, orjatyövoimaa, jota käytetään häikäilemättä minkä tahansa pakkotyön tekoon epämääräisissä, vaarallisissa, puutteellisissa olosuhteissa. Jos kuolee orjatyöpaikallaan, ketä kiinnostaa, otetaan uusi. Vankiloista ei vangit lopu, aina voi vangita uusia.

      • Anonyymi

        Jos vangit ovat Venäjän TE-toimisto niin ovatko pakolaiset sitä nykyisessä Suomessa?
        Saavatko he TES-mukaista palkkaa, edes seuraavan 10-vuden aikana kun ohjaillaan vain lyhytaikaisiin pätkätöihin 24-30 viikkotunnin sopimuksilla tai jotain sinne päin?
        Haetaan työtä tekeviä työttömyyskorvauksen omaavilla rajoilla, ei ihan reilua hommaa tuokaan?

        ...työttömyyskorvauksen omaavilla rajoilla...mitä tarkoittanee tuokin lause..?

        Pakolaiset eivät orjia eivätkä vankilassa. He tekevät laillisesti sitä työtä, jonka ovat ihan itse valinneet. Iso osa Suomen ulkomaalaisista ihmisistä eivät ole ollenkaan pakolaisia.

        Sitä, että jos jää kotiin töistä, tappio on vain 100 euron luokkaa kuukaudessa.
        Tosi kannustavaa.
        Tukiviidakko ja alhaiset työvoimakustannukset eivät aina järjellisesti kohtaa.

        AV

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...työttömyyskorvauksen omaavilla rajoilla...mitä tarkoittanee tuokin lause..?

        Samaa mietin.

        Epäilen, että AV sekoittaa nyt pahasti pakolaiset eli turvapaikanhakijat työperäiseen maahanmuuttoon. Turvapaikanhakijat saavat kansainvälisen suojelun oleskeluluvan ja siihen kuuluu työnteko-oikeus. Saadakseen tämän luvan täytyy olla turvapaikanhakija. Ukrainalaiset saavat Suomessa ja muissa EU-maissa tilapäisen suojelun oleskeluvan, johon myös kuuluu automaattisesti työnteko-oikeus.

        Suomeen töihin hakeutuvien pitää saada työpaikka ja hakea siihen työlupaa ulkomailta käsin etukäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakolaiset eivät orjia eivätkä vankilassa. He tekevät laillisesti sitä työtä, jonka ovat ihan itse valinneet. Iso osa Suomen ulkomaalaisista ihmisistä eivät ole ollenkaan pakolaisia.

        Vapaa ehtoisesti? Eikös tule sankioita, jos ei tekisi kun halutaan?
        Sama se on ulkomaalaisten kanssa myös yleisesti. He eivät nauti samaa palkkaturvaa mitä järjestäytyneet suomalaiset. Menevät töihin 30 tunnin viikkosopimuksilla ja KELA lähettää ukaaseja miten ihmisen tulisi vaihtaa työpaikkaa, koska tunnit ovat noin vähäisiä.

        Ilmeisesti Suomesta puuttuu laki joka estää alle 40 tunnin työviikot, tai sitten KELA olisi ymmärtänyt roolinsa väärin?

        Vastuu annetaan yksilöille, maassa ei ole enää riittävää valtiollista ohjausta.

        AV

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mietin.

        Epäilen, että AV sekoittaa nyt pahasti pakolaiset eli turvapaikanhakijat työperäiseen maahanmuuttoon. Turvapaikanhakijat saavat kansainvälisen suojelun oleskeluluvan ja siihen kuuluu työnteko-oikeus. Saadakseen tämän luvan täytyy olla turvapaikanhakija. Ukrainalaiset saavat Suomessa ja muissa EU-maissa tilapäisen suojelun oleskeluvan, johon myös kuuluu automaattisesti työnteko-oikeus.

        Suomeen töihin hakeutuvien pitää saada työpaikka ja hakea siihen työlupaa ulkomailta käsin etukäteen.

        PS kaikki turvapaikanhakijat eivät saa oleskelulupaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaa ehtoisesti? Eikös tule sankioita, jos ei tekisi kun halutaan?
        Sama se on ulkomaalaisten kanssa myös yleisesti. He eivät nauti samaa palkkaturvaa mitä järjestäytyneet suomalaiset. Menevät töihin 30 tunnin viikkosopimuksilla ja KELA lähettää ukaaseja miten ihmisen tulisi vaihtaa työpaikkaa, koska tunnit ovat noin vähäisiä.

        Ilmeisesti Suomesta puuttuu laki joka estää alle 40 tunnin työviikot, tai sitten KELA olisi ymmärtänyt roolinsa väärin?

        Vastuu annetaan yksilöille, maassa ei ole enää riittävää valtiollista ohjausta.

        AV

        Älähän nyt sekoile. Jokainen työntekijän oleskeluluvan saajan täytyy täyttää luvan ehdot. Myös työkkäri tekee osaratkaisunsa. Ks. https://migri.fi/tyontekijan-oleskelulupa

        Lupaa ei saa, ellei työntekijä saa sitä palkkaa mitä TEM054 lomakkeeseen on kirjoitettu.

        Jos on kansainvälisen suojelun oleskeluluvalla Suomessa, voi olla kuten suomalaiset, työtön tai hakeutua mihin tahansa työhön, niin moneksi tunniksi kuin saa ja haluaa.

        Enkä malta olla sanomatta, että ulkomailla, mistä ulkomaalaiset ovat kotoisin, missä tahansa maassa ei ole Kelaa, ei muutakaan sosiaaliturvaa, eikä myöskään makseta mistään työstä paljon palkkaa. Suomessa tehdään myös yleisesti lyhyintä työaikaa mitä missään. Enemmän töitä pitäisi tehdä.

        Jäävuoren huippu.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009335388.html

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan tapa.
        https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-130933

        Suomesta kansainvälistä suojelua hakeneet ihmiset, eli turvapaikanhakijat sekä paperittomiksi jääneet ihmiset ajautuvat yhä useammin ihmiskaupan uhreiksi. Vuosia kestävä paperittomuus ajaa ihmisiä marginaaliin, piiloon normaalien laillisten työmarkkinoiden piiristä. Siellä ihmiset tekevät työtä epäinhimillisissä olosuhteissa, liian pienellä palkalla, vailla oikeutta taukoihin tai lomiin. He jäävät usein ilman palkkaa eivätkä voi puolustaa itseään joutuessaan rikollisen työnantajan hyväksikäytön uhriksi.

        Paperittomuus johtaa ihmiskauppaan, ja siksi kasvava paperittomien joukko myös johtaa ihmiskaupan kasvuun.

        Suomen Pakolaisapu antaa monikielistä apua ja neuvontaa vastaanottokeskuksissa, jotta turvapaikanhakijat tietäisivät oikeuksistaan työelämässä ja osaisivat toimia tilanteissa, jossa heillä on riski joutua ihmiskaupan uhreiksi. Työmarkkinoiden piiloteltua hyväksikäyttöä on käsitelty myös Pakolaisavun podcastissa.

    • Venäjän ydinase uhkailut ainakin Suomeen on älyttömiä, sillä he itsekin saavat sitä ydinsaastetta päälleen, olemme sentään rajanaapurit. Ja kaikki heille tärkeä sijaitsee lähellä Suomen rajaa.

      Haloo daijut naapurimaassa, aika käyttää älyä eikä uhoa.

    • Anonyymi

      Massapsykoosi on syvä. Vieläkin suomipojat uskovat 100 lasissa kaiken, mitä median sontaluukku syytää.

      Tieteeseen uskova länsi on täysin tunteiden heiteltävissä. Ei tarvitse muuta kuin pikkusen pelotella Venäjällä ja Putinin hulluudella, niin jengi juoksee just niin kuin media sanoo ja toistaa samoja ajatuksia lähes sanasta sanaan. Pelkohan on opittu jo koronakauhutarinan aikana.

      Nämä sotiemme sankarit ovat kaatuneet infosodassa ja ovat nyt housut kintuissa. Hyvin nämä psykologiset operaatiot näköjään toimii.

    • Anonyymi

      Niimpä , mistähän jenkkien tiedot ovatkaa peräisin saattoivat löytyä Irakista heidän etsiessään Husseinin ydinpommia siitähän oli varma tieto CIA :an sedillä .

    • Anonyymi

      Näinhän se on eikös tämän venäjän pitänyt jo romahtaa aikoja sitten

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe