Unien näkeminen

Kuinka paljon porukka täällä näkee unia. Ja onko ne millaisia. Itse tulee nähtyä aika paljon unia. Ja osa on niin häiritseviä. Viime yönä näin unta että joku perhe, tuntematon minulle, kaksi aikuista lasta,toinen pyörätuolissa ja toinen ei, ja sitten vanhemmat halusivat kaikki yhdessä hukkua,siis ihan omasta tahdostaan. Olivat pyytäneet ulkopuolisia sitomaan itsensä sellaisiin lauttoihin mitkä sitten käännetään ympäri etteivät pääse pois vedestä. Sairas uni. Minä yritin siinä huutaa ja riuhtoa lauttoja takaisin oikeinpäin, mutten jaksanut. Joku pappi myös rannalla piti jotain puhetta ja siellä oli muutenkin ihmisiä kokoontunut. Hyj.. heräsin siihen kun en vaan jaksanut kääntää lauttoja, mutten pystynyt jäädä paikalle katsomaan vaan kävelin pois 😳 oli niin paha olo sen unen jälkeen, että jessus... Semmonen ihan fyysisesti mahassa tuntui pahalta,ja edelleen jos sitä unta alan miettimään. Ja kirjoitan tämän ehkä senkin takia tänne,että jos se auttaisi omaa mieltä enkä näkisi sitä unta enää toiste.

29

115

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unet tosiaankin tulee siitä, että aivot tekevät itse ärsykkeitä, kun silmät, korvat, nenä ja muut aistit, sekä osa tietoisesta mielestä huilaa.
      Mutta alitajunta sen tekee ja ehkä joku kahvikuppoinen tai tuoremehu aiheuttaa sen, millaisen unen se pää keksii...

      Jospa jatkossa tulisi pikkupossuja ja veikeitä vasikoita sitten kirmaamassa niityllä? 😄

      • No nekin kelpaa paremmin uneen niin ei ole ahdistus päällä heti kun herää 😂😂

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍒 ­N­­­y­­­m­­­f­­o­­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17730577x

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Kaikkihan näkevät unia, pääosin varsin paljon, mutta unien muistamisen kanssa erot tulevat esiin selvästi.

      Itse en muista juuri mitään uniani, en ole muistanut noin 15 vuoteen. Ne harvat mitä muistan eli 1-3 kuukaudessa, ovat yleensä jollain tavalla arkeen sidoksissa, useimmiten johonkin henkilöön liittyviä ja aika neutraaleja unia.

      • Niin no joo siis tokikin kaikki näkee unia. Mä muistan liiankin hyvin ne ja yöllä välillä jopa herään niihin. 😄 Tuo varsinkin on jännä, että sä muistat unet mitkä liittyy neutraaleihin asioihin. Mä en semmoisia unia yleensä muista, mutta sitten kaikki mitkä nyt on lähinnä outoja,missä ei ole järkeä ja aiheuttaa enempi semmosta ihan fyysistäkin tunnetta. Ihmismieli on kyllä niin mielenkiintoinen tässäkin asiassa.

      • Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Niin no joo siis tokikin kaikki näkee unia. Mä muistan liiankin hyvin ne ja yöllä välillä jopa herään niihin. 😄 Tuo varsinkin on jännä, että sä muistat unet mitkä liittyy neutraaleihin asioihin. Mä en semmoisia unia yleensä muista, mutta sitten kaikki mitkä nyt on lähinnä outoja,missä ei ole järkeä ja aiheuttaa enempi semmosta ihan fyysistäkin tunnetta. Ihmismieli on kyllä niin mielenkiintoinen tässäkin asiassa.

        Tiedän, että aivoni ovat jossain mielessä hyperaktiivisessa tilassa, siis olleet sitä jo sen 15 vuotta tms. ja siksi en muista uniani. Oletettavasti aivoni onnistuvat nukkuessani myös lepäämään, kun en ole vielä mennyt oikosulkuun, mutta unia en tosiaan muista juuri koskaan.

        Oletan, että nuo arkiset uneni ovat vain se helppo materiaali, jonka sitten kykenen satunnaisesti muistamaan ja varsinaiset unet unohdan niiden monivivahteisuudesta johtuen. Aika tylsää, mieluummin muistan juuri ne ihmeelliset ja oudot uneni...

      • randombypasser kirjoitti:

        Joo. Saako kysyä tiedätkö miksi sun aivot on nyt semmoisessa tilassa? Kunhan et mene oikosulkuun asti 😦

      • Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Joo. Saako kysyä tiedätkö miksi sun aivot on nyt semmoisessa tilassa? Kunhan et mene oikosulkuun asti 😦

        Minulta saa kysyä aivan kaikkea, vastaan jos uskallan 😊
        En tiedä miksi ne ovat siinä tilassa, en ymmärrä sitä itsekään, eikä siihen aikaan edes tapahtunut mitään merkittävää elämässäni, siis joskus 2006-2007. Mutta hieman sen jälkeen uneni eivät ole jääneet mieleen ja se on outoa. Tosin kun en mene oikosulkuun, ei tilanne lienee ole erityisen haitallinen, kuten tohtorikin asian totesi.

        No hyvä että oot käynyt lääkärissä 😊 joo ja aina saa mua huomauttaa myös jos asia on sellainen, ettei siitä halua puhua 😊

      • Ihastuja_addikti kirjoitti:

        No hyvä että oot käynyt lääkärissä 😊 joo ja aina saa mua huomauttaa myös jos asia on sellainen, ettei siitä halua puhua 😊

        OLen, mutta ei tohtoria kiinnostanut kun ei ollut sellaisia oireita, jotka olennaisesti haittaisivat elämää. Semminkin kun tuota oli silloin kestänyt jo sen 12 vuotta tms. Ja oikeassahan tuo tietenkin on, vaikka asia itseäni jossain mielessä häiritseekin.

        Oi, älä siitä huoli, osaan kyllä sanoa jos en halua vastata jostain syystä. Mutta ehdottomasti, minulta saa kysyä mitä ikinä haluaa, olen siinä mielessä avoin ja rajatonkin 😁

        No sepä on ollu tohtori. No tavallaan joo ei huolta mutta mitäpä jos se jossain vaiheessa menee siihen pisteeseen että muitakin oireita tulee. Luulisi että fiksumpaa olisi ennalta ehkäistä,tiedä näistä sitten.

        Joo onneks täällä voi vähän rajoittaa uteliaisuutta, lukee tekstin ennenkun lähettää kirjoitetun viestin 😄 suusta kun tulee jokin mieltä askarruttava kysymys,sitä ei takas saa 😁

      • randombypasser
        Ihastuja_addikti kirjoitti:

        No ymmärrän kyllä tohtorin näkemyksen eikä siinä mitään, näillä mennään. Kunnes jotain muuta ilmenee, jos ilmenee.

        Eipä sitä liikaa kannata rajoittaa, tulee paremmin esiin se henkilö hahmon takana, kun laukoo mitä sattuu suustaan 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        No ymmärrän kyllä tohtorin näkemyksen eikä siinä mitään, näillä mennään. Kunnes jotain muuta ilmenee, jos ilmenee.

        Eipä sitä liikaa kannata rajoittaa, tulee paremmin esiin se henkilö hahmon takana, kun laukoo mitä sattuu suustaan 😂

        No pieni epävarmuus vielä tässä, eiköhän se ajan kanssa ☺️

      • Ihastuja_addikti kirjoitti:

        No pieni epävarmuus vielä tässä, eiköhän se ajan kanssa ☺️

        No jos kovin hinkuu henkilökohtaisiin kysymyksiin vastauksia, niin voi laittaa suoraan meililläkin, ei tarvitse palstalla laukoa välttämättä 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        No jos kovin hinkuu henkilökohtaisiin kysymyksiin vastauksia, niin voi laittaa suoraan meililläkin, ei tarvitse palstalla laukoa välttämättä 😁

        Joo, ei mulla sentään mitään semmosia niin henkilökohtaisia asioita. Ainakaan vielä 😜

        Tuokin on tietty osittain ihmisestä riippuvainen, mikä kenellekin on henkilökohtaista 😊 toiselle iän kysyminen on jo liikaa ja toiselle perusasia. Vähän täytyy tässä alussa seurailla ja tunnustella millaisia hahmoja täällä on. Ja osa saattaa ajatella niin eritavalla just lauseet ja kaikki, vaikkei toinen välttämättä tarkoittaisi mitään ihmeellistä. Kun ei tule esille äänenpainot ja ilmeet yms. Mutta kyllä mä tähän vielä pääsen mukaan ja opin porukan tyylin kirjoittelussa 😄

        Niin, se on vaikea haarukoida henkilökohtaisuuksia ennen kuin toista tuntee edes hieman. Onneksi useimmat eivät varsinaisesti loukkaannu henkilökohtaisistakaan kysymyksistä, vaan ehkä ennemminkin varovat mitä haluavat palstalla paljastaa, mikä on varsin fiksua.

        No mun kanssa on helppoa, kysyt mitä haluat 😂

        Noni. Täytyy muistaa kun tulee joku pakottava tarve kysellä jotain niin osoittaa kysynys sulle 😅😂

      • Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Noni. Täytyy muistaa kun tulee joku pakottava tarve kysellä jotain niin osoittaa kysynys sulle 😅😂

        Kyllä! Olen täällä vain viihdyttääkseni ja palvellakseni, minä kuiten OLEN palsta 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Kyllä! Olen täällä vain viihdyttääkseni ja palvellakseni, minä kuiten OLEN palsta 😂

        😂🤣🤣

    • Anonyymi

      Mä näen aika paljon unia. Unet on mulle indikaattori siitä, että kaikki on ok. Jos olen esim. stressaantunut tai ahdistunut tai voin jotenkin muuten huonosti, niin sitten mä en näe unia. Tai siis en ainakaan muita niitä.

      Noin yleisesti ottaen mä näe tarinallisia unia, melkein kuin elokuvia. Unia, joissa todella harvoin minä olisin minä tai minua olisi lainkaan koko unessa. Lisäksi näen todella usein selkounia, joissa joko tiedostan nukkuvani tai sitten muuten vaan kykenen hallitsemaan mitä unessa tapahtuu.

      • Joo nuo selkounet on myös tuttuja. Ja valveunet. Niistä en tykkää.

      • Anonyymi
        Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Joo nuo selkounet on myös tuttuja. Ja valveunet. Niistä en tykkää.

        Valveunia en taida olla koskaan nähnyt. Muistaisin varmaan, jos olisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä se on semmone kokemus että sen muistas. Ite kun en pysty liikkumaan silloin. Joskus kävi vielä niin että olin tuon nuorimman kans,kun oli vauva, päiväunilla ja vauva itki ja en pystynyt liikuttamaan kun silmiä. Ei se kestänyt kuin ehkä parin minuuttia mutta ihan tarpeeksi kun meinasi säikähtää että mikä oikein on kun ei pysty liikuttamaan edes sormia. Pelottava kokemus.

        Mä olen joskus nähnyt unia, joissa olen kuvitellut heränneeni, mutta kuitenkin nukun. Joskus niin, että herään muka moneen kertaan ja sitten tajuankin aina nukkuvani. Noissa ei kyllä ole koskaan ollut mitään ahdistavaa. Ne ovat lähinnä ärsyttäviä. Sittn lopulta on pitänyt silleen ihan tosissaan herättää itsensä ja kun oikeasti herää, niin sen kyllä taatusti tunnistaa, mutta noista on aina tullut sellainen ikävä pöllämystynyt ja sekava olo. Herään kesken unen niin se aina minusta ikävä tunne hetken aikaa.

        Joo. Tuota ei ole sattunut omalle kohdalle. Vois olla joo hiukan epätodellinen olo hetken ennenkun ymmärtää kunnolla mitä just tapahtui 😄 mut onneks sit ei mitään ahdistavaa ole tapahtunu siinä unessa. Olis ikävä monta kertaa käydä sama uni läpi.

      • Anonyymi
        Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Joo. Tuota ei ole sattunut omalle kohdalle. Vois olla joo hiukan epätodellinen olo hetken ennenkun ymmärtää kunnolla mitä just tapahtui 😄 mut onneks sit ei mitään ahdistavaa ole tapahtunu siinä unessa. Olis ikävä monta kertaa käydä sama uni läpi.

        Mä näen varsinkin nykyään hyvin harvoin ahdistavia unia. Siitä pitää kaiketi huolen se, että mä tosiaan näen hyvin usein sellaisia unia, joissa joko tiedän nukkuvani tai sitten pystyn muutoin sitä unta hallitsemaan. Jos jokin alkaa ahdistaa, niin pystyn sen useinmiten keskeytämään. Ainoat pahat unet, joita mä nykyään enää näen, ovat suoran yhteydessä pelkoihini läheisten suhteen ja siihen, että heille kävisi jotain pahaa. Sellaisia unia en pysty täysin hallitsemaan ja sehän on pelkästään loogista. Eihän niitä pahoja asioita elämässä pysyt täysin estämään, joten ei se voi unessakaan toimia.

        Viimeisin painajaiseksi luokiteltava uneni oli varmaan sellainen, jossa piilottelin ruumiskasan alla joltain julmetun kokoisilta susipedoilta. Vaan en mä sinäkään pelännyt. Tiesin, etteivät ne pääse muhun käsiksi, eivätkä löydä mua. Se oli sen "käsikirjoitus", eikä niiden kuulunut löytää minua.

        Joo. Tässäkin näkee miten erilaisia ihmiset on. Vaikka samasta "muotista" tavallaan ollaan. Niin ihan pelkät unet ja muut on ihmisten kesken niin erilaisia.

      • Anonyymi
        Ihastuja_addikti kirjoitti:

        Joo. Tässäkin näkee miten erilaisia ihmiset on. Vaikka samasta "muotista" tavallaan ollaan. Niin ihan pelkät unet ja muut on ihmisten kesken niin erilaisia.

        Niinpä. Se on oikeasti mielenkiintoistakin miten erilaisia unia ihmiset näkevät. Mä en siis tarkoita niitä pelkkiä aiheita, vaan ihan niiden unien rakenne ja "mekaniikatkin" ovat eri ihmisillä erilaisia. Ihan varmasti, jos unia kerättäsiin, niin se unen rakenne ja se miten unet "toimivat", mitä logiikkaa ne seuraavat, kertoisi todella paljon siitä niiden unien näkijästä. Millainen ihminen hän on ja miten hänen mielensä toimii, miten hän ajattelee, millainen hänen luonteensa on jne. Sekin olisi mielenkiintoista tietää, että onko unissa vaikkapa kuinka paljon selkeitä kulttuurisia eroja tmv.

        Jep. Ihan varmasti kertoisi jonkin verran ihmisestä itsestään. Se vaan että vähän huono olis seurata luultavasti tai tehdä hirveän laajaa tutkimusta asiasta, kun jotkut ei niitä uniaan muista, vaikka niitä näkevät 😊 olisi mielenkiintoista tietää enemmän 😊

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe