Seurataan alkuvuotta 2023 Savorisen kanssa. Linjautumat ja pimeä energia joka aktivoi Maapalloa

Anonyymi-ap

Tästä tää lähtee työntymään.

12.1.2023 olikin jo iso tornadohässäkkä jonka olin osannut ennakoida etukäteen.

https://youtu.be/vaPJUMKPefk

Seuraavat mielenkiintoiset päivät tulevat olemaan 6.2 ja 9.2.

Helmikuun 6 päivä olemme heti täydenkuun jälkeen myös Kuun ja Saturnuksen välisellä alueella.

9.2 Kuun ja Neptunuksen välisellä alueella ja heti perään Kuun ja Jupiterin välisellä alueella.

Iso riski tornado outbreakille silloin!

Siitä ylimääräistä energiaa mm. soluille.

Nykyisin jo tiedetään että täydenkuun aikana ihmiset eivät tarvitse niin paljon unta kuin muulloin.

Fyysikot eivät ymmärrä mistä moinen johtuu.

Minä oletan että atomien ytimet kierrättävät kaikkien muiden atomien ytimien kanssa pimeää energiaa tihentyminä joilla on tiheys ja tilavuus. Sisäinen rakenne. Sisäinen liike / aika. Sisäinen paine.

Näin ollen ne pystyvät työntymään toistensa läpi ja läpi työntymisen aikana voimakas vuorovaikutus jonka takia niissä oleva energia hajaantuu isommalle avaruuden alueelle.

Sen takia todennäköisyys kohdata seuraava vastaan työntyvä pimeän energian tihentymä kasvaa.

Tämän takia näillä linjautumilla on iso merkitys esim. Maapallon säähän.

Linjautumien aikana Maapallon atomien ytimiin törmää normaalia enemmän tätä pimeää energiaa jota atomien ytimet kierrättävät.

Se aktivoi Maapalloa.

Sisäinen paine kasvaa jne.

Liittyy mm. tulivuorten aktivoitumiseen kuten loppuvuodesta 2022 nähtiin.

Aktivoitumisten jälkeen viiveellä maanjäristyksiä. Viiveellä sen takia koska sisäinen paine kasvaa tasaisesti, mutta palautuminen ei aina onnistu niin tasapainoisesti.

Kuun ja toisten planeettojen välisellä alueella olo mahdollistaa tornadojen syntymisen.

Varsinkin jos linjautumia on paljon muutamien päivien aikana.

Tai jos linjautumassa on mukana useita muita planeettoja.

Linjautumat joissa mukana on Aurinko, vaikuttavat hirmumyrskyihin siten että ne voimistuvat. Hurrikaanit ja supertaifuunit, kuten nähtiin loppuvuodesta 2022.

Ok, seurataan tilannetta.

Olettaisin että lunta saadaan taas isosti helmikuun puolenvälin aikaan johtuen helmikuun 6 - 10 päivän aikana tapahtuviin linjautumiin jotka aktivoivat Maapalloa.

Se millaisella viiveellä lumisateet sitten työntyvät esiin, jää nähtäväksi.

Olettaisin että lumisateet alkaisivat jo hyvinkin 9 päivään mennessä ja ne jatkuisivat sitten vielä jopa voimakkaampina sen jälkeen johtuen 9 päivän aktivoitumisista.

Helmikuun 12 päivä vielä Kuun ja Uranuksen välisellä alueella ja 14 päivä Kuun ja Marsin välisellä alueella.

Sitten taas pitkä pätkä ilman aktivoitumisia.

Maaliskuun 6 päivä alkaa sitten taas tapahtumaan.

Kuun ja Saturnuksen välisellä alueella.

Heti perään Kuun ja Auringon välisellä alueella.

Ja heti sen jälkeen Kuun ja Neptunuksen välisellä alueella.

Mielenkiintoista seurata toistuuko napa-alueiden nopea lämpeneminen 7 ja varsinkin 8 päivä maaliskuuta.

Näin kävi 18.3.2022.

https://youtube.com/shorts/47vXeq-IJbw?feature=share

🤔

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Savorinen on pimeä energia, joka aktivoi moderoimattomia keskustelupalstoja.

    • Anonyymi

      "Nykyisin jo tiedetään että täydenkuun aikana ihmiset eivät tarvitse niin paljon unta kuin muulloin."

      Harmin paikka, kun linkki unohtui.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella harml

        Täysikuu tekee toimeliaaksi
        4.2.2021 klo 16:11
        https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/taysikuu-tekee-toimeliaaksi
        ”Yli 500 ihmisen nukkumista seurattiin Kuun vaiheiden mukaan maaseudulla ja kaupungissa. Tulokset kertovat, että täydenkuun aikaan ihminen nukkuu vähemmän ja on toimelias."

        🙂

        Kiitos linkeistä. En vain mistään löytänyt tukea väitteelle, että ihmiset eivät tarvitsisi silloin yhtä paljon unta kuin muulloin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos linkeistä. En vain mistään löytänyt tukea väitteelle, että ihmiset eivät tarvitsisi silloin yhtä paljon unta kuin muulloin.

        Jossain oli jo aikoinaan poliisin rikostilastoja muistaakseni Britanniasta, jonka mukaan täyden kuun aikoihin tehdään enemmän etenkin murtoja.

        Täyden kuun aikaan näkee paremmin tehdä rötöksiä, mutta ei niin hyvin että heti paljastuisi. ; )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos linkeistä. En vain mistään löytänyt tukea väitteelle, että ihmiset eivät tarvitsisi silloin yhtä paljon unta kuin muulloin.

        Näinhän tuolla lukee

        "Täysikuun lähestyessä ihmiset menevät nukkumaan myöhemmin ja nukkuvat lyhyemmän aikaa."

        🤔

        Mistä oletat tuon johtuvan?

        🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän tuolla lukee

        "Täysikuun lähestyessä ihmiset menevät nukkumaan myöhemmin ja nukkuvat lyhyemmän aikaa."

        🤔

        Mistä oletat tuon johtuvan?

        🤔

        Miten on luetun ymmärtämisen kanssa? Eihän siinä lue, että ihmiset eivät tarvitse silloin yhtä paljon unta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten on luetun ymmärtämisen kanssa? Eihän siinä lue, että ihmiset eivät tarvitse silloin yhtä paljon unta.

        Totta 🙂


    • Anonyymi

      Todella mielenkiintoista on seurata miten lunta sataa täällä meillä Suomessa, sekä muualla

      Oletan että lumisateet vähenevät seuraavan kahden viikon aikana ja sitten ne taas alkavat sitä mukaa kuin näitä aktivoitumisia on.

      3.2 pienet alkulämpimät kun Maapallo on Kuun ja Merkuriuksen välisellä alueella.

      5.2 sitten iso aktivoituminen kun olemme Kuun ja Auringon välisellä alueella.

      6.2 heti perään Kuun ja Saturnuksen välisellä alueella. Saturnuksen vaikutus on isoimmillaan koska se on silloin Auringon taustalla ja siitä kohti Maapalloa työntyvä pimeä energia kohtaa vastapalloon Auringosta peräisin olevaa pimeää energiaa.

      12.8.2022 Saturnuksen vaikutus oli toki isompi koska silloin se oli linjautunut Auringon, Maapallon ja Kuun kanssa siten että se oli samalla puolella Aurinkoa kuin Maapallo eli silloin Maapallo oli Auringon ja Saturnuksen välisellä alueella ja samaan aikaan vielä Auringon ja Kuun välisellä alueella.

      Eipä ihme että Pakistanista kolmasosa oli tuon jälkeen veden pinnan alapuolella.

      Eli melkoiset rankkasateet ja tulvat tuosta mm. Pakistaniin.

      Jatketaan.

      8.2 Maapallo on ensin Kuun ja Venuksen välisellä alueella ja myöhemmin samana päivänä Kuun ja Neptunuksen välisellä alueella.

      9.2 Kuun ja Jupiterin välisellä alueella.

      Eli ennakoin USAan tornado outbreakkia 8 - 9 päivä helmikuuta.

      Viiveellä myös lumimyrskyjä USAssa.

      Jälkilämpimät saadaan 12.2 kun Maapallo on Kuun ja Uranuksen välisellä alueella ja 14.2 kun Maapallo on Kuun ja Marsin välisellä alueella.

      Lähdin kirjoittamaan tätä viestiä ajatellen lumisateita eli sitä milloin lunta sataisi vähemmän ja milloin enemmän.

      Eli nyt tätä voidaan seurata tämän kevään aikana. Siis sataako lunta sen mukaisesti enemmän milloin linjautumia on ollut ja milloin ei.

      Myös näitä viiveitä voidaan seurata.

      Eli linjautumisten aikana Maapallosta työntyisi ulos vettä molekyyleinä jotka sataisivat sitten jollakin viiveellä alas lumena.

      Oletus on että tästä eteenpäin lumisateet vähenevät ainakin helmikuun 3 päivään asti ja voisi olettaa että ainakin muutamia päiviä menisi vielä ennen kuin lunta alkaisi taas satamalla satamaan.

      Aurinko, Maapallo ja Kuu linjautuvat kuitenkin vasta 5.2 ja Saturnuksen vaikutus oli sitten jo 6.2.

      Seurataan tilannetta 🙂

      Ps. Maaliskuusta tulee mielenkiintoisempi kuin helmikuusta.

      Silloin ainakin pitää seurata lämpenevätkö napa-alueet samalla tavalla kuin 18.3.2022.

      Siitä kertoo tämä video.

      https://youtu.be/0xeMZ1pl-5M

      🤔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe