Musiikki on problemaattinen taidemuoto

Tapahtuipa että: kaks kisälliä kerran metsäpolkua käveli ja oli heillä yllä vaatteet herran ja suussa sikarit, ja he viheltelivät jotain silloin, mutta sitten pysähtyivät ja yhteen ääneen toisilleen totesivat että tästä meidän viheltelystähän puuttuu modaalisuutta , ja diatonisuutta, tai jopa melodiikan triviaalisuutta. ja se kärsii särmättömyydestä, tai rytmisen draivin puutetta. Että poiketaanpa johonkin kirjastoon ja katsotaan netistä että mitä vidua nuo hienot sanat tarkoittavatkaan.

Vaan samaan aikaan toisaalla joku oli sitä mieltä että: Puuttuu sabluuna siitä millainen on hyvä sinfonia ja tietenkin myös että millainen ei ole.

Niinpä on monia sinfonioita joita jotkut arvostavat vaikka samaiset sinfoniat eivät monille muille merkitse juuri mitään muuta kuin luomu-unilääkettä.

Jospa siksi tulee perustaa komitea joka pohtii ja päättää millainen hyvän sinfonian sabluunan tulee tai voisi olla, ja sen jälkeen kaikkien sävellys apurahojen saanti sidotaan siihen että asianomainen sävellysapurahan anoja on säveltänyt juuri sen sabluunan mukaisia sosialistis realismia edusta -van/-via hyviä sinfoni -an/-oita...

Tai ehkä emme sittenkään menettele noin vaan vaadimme sinfonikoilta että sävelläppä ensin hitti, joka hitti voi olla tanssimusiikkia tai rokkia tai mongolien kurkkulaulua, tai liediä tai mitä muuta tyyliä tahansa kunhan siitä tehty levytys nousee singletilastojen mukaan hitiksi. Ja vasta sitten mietitään mahdollisia apurahoja.

ja entäs sitten? No eihän hitinsäveltäjä enää mitään apurahoja tarvi joten sen jälkeen ne tuon vaatimuksen täyttävät säveltäjät selviävät jo omillaan.