Iloinen yllätys - juoksu sujuu

Anonyymi-ap

Moro.
11. tammikuuta lähdin vähän kokeilemaan. Edellinen lenkki joskus kesäkuussa viime vuonna. Sitten enempi oleilin liikkumatta. Tosin laitoin ruokavalion kuntoon ja painoa lähti 12 kiloa. 187/75 nykyään. Parhaina juoksuaikoin painoin vuosikaudet jotain 72.5kg.
Niin kymmenen päivään sitten lähdin ensin kävelemään tuollaisen vajaan kympin lenkin. Seuraavana päivänä hölkkäsin, ja sitä seuraavana, jne. Ottihan se vähän lihaksiin ja alaselkään ja väsykin tuli. Mutta hölkkäilin kuitenkin tuota tasaista lenkkiä sellaiseen vähän alle tuntiin.
Eilen (lauantaina) välipäivä ja söin kunnolla ja vaan olin. Tänään lähdin sitten hieman pidemmälle kun oli niin hyvä ilmakin. Juoksin 20km päivällä ja ei mitään kummempaa. Mahtava olo, kun se on tuolla selkäytimessä. Niitä harvoja juttuja mitä osaan.
Tätä pitää jatkaa ja suosittelen lämpimästi muillekin.

Mulla on taustaa tuolta viime vuosituhannen puolelta, jolloin keräsin ämpärillisen mitaleita ja puoli kaappia pokaleita. 50 maratonia, paras 2.45 ja rapiat silloin nuorena. Yleensä kuitenkin alle kolmen tunnin meni aina.

Vammojen vuoksi se jäi parikymmentä vuotta sitten. Tulikoura leikkasi ja korjasi paskaksi menneen akillesjänteen. Kuntoutus kesti kauan ja kun pystyin siirryin pyöräilyyn. Aattelin että olkoon ja hommasin kotiin spinningpyörän. Sitä aina välillä poljin, mutta ei ollut mitään suunnitelmaa.

Nyt taisi purra juoksu/hölkkäkärpänen. Veet niistä ajoista, oon jo yli 66v ukko, mutta upeeta huomata, että vielä pystyy ja kykenee!

10

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jes, hyvä ukko!

    • Anonyymi

      feliz sorpresa - la carrera va bien

    • Anonyymi

      8. tätä kuuta minulla sujui

    • Anonyymi

      Älä ahnehdi

      • Anonyymi

        Vehiculo lungo.


      • Anonyymi

        Ukko ollut parikymmentä vuotta juoksematta ja heti hinkuu kahdenkympin lenkkejä. Eikö voisi aloittaa viitosen kähöllä rennosti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukko ollut parikymmentä vuotta juoksematta ja heti hinkuu kahdenkympin lenkkejä. Eikö voisi aloittaa viitosen kähöllä rennosti?

        Ukot kähöilee 166 kilsoo karhunkierroksella. Rentoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukot kähöilee 166 kilsoo karhunkierroksella. Rentoa.

        Kuule liivijahdista on rentous kaukana.


    • Anonyymi

      Rentoa ahnehtimatta. Hölkkää vailla suuntaa. Ja päälle paljua.

    • Anonyymi

      Ap.
      On tuo sujunut. Välipäiviä tulee, mutta niin pitääkin. Hiukan vaille 600km kertynyt
      juoksentelua tammikuusta lähtien. Nuorena tuli hurjimpina vuosina juostua tuo määrä kuukaudessa.
      Pisin lenkki pari viikkoa sitten 27km. Tuntuihan se hieman. Sen verran, että pari päivää meni palautuessa. Taas kohta taidan lähteä ja päälle voisi mennä uimahalliin saunaan ja nautiskelemaan. Eilen asfaltilla 17km. Nyt pitää mennä pehmeämmellä alustalle ja vaan sen verran, että on kivaa. Reilu kymppi tulee luultavasti.
      Siinä sielu lepää, kun hiljalleen taivaltaa kevätauringossa polkua järven rantaa pitkin.
      Hauskaa hommaa, kun muistaa ikänsä ja sen ettei ole enää kiire minnekään, eikä tarvitse kenellekään mitään todistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5220
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2315
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      104
      1508
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1457
    5. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      208
      1431
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1396
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1145
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      8
      1100
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      267
      1035
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1027
    Aihe